About the truth and lies, what is written by poets and historians

Kimmo Huosionmaa

None historian ever told the absolute truth, and the history has been faked from ancient Greece. The reason, why historians told lies about the leaders was practical. If the leaders of the nations didn’t like the texts, what historians wrote, their fate was very painful death in the mouth of emperors pet crocodile or lion. In the real world, the politics have been the ruling element when historians wrote their texts.


When we are observing the familiar books like Julius Caesar’s ” War in Gallic” we must consider, that there are many things, what makes us to suspect that this book is some kind of ”better version” about the things, what claimed to happen, when Julius Caesar was head of the legions in Gallic. I believe that some of those texts are written in some European courts in the medieval period, or they can be made later.


The part of the book, where Caesar tells about the invasion of Britannia is a part, what is not written any master of poems and rhetorics. And when we are looking at the pictures of Dover straight, we must see that the horses are not suitable in that place because the crag is so high. So did somebody made that mistake on purpose? Another part of this column of the text is full of errors, and all story feels like they were in some taverna.


So if the writer made those errors on purpose, we must ask does he lived at the same time as Caesar. In this case, that part of the text has been written for making Caesar suspected as the liar. But if it is written after Caesar’s time, we must consider, that this text might be written in somewhere in Danmark, and it might be portrayed the coast of Sjelland or some other island.


We must say that there is no evidence, that Caesar ever visited north as Danmark. But when we are talking about his book, we must say that even this book is not probably written by Caesar himself. Or part of that book is maybe written by himself, but there might be many columns, what are written after Caesar’s death. And if he hired some professional writers, those persons might make mistakes on purpose, for making Caesar seem like the liar.


Many writers have also been writing false things, because of they afraid that if the emperor doesn’t like them they would be executed. This fate was faced Cicero, the famous Roman poet, and historian. He was killed by Antonius, and his tongue was nailed to the wall. It’s very sad end for great writer and speaker of history. In this case, we must say, that Marcus Antonius was not able to handle critics what he faced as the rank of the emperor.


And if the writings of some persons were not satisfied rulers, those men were executed. Even in the modern era, there are people sitting in jail because they have written something, what was uncomfortable for the rulers. When we are talking about leaders of the nations, they sometimes think, that every problem will be handled by arresting journalists and writers. But when we are thinking about the role of media, we must say that there are cases in history, that reporters start to publish texts, what would protect authoritarian and support censorship.


This is called ”official press”. Some countries like that they have freedom of speech, but only persons who have right to publish their texts are the ”official reporters”. In those countries, the press is in the main role to justify the political police control, and arresting what is targeted for the members of the opposition. So the press could also be a part of the authoritarian government and support the persecution what is targeted to political resistance.

Sources:

https://en.wikipedia.org/wiki/Cicero

https://crisisofdemocracticstates.blogspot.fi/

http://crisisofdemocracticstates.blogspot.fi/p/about-truth-and-lies-what-is-written-by.html

Miksi retoriikan mestareista on parempi kirjoittaa pitkiä kuin lyhyitä lauseita, kun tekstiä tuotetaan?

Retorisen tekstin tuottamisessa on tärkeää, että siitä tulee mukavasti luettavaa, ja että henkilö tekee siten siitä kiinnostavaa. Kun puhutaan tekstin tuottamisen taidosta, niin tietenkin meistä jokainen haluaisi tekstinsä olevan iskevää sekä asiallista, mutta kuitenkin monet tekevät varsin erikoisen virheen kirjoitelmia laatiessaan. He nimittäin kirjoittavat ikään kuin liian lyhyitä lauseita, jolloin tekstistä tulee vähintäänkin tökkivää. Kun mietitään sitä miten alan ajattomat mestarit Tacitus, Julius Caesar sekä Cicero kirjoittivat sekä puhuivat, niin heillä oli ihan oma tyylinsä esittää asioita. Vaikka nuo miehet eivät ehkä käyttäneet moderneja tietokoneita tai vastaavia välineitä luodessaan kirjoituksiaan sekä tehdessään puheidensa luonnoksia, niin toki tekstin tuottaminen joka voidaan suoraan siirtää puheen tuottamiseen on tekniikka sekä taito, mikä ei ole riippuvainen siitä, millaisia välineitä tekstin tuottajalla on käytettävissään.


 Eli kun tuollainen tekstin tuottaja tekee kirjoitelmia, niin on sama millaista välinettä hän käyttää. Tuolla tarkoitan sitä, että kirjoitelmia voidaan tehdä niin paperilla sekä kynällä tai millä tahansa tekstinkäsittelyohjelmalla. Tekstien luominen on kiinni siitä, millainen mies tai nainen niitä tuottaa. Toki nykyaikainen teknologia antaa meille tekstien kirjoittajille mahdollisuuden tuottaa pidempää sekä kieliopillisesti oikeampaa tekstiä, mutta se miten ihminen kirjoittaa on hänestä itsestään kiinni. Tietokoneita on aivan turha syyttää siitä, jos kirjoitettu teksti on sellaista, että siitä ei kukaan pidä. Samoin pitää aina muistaa se, että kirjoitetulla tekstillä on suurempi vaikutus kuin puhutulla tekstillä, ja osittain siksi esimerkiksi kommunistit tai bolshevikit alkoivat 1800-luvun lopulla levittää lentolehtisiä ihmisten keskuuteen, koska kirjoitettua tekstiä ei voitu huutaa hiljaiseksi. Ihmiset näkivät noissa lentolehtisten sivuilla olleet kirjoitukset sekä saattoivat itse keskustella näistä asioista, joita sosialistit käyttivät omassa manifestissaan.


Monet meistä 2000-luvun ihmisistä pidämme tuota aatetta liian kovana tähän meidän yhteiskuntaamme, mutta silloin kun Karl Marx eli, eivät asiat olleet niin kuin nykyään. Tuolloin kauan sitten esimerkiksi mellakoita hajotettiin konekiväärien tai tykkien tulituksella monissa euroopan maissa, ja hyvin ei mennyt niillä, jotka halusivat vastustaa tuon ajan sotilaita sekä poliiseja, jotka toimivat vallanpitäjien käskystä. Tuolloin kauan sitten oli tapana, että jos kirjoittajan tekstit eivät miellyttäneet jotain poliisipäällikköä tai ministeriä, niin seurauksena oli pidätys, jonka yhteydessä ei voimakeinoja säästelty. Eli nuo pidätetyt vietiin putkaan, jossa heidän sormensa murrettiin, kun “oli pakko vähän tuota toimittajaa tai satiirikkona esiintyvä henkilöä opettaa”.


Eihän se käynyt koskaan, että kukaan sai sanoa muuta kuin mitä valtaapitävät halusivat. Se siten loi sopivan pohjan erilaisille kapinoihin yllyttäjille sekä kansanvillitisijöille, jotka ajoivat valtiota sisällsissotaan, ja sitten itse kävivät tekemässä rakennussopimuksia, mitkä koskivat tietenkin infrastruktuurin jälleenrakentamista.  Mutta julkaisemisen vapauden salliminen sitten sai aikaan se, että yhteiskunnallisiin epäkohtiin alettiin puuttua tehokkaammin, koska se sitten sai ihmisten silmät avautumaan myös niille asioille, jotka olivat heille kiusallisia. Kuitenkin on olemassa sellaisia paikkoja, joissa ilmaisun vapautta rajoitetaan jostain syytä täysin aiheetta. Tämä paikka ei ole muuten puolustusvoimat, vaan esimerkiksi työhakemusten kirjoittamista varten perustetut palvelut, joissa noiden hakemusten muodon pitää olla täysin samanlainen, ja tuota sitten hiukan kyllä kritisoin.


Miksi monissa paikoissa kuitenkin vaaditaan yksilöllisiä hakemuksia, jos niihin ei saa mitään omaa teksti laittaa. Takaako tuo sitten sen, että työhönottaja voi poimia jokaisesta pinosta sen ensimmäisen, ja sitten katsoa kymmentä täysin identtistä hakemusta? Tuolloin tietenkin taataan se, että kukaan ei koskaan ero tuosta työttömien “harmaasta joukosta”, eikä mitään omantunnon tuskia synny, jos henkilö sitten kylmästi pudotetaan hakemusten käsittelyssä pois prosessista. “Hän oli vain yksi miljoonista” voidaan tuolloin perustella pudotusta. Mutta kun palataan esitystapaan, niin silloin tietenkin on tärkeää, sellainen asia, että pitkillä lauseilla voidaan hiukan kiertää sitä asiaa, että henkilöllä ei ole oikeastaan niitä taitoja, mitä haettava tehtävä vaatii. Työnvälittäjät mielellään kertovat siitä, millaista kielioppia noiden hakemusten tekijöiden tulisi käyttää, ja samalla suositaan ranskalaisia viivoja tai lyhyitä lauseita.


 Kun puhutaan noista Ciceroista sekä Caesareista, niin silloin pitää muistaa että hekin olivat ihmisiä. Nuo miehet eivät olleet tietenkään mitään jokaisesta asiasta kaiken  tietäviä henkilöitä, vaan ihan tavallisia miehiä, joten heidän piti puhua tai kirjoittaa  niin, että ihmiset eivät huomaa sitä, missä he eivät olleet hyviä. Tämän takia nuo retoriikan mestarit käyttivät pitkiä lauseita sekä koristelivat tekstiään väli lausekkeilla  sekä herkuttelivat yksityiskohtiin menevillä kuvauksilla taisteluista, jossa hevoset ryntäsivät veteen. Eli he täyttivät tekstinsä yksityiskohdilla, joilla he peittivät ikään kuin oman osaamattomuutensa. Ja yksityiskohdat tekevät tekstistä uskottavan tuntuisen , eli tuolloin ihminen ei huomaa, jos tuo suuri johtaja ei ehkä osaa tai tiedä jotain asiaa.


Tämän vuoksi kannattaa kirjoittajan kirjoittaa mieluummin pitkiä korulauseita kuin ranskalaisin viivoin toteutettuun kirjoitukseen  verrattavissa olevaa tekstityyppiä, josta heti näkee, jos hän ei osaa jotain työtä. Samoin hakemuksia kannattaa lähettää myös tehtäviin, joihin ei ehkä ole mitään osaamista, koska silloin kuitenkin tuo henkilö voi näyttää sitä muille johtajille. Tai sitten hän painaa sen kohdalla “delete”-nappia, mutta tulipahan sitten hakemus lähetettyä, ja työn hakeminen on tärkeää, ja sen kun ihminen muistaaa, niin silloin hän  pääsee pitkälle yhteiskunnassa.

Rooman valtapolitiikkaa Caesarin aikaan sekä mietelmä siitä, miksi hän kuoli senaatin edessä

Caesarin ystävä sekä triumfiraatin vähemmän tunnettu jäsen Gnaeus Pompeius oli saavuttanut omien väitteidensä mukaan loistavia sotilaallisia ansioita jo ennen Caesaria, tai ainakin hän oli johtanut sotaretkeä eräitä merirosvoja vastaan, jotka olivat ottaneet Caesarin aikoinaan vangiksi. Pompeius surmattiin myöhemmin Caesarin miesten toimesta Egyptissä, ja kun hänen päänsä tuotiin hopealautasella Caesarille, niin tämä alkoi itkeä. En tiedä oliko heidän väitetty "ystävyytensä" enemmänkin käytännön poliittisista syistä johtuvaa toimintaa, eikä sitä että herrat olisivat toisistaan pitäneet. Eli käytännössä Caesarin ura alkoi nousta, kun oli nimitetty erääseen virkaan, missä hänen tehtäviinsä kuului nimenomaan kansanhuvien järjestäminen. Siis ennen Gallian sotaa hänellä ei juuri mitään sotilaallista menestystä ollut, lukuunottamatta eräiden merirosvojen pidätystä ennen, kuin hän pääsi Roomaan, ja otti tuon "huvimestarin" viran vastaan.

Sikäli se että Caesar pidätti nuo merirosvot, jotka olivat hänet aikoinaan vanginneet ja surmasi heidät aiheuttaa sellaisen ajatelman, että kuka sanoi noiden mestattujen edes olleen merirosvoja, ja koko hänen kaappaustarinansa kuitenkin hiukan "tuoksahtaa", koska ei häntä tuolla saarella mitenkään huonosti kohdeltu, ja Caesarin tiedetään urheilleen heidän kanssaan ja lukeneen noille miehille runoja. Eli oliko Caesar palkannut nuo miehet esittämään kaappareita saadakseen kovaa mainetta? Ja kun hän sitten oman kertomansa mukaan yllätti heidät, niin kuka edes sanoi noiden yllätettyjen olleen merirosvoja, vai tulivatko he hakemaan maksuja palveluksistaan, ja Caesar sitten heidät pidätti. Vai oliko kyseessä sellainen tapaus, että Caesar saapui tarkastamaan sotalaivoilla jotain kalastusaluksia, ja sitten vangitsi niiden miehistöt, ja esitteli heidät merirosvoina? Tuossa tapauksessa Caesar oli tuomari, syyttäjä, valamiehistö ja pyöveli, eli hän takuulla oli puolueellinen tuomitessaan nuo henkilöt kuolemaan, ja voidaan kysyä sitä, että esiteltiinkö noita pidätettyjä edes paikalliselle kuvernöörille? Ja ainoa joka voi heidät merirosvoina esittää on Caesar itse.

Kun tuota asiaa tarkastellaan Caesarin maineen näkökulmasta, niin toki valta Roomassa oli senaatilla. Senaatille taas mukavampi vaihtoehto olisi ollut se, kumpi olisi ollut joka oli huonompi hoitamaan virkojaan. Ja tietenkin olisi ollut parempi, että tuo oikea komentaja olisi ollut hiukan pois julkisuudesta, ja julkisesti esiteltävän komentajan taas oli hyvä olla hiukan vähemmän taitava, koska se takasi hänen lojaalisuutensa, ja samalla hänen häpeänsä esti paljastamasta sitä, kuka oikeasti teki noita sotasuunnitelmia. Ja ehkä samalla voidaan kysyä, että miksi Caesarille tai kuka nyt sattui keisarin paikalla istumaan uskallettiin antaa legioonia käyttöönsä. Jos tuollainen sotaretki epäonnistui, niin silloin tietenkin oli parempi, että legioonat olisivat jonkun muun kuin Rooman virallisten edustajien komennossa.  

Kun ajatellaan Catilinan salaliittoa, niin silloin voidaan sanoa, että kun Cicero surmasi pidätetyt salaliittolaiset, niin hän varmasti toimi hiukan väärin. Hän varmisti silloin, että nuo henkilöt eivät koskaan puhuisi. Se kuka tuon salaliiton oikeasti paljasti on kiistanalaista. Kuitenkin tuon proskription aikana hän sai aikaan sen, että Caesar oli tuolle miehelle tai tapauksen tuominneelle tuomarille erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa. Eli tuon tapauksen ajattelisin liittyvän Caesarin seuraavaan rooliin, kun hän aloitti sotaretken Galliaa vastaan. Tuo sota varmasti tapahtui ilman senaatin suostumusta. Eli vaikka Caesar oli konsuli, niin hän ei tuolloin vielä saanut tehdä mitään ulkopolitiikkaan kuuluvia päätöksiä, eikä ainakaan omin päin mennä hyökkäämään mihinkään Rooman rajan takana oleville alueille. Toki kapinat sai kukistaa, mutta päätös Rooman laajentamisesta tehtiin muualla kuin konsulin työhuoneessa.

Sillä varmistettiin se, että jos sotaretki epäonnistuisi, niin silloin Rooma ei joutuisi pulaan, vaan se voisi väittää Caesarin toimineen yksin. Ja varmasti  monia ihmisiä epäilyttää se, että onko tuo hänen maineensa oikeastaan peräisin Pompeiuksen johtotaidoista. Kun puhutaan Caesarin "Gallian sotaa", niin siinä on kohtauksia, joita varmasti on jälkeenpäin retusoitu, ilmeisesti jotta Caesarin rooli olisi korostetumpi. Eli joissakin kohtauksissa hänen toimintaansa kuvataan melko ylimalkaisesti. Kun hänen alipäällikkönsä kutsuttiin käskynjakoon, niin hän jotenkin unohtaa kuvata tuota taistelua sekä antamiaan käskyjä kovin tarkasti. Samoin taistelukuvauksen kieli on hiukan ympäripyöreää, ja antaa sellaisen kuvan, että britannialaiset taistelivat hevosilla vedessä.

Se että tuo kuuluisa kohtaus on melko laveasti kuvattu saattaa johtua eräänlaisesta sensuurista. Ja kohtauksesta missä vihollinen "tarjosi panttivankeja sekä suostui kaikkeen mitä vaadittiin" voidaan olla myös sitä mieltä, että se saattaa olla tekaistu. Gallian sodasta on olemassa vain Caesarin itsensä kertomia lähteitä, joita on saatettu kuitenkin muuttaa. Toisaalta Caesar on lahjakas kirjoittaja, joka on saattanut hiukan "parannella" omaa toimintaansa, ja on saattanut käydä niin, että Caesar on värvännyt gallialaisia omaan legioonaansa. Eli jos noin oli tapahtunut, niin hän oli silloin värväämässä omaa armeijaansa, jonka avulla hän saattoi luoda sotavoiman, mikä oli uskollinen Caesarille itselleen eikä Roomalle. Ja tuo sitten takasi hänelle "selkänojaa" poliittiselle uralle.

Ja kun hän kohteli yläluokan vihollisiaan erittäin laupiaasti, ja miksi Caesar alkoi itkeä, kun hänelle tuotiin Pompeiuksen päätä vadilla , niin syytä tuohon voidaan arvailla. Eli oliko Pompeius ainoa, joka saattoi todistaa Caesarin puheita ilman pelkoa kuolemantuomiosta. Joten jos hänelle tuotiin tuon miehen pää, niin Julius Caesar menetti tärkeän todistajan, kun hän menisi senaattiin todistamaan tai kehumaan omilla teoillaan. Samoin kun hän hyökkäsi Afrikkaan, niin hänen vihollisensa surmasivat itsensä. Tuo aiheutti sen, että hänen tarinoillaan ei ollut muuta lähdettä, kun Caesarin itsensä kirjoittamat tarinat. Ja ehkä hän sitten joutui itse murhan uhriksi, koska hän saattoi tietää liikaa eräiden mahtimiesten asioista. Jos Caesar oli todellisuudessa ollut pelkkä "kilpimies", jonka avulla hän senaatti suojeli itseään, niin silloin hänet piti lopettaa, jotta hän ei koskaan saattaisi senaattia vaikeuksiin.

Ja oliko Ciceron tyttären Tullian kuolema oikeasti lavastettu, jotta hän voisi pelastua mahdollisilta salamurhaajilta? Eli suojeliko Cicero suuresti rakastamaansa tytärtä lavastamalla tämän kuoleman, ja vaimoaan ottamalla tästä eron. Noilla ihmisillä oli aina olemassa kertakäyttökoodi tuollaista tilannetta varten, ja tämä "tyttären kuolema" tarkoitti sitä, että raportteja ei enää voitu toimittaa Cicerolle. Eli tuo tyttären avioliitto oli pelkästään poliittista verkostoitumista varten, ja tietenkin hän toimitti raportteja isälleen. Se että tytär oli hänelle hyvin rakas tarkoitti,  että jos häneen kajottiin, niin seurauksena oli kuolema. Kuitenkaan tuo mies ei häntä voinut lopulta suojella, ja sama koski hänen vaimoaan, joka sitten olisi varmasti kuollut, jos Cicero olisi vangittu tai muuten menettänyt valtansa.

Kun Cicero murskas Catilinan salaliiton, niin hänen piti tietenkin seurata saamiaan ohjeita. Kun Roomaa alettiin uudistaa Sullan aikaan, niin moni vanha hallitsijasuvuista koki loppunsa tuon miehen käsissä. Nuo vanhat aatelissuvut, jotka olivat perustaneet Rooman olivat kuin metsä, ja kun valtakuntaa alettiin uudistaa, niin Sullan tehtävänä oli kirveen heiluttaminen. Sen jälkeen Cicero, Pompeius sekä Caesar suorittivat peittelyn surmaamalla noita Sullan tukijoita, ja sitten Caesar peitti verilöylyt sodalla ja seurasi saamiaan ohjeita vaientamalla omat liittolaisensa. Kuten tiedämme nuo Caesarin viholliset mustamaalattiin lopullisesti leimaamalla heidät epäkiitollisiksi henkilöiksi väittämällä Caesarin armahtaneen heidät.

Sitten hänet itsensä surmattiin Senaatin istunnossa, jossa hän oli antamassa raporttiaan toimistaan sodissa. Ja noin nuo mahtavat miehet pysyivät koskemattomina. Caesar tietenkin sai toimistaan liki jumalaisen maineen, mutta kuten tiedämme, niin hän oli parempi mies kuolleena. Kuollut Caesar ei voinut haastaa ketään väittelyyn, mutta hänen sankaruuden ja johtamiskyvyn korostamisella oli helppoa ratsastaa, ja moni nykyaikainen sotilasjohtaja vertaa itseään Caesariin. Kuitenkin Caesaria tai hänen mainettaan mustattiin pahasti jo hänen eläessään.

Kun hän toimi maaherrana, niin tietenkin Caesaria syytettiin maaherrojen yleisistä rikoksista eli viran väärinkäytöstä ja paikallisten ihmisten riistämisestä. Gallia-Cisalpina sekä Nabonnessis olivat alueita, joissa oli maantieteellisistä syistä paljon legioonalaisia, joiden tehtävänä oli Rooman puolustaminen, mutta kuitenkin Caesar ottaessaan nuo joukot komentoonsa käytti niitä sotaan Galliaa vastaan, ja saattoi olla niin, että hän oli saanut suullisen käskyn Gallian sotaretkestä, mutta myöhemmin ehkä väitettiin hänen toimineen ilman lupaa. Kuitenkin voidaan todeta, että Caesar eikä kukaan maaherra koskaan ollut itse noita riistoveroja määrännyt. Ne saatettiin määrätä hänen ohitseen, ja en tiedä oliko maaherralle edes kerrottu miten tuota provinssia verotettiin? Ja tuolla menettelyllä varmistettiin, että mikään liian suosittu henkilö ei tuo kuvernööri sitten ollut ainakaan paikallisten silmissä. Näin ei hän voinut koota omaa armeijaa käyttöönsä ja marssia Roomaan. Eli tuolla eriarvoistamisella mitä kutsuttiin nimellä “hajoita ja hallitse” politiikka.