Mietteitä salakuuntelusta sekä poliisin peitetoiminnasta

Tiedottaminen saattaa olla sinänsä hyvin tehokas keino vaikuttaa päivittäiseen elämään, ja varsinkin se että ihmiset tietävät vaikkapa siitä, että siviilivaatteita käyttävä poliisi voi tarkkailla jotakin alueita tai istua vaikkapa junassa varmasti hillitsee tarvetta esiintyä jossain paikassa. Vaikka soluttautuminen saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä “marjastelua”, niin silti se se on tehokas pelote nimenomaan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan toimittaessa, koska se pakottaa rikolliset tekemään tarkempia tutkimuksia jäsenistönsä taustoja kohtaan, ja tietenkin pitää muistaa se, että esimerkiksi Helvetin Enkelit eivät ole mitään viranomaisia, joilla on käytössään virkamiesten keinot tarkastaa henkilöiden ilmoittamia tietoja.

Eli he eivät saa tarkastaa virallisia tietä pitkin esimerkiksi jäsenkokelaansa rikosrekisteriä tai muuten seurata heidän puhelimiaan. Ja tietenkin vaikka noiden jengien jäsenet haluaisivat nähdä toisen henkilön puhelinlaskun, niin siitä ei mitään puhelinnumeroita ilmene. Eikä mikään kiellä tuota henkilöä avaamasta toista puhelinliittymää sekä käyttämästä Whatsappia kommunikoidessaan muiden ihmisten kanssa. Jos puhelinnumero on merkitty salaiseksi, niin sitä ei saa mistään antaa, eivätkä erillisillä laskuilla laskutettavat numerot ilmene puhelinlaskuista.

Samoin kännyköissä on sellainen aspekti, että esimerkiksi Android-puhelin voidaan kloonata tekemällä toinen puhelin samaan Google-tiliin, ja samoin viranomaisilla on mahdollisuus “skimmata” noiden puhelimien sim-kortteja. Itseasiassa voidaan sanoa, että sim-kortti on oikeastaan vain normaalin pankkikortin muunnos, joka voidaan oikeilla välineillä kopioida, kuten kaikki muutkin elektroniset sirukortit voidaan kopioida. Sim-kortti on itseasiassa hyvin pienikokoinen tietokone, missä on massamuistit sekä oma prosessori, ja sen toiminta on sellainen, että tuohon korttiin johdetaan sähkövirta, jolloin tuo tietokone kytkeytyy automaattiin tai lukulaitteeseen.

Sim-kortin ohjelmoinnissa käytetään yleensä Java- tai jotain muuta C-sukuista ohjelmointikieltä, ja tietenkin se voidaan kopioida samalla tavoin kuin pankkikorttikin, ja ainoastaan PIN-koodin kanssa tulee ongelmia. Samoin niihin voidaan asentaa haittaohjelmia, joten sen takia niiden muistin-sekä tallennus tilankäyttö pitää mitoittaa siten, että noissa korteissa ei ole ylimääräistä tilaa, mihin voidaan tallentaa ylimääräisiä tiedostoja.  

Joissain maissa on epäilty tapahtuneen niin, että esimerkiksi kun tulli on ottanut puhelimen tarkastettavaksi, niin silloin sen sim-korttiin on asennettu pieni tiedosto, jolla on yritetty avata puhelimeen niin sanottu “takaportti”, jonka tehtävänä on asentaa puhelimeen esimerkiksi Whatsappiksi naamioitu tietokonevirus, eli eräänlainen Whatsappin “STEALTH”-versio, joka tekee siitä salakuuntelulaitteen. Tuolloin kyseessä on oikeastaan tavallinen sosiaalisen median ohjelma, joka on varustettu sellaisella ominaisuudella, että se ei mene ollenkaan pois päältä.

Vaikka tuo sovellus syö puhelimen akkua hiukan tavallista nopeammin, niin silti tuota asiaa ei välttämättä huomata, koska puhelimen putoaminen saattaa vahingoittaa akkua niin, että se kuluisi muutenkin tavallista nopeammin.  Poliisin peitetoiminta on tietenkin hyvin tehokas tapa estää sekä rajoittaa rikollisten välistä kommunikaatiota. Se että rikolliset tietävät, että poliisimies saattaa istua heitä vastapäätä saattaa hidastaa noiden henkilöiden välistä kommunikaatiota. Tuolloin pitää muistaa se, että ihmisen valvonta ei kovin vaikeaa ole, ja tuo henkilö voi kantaa mikrofoneja, vaikka hän ei sitä tiedäkään.

Vaatteiden nappeihin tai vaikka korvakoruihin sekä sormuksiin voidaan piilottaa hyvin pieniä, transistoroituja salakuuntelulaitteita, jotka eivät paljastu tavallisin menetelmin. Tuollaiset huipputekniset versiot äänittävät keskustelut Flash-muisteille, ja ne sitten puretaan etäkäytön avulla. Tuolloin esimerkiksi yleisradio antaa purkukoodin, jolloin nuo laitteen sitten purkavat äänitteen hyvin nopeasti. Analogisten radiolaitteiden toiminta on samanlaista kuin radiopuhelinten, ja esimerkiksi vauvojen itkuhälyttimiä voidaan suoraan käyttää salakuunteluun. Tai toinen mahdollisuus on käyttää koodattua laitetta, joka voidaan havaita, mutta sitä ei kuitenkaan erota perinteisillä salakuuntelulaitteen paljastamiseksi käytettävällä tekniikalla, missä TV-tä pidetään auki, ja lyhytaaltoradion radiokanavan valitsijaa liikutetaan asteikon poikki, ja jos tuo TV:n ääni kuuluu radiossa, niin tilaa salakuunnellaan.

Digitaalisen eli koodatun laitteen lähettämää signaalia ei kuitenkaan erota samalla tavoin kuin analogisen laitteen välittämää puhetta. Koodattujen laitteiden ongelma salakuuntelijan kannalta on se, että laiteparit voidaan paljastaa, jos niitä löytyy kotietsinnässä. Analoginen laite on anonyymi, mutta niiden ongelma on helppo havaittavuus, ja se että kolmas osapuoli pääsee samalla kuuntelemaan niiden lähettämää signaalia. Tietenkin esimerkiksi kuuntelua paljastamaan tulleita henkilöitä on joskus lahjottu pitämään laitteita kiinni. Turvallisuusalan ammattilaiset kuitenkin yleensä ovat tehneet niin, että kuuntelun paljastus-ryhmän esimiehet ovat laittaneet tiloihin muutamia salakuuntelulaitteita, jotka ryhmän piti löytää, jotta voitiin varmistua heidän luotettavuudestaan.

Tuollaiseen salakuunteluun on kuitenkin aina varauduttu, ja esimerkiksi DDR:n turvallisuuspoliisin eli Stasin laboratorioiden ympärillä oli usein radiolähettimiä, joiden tehtävänä oli häiritä talosta ulos lähtevää radioliikennettä, jotta mitään salaisia äänitteitä ei voitu suoraan lähettää ulos. Tuollaiset talot tunsi siitä, että niiden jokaisen kulman vieressä oli antenni, mistä lähetettiin häirintäsignaaleita.  Kuitenkin on olemassa tapa salakuunnella ihmisiä niin, että kukaan ei huomaa yhtään mitään. Se perustuu siihen, että asunnon seinään kiinnitetään stetoskooppi,  eli käytännössä purkki johon on liitetty mikrofoni.

Tuollainen laite voidaan asentaa esimerkiksi väliseinään, ja sitten tuo mikrofonin johto voidaan vetää vaikka pöytä-PC:hen, ja äänittää ääninauhurilla. Samoin jos salakuuntelija on esimerkiksi onnistunut hankkimaan toimiston, ja vuokraamaan sen kohteelleen, niin silloin hän voi asentaa tilaan mikrofoneja, jotka on lankojen avulla liitetty Internetiin, jolloin tietenkään mitään ylimääräisiä signaaleja pääse lähtemään. Mutta tietenkin tekniikka kehittyy jatkuvasti, ja salakuuntelu on jatkuvasti muuttuva osa valvonnasta, ja tekniikan halventuessa voivat myös aivan tavalliset ihmiset saada haltuunsa tekniikkaa, mikä oli ennen vain ammattilaisille varattua.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Onko vaikeneminen helpompaa kuin asioiden myöntäminen? Kas siinä vasta on pulma, josta voidaan keskustella hyvin vakavasti

Miksi kirjoitan paljon Venäjästä, on kysymys mihin jotkut lähipiirini jäsenet ovat välillä halunneet vastauksen? Syy siihen on se, että Venäjää koskevaa tietoa saa melko helposti Internetistä sekä se, että aina en viitsi kirjoittaa natseista. Ja maidemme suhteet sodan jälkeen ovat melko hyvin dokumentoitu median toimesta, joten niistä asioista sekä suomettumisesta ja poliittisesta pysähtyneisyyden ajasta saa helposti tietoa myös Internetistä sekä tavallisista kirjastoista. Eli tuon ajan mediasta voidaan helposti havaita sen ajan  mediassa työskennelleiden ihmisten asenne Neuvostoliittoa kohtaan.  Samoin Venäjän ja Neuvostoliiton toimista on tehty oikeita tutkimuksia, ja niitä sitten voidaan kommentoida melko turvallisesti, koska esimerkiksi Katynin tekijät ovat tiedossa, ja he ovat kaikki kuolleet. Sen takia ei ole pelkoa siitä, että kukaan tulee kostamaan yhtään mitään. Ilman kritiikkiä ei ole keskustelua, ja siksi tässä tällaisista asioista kirjottelen.

 Se että NSA:ta  syytetään jostain asioista kuten salakuuntelusta, niin se saattaa kuitenkin olla niin, että tällaista toimintaa harrastetaan myös muissa maissa, kuten Kiinassa sekä Venäjällä, ja itse olen miettinyt, että kuinka paljon esimerkiksi BND tai Ranskan tiedustelu DGSE harjoittavat tuollaista teletietojen keräämistä. Nämä USA ja Venäjä sentään myöntävät tuon toiminnan, mutta myöntääkö Ranskan tai saksan tiedustelu harjoittavansa samantyyppistä urkintaa kuin NSA? Ja tekeekö se että urkintaa ei myönnetä siitä olematonta? Eli NSA ei ole maailman ainoa elektronista tiedustelua harjoittava virasto, ja urkinta on kuitenkin pikkujuttu verrattuna  esimerkiksi pommi-attentaatteihin.  Kuitenkin Ranska on upottanut esimerkiksi Greenpeacen Rainbow warrior-aluksen, ja tuolloin ei mitään mielenilmauksia näkynyt. Ja kysyykö kukaan muukaan viranomainen maailmassa mitään lupaa yhtään mihinkään telekuunteluoperaatioon, mitä he tekevät?

 Sekin olisi mukava tietää, jotta saadaan se oikea kuva tiedon keräämisestä. Mutta palataan taas sitten Venäjän kysymykseen. Venäjä on paljon pinnalla nykyään mediassa, ja siksi sen tilanteesta on hyvä kirjoitella, kun lähteitä löytyy tarpeeksi. Ja tietenkin nuo Stalinin miesten rikokset ovat asioita, joiden kommentoiminen ei häiritse ainakaan nykyisiä oikeudenkäyntejä. Kuitenkin se että myös virallinen lehdistö suhtautuu nykyään Venäjään onneksi  kriittisemmin kuin ennen.

 Maassamme on kuitenkin sellainen perinne , että Venäjää koskevaa tietoa ei saa kommentoida. Kuitenkin tuota maata esitetään jonain aggressiivisena supervaltana, jota käytetään hyväksi silloin, kun puolustusvoimat alkavat sitten kutsua miehiä kertaamaan, koska he sillä tavoin oppivat mitä herran pelko oikeasti tarkoittaa. Joten tämän kannan kautta voidaan todeta, että Venäjä on varmasti pelastanut monta maailman johtajaa, koska sen aiheuttama pelko on saanut johtajat kutsumaan miehet aseisiin, jolloin ovat tutkimukset heidän toimistaan jääneet sitten vähän vähemmälle.

 Tuon takia se, että Venäjä on naapurimme on ainakin ennen aiheuttanut sen, että esimerkiksi Kekkonen on jäänyt vaille vastustajaa vaaleissa, koska häntä pidettiin itsenäisyyden takuumiehenä hyvien Neuvostojohtajiin kuten Nikita Hrutstseviin sekä Leonid Brezhneviin ja tietenkin Viktor Vladimiroviin  somimiensa  henkilökohtaisten suhteiden takia. Tuota seikkaa sitten korostettiin tuolloin avoimesti mediassa.

 Eli tämä ei ole mikään valtiosalaisuus, että Kekkonen hallitsi maatamme vähän niin kuin Neuvostoliiton kortilla, ja aina välillä mietin, että myikö tuolloin Kekkonen tai maamme esikunta esimerkiksi länsimaisia aseita Neuvostoliittoon? Se tietenkin jää vain arvailun varaan, koska tuon ajan sotilaallisia päätöksiä tehneet henkilöt eivät ole enää elossa. Tuon ajan salailu kuitenkin herättää ihmisten mielenkiintoa sekä ruokkii mielikuvitusta erilaisilla teorioilla, jotka joidenkin mielestä varmasti ovat pelkkää ajanhukkaa.

 Kuitenkin voidaan sanoa, että noista ajoista kerrotaan erilaisia tarinoita varmaan yhtä paljon kuin Toisen Maailmansodan ajoista, mutta jos tuollaista puolustus- tai aseteknologiaa koskevaa kauppaa on käyty, niin nuo asiakirjat on varmaan joko hävitetty tai myyty tavara on merkitty romuksi, jotta noista asioista ei olisi koskaan kukaan mitään saanut tietää. Enkä usko että Presidentti Kekkonen niitä ainakaan julkisesti olisi hyväksynyt, jos niitä joku olisi sitten levitellyt julkisuudessa. Näet tuolloin oli myös vallalla “poliittinen dementia”, mikä tarkoitti sitä, että jos joku myi länsimaisia aseita tai kieltolistalla olevaa elektroniikkaa itäblokin maihin, niin hän siitä varmasti itse sai vastata, jos sattui kiinni jäämään. Sama koskee myös SUPO:n väitettyä salakuuntelua.

  Mitään todisteita siitä että Suojelupoliisi olisi tuolloin 1970 ja -80 luvuilla salakuunnellut ketään ei ole, mutta kuitenkin tuosta asiasta kiertää mitä mielenkiintoisempia huhuja, joista osa varmasti on valetta, tai sitten salakuuntelua on harjoittanut kolmas osapuoli, jota ei koskaan olla varmennettu. Eli tuolloin puhuttiin salaperäisistä “ylimääräisistä johdoista” jossain puhelinkeskuksissa, ja siitä että jostain puhelinkaapista löytyneeseen radiopuhelimeen olisi kytketty  puhelinkaapeleita, mutta silloin asiaa ei juurikaan käsitelty. Mutta tuo toimija on voinut olla esimerkiksi Stasi tai joku yksityisetsivä, joka oli mennyt hiukan liian pitkälle. Tapaus kuitenkin unohtui, ja tuolloin kauan sitten SUPO:a epäiltiin hyvin yleisesti salakuuntelusta, vaikka sen johto kielsi asian.


Kuitenkin saattaa olla niin, että nuo salakuuntelua käsittelevät raportit kirjoitettiin käsin, jotta toimiston kirjoituskoneiden nauhoihin ei olisi jäänyt merkkejä, ja nuo kynällä tehdyt poltettiin sitten käsittelyn jälkeen, jotta tuosta operaatiosta ei olisi jäänyt mitään jälkiä. Mutta tuosta toiminnasta ei ole mitään muuta todistetta kuin joukko huhuja. Eikä ole mitään todisteita, että Kekkonen olisi SUPO:n aikaan käyttänyt tuota organisaatiota oman valtansa pönkittämiseen. Eli hänen valtansa perustui kaiken käsityksen mukaan 1930-luvun asiakirjoihin, tai sitten hän saattoi toki pyytää KGB:n kenraali Vladimirovilta salakuuntelua, joka koskee hänen poliittisia vastustajiaan, mutta se onko näin tehty jää historian hämärään.

Koodeista sekä kirjoista ja niiden merkityksestä

Kaikki tietävät, että teksteihin sekä kirjoituksiin on peitetty joskus piilomerkityksiä. Tuota grafiikkaan piilotettua piilomerkitystä kutsutaan kryptografiaksi, missä esimerkiksi kirjan nimi tai joku taulu merkitsee paljon muuta, kuin sitä että kyseessä on koriste. Kun jonkun yhtiön johtaja saapuu työpaikalleen, niin tietenkin hänen pitää tietää salasanansa, jolla tuo henkilö sitten pääsee kirjautumaan järjestelmään. Tietokoneisiin liittyvänä sanana termi kryptografia tarkoittaa menetelmää, missä kuvien tyhjiin bitteihin upotetaan sähköpostilla lähetettävä viesti, jolloin se voidaan tehokkaasti salata.

Yleensä kryptausohjelmaa käytetään erillään varsinaisesta sähköpostista, ja yleensä sen avulla salataan asiakirjoja, joita lähetetään sitten sähköpostin liitteinä, ja tuolloin on tärkeää, että kyseinen dokumentti käyttää normaaleja päätteitä, kuten PDF tai ODT yms, Kryptologiset ohjelmat, jotka käsittelevät laajoja dokumentteja kirjoittavat usein tuon kryptatun viestin kuvatiedostoihin, joten niiden kanssa käytetään usein normaaleja JPEG-päätteitä, mitä yleensäkin käytetään kuvissa.

Syy siihen miksi viesti kannattaa upottaa kuviin, on se, että niiden koko on niin suuri, että tuo teksti bittien lisääminen nolla-alueelle ei silloin paljastu, muuten kuin vertaamalla tiedostojen kokoa tarkasti keskenään. Ja kun viesti puretaan, niin silloin tietenkin riittää, että se avataan purku-ohjelmalla, mihin syötetään ainostaan salausavain.  jolloin reititin ei suoraan poimi tuota viestiä NSA:n palvelimelle, vaan siinä olevan valvontaohjelman pitää silloin tunnistaa viestin sisältämästä koodista, se että tuo viesti on kryptattu.

Tämä tietenkin vie jonkin verran lisää aikaan, kun reitittimen ohjelmisto sitten valitsee, että ottaako se viestin tarkempaan tarkasteluun vai jättääkö se sen huomiotta. Esimerkiksi seinälle ripustettu Nelimarkan taulu tai sen nimi voi olla tuon henkilön kirjautumistunnus järjestelmään. Tai hyllyyn laitettu kirja voi olla merkkinä siitä, että henkilö on esimerkiksi valittu johonkin jengiin. Kun huoneita tai tiloja salakuunnellaan tai siellä tapahtuvaa toimintaa valvotaan muuten, niin totta kai järjestelmän johtajien pitää tietää, että milloin tuossa huoneessa tai tilassa on valvontateknologia päällä.

Tuollainen merkki voisi 1930-luvun kommunistilakien vallitessa  olla esimerkiksi Stephen Kingin "Tulisilmä"-teos, jonka nimi saattaisi merkitä esimerkiksi sitä, että johonkin ryhmään tuodaan sellainen "leijonan silmä", jolla tietenkin tarkoitetaan tuohon ryhmään tuotavaa reservin upseeria tai muuta vastaavaa henkilöä, jonka on vain "aivan pakko" kertoa kaikki omalle esimiehelleen. Toki tuollainen tiedottaja voi toimia esimerkiksi jonkun MC-kerhon laskuun, ja kertoilla sitten noille mopomiehille sellaisia asioita, kuin jos joku tuosta ryhmästä sitten on lähdössä karkuteille. Kun salainen poliisi valvoi tiloja esimerkiksi Neuvostoliitossa, niin silloin tietenkin piti nuo tarkkailun kohteena olevat tilat olla KGB:n tiedossa, jotta heidän salaiset keskustelunsa eivät sitten paljastuisi alaisille, kun esimiehet keskustelevat omista asioistaan.

Kun puhutaan tuollaisen tiedottajan ongelmista esimerkiksi esimieheensä nähden, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että tiedottajan ei ole mitenkään hyvä olla kovin hyvin koulutettu tehdäkseen tuota työtä. Jos tiedottaja on esimerkiksi tekniikan tohtori tai joku muu vastaava henkilö, niin silloin hänen siirtämisensä toiseen kohteeseen ei käy aivan kuin elokuvissa noita asioita tehdään.

Tuo työpaikka pitää olla sellainen, että sinne saisi sitten siirrettyä tuollaisen alaisen ilman turvatarkastuksia, ja samoin kouluttamattoman työntekijän irrottautuminen työtehtävistä on helpompaa, kuin esimerkiksi arkkitehdin irrottautuminen omista projekteistaan. Kun tarkastellaan sellaista asiaa, kuinka tiedottajan sitten joskus oikeudessa käy, niin silloin voidaan ottaa eteen tilanne, missä asianajaja kysyy tällaiselta hyvin pitkiä tarinoita kertoilevalta todistajalta, että "miten te kaiken tuon sitten näitte, ja oletteko saanut mitään etuja tästä todistuksestanne?".

Tässä tilanteessa voi eteen tulla hiukan nolo punastuminen, todistajan kertoessa saaneensa lahjaksi uuden skootterin tai Thaimaan loman. Kun tiedottajan elämää mietitään sen kautta, että hän ei kovin koulutettu ollut, niin silloin tietenkin se lisäsi sitten hänen riippuvuuttaan tuosta johtajastaan, ja tuo tietenkin sitten aiheutti sen, että hän halusi olla tälle mieliksi, jotta ei joutuisi epäsuosioon. Se olisi varmasti merkinnyt sitten tuon henkilön etuoikeuksien loppumista.

Mutta tuo avustajien kouluttamattomuus sai aikaan sen, että heidän piti sitten varoa, jottei mikään sitten häiritse heidän työtään. Tuon takia heillä ei mitään muuta tuossa kirjahyllyssään ollutkaan kuin se yksi kirja, tai sitten joku ikivanha Pravda, jossa oli tankin kuva, ja sen vieressä oli tietenkin tuollainen ruskeaan haalariin pukeutunut nokinaamainen mies, joka kuulemma esitti asunnon haltijaa, ja tuon kuvan tarkoitus oli sellainen, että siitä sitten väännettiin ne jutut, joita käytettiin tiedon hankintaan, ja ilmiantoihin houkuttelemiseen.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi