Analyysi Perussuomalaisten kriisin syistä

Perussuomalaiset ovat nyt sitten syvässä kriisissä, mikä sitten aiheuttaa puolueen hajoamista. Se että puolueen eduskuntaryhmä hajoaa kesken vaalikauden on todella vakava asia. Ja syy tähän hajaannukseen johtuu siitä, että puolue potkaistiin pois hallituksesta, koska sen katsottiin olevan kyvytön hoitamaan noita asioita, jotka kuuluvat hallitustyöskentelyyn. Puolueen sisäinen eripura on todella ikävä asia, kun sitä ajatellaan esimerkiksi sen johdon kannalta. Ja kun tätä eripuraa mietitään tarkasti, niin silloin kyllä voidaan sanoa, että kun puolue oli jäsenhankinnassaan sellaisella kannalla, että “tuvat pitää saada täyteen, niin silloin kaikki on hyvin”.

Tuolloin tietenkin seuraa se, että poliittiseen liikkeeseen tulee värikkäitä sekä hyvän supliikin omaavia henkilöitä, joilla kuitenkin on aivan oma mielipide jokaisesta asiasta, mitä puolueessa pitäisi sitten tehdä. Ja jo silloin kun Tony Halme pääsi perussuomalaisten listoilla eduskuntaan oli nähtävissä se, että tuon ehdokkaiden hankinnan tavoitteena oli hankkia listoille värikkäitä henkilöitä. Tuo sitten sai aikaan sen, että puolueeseen alkoi tulvia ihmisiä, joiden keskinäisiä mielipiteitä ei voitu mitenkään sovittaa yhteen. Ja tietenkin oppositiossa puolue tai sen edustaja saattoi käyttää melko värikkäitä puheenvuoroja.

Kun Timo Soinia verrataan esimerkiksi moneen muuhun kansallismieliseen poliitikkoon, niin hän sitten sai tuolla ehdokas-asettelullaan sekä hiukan värikkäällä kielenkäytöllään aikaan sen, että hänen puolueensa sai sitten “hiukan liikaa” ääniä. Tuo aiheutti sen, että puolue ei sitten voinut muuttaa politiikkaansa tarpeeksi nopeasti, koska sen kaikki toiminta oli mitoitettu oppositiossa oloa varten. Ja sitten kun eteen tuli kaksi jytkyä peräkkäin, niin puolueen johdolla oli tietenkin vaihtoehdot vähissä, eli heidän oli mentävä hallitukseen, vaikka tietenkin puolueen asema ei ollut kehuttava. Yhdelläkään sen edustajista ei ollut mitään kokemusta ministerinä työskentelystä, ja vaikka hallitus tietenkin vetää yhteen suuntaan, niin se koostuu kuitenkin omien puolueidensa edustajista, joilla on takanaan omat eturyhmänsä, joiden asioita heidän pitäisi sitten ajaa.

Tuon takia noilla uusilla ministereillä ei sitten ollut käytännössä mitään mahdollisuutta keskustella asioista keskenään, niin että he olisivat voineet kysyä kokeneelta ministeriltä neuvoa siitä, miten noita esityksiä pitäisi käsitellä ennen kuin niitä lähdettiin esittelemään eduskunnalle. Seuraus oli se, että hallitus muuttui ikään kuin toimimattomaksi. Se että perussuomalaisten jäsenistön sekä sen eduskuntaryhmän rakenne on niin heterogeeninen, eli ne ovat täynnä ihmisiä joilla on kaikilla ikään kuin oma lehmä mukana kuvioissa, niin silloin päätösten teko ei vain onnistu. Puolueen ongelmana oli alusta lähtien se, että se haali jäsenikseen henkilöitä, jotka olivat varmasti lähinnä hakemassa helppoa työpaikkaa.

Kun Soini lähti silloin aikoinaan kasvattamaan puolueen äänisaallista, niin silloin tuota poliittista liikettä tuettiin näyttävästi mediassa. Ei ollut enää häpeällistä olla “persu” vaan heitä voitiin tietenkin äänestää. Samoin tietenkin media ylisti “koko kansan Timoa” siitä, kuinka upea ihminen hän oikeastaan onkaan, ja tuolloin voitiin puhua jopa henkilökultin rakentamisesta. Ja tietenkin se mikä lisäsi tuon kasvavan poliittisen liikkeen voimaa oli sen tarve hankkia riveihinsä eduskuntaan haluavia ehdokkaita, ja tietenkin myös puolueen voimakas kasvu sai aikaan monille mukaan lähtijöille sellaisen ajatuksen, että he voivat saada sitten helpon työpaikan tuon puolueen koneistosta tai jopa eduskunnasta.

Ja sitten edessä olikin jytky. Jos jokainen vetää liikkeessä vähän omaa linjaansa, niin silloin tietenkin päätöksenteko muuttuu hyvin raskaaksi prosessiksi. Samoin jos puolueen johdon puheet esimerkiksi EU:sta eroamisesta ovat eri linjassa noiden henkilöiden tekojen kanssa, niin silloin kyllä tulee vastaan luottamuspula. Tällä viittaan siihen, että vaikka Soini oli hyvin EU-kriittinen, niin kuitenkin hänelle kelpasi Brysselin pesti vallan hyvin. Ja siellä sitten hän tietenkin tuli tutuksi muiden Euroopan päättäjien kanssa. Tuolloin “iso mies” selitti äänestäjilleen, että hän kykeni paremmin vaikuttamaan asioista Brysselissä, jossa hän joidenkin muistikuvieni tai lehtiartikkelin mukaan oli sanonut aikovansa pistää kapuloita Brysselin miesten rattaisiin, vaikka tuo saattaa olla väärin muistettu.

Sitten ulkoministerinä hän sitten ei tuonut tuota EU-eroa koskevaa kansanäänestystä pöytään. Viimeinen niitti hallituksessa olemiselle saattoi olla se, kun hän Halla-Ahon voiton jälkeen ilmoitti “haluavansa jatkaa ulkoministerinä”, mikä tietenkin on vastoin poliittista tapakoodia, jonka mukaan puolueen puheenjohtaja pitää hallussaan korkeinta ministerin salkkua. Samoin tuo puolueen radikalisoituminen sitten sai aikaan sen, että Halla-Ahoa alettiin pelätä, ja toki tuo puolueen ministerin erikoinen toiminta  joissain asioissa, kuten Y-junan lakkauttaminen saivat aikaan sen, että muut katsoivat paremmaksi poistaa tuon puolueen hallituksesta. Se sitten tietenkin lisäsi hajaannusta, minkä seuraukset ovat nähtävissä mediassa.

http://eraanpuolueenkriisi.webnode.fi

Kansanedustajan työ ei ole niitä maailman helpoimpia

Hallitus sitten kaatui, kuten on odotettu. Eli hallituspuolueet eivät halua jatkaa tuossa koalitiossa, mikä on tietenkin aivan ymmärrettävää. Sipilän hallituksen taival on ollut sellaista tuskaa, mitä harvoin on politiikassa nähty, joten tietenkin Halla-Ahon valinta Perussuomalaisten johtoon on ollut heille sellainen vaate, että muiden puolueiden johtajat ovat myös saaneet sitten siitä sellaisen tekosyyn tai sysäyksen, että hekin haluavat vetäytyä tuosta yhteistyöstä, mikä on ollut hieman väkinäistä.

Tämän hallituksen toiminta on ollut sellaista, että sitä on varmaan ollut ilo katsoa, mikäli joku sitten on ollut näiden puolueiden vihamies. Kyseinen koalitio puristettiin kasaan melkein väkisin, ja sitten tuo toiminta hallituksen sisällä on ollut vähintään riitaisaa, ja oikeastaan se mikä on tuolla kollegiossa sitten saanut huomiota, on ollut tiettyjen ministerien poukkoilu. Ja sitten tietenkin Sipilä, joka on saanut sitten paljon huomiota siksi, että hän on saanut selitellä kaiken maailman noloja asioita, muiden puolesta. Eli tällaisessa tilanteessa voidaan käyttää sellaista psykologiaa, mikä on peräisin työyhteisöistä.

Jos työyhteisössä henkilöiden kemiat menevät ristiin, eivätkä heidän mielipiteensä ole toisten mielestä arvokkaita, niin siitä sitten seuraa hyvin ikävä ilmapiiri, joka kostautuu työuupumuksena. Ja itse kyllä uskon että tuo hallituksen sisäinen asetelma aiheuttaa stressiä sekä erityisesti välien kiristymistä henkilökohtaisella tasolla.  Hallitus sekä eduskunta  on nimittäin aivan samanlainen työpaikka kuin kaikki muutkin sikäli, että siellä pitää henkilöiden istua samassa huoneessa ja pystyä puhumaan erilaisista asioista, niin että jokainen sitten saa oman mielipiteensä sanottua. Ja jos tuollaisessa paikassa joku käsittää, että hän voi ryhtyä vähättelemään toisia, niin se sitten varmasti ärsyttää vähän kaikkia.

Nuo ihmiset on sinne valittu tekemään päätöksiä eikä suinkaan painamaan kiltisti nappia, kun joku puolueen johtaja sattuu niin haluamaan. Ja vaikka kyseessä olisi “vain” rivikansanedustaja, niin tietenkin hänellä on ollut oma kannattaja-joukkonsa sekä vaalikoneistonsa, joka hänet on sinne nostanut. Ja siksi myös niiden permannolla istuvien  edustajien pitää saada puhua asioista, vaikka he kuinka olisivat eri mieltä jostain asioista. Ja ministeri ei tietenkään ole mikään rivikansanedustaja, vaan paljon näkyvämpi hahmo tuolla poliittisella kentällä.

Ministeri on itseasiassa kansanedustajien edustaja maamme johdossa. Ja jokainen ministeri on vastuussa omasta toimialueestaan. Vaikka puolueen eduskuntaryhmä olisi ulospäin jotain mieltä jostain asiasta, niin silloinkin sen sisällä käydään keskustelu siitä, miten johonkin esitykseen reagoidaan. Ja kun puhutaan puolueista sekä niiden edustajista, niin silloin pitää muistaa se, että jokaisella edustajalla on vähintään yhdestä asiasta eriävä mielipide. Juuri se asia saattaa olla sellainen, mikä vie juuri tuon edustajan eduskuntaan.

Edustaja-ehdokkaaksi lähteminen on suuri askel ihmiselle, ja jo ehdokkuutta varten pitää hankkia nimikirjoituksia sekä rahasto, josta kampanjan vaatima rahoitus saadaan. Se vaatii tietenkin rohkeutta myös edustajalta itseltään, kun hän käy esimerkiksi yrityksissä pitämässä myyntipuheita, missä tuo henkilö esittää omia näkemyksiään ihmisille, jotka voisivat antaa hänen kampanjaansa rahoitusta. Ja tuolloin tietenkin puhutaan suurista rahoista, joten silloin on esitettävä selkeitä ja hyvin perusteltuja näkemyksiä jokaisesta asiasta, joita nämä kampanjan rahoittajiksi ajatellut tahot sitten haluavat ajettavan. Ja jos edustajia kohdellaan huonosti, niin silloin puolueet eivät sitten saa enää ehdokkaita noille listoilleen, ja silloin tietenkin seuraa ongelmia.

Kun ihminen asettuu ehdolle eduskuntaan, niin totta kai hän sitten olettaa, että häntä kuunnellaan eikä hänen mielipiteilleen naureta. Samoin edustajilla on oikeus esittää mielipiteitään, vaikka ne olisivat ristiriidassa tasavallan presidentin tai puolueen johtajan  mielipiteiden kanssa, ja tietenkin jokainen meistä voi arvata sen, että jos presidentti tai puolueen johtaja ei kantaansa ole ilmoittanut, niin sitä ei kukaan voi silloin tietää.  Samoin eduskunta johtaa maamme sisäpolitiikkaa säätämällä lakeja, ja ulkopoliittinen päätösvalta asioissa on tasavallan presidentillä, pois suljettuna ne EU:ta koskevat kysymykset, joissa päätösvalta on pääministerillä sekä Suomen hallituksella.

Tuon takia edustajalta odotetaan aktiivisuutta, ja toki hänellä on sitten aina oma työpaikka kansanedustajana kyseessä, koska neljän vuoden välein viimeistään tulee eteen vaalit. Ja jos edustaja ei miellytä tukijoitaan tai äänestäjiään, niin silloin hän voi sanoa hyvästit työpaikalleen. Tuon takia pitää edustajan olla jatkuvasti aktiivinen, ja silloin jos joku sitten ikään kuin hänet jyrää, eli ryhtyy juuri hänen puheenvuoronsa aikana puuhaamaan kahvitaukoja tai puhumaan kännykkään, niin se varmasti masentaa. Ja sitten tietenkin kaikki ikävä palaute kuten rivojen viestien lähettäminen sähköpostiin saattaa masentaa tuota henkilöä.

Kun kansanedustaja tulee ensimmäisen kerran työpaikalleen, niin silloin tietenkin hän tulee uuteen työpaikkaan, kuten kuka tahansa meistä. Silloin varmasti eten tulee tilanteita, missä hän tarvitsee apua, ja yksi niistä on sosiaalisten suhteiden eli toimintaverkoston luominen. Ja kun edustaja kävelee kahvioon, niin silloin hän varmasti ajattelee, että kaikki siellä jo tuntevat toisensa. Tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on muutenkin uuden tilanteen edessä. Siirtyminen ehdokkaasta edustajaksi on pitkä harppaus, ja silloin varsinkin yhden asian edustajat, jotka ovat luvanneet rahaa tai muita etuja työttömille ovat uuden tilanteen edessä. Eduskunta ei ole olemassa vain yhtä asiaa varten, vaan siellä tehdään kaikkia ihmisiä koskevia päätöksiä, ja tietenkään esimerkiksi se valiokunta, mihin edustaja istuu ei ole aina hänelle itselleen mieleen.

Eli joku oravien suojelija saattaa sitten löytää itsensä puolustus-valiokunnasta, vaikka hän olisi halunnut ympäristövaliokuntaan, koska hänen luonnonsuojelullisia näkemyksiään on haluttu kuulla tuossa valiokunnassa. Tai joku rautainen majuri saattaa löytää itsensä ympäristövaliokunnasta, koska sinne on haluttu hänen näkemyksiään, eli maanpuolustusta on haluttu sitten niveltää luonnonsuojeluun. He joutuvat nyt oikeasti pohtimaan muitakin asioita kuin omaa etu-ryhmäänsä tai omaa aatettaan. Ja sitten jos edustaja pääsee ministeriksi, niin edessä on todellinen päätöksenteko, missä sitten pitää ottaa huomioon budjettikehys ja kaikki muutkin tuota asiaa koskevat aspektit eli ulottuvuudet, ja tuolla asialla on sellainen nimi kuin “Valtamarski”.

Termi on muuten peräisin 1800-luvulta, ja se tarkoittaa sitä, että kun henkilö tekee jotain päätöksiä valtion virassa, niin se merkitsee sitä, että kaikki tuon alan päätökset sitten tehdään hänen työhuoneessaan. Joten jokaisen ministeriön toimialue on valtavan suuri, ja päätöksiä tehdään siellä jatkuvasti, mikä sitten lisää paineita. Niissä pitää aina noudattaa yhteneväistä linjaa, ja auta armias jos joku poikkeaa näistä linjoista, niin siitä sitten tehdään asioista kanteluita, joissa sitten menee aikaa ja vaivaa, kun esimerkiksi muistetaan, että paikka mihin sellutehdas pitäisi sijoittaa sijaitsee suojellun  lintujärven rannalla.

http://kansanedustajantyosta.webnode.fi/

Kansainvälisen turvallisuuden lisäämisestä sekä valtion oikeudesta määrätä omista asioistaan

Turvallisuuspolitiikka on sikäli tärkeä asia, että se takaa alueemme koskemattomuuden. Kun Suomi valitsee oman linjansa tärkeissä asioissa, niin silloin pitää muistaa se, että koskaan ei saa unohtaa sellaista asiaa, että maailma elää jatkuvassa muutoksessa. Ja tuon asian lisäksi on myös muistettava, että toki Venäjä on rajanaapurimme jatkossakin, vaikka ostaisimme kuinka tyylikkäitä hävittäjäkoneita. Kuitenkaan meidän ei ole hyvä hyökätä tavallisia venäläisiä vastaan, koska "idän ihme" tunnetaan tavastaan puolustaa kansalaisiaan aseellisesti, ja toki Moskovassa halutaan varmasti palauttaa se asema, mikä Neuvostoliitolla oli kansainvälisessä politiikassa.

Ja sen takia Venäjä on lähtenyt Syyriassa mukaan tuohon sisällissotaan hyvin näyttävillä varusteilla sekä toiminnalla. Joidenkin mielestä meidän tulisi palata ehkä Paasikiven-Kekkosen linjalle, missä suhteemme Venäjään olisi sellaista, että myötäilisimme Kremliä kaikessa. Se että Venäjälle annettaisiin vain jatkuvasti periksi kuitenkin saattaisi yllyttää sitä aggressiiviseen toimintaan myös muualla lähialuellaan. Suomen on tehtävä itse omat turvallisuuspoliittiset päätöksensä, mutta kun keskustellaan siitä, miten turvallisuutta kehitetään, niin aina on sellainen asia otettava huomioon, että kriisin syntyessä ei varmasti tukea ole tulossa, jos Suomi ei sitä muille ole antanut.

Jos kyseessä on kriisi Venäjän kanssa, niin silloin meillä olisi hyvä olla omia välineitä, joilla voimme oikeasti puolustautua, koska Venäjä on sen verran mahtava sotilasmahti, että sen vihamiehille ei takuulla aseita myydä. Toisaalta meidän ei pidä kuitenkaan yllyttää ihmisiä käymään esimerkiksi tavallisten venäläisten turistien kimppuun, koska tavallisilla venäläisillä on aika vähän tekemistä Kremlin kanssa. Ja jos asiaa ajatellaan siten, että tavallisten venäläisten kimppuun hyökkääminen varmasti sitten antaa Kremlin haukoille syyn uhata tuota valtiota, niin yllyttäminen väkivaltaan tai kiihkoilu ei varmasti kuitenkaan palvele Suomen etua.

Tuo meidän kansallinen etumme ei ole synonyymi johtavien poliitikkojen tai yksittäisten kansanedustajien sekä yritysjohtajien edun kanssa, eikä maan puolustaminen tarkoita sitä, että jos vaikka rakennustyömaalla tulee riita, niin sitten kiistan osapuolet kutsutaan kertausharjoituksiin, ja siellä sitten sotilasarvojen turvin näytetään toiselle osapuolelle taivaan merkit. Tai jos joku kirjoittaa Internetiin asioista, jotka eivät hänelle suorastaan kuulu, niin sitten tuon ulkopolitiikan kommentoimista lähdetään opettamaan puolustusvoimissa kertausharjoitusten merkeissä, missä kerrotaan tuo ikuinen fraasi, että "ulkopolitiikkaa johtaa presidentti", ja se on myös "sotamies X":n hyvä opetella vastaavia kirjoituksia silmällä pitäen.

Eli meidän on hyvä kehittää valtioidemme välisiä suhteita siten, että voimme toimia kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Eli kuten sanotaan, niin meidän pitää rakentaa rauhaa, mutta samalla varautua pahimpaan. Toisin sanoen maamme puolustuksen tulee olla tehokasta sekä uskottavaa, sekä sen pohjalta olisi tehtävä myös taistelumateriaalia koskevat päätökset. Kuitenkin Suomen on samalla toimittava aktiivisesti kehittäen rauhanomaista yhteistyötä Venäjän sekä Euroopan välillä, sekä tuettava maltillisia voimia muualla maailmassa.

Se haluaa osoittaa maailmalle sen, että sillä on jatkossa sanansa sanottavana maailman poliittisella kentällä, mutta kuitenkin pitää muistaa, että tuolla globaalilla toimintakentällä on nykyään uusia yrittäjiä, joita pitää myös aina kuunnella. Kiina, Intia sekä Pakistan ovat valtioita, joiden ei olisi uskonut joskus olevan maailmanpolitiikassa vakavasti otettavia maita, mutta nykyään ne ovat supervaltoja siinä missä Venäjä sekä USA:kin ovat. Turvallisuuspolitiikkaa mietittäessä tulee aina mieleen sellainen asia, että mitä jos tekisimme saman kuin Britannia, eli jättäisimme EU:n taaksemme, ja ryhtyisimme sitten harjoittamaan vanhoista ohjelmista tuttua ulkopolitiikkaa? Iso-Britannia on kuitenkin valtio, jolla on hieman toisenlainen talouselämä kuin meidän maallamme. Sillä oli oma valuutta myös EU:ssa, mikä tietenkin teki tuosta erosta helpon, ja myös se että EU ei muutenkaan juuri normaalissa elämässä ole näkynyt on helpottanut Brexit:iä. Samoin sen vieritse kulkee suurin osa EU:n merireiteistä,  joten sen takia tuon maan läpi kulkee valtavasti tavaraa.

Eli tavallinen britti ei juurikaan tätä eroa edes tule huomaamaan, koska punta on edelleen britannian valuutta. Samoin tuolla valtiolla on todella vahva kansallinen identiteetti, mikä näkyy esimerkiksi vasemmanpuoleisena liikenteenä, ja siksi britit eivät varmasti ole tunteneet olevansa kovin kotonaan EU:ssa. Ja myös englannin kieli saa aikaan sen, että britit tuntevat outoa toveruutta amerikkalaisten kanssa, koska kummankin maan kansalaiset voivat käyttää äidinkieltään toisessa maassa. Iso-Britannialla on lisäksi myös öljyä, mikä sitten vahvistaa tuon maan taloutta, ja tietenkin tuo valtio on myös sotilaallisesti erittäin vahva.

Sitä luonnehditaan "maailman pienimmäksi supervallaksi", ja sen kansallinen ydinpelote on erittäin tehokas. Sen strateginen iskuvoima perustuu Trident-ohjuksiin, mutta pääpaino ilmeisesti on nopeasti siirrettävillä taktisilla aseilla. Esimerkiksi britannian asevoimilla uskotaan olevan myös SADM (Special Atomic Demolition Munition)-tyyppisiä kannettavia ydinpommeja, joiden käyttöön maan legendaariset SAS-joukot on kuulemma valmennettu. Tuollaisia ydinpommeja voidaan soluttaa johonkin kohteeseen, ja sen avulla voidaan tuhota kohtalaisen suuria installaatioita. Britannia on muutenkin maantieteellisesti hieman toisessa paikassa kuin Suomi, ja sen takia tuon maan on helpompi erota EU:sta kuin Suomen. Saarivaltiona sen kanssakäyminen mannereuroopan kanssa on toisen tyyppistä kuin Ranskan.

elainasiaa.blogspot.fi