Kirjoitelma kansan edustamisesta sekä siitä millainen kuva ihmisen kannattaa itsestään antaa, jos mielii päästä pitkälle politiikassa

Kaikki ihmiset ovat jollain tavoin itsekkäitä, mutta viisaat ihmiset osaavat naamioida itsekkyyden yhteisen edun ajamiseksi, ja esimerkiksi poliitikkojen pitää aina välillä ikään kuin osoittaa välittävänsä kansasta. Jos hän ei miellytä äänestäjiä, niin silloin käy niin, että hän putoaa pois Eduskunnasta tai kunnanvaltuustosta, mikä tietää tulojen laskua.

Kukaan meistä ei voi väittää, että hyvä palkka ei olisi yksi syy siihen, että ihminen haluaa lähteä eduskuntavaaleihin. Poliittinen päättäjä on töissä työpaikassa, jossa hänen pitää pystyä miellyttämään äänestäjiä. Tuollainen työ kansanedustajana tarkoittaa sitä, että aina välillä poliitikko joutuu työhaastatteluun, missä hänen on koottava äänestäjät taaksen ja mitattava oma  suosionsa  vaaliuurnilla.  Silloin voi käydä niin, että edelliset istuntokaudet parlamentissa voivat muodostua tuollaisen poliitikon kannalta pahaksi rasitteeksi, jos hän on luvannut asioita, joita sitten ei ole pystynytkään pitämään.

“Kyllä kansa tietää”  on moneen poliittisen päättäjän huulilla  vähintään silloin, kun hän sattuu hiukan “munaamaan” erillaisia asioita tai tekemään sellaisia asioita, joita sitten myöhemmin katuu. Ja kuten presidentti Martti Ahtisaari on sanonut, niin ainakin jotkut poliitikot piiloutuvat kansanäänestyksen taakse, ja kuten varmaan kaikki tietävät, niin silloin saattaa kansa joutua tekemään päätöstä asiasta, mistä sillä eli äänestäjillä ei ole sellaisia tietoja, että he voivat päätellä onko joku päätös oikea vai väärä.

Kuitenkin kun puhutaan poliitikosta, niin hänen pitää vakuuttaa äänestäjät siitä, että juuri tuo mies tai nainen on se henkilö, joka ajaa heidän asiaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Tuolloin pitää hänen itse puhua asiansa sekä sanoa sanottavansa. Se lisää hänen uskottavuuttaan ihmisten silmissä. Jos tuota tilannetta verrataan esimerkiksi oikeudenkäyntiin, niin siellä sitten parhaan mahdollisen kuvan antaa henkilö, joka uskaltaa itse esittää puolustus puheenvuoronsa. Mikäli hän on kaltoin kohdeltu jenginuori, niin pahin virhe, minkä hän voi oikeudessa tehdä on pukeutua varta vasten oikeudenkäyntiä varten hankittuun pukuun, ja antaa muiden puhua puolestaan.

Oikeus voisi heltyä sellaisen ihmisen edessä, joka tulee revityissä farkuissa oikeussaliin ja sitten osoittaa itse kypsyyttä sekä muutenkin käyttäytyy hillitysti. Jos henkilö ei saavu oikeuteen, niin hän antaa silloin vähän sellaisen “hällä väliä” kuvan itsestään.  Mikäli hänellä sitten on myös joku puku päällään, niin silloin hän saattaa joskus antaa sellaisen kuvan itsestään, että tuo henkilö on ikään kuin “hemmoteltu kakara”.

Erittäin ikävää on sellainen tilanne, missä syytetyn ja hänestä annetun kuvan välillä on ristiriita, eli esimerkiksi maltin menettäminen sekä uhkaaminen näyttävät puvussa pahemmilta kuin pilotti-takissa ja revityissä farmareissa.  Muistakaa että kaikkein tärkein asia on se, että henkilö muistuttaa sitä kuvaa, mikä puolustus hänestä antaa, ja kaikkein parasta tietenkin on se, että hän itse puhuisi tuossa tilaisuudessa. Kyse on tuolloin retoriikasta, eli tavasta tuoda asioita esiin.

Se mitä tuo henkilö on “jonkin Maken” kanssa puhunut jossain bileissä ei ehkä kuulosta kovin vakuuttavalta, vaan kyse on siitä, kumpi esittää asiansa oikeussalissa paremmin, ja silloin kyse on siitä, että esimerkiksi kirjoitettu puolustus, joka ojennetaan tuomarille sekä valamiehistölle vakuuttaa heidät paremmin, kuin joku “make”, joka sopertelee oikeuden edessä, ja yrittää tehdä vaikutusta tappelu-taidoillaan.

Jos puhutaan esimerkiksi siitä, tiesikö maamme kansa siitä mihin se oli menossa, kun Suomi silloin aikoinaan liittyi EU:hun, niin siitä voimme sitten vetää omat kukin johtopäätökset. Tuolloin Suomen kansa ilmeisesti käsitti, että  EU on sama kuin NATO, ja tuolloin kansamme halusi turvaa, koska Neuvostoliitto oli juuri hajonnut, ja tilanne itärajan takana oli sekava. Samoin meidän pitää tässä sitten huomauttaa siitä, että tuolloin liityimme Euroopan Yhteisöön eli EY:hyn, mikä sitten myöhemmin muotoutui Euroopan Unioniksi, ja tuolloin me menimme aivan eri valtioliittoon, kuin mitä tämä organisaatio nykyään on.   

Kun oma puolue menestyy  loistavasti gallupeissa, niin tietenkin silloin tuo poliittinen eliö saaa päähänsä alkaa  vaatimaan uuttta kaansanäänestystä. Tuolloin tietenkin on monen poliitikon mielestä oikea aika  ottaa kansanäänestys käyttöön, jotta saadaan aikaan uusi luottamus poliittisiin päättäjiin. Mutta aina pitää miettiä sitä puolta, että poliittinen päätös tehdään aina ryhmänä, eli tuolloin tietenkin jokaisen poliitikon oma ja henkilökohtainen etu on välillä ristiriidassa ryhmän edun kanssa, jolloin tietenkin voidaan asettaa sellainen oletus, että tuo poliitikko odottaa muiden tyrmäävän hänen esityksensä.

Kun poliittista historiaa tarkastellaan, niin tietenkin voidaan huomata jokaisen hyvin menestyneen poliitikon Julius Caesarista Martti Ahtisaareen olevan retoriikan eli esitystaidon mestareita. Se miltä ihminen näyttää tai kuulostaa on aivan sama, jos hän osaa esittää asiansa hyvin sekä perustellusti, niin silloin hän saattaa vakuuttaa ihmiset siitä, että tuollainen ihminen puhuu sitä, mitä hän oikeasti tarkoittaa. Retoriikka on nimittäin sellainen asia, että maailmassa on monia hyvin lahjakkaita puhujia, joilla on tapana näytellä ihmisten edessä esimerkiksi vihaa tai tehdä jotain “virheitä”, kuten tunnustaa katsovansa aikuisviihdettä, jotta yleisö sitten kiinnostuisi hänen puheestaan.

Se mikä tekee näistä loistavista puhujista sellaisia, että heitä halutaan kuunnella johtuu siitä, että he eivät yritä esittää mitää stoalaista kivenjärkälettä, vaan osaavat hallita tilannetta osoittamalla avoimesti tunteita. Tuollainen loistava puhuja käyttää elekieltä eli hän uskaltaa heilutella käsiään, tai itkeä ihmisten edessä, koska tuollainen tunteikas esiintyminen, mihin sisältyy virheitä tekee tuosta puheesta mielenkiintoisen. Se että henkilö lipsauttaa kirosanoja tai tekee käytös-virheitä, tekee puheesta uskottavan.

Jos vaikkapa valtion palveluksessa oleva  henkilö uskaltaa sanoa hallituksesta jotain huonoa, niin se osoittaa muiden silmissä sen, että tuossa ihmisten edessä seisovalla  puhujalla “on munaa”, kuten on tapana sanoa. Hän uskaltaa avoimesti sanoa sen, että hallituksen ministerit ovat tehneet virheitä, ja silloin ihmisten silmissä alkaa loistaa kuva henkilöstä, joka osaa ja uskaltaa haastaa esimiehensä väittelyyn. Jos tuo puhuja kohdistaa kritiikin esimerkiksi omiin alaisiinsa, niin silloin hän on vain joku onneton pomo, joka yrittää piiloutua alaistensa selän taakse, mutta jos henkilö uskaltaa arvostella omaa pomoaan, niin silloin hän luo kuvan henkilöstä joka uskaltaa, ja josta voisi tulla johtaja. Omien alaisten haukkuminen voi vaikuttaa todella upealta ratkaisulta, mutta se ei välttämättä sitä ole kenenkään muun mielestä.

Samoin on varmaan hieno ajatus seisoa pomon vieressä, ja silloin henkilö voi tehdä vain niitä töitä, missä pomo itse on katsomassa. Tuokin saattaa vaikuttaa todella hienolta toiminnalta, mutta se ei ehkä ole aivan sitä, mitä työyhteisössä odotetaan, ja tietenkään se ei tee työtehtävistä tehtyjä, jos ne lykätään toisille. On olemassa sellainen asia, kuin esimiehen mielisteleminen mikä ei ole aivan sama asia kuin miellyttäminen.

Se että henkilö osaa miellyttää pomojaan sekä teitittelee heitä ei tarkoita sitä, että hän olisi kovin mukava tuttavuus kenellekään muulle työyhteisön jäsenelle. Ja tietenkin hänet palkataan työpaikalle töihin eikä istumaan johtajien työhuoneissa. Politiikassa tuollainen henkilö saattaa toimia niin, että hän tarjoilee äänestäjille kilokaupalla karkkeja sekä sirkushuveja, ja lupailee samalla myös asioita, joista ei kukaan edustaja oikeasti edes yrittäisi oikeasti tehdä politiikkaa. Kun noita suuria lupauksia esimerkiksi uudesta sellutehtaasta annetaan, niin tietenkin pitää muistaa se, että kyseessä on muuten yksityinen investointi, eikä valtio saa siihen puuttua ainakaan eduskunnan taholta, koska kansanedustuslaitoksen tehtävä on lainsäädännöllinen.

Eli se säätää lakeja, ja käytännön päätökset tällaisesta asiasta tekee virkamies, jolla on nuo valtuudet. Itse en muuten tarkasti tiedä mitä kaikkia asioita nimenomaan sellutehtaan kohdalla pitää käydä läpi, mutta niitä on varmasti paljon. Kuitenkin tuollainen henkilö, joka lupaa asioita, joita hän ei kykene edes pitämään voi olla hyvin rasittava. Poliittisen päättäjän kohdalla kyse voisi olla henkilöstä, joka tulee valiokuntiin sekä eduskuntaryhmiin vain istumaan, ja sitten hän maireasti hymyillen kertoo, että hänelle puolueen johtaja on antanut vallan toisen kannan. Tai sitten kun eduskuntaryhmän asioista keskustellaan, niin hän sitten istuu vain ja katselee kengänkärkiään, kun päätöstä jostain äänestyksestä tehdään.

Sitten kun tuo päätös on hänen itsensä kannalta hiukan ikävä, niin silloin tämä poliittinen sankari sitten televisiossa selittää, että hänet vain pakotettiin olemaan mukana tuossa päätöksessä. Samoin on varmaan mukavaa, kun joku sitten juoruaa kaikki edustajien yksityisasiat julkisuuteen, jotta saisi sitten poliittista selkänojaa tuleviiin vaaleihin, ja tietenkin kaikkein tyylikkäin tapa osoittaa selkärankaa on panetella oman puolueen jäseniä kaikkialla, sekä syytellä heitä takanapäin  selkärangattomuudesta. Kun puhutaan siitä, mikä on kaikkein pahin virhe, minkä poliitikko sitten voi tehdä, on lähteä syyttämään kenttäväkeä jokaisesta asiasta.

Äänestäjä on poliitikon asiakas, ja hän maksaa äänellään tuon henkilön suosiosta, joten äänestäjää on kohdeltava kuten asiakasta kohdellaan. Hän on aina oikeassa, koska äänestäjiä ei vaali-prosessissa voida korvata, koska hän antaa sitten äänensä niille poliitikoille, joiden hän katsoo ajavan omaa asiaansa parhaiten. Ja se poliitikon on hyvä muistaa, että vain ne henkilöt jotka käyvät äänestämässä  ovat hänelle tärkeitä. Ne uurnalla annetut äänet vievät hänet eduskuntaan tai pudottavat hänet sieltä.

http://retoriikkajapolitiikka.webnode.fi/

Pohjois-Korea sekä kova retoriikka

Yllä Pohjois-korean Taepodong-2 ohjusten kantama
(Washington post)

Kovat puheet sekä kova retoriikka ovat asioita, jotka kuuluvat tämän päivän politiikkaan, ja kun puhutaan Pohjois-Korean tilanteesta, niin silloin tietenkin kaikki toivovat tilanteen laukeavan ilman sotaa. Mutta toisin voi käydä. Näet tuon pienen mutta samalla hyvin suljetun valtion johtoa halutaan painostaa tekemään myönnytyksiä lännen suuntaan kovilla uhkauksilla.

Syy miksi näin toimitaan, on se, että Kim Jong Unin toimet naapurimaissaan ovat olleet kansainvälisen lain vastaisia. Tai ainakin ne salamurhat eli poliittiset assasinaatiot, jotka on näytetty myös televisiossa ovat tekoja , joita väitetään tuon miehen käskystä tehdyiksi, ovat ilmeisesti saaneet aikaan sen, että myös kyseistä maata kohtaan osoitettu retoriikka alkaa pikku hiljaa koventua. Saattaa kuitenkin olla niin, että nuo Kimien perheeseen kohdistuneet murhat on teettänyt joku muu, joka kuuluu ehkä Pohjois-korean huippusalaiseen eliittiin, joka käyttää itsestään nimeä ”Huone 39” tai ”Huone”

Tai kuka tietää mitä tuolle Pohjois-Korean presidentille on näistä asioista ylipäätään kerrottu, ja kukaan ei varmuudella tiedä, onko noiden salamurhien takana edes Kim Jong Un, vai onko maassa todellisuudessa käynnissä valtataistelu, jossa Kimien perheeseen kohdennetaan murha-aalto, ja sitten joku kulisseissa häärivä taho saattaa tällä tavoin haluta ottaa tuon maan omiin käsiinsä. Tuollaisella ehkä maan asevoimien taholta tulleesta aloitteesta vallan siirrosta ei kuitenkaan ehkä ole mitenkään toivottavaa tulosta maan ihmisoikeustilanteen kannalta.

Eli vallan siirto asevoimille saattaisi sitten huonontaa tuon maan muutenkin surkeita ihmisoikeus-olosuhteita, ja samalla myös lietsoa uhkaa, mitä tuo maa aiheuttaa naapureilleen. Näet tuon maan hallussa olevat ydinaseet eivät ehkä tarjoa uskottavaa pelotetta, millä sitten se voisi uhata esimerkiksi USA:n tai Japanin sotilastukikohtia. Mutta kun puhutaan puhtaasta terrorista, niin tietenkin Taepodong-2 tai 3 ohjukset ovat niin tarkkoja, että niiden tarkkuus riittää kaupunkien tuhoamiseen. Nämä pitkän matkan ohjukset ovat kuitenkin sellaisia, että niiden lentorata saattaa yltää myös Suomeen, mikä aiheuttaa sitten myös painetta pohjolaa kohtaan.

Taepodong-2:ta (tai 3:a) epäillään kehitetyksi samoilla periaatteilla kuin Pakistanin Ghauri-3-ohjuksia, joten ollaan puhuttu siitä, että nuo valtiot olisivat salaa tehneet yhteistyötä noiden aseiden kehittämisessä. Ja koska tuo valtio kykenee laukaisemaan satelliitin kiertoradalle, niin se kykenee samalla valmistamaan FOBS (Fractional Orbital Bombardment System)- aseen eli kiertoradalle sijoitetun satelliitin, joka voi pommittaa kohteitaan ydinpommeilla tai kemiallisilla sekä biologisilla aseilla.  Kovilla puheilla ei tietenkään ole mitään katetta, jos takana ei ole voimaa. Joten sen takia tässä seuraavaksi on edessä aika, jolloin nuo kriisin osapuolet sitten nokittelevat toisiaan vastaan. Ja uhkaavaa kieltä tullaan varmasti näkemään jatkossakin.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/suurvallat-vaantavat-pohjois-korean-vaarallisuudesta-hermo-voi-pettaa-ja-jotain-kauheaa-tapahtua/6409580

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Miksi retoriikan mestareista on parempi kirjoittaa pitkiä kuin lyhyitä lauseita, kun tekstiä tuotetaan?

Retorisen tekstin tuottamisessa on tärkeää, että siitä tulee mukavasti luettavaa, ja että henkilö tekee siten siitä kiinnostavaa. Kun puhutaan tekstin tuottamisen taidosta, niin tietenkin meistä jokainen haluaisi tekstinsä olevan iskevää sekä asiallista, mutta kuitenkin monet tekevät varsin erikoisen virheen kirjoitelmia laatiessaan. He nimittäin kirjoittavat ikään kuin liian lyhyitä lauseita, jolloin tekstistä tulee vähintäänkin tökkivää. Kun mietitään sitä miten alan ajattomat mestarit Tacitus, Julius Caesar sekä Cicero kirjoittivat sekä puhuivat, niin heillä oli ihan oma tyylinsä esittää asioita. Vaikka nuo miehet eivät ehkä käyttäneet moderneja tietokoneita tai vastaavia välineitä luodessaan kirjoituksiaan sekä tehdessään puheidensa luonnoksia, niin toki tekstin tuottaminen joka voidaan suoraan siirtää puheen tuottamiseen on tekniikka sekä taito, mikä ei ole riippuvainen siitä, millaisia välineitä tekstin tuottajalla on käytettävissään.


 Eli kun tuollainen tekstin tuottaja tekee kirjoitelmia, niin on sama millaista välinettä hän käyttää. Tuolla tarkoitan sitä, että kirjoitelmia voidaan tehdä niin paperilla sekä kynällä tai millä tahansa tekstinkäsittelyohjelmalla. Tekstien luominen on kiinni siitä, millainen mies tai nainen niitä tuottaa. Toki nykyaikainen teknologia antaa meille tekstien kirjoittajille mahdollisuuden tuottaa pidempää sekä kieliopillisesti oikeampaa tekstiä, mutta se miten ihminen kirjoittaa on hänestä itsestään kiinni. Tietokoneita on aivan turha syyttää siitä, jos kirjoitettu teksti on sellaista, että siitä ei kukaan pidä. Samoin pitää aina muistaa se, että kirjoitetulla tekstillä on suurempi vaikutus kuin puhutulla tekstillä, ja osittain siksi esimerkiksi kommunistit tai bolshevikit alkoivat 1800-luvun lopulla levittää lentolehtisiä ihmisten keskuuteen, koska kirjoitettua tekstiä ei voitu huutaa hiljaiseksi. Ihmiset näkivät noissa lentolehtisten sivuilla olleet kirjoitukset sekä saattoivat itse keskustella näistä asioista, joita sosialistit käyttivät omassa manifestissaan.


Monet meistä 2000-luvun ihmisistä pidämme tuota aatetta liian kovana tähän meidän yhteiskuntaamme, mutta silloin kun Karl Marx eli, eivät asiat olleet niin kuin nykyään. Tuolloin kauan sitten esimerkiksi mellakoita hajotettiin konekiväärien tai tykkien tulituksella monissa euroopan maissa, ja hyvin ei mennyt niillä, jotka halusivat vastustaa tuon ajan sotilaita sekä poliiseja, jotka toimivat vallanpitäjien käskystä. Tuolloin kauan sitten oli tapana, että jos kirjoittajan tekstit eivät miellyttäneet jotain poliisipäällikköä tai ministeriä, niin seurauksena oli pidätys, jonka yhteydessä ei voimakeinoja säästelty. Eli nuo pidätetyt vietiin putkaan, jossa heidän sormensa murrettiin, kun “oli pakko vähän tuota toimittajaa tai satiirikkona esiintyvä henkilöä opettaa”.


Eihän se käynyt koskaan, että kukaan sai sanoa muuta kuin mitä valtaapitävät halusivat. Se siten loi sopivan pohjan erilaisille kapinoihin yllyttäjille sekä kansanvillitisijöille, jotka ajoivat valtiota sisällsissotaan, ja sitten itse kävivät tekemässä rakennussopimuksia, mitkä koskivat tietenkin infrastruktuurin jälleenrakentamista.  Mutta julkaisemisen vapauden salliminen sitten sai aikaan se, että yhteiskunnallisiin epäkohtiin alettiin puuttua tehokkaammin, koska se sitten sai ihmisten silmät avautumaan myös niille asioille, jotka olivat heille kiusallisia. Kuitenkin on olemassa sellaisia paikkoja, joissa ilmaisun vapautta rajoitetaan jostain syytä täysin aiheetta. Tämä paikka ei ole muuten puolustusvoimat, vaan esimerkiksi työhakemusten kirjoittamista varten perustetut palvelut, joissa noiden hakemusten muodon pitää olla täysin samanlainen, ja tuota sitten hiukan kyllä kritisoin.


Miksi monissa paikoissa kuitenkin vaaditaan yksilöllisiä hakemuksia, jos niihin ei saa mitään omaa teksti laittaa. Takaako tuo sitten sen, että työhönottaja voi poimia jokaisesta pinosta sen ensimmäisen, ja sitten katsoa kymmentä täysin identtistä hakemusta? Tuolloin tietenkin taataan se, että kukaan ei koskaan ero tuosta työttömien “harmaasta joukosta”, eikä mitään omantunnon tuskia synny, jos henkilö sitten kylmästi pudotetaan hakemusten käsittelyssä pois prosessista. “Hän oli vain yksi miljoonista” voidaan tuolloin perustella pudotusta. Mutta kun palataan esitystapaan, niin silloin tietenkin on tärkeää, sellainen asia, että pitkillä lauseilla voidaan hiukan kiertää sitä asiaa, että henkilöllä ei ole oikeastaan niitä taitoja, mitä haettava tehtävä vaatii. Työnvälittäjät mielellään kertovat siitä, millaista kielioppia noiden hakemusten tekijöiden tulisi käyttää, ja samalla suositaan ranskalaisia viivoja tai lyhyitä lauseita.


 Kun puhutaan noista Ciceroista sekä Caesareista, niin silloin pitää muistaa että hekin olivat ihmisiä. Nuo miehet eivät olleet tietenkään mitään jokaisesta asiasta kaiken  tietäviä henkilöitä, vaan ihan tavallisia miehiä, joten heidän piti puhua tai kirjoittaa  niin, että ihmiset eivät huomaa sitä, missä he eivät olleet hyviä. Tämän takia nuo retoriikan mestarit käyttivät pitkiä lauseita sekä koristelivat tekstiään väli lausekkeilla  sekä herkuttelivat yksityiskohtiin menevillä kuvauksilla taisteluista, jossa hevoset ryntäsivät veteen. Eli he täyttivät tekstinsä yksityiskohdilla, joilla he peittivät ikään kuin oman osaamattomuutensa. Ja yksityiskohdat tekevät tekstistä uskottavan tuntuisen , eli tuolloin ihminen ei huomaa, jos tuo suuri johtaja ei ehkä osaa tai tiedä jotain asiaa.


Tämän vuoksi kannattaa kirjoittajan kirjoittaa mieluummin pitkiä korulauseita kuin ranskalaisin viivoin toteutettuun kirjoitukseen  verrattavissa olevaa tekstityyppiä, josta heti näkee, jos hän ei osaa jotain työtä. Samoin hakemuksia kannattaa lähettää myös tehtäviin, joihin ei ehkä ole mitään osaamista, koska silloin kuitenkin tuo henkilö voi näyttää sitä muille johtajille. Tai sitten hän painaa sen kohdalla “delete”-nappia, mutta tulipahan sitten hakemus lähetettyä, ja työn hakeminen on tärkeää, ja sen kun ihminen muistaaa, niin silloin hän  pääsee pitkälle yhteiskunnassa.

Vastapuolen toiminnan ennakoiminen on politiikassa erittäin tärkeää, ja se teki esimerkiksi Caesarista niin tavattoman hyvän poliitikon

Retoriikka on tekstien sekä puheen tuottamisen taitoa, ja se mikä tekee esimerkiksi roomalaisesta sotapäälliköstä julius  Caesarista loistavan retoriikan osaajan, on se että hän osasi tulkita toisten puhetta. Se mitä tämä tarkoittaa oikeasti on jäänyt monilta ihmisiltä kuitenkin vähän pimentoon eli jos rooman valtakunnan jokapäiväisessä politiikassa halusi menestyä, niin silloin tietenkin piti osata ennakoida ihmisten toiminta, tai poliitikko päätyi keisarin lempileijonan kitaan.

Tuo vastapuolen toiminnan ennakoiminen on itseasiassa melko helppoa, koska ennen kuin joku sitten lähti hyökkäämään tuota poliitikkoa vastaan, niin tietenkin hyökkäävän poliitikon piti olla sen verran vakavasti otettava, että hänen tekemänsä hyökkäys saisi aikaan sellaisen ilmapiirin, että tuo poliitikko sitten joutuisi vaikeuksiin. Mutta ennen kuin huippupoliitikko sitten pystyi hyökkäämään toista poliitikkoa vastaan, niin tietenkin piti yleistä mielipidettä muokata sellaiseksi, että tuo huippupoliitikko ei sitten itse joutuisi vaaraan, kun hänen kauttaan kutsutaan keisari tekemään "päänkatkaisurituaalia". Toki Caesar kerran arvioi tilanteen väärin ja joutui murhan uhriksi senaatin edessä, mikä osoittaa sen, että hänkään ei ollut täydellinen.

Ja ennen tuota ratkaisevaa hyökkäystä, on ensin edessä "proskiptio" eli esitoiminta, millä muita ihmisiä sitten kannustettiin luopumaan tuosta poliitikosta sekä panettelemaan häntä kaikelle kansalle, ja hävittämään esimerkiksi häneltä saamansa kirjeet sekä muut lahjat. Tuolla sitten osoitettiin tukea keisarille sekä niille, jotka olivat valinneet "oikean puolen".  Tietenkin keisaria oli helppo hakea oman politiikan tueksi, mutta jossain tapauksissa saattoi käydä niin, että vastapuolella oli tuolle rooman ylimmälle päättäjälle enemmän annettavaa, ja muutenkin keisarin tuki saattoi olla häilyväistä. Eli varsinkin vanhan keisarin kuollessa saattoi käydä niin, että hänen poikansa surmasi nuo edeltäjänsä lähimmät miehet ikään kuin vallan puhdistamiseksi. Tai sitten keisarille valehdeltiin, että tuo poliitikko oli punonut juonia häntä vastaan.  Kaikki mitä roomassa sanottiin keisaria vastaan tulkittiin valtiopetokseksi, ja silloin seurauksena oli kuolemantuomio. Mutta ensin tietenkin piti keisarin antaa muille mahdollisuus pettää entinen toverinsa, jotta hän ei saisi mitään ongelmia kenestäkään kansalaisesta, joka ehkä oli paljastanut asioita, mitä ei keisari halunnut tuoda muiden tietoon. Ja siksi nuo henkilöt, jotka olisivat epäilleet tulevaa tuomiota piti vaientaa.

Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että ensin tuli lavalle esipuhujia, jotka ikään kuin lämmittivät ihmisten mielipidettä tuota keisarin vihat päälleen saanutta poliittista vaikuttajaa vastaan. Eli tuolla pohjustettiin sitä, että tietenkin keisari tarvitsi jonkin syyn lähteä heittämään poliitikkoa Colosseumille leijonien ruuaksi.

Tuo sama malli tietenkin on olemassa myös nykypäivän retoriikassa. Eli ennen kuin jotain tunnettua poliitikkoa tai liikemiestä vastaan lähdetään hyökkäämään, niin lehtiin tai lehtitalojen kotisivuille ilmestyy usein uutisia, millä pohjustetaan ihmisten mielipidettä tuota henkilöä vastaan. Yleensä hänen tekemäänsä työtä nimitetään hutaisten tehdyksi, ja muutenkin tuon trollauksen kohteen ulkoasua sekä muuta esiintymistä arvioidaan tai niitä arvostellaan ikään kuin alakanttiin, eli silloin kyseessä on pikaisesti hutaistu kirjoitelma tms. .
Tuon trollaamista varten tehdyn tekstin ulkoasu on sellaista, että kun henkilön ulkonäköä kuvaillaan, niin silloin hänen hiuksensa saavat sellaisia liitteitä kuin "pehko", eli tuossa tekstissä puhutaan "hiuspehkoista" sekä "homssuisesta" ulkonäöstä, ja samoin kaikki mitä tuo henkilö on tehnyt leimataan lähinnä "huomion etsinnäksi". Se ei mitään merkitse, missä asemassa tuo henkilö oikeasti on, tai merkitseekö hänen työssään joku sellainen asia kuin "homssuinen ulkonäkö" yhtään mitään. Noilla teksteillä sitten ohjataan ihmisten "mielipidettä" tuota kohdetta vastaan.

Samoin kun puhutaan ulkopolitiikasta, niin tietenkin jokainen itseään kunnioittava suomalainen muistaa sen, että ulkopoliittinen johto on arvostelun yläpuolella oleva instituutio, jonka arvosteleminen on sellainen asia, mikä varmasti aiheuttaa sen, että tuon arvostelijan sotilasarvo viedään. Ja tietenkin jokainen ihminen muistaa sen, että maamme ulkopolitiikan on nojattava "paasikiven-kekkosen linjaan", ja jos joku on muuta mieltä tuosta asiasta, niin silloin presidentti tietenkin päättää tuon henkilön uran reservin upseerina. Armeijan käyminen sekä aliupseerin tai upseerin arvo reservissä oli ennen edellytys siihen, että henkilö pääsi "piireihin" eli virallisen kirjoituksen mukaan hankki johtamistaitoja.

Näet maamme virallisesti hyväksyttyihin  tapoihin ei takuulla kuulu ulkopoliittisen johdon arvostelu. Ja joskus joku uskaltaa sanoa sellaista, mikä on tuon virallisesti hyväksytyn mallin vastaista, niin toki häntä sitten ojennetaan. Ja pahin rikos virallista kantaa vastaan tietenkin on kannattaa esimerkiksi NATO-jäsenyyttä, niin silloin ensin lehtii tulee "Jenkkiuutinen", minkä jälkeen sitten ihmisiä aletaan ohjata puhumaan trollaajan kannalta oikeista asioista, ja kannustimena siihen, että henkilö puhuisi asioista trollaajien haluamalla tavalla tietenkin on joukko uutisia, missä ihaillaan venäjän iskuvoimaa. Ja tuolla tavoin ihmisille annetaan ikään kuin mahdollisuus perääntyä omassa NATO-kannassaan, koska Venäjä uhkaa ikään kuin uhkaa meitä aseella. Tuolloin ei kukaan juurikaan ole miettinyt, sellaista asiaa että kiristyksen edessä ei koskaan saisi antaa periksi, koska se rohkaisee sitten muita tekemään vastaavia asioita.

Retoriikan eli puhetaidon ja kirjoitustaidon merkitys kirjoittamisessa sekä muussa viestinnässä

Retoriikka eli ymmärrettävän puheen tuottaminen voidaan nykyään muuttaa ymmärrettävän viestinnän tuottamiseksi. Eli viestinnässä on nykyään tärkeässä osassa myös tekstin tuottaminen, ja multimediaa voidaan käsitellä myös puhtaasti puheviestinnän kannalta. Eli multimediassa on noudatettava samoja sääntöjä kuin puheviestinnässä yleensä, mutta esimerkiksi puheen mukana kuljetettava teksti voi auttaa ihmistä käsittämään asian sisällön paremmin, varsinkin jos esiintyjällä on vaikkapa ääntämisongelmia.

Eli multimedia on vain filmiä, jossa henkilö esiintyy. Toisin sanoen mikään ei erota multimediaesiintymistä siitä, kun henkilö menee yleisön eteen pitämään esittämään runoja, pitämään poliittista puhetta, luentoa tai esitelmää. Ja ainakin melkein kaikki työhakemukset tehdään edelleen kirjoittamalla, joten retoriikka-sanaa voidaan käyttää myös tekstin tuottamisesta, vaikka se on aluksi merkinnyt vain puhetaitoa tai oppia menestyksekkäästä puhumisesta (Wikipedia:retoriikka)

Ymmärrettävän puheen tai tekstin tuottamisen ongelma on siinä, että jos toinen vain luulee ymmärtävänsä asioita, niin silloin hän saattaa jopa estää tehtävän suorittamisen. Esimerkiksi ICT-alalla on paljon ihmisiä, jotka puhuvat "tageista", "bugeista" sekä "spammeista" ilman että kukaan tajuaa noista sanoista yhtään mitään. Ja jos esimerkiksi esimies ei ymmärrä mitä alainen puhuu, niin silloin tietenkin olisi hyvä kysyä, mitä tuo mahdollinen sivistyssana oikeastaan tarkoittaa, jotta kaikki sitten käsittävät miten tehtävä pitää hoitaa.

Kuitenkin on tilanteita, missä henkilö saattaa pitkillä lauseilla sekä lyriikalla pyrkiä miellyttämään vastapuolta sekä tekemään itsestään luotettavamman tuntuista. Jos hyvä lyyrikko hakee työtä, niin tietenkin hän osaa tehdä haastattelijaan loistavan vaikutuksen yksinkertaisesti luettelemalla kasan puolitotuuksia, kuten vastaamalla työkokemukseen liittyviin kysymyksiin esimerkiksi niin, että "kyllä olen siivonnut".

Toki me kaikki joskus olemme siivonneet, joten vastaus ei varmaan täysi valhe ole. Mutta se onko henkilö ollut jossain yhtiössä siivoamassa saattaa olla hiukan eri asia kuin kodin siivoaminen. Kuten tiedämme, niin historian suurmiehistä kannattaa ottaa oppia myös näissä asioissa. Kuten voitte Caesarin kirjoituksista huomata, niin hän peittää itse asian yksityiskohdilla. Ja tietenkin hänen rähmälleen kaatumisensa varmasti lisää tekstin uskottavuutta, sekä tekee Caesarista miellyttävän sekä suvaitsevaisen henkilön lukijan silmissä.

Voin sieluni silmin katsoa, kun ihmiset lukivat noita kirjoituksia, ja ryhtyivät nauramaan suuren sotapäälikön kompuroinnille. Voi että on hienoa, kun suuri Caesar sitten ihan myöntää astuneensa harhaan. Siinä olisi voinut vakka nilkka nyrjähtää, ja sitten suuri päällikkö olisi joutunut katselemaan taisteluitaan paareilta tai tuolissa istuen. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että hän olisi joutunut pyytämään legioonalaisiaan nostamaan hänet hevosen selkään, ja siitä olisi seurannut suuri häpeä, kun joku hänen alapuolellaan oleva ihminen olisi joutunut koskettamaan häntä. Tuo johtaja olisi silloin joutunut ikään kuin alentumaan alaisensa edessä, ja jäänyt tälle sitten myös velkaa.

Tai ainakin hän olisi menettänyt jumalaisen olemuksensa noiden alaisten edessä, jotka olivat hänen kaltaiselleen sotapäällikölle vain käyttötavaraa. Roomalainen oli olemassa vain valtiotaan varten, ja tietenkään kenelläkään tavallisella ihmisellä ei muuta arvoa ollut, kuin palvella keisariaan legioonissa sekä tuottaa jälkeläisiä legioonia varten. Ja tuon takia oli keisarille parasta, että nuo legioonan johtajat olisivat pitäneet häntä jumalana. Ja kun legioonalainen ei enää sitten pystynyt palvelemaan eli heiluttamaan miekkaa tuon yksinvaltiaan nimissä, niin silloin tietenkin hän oli pelkkä painolasti keisarillleen, joka oli tuolle miehelle kuin jumala.  Kas hänkin on vain ihminen, joka tekee virheitä, kuten astuu rannassa limaisen kiven päälle, ja menettää tasapainonsa. Siinä olisi Caesar voinut vaikka hukkua.

Miellyttävää kansanmiestä ei varmaan kovin helposti sitten naulattaisi seinälle tai kuulusteltaisi kovin tehokkaasti senaatin kyselytunnilla. Samaan pyrkii myös ammattihuijari. Hän pyrkii luomaan itsestään kuvan mukavana ihmisenä. Samoin hän peittää kokemuksen puutetta sillä, että kuvailee työpaikan tapahtumia hyvin yksityiskohtaisesti. Eli naulojen tai koneiden hakeminen oli tietenkin vähän vaikeaa kun avain oli kadonnut. Ja tietenkin kahviossa puhuttiin politiikkaa sekä soitettiin saksofonia. Tuolla tavoin kyseinen henkilö peittää sen, että hän ei ole työpaikassa mitään muuta tehnyt kuin etsinyt nauloja. Toinen tapa tietenkin on koristella työhakemus maininnoilla esimiesasemista, ja tietenkin pitää muuten mainita sellainen asia, että jokaisella työpaikalla on oma näkemys tuon sanan sisällöstä.

Mutta oleellinen kysymys on sellainen, että mitä tuo sana oikeasti pitää juuri tällä kertaa sisällään? Yksi vaihtoehto tietenkin on se, että kyseisessä yhtiössä kaikki toimistotyö on esimiesaseman käyttöä työväkeä kohtaan. Ja tuolloin tietenkin myös kopiokoneen hoitaja on esimies muihin nähden. Tällä tarkoitan sitä, että upeat tittelit saattavat joskus kätkeä sisäänsä todellisen jymy-yllätyksen. Ja tämä juuri on mestarikirjoittajien se suuri taito, mistä heidät tunnistaa. Caesar sekä muut antiikin kirjoittajat ovat ajattomia henkilöitä, joiden tekstejä käytetään hyväksi vielä nykyisessä tekstitaidon eli retoriikan opettamisessa vie modernissakin yliopistossa. Ja he elävät vielä nykyäänkin sekä tarjoavat  tekstiensä kautta meille jälkipolville malleja siitä, millaista kirjoituksen pitäisi olla.

Wikipediassa oleva artikkeli retoriikasta https://fi.wikipedia.org/wiki/Retoriikka