Showing posts with label poikkeavuus. Show all posts
Showing posts with label poikkeavuus. Show all posts

Friday, March 24, 2017

Maailma on täynnä niin monta ihmeellistä asiaa, joista yksi on Latimeria ja toinen on mulkosilmäinen Hauki. Ne panevat ajattelemaan, että mitä voisi esimerkiksi radioaktiivisesta jätteestä johtuva radioaktiivinen kuormitus aiheuttaa jollekin eliöille.

Yllä: Latimeria eli "Airokala"
Me kaikki olemme kuulleet tällaisista tapauksista, missä esimerkiksi kalastaja vetää vedestä jonkun omituisen kalan tai muuta vastaavaa. Kun tällaisia tapauksia ajatellaan, niin silloin varmasti tulee mieleen sellaisia ajatuksia, kuin että "mitä jos laittaisin tuon kalan lautaselleni". Ja silloin varmasti nälkä lähtee saman tien. Tällaiset hiukan omituiset kalat kannattaa antaa aina ketuille tai muille metsän eläimille, koska ne saattavat olla kasvainten vaivaamia, ja silloin niiden liha ei kovin hyvältä maistu. Kuitenkin joskus tulee eteen tapauksia, joissa muuttunut kala on ollut jotenkin myös ihmiselle vaarallinen.

Tuolloin puhutaan kalasta, jonka lihassa on ollut jotain myrkkyä tai sitten niiden piikit ovat pitäneet sisällään kudosmyrkkyjä. Kun me näemme muuttuneen kalan, niin tietenkään kukaan tuskin uskoo, että kyseessä saattaa olla esimerkiksi syvänmeren kala, joka on saapunut tähän maamme vesialueella olevaan syvänteeseen, ja siellä ryhtynyt saalistamaan, Vaikka alla olevassa jutussa on kyse hauesta, jolla on joku sairaus, niin täytyy huomauttaa, että syvänmeren kaloissa on hyvn paljon sellaisia lajeja, jotka muistuttavat ulkoisesti pintavesien kaloja, mutta ovat siis kuitenkin oma lajinsa. Ja tuo syvänmeren kala voi olla todellisuudessa tappavan myrkyllinen, vaikka sen ulkonäkö muistuttaa pintavesien kaloja. Yllä olevassa kuvassa oleva "Latimeria" eli "Airokala" muistuttaa ulkonäöltään haukia, mutta on kuitenkin oma lajinsa.

Tuollaiset tuttujen lajien erikoiset yksilöt voivat myös antaa muistututksen siitä, että kaloillakin voi olla geneettisiä häiriöitä, ja silloin tietenkin tulee mieleen se, että mitä aiheuttaa mahdollinen kemikaali- tai radioaktiivinen kuormitus vesistöissä kalojen perimälle, ja se tietenkin olisi ehkä mukava tietää, mitä esimerkiksi syvänteisiin upotetut radioaktiiviset aineet ovat tehneet kaloille, jotka ovat ehkä munineet noiden tynnyreiden väleihin, ja kuten tiedämme, niin perimän muutos voi olla myös suotuisa. Se että darvinistit sanovat jotain muutosta lajin kannalta suotuisaksi, ei tarkoita sitä että se olisi minkään muun lajin kannalta mitenkään erityisen hyvä asia.

Kun puhutaan perimän vaikutuksesta lajiin tai yksilöön, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että kaikkea meidän toimintaamme ohjaa perimä. DNA-molekyylin kaksoiskierre määrää huomattavan osan meidän lajimme luonteesta, ja silloin tietenkin voidaan puhua vaikka siitä, jos radioaktiivinen säteily aiheuttaisi vain jonkin kalan pituuskasvun muuttumisen sellaiseksi, että se ei pysähdy ollenkaan. Tuolloin voidaan sitten miettiä mitä tapahtuisi, jos vastaan tulisi 5-metriä pitkä hauki. Mutta kuten olen tässä sanonut, niin geneettisen perimän muutos voisi aiheuttaa  sen, että esimerkiksi jonkun yksilön käytös muuttuu aggressiiviseksi. Tuosta aiheesta sitten on tehty liuta kauhuelokuvia, joiden sisällön voi jokainen meistä arvata.

Tuo voi johtua esimerkiksi poikkeavan ulkonäön aiheuttamasta hylkimisestä, mikä sitten saa tuon eläimen kokemaan torjumista muiden saman lajin yksilöiden taholta. Se että muut ikään kuin hylkäävät tuon eläimen saa varmasti aikaan yksinäisyyden tunnetta, ja esimerkiksi valaat ovat normaalisti hyvin sosiaalisia eläimiä. Mutta jos parvi alkaa käyttäytyä yhtä yksilöä kohtaan aggressiivisesti sen poikkeavan ääntelyn tai ulkonäön takia, niin silloin saattaa edessä olla valas, joka ei aivan niin "ystävällinen" enää ole.

Sama koskee myös ihmistä. Jos kaikki palaute mitä hän saa on negatiivista. sekä kaikki yritykset lähestyä muita torjutaan tai ne päättyvät väkivaltaisesti, niin seurauksena on sitten varmasti henkilö, joka käyttäytyy hyvin epäsosiaalisesti muita kohtaan.  Se sitten voi aiheuttaa "vakavia sosiaalisia kohtaamisia" kaduilla. Eli kuten kaikki tiedämme, niin mallioppimisen kautta sitten myös ihminen oppii sen, onko väkivalta oikeutettua vai ei. Ja kuten varmaan kaikki tietävät, niin esimerkiksi Rudolf Höss oli vankilassa kokenut pahoinpitelyä sekä väkivaltaa, ja sitten hän siirsi nuo oppimansa tavat suoraan Auschwitziin, missä hän sitten kuvitteli tekevänsä oikein, kun hän sitten teki tekoja, joita voi pitää mailman kammottavimpina rikoksina.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hurjat-kuvat-kalastaja-hammastyi-mulkosilmaista-morko-haukea-ei-sita-uskaltanut-syoda/6362202

Thursday, November 17, 2016

Savant on nerouden ja autismin kiehtovin sekä samalla myös pelottavin ja traagisin muoto

Savant on mieltä kiehtova ominaisuus, missä henkilö saattaa hallita todella kapean osa-alueen todella loistavasti. Tuollaiset ominaisuudet tietenkin kiehtovat ihmisiä, ja savant-autistit ovat erittäin erikoisia tapauksia, joista on tehty lukuisia elokuvia sekä kirjoitettu kirjoja. Ihmisistä on kiinnostavaa sekä samalla pelottavaa nähdä henkilö, joka osaa esimerkiksi piirtää valokuvan tarkkoja piirustuksia jostain paikasta pelkästään oman muistikuvansa mukaan, tai soittaa jonkun kappaleen pelkästään kerran kuultuaan sen vaikkapa nauhoitteelta. Samoin nuo savant-autistit saattavat olla sellaisia, että he osaavat vaikkapa kalenterin ulkoa tai he osaavat laskea esimerkiksi tulevia auringonpimennyksiä ilman apuvälineitä.

Nämä ominaisuudet ovat tietenkin erittäin näyttäviä osia tuosta arvoituksellisesta ilmiöstä nimeltään "Savant", missä henkilö saattaa olla esimerkiksi kävelevä laskukone, joka osaa ratkaista vaikeimmatkin matemaattiset kaavat, mutta samalla tuo henkilö ei osaa edes keittää perunoita. Mutta nuo hyvin näyttävät tapaukset kätkevät sisäänsä henkilöitä, jotka ovat todella vaativien erikoisalojen taitajia tai loistavia taktikoita. Nuo henkilöt saattavat olla esimerkiksi aitoja kansainvälisen politiikan erikoisasiantuntijoita tai taktiikan neroja, joiden kyky ottaa kontaktia esimerkiksi muihin ihmisiin on rajoittunut. Eli kuten tässä voidaan todeta, niin monien maailman huippuluokan taiteilijoiden, matemaatikkojen sekä muiden nerojen epäillään olevan jollain tavoin autistisia, eli kuuluisa "aspergerin syndrooma" on oikeastaan vain autismin yksi muodoista.

Tuo tila tarkoittaa sitä, että henkilöllä on ainoastaan vaikeuksia ottaa kontaktia muihin ihmisiin, ja muuten he saattavat olla oikeastaan neroja. Tuollaisen henkilön hoitoa sekä kuntoutusta suunniteltaessa pitää muistaa se, että tuo tila ei tarkoita sitä, että hän menee suoraan siivoamaan tämän priosessin jälkeen, kuten varmasti on joissakin tapauksissa ollut tarkoitus, kun puhutaan siitä, että tuollainen "savant" olisi vain autismin yhteydessä ilmenevä ominaisuus, niin se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Näet myös normaaleilla vammaisilla on tuollainen ominaisuus, eli heillä voi olla käsittämättömän hyvä muisti tai he voivat luoda vaikeita, lähes fotorealistiseen tasoon yltäviä kuvia esimerkiksi kirjoituskoneella hakkaammalla pistenäppäintä.

Samoin hyvinkin vaikeasti vammaiset henkilöt voivat suoriutua heille annetuista tehtävistä meihin nähden erittäin nopeasti, jos kyseessä on vaikkapa palikoiden pistäminen koloihin. Joten itse olen joskus ajatellut sellaista asiaa, että onko joku elokuvaohjaaja joskus ajatellut, että autisti saattaa osata esimerkiksi luoda tekoälyohjelman tai jotain muuta mullistavaa. Mutta kun puhutaan esimerkiksi tuollaisen ominaisuuden puhkeamisesta onnettomuuden yhteydessä, niin kyseessä ei ole sinänsä mikään suuri ihme. Kun ihminen makaa yksin sairaalassa, niin hänellä on silloin aikaa ajatella asioita. Samoin tuolloin hän ikään kuin antaa itselleen luvan olla luova sekä lahjakas myös asioissa, mitkä eivät suoraan liity hänen omaan työhönsä.

Eli toki hän on ollut musikaalinen tai taiteellinen jo ennen onnettomuutta, mutta kuitenkin vasta tuo asia on saanut hänet harrastamaan musiikkia. Tuossa tapauksessa onnettomuus on  nostanut piilevän kyvyn esiin. Tosin sanoen henkilö ei ehkä ole tajunnut edes olevansa musikaalisesti tai taiteellisesti lahjakas, mutta sitten kun hänelle tarjotaan kynää, niin se ikään kuin laukaisee tuon kyvyn, joka on saattanut unohtua lapsuuden jälkeen. Eli mentyään kouluun ja kasvettuaan aikuiseksi henkilö on saattanut unohtaa sen riemun, mikä kuvan tai tekstin tuottaminen hänessä on herättänyt joskus kauan sitten. Se tietenkin aiheuttaa kiinnostuksen kasvamista tähän hyvin erikoiseen sekä tavallaan myös traagiseen oireyhtymään, missä henkilö voi olla luova sekä lahjakas, mutta kuitenkaan hän ei kykene normaaliin kontaktiin tavallisten ihmisten kanssa. Ja tuo asia tienkin pitää aina muistaa, että noilla ihmisillä on tunteet, joita he eivät vain kykene ilmaisemaan. Siksi heitä voi joku asia loukata erittäin pahasti, vaikka he eivät sitä pysty näyttämään ulospäin.

Alla pari asiaa käsittelevää filmiä
https://www.youtube.com/watch?v=a8YXZTlwTAU

https://www.youtube.com/watch?v=mzDBFCvIvk4




New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...