Showing posts with label koodit. Show all posts
Showing posts with label koodit. Show all posts
Saturday, April 22, 2017
Kirjoitelma tiedustelua koskevasta lainsäädännöstä sekä nykytekniikan tuomista mahdollisuuksista viranomaisten toimintaa ajatellen
Tiedustelua koskeva lainsäädäntö asettaa siis SUPO:n ensimmäistä kertaa sellaiseen asemaan, että sen pitää soittaa hätäpuhelu, jos sen jäsenet saavat tietää jonkun ihmisen olevan vaarassa. Tämä tietenkin on todella hieno asia, mutta kuitenkin voidaan samalla kysyä, että onko lainsäädännön tekijä koskaan huomioinut sitä mahdollisuutta, että esimerkiksi terroristit tai jotkut muut rikolliset saattaisivat esittää puhelimessa tai jossain keskustelussa, että he aikovat tappaa tai raiskata jonkun henkilön, jotta saisivat tietää joukossaan mahdollisesti olevasta ilmiantajasta.
On hyvin tärkeää, että tiedustelupalvelut toimivat yhteiskunnassa niin, että niilläkin on raportointi sekä rikosten ennalta-ehkäisyä koskeva velvollisuus. Eikä mikään viranomainen saa olla sellainen, että se vain varastoi tietoa, mikä päätyy sen käsiin. Ja nykyisiin uhkakuviin kuuluu myös terrorismi, jonka torjunnassa tiedustelutoiminta on kaikkein tärkein asia. Terroristit ovat kohteita, jotka on helppo pidättää, jos heidät vain satutaan löytämään. Ihmishenki on todella kallis asia, ja muutenkin on mielestäni oikein, että myös poliisit ja muut tiedustelua hoitavat tahot joutuvat tekemään toiminnastaan tiliä ihmisille. Mutta aina on sellainen vaara, että nämä yhteiskuntarauhan järkyttämiseen tähtäävät tahot näyttelevät esimerkiksi aikomusta surmata joku henkilö paljastaakseen mahdollisen sottauttujan.
Nämä eivät ole helppoja asioita, varsinkaan silloin kun pitää tehdä päätös siitä, että lähetetäänkö erikoisryhmä paikalle, ja lähdetäänkö tilannetta käsittelemään panttivanki-osaston toimesta, tai että jos vaikka telekuuntelussa tulee ilmi sellaisia asioita, että joku "gangsterin heila" aiotaan pahoinpidellä jossain asunnossa, niin lähdetäänkö häntä varoittamaan. Siinä on sellainen aspekti, että jos ihmishenki on vaarassa, niin tietenkin asialle pitää jotain tehdä. Mutta jos tuo puhelinkeskustelu on näytetty, niin kyseinen henkilö voi sitten varoittaa tovereitaan siitä, että poliisi on saanut tietoja heidän toiminnastaan, jolloin kannattaa alkaa pitää hieman matalampaa profiilia omissa toimissa. Kuitenkin tiedustelua pitää voida hoitaa tehokkaasti, ja niin että valtion turvallisuus ei tuossa työssä vaarannu.
Samalla poliisin pitää voida suojella kansalaisia rikolliselta toiminnalta, mikä sitten taas vaatii muita resursseja. Nykyaikainen maailma on todella monitahoinen paikka elää. Internet tekee elämästämme hektisempää kuin koskaan ennen, ja mobiili-teknologiaan perustuva sosiaalinen media, mikä "What's up"- ja Facebookin kaltaisia sovelluksineen tekee myös valtioiden välillä toimivien rikollisten työstä helpompaa. Mutta samat sovellukset auttavat myös siviilejä jokapäiväisessä työssä. Kuitenkin myös poliisi sekä tiedustelupalvelut ovat kautta koko maailman ymmärtäneet näiden sosiaalisten median työtilojen sekä palvelujen hyödyntävän omaa työtään. Esimerkiksi poliisinkin kenttätoiminta-ryhmä voi hoitaa viestintäänsä Facebookin kautta käyttäen koodikieltä, jossa rikollisjärjestö voidaan nimetä esimerkiksi joksikin bändiksi, ja sitten tietenkin bändin keikkoja eli järjestön tapaamisia voidaan tiedustella netissä melko avoimesti.
Tietenkin soittimet voivat tässä koodikielessä tarkoittaa aseita, eli "sähkökitara" voi olla rynnäkkökivääri tai "rumpusetti" räjähteitä sekä "käyrätorvi" voi tarkoittaa panssarintorjunta-asetta. Tai sitten voidaan sosiaalisen median kautta kysellä sitä, että missä mahtaa olla huumeita tarjolla. Sekä myös vaikka vankilassa olevan rikollisen nimissä avattua Facebook-tiliä voidaan käyttää monenlaiseen tiedustelutoimintaan. Nykyinen huipputekniikka on asia, mitä ei pidä väheksyä, ja poliisin pitää tietenkin hyödyntää mediaa kaikin tavoin. Yksi mielenkiintoisimmista vaihtoehdoista on se, että rikollisen kehoon asennetaan pienikokoinen GPS- ja integroituun piiriin perustuva salakuuntelulaite. Tuo laite voidaan asentaa huomaamattomasti rikollisen kehoon niin, että se upotetaan kallon sisällä oleviin onteloihin. Se voidaan varustaa tehokkaalla Flash-muistilla, joka sitten puretaan radiosignaalilla, ja tietenkin tuollainen "Maxwell Smartin" lasisilmään sijoitettu kamera voi olla aivan totta nykyään. Epäillään että eräs "Psi-tech"-niminen yhtiö työskentelee myös tällaisten asioiden kanssa.
http://www.psitech.net/
Kyseinen laite perustuu siihen, että silmän sisään asennetaan keinotekoinen verkkokalvo, jollaisia kehitetään sokeiden näkökyvyn palauttamiseksi. Tuo silmäproteesi sitten varustetaan sellaisella laitteella, joka kommunikoi vaikkapa kännykän kautta poliisin päämajan kanssa. Tässä tapauksessa tuo laite sijoitetaan silmän sisään, niin että ulospäin näyttää, että silmä on aivan normaali. Tuo välinen voidaan asentaa siten, että kohdehenkilön silmään suunnataan isku, minkä jälkeen hänet viedään silmäkirurgille, joka laittaa silmän sisään tuon implantin ilman että henkilö tajuaa yhtään mitään. Eli tässä tapauksessa silmän sarveiskalvon tuntoaisti pysyy täysin normaalina, jolloin kukaan ei edes huomaa tuon leikkauksen jälkiä, vaan he luulevat, että kyseessä olisi vain normaali silmän korjausleikkaus.
https://sites.google.com/view/supojalaki/etusivu
Tuesday, April 4, 2017
Honeypoteja kannattaa aina varoa kun jotain palvelinta lähdetään hakkeroimaan (PROJECT MAGNET)
Kun keskustellaan erittäin salaisista tieteellisistä sekä sotilaallista projekteista, niin osa niistä saattaa esiintyä monia kertoja listoissa,koska noilla koodinimillä kontrolloidaan sitä, että mikä taho sitten vuotaa tietoja ulos organisaatiosta. Jos kuitenkin puhutaan noista koodinimistä, niin ne saattavat oikeasti olla käytössä monissa eri ohjelmissa käytetään samoja nimiä, ja noiden koodinimien tarkoitus on myös kertoa se, mitä tarkoitusta varten ohjelma pannaan toimeen.
Kun puhutaan MAGNET-ohjelmasta, niin silloin saattaa olla kyseessä erittäin salainen moottoriprojekti, mutta se voi olla myös aivan muuta. Tuo ohjelma voi olla myös esimerkiksi CIA:n ajatuksesta houkutella vastapuolen agentteja sekä tiedemiehiä loikkaamaan länteen. Tuolloin kyseessä olisi operaatio, missä vastustajan avainhenkilöitä kehotettiin paljastamaan asioita, joita he eivät muuten kertoisi. Kuitenkin magneetin olemus on sellainen, että se vetää nimenomaan metalleja puoleensa.
Kun tätä ohjelmaa ajatellaan puhtaasti vakoilun ja vastavakoilun kannalta, niin se voi olla oikeastaan valtava “honeypot, joka sitten kalastelee vihamielisiä hakkereita Internetistä. Tuollainen ansapalvelin voi pitää sisällään tietoa, joka kiinnostaa valtion vihollisia, ja jos joku jakaa tuon kaltaista tietoa ympäriinsä, niin hänet voidaan jäljittää noissa dokumenteissa olevien koodien avulla. Osa noista koodeista saadaan esille vain silloin, kun käytössä on erityinen ohjelma, joka sitten saa nuo koodit näkyviksi. Eli niiden koodien sekaan asennetaan sellaisia numeroita, jotka voidaan purkaa ASCII-koodeiksi, joilla voidaan tuon dokumentin lataaja saada selville.
Tuo salaus perustuu kvanttialkulukuihin, joiden avulla suoritettu kertolasku sitten muuttaa nuo numerot tai kirjaimet ASCII-koodeiksi. Vaikka tuo numerosarja saataisiin muuten näkyväksi, niin silti tarvitaan NSA:n käyttöoikeuden tarkastus, kun tuon dokumentin lataaja saadaan ylös järjestelmästä. Kun tuollainen serveri rakennetaan, niin siinä olevat dokumentit varustetaan yleensä haittakoodeilla, joiden avulla NSA sitten peilaa tuon tietokoneen Internetistä. Tuo koodi etsii tietokoneesta sen sarjanumeron, minkä jälkeen NSA etsii koneen sijainnin sekä konetta että Internet liittymää koskevat maksutiedot.
Tai sitten NSA aktivoi koneella olevan haittakoodin, mikä ohjaa tietokonetta palaamaan alkuperäisiin asetuksiin, mikä poistaa sen kaikki tiedostot. Tämän jälkeen NSA:n johto päättää, mitä tuolle koneelle sekä sen omistajalle tehdään. Toisaalta esimerkiksi huumekauppiaita sekä muita vastaavia henkilöitä etsitään verkossa erilaisten “magneettien” avulla. Niitä ovat esimerkiksi sosiaalisen median sivuilla esitetyt bileet, joiden kutsuvieraiden listalla on huumeita käyttäviä julkisuuden henkilöitä, joiden avulla paikkaan houkutellaan sitten huumemiehiä, ja sitten paikalle saapuu poliisin erikoisryhmä.
Kun tätä ohjelmaa ajatellaan tarkasti, niin tietenkin pitää tuollaisella ansapalvelimella olla joku, joka sitten saa hakkerit hakeutumaan sen ympärille. Informaatiosodasta puhuttaessa tietenkin kyseessä voi olla disinformaatio-ohjelma, jonka tarkoitus on kylvää epäluuloja sekä vihaa terroristien sisäpiiriin. Eli noilta muka hakkeroiduilta palvelimilta saaduissa tiedoissa voidaan mainita, että joku terroristijohtaja työskentelee CIA:lle, vaikka hän ei sitä olisikaan. Ja vaikka hän ottaisi kuinka paljon raakaa kuvamateriaalia itsestään, missä tuollainen henkilö poseeraa veitsien kanssa, niin silloinkin voidaan väittää kuvan olevan manipuloitu, tai sitä kuvatun salaa, ja että tuo “taistelija” ei muuta ole tehnyt kuin surmannut panttivankejaan.
Eli laukaustakaan tuollainen julkisuuden kipeä militantti ei ehkä rintamalla ole koskaan ampunut, ja jos sitten noita kaiken maailman “Jihad Johneja” tarkastellaan hiukan tarkemmin, niin huomataan heillä olevan aina joku pussi pääsään, joten tuo henkilö voi olla kuka hyvänsä. Jotkut henkilöt ovat puhuneet MI5:n tavasta värvätä tiedottajia. Tuossa tavassa kuulemma ei ole mitään inhimillistä, ja nuo henkilöt sitten saavat uhkauksia noilta agenteilta. Mutta tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että miksi nuo tiedottajiksi värvättävät eivät kerro näistä asioista lakimiehelle? Jos ihmisellä ei ole mitään salattavaa, niin miksi hän sitten ei sitten haasta MI5:ttä oikeuteen noista kiristämisistä? Miksi nuo agentit saavat mellastaa miten heitä sattuu huvittamaan? Joten se millä tämä tiedustelupalvelu noiden ihmisten suut tukkii on jäänyt itseltäni selvittämättä. Samoin olisi mukavaa tietää, että millainen ihminen antaa itseään kiristää miten mieli tekee, ilman että hän marssii oikeuteen tai kertoo ystävilleen, mitä MI5 on hänelle tehnyt?
Sunday, January 8, 2017
Mooses ja kymmenen käskyä eli kuinka heprealaiset ehkä onnistuivat huijaamaan Faaraota.
Jotta minua ei pidettäisi nyt sitten kauhean uskonnollisena, koska olen kirjoittanut Kainista ja Abelista eli Raamatun kohdasta, joka on oikeastaan täynnä ristiriitoja, kuten se kohta missä puhutaan esimerkiksi Kainin vaimosta. Tuo kohta kumoaa koko luomiskertomuksen sillä tavalla, että siinä viitataan siihen, että muitakin ihmisiä kuitenkin maan päällä oli, koska Kain ei sitten siskoaan nainut. Tämän takia Raamatun tutkiminen esimerkiksi grafologian tai oikeustieteen näkökulmassa olisi varmasti erittäin mielenkiintoista. Raamatun tutkimus ei ole riippuvaista tuota kirjaa tutkivan henkilön uskonnollisesta näkemyksestä, vaan siitä, miltä kannalta hän noita tekstejä lukee.
Raamattua tutkiva henkilö voi ottaa esimerkiksi juridisen, lingvistisen, hallintotieteellisen tai antropologisen näkemyksen tuohon kirjaan. Tai yksinkertaisesti hän voi pohdiskella filosofisesti noita tekstejä, ja miettiä sitä miksi tuossa kirjassa on niin ihmeellisiä ristiriitoja, kuten sellainen että miksi “kaikkivaltias Jumala” ei polta Luciferia helvetissä, tai miksi taivaan isä on niin kauhean jyrkkä ihmisiä kohtaan, ja miksi hän loi ihmiset vain palvelemaan itseään? Raamattu on monille ihmisille jotenkin pyhä kirja, mutta kun mietitään tuota kirjaa pelkästään tutkimuksen kannalta, niin silloin kuitenkin pitää kuunnella kaikkia tutkintalinjoja ja niiden edustajia, eikä kuitenkaan koskaan saa suoraan huutaa ihmistä hiljaiseksi.
Eli usko ei ole samaa kuin pohdiskeleva tutkimus, ja kuten olen aina sanonut, niin aito filosofi ei koskaan pyri todistamaan mitään, vaan hän käsittelee asiaa aina vähän jokaiselta kannalta. Raamattu on loistava tutkimuskohde siksi että se on niin moniselitteinen kirja, jota voidaan tulkita tuhansilla eri tavoilla, ja jokaista sen jaetta voidaan analysoida hyvin pitkillä teksteillä, jolloin opinnäytteeseen tulee pituutta tarpeeksi. Ja voin kyllä sanoa että ateistikin voi tuosta kirjasta saada itselleen jotain, jos hä miettii esimerkiksi sellaista asiaa, kuin miksi Moosesta tai ketä tahansa muuta raamatun henkilöä sitten uskottiin kansan parissa?
Samoin sitä voidaan tietenkin miettiä, että miksi hän ei tule ihmisten eteen itse, vaan puhuu jonkun profeetan kautta? Samalla itse kyllä ihmettelen, miksi joku ylipappi sitten on noita profetioita uskonut, ja miksi esimerkiksi heprealaiset lähtivät seuraamaan Moosesta erämaahan? Jos tuon miehen tarinat olisivat osoittautuneet keksityiksi, niin silloin hän varmaan olisi pahasti saanut nenilleen, kun oli nuo ihmiset saanut erämaahan lähtemään.
Onhan tuo kirja kuitenkin maailman myydyimpiä opuksia, vaikka sen historiallista kontekstia on kuitenkin aina välillä epäilty. Raamatun mukaan on kirjoitettu paljon tarinoita, joista tunnetuimmat tietenkin ovat Indiana Jonesin kaltaiset seikkailuelokuvat, joissa sankari etsii esimerkiksi Graalin maljaa sekä Liiton arkkia, mikä tarinan mukaan on asiakirja, jonka Jumala itse antoi sitten Moosekselle, ja se tietenkin olisi kiinnostavaa saada tutkimusten alle, jotta ehkä tuolloin saataisiin selville, kuka on tuo Raamatun salaperäinen hahmo?
Jos puhutaan siitä, mitä Liiton arkki meille antaisi, olisi ehkä mahdollista saada sen avulla eristetyksi DNA:ta noista kivitaulun jäänteistä, jotka Mooses tarinan mukaan heitti maahan ja tuhosi. Tai tuhosiko Mooses nuo taulut oikeasti, niin että hän heitti ne maahan, mutta ehkä hänen seuraajansa tai alaisensa kokosivat ne uudelleen. Ja ehkä niissä oli sitten tiedot siitä, mitä Faarao sanoi tai teki, kun hän tuli tarjoamaan petturuutta ja palkkiota siitä petoksesta, jonka joku sitten tekisi, kun hän tarjoaisi tälle ihmiselle mahdollisuutta pettää kansansa.
Kun ajatellaan sitä, miten faarao sekä muut kuninkaan suhtautuivat noihin heprean kieltä puhuviin paimentolaisiin, niin heitä voisi verrata nykypäivän MC-kerhoon. Eli tämä aavikolla elävä kansa oli ikään kuin pannassa, ja heidän piti vaeltaa erämaassa, jotta faaraon koirat tai hänen miehensä eivät noita paimentolaisia sitten löytäisi. Ja ehkä “Mooses” oli pikemminkin johtajaa tai faaraon maassa syntyneitä ihmisiä tarkoittava sana, eli kyse saattoi olla enemmänkin jonkilaisesta virasta kuin tietystä ihmisestä.
Ehkä siksi Mooseksen täytyi sitten kuolla ennen kuin tuo kansa pääsisi Kaanaan maahan. Eli saattoi olla niin, että viimeinen “Mooses” oli oikeasti viimeinen elossa oleva egyptissä syntynyt henkilö. Ja kaikkien egyptin orjuudessa syntyneiden piti kuolla, jotta faarao ei saisi heihin yhteyttä, kun tuo kansa saapui luvattuun maahan. Kun ajatellaan noita savi- tai ehkä ennemminkin piikivisiä tauluja, niin ehkä niitä oli tarkoitus käyttää vain painolaattoina, joilla sitten painettiin papyrukselle nuo Mooseksen mielestä pyhät sanat, niin ehkä hän sitten tuhosi nuo taulut, mutta olen melko varma, että häntä oli tuolloin ehkä seurattu salaa.
Se mikä teki Mooseksesta sellaisen johtajan, joka pystyi johtamaan heimoaan ja voittamaan faaraon saattoi olla se, että hän yksinkertasesti oli perehtynyt teksteihin, joissa faaraota neuvottiin hankkimaan esimerkiksi biologisia aseita haltuunsa. Eli tuo niilin veren muuttuminen punaiseksi saattoi johtua legioonalaisbakteerista, ja ehkä tuo Punaisen meren halkaiseminen niin, että faaraon sotajoukko sitten hukkui, kun mooseksen heimo meni ensin yli tehtiin siten, että johonkin kohtaan oli rakennettu tulvavalli, ja siihen Mooses sitten väärensi sellaisen merkin, että faarao oli turvassa. Sen jälkeen kun faaraon sotavoimat saapuivat tuohon kohtaan, niin muurit kaadettiin tai sorrettiin, jolloin tulva hukutti nuo sotilaat. Muuten nykyään uskotaan, että tuo kohta minkä Mooses aikoinaan halkaisi oli itseasiassa Akabanlahti tai pikemminkin Suezinlahti, joka on lähempänä Egyptiä kuin ensin mainittu Akabanlahti, eli kyseessä ei ollut mikään Punaisenmeren laajin osa.
Tai sitten nuo egyptin tähtitieteilijät olivat havainneet, että noista vuosittaisista tulvista olisi tulossa ehkä poikkeuksellisen voimakkaita. Eli ehkä planeetta Venus oli silloin tulossa hyvin lähelle Maata, ja sitten se olisi aiheuttanut poikkeuksellisen voimakkaan vuoroveden. Tämä muuten ei ole itse keksimäni teoria, vaan sen on esittänyt aikoinaan Konstantin Velikovsky, joka esitti Mooseksen paon onnistumisen Venus-planeetan läheisellä sijainnilla, eli tuolloin kyseinen planeetta olisi ohittanut Maan hyvin läheltä. Velikovsky etsi silloin Nemesis-tähteä, joka uskomusten mukaan olisi Auringon himmeä seuralainen, mutta hän ei tuota tähteä löytänyt.
Nemesis olisi hänen mielestään selittänyt kerran toisensa jälkeen toistuvat jääkaudet sekä eläinten massatuhon. Kuitenkaan tuota oletettua tähteä ei olla vielä löydetty, ja sen on oletettu olleen Proxima Centauri, joka on Alfa Centaurin järjestelmän uloin komponentti. Eli tuolloin kaikki Alfa Centauri-järjestelmän tähdet sekä Jupiter ja Saturnus olisivat linjassa toisiinsa nähden, jolloin niiden painovoima ikään kuin vetäisi komeettoja sekä asteroideja tuota linjaa vastapäätä olevalta kuiperin kehältä kohti aurinkokunnan keskustaa.
Ja egyptiläisten astronomien oli pakko havaita, että tiettyjen taivaankappaleiden ollessa tietyssä paikassa toisiinsa nähden, oli vuorovesi poikkeuksellisen korkealla, ja olihan heillä sitten käytössään myös sumerilaisten tähtitieteilijöiden havainnot, jotka egyptiläiset olivat tietenkin saaneet heprealaisilta heidän saapuessaan egyptiin. Eli nuo poikkeukselliset tulvat oli tietenkin merkitty almanakkaan, jotta ihmiset saisivat niistä tiedon hyvissä ajoin. Tai ainakin sumerilaisten kuninkaiden piti nuo asiat tietää, jotta hän voisi määrätä kylvön oikeaan aikaan.
Ja egyptiläisten astronomien oli pakko havaita, että tiettyjen taivaankappaleiden ollessa tietyssä paikassa toisiinsa nähden, oli vuorovesi poikkeuksellisen korkealla, ja olihan heillä sitten käytössään myös sumerilaisten tähtitieteilijöiden havainnot, jotka egyptiläiset olivat tietenkin saaneet heprealaisilta heidän saapuessaan egyptiin. Eli nuo poikkeukselliset tulvat oli tietenkin merkitty almanakkaan, jotta ihmiset saisivat niistä tiedon hyvissä ajoin. Tai ainakin sumerilaisten kuninkaiden piti nuo asiat tietää, jotta hän voisi määrätä kylvön oikeaan aikaan.
Kun ajatellaan noita aavikolla vaeltavia heprealaisia, niin he eivät sen tyhmempiä olleet kuin mekään olemme, eli toki Mooses on heille jotain näyttänyt todisteeksi siitä, että hän oli mies, jota kannatti lähteä seuraamaan tuonne kaukaiselle aavikolle, mikä ei varmasti ollut mikään hyvä paikka elää. Kun ajatellaan tuota liiton arkkia, niin tietenkin ensiksi tulee mieleen se, että Raamatun Vanhan Testamentin mukaan siinä säilytetään noita Kymmenen käskyä sisältäneiden kivisten taulujen paloja, jotka koottiin maasta, kun Mooses ne oli heittänyt käsistään, kun hän oli havainnut kansansa palvovan kultaista vasikkaa. Kun tuon tarinan perusteella puhutaan tai mietitään Jumalaa tai hänen olemustaan, niin jotenkin on outoa, että tuo kaikkivaltias kuitenkin on huomattavan arka puuttumaan ihmisten tekemisiin, mutta kuitenkin joissakin asioissa hän on kovin jyrkkä.
Jos hänen sanaansa aletaan Raamatun tarinoissa vastustaa, niin hän rankaisee kaikesta äärimmäisellä tavalla. Kuitenkaan hän ei itse tule koskaan heprean heimojen eteen ilmaisemaan itse omaa tahtoaan, vaan puhuu kaikille ihmisille profeettojen kautta, ja erittäin merkittävää on se, että hän tapaa noita profeettojaan kahden kesken ilman yhtään todistajaa. Joten varmaan hän on sitten osoittanut jotenkin tuolle henkilölle olevansa sen arvoinen, että häntä kannattaa lähteä seuraamaan. Joten on hyvin mielenkiintoista ajatella sitä, mitä muuta tuo liiton arkki sitten sisälsi, kun siitä niin tärkeä asia tuli noille Jerusalemin papeille?
Oliko se ehkä joku faaraon sukupuu, tai ehkä sellainen asiakirja, missä neuvottiin miten faaraon kaltaisia ihmisiä valittiin, eli tapa jolla etsitään noita ns. “Superihmisiä”, jotka pystyivät johtamaan valtiota ilman pelkoa siitä, että he saattoivat joutua jonkun muun sidosryhmän takia tekemään ikään kuin vääriä päätöksiä. Eli mikä sitten on oikeastaan se asia, joka teki Liiton arkista sellaisen, että sitä sitten oikeasti kunnioitettiin? Oliko siihen sitten kirjoitettu esimerkiksi faaraon perheen henkilötiedot, vai sitten sellaiset asiat millä faarao sai urkittua tietoja siitä, mitä hänen vihaamansa paimentolaiset seuraavaksi aikovat tehdä.
kirjabloggaus.blogspot.fi
kirjabloggaus.blogspot.fi
Subscribe to:
Posts (Atom)
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible. "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...

-
That is the thing where electromagnetic wormholes are needed. In photonic data transportation, the system loads information as wave movement...
-
"Illustration of the USS Delaware deploying the Yellow Moray spy robot underwater. Image generated by AI" (Sustainability Times, “...
-
Above is a fictional interstellar spacecraft. There is a possibility that in the future this kind of spacecraft will be are reality. The ide...