Analyysi Perussuomalaisten kriisin syistä

Perussuomalaiset ovat nyt sitten syvässä kriisissä, mikä sitten aiheuttaa puolueen hajoamista. Se että puolueen eduskuntaryhmä hajoaa kesken vaalikauden on todella vakava asia. Ja syy tähän hajaannukseen johtuu siitä, että puolue potkaistiin pois hallituksesta, koska sen katsottiin olevan kyvytön hoitamaan noita asioita, jotka kuuluvat hallitustyöskentelyyn. Puolueen sisäinen eripura on todella ikävä asia, kun sitä ajatellaan esimerkiksi sen johdon kannalta. Ja kun tätä eripuraa mietitään tarkasti, niin silloin kyllä voidaan sanoa, että kun puolue oli jäsenhankinnassaan sellaisella kannalla, että “tuvat pitää saada täyteen, niin silloin kaikki on hyvin”.

Tuolloin tietenkin seuraa se, että poliittiseen liikkeeseen tulee värikkäitä sekä hyvän supliikin omaavia henkilöitä, joilla kuitenkin on aivan oma mielipide jokaisesta asiasta, mitä puolueessa pitäisi sitten tehdä. Ja jo silloin kun Tony Halme pääsi perussuomalaisten listoilla eduskuntaan oli nähtävissä se, että tuon ehdokkaiden hankinnan tavoitteena oli hankkia listoille värikkäitä henkilöitä. Tuo sitten sai aikaan sen, että puolueeseen alkoi tulvia ihmisiä, joiden keskinäisiä mielipiteitä ei voitu mitenkään sovittaa yhteen. Ja tietenkin oppositiossa puolue tai sen edustaja saattoi käyttää melko värikkäitä puheenvuoroja.

Kun Timo Soinia verrataan esimerkiksi moneen muuhun kansallismieliseen poliitikkoon, niin hän sitten sai tuolla ehdokas-asettelullaan sekä hiukan värikkäällä kielenkäytöllään aikaan sen, että hänen puolueensa sai sitten “hiukan liikaa” ääniä. Tuo aiheutti sen, että puolue ei sitten voinut muuttaa politiikkaansa tarpeeksi nopeasti, koska sen kaikki toiminta oli mitoitettu oppositiossa oloa varten. Ja sitten kun eteen tuli kaksi jytkyä peräkkäin, niin puolueen johdolla oli tietenkin vaihtoehdot vähissä, eli heidän oli mentävä hallitukseen, vaikka tietenkin puolueen asema ei ollut kehuttava. Yhdelläkään sen edustajista ei ollut mitään kokemusta ministerinä työskentelystä, ja vaikka hallitus tietenkin vetää yhteen suuntaan, niin se koostuu kuitenkin omien puolueidensa edustajista, joilla on takanaan omat eturyhmänsä, joiden asioita heidän pitäisi sitten ajaa.

Tuon takia noilla uusilla ministereillä ei sitten ollut käytännössä mitään mahdollisuutta keskustella asioista keskenään, niin että he olisivat voineet kysyä kokeneelta ministeriltä neuvoa siitä, miten noita esityksiä pitäisi käsitellä ennen kuin niitä lähdettiin esittelemään eduskunnalle. Seuraus oli se, että hallitus muuttui ikään kuin toimimattomaksi. Se että perussuomalaisten jäsenistön sekä sen eduskuntaryhmän rakenne on niin heterogeeninen, eli ne ovat täynnä ihmisiä joilla on kaikilla ikään kuin oma lehmä mukana kuvioissa, niin silloin päätösten teko ei vain onnistu. Puolueen ongelmana oli alusta lähtien se, että se haali jäsenikseen henkilöitä, jotka olivat varmasti lähinnä hakemassa helppoa työpaikkaa.

Kun Soini lähti silloin aikoinaan kasvattamaan puolueen äänisaallista, niin silloin tuota poliittista liikettä tuettiin näyttävästi mediassa. Ei ollut enää häpeällistä olla “persu” vaan heitä voitiin tietenkin äänestää. Samoin tietenkin media ylisti “koko kansan Timoa” siitä, kuinka upea ihminen hän oikeastaan onkaan, ja tuolloin voitiin puhua jopa henkilökultin rakentamisesta. Ja tietenkin se mikä lisäsi tuon kasvavan poliittisen liikkeen voimaa oli sen tarve hankkia riveihinsä eduskuntaan haluavia ehdokkaita, ja tietenkin myös puolueen voimakas kasvu sai aikaan monille mukaan lähtijöille sellaisen ajatuksen, että he voivat saada sitten helpon työpaikan tuon puolueen koneistosta tai jopa eduskunnasta.

Ja sitten edessä olikin jytky. Jos jokainen vetää liikkeessä vähän omaa linjaansa, niin silloin tietenkin päätöksenteko muuttuu hyvin raskaaksi prosessiksi. Samoin jos puolueen johdon puheet esimerkiksi EU:sta eroamisesta ovat eri linjassa noiden henkilöiden tekojen kanssa, niin silloin kyllä tulee vastaan luottamuspula. Tällä viittaan siihen, että vaikka Soini oli hyvin EU-kriittinen, niin kuitenkin hänelle kelpasi Brysselin pesti vallan hyvin. Ja siellä sitten hän tietenkin tuli tutuksi muiden Euroopan päättäjien kanssa. Tuolloin “iso mies” selitti äänestäjilleen, että hän kykeni paremmin vaikuttamaan asioista Brysselissä, jossa hän joidenkin muistikuvieni tai lehtiartikkelin mukaan oli sanonut aikovansa pistää kapuloita Brysselin miesten rattaisiin, vaikka tuo saattaa olla väärin muistettu.

Sitten ulkoministerinä hän sitten ei tuonut tuota EU-eroa koskevaa kansanäänestystä pöytään. Viimeinen niitti hallituksessa olemiselle saattoi olla se, kun hän Halla-Ahon voiton jälkeen ilmoitti “haluavansa jatkaa ulkoministerinä”, mikä tietenkin on vastoin poliittista tapakoodia, jonka mukaan puolueen puheenjohtaja pitää hallussaan korkeinta ministerin salkkua. Samoin tuo puolueen radikalisoituminen sitten sai aikaan sen, että Halla-Ahoa alettiin pelätä, ja toki tuo puolueen ministerin erikoinen toiminta  joissain asioissa, kuten Y-junan lakkauttaminen saivat aikaan sen, että muut katsoivat paremmaksi poistaa tuon puolueen hallituksesta. Se sitten tietenkin lisäsi hajaannusta, minkä seuraukset ovat nähtävissä mediassa.

http://eraanpuolueenkriisi.webnode.fi

Timo Soinin pitkä pesti puolueensa puheenjohtajana on tuonut lisää väriä politiikkaan, mutta puolueen on kuitenkin aina välillä uudistuttava.

Poliittinen nuorisojärjestö 1950-luvulla

Timo Soinin aika Perussuomalaisten puheenjohtajana on lopussa. 20 vuotta Perussuomalainen puolue on ollut yhtä kuin Timo Soini, joka on ollut puolueen politiikan ehdoton äänitorvi, joka on persoonallisella tavallaan johtanut tuon pienen puolueen maamme politiikan ytimeen. Yhtenä syynä tuon puolueen “jytkyyn” eli sen pääsyyn hallitukseen sekä nousemisen politiikan kärkikaartiin voidaan pitää nimenomaan Timo Soinin tapaa keskustella sekä jaella sellaisia kommentteja, jotka vetoavat nimenomaan perus-suomalaisina itseään pitäviin henkilöihin. Ja se nosti sitten puolueen yhden asian liikkeestä politiikan ytimeen. Mutta vaikka Soini on tehnyt hyvää työtä, niin kuitenkin tuon puolueen pitää uudistua.

Tuon puolueen kannatus on levännyt sitten niin sanottujen “kansan syvien rivien varassa”, jotka haluavat kuulla suoraan sen, mitä mieltä poliitikot ovat joistain asioista. Ja noihin ihmisiin on tietenkin vedonnut se, että tuon puolueen selvä tavoite on ollut saada Suomi irti EU:sta, jotta meidän ei tarvitse maksaa jäsenmaksuja.

Kuitenkin tuosta suorasta ja äänestäjiin vetoavasta puheesta voidaan vetää sellainen johtopäätös, että puolueen johto olisi ollut päättäväisesti ajamassa näitä asioita myös hallituksessa. Kuitenkaan tässä Sipilän hallituksessa eivät Timo Soini tai muutkaan perussuomalaiset ministerit ole mitenkään aktiivisesti edistäneet eroa eurosta tai EU:sta, vaikka tuota päätöstä on todella voimakkaasti lobattu tai tuettu media-väen toimesta. Kuitenkaan maamme johto ei ole esittänyt mitään päivämääriä tai konkreettisia suunnitelmia tuon paljon puhutun “Fixitin” eli maamme eroamisen EU:sta suhteen.

Tai ainakaan mitään kansanäänestystä ei tuosta asiasta olla järjestämässä näillä näkymin, joten jotkut saattavat pitää sellaista merkkinä siitä, että puolueen johto ei halua tai uskalla lähteä tekemään tuosta asiasta päivän politiikkaa. Ja tämä asia sitten on vienyt tuon puolueen kannatuksen. Syy tähän on se, että Soini sai sitten niin nopeasti niin paljon ääniä puolueensa taakse, että tuo tilanne ikään kuin lähti käsistä, kun tuo puolue haki tien mitä värikkäitä persoonia ehdokas-listoilleen. Ja tuollaisen erittäin kirjavan joukon saaminen puhaltamaan samaan hiileen on erittäin vaikeaa. Kun tämä puolue sitten lähti hallitukseen, niin silloin sen eripura sekä jäsenten kokemattomuus päivän politiikan teosta kostautuivat tavalla, jota voidaan pitää katastrofina.

Ensin eräs puolueen johtajista jäi kiinni vihakirjoittelusta tai rasististen viestien lähettämisestä, ja tässä tapauksessa tuo henkilö ei osannut sanoa olleensa humalassa, mikä sitten tietenkin sai aikaan media-reaktioita, jotka eivät varmaan sitten olleet kenenkään kannalta toivottavia, ja sitten tietenkin tuota tilannetta hämmensi sellainen asia, että joidenkin toimittajien mielestä maamme poliisin keinot eivät riitä yleisen järjestyksen turvaamiseen, vaan jostain syystä siinä tarvitaan jotain “skinheadien partioita”. Myös se sitten hämmensi tilannetta, että maamme lehdistö esitti komeita uutisia ulkomaalaisten tekemistä joukkoraiskauksista, mutta kun yhdessä tapauksessa uhri paljastui ulkomaalaiseksi, niin lehdistön kiinnostus tapausta kohtaan alkoi hiipua.

Mutta kuitenkin perussuomalaisen liikkeen ongelmaksi nousi se, että puolue joutui niin nopeasti hallitukseen. Tässä tapauksessa se ei ehtinyt ollenkaan hioa politiikkaansa, ja sitten tuo asia kostautui hallituksessa. Syy miksi perussuomalainen liike sai sitten niin paljon ääniä, oli se että kyseessä oli raikas uusi aate, jonka edustajat eivät olleet mitenkään ehtineet ryvettyä päivän politiikassa. Nykyään monet politiikan asiantuntijat sanovat, että Soinin ei olisi pitänyt mennä Sipilän hallitukseen. Mutta itse olen sitä mieltä, että puolueen puheenjohtajalla Timo Soinilla ei ollut tuossa tilanteessa muuta mahdollisuutta, kuin lähteä hallitukseen erittäin vaikealle hallituskaudelle, ja tietenkään tuollainen tilanne ei ollut mitenkään mairitteleva, koska kellään puolueen jäsenistä ei ollut mitään kokemusta siitä, miten hallituksessa pitää toimia.

Eli oppositiopolitiikkaa ei suoraan voida siirtää hallitukseen, koska siellä sitten joudutaan tekemään budjetteja sekä myös neuvottelemaan muiden puolueiden kanssa siitä, mitä minkäkin asian kanssa tullaan tekemään. Syy siihen että Soini joutui tekemään tuon päätöksen johtui puolueen saamasta valtavan suuresta ääni-saaliista, jonka takia sille tarjottiin paikkaa auringossa, ja tuolloin pitää muistaa se, että mikäli Soini olisi sanonut että “ei”, niin se olisi kyllä saanut äänestäjät miettimään sitä, keitä he sitten äänestävät, jos hallituspaikka ei kelpaakaan.

Poliittinen liike on sitä varten, että se ajaa kannattajiensa asiaa, ja todelliset päätökset maassamme tehdään hallituksessa. Jos tuollaisen valtavan äänisaaliin saanut puoluejohtaja olisi sitten sanonut että hän ei hallituspaikkaa halua, niin se olisi voinut olla vielä pahempi tilanne, kuin se mitä oli edessä Sipilän hallituksessa. Kansa antoi äänensä, ja se vaati tekoja vastineeksi. Ja media ei muuten kohdellut Sipilän hallitusta reilusti, kun sen edustaja vaati sitten melkein heti uusia vaaleja, jotta sen suosikki Perussuomalaiset pääsevät pääministeriksi. Samoin media suorastaan syyti tukea Soinille ja hänen johtamalleen puolueelle.

Ja tietenkään mikään puolue ei voi käytännössä saada demokraattisessa maassa yksin sellaista enemmistöä, että se voisi yksin runnoa päätöstä läpi. Kaikki poliittinen toiminta on puhtaasti kaupankäyntiä, ja tietenkin maamme hallituksen tulee olla sellainen, että se voi erota, jos joku ministeri sitten soittaa “ihailijasoiton” Venäjän  presidentille kesken vapun vieton. Tuo asia sitten tietenkin merkitsisi sitä, että kyseinen henkilö on ylittänyt toimivaltuutensa, ja hänen pitää erota.

Mutta kun puhutaan perussuomalaisten jatkoista, niin tietenkin se mitä äänestäjät tällä hetkellä haluavat on varmasti se, että puolue ryhtyy laittamaan noita periaatepäätöksiä toimeen, jotta sen uskottavuus säilyisi. Eli se mikä puolueen johdon olisi nyt tehtävä, olisi sitten ryhdyttävä sanoista tekoihin, ja kun uusi puheenjohtaja astuu kehään, niin häneltä odotetaan tekoja puheiden lisäksi. Jos noita käytännön toimia ei tapahdu, niin silloin tietenkin ihmiset ryhtyvät miettimään puolueen vaihtoa.

Se sitten tietenkin suorassa puheessa onkin ongelma. Jos poliitikko antaa kovin yksiselitteisen vastauksen johonkin asiaan, niin hän ei sitä kykene perumaan puheitaan tyylikkäästi, vaan se vaatii selittämistä, jos asia olisi annettu äänestäjien tietoon tietyllä tavoin epätarkasti, niin silloin poliitikko voi vedota väärinkäsitykseen. Ja jos tuo “takin kääntämiseksi” kutsuttu asia tehdään kovin avoimesti, niin se saattaa horjuttaa poliitikon uskottavuutta, koska jo valmiiksi puhutun päätöksen pyörtäminen saattaa viedä häneltä myös loput äänet, koska se sitten osoittaa ihmisten silmissä päättämättömyyttä, kuten myös se, että tuota kansanäänestystä ei sitten olla järjestetty.

Ongelma on siinä, että sitä pidetään yhtenä puolueen päätavoitteena, mikäli noiden Perussuomalaisten johdon puheita ollaan oikein tulkittu. Mutta kuitenkaan tuo puolue ei ole esittänyt mitään vaatimuksia tuon kansanäänestyksen päivämäärän suhteen. Ja sitten tietenkin pitää tuolle EU:n jäsenyydelle löytää realistinen vaihtoehto. Näet jos me eroamme Schengenistä, niin silloin maamme joutuu itse järjestämään oman rajavartiointinsa  sekä muut asiat, mikä sitten aiheuttaa kustannuksia. Mutta toisaalta silloin saamme sitten itse tehdä talouttamme koskevia päätöksiä, ja noiden asioiden kanssa sitten joutuu tuleva puolueen puheenjohtaja tekemään töitä, kun hän luotsaa puoluettaan politiikan karikoissa.

http://timosoininura.webnode.fi