Moraalista sekä jumaluudesta ja siitä mihin ne toisten mielestä oikeuttavat

Moraalinen jumalatodistus on asia,  mikä on jumalan sekä uskonnon ylin ominaisuus. Se on asia, mihin uskonto perustelee oman  olemassaolonsa sekä sen, että . Eli jokainen uskonto on olevinaan toista parempi. Uskonto saattaa olla hyvin suvaitseva ihmisiä kohtaan, mutta se jakaa ihmiset siihen ryhmään joka on “oikeasti” uskossa ja muihin, jotka ovat jääneet vaille uskonnon tarjoamaa arvomaailmaa. Tuo asetelma sitten on historian aikana muuttanut uskonnollisia kiistoja verisiksi sodiksi, joissa vastustajia demonisoitiin, ja heihin kohdistuvia julmuuksia on perusteltu sillä, että heidän arvomaailmansa on jotenkin erilainen kuin oman puolen arvomaailma. Ja tietenkin oma näkemys on aina oikeampi, kuten olemme huomanneet historiaa tutkiessamme.

Eli oli uskonto mikä hyvänsä, niin sen edustaja on ollut aina jotenkin enemmän oikeassa kuin muut ihmiset, mikä sitten on tietenkin syventänyt uskontojen kannattajien välisiä riitoja, joita on ollut olemassa viimeistään 1200-luvulta lähtien. Ristiretkeläiset sekä heitä vastaan taistelevat maurit pitivät vastustajiaan paholaisen luomuksina, ja heitä surmattiin säälittä. Tuon käsityksen mukaan vain uskonnon todelliset kannattajat ovat niitä, joille lankeaa uskonnon antama tie “hyvän kautta taivaaseen” tai siihen paikkaan, mihin ihminen joutuu elettyään uskonnon kannalta oikealla tavalla, mikä on täysin määritelty uskonnon pyhissä kirjoituksissa.

Uskontojen ongelma on siinä, että niitä käytetään herkästi poliittisen toiminnan välikappaleena, ja niillä perustellaan maallisen vallan toimien oikeutusta, kun esimerkiksi oman maan oppositiota aletaan murskata. Samoin monissa maailman uskonnoissa on sellainen käsitys, että perheen vanhempia pitää lasten elättää sekä totella koko elämänsä ajan, mikä tietenkin hivelee vanhempien itsetuntoa. Tuon ajatuksen mukaan vanhemmat ovat lapsiaan lähempänä jumalaa, joten he sitten ovat ylempien auktoriteettien edustajia lapsiinsa nähden. Samoin sellainen ajatus että kuninkaat ovat jumalan valitsemia johtajia, joita kansan on toteltava mukisematta. Tuo tietenkin hivelee kuninkaiden itsetuntoa sekä tekee uskonnosta mukavan poliittisen vallankäytön välineenä toimivan työkalun.

Jokainen maailman uskonnosta pitää “oikeana” tapana elää köyhien auttamista sekä heikomman puolustamista. Mutta tuo uskonnon määrittelemä pääsylippu elämän jälkeisen paratiisiin tai palkintoon edellyttää “todellista” omistautumista tuon uskonnon asettamiin normeihin, joista tärkein on usko tuon uskonnon teologiaan. Jos henkilö ei ole “uskossa”, niin hänellä ei mitään mahdollisuutta saada uskonnon määrittelemää hyvää haltuunsa. Bertran Russell sanoi kerran, että jos Immanuel Kant menee taivaaseen, niin hänelle teetetään siellä erityisen epämiellyttäviä tehtäviä, jotta hän voisi olla parempi ihminen. Tuossa ajattelutavassa on sellainen idea, että kaikki hyvät asiat sekä teot ikään kuin pisteytetään.

Ja mitä inhottavampi hyvä teko on tekijälleen, niin se ikään kuin antaa tekijälleen enemmän pisteitä kuin itselle mukava hyvä teko. Tuolloin vihamiehen vetäminen jäistä antaa hyvän tekijälle enemmän pisteitä, kuin jos hän olisi vetänyt parhaan ystävänsä jäistä. Tämä ajattelutapa merkitsee sitä, että elämänsä aikana ihminen ikään kuin ostaa paikkaa itselleen maan päällä eläessään. Ja mitä enemmän hyvää henkilö tekee, niin sitä paremman paikan hän kuolemansa jälkeen saa taivaasta tai miksi kuoleman jälkeistä tilaa nyt sitten sitten kutsutaan. Kuitenkin jokainen uskonto pitää itsestään selvänä sitä, että sen todellisille uskoville antama hyvä tulee vasta kuoleman jälkeen.

Tuolla perustellaan sellainen asia, jota kutsutaan uskonsodaksi. Noilla uskonnoilla, johon kuuluu ajatus siitä, että se joka kuolee uskonsa puolesta, saa paikan paratiisissa. Se että uskontoon yhdistetään väkivaltaisia arvoja tekee siitä erittäin vaarallisen välineen. Tuollainen tilanne oli aikoinaan esimerkiksi Japanissa, missä samuraita koulutettiin niin, että heille uskoteltiin, että nämä soturit joutuvat helvettiin, jos he antautuvat. Samurai-sotureita voidaan pitää äärimmäisenä esimerkkinä äärimmäisistä fundamentalisteista. Heidän kouluttamiseksi keisarin sekä shogunaatin, eli samuraiden järjestelmän käyttöön luotiin aate tai eräänlainen ajattelutapa, josta käytettiin nimeä “bushido”, mikä oli sellainen, että samurain oli tehtävä itsemurha, jos hänen esimiehensä niin vaati. “Bushido” eli “soturin tie” on oikeastaan eräänlainen uskonto, missä keisari, “Auringon poika” samaistettiin samuraille eräänlaiseksi jumalaksi. Tuon jälkeen jokainen käsky, minkä samurain esimies hänelle sanoi oli laki.

Tuon takia he taistelivat aina viimeiseen asti, ja jos vihollinen sitten sai heidät jotenkin sellaiseen tilaan, että taistelusta ei tullut mitään, niin nämä taistelijat hyökkäsivät sitten heidän päälleen vaikka aseettomina, tai viilsivät kurkkunsa auki, jotta he eivät joutuisi häväistyksi vankeina ollessaan. Heille opetettiin pienestä pitäen, että heidän isänsä oli olento, jonka ruumiillistuma oli keisari. Heidän ainoa olemassa oleva valtio oli shoguriaatti, mihin kaikkien samuraiden oli kuuluttava. Jos he epäonnistuivat tai heidän herransa “daimionsa” kuoli, niin silloin samurain oli tehtävä itsemurha, koska ilman herraa hän oli “ronin”.

Mutta mikä tahansa uskonto voidaan yhdistää vaarallisesti väkivaltaan, ja jos uskontoa käytetään esimerkiksi opettamaan niin, että oma rotu tai heimo ovat aina jotenkin oikeassa, sekä perustelemaan ihmisille vaikkapa rotuerottelua, niin silloin ollaan vaarallisella tiellä, mikä voi johtaa todella pahoihin ongelmiin. Fundamentalismi ei ole vain muslimien ongelma, vaan uskonnollista fanatismia on muissakin maailman suurissa uskonnoissa, ja sen takia esimerkiksi Intiassa on ollut ongelmia. Monien maailman uskontojen ongelma on siinä, että ne yksinkertaisesti rajaavat armon koskemaan omia kannattajiaan, ja muihin sitten ei noiden uskontojen arvomaailma päde.

Uhkakuvat ovat aina olleet valtion johtajille tärkeitä asioita, koska niiden avulla on saatu kansa pidettyä aisoissa.

Suomen Pankin aulassa olevissa freskoissa esiintyy Louhi-hahmo, joka on oikeastaan meidän kansallinen versiomme uhkakuvasta. Tuo “Louhi-hahmo” on oikeastaan samanlainen universaali  uhkakuvan symboli riippumatta siitä, missä päin maailmaa tuota uhkakuvaa esitellään. Pakanuuden ajalta peräisin olevassa käsityksessä vihollisesta tai uhasta, on havaittavissa samanlaisia asenteita maasta riippumatta. Vihollinen esitellään omalle kansalle jotenkin naismaisena sekä samalla myös ovelana sekä viettelevänä persoonana, jonka omat taistelijat sitten voittavat. Uhkakuva on kaikille maailman valtioille yleensä aivan samanlainen, riippumatta siitä, millainen valtio- tai millä vuosisadalla tuota uhkakuvaa käytetään perustelemaan esimerkiksi hyökkäys toiseen valtioon.

Uhkakuva liittyy universaaliin vallankäyttöön, ja varsinkin ulkoisia uhkakuvia käytetään hyväksi ihmisten ehkä hyvinkin oikeutettujen sisäpoliittisten vaatimusten hillitsemisessä sekä kansan rivien kokoamiseen hallitsijan taakse. Tai sisäpoliittisten uhkakuvien tarkoitus on samalla tavoin antaa oikeutuksen toisinajattelijoiden pidättämiseen sekä mielenilmausten tukahduttamsen perutelemiseen. Vanha ruotsalainen uhkakuva ovat “sverkkerit”, joiden olemassaolo oli joko keksittyä tai sitten heidän vahvuuttaan liioiteltiin. Ja kun Ruotsi-suomen kuningas joutui epäsuosioon, niin ikään kuin tilauksesta tai taivaan lähettämänä saapuivat nuo “sverkkerit” pelastamaan kuninkaan, rosvoamalla taloja sekä linnoja pitkin Ruotsia tai Suomea.

Tietenkin silloin tarvitsi valtio vahvaa johtajaa, kun nuo kammottavat “Novgorodin pakanat” ryöstivät Suomea, ja silloin tietenkin tarvittiin joka mies aseisiin, ja mitään keskustelua esimerkiksi ylisuurista veroista ei silloin sopinut käydä. Ja toki tuollainen asevoima sitten tarvitsi ammattimaisen johtajan, jolla oli “Jumalan antama lupa” johtaa armeijaa, joten tietenkin kuningas itse lähti tuota joukkoa johtamaan, ja hakemaan esimerkiksi ryöstöihin syyllistyneitä Novgorodilaiset vaikka Moskovasta, ja samalla myös korvauksia noiden ihmisten teoista otettiin matkalla vastaan tulevista taloista, jotka olivat tarinan mukaan tehneet yhteistyötä ortodoksien eli Novgorodilaisten kanssa. Ja tietenkin kansa pelkäsi niitä kammottavia “idän petoja”, jotka tekivät ties mitä, jos he pääsevät Suomeen.

Suomessa nämä henkilöt olisivat voineet yrittää käännyttää kansaa pois katolilaisuudesta, ja sitten kun uskonpuhdistus alkoi, niin tietysti luterilaiset sitten olivat se oikeampi puoli. Ja kun kansa pelkäsi, niin kuningas saattoi sitten hallita maataan tehokkaasti ja päättäväisesti. Armeija oli tuolloin välttämätön osa valtion koneistoa, ja se tarvitsi kunnon varusteet, jotta kuningas voisi taistella maahantunkeutujia vastaan. Monissa uhkakuvissa on toisella puolen pelkäävä kansa. Joka pohjautuu jostain valtavan suuresta ja upeasta, tai ainakin hiukan muita paremmasta rodusta. Ja tuo suuri kansa sitten joutuu valitettavasti pelkurimaisen hyökkäyksen kohteeksi, minkä jälkeen sen on ollut pakko puolustaa itseään.

Toisaalta uhkakuvan käyttö on ollut myös niin sanotusti passiivista, eli valtion johtaja on ottanut vasallin roolin toiseen valtioon nähden. Ja esimerkiksi Raamatun Herodes oli tuollainen vasalli, joka maksoi veroja Roomaan. Vasallin asemassa oleva hallitsija on toisen hallitsijan alamainen, jonka tehtävä on hallita maata tämän herransa käskyjen mukaan. Ja tietenkin vasalli oli sikäli ikävässä asemassa, että hänen oli pakko totella tuota toista kuningasta, joka pani vasallinsa  avulla toimeen ryöstöjä sekä verilöylyjä, joiden tarkoituksellisuus oli ainoastaan oman voiman osoittaminen. Yleensä tuo vasalli teki käskijöiden likaista työtä, koska hänen oli pakko olla aina herralleen mieliksi, tai sitten koko kansa joutui vaikeuksiin.

Todellisuudessa jo Herodeksen aikaan nuo vasallit tunnettiin siitä, että he mielellään syyttivät kansaansa valtion ongelmista, ja esimerkiksi veroja sitten ei aina muistettu maksaa oikein. Tuo tarkoitti sitten ryöstöjä, jotka kohdistuivat tavallisiin ihmisiin, joiden syyksi vasallit panivat kaiken, vaikka he itse olivat ottaneet esimerkiksi verorahoja omaan taskuunsa. Ja mitä muuta tekemistä kansalla oli, kuin ahertaa hänen pelloillaan, ja panna hänen viiniään. Tietenkin verotus oli kova, mutta mitä sillä oli väliä, kun vain ihminen sai juoda hyvää viiniä ja syödä hyvin. Ja jos tavallinen peltotyöläinen ei osannut lukea, niin mitä sillä oli väliä, kunhan tuo mies muisti sitten kääntää peltonsa sekä pitää itsensä siinä kunnossa, että peitsi tai viisi metriä pitkä piikkikeihäs pysyi kädessä. Ja olihan paavi sanonut, että nuo tyhmät ihmiset olivat onnellisia.

Silloin he eivät edes osanneet vaatia mitään, kun eivät mitään olleet saaneet. Ja tietenkin linnoissa palvelevat sotilaat olivat vähän ongelmallisia, koska he olivat nähneet linnojen elintason, mutta missään nimessä tavallinen kansa ei saanut nähdä esimerkiksi linnoissa tapahtuvia syöminkejä. Silloin olisi saattanut tietenkin pinna vähän palaa, jos tuo maatyöläinen olisi havainnut, että linnoissa heitettiin puolet ruuasta pois, vaikka maassa saattoi olla nälänhätä.

Mutta tietenkin kuningas oli saanut valtansa jumalalta, joten silloin hänen oli vain pakko kukistaa nuo kapinat, ja kukapa sitten olisi vapaaehtoisesti lähtenyt muutenkaan Jumalaa vastustamaan. Joten kaikille oli sitten parempi, että noista linnojen menoista ei kukaan saanut tietää, niin silloin jäi kapinakin kukistamatta, ja tiedä mitä kauheaa nuo kuinkaan palkkasoturit voisivat ihmisille tehdä. Kapinan kukistaminen oli asia, mitä ei varmaan ollut kovin helppoa perustella tavalliselle kansalle, jonka osa oli palvella kuningasta. Joten sitä varten oli palkattava palkkasotureita, joilla ei ollut henkilökohtaisia suhteita noihin tavallisiin ihmisiiin, jotta he voisivat olla kovia ja ankaria niitä kohtaan, jotka olivat kuningasta vastustaneet.

Kuningas sai valtansa jumalalta, ja hän oli ylimmän vallankäyttäjä asemassa valtiossaan. Ja tietenkin tavallisen rahvaan ei sopinut hänen asioitaan paljoa moittia. Yksittäiset vastustajat hoidettiin urkintakoneiston avulla, niin että heidän sanottiin vain pettäneen hallitsijan, ja tietenkin joskus myös tavallisia ihmisiä surmattiin. Yksi kuuluisimmista tapauksista historiassa, missä kuningas on antanut luvan rosvota omaaa maataan on ollut “Hugenottiristiretki” jonka alku oli se kun vuonna 1568 protestanttiset hugenotit työnsivät 13 katolista pappia kuolemaan La Lanternen tornista La Rochellen kaupungissa Ranskassa. 59 vuotta myöhemmin kardinaali Richelieu (1585-1642) kosti piirittämällä kaupunkia, kunnes nälkiintyneet kaupunkilaiset antautuivat.

Tuon vuonna 1627 alkaneen saarron aikaan 22 000 henkeä kaupungin 27 000 asukkaasta kuoli nälkään ja tauteihin. Suurin osa protestanteista sai lähteä Ranskasta, mutta heidän johtajansa vangittiin La Lanternen torniin, ja tämän lähteenäni käyttämäni  artikkelin kirjoittaja ei heidän kohtalostaan mitään mainitse. Eli saattoi olla niin, että Richelieu näännytti heidät kuoliaaksi, tai sitten heidät pakotettiin muuttamaan nimensä, ja ehkä he sitten päättivät päivänsä jonkun tyräkkihillolla maustetun pannukakun äärellä.

 http://historianet.fi/kulttuuri/historian-oppaat/ranskan-protestantit-saarrettiin-ja-tuhottiin.

Kuitenkaan tuo tapaus ei ole ainoa tapaus historiassa, ja nimitystä “hugenottiristiretki” käytetään monista muistakin vastaavista tapauksista, mutta kuuluisin noista tapauksista on tämä Richelieun suorittama kaupungin piiritys. Kaikkein pöyristyttävintä tuossa tapauksessa on ollut se, että kukaan noista tuossa operaatiossa surmatuista henkilöistä ei ollut edes vielä ollut edes elossa kun nuo papit surmattiin vuonna 1476.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Armand_de_Richelieu

Richelieu tuomitsi koko kaupungin kuolemaan siksi, että noiden ihmisten vanhemmat olivat hyökänneet pappien päälle, mutta toisaalta  tuo Richelieun roolin korostaminen tässä asiassa saattaa olla Ludvig XIII:n,(1601-1648) josta käytetään nimeä "Oikeudenmukainen" eli “Aurinkokuninkaan” isän maineen pitämisessä puhtaana. Ja itse kyllä uskon, että Richelieu sai käskyt tuohon tekoonsa kuninkaalta, koska hänen sanottiin toimineen kuninkaan nimessä, ja ehkä tuon operaation tarkoitus oli näyttää kaikille, että Kuninkaan ei tarvinnut neuvotella kenenkään kanssa. Samoin saattaa olla niin, että kuninkaalle oli sanottu kaupungin saaneen oikeutensa uskonnovapauteen kiristämällä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ludvig_XIII

marxjatalous.blogspot.fi