Kyllä hädässä ystävä tunnetaan, eli miksi maailman eliitin epäillään ikään kuin jakavan rooleja keskenään?

Maailman eliitin puuhien tarkastelu varmasti on mukavaa ajanvietettä, ja joskus itsellenikin tulee sellainen ajatus, että kaikki mitä meille näytetään ei ehkä ole aivan totta. Kun tätä viimeistä G-20-kokousta ajatellaan, niin tietenkin USA ja Donald Trump vetäytyivät Pariisin ilmastosopimuksesta, mikä sitten jätti USA:n maailmaan yksin tämän ilmastoa koskevan asian kanssa, mikä minua sitten kamalasti ihmetyttää. Eikö Trump sitten elä tässä samalla planeetalla kuin me muutkin, ja eikö myös hänen etunsa olisi silloin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, joten miksi hän ei sitten kuitenkaan halua esiintyä rakentavasti tässä asiassa?

Joskus aivan tuntuu siltä, että onko maailman johtajille joku jakanut erilaisia rooleja näissä kaikkia maailman ihmisiä koskevissa kysymyksissä? Tämä kysymys saattaa vaikuttaa hiukan erikoiselta, ja itsekin sitä vähän skeptisesti tutkailin, mutta itsestäni joskus tuntuu vähän siltä, että noissa maailman huippujohtajien kokouksissa ikään kuin käydään sellaista vaihtokauppaa näillä asioilla, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen sekä ihmisoikeuksiin.

Siellä ikään kuin jaetaan jossain lappuja sellaisessa hengessä, että “ota sinä vähän kritiikkiä noista ilmastonmuutosta käsittelevistä kysymyksistä, niin minä sitten otan vähän kritiikkiä osakseni oman maani tavasta kohdella oppositiota”. Vaikka tämä kysymys on todella absurdi sekä tietenkin sen muotoiluun olen käyttänyt mielikuvitusta, niin silloin tällöin näissä kansainvälisissä ympyröissä tapahtuu asioita, joita kukaan ei uskoisi voivan edes tapahtua. Kun puhutaan esimerkiksi maailman johtajien toiminnasta omien etujensa ajamiseen, niin silloin kun kaikki tuntuu joltain toiselta menevän huonosti, ja oma valtio voisi ottaa tuosta tilanteesta oikean propagadavoiton, niin silloin tietenkin tuo valtio tekee juuri sen, mikä saa varmasti kansainvälisen yhteisön vihaamaan sitä aivan oikeasti.

Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä tilannetta, missä USA on vuosien ajan sotinut sekä Irakissa että Afganistanissa, ja ihmiset ovat varmaan olleet vähän väsyneitä näihin operaatioihin, ja samalla kansainvälisellä yhteisöllä olisi ollut halua tuomita tuo valtio, niin silloin kaikkien hämmästykseksi Venäjä hyökkää Ukrainaan, ja sitten ei ollut mitään muuta sanottavaa, kuin että Venäjän johto menetti tuossa kaiken sen mitä se onnistui rakentamaan. Siis se että Venäjä hyökkäsi pienemmän naapurinsa kimppuun ilmoittaen hyökkäyksen syyksi sen, että Venäjä haluaa liittää  Krimin itseensä, jotta sen asevoimat voisivat huoltaa sitä kautta Sevastopolin tukikohtaa, jonka sen katsoo kuuluvan itselleen varmasti sai ihmiset arvioimaan Kremlin toimintaa hiukan vähemmän rauhantahtoiseksi, kuin mitä se varmaan  haluaisi ihmisten uskovan.

Kun Venäjän sekä USA:n suhteita arvioidaan historian valossa, niin silloin mieleen tulee vastaavia tapauksia Neuvostoliiton ajoilta, jolloin tuo valtio hyökkäsi esimerkiksi Tsekkoslovakiaan, joka oli irtautumassa sosialistisesta leiristä. Tuolloin USA oli maailmanpolitiikassa pahassa pulassa, kun sen joukot taistelivat Vietnamissa, ja maailman yleinen mielipide oli silloin Vietnamin sotaa sekä asevarustelua eli lähinnä eurooppaan sijoitettuja ydinohjuksia vastaan, ja USA:aa kehotettiin purkamaan nuo Euroopassa olevat ohjuksensa ja lähtemään kotiin, niin silloin Neuvostoliitto ikään kuin pelastavana enkelinä lensi paikalle miehittäen valtion, jonka poliittinen johto sekä sen valitsema tie ei sitä miellyttänyt.

Seuraavaksi sitten Neuvostoliitto teki saman virheen kuin USA sitä ennen, ja lähetti sotilaansa Afganistaniin, mistä sitten tuli Neuvostoliiton versio Vietnamin sodasta, eli monella tavoin Afganistanin sota oli samanlainen kuin USA:n aikoinaan käymä Vietnamin sota, paitsi viidakon paikalla oli vaikeakulkuista vuoristoa. Venäjän toiminta on samanlaista ollut kaiken aikaa kansainvälisellä kentällä. Kun Putin sai maan olot vakautettua, niin hän sitten samalla tietenkin ampui ohjuksilla Venäläistä kaupunkia, ja silloin kansainvälinen yhteisö piti tuota toimintaa ihmisoikeusloukkauksena. Kuitenkin tuon jälkeen 1990-luvulla alkaneen Tshetseenikapinan jälkeen ovat USA ja Venäjä vuoron perään käyneet loukkaamassa jonkun valtion suvereniteettia.

Tässä haluan korostaa sitä, että Tsetsenian tilanne on tietenkin kansainvälisen oikeuden tai juridiikan mukaan Venäjän sisäinen asia, eikä tuota separatistien hallitusta ole kukaan tunnustanut sen jälkeen kun Putin lähetti joukkonsa kukistamaan tuon alueen hallintoa, joka oli tunnustettu ensimmäisen sodan jälkeen vuonna 1997. Tuo sota päättyi virallisesti vuonna 2009, mutta varmaan tilanne kytee osittain edelleen. Tshetsenian sodat ovat osoittaneet sen, että koskaan ei Venäjän tai minkään valtion heikkoutta saa käyttää hyväksi, eikä sen johtoa saa pakottaa allekirjoittamaan mitään papereita.

Kun ensimmäinen Tshetsenian sota päättyi, vuonna 1997, niin Venäjän johto koki silloin karvaan tappion, mikä ei varmaan tehnyt sen arvovallalle hyvää. Syy tuohon tappioon oli valtion sekava tilanne, mutta kun talous sekä yhteiskunnalliset olot alkoivat ainakin osittain parantua, otti Kremlin johto asian puheeksi uudelleen, ja marssitti joukkonsa tuohon tasavaltaan, käyttäen toimintansa perusteena eräitä terrori-iskuja, kuten Beslanin koulukaappausta joita oli tehty Venäjällä, ja siitä sitten Putin sai syyn murskata tuon Tshetseenien valtion. Samalla maailmalle annettiin signaali, että Venäjä tulee palaamaan taas siihen asemaan, mitä sillä oli Neuvostoliiton aikaan.

Tällä viittaan Afganistanin, Irakin sekä Georgian sotiin, joista viimeksi mainittu tuli USA:n johdolle kuin juhlaillallinen. Kerrankin TV:ssä saatiin seurata sitä, kuinka Venäläiset koneet vaihteeksi pommittavat vierasta valtiota, eikä aina raunioiden tekijä ole siis USA:n tai Israelin ilmavoimat. Kyseinen hiukan unohduksiin painunut Tsetsenian tapaus tietenkin oli Venäjän kannalta melko ikävä, mutta sitä voitiin kuitenkin pitää ikään kuin poliisitoimen yhteydessä käytettynä voimana, jossa käytettiin tykkejä sekä ohjuksia. Mutta hyökkäys Georgiaan oli tunkeutuminen suvereenin valtion alueelle. Samoin kun Venäjä lähti sitten tukemaan Syyrian presidentti Al-Assadia hänen taistelussaan Isis:tä vastaan, niin silloin kyllä voidaan sanoa, että kyseinen valtio varmasti pelasi pommituksia suunnitellessaan tahtomattaan USA:n pussiin.

Tuolloin kansainvälinen yhteisö varmasti oli kyllästynyt siihen, kun USA:n lentokoneiden tekemiä raunioita näytettiin televisiossa, mutta sitten ensin tuli Isis kuin taivaan lahjana, eli silloin jostain syystä arabien oma yhteisö aktivoitui, ja tuota järjestöä vastaan hyökättiin nimenomaan arabimaiden koneilla, mikä tietenkin oli propagandavoitto Washingtonille, joka saattoi näin osoittaa, että myös muut muslimit vastustivat Isis:tä sekä että nimenomaan Saudi-Arabia haluaa tukea sen politiikkaa, minkä mukaan terroristien kanssa ei sitten ollenkaan neuvotella, vaan heidät pitää sitten murskata. Ja sitten tietenkin ISIS teki muutaman iskun Eurooppaan, mikä varmasti aiheutti vihaa ja pelkoa ihmisten mielissä. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, niin hädässä ystävä tunnetaan. Venäjän saapuessa tukemaan Al-Assadia oli tilanne ollut se, että USA:n toimintaa oli taas vaihteeksi arvosteltu. Kuitenkin Putin lähetti ilmavoimansa pommittamaan Syyrian kaupunkeja, joita ilmeisesti hallitsi Isis, ja sen jälkeen oli taas kuvissa raunioita ja itkeviä lapsia.

Tuolloin tietenkin voidaan kyllä sanoa, että varmasti tämä Venäjän apu on tervetullutta myös USA:lle, jonka ongelma on siinä, että sen lentokoneet ovat olleet vähän turhan monessa uutiskuvassa pommittamassa jotain kaupunkia. Ja lopulta sitten paikalle kaartelivat TU-95-pommittajat sekä risteilyohjukset, joissa oli lopulta joku muukin teksti kuin U.S ties mikä. Eli tuolloin tietenkin myös median paine USA:aa kohtaan helpotti, kun vanha ystävä tuli apuun, kuten se tuli Tsekkoslovakiassa vuonna 1968, Afganistanissa 1979 sekä Georgiassa vuonna 2008, ja Ukrainassa vuonna 2014.

Noissa tapauksissa voidaan sanoa, että Venäjän tai sen edeltäjän toimet varmasti ovat helpottaneet USA:aan kohdistuvaa median luomaa painetta, eikä myöskään esimerkiksi aikaisemmin Unkarissa ja DDR:ssä tapahtuneet kansannousujen kukistamiset ole varmaan olleet mitenkään sellaisia asioita, että niistä olisi ainakaan ollut Pentagonille haittaa, kun sen strategit ovat laittaneet ohjuksiaan pitkin Eurooppaa. Näiden toimien takia varmasti suuri osa ihmisistä hyväksyi Pershing-ohjusten sijoittamisen Saksaan, mutta samalla pitää muistuttaa siitä, että tällaiset järjestelmät ovat hyvin liikkuvia, ja niitä voidaan kuljettaa kuljetuskoneilla, ja esimerkiksi Altaan voidaan muutamassa tunnissa siirtää NATO:n taktisia ohjuksia kuten LANCE tai Ranskan Pluton, joka voi lentää muutamassa minuutissa Murmanskiin.

Alla linkit Ensimmäistä ja Toista Tshetsenian sotaa käsitteleville Wikipedian sivuille

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_T%C5%A1et%C5%A1enian_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_T%C5%A1et%C5%A1enian_sota


https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Taas on pantu pystyyn katuteatteri tuon G-20-kokouksen ympärillä, missä kivet lentävät sekä autoja poltetaan

Nykyään yleinen kuva G-20 kokousten yhteydessä 

Taas on katuparlamentti varastanut shown, kun maailman huippujohtajat kokoontuvat Saksassa, ja sitten tietenkin polttopullot sekä kivet lentävät kohti poliisia, joka sitten tietenkin vastaa voimaan patukoilla sekä kyynelkaasulla. Mutta mitä tämä ikään kuin raivoksi ärtynyt mielenosoittaminen oikeastaan on? Kun puhutaan protestoinnista, niin tietenkin tuollainen G-20 kokous voi aiheuttaa toisille ihmisille närkästystä, koska tuollainen kokous ei edsuta valtaosaa maailman väestöstä, mutta kuitenkin tuollainen mielenosoittajien harjoittama toiminta on ikään kuin selkeä yritys muuttaa protesteja väkivaltaiseksi, mikä sitten oikeuttaa poliisia voimankäyttöön mielenosoittajia vastaan, ja samalla esimerkiksi maailman huippujohtajia voidaan pelotella sillä, että jos mielenosoittajat pääsevät poliisin ketjun läpi, niin silloin heidän henkensä on vaarassa.

Itse olen sitä mieltä, että noilla mielenosoittajilla saattaa olla oikeasti sellainen aikomus, että he provosoivat poliisin tai jonkun valtionpäämiehen henkivartijat ampumaan joukkoa, jolloin tietenkin syntyy erittäin vakava tilanne, missä varsinkin nuoret ihmiset alkavat etsiä kostoa. Tuollainen toiminta tarkoittaa sitä, että nimenomaan nuoria henkilöitä provosoidaan hyökkäämään mellakkapoliisia vastaan tai käyttäytymään muuten provosoivasti, jolloin tilanne muuttuu hyvin nopeasti täysipainoiseksi mellakaksi.

Kuitenkin mellakoiden avulla saatetaan hakea sitä, mitä kukaan ei oikeasti halua, eli rajoituksia sanan sekä kokoontumisvapauteen. Kun poliittisen mellakoinnin historiaa muistellaan tarkasti, niin 1970 ja -80-luvuilla poliittisesti aktiivinen rauhanliike järjesti jatkuvia mielenosoituksia esimerkiksi USA:n sekä muun NATO:n Eurooppaan sijoitettuja ohjuksia vastaan, mutta silloin tällöin silmiin alkoi pistää sellainen havainto, että esimerkiksi Neuvostoliiton SS-20 "Saber"-järjestelmää ei missään mielenosoituksissa tai mielenosoittajien kantamissa banderolleissa  mainittu. Tuolloin huomattiin, että "viralliseksi" kutsuttu rauhanliike ikään kuin vaikeni mm. Neuvostoliiton salaisen poliisin voimankäytöstä sekä poliittisista pidätyksistä eikä sen mielestä esimerkiksi Neuvostoliiton asevoimien kalustoa sopinut paljastaa.

Mutta kun tarkastellaan nykyaikaista rauhanliikettä sekä sen toimintaa, ja samalla myös esimerkiksi USA:n tapaa kommentoida Pohjois-Korean ydinaseita, niin itse kyllä ajattelen sitä, että onko tällaisen toisen maan asevoimien iskukyvyn "mainostamisella" vain sellainen tarkoitus, että sillä peitetään USA:n todellisia aseiden kehitysohjelmia, eli tällä tarkoitan esimerkiksi nimenomaan "Wikileaksiin" "vuodettuja" asiakirjoja, joiden sisältö on sikäli erikoista, että vaikka noita papereita on kovin paljon, niin ne pitävät sisällään lähinnä kahvila laskun tasoisia paljastuksia, eli joskus olen miettinyt, että onko noiden salaperäisten "vuotojen" tarkoitus vain peittää puita metsällä, mikä tarkoittaa sitä, että jos USA:n asevoimien tiedustelu sekä informaatio eli propaganda-sotakone todella haluaa peittää työnsä, niin totta kai sillä pitää olla jotain, millä se peittää todellisen ammattitaitonsa.

Ja kun puhutaan vaikka Maningin sekä Snowdenin paljastuksista, niin mitään kovin suuria uutuuksia niistä ei selviä. Samoin itse ihmettelen, että mistä nuo miehet sitten saivat ne vuotamansa tiedot käsiinsä. Eli miten maailman neuroottisin tiedustelupalvelu NSA antoi kyseiset paperit noille henkilöille, kun edes normaalissa virastossa ei tuollaista pääse tapahtumaan? Eli jokainen voi sitten kokeilla tällaista vaikka esimerkiksi Kansaneläkelaitoksella, eli pääseekö noiden järjestelmien luottamuksellisiin tietoihin kuka vain mikrotukihenkilö käsiksi?  Mutta tietenkään kun nämä PSY-OP (Psychological Warfare) eli propaganda yksiköt toimivat, niin silloin pitää omaakin punttiin ottaa hiukan tahroja, koska se sitten peittää sen, että jonkin maan turvallisuuspalvelu sekä erikoisjoukot ovat todellisuudessa joidenkin informaatio-operaatioiden takana.

Ja kun asiantuntijat etsivät noita toimijoita, jotka alkavat esimerkiksi estää web-palveluita tai levittää esimerkiksi toisen maan sotasalaisuuksia, niin he kiinnittävät huomiota siihen, että kuka on ikään kuin "puhdas pulmunen". Eli kuka sitten oikeastaan sieltä maailman johtajien takaa huutelee ja kuka kutsuu mielenosoittajia tuon G-20-kokouksen pitopaikan eteen. Tuolloin pitää tehdä sellainen kysymys, että "miten mielenosoittajat uskaltavat heitellä kiviä poliisia kohti"? Eikä heitä tunnisteta tuossa kaupungissa, missä on miljoonia ihmisiä? Eli maksaako joku noiden henkilöiden matkoja kohti Hampuria, missä sitten aletaan heitellä kiviä? Kun puhutaan tuosta katuparlamentista, niin silloin mieleen tulee se, että jos poliisi käyttää liian kovia otteita, niin silloin saattaa tilanne muuttua painajaiseksi, ja tuolla tarkoitan sitä, että onko tuon mielenosoittajien ryhmän tarkoitus oikeasti provosoida tulitaistelua Saksan poliisia vastaan?

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hampurin-mielenosoitukset-aityivat-kaoottisiksi-melania-trump-loukussa-virka-apua-pyydetty-ympari-maata/6497006#gs.9XBXHCI

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Lehdistön käyttö painostamiseen sekä yllyttäminen viran viemiseen ovat asioita, joita kukaan ei omalle kohdalle toivo

Mitä tehdään silloin, jos esimerkiksi valtion johtaja jakaa tietoja, jotka on merkitty salaisiksi, ja vahingoittaa kansallista turvallisuutta? Siinä sitten on pulma, jonka ratkaiseminen on erittäin vaikeaa. Presidentti toki on valtion päämiehenä sotilaiden esimies, mutta toki hänenkin olisi kunnioitettava noita salassapitoa koskevia määräyksiä, vaikka hän on sellaisessa asemassa, että kyseisen henkilön arvosteleminen voi saattaa sotilas- tai siviilihenkilön erittäin vaikeaan asemaan. Vaikka presidentti ei saa pidättää ihmisiä lain mukaan, niin kuitenkin välillä huomaan, että joissakin tapauksissa esimerkiksi presidentin toiminnasta negatiiviseen sävyyn kirjoittaneiden henkilöiden on oletettu pitävän vain “päänsä kiinni, koska ei ole hänen asiansa kommentoida esimiestensä toimia”.

Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että on tilanteita, mitä kukaan ei toivo omalle kohdalle sattuvan, ja yksi niistä on julkisuuden käyttö henkilöön kohdistuvaan painostamiseen. Tällaisia tilanteita sitten vielä kärjistetään sillä, että sitä levitetään julkisessa sanassa, mikä tarkoittaa sitä, että presidenttiä ikään kuin yllytetään käyttämään valtaoikeuksiaan alaisiaan kohtaa. Kuitenkin on sanottava, että kaikissa valtioissa on vähän eri käytäntö siitä, miten esimerkiksi poliiseja sekä sotilaita kohdellaan, jos heillä menee presidentin kanssa “sukset ristiin”.

Saattaa olla niin, että esimerkiksi joku tiedustelu- tai poliisijohtajan virka on kaksiosainen. Se tarkoittaa sellaista asiaa, että vaikka kyseiseltä henkilöltä viedään johtajan virka, niin hän silti jää työhön poliisiin tai asevoimiin. Eli tuolloin presidentti vain ei häntä enää tapaa. Mutta kun puhutaan alaiseen kohdistuvasta erotus-oikeudesta, niin tietenkin osassa maita esimerkiksi presidenteillä on tällainen oikeus, mutta silloin kannattaa hiukan miettiä sitä, että kannattaako hänen tuota valtaa käyttää aivan huvikseen? Näet kun puhutaan esimerkiksi muistioista sekä kaiken maailman muista papereista, niin silloin tietenkin niissä pitää olla jonkinlaisia rikkeitä, jotta tuo päätös olisi jotenkin perusteltavissa. Ja nyt sitten tullaan vallankäytön psykologiseen puoleen.

Jokainen asiakirja on valtavan voimakas, jos se on sellaisen henkilön käsissä, joilla jo muutenkin on oikeus erottaa alaisiaan. Se tarkoittaa sitä, että tällainen johtaja varmasti näkee vain sitä, mitä hän haluaa nähdä. Varsinkin jos hän sattuu jotain henkilöä vihaamaan, niin pelkkä väärän värinen solmio riittää silloin alaista koskevan erottamispäätöksen tekemiseen. Ja tietenkin se sitten lisää virkaan kohdistuvaa painetta käyttää valtaa tavalla, mikä on demokratialle vierasta, koska se lisää esimerkiksi julkisen sanan valtaa johtajaan. Yksinvaltiaalle johtajalle on helppo kuiskutella korvaan sellaisia asioita, mitä ei varmasti kukaan oikeasti haluaisi edes olevan totta.

Tuolloin esimiestä painostetaan  lehdistön avulla käyttämään erottamis-oikeuttaan vihjailemalla siitä, että “kenenkään ei tarvitse sietää hankalaa alaistaan”. Ja sitten tietenkin voidaan vähän vihjailla, kenen kanssa ei sitten kannata ryhtyä kaveeraamaan, jotta oma ura ei tuhoutuisi. Kuitenkin voidaan sanoa, että on olemassa sellaisia tapoja toimia, että siinä ei varmaan koskaan olla mietitty ollenkaan, kun aletaan antaa lausuntoja. Kun oikeasti ihminen lähtee tekemään päätöksiä jostain asiasta, niin hänen pitää aina toivoa parasta, mutta varustautua kaikkein pahimpaan. Eli koskaan ei saa luottaa siihen, että kaikki olisi mennyt oikeasti niin kuin on suunniteltu.

Varsinkin liike-elämässä sekä valtionhallinnossa työskentelevän täytyy aina muistaa se, että jos hän kirjoittaa tai puhuu asioista väärällä tavalla, eli yllyttää esimerkiksi väkivaltaan tai muuten sopimattomaan toimintaan, niin silloin eteen tulee sellainen tilanne, että hänen tuttavapiiriinsä kuuluvia henkilöitä sitten saattaa ryhtyä kiinnostamaan hänen työpaikkansa, jolloin he saattavat sitten käydä kuvaamssa noissa tilaisuuksissa, ja laittaa filmejä jakoon, sekä kantelemassa mielestään sopimattomasta käytöksestä vaikkapa toimittajille, jotka sitten laittavat noita mahdollisesti hyvinkin ikäviä film, jotta tuon virkamiehen tai johtajan mainetta saadaan pilattua. Ja sitten tietenkin esimerkiksi tietyissä studioissa olisi hienoa tentata ministereitä ja muita vastaavia henkilöitä sillä, että “mitä mieltä hän tuosta on?”.

Varmasti myös tapausta kommentoidaan lehdistössä sillä tavoin, että siinä ei kokonaisuutta käsitellä ollenkaan, vaan koko ajan esillä on vaikka kaksi sanaa, joilla sitten tehdään suurta politiikkaa. Tällaista näkee välillä muuten oikeussaleissa, kun asianajaja esittelee ihmisen päiväkirjaa todisteena. Siinä saattaa satoja sivujen joukosta olla poimittuna kaksi lausetta, joita sitten hoetaan koko istunnon ajan, ja samalla otetaan sellainen vähän ivallinen ilme kasvoille. Nuo kaksi lausetta varmaan tekevät tuollaisten juristien silmissä jonkun ihmisen psyykkisesti häiriintyneeksi, ja onhan siinä mukavaa sitten hokea fraasia “ettekö ole näin sanonut”. Tuolloin kyse on siitä, että millaista retoriikkaa eli esitystapaa käytetään asian esittämiseen.

Tämän takia itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi oman päiväkirjan voi pitää Internetissä julkisena, jotta muutkin kuin asianajajat sekä psykologit voivat sitä katsoa. Nimittäin monesti käy niin, että siitä sitten kaivetaan kaksi sanaa, joilla revitellään ympäriinsä. Jos asiayhteys missä nuo kaksi sanaa tulisivat sitten esiin, niin silloin saattaa koko asia muuttua. Se kumpi antaa oikeudessa vakuuttavamman kuvan ihmisestä on sitten jokaisen itsensä päätettävissä. Joku kahden kesken kerrottu asia, jota toinen voi sitten väittää keksityksi, vai satoja sivuja julkaistua tekstiä, sen voi jokainen itse päätellä.

Jokaisen ihmisen kirjoituksiin voidaan aina suhtautua kahdella tavalla, joko niitä käsitellään rakentavasti kokonaisuuksina, tai sitten niistä voidaan ottaa käsittelyyn kaksi sanaa, joita levitetään sekä hoetaan ismien tapaan ympäriinsä. Niistä tehdään iskulauseita, joiden tarkoitus on hankkia suosiota kaveripiirissä.  Sitten voidaan kädellä peittää vähän omaa suuta, jotta toinen ei muka huomaisi hymyä, joka johtuu siitä, että toinen on epähuomiossa päästänyt jonkun tuttavansa tai vanhempiensa tuttavan lapsen selkänsä taakse kirjoittaessaan päiväkirjaa.

Siinä sitten voidaan koulun pihalla hankkia suosiota sillä, että hoetaan koulun “primus motorille”, kuinka tyhmä toinen ihminen sitten on, kun vanhempien ystävän lapseen sattui luottamaan. Tuollaista tapaa hankkia tietoja voidaan kyllä kutsua aseman väärinkäytöksi. Eikä mielestäni ole kovin mukavaa jos esimerkiksi joku psykiatri sanoo, että hänellä on vaitiolovelvollisuus, mutta kuitenkin hän sitten luovuttaa potilastaan koskevia tietoja tämän sukulaisille. Tietenkin tuollainen teko on todella upea siltä kannalta ajatellen, että tuolloin voi psykiatri vähän niin kuin työntää päätään pensaaseen.

Mutta tuollainen asia sitten saa aikaan, sen että potilas ei mitään jatkossa halua näille mielenterveyden ammattilaisille kertoa, koska se sitten varmasti on “mukava” yllätys, kun noita asioita aletaan käsitellä illalla ruokapöydässä. Kun puhutaan siitä, mitä varten ihmisillä on vaitiolovelvollisuus, niin se on varten, että noille mielenterveyden tai muiden vastaavien alojen ammattilaisille uskalletaan jotain puhua. Sitä ei olla tarkoitettu siihen, että tuota sanaa käytetään siihen, että ihmisen luottamus petetään silloin, kun henkilökunta niin haluaa tehdä, koska jos tuo temppu sitten kerran tehdään, niin silloin luottamuksen rakentaminen uudelleen on todella vaikeaa.

Tuolloin saattaa käydä niin, että henkilö ei enää haluakaan tehdä mitään yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa. Ja sitten saattaa hyvinkin tärkeitä asioita jäädä huomaamatta. Kun muutenkin puhutaan vankimielisairaalaan sekä muihin psykiatrisiin laitoksiin sijoitetuista henkilöistä, niin silloin pitää muuten muistaa mainita se, että potilas tai asiakas sitten saattaa opetella mielistelemään henkilökuntaa. Ja se saattaa merkitä sitä, että tuollainen henkilö muuttuu vaaralliseksi. Nimittäin ihminen oppii mallioppimisen kautta sen, mistä psykiatri ikään kuin pitää. Tuolloin sitten saattaa tuollaisesta laitoksesta päästä ulos henkilö, joka on todellisuudessa vaarallinen. Niissä paikoissa kyllä oppii manipuloimaan sekä “hymyilemään” ihmisille, joilla on valtaa.

Vaikka suurin osa näistä ihmisistä on laitoksista päästyään ollut aivan kunnolla, niin aina välillä eteen tulee henkilö, joka sitten komeilee Alibin kansikuvassa. Samoin aina välillä tulee eteen tilanteita, missä kyseinen henkilö on matkustanut esimerkiksi ulkomaille, ja siellä sitten on tapahtua sellaisia asioita, mistä ei kukaan koskaan halua lukea. Näiden asioiden takia kaikista psykiatriaan liittyvistä asioista pitää henkilökunnan osata olla vaiti. Näet sillä estetään sellainen toiminta, missä toisen ihmisen päälle työnnetään omia väkivaltarikoksia. Eli esimerkiksi murhien tekotapa sekä henkilön nimi tai vastaavat asiat ovat aina erittäin tarkan vaitiolovelvollisuuden takana. Eikä noita asioita saa missään tapauksessa levitellä missään, koska aina välillä tulee varmasti eteen tapauksia, missä lapsi on houkutellut uhreja vaikkapa pedofiilivanhemmille. Tuolloin tietenkin asiaa pitää pohtia monialaisessa ryhmässä, missä varmasti ei kukaan saa sitten niitä levitellä.

Samoin maailmalla on ollut tilanteita, missä vain toinen lapsista on saanut selkäänsä. Ja se sitten tietenkin on aiheuttanut sisarusten välille konflikteja. Noita tilanteita on varmasti ollut perheissä, joissa ensin vanhemmat ovat eronneet, ja sitten he ovat perustaneet perheen uusien ihmisten kanssa. Ja kun yhteisiä lapsia on uusien puolisoiden kanssa tullut, niin nämä vanhasta liitosta peräisin olevat lapset saattavat jäädä täysin vaille huomiota, tai joutua molempien perheiden taholta tulevan psyykkisen sekä fyysisen väkivallan uhreiksi, jolloin ihmisen kehitys saattaa kääntyä “ei toivottuun suuntaan”, mistä saamme ehkä lukea lehdistä.

Mutta ihmismieli on raadollinen sekä äärettömän pelottava, ja siksi missään tapauksessa ei saa mitään noiden ihmisten asuinpaikkoja koskevia tietoja ryhtyä jakelemaan, koska joku muu sairas henkilö voi sitten ryhtyä jäljittelemään tuollaisia järkyttäviä asioita. Tässä kirjoituksessa ei muuten puututa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, vaan käsitellään asioita, joista on paljon kerrottu sekä kirjoitettu. Vaitiolovelvollisuus on asia, mistä aina välillä keskustellaan, mutta se on tehty suojelemaan ihmisiä mielivallalta. Eli kaikki viittaukset mitä tässä tekstissä on eläviin henkilöihin ovat puhtaasti sattumaa.

https://sites.google.com/view/presidentinpainostaminen/etusivu

http://pressidentinpainostaminen.webnode.fi

Presidentti Donald Trumpin tekemä FBI:n päällikköön kohdistama erottamispäätös sekä maamme lehdistön tapa uutisoida sitä on ikään kuin vastaavan päätöksen manaamista meidän maassamme

Yllä: Kuva elokuvasta "Manaaja" (The Exorcist, 1973)

Termi “manaaminen” on oikeastaan vanhaan kansanperinteeseen kuuluva tapa, jossa “paholaista” ikään kuin houkuteltiin astumaan esiin. Siinä ikään kuin tehtiin asioita, joissa paholaista pilkattiin, tai sitten toimittiin muuten väärin. Esimerkiksi paholaista houkuteltiin näyttämään se, “mitä löytyy sieltä housuista”, kuten vanha kansa tietää. Tässä juuri sitten katselin tuota maamme lehdistön tapaa käsitellä vallan käyttöä, ja siinä sitten taas ryhdyttiin vähän niin kuin pelottelemaan sillä, että jos maamme hallitusta tai poliittista johtoa arvostellaan, niin tuloksena on automaattisesti potkut.

Tuota asiaa ei tietenkään kukaan oikeasti mene sanomaan, vaan tuollaista sitten tietenkin vaaditaan sellaisten käsitteiden kautta, kuin että joku virasto on ikään kuin jäänyt “polkemaan paikoilleen” tai joutunut jotenkin “epäjärjestykseen”, kun sen päälliköt eivät muista, että presidentit ovat todellisuudessa koskemattomia. Ja tuon takia sitten täytyy ihmisiä välillä muistuttaa kuolevaisuudestaan, jotta sivistys palaa maahan suloiseen. Tässä sitten pitää muistaa sellainen asia, että samaan aikaan aletaan kilpailla siitä, kuka mahtaa olla maassa sivistynein, ja tietenkin sivistykseen kuuluu se, että henkilö muistaa, miten häntä voidaan palkita. Mutta usein palkinnot menevät vain sille, joka osaa olla kiltti.

Mikäli tuhma setä sitten arvostelee presidenttejä tai valtion johtajia, niin silloin tietenkin on hänen osansa oleva kammottava julkinen proskriptio, missä kaikille muille käydään näyttämässä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät muista kumartaa valtion johtoa, tai kaikkia niitä joita valtion johto on henkilön esimiehiksi määrännyt. Koko olemassaolonsa ajan lehdistö tai mediatalojen omistajat ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi lähes kaikessa, koska lehtimiesten kautta kulkivat kaikki poliittisen johdon lausunnot.

Maassamme on siksi ollut sellainen tapa, että lehdistön avulla voidaan henkilöä painostaa eroamaan. Tai sitten on hänen esimiehiään kannustettu erottamaan “ikävät alaisensa”, joiden toiminta ei miellytä heitä itseään tai lehdistöä. Tietenkin presidenttejä korotetaan kaikin mahdollisin tavoin, ja heistä tehdään kaiken mahdollisen osaajia, joita kukaan ihminen maailmassa ei kuitenkaan koskaan ole.

Presidenttien tehtäviin kuuluu valtion johtaminen, eikä se tee heistä esimerkiksi putkimiehiä tai muita vastaavia ammattilaisia, eikä myöskään poliittinen päätös mistään asiasta tee esimerkiksi toukokuussa olevaa lumisadetta olemattomaksi. Eli varmaan mikään sään herra ei edes maailman mahtavin mies ole, ellei hän sitten päätä sytyttää esimerkiksi Kanadan tai Venäjän metsiä tuleen, jolloin hiukkaspilvi sitten pimentää maan, jolloin syntyy ydintalveksi kutsuttu ilmiö. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten maamme lehdistö on käsitellyt sivistystä, niin tietenkin voidaan sanoa, että miljoonan euron antaminen vähävaraisten lasten jääkiekkoharrastukseen on todella hieno ele, mutta tietenkään sivistys ei sinällään mikään kilpailu ole. Ja muuten tuon lahjoituksen saa vähentää veroista, mutta hieno ele kyseessä kuitenkin on, kun ihminen omista rahoistaan tuollaisen lahjoituksen tekee.

Keskusteltaessa siitä, mitä jotkut henkilöt maassamme ovat tehneet, niin katson surullisena sitä asennetta, että heille on ainakin lehtien tai median mukaan ollut täysin sama, mistä asioista leikkauksia tehdään, kunhan se ei heitä itseään koske. Kunnes sitten on heidän itsensä työpaikkaa lähdetty viemään tai avustajien määrää vähentämään, tai heidän saamiaan määrärahoja on leikattu. Itse kyllä olen sitä mieltä, että voidaan kysyä kyllä, että mihin esimerkiksi valtiotietelijä tarvitsee määrärahoja, koska tuota tiedettä koskevaa tutkimusta tehdään lähinnä valtion arkistoissa ja julkisia lähteitä käyttäen. Eli missä ovat ne miljoonien eurojen määrärahat, joiden turvin esimerkiksi juuri valtiotieteiden tukija voisi matkustaa Washingtoniin tutkimaan Pentagonin arkistoja?

Kun puhutaan työpaikkojen vähentämisestä, niin silloin tietenkin asiaa perustellaan sillä, että jos henkilökuntaa on vähän, niin silloin syntyy säästöjä. Kuitenkin tuolloin käy usein niin, että samalla työuupumus sekä sairauspäivät lisääntyvät. Kun ihminen jää yksin työnsä kanssa, ja kukaan ei häntä arvosta työnsä kautta, niin silloin varmasti esimerkiksi alalta poistumisia tapahtuu. Keskusteltaessa kaiken maailman työläisistä, joilla ei mitään koulutusta ole, niin ennen esimerkiksi käsityöläisiä arvostettiin oikeasti. Heidän tekemiään töitä kehuttiin, mutta sitten tuli vallalle sellainen asenne, että tällaista henkilöä, jolla ei ollut mitään virallista ammattitaitoa osoittavaa paperia sai  simputtaa työelämässä miten esimiestä sattui huvittamaan. Joten siksi en ihmettele, miksi niin moni nuori käy ammattikoulun, vaikka tuo aika elämästä ei ehkä sitä kaikkein mukavinta kuitenkaan ole.

Mutta kuten tiedämme, niin varmasti ammattimies saa vähän toisenlaisia vastauksia työhakemuksiin kuin joku, jolla ei noita papereita ole. Ja vaikka kuinka puhutaan maksullisesta yliopistosta, niin kuitenkin joku sellaisia käy myös siellä suuren meren takana olevassa maassa nimeltään Amerikan yhdysvallat. Maamme julkisen sanan suhtautuminen tuohon valtioon on jotenkin erikoinen, koska vaikka me emme muka tunnusta heidän järjestelmäänsä, niin kuitenkin monia puolue-eliittiin kuuluvia poliitikkoja on kuitenkin käynyt kouluja tuossa maassa, jonka maaperällä tehtyihin tutkimuksiin vedotaan monissa tapauksissa. Eli yhteen aikaan erityisesti lääketiedettä kehitettiin erityisesti UCLA:ssa (University of California Los Angeles), joka näkyi monissa tiedelehtien artikkeleissa lähdeviitteenä .Tai ainakin monissa lehdissä esimerkiksi lääketieteellistä tutkimusta käsittelevissä artikkeleissa tekstin alussa olivat sanat “UCLA:ssa on tehty tutkimus, missä…”

Ja tietenkin se miten USA:n poliittinen sekä yhteiskunnallinen käsitys ihmisten arvosta sekä mahdollisuuksista jotenkin poikkeaa maamme näkemyksistä liittyy sellaiseen käsitteeseen kuin “self made man”. Tuo käsite tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat syntyneet maailmaan tasa-arvoisina, joten kaikki mitä ihminen tekee elämässään on hänestä itsestään kiinni. Eli syntyminen johonkin tiettyyn perheeseen ei takaa suoraan sitä, että hänestä tulee yhtään mitään. Siinä amerikkalainen ajattelutapa poikkeaa siitä, mihin kuninkaiden aikaan oli totuttu. Ja vaikka amerikassa on maksullisia yliopistoja, niin kuitenkin hekin niitä käyvät.

Eivätkä kaikki yliopistot ole siellä Yalen yliopistoja, vaan myös muut yliopistot tarjoavat palveluitaan opiskelijoille, jotka eivät aina ole mistään Houstonista kotoisin olevia miljonäärejä. Se miten amerikkalainen malli erosi kuninkaiden mallista, niin se antoi jokaiselle ihmiselle ainakin teoreettisen mahdollisuuden hakea virkoja sekä menestyä. Kuninkaan johtamassa vallassa sitten taas kaikki virat periytyivät, joten ihmiset sitten osasivat jo nuorina mielistellä johtajiaan, jotka sitten todellisessa elämässä osoittautuivat ehkä erittäin epäpäteviksi johtajiksi, jotka sitten haaskasivat oman armeijansa jossain taistelukentillä.

https://sites.google.com/view/trumpjamanaaja/etusivu