Skip to main content

Lohikäärmeitä sekä fysiikkaa eli tappoiko Pyhä Yrjö euroopan viimeisen dinosauruksen

Sumupilvi voi muistuttaa
hiukan lohikäärmettä

Lohikäärmeet ovat vanhassa Kiinassa olleet onnen tuojia, ja siksi niitä koskevat myytit ovat kiinnostaneet tutkijoita sekä tavallisia ihmisiä kautta aikojen. Nuo tulta syöksevät liskot ovat sellaisia, että niiden on epäilty olevan joko matelijoita kuten Kuningaskobria tai mahdollisesti jotain suurikokoisia lintuja. Ja eräiden ihmisten mukaan lohikäärmeet ovat olleet viimeisiä lentoliskoja, jotka ovat niiden liskojen jälkeläisiä, mitkä ehkä pelastuivat suuren meteoriitin osumasta.

Ja ehkä Pyhä Yrjö sitten tappoi aikoinaan euroopan viimeisen lentoliskon, joten ehkä hänet pitäisi tuomita rauhoitetun eläimen surmaamisesta  Toki eräät pilvet ovat hyvin paljon lohikäärmeen näköisiä, ja nämä pilvet ovat saaneet tietenkin kaikkien fysiikasta kiinnostuneiden ihmisten mielikuvituksen laukkaamaan. On näet ajateltavissa että jos kaksi samaan aikaan värähtelevää mustaa aukkoa tai singulaaria syntyy samaan paikkaan mutta eri aikoina, niin noiden pisteiden väli yhdistyy niin sanotulla madonreiällä eli eräänlaisella energiasäikeellä.

Tuo teoria selittäisi todella monia taivaan oudoista ilmiöistä, sillä tuo atomin ydintä pienempi madonreikä toimii kuten valokaapeli, ja tuo valoa sekä paikan että myös ajan läpi. Eli tuo fyysikkojen tutkima ilmiö mahdollistaisi sen, että kaksi pistettä universumissa tai ajassa voidaan yhdistää toisiinsa tuollaisella energiasäikeellä, joka muodostetaan kahden keinotekoisen mustan aukon väliin. Nuo mustat aukot voidaan muodostaa johtamalla yksinkertaisesti sähköä johonkin kappaleeseen tai kiihdyttämällä sen nopeus valon nopeuteen. Tuolloin sen massa kasvaa niin suureksi, että se ikään kuin putoaa pois universumista. Tuo johtuu siitä, että pakonopeus kappaleen pinnalta kasvaa suuremmaksi kuin valon nopeus, ja syy miksi tuo kappale ei imaisisi maapalloa johtuu siitä, että se on planeettaamme pienempi.

Tämän takia vain valo pääsisi tuon madonreiän läpi, ja se toimisi kuin valokaapeli tuoden valoa läpi ajan sekä universumin. Jos joskus pystytään tekemään avaruusalus, mistä muodostetaan singulaari, niin se mahdollistaisi matkat kaikkialle universumiin. Ja ulkona olevasta havaitsijasta näyttäisi, että mitään ei tapahtuisi. Koska aika hidastuu aluksen sisällä loputtomasti, niin ulkopuolella seisovasta henkilöstä näyttäisi, että alus vain putoaisi sigulaarin läpi. Ja tuollainen alus voisi teoriassa muistuttaa alusta, mikä esitellään elokuvassa "Ensimmäinen yhteys", eli aluksen ympärillä olevat energian pumppaamiseen käytettävät laitteet pyörisivät aluksen ympärillä, jotta ne voisivat pumpata energiaa aluksen kuoreen täysin tasaisesti.

Tai sitten voidaan teoriassa käyttää ydinpommia tuon sigulaarin muodostamiseen, niin että täysin symmetrisen pallon ulkopuolella räjäytetään ydinpommi, joka painaa alukseen energiaa. Tällöin se voisi teoriassa muuttua sigulaariksi. Ongelma vain on siinä, jos kokeessa epäonnistutaan, niin silloin astronautti kaasuuntuu välittömästi. Eli tuollaiseen alukseen ei välttämättä ole kovin montaa halukasta lentäjää. Mutta tämä nyt vain on niitä kuluisia ajatuksia, joita nykyään halutaan esittää, ja tämä on vapaa maa, joten täällä saa kirjoittaa mitä haluaa. Eli idean tästä asiasta on keksinyt Carl Sagan, joka aikoinaan kirjoitti kirjan nimeltään "Ensimmäinen yhteys".

espoonmetsa.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...