Showing posts with label simpsonit. Show all posts
Showing posts with label simpsonit. Show all posts
Saturday, November 12, 2016
Aloitettiinko "projekti Trump" eli liikemies Donald Trumpin ajaminen kohti Valkoista taloa jo 1980-luvun lopulla?
"Projekti Trump" on varmasti kiihottanut monien ihmisten mielikuvitusta, koska hänen vaalivoittonsa ennustettiin eräässä Simpsonien jaksossa vuonna 2000, mutta eräs toinen asia varmasti on myös on herättänyt keskustelua siitä, että oliko tuolla liikenerolla tai hänen lähipiirillään jotain suunnitelmia jo 1970 tai viimeistään 1990-luvulla siitä, että tuon miehen poliittista uraa lähdetän nostamaan, ja syynä tähän spekulaatioon on ehkö ollut hänen ensimmäinen vaimonsa Ivana Trump (o.s Zelníčková), joka on syntynyt Tsekkoslovakiassa Toisen Maailmansodan jälkeen eli vuonna 1949, ja toimii nykyään USA:n liike-elämässä. Hän oli alkujaan Tsekkoslovakialainen kilpahiihtäjä, joka muutti miehensä kanssa ensin Kanadaan, ja sitten siellä avioitui Donald Trumpin kanssa, jonka kanssa hän sai neljä lasta. Kuitenkin hän haki eroa miehestään vuonna 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi.
Mutta vaikka tällainen asia tietenkään ei kenellekään varsinaisesti kuulu, niin itse kyllä hiukan ihmettelen tuon Simpsonien jakson sekä hänen aviovaimonsa kanssa tapahtuneen eron välistä yhteyttä presidentinvaalikampanjan kanssa, eli oliko tuo projekti, mikä nyt saavutti huipennuksensa valmisteltu 40-vuotta. Eli voisi olla niin, että Trumpin ero ensimmäisestä vaimostaan johtuisi siitä, että hänelle haluttiin saada USA:ssa syntynyt vaimo, joka ei olisi pitänyt yhteyttä rautaesiripun takana oleviin sukulaisiinsa. Mikäli Trumpista haluttiin tehdä presidentti, niin Ivana olisi varmasti ollut vähintään turvallisuusriski. Jos KGB olisi halunnut, niin se olisi silloin voinut yksinkertaisesti kiristää tuota naista esimerkiksi uhkaamalla noita ihmisiä pidätyksellä, ja vaikka hän on kotoisin Tsekkoslovakiasta, niin KGB valvoi myös sen oman turvallisuuspalvelun toimintaa. Ja tuo side katkesi vasta kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, ja samalle vuodelle sattui myös Trumpin avioero.
Ja tuon takia nuo Itäblokin valtioiden turvallisuuselimet olivat kaikki vastuussa KGB:lle. Eli tuo olisi sitten voinut saada KGB:n yrittämään saada aikaan tilannetta, jossa tuo maailman tehokkaimmaksi luonnehdittu tiedustelupalvelu yrittäisi soluttaa Valkoiseen taloon KGB:n agentin ensimmäisen naisen hahmossa. Tuo varmasti olisi ollut upea aihe jollekin vakoiluromaanille, joita aina välillä ilmestyy kirjakauppoihin. Eli muistaakseni tuosta aiheesta on kirja kirjoitettu, vaikka en sen nimeä satu muistamaan. Siinä "first lady" oli todellisuudessa KGB:n agentti, joka pääsi soluttautumaan Valkoiseen taloon, ja katselemaan presidentin olan yli salaisia asiakirjoja.
Jos presidentin vaimo olisi kotoisin itäblokista, niin silloin olisi kansallinen turvallisuus voinut vaarantua todella pahasti. Ja siksi oli ehkä parempi, että Donald ja Ivana eroaisivat. Kun keskustellaan esimerkiksi siitä, että tuollaisen "first ladyn" pääseminen valkoiseen taloon on ehkä ollut jollekin ihmisille vähän liikaa, ja sitten tuo liitto on katsottu sopimattomaksi. Siis en tiedä että onko Trumpia lähdetty ajamaan Valkoiseen taloon jo 1980-luvun lopulla, mutta tietenkin tämä avioero sekä Simpsonien jakso kiihottavat mielikuvitusta melko lailla, ja tietenkin suuren persoonan ympärillä velloo paljon huhuja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivana_Trump
Kuumana käyneen presidentinvaalikampanjan jälkeen alkaa uusi arki (Simpsonit-TV--sarja muuten ennusti Trumpin tulemisen jo vuonna 2000)
Poliittinen farssi jatkuu jälleen, ja kuten olemme huomanneet, niin suuret sanat eivät suuta halkaise. Kun puhutaan presidenteistä sekä heidän valitsemisestaan, niin toki kampanjassa tulee sanottua sellaista, mitä ei sitten voida kuitenkaan pitää. Kun puhutaan politiikan suhteesta valtaan, niin jokainen vallankäyttäjä on tarkka omasta reviiristään, ja vallankäyttäjä ei tietenkään ole aina yksityishenkilö. Parlamentti tai senaatti on oikeushenkilö, joka säätää tietenkin lakeja, ja sisäpolitiikka eli käytännössä lainsäädäntövalta sekä myös lakia koskeva tulkintavalta ovat kaikissa länsimaissa parlamenttien sekä riippumattoman tuomioistuimen käsissä. Kun taas ulkopoliittinen johto on presidentillä. On muuten merkittävää, että Simpsonit TV-sarja ennusti Trumpin valinnan jo vuosia sitten, eli onko kyseessä oikeasti joku asia, johon voisi kiinnittää enemmän huomiota.
Ja tämän takia esimerkiksi sosiaalimenoilla ratsastaminen ei ole kovin järkevää, kun ryhdytään hakemaan presidentin virkaa USA:ssa. Kun puhutaan sosiaalipolitiikasta, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että siitä tekee päätöksen senaatin edustajainhuone, joka säätää asiasta lakeja. Ja tietenkin jokainen senaattori tekee osittain myös tuota asiaa koskevia päätöksiä, ja kuten varmaan arvaatte, niin tuo lainsäädäntö on USA:ssa erittäin monimutkaista toimintaa, koska jokaisessa osavaltiossa on hiukan erilainen sosiaalipoliittinen tilanne, eli esimerkiksi sosiaalisesti työrajoitteiset ihmiset varmasti hakeutuvat Floridan lämpöön mieluummin kuin Alaskan lumisateeseen. Kuten tiedämme, niin missään vaalikeskusteluissa ei tulla noita esiintyviä taiteilijoita neuvomaan, jos heidän antamansa lupaukset eivät ole aivan heidän omia toimialojaan sivuavia.
Jos heidän antamansa lupaus sivuaa esimerkiksi sisäpolitiikkaa, niin silloin tietenkään heidän tekemänsä päätökset eivät ole juridisesti sitovia. Ja siitä sitten seuraa ongelmia, jos kongressi vastustaa noita ehdotuksia. Jos puhutaan vaikkapa USA:n tavasta hoitaa ulkopolitiikkaa, niin pitää muistaa se, että tuota valtiota on haluttu paljon liittolaiseksi. Ja se on oikeastaan maailman verkostoitunein valtio, jonka puolustusteknologiaa käytetään lähes kaikkialla maailmassa. Tuo taas tuo eteen sellaisia asioita, kuin tarpeen puolustaa liittolaisia sekä niiden kautta valvoa omia strategisia etuja ympäri maailmaa, ja yksi asia tietenkin on selvä: USA:n strateginen iskukyky vaatii globaalia sotilastukikohtien verkostoa, jotta tuon valtion ydinpommittajat voivat lentää kohteisiin, vaikka USA:aa vastaaan iskettäisiin.
Tuon takia kyseisellä valtiolla on ympäri maailmaa ulottuva lentotukikohtien verkosto, johon sen strategiset pommittajat sekä niiden tukikoneet kuten ilmatankkausta suorittavat tankkauskoneet voivat tukeutua. Ja huhujen mukaan B-52 tai B-2 pommittajia on ollut sijoitettuna jopa kaukaiselle Antarktikselle, josta ne olisivat voineet lentää yllätystehtäviä mihin tahansa osaan maapalloa, ja tuhota kohteita STEALTH-risteilyohjuksilla. Ja tuollainen isku voisi tapahtua niin, että ilmatankkauskoneiden ketju tukee noita lentokoneita niiden operaatioissa, ja ehkä Kiinan tai Venäjän vakoilusatelliitit eivät niitä havaitsisi, kun nuo koneet lähtevät tuolta kaukaa etelästä kohti esimerkiksi Jemenissä olevia kohteita. Eli tuolloin yllätysmomentti luodaan käyttämällä ennalta-arvaamatonta lentoreittiä, jota satelliitit eivät ehkä ollenkaan valvo, ja tuolloin lentue pääsee ehkä hyökkäämään oudosta suunnasta. Ja jos alueella ei ole lentotukialuksia, niin silloin tietenkin nuo havaintolaitteet katsovat toisaalle.
Simpsonien jakso vuodelta 2000 tuosta aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=L-m_WxGPpOU
Subscribe to:
Posts (Atom)
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible. "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...

-
That is the thing where electromagnetic wormholes are needed. In photonic data transportation, the system loads information as wave movement...
-
"Illustration of the USS Delaware deploying the Yellow Moray spy robot underwater. Image generated by AI" (Sustainability Times, “...
-
Above is a fictional interstellar spacecraft. There is a possibility that in the future this kind of spacecraft will be are reality. The ide...