Asimovin Säätiö-Trilogian "Toinen Säätiö" sekä analyysi tuon kirjailijan kirjasarjasta, jota hän kirjoitti läpi koko elämänsä

Isaac Asimovin kirjoittama "Toinen Säätiö"-kirja on oikeastaan erittäin mielenkiintoinen opus, joka varmasti kannattaa lukea, mutta sitä ei oikeastaan voi ymmärtää, jos ei lukija ole lukenut myös edellistä kirjaa nimeltään "Säätiö ja Imperiumi". Tuo edellinen romaani on ikään kuin johdanto siihen, mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu, ja kuten kaikki tuohon trilogiaan sekä sitä seuraaviin samaa aihetta sivuaviin kirjoihin tutustuneet henkilöt tietävät, niin Asimov käsittelee kirjoissaan miljoonia vuosia kestäviä ajanjaksoja, joiden väliin mahtuu kaikenlaisia asioita. Se mistä hän ideoi tuon salaperäisen "Toisen säätiön" varmasti voisi olla vaikkapa KGB.

Ja jos tuon kirjasarjan joku sitten jaksaa lukea läpi, niin silloin tietenkin hän huomaa sarjan viimeisen kirjan päättyvän siihen, että "Säätiön" perustajan Hari Seldonin hologrammi ei enää ilmesty hologrammina johtamaan säätiön päättäviä elimiä, ja silloin on Säätiö, eli laitos joka on perustettu suojelemaan kuvitteellisen "Galaktisen imperiumin" perintöä ikään kuin irronnut Hari Seldonista, joka oli Asimovin Kirjoissa kehittänyt "Psykohistorian" eli menetelmän, missä kaasun käyttäytymistä ennustavien NTP (Normal Temperature Pressure)-yhtälöiden avulla lasketaan ihmismassojen käytöstä hallinnasta, eli he eivät enää tarvinneet tuota hahmoa, joka on kyseisessä teoksessa ikään kuin jumaluuden vastike.

Hahmo menneisyydestä joka ohjaa tuota uutta järjestelmää, jossa voidaan havaita Asimovin ottaneen vaikutteita Brittiläisestä imperiumista. Tuo kirjasarja on hyvin mielenkiintoinen kyhäelmä, ja toki jos joku haluaa sitten tietää, millainen on viimeinen "Säätiö-kirja", niin hän voi sen etsiä kirjastosta, eikä kaikkia Asimovin tuohon sarjaan tuottamaa materiaalia tarvitse käydä läpi. Tuossa kirjasarjassa esitellään esimerkiksi "Toinen Säätiö", joka kykeni muokkaamaan ihmisten ajatuksia ja lukemaan niitä. Eli heillä oli käytössään "psykokoetin",  mikä ei oikeastaan olisi niin mielikuvituksellinen väline, kuin mitä ensin voisi kuvitella. Se ehkä voisi olla jonkinlainen  suprajohtava äärimmäisen tarkka MRI-skanneri, jossa on erittäin tehokas vahvistin. Ja se ehkä voisi lukea ihmisen aivokuoren sähköistä toimintaa pitkältä matkalta.

Kirjasarjassa kuvataan esimerkiksi tilanne, missä eräs Imperiumia vastustanut henkilö otetaan vangiksi Imperiumin alukseen, ja sitten hän muuttuu Imperiumin tai oikeastaan Imperiumin perijän "Muulin" uskolliseksi kannattajaksi, joka sitten tietenkin palvelee häntä pyyteettömästi. Tuo aivopesu voisi myös olla radioaaltoihin perustuva. Eli tämä väline voisi olla " Toisen Säätiön" taloissa ja aluksisissa, jotta se voisi muuttaa kohteiden ajattelua hyvin tehokkaasti säätämällä heidän EEG-käyräänsä sellaiseksi, mitä nuo "tahdon valtiaat" haluavat.

Säätiö-sarjassa eräs varsin omituinen hahmo sitten yrittää palauttaa Imperiumin, mutta tuo yritys sitten päättyy tuhoon, koska tuon olennon vallalle ei ollut luotu perijää.  Tuolloin puhutaan eräästä Asimovin mielikuvituksen luomista hahmoista legendaarisimmasta.  Muuli voisi olla hybridi-laji, joka havainnoi sähkökenttiä. Eli hän voisi olla esimerkiksi eräänlainen Ihmisen ja nokkasiilin yhdistelmä, joka on luotu geenimanipulaation avulla yhdistelemällä kahden lajin perimää. Ja hän kykenisi sitten havainnoimaan ihmisen pään ympärillä olevaa biosähkökenttää, jonka ihmisen hermosto tuottaa omissa sähköisissä prosesseissaan.

 Saattaa olla että tuo mestarillinen kirjoittaja Isaac Asimov ajatteli ehkä "Säätiön" luoneen tuon olennon siksi, että tälle ei olisi mahdollisuutta tulla perijöitä. Kun ajatellaan sitä, että Asimov kirjoitti tuota kirjasarjaa lähes koko elämänsä, niin silloin tietenkin kyseessä on hyvin monitahoinen kirja, jossa on tapahtumia ideoitu sekä Venäjän vallankumouksesta, että Brittiläisen imperiumin murtumisesta, ja osa noista "Säätiö-sarjassa" esitetyistä asioista ta oikeastaan niiden esikuvista on täysin tunnistettavissa, eli esimerkiksi "Encyclopedia Britannica" on tuossa kirjasarjassa kirjoitettu muotoon "Encyclopedia Galactica".

Kun puhutaan siitä, millainen satiirikko tuo kirjailija oikeastaan on, niin silloin voidaan sanoa, että tuon Imperiumin keisarin hahmo on varmasti yksi kaikkein koomisimmista olennoista, mitä missään kirjassa on milloinkaan esitetty. Samoin Imperiumin tähtialuksissa on tietenkin paineilmaposti, jonka avulla sitten nuo viestikapselit toimitetaan vastaanottajille. Tuon idean suuri kirjailija on varmaan saanut tavarataloista idean tuohon järjestelmään. Kuten tiedämme, niin Asimov oli tieteiskirjallisuuden suuria nimiä, joiden elämä on ollut hyvin erikoista.

Vuonna 1920 syntynyt Isaac Asimov kuoli verensiirrossa saamaansa HIV-infektioon vuonna 1992, mutta jätti jälkeensä loistavia kirjoja, joista osa on varmasti auttanut oikeitakin tutkijoita kehittämään erilaisista ideoista toimivia. Ja esimerkiksi hänen ideomansa "robotiikan kymmenen sääntöä" ovat ainakin osittain olleet ohjeena robottien kehittäjille.

Mutta kun puhutaan esimerkiksi vahvistimella varustetuista MRI-skannereista, joiden avulla ihmisen ajatuksia voidaan kontrolloida melko pitkän matkan päästä, niin näissä tapauksissa varmasti esimerkiksi PSI-TECH-corporation on kiinnostunut. Samoin esimerkiksi radio-maserien avulla voitaisiin teoriassa saavuttaa samanlainen teho, kuin mitä saavutetaan fyysisten EEG-laitteiden avulla, jolla ihmisen päähän voitaisiin ikään kuin kaiuttaa haluttua signaalia. Tuollaisia sähkömagneettiseen säteilyyn perustuvia välineitä, joilla aivosähkökäyrä ikään kuin pakotettiin valtion haluamaan muottiin ideoi aikoinaan Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi eli KGB, mutta se että kokeiltiinko näitä välineitä oikeasti on jäänyt historian hämärään.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Stephen Kingin "Tulisilmä" (Firestarter, 1980) on ikään kuin "Carrien" uusinta, mutta sen tapahtumat sijoittuvat hiukan laajempaan mittakaavaan

Stephen Kingin Tulisilmä (Firestarter, 1980) on sellainen Kingin teos, jossa hän on ilmeisesti ikään kuin toistanut kuuluisamman romaaninsa "Carrien" teemaa, missä nuorella tytöllä on telekineettisiä kykyjä, hän pystyy sytyttämään tulipaloja pelkän ajatuksen voimalla. Hän ei kuitenkaan kykene hallitsemaan tuota lahjaansa, ja siksi hän on isänsä kanssa pakomatkalla. Tuossa kirjassa hänen perheensä on vähän erikoinen, koska tuon tytön isä on taitava mielenhallitsija, ja hänen äidillään on telepaattisia kykyjä, jotka tietenkin jäävät tuon Charlie-tyttösen lahjojen varjoon. Tuossa kirjassa he sitten joutuvat isänsä kanssa hallituksen salaiseen laboratorioon jota kutsutaan "Verstaaksi". Ja sitten eräs hallituksen agentti ampuu tytön isän, ja hän tuhoaa koko laitoksen.

 Tuo kirja on Kingin varhaisempaa tuotantoa, joten siksi kai se on hiukan kömpelö, ja varsinkin lopussa, missä Charlie kävelee Rolling Stone lehteen kertomaan tarinaansa on hiukan naiivi. Mutta kuten huomaamme, niin Kingillä eli kirjan kirjoittajalla on samanlainen ajatusmaailma kuin noitien metsästäjillä, missä naisilla ja tytöillä on erittäin vahvat parapsykologiset kyvyt, ja uskoisin että sekä "Carrieen" että "Tulisilmään" on antanut vaikutteita esimerkiksi juuri 1980-luvulla esiin tulleet "Stargate"-ohjelman, MKULTRA:n sekä "Project Bluebookin" kaltaiset tutkimukset, joissa testattiin oikeasti ihmisten perapsykkisiä kykyjä.

Jälkimmäinen on muuten lähinnä Stealth-teknologiaa tutkiva projekti, missä tehdään pohjatutkimusta erilaisten tutkassa näkymättömien lentokoneiden luomiseksi, ja "Stargate" taas on psykologinen tutkimusohjelma, jolla etsitään vihollisen agentteja yhteiskunnasta mutta kun puhutaan tuon kirjan nimestä, niin ihmettelen, miksi sana "firestarter" eli "tulialoittaja" on suomennettu "tulisilmäksi", joka on englanniksi "fireeye" Tuolle sanalle muuten ei löydy täydellistä vastiketta suomen kielestä.

Noiden valtion suorittamien PSI- eli telepatiaa koskevien tutkimusten tuloksista on aina välillä keskusteltu, ja kuten varmaan arvaatte, niin telepaattinen yhteys tutkijan sekä tutkittavan välillä katosi, kun he eivät olleet näköyhteydessä toisiinsa. Samoin pitää huomauttaa, että esimerkiksi kun käytettiin noita tuota testiä varten suunniteltuja erikoiskortteja, joihin oli piirretty muita kuin normaaleja pelikorttien kuvioita, niin silloin tulokset olivat ristiriitaisia. Mutta kun nuo koehenkilöt pelasivat normaalisti esimerkiksi korttia, niin silloin taas tulokset olivat parempia, joten voidaan kyllä sanoa, että tämä telepatia on oikeasti ihmisen elekielen arvioimista, ja elekieleen kuuluvat myös äänensävyt sekä parasympaattisen hermoston antamat signaalit, kuten nenän alapinnan hipaiseminen sormella, kun ihminen valehtelee, tai hänen käsiensä tärinä sekä hikoilu ja jatkuva asennon vaihtaminen ovat selvä merkki siitä, että hän kokee olonsa epämukavaksi.

 Äänensävyn muuttuminen kertoo myös siitä, jos henkilö on menossa paniikkiin, ja tuota keinoa esimerkiksi DIA on käyttänyt paljastaessaan asevoimien työntekijöitä, jotka ovat esimerkiksi olleet suhteessa KGB:n seksiagentteihin. Eli noilla naisilla väitettiin olevan satiaisia tai HIV, jonka jälkeen seurattiin sitä, kuinka joidenkin kuluttajien ääni kohosi falsettiin, tai he sitten ryntäsivät sukupuolitautitestiin. Samaa tekniikkaa on käytetty muuten siihen, kun on käräytetty armeijassa palvelleita patruunavarkaita, eli joidenkin henkilöiden kotipaikkakuntien ampumaradoilta on tuossa tarinassa löytynyt sitten hylsyjä, jotka ovat valtion merkitsemiä, ja joiden antaminen siviileille on kiellettyä.

Tuolloin seurataan sitä, että kenen kädet alkavat vapista. Mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, että joku voisi sytyttää tulipaloja ajatuksen voimalla, niin silloin kyllä ite olen hiukan skeptinen tämän asian suhteen. Tai sitten voidaan leikkiä ajatuksella, että ihmisen hermosto voisi antaa niin voimakkaan sähköiskun, että syntyy jonkinlainen valokaari, mutta kute tiedämme, niin se ei aivan jokaiselta matti meikäläiseltä suju. Tuo vaatisi sitä, että ihmiseen siirretään geeni, joka ohjaa sähköankeriaan tai sähkörauskun hermoston tai sähköelinten kehitystä, niin että ihminen voisi kehittää tuollaisen valokaaren. Molemmat kalat voivat kehittää niin voimakkaan sähkövirran, että esimerkiksi paperi syttyisi palamaan, jos tuo eläin eläisi maan pinnalla.

Tai sitten ihmiseen pitää asentaa implantti, joka kykenee lähettämään mikroaaltoja, joilla saadaan aikaan sellainen ilmiö, missä ihminen ikään kuin kykenee sytyttämään tulipaloja pelkällä tahdonvoimalla, vaikka todellisuudessa kyseessä olisi ehkä ranneluuhun asennettu implantti, jota henkilö ohjaa aivosähkökäyrän välityksellä. Tuollainen luun sisään asennettu mikroaaltolähetin voidaan varustaa plutonium-paristoilla, ja sen antenni voidaan kiinnittää ranteeseen, ja sen ohjausyksikkö tuon henkilön hermostoon.

 Ja sitten hänen pitää vain ajatella sanaa, jolla tuo ase saadaan laukeamaan, ja mikroaaltojen tietenkin pitää lähteä sykäyksittäin tai ryöppynä, jolloin henkilön oma käsi ei vammaudu, tai sitten implantti voidaan asentaa hänen kallonsa sisään. Mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että tällaine väline saattaisi olla ainoastaan jonkun Sidey Gottliebin kaltaisten ihmisten midstromingin tuotteita. Kun puhutaan Kingin tekemästä kirjasta, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että tällainen tekniikka on varmasti tuota kirjailijaa kiinnostanut, ja itsekin koen tuollaiset vempaimet sekä muun vastaavan toiminnan hyvin kiehtovana asiana. Ne ovat innoittaneet monia kirjailijoita ennen Kingiä ja hänen jälkeensä on myös tuleva paljon kirjailijoita, jotka näistä asioista kirjoittavat.


kirjabloggaus.blogspot.fi

Avaruusalukset ovat tieteiskirjallisuuden vakiokalustoa,ja ehkä tulevaisuudessa me hyödynnämme koko aurinkokunnan luonnonvaroja

Tähtienväliset lennot sekä taistelut alieneja vastaan ovat tieteiskirjallisuudessa arkipäivää, ja osa noista kirjailijoista on oikeasti lukenut insinööritieteitä. Mutta en usko että ainakaan lähitulevaisuudessa. Kuitenkin monissa kirjoissa on on esillä aluksia, jotka rikkovat luonnonlakeja. Mutta hauskinta tietenkin noissa kirjoissa sekä elokuvissa on se, kuinka nämä alukset on toteutettu. Esimerkiksi"Alien"-elokuvan "Nostromo" on valtavan suuri ja sokkeloinen alus, jossa jokainen ihminen varmaan pelkäisi eksyvänsä tuon sokkeloisen aluksen syövereihin. Mutta vielä oudompaa on miehistön toiminta. Eli sen olisi tarvinnut vain mennä takaisin tuohon syväjäädytysosastoon sekä vaivuttaa itsensä takaisin horrokseen, ja tyhjentää alus kaasuista, jolloin alien olisi varmaan kuollut.Osittainen syy siihen miksi Apollo oli niin pieni, johtuu siitä, että ihminen ei alkaisi kuvitella mitään sellaista, mitä ei olisi olemassa

On olemassa avaruuslentolaitteen muoto, joka on periaatteessa peräisin suoraan Raamatusta, eli kyseessä on asteroidiarkiksi kutsuttu väline. Tuollaisen asteroidia muistuttavan avaruusaluksen matka toiseen tähteen kestäisi valtavan kauan, eli kyseessä olisi sukupolvia kestävä projekti, missä tietenkin osa miehistöstä on valveilla. Osa taas matkaa joko syväjäädytettyinä absoluuttiseen nollapisteeseen, osa taas on varastoitu alkioina aluksen uumeniin. Tuo arkki voisi olla joko luonnon muovaama asteroidi, joka sitten koverretaan ontoksi, tai sitten se on tavallinen avaruusalus, joka ajetaan tuollaiseen luonnon asteroidiin koverrettuun koloon, ja tuon asteroidin tehtävänä on suojata tuota alusta törmäyksiltä. Jos asteroidi kuluu liikaa, niin se voidaan vaihtaa uuteen.

Idea tuohon alukseen on itseasiassa saatu myös Pentagonin tiedemiesten ideoimasta asteroidipommista, joka on oikeastaan sellainen väline, mikä voidaan rakentaa melkein heti. Tuo asteroidipommi olisi vain noin 20-50 m halkaisijaltaan oleva asteroidi, mihin kiinnitetään rakettimoottorit, ja sitten tuo asteroidi syöstään maan pinnalle. Matka tähtiin taas on ideoitu sekä Nooan arkista että Mooseksen patikoinnista erämaassa.

Eli aluksen miehistön tarvitsee vain etsiä sopiva asteroidi, ja kovertaa siihen luola, johon he sitten ajavat oman aluksensa. Tuollainen asteroidi voidaan tehdä myös jäästä, joka jäätyy avaruuden kylmyydessä lähes absoluuttiseen nollapisteeseen. Kyseinen materiaali on erittäin kovaa, koska lämpötila on tuolloin erittäin matala, ja siksi alus voidaan myös peittää jäästä ruiskutetulla kerroksella. Samanlaista jääkerrosta voidaan hyödyntää myös tulevaisuuden avaruusasemissa, eli niiden pinta peitetään jäällä, jota saadaan jäästä muodostuneista asteroideista sulattamalla niitä mikroaaltouuneissa, jotka sijaitsevat huoltoroboteissa, jotka sitten ruiskuttavat tuon veden aseman pinnan suojaksi ikään kuin lisäpanssariksi.

Jäätä on paljon helpompi työstää kuin metalleja, ja siksi sen käyttö aluksen metalli- tai hiilikuitupinnan suojana on erittäin houkuttelevaa. Mutta tuon aluksen nopeus olisi vain pari prosenttia valonnopeudesta, niin sen matka linnunradalla oleviin tähtiin kestää todella pitkään. Tuollaisen matkan ongelmana on nimen omaan miehistön sosiaaliset suhteet, jotka joutuvat todella koetukselle tuolla suljetussa aluksessa.

Vaikka alkuperäisen miehistön jäsenet olisivat erittäin hyvin valittuja, niin kuitenkin he sitten lopulta kaikki vaihtuvat uusiin, aluksessa syntyneisiin henkilöihin, jotka ovat tietenkin erittäin tarkoin valituista alkiosta kypsytettyjä. Mutta tuolla aluksessa on ongelmana sellainen asia, että tietenkin tuollaisen aluksessa syntyneen lapsen pitää tietenkin opiskella, jotta hän pystyy sitten ottamaan vanhempiensa paikan, ja tuolloin tietenkin syntyy sosiaalisia ongelmia, jotka voivat vaarantaa koko tehtävän. Sosiaalisten konfliktien todennäköisyys on syynä siihen, että emme vielä ole matkustaneet esimerkiksi Marsiin, koska aluksen sisällä tapahtuva riita voisi aiheuttaa tuolla odottamattoman tilanteen, johon puuttuminen on erittäin vaikeaa.

Näet jos Marsiin matkalla olevassa aluksessa tapahtuu jotain odottamatonta, niin sitä ei voisi kääntää ympäri kesken matkan, koska silloin ei ajoaine riittäisi tuohon operaatioon. Ja odottamaton tilanne voisi sitten tapahtua esimerkiksi Marsin kiertoradalla, jossa joku planeetalle laskeutuvista alkaisi pelätä, ja tuolloin kyseessä on Mars eikä mikään yksisuuntaisella matkalla oleva alus, joka ei ehkä pitäisi yhteyttä Maahan ollenkaan. Jos jälkimmäisellä aluksella tulee ongelmia, niin silloin siitä ei ehkä Maassa saada koskaan tietää. Mars- aluksen sentään pitää palata maahan, jossa tilanne sitten selvitetään.

Näet ihmisellä on synnynnäinen tarve puolustaa omaa jälkeläistään, ja se että joku on aluksen päällikön lapsi varmasti aiheuttaa kateutta muissa henkilöissä. Samoin se että tuo alus voisi olla vaikka kuinka kaukana kun ongelmia ilmenee aiheuttaa lisää haasteita tuota tehtävää mietittäessä. Eli sinne ei Maasta ole tuolloin tietenkään odotettavissa mitään apua, jos tuo matka vaarantuu riitelyn takia, ja ongelmia tulee myös silloin, kun aluksessa olevan pitää opiskella. Tuo opiskelu kaukana avaruudessa olevassa aluksessa varmasti tapahtuu aivokuoren sähköisen stimulaation avulla, eli nuo miehistön jäsenet sitten voisivat olla jossain keinokohdussa tai säliössä, jossa he sitten kasvavat täyteen ikään, ennen kuin heidät päästetään aluksen sisään.


 Matkat tähtiin tullaan tekemään kuitenkin vasta vuosituhansien kuluttua, ja ne perustellaan silloin esimerkiksi tarpeella lähteä maasta pois, ja silloin pitää muistaa se, että jos noiden alusten matka kestää vuosituhansia, niin silloin tietenkin pitää miettiä tarkoin esimerkiksi se, millainen olisi tuon aluksen kohdalla onnistunut tehtävä. Eli kuten varmaan arvaatte, niin tuolla tehtävällä on sellainen ulottuvuus, että aluksen matka voidaan unohtaa maassa täysin, koska kun tuo miehistö on sinne matkalleen lähtenyt, niin silloin tietenkin käy niin, että he eivät koskaan tule palaamaan takaisin Maahan. Tietenkin tuollainen miehistö kasvatettaisiin erillään muista ihmisistä, jotta heille ei tulisi koti-ikävää. Kuitenkin avaruuteen voidaan lähettää myös miehistö, joka on alkioiden muodossa, ja joka sitten kasvatetaan aluksessa. Nuo henkilöt pitää silloin opettaa toimimaan oikein siten, että heidän aivokuorelleen  ohjataan sähkösykäyksiä, joilla heidän EEG-käyräänsä modifoimalla noita henkilöitä opetetaan.

Tuo ei vaatisi mitään kovin suurta alusta, ja silloin tehtävä tietenkin voitaisiin pitää salassa, kuten kunnon romaaneissa tapahtuu. Mutta kun ajatellaan näitä tulevaisuuden avaruusmatkoja, niin silloin tietenkin tullaan siihen päätelmään, että kyseinen avasruusalus sitten muistuttaisi ulkoapäin katsottuna asteroidia, ja ehkä tulevaisuudessa ihmiskunnalla on tuollaisia aluksia käytössään esimerkiksi aurinkokunnan sisäisessä liikenteessä, kun joskus viidensadan vuoden päästä olemme rakentaneet tukikohtia koko aurinkokuntaamme. Eli vaikka matkat tähtiin eivät tuolloin vielä ole mitenkään ajankohtaisia, niin tuota tekniikkaa ehkä sitten aletaan kokeilla, ja tuollainen asteroidia muistuttava alus voisi toimia STEALTH-aluksena, millä sitten valvotaan noiden tukikohtien henkilökunnan toimintaa.


Eli vaikka tuollainen kuviteltu Jupiterissa oleva tukikohta sitten olisi tietenkin kaukana Maasta, niin silti sen toimintaa pitäisi valvoa, että siellä ei tapahdu mitään kamalaa. Kun puhutaan aurinkokunnan sisällä tapahtuvasta matkailusta, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että tuolloin vuoden 2500 tienoilla matkat aurinkokunnassa ovat rutiinia, mutta tietenkin ne kestävät todella kauan. Ja jos esimerkiksi Jupiteriin matkataan tuolloin noin 1,5 vuodessa, mikä on esimerkiksi ioniraketilla täysin mahdollista, niin tietenkin siellä pidetään pieni tauko, koska ihmiset varmaan haluavat tuolloin hieman jaloitella sen kuissa.

Kuita tai planeettoja kiertäviä asemia tarvitaan kun aluksen polttoainetta sekä muita tarvikkeita täydennetään, sekä ihmisiä ikään kuin kuntoutetaan seuraavalle etapille. Noiden alusten nopeus olisi ehkä melko alhainen, koska sen pitää pystyä jarruttamaan saapuessaaan planeettaa kiertävälle radalle. Ja kuten tiedämme, niin jarrutukseen kuluu saman verran polttoainetta kuin aluksen kiihdyttämiseen. Kun mietitään sitä, millainen tuo avaruuslentojen infrastruktuuri sitten olisi, niin tuolloin tulevaisuudessa ehkä noiden aurinkokunnan planeettojen ympärille on asetettu avaruusasemia, joiden tarkoitus on huoltaa aluksia, joiden tehtävänä on yhdistää nuo tukikohdat maahan.

Noista tukikohdista sitten joskus tulevaisuudessa saadaan maan tarvitsemia mineraaleja, ja myös sähköstaattiset rakettimoottorit kuten ionimoottorit tarvitsevat metalleja, koska niissä ensin esimerkiksi elohopeaa kuumennetaan kaasuksi valokaaren avulla, ja sitten tuo metallinen kaasu singotaan aluksen taakse hiukkaskiihdyttimen avulla. Tuolloin saadaan valtavan voimakas ominaisimpulssi, joka sitten kiihdyttää aluksen sellaiseen nopeuteen, mitä ei normaaleilla kemiallisilla raketeilla voida saavuttaa. Toki nuo ionimoottorit eivät ole mitenkään erityisen tarkkoja niistä ioneista, mitä niiden läpi kulkee, joten myös esimerkiksi vetyioneja tai muita kaasuioneja voidaan tuolloin käyttää, ja tuota ainetta saataisiin kaasuplaneettojen kaasukehästä, eli kyseinen rakettimoottori on väline, missä ajoaine ionisoidaan, minkä jälkeen se johdetaan hiukkaskiihdyttimen kautta avaruuteen.


Ja tietenkin tuolla avaruudessa sitten käytetään sähköstaattisia voimanlaitteita, joilla saadaan aikaan valtavan voimakas ominaisimpulssi verrattuna perinteisiin raketteihin, mutta silti matka-ajat universumissa ovat valtavan pitkiä. Avaruusalusten ongelmana on nimittäin se, että ne eivät voisi kulkea nopeammin kuin pakokaasunsa, ja tuota pakokaasun nopeutta kutsutaan nimellä “ominaisimpulssi”. Ja jos halutaan lentää toisiin tähtiin on tietenkin houkuttelevaa käyttää fotonirakettia, jonka ominaisimpulssi eli taaksepäin suunnatun hiukkassuihkun nopeus on noin 300 000 kilometriä sekunnissa, mutta noita radioaaltoon tai valonlähteeseen perutuvia työntölaitteita vaivaa sellainen ongelma, että niiden työntövoima on todella pieni, ja siksi ne pitää laukaista matkaan  avaruudesta, koska nämä alukset sitten eivät pysty nousemaan maan pinnasta ylös. Eli ne laukaistaan osina avaruuteen ja kootaan siellä. Mutta tietenkin myös aurinkokunnassa liikkuva alus vaatii suojaavan panssarin, joka on helppo korjata.


Antimateria tietenkin on yksi tehokkaimmista ajateltavissa olevista polttoaineista, mutta sen ongelmana on, että kyseinen materiaali on äärettömän energiapitoista, ja se reagoi välittömästi koskettaessaan ”normaalia” materiaalia. Tietenkin tämän takia ei antimaeria saa koskettaa säiliönsä seinämää, vaan sitä pitää leiuttaa säiliössä magneettien avulla niin, että antimateria-ioneja painetaan säiliön keskelle magneettikentän avulla. Tuollainen teknologia mahdollistaa myös annihilaatiopommin eli ”Tellerin pommin” valmistamisen. Kun antiaine kohtaa luonnollisen materiaalin, tapahtuu annihilaatioksi kutsuttu reaktio, missä koko aine muuttuu energiaksi, jolloin syntyy valtava räjähdys, ja ”tellerin pommi” on oikeastaan pelkkä antimateriaa sisältävä säiliö, jonka venttiili avataan ilmakehässä.

”Tellerin pommi” on väline, jolla voidaan tuhota kokonaisia planeettoja tai räjäyttää jopa tähtiä. Mutta antimateriapommien ongelma on juuri niiden valtava tuhovoima, mutta tuollaisella välineellä voidaan ehkä joskus tulevaisuudessa tuhota maata kohti tulevia asteroideja, tai puolustaa maata vieraan sivilisaation hyökkäykseltä. Mutta jos ajatellaan antimateriarakettien valmistamista, niin silloin tietenkin niiden käytön turvallisuus pitää taata, ja se sitten edellyttää sitä, että nuo raketit ajetaan ehkä Pluton taakse, ja sitten vasta niiden antimateriamoottorit käynnistetään. Sinänsä tuo väline olisi erittäin yksinkertainen, sen polttokammiossa reagoisivat aine sekä antiaine, jolloin syntyy valtavan voimakas räjähdys, joka veisi alusta eteenpäin. Ja ehkä tuo moottori sitten vie meidät joskus ulos avaruuteen kaukaisiin tähtiin.

kirjabloggaus.blogspot.fi

K.W Jeterin Tohtori Kyy (Dr. Adder) eli painajaismaista protetiikkaa tulevaisuuden dystopiassa

K.W Jeter kirjoitti aikoinaan kirjan nimeltään "Tohtori Kyy" (Doctor Adder, (Suom.)1984), joka kertoo lääkäristä joka on kuin Dr. Josef Mengelen sekä Viktor Frankensteinin yhdistelmä, eli hän on enkeli sekä paholainen yhdessä ruumiissa. En tiedä että onko tuo "K.W Jeter" oikeasti joku salanimi, mutta uskoisin että hän ei kirjoittanut tätä kirjaa oikealla nimellään. Tuo "Tohtori Kyy" on siis lääkäri, joka operoi pahaa aavistamattomia ihmisiä, niin että he varmasti tuntevat, miltä tuntuu olla mielipuolen käsittelyssä. Tuon kirjan kehyskertomuksena on tilanne, missä yhdysvallat on joutunut sisällissotaan, ja siitä sitten on jäkipyykkiä jäänyt pesemättä vaikka millä mitalla. Kyseinen kirja on yksi väkivaltaisimpia romaaneja, mitä olen koskaan lukenut, mutta se on verraten hyvin kirjoitettu, vaikka kyseessä on Jalava-kustantamon SciFi tai tarkemmin ottaen Cyber- tai steampunk kirja, jolla on tavoiteltu lähinnä marginaaliyleisöä.

Kyseisessä synkässä tulevaisuuden kuvauksessa on myös esillä sellainen asia, että mitä protetiikka voi saada aikaan vääränlaisen ihmisen käsissä, ja tuossa kirjassa esiiin tuotua tekniikkaa ollaan jo tuomassa oikeasti markkinoille. Tuossa kirjassa on esillä sellainen väline kuin "turbonyrkki", eli proteesi johon on asennettu kaiutin, joka sitten lähettää sellaisia ääniaaltoja, joiden avulla saadaan vesiatomit hajoamaan, ja tuossa välineessä on sitten sormenpäissä infrapuna-anturit, joilla sen käyttää saa paremman kuvan ympäristöstään. Kyseinen proteesi asennetaan ihmisen amputoidun käden paikalle, ja siinä oleva tietokone yhdistetään ihmisen hermostoon, jonka sähköistä toimintaa kyseinen väline käyttää toimintojensa ohjaamiseen. Tuota mielikuvituksen luomaa proteesia ovat tarinassa käyttäneet CIA:n eliminoijat, jotka ovat turbonyrkit kohotettuina lähestyneet uhrejaan.

Kun mietitään sitä miten tämän päivän protetiikka on kehittynyt tuosta 1980-luvusta, niin nykyään esimerkiksi ei proteesien kiinnittämistä varten tarvitse ihoon tehdä haavoja, vaan tuo protetiikan kommunikaatio voi tapahtua esimerkiksi Bluetoothin tai WLAN-sovelluksen avulla, ja tuo proteesin ohjausyksikkö voidaan asentaa mihin tahansa osaan ihmisruumista hyvänsä, ja ainoa rajoitus tietenkin on se, että tuon raajan hermosignaalin pitää olla kyseisen dekooderin ulottuvilla, jolloin se voi sitten ohjata kyseistä tekoraajaa. Tuollaisia proteeseja kehitetään jatkuvasti erilaisissa laboratorioissa ympäri maailmaa.

 Mutta kuten tiedämme, niin nuo tekokäden keinotekoiset aistit voivat sitten välittää tietoja ympäristöstään. Ne voivat olla esimerkiksi infrapunasensoreita, mutta myös pietsosähköisiä kiteitä voidaan käyttää luomaan todenmukaisia tuntoaisteja. Mutta kuten tiedämme, niin ihmisen hermosto toki kuljettaa sähköimpulsseja valikoimatta niitä mitenkään, ja siksi tuo raaja voi lähettää myös näköaistimuksia. Se mitä tuossa kirjassa esitelty väline oikeasti on, ei varmasti ole miellyttävä osa insinööritieteitä. Nämä välineet tekevät ihmisestä aseen, ja niiden toiminta on erittäin tehokasta, ja se nimenomaan on aseteknologian kehityksen ideana. Luoda uusia sekä tehokkaita tapoja antaa taistelijoille yliote vihollisesta. Nuo aseita kehittelevät insinöörit ovat ehkä maailman lahjakkaimpia sekä innovatiivisimpia ihmisiä, ja heidän luomansa välineet varmasti ovat tulleet tarpeeseen, kun ajatellaan sitä, miten paljon ihmiset sotivat.

Tuollainen vesiatomeja hajottava koje voidaan luoda melko helposti, ja jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi tuollainen erikoisaseena käytettävä proteesi voi olla ohjattavissa aivokuorella asetetulla implantilla, eli mikrosirulla joka voidaan varustaa kallon luita vasten painetuilla EEG-sensoreilla, jotka on asetettu päänahan alle, ja tuon laitteen voiman voisi antaa vaikka plutonium-paristo, joka antaa elinikäisen sähkövirran. Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, mitä tuollaiset hermostoon kytkettävät  implantit voisivat tehdä vaikka erikoisjoukkojen miesten käsissä, niin silloin varmasti tulee mieleen sellainen asia, että nuo henkilöt voisivat vaikka ohjata taistelurobotteja tai UCAV-lennokkeja noiden implanttien avulla, ja nuo välineet voisivat toimia myös tavallisten matkapuhelimien läpi, ja sama tekniikka toimii tietenkin myös tietokonepohjaisissa kenttäradioissa.

Mutta tulevaisuuden kommandomiehillä voi olla käytössään erikoiskirurgisia osastoja, joissa heidän kätensä tilalle vaihdetaan turbonyrkki, ja heidän kätensä sitten pakastetaan operaation ajaksi, jonka jälkeen nuo aseet irrotetaan heistä, ja kädet kiinnitetään takaisin.Toki en usko että kukaan lääkäri tuollaista sitten luvalla tällaisia vaihto-operaatioita. Mutta rahalla saa mitä hyvänsä, ja ehkä tulevaisuuden lääkäreillä on vähän toiset lähtökohdat toiminnalleen kuin nykyisillä ammatinharjoittajilla.


kirjabloggaus.blogspot.fi

Kirja-arvostelun kohteena S.S Van Dine-nimisen tuntemattoman suuruuden "Greenen perheen arvoitus", joka on halpoihin kansiin tehty mestariteos josta kuitenkin löytyy huomauttamista

Dekkareista sen verran että niiden kirjoittajat ovat lahjakkaita ihmisiä. Noiden lähinnä henkirikoksia käsittelevien tarinoiden konnat ovat usein ovelia, ja varsinkin monissa ns. “vanhan ajan” jännityskirjoissa rikollinen on melko ovela henkilö, joka osaa hyvin helposti harhauttaa viranomaisia esimerkiksi kiinnittämällä lenkkitossuihin maihinnousukenkien pohjia tai sitten tekemään ns.”etämurhia”. Niissä kuitenkin toistuu yksi virhe, joka korostuu erityisesti tässä kuvatussa romaanissa, eli vaikka talon väkeä kuolee kuin kärpäsiä, niin silti perhe jää asumaan taloon, vaikka kuolema korjaa heidät yhden toisensa jälkeen. Ja ainakaan itse en usko, että tuollaisessa tilanteessa kukaan jää tuollaiseen taloon asumaan. Niin traumaattinen tuo asia varmasti sitten olisi, jos se tapahtuisi oikeassa elämässä.  Yksi maailman puhuttelevimmista dekkareista on taitelijanimen “S.S Van Dine” turvin kirjoitettu Greenen perheen arvoitus, joka tietenkin vaikuttaa lopussa sellaiselta kirjalta, missä sankari selvittää tällaisen rikoksen.

Eli tuossa romaanissa perheen ottotytär surmaa perheensä todella kammottavalla sekä ovelalla tavalla. Hän esimerkiksi asettaa kassakaappiin pienen revolverin sekä taljakoneiston, millä tuo henkilö sitten surmaa yhden uhreistaan. Tuon kirjan lopussa kyseinen nainen surmaa itsensä syanidilla, mutta itseäni kyllä vähän epäilyttää kyseinen tapaus. Lopussa mieleeni tulee se, että onko tuo syaniditabletti oikeasti annettu kyseiselle naiselle ilman että hän tietää tuosta asiasta. Kyseinen dekkari kuitenkin on hiukan tympäiseviä kliseitä täynnä, ja yleisin tuossa kirjallisuustyypissä tehty tyylivirhe on siinä, että vaikka talossa tapahtuu jatkuvasti murhia, niin silti tuon perheen jäsenet jäävät asumaan siihen. Ja sama tyylivirhe on myös tässä kirjassa. 

Toisin sanoen tavallinen yskänpastilli olisi voitu vaihtaa tuollaiseen pilleriin, joka on ehkä hankittu valokuvaamista varten. Samoin tuo murhasarja toki perustuu tuossa kirjassa sellaiseen kirjaan, jonka nimi on “Tutkintatuomarin käsikirja” saksaksi “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja tuota teosta murhaajatar käytti siinä sitten lähdeteoksena, kun hän kehitti omia mallejaan tuon kuuluisan tuomarin Hans Grossin esittelemistä murhista. Tuo kirja kulkee kammottavalla tavalla tuon kirjan juonessa mukana. Kyseisen kirjan saa muuten kuka hyvänsä lukea Google Booksissa ilmaiseksi, joten siihen voi jokainen tutustua, vaikka toki tuollainen goottilaisin kirjaimin painettu teos voi tuntua hieman oudolta nykylukijan mielestä. Kun keskustellaan kirjoista sekä niiden väärinkäytöstä, niin moni klassisiin dekkareihin perehtynyt kirjoittaja on lukenut usein myös jonkun kriminologian piiriin kuuluvan teoksen, joita löytyy jokaisen kirjaston hyllyistä.

Erityisen mielenkiintoinen on tutkintatuomari Grossin esittelemä tapaus, missä mies vihasi jotain ihmistä niin paljon, että lavasti oman itsemurhansa toisen tekemäksi. Tuollainen teko kuvastaa kyllä avuttomuutta sekä äärimmäistä katkeruutta. Kuitenkin voidaan sanoa, että nimen omaan “Greenen perheen arvoitus” on kirja, mitä lukiessa kannattaa hiukan pohtia sitä, miksi tuo “Sibylla” sitten teki tuon päätöksen surmata oman perheensä? Kirjan ideana on sellainen asia, että tuo tyttö oli täysin hylätty omaan taloonsa, missä muu perhe kohteli häntä kuin palvelustyttöä, ja kirjasto oli sitten paikka, missä “Sibylla” sai olla rauhassa, ja kerran hän sitten löysi kirjan nimeltään “Handbuch für Untersuchungsrichter”. Ja se tietenkin otti häntä hiukan päähän, minkä jälkeen tuo perhe sitten sai kuolla.

Kuitenkaan tuo “Greenen perheen arvoitus” ei ota sitten sellaiseen asiaan kantaa, että tuo tutkintatuomari Hans Gross oli aikoinaan rikostutkinnan ammattilainen, ja hän kyllä tiesi, millainen kirja on yllyttävää tekstiä. On paljon ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja vielä suurempi määrä ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Greenen perheen arvoitus”, eivätkä he sitten ole mitenkään murhanneet muita ihmisiä, ja toki dekkareista saa paljon ideoita siihen, miten tällaisia rikoksia tehdään, mutta kun mietitään sitä, millainen suhde Hans Grossilla oli kirjoihin sekä rikoksiin sekä kirjoihin toki hän varmasti tiesi, että kirjoittaessaan tuota kirjaansa, niin sitä voitiin käyttää apuna murhien suunnittelussa.

Hän oli erittäin oppinut mies, joka teki työtään valvoessaan poliisien toimintaa 1800-luvun Saksassa, ja tuollaisilla miehillä on erittäin monimutkainen suhde kirjoihin. Hän oli korkeasti koulutettu virkamies, jonka kautta kulki kaikenlaisia papereita, ja hänen työhönsä kuului poliisien tutkintatapojen valvominen. Tuolloin asianajajat syyttivät poliisia sekä tutkintatuomareita aivan aiheesta liian kovista otteista, eli siitä että he käyttivät mielellään liian kovia menetelmiä rikollisten tekemien tunnustusten puristamiseen.

Kuitenkin jo tuolloin ”moraalin vuosisatana” tunnetulla 1800-luvulla oli olemassa sellaisia epäilyksiä, että yksittäinen rikollinen ei kaikkia maassa tehtyjä murhia ole tehnyt, ja siksi piti löytää sellaisia todisteita, joilla rikollinen saatiin kytkettyä johonkin murhaan, jotta ne oikeat rikolliset saataisiin kiinni. Grossin aikaan kirjan painaminen oli kallista, ja kaikki opiskelu tapahtui kirjojen kautta, ja Internetiä edes ollut olemassa, joten tuo mies ei koskaan olisi kirjoittanut vaarallista kirjaa, mutta hän ei varmaan miettinyt että joskus painotuote olisi niin halpaa, että kuka tahansa saattaisi kirjan ostaa.

Eikä hän oikeastaan varmaan ymmärtänyt ajatella, että hänen kirjoittamaansa kirjaan joskus törmäisi kirjailija nimeltään ”S.S Van Dine”, joka sitten kehittäisi sen pohjalta juonen kirjaan nimeltään ”Greenen perheen arvoitus”. Tuo kirja on mielestäni erittäin puhutteleva sikäli, että vaikka kyseessä on ”halpa pokkari”, niin siinä onnistutaan pohtimaan rikoksen luonnetta, sekä sitä että onko tuo uhrien ryhmä joskus sitten aiheuttanut itse sen, että rikollinen on heitä alkanut vihata. Mikään kirjoitus ei ole täysin vaaratonta, ja oikeassa elämässä murhaajalla pitää olla motiivi sekä tilaisuus että taidot tehdä murha, ja kun puhutaan esimerkiksi sarjamurhista, niin silloin saattaa murhaaja löytyä hyvin helposti, kun murhasarja sitten päättyy, niin todetaan että kaikki he ovat olleet samalla koululuokalla, ja tuolta luokalta on vain yksi jäänyt henkiin. Siinä sitten motiivi voi olla esimerkiksi kosto, ja siinä ei sitten tutkijan tarvitse Sherlock Holmesin päättelykykyjä omata, että hän pystyy löytämään tuon rikoksen syyn, joka voisi olla vaikkapa koulukiusaaminen.

Ja varmaan jo Grossin aikaan oli tuosta asiasta keskusteltu tuomarien sekä poliisien keskuudessa, eli onko oikein ottaa ihmistä elätettäväksi, jos häntä kohtaan ollaan vain ilkeitä sekä eriarvoistavia. Uskoisin että adoptiolasten kohdalla on monta kertaa tapahtunut sellaista, että hän esimerkiksi saa aina vähemmän tai halvempia lahjoja, kuin perheen omat lapset saavat, tai sitten esimerkiksi ruumiillinen kuritus koskee vain tuota adoptiolasta sekä saattaa olla niin, että hänet kutsutaan aina erikseen pöytään, ja perheen asioista ei tuolle adoptiolapselle mitään puhuta. 

espoonmetsa.blogspot.fi

H.P Lovecraft sekä hänen mullistava käsityksensä jumalasta sekä demonisuudesta

H.P Lovecraft (1890-1937) jonka olen jostain syystä ristinyt J.P Lovecraftiksi on hyvä esimerkki siitä, kuinka kaikki lähteet tai henkilötiedot pitää tarkistaa. Tuon takia näissä minun kirjoitukssani on välillä pieniä virheitä, koska saatan muistaa tuollaisten henkilöiden nimet väärin.  Ajattelen häntä usein, joten kuvittelin hänen nimensä alkukirjaimien olevan J.P eikä H.P, mutta kuten tiedämme, niin silloin tällöin nimien kanssa erehdytään erittäin usein, mutta kuitenkin voidaan miettiä sitä, että tuo kirjailija oli todella edistyksellinen ajattelija. Hän ajatteli niin, että Jumala on kotoisin toiselta planeetalta, ja matkannut tänne asteroidiarkilla, jota voidaan kutsua "Rakkauden alukseksi" kirjailijan nimen "Lovecraft" suomennoksen mukaan. Lovecraftin kirjojen pohjalta on tehty monia enemmän tai vähemmän tervehenkistä taideteosta, joita voi internetissä käydä katsomassa.

No tämä asia ei ole mitenkään uusi juttu, koska en ole koskaan kuvitellut tai kuulunut puhuttavan että Jumala asuisi kenenkään naapurina. Tai että kukaan olisi Mooseksen lisäksi hänet henkilökohtaisesti tavannut, tai ainakaan muusta kuin tästä Mooseksen tapaamisesta Jumalan kanssa ei ole kerrottu muualla kuin Raamatussa, ja kaikki muutkin maininnat siitä, kuinka ihminen on tuon olennon kohdannut perustuvat Vanhaan Testamenttiin. Toki Uusi Testamentti käsittelee Jumalan pojan suhdetta häneen, mutta kuitenkin Jeesus on Jumalan poikana kuitenkin jäävi todistaja. Tämän lisäksi Jumalaa käsiteltäessä on muistettava erilaisten uskonnolisten piirien käsitys hänestä.

Eli Lovecraft loi uudenlaisen jumalan tai käsityksen jumaluudesta tekemällä hänestä teksteissään astronautin. Ja kun hän melko nuorena sitten kuoli, niin yleisesti tuo Provedencessa asunut kirjailija tunnetaan yhtenä maailman suuremmoisimmista kauhukirjoista, ja häntä voidaan pitää "splatterpunkin" isänä. Ja onhan mm. rock-yhtye Metallica nimennyt erään kappaleensa nimellä "Call of ktulu"  Lovecraftin kirjan mukaan.  Eläessään tuo mies ei mitään suurta suosiota saavuttanut, mutta myöhemmin hän on saavuttanut legendaarisen maineen loistavana kirjailijana. Ja tietenkin hänen 46-vuoden iässä tapahtunut kuolemansa on nostanut esiin erilaisia teorioita, jotka ovat vähintään yhtä erikoisia, kuin hänen milikuvituksensa luoma maailma on.

Yksi niistä mielukuvituksellisimmista on se, että Lovecraft tapettiin uskonnollisten fanaatikkojen toimesta, koska hän paljasti kuka Jumala on, ja vielä korkealentoisempi näkemys on syntynyt käsityksestä, että todellisuudessa Lovecraft julkaisi vahingossa AREA-51:n toimintaa käsittelevän raportin. Toki tällaiset asiat kuuluvat noiden ihmisten elämään, ja varhain kuolleet kirjailijat ovat saaneet aikaan useita erilaisia teorioita, joista on tehty komeita TV-sarjoja.

espoonmetsa.blogspot.fi