Lehdistön käyttö painostamiseen sekä yllyttäminen viran viemiseen ovat asioita, joita kukaan ei omalle kohdalle toivo

Mitä tehdään silloin, jos esimerkiksi valtion johtaja jakaa tietoja, jotka on merkitty salaisiksi, ja vahingoittaa kansallista turvallisuutta? Siinä sitten on pulma, jonka ratkaiseminen on erittäin vaikeaa. Presidentti toki on valtion päämiehenä sotilaiden esimies, mutta toki hänenkin olisi kunnioitettava noita salassapitoa koskevia määräyksiä, vaikka hän on sellaisessa asemassa, että kyseisen henkilön arvosteleminen voi saattaa sotilas- tai siviilihenkilön erittäin vaikeaan asemaan. Vaikka presidentti ei saa pidättää ihmisiä lain mukaan, niin kuitenkin välillä huomaan, että joissakin tapauksissa esimerkiksi presidentin toiminnasta negatiiviseen sävyyn kirjoittaneiden henkilöiden on oletettu pitävän vain “päänsä kiinni, koska ei ole hänen asiansa kommentoida esimiestensä toimia”.

Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että on tilanteita, mitä kukaan ei toivo omalle kohdalle sattuvan, ja yksi niistä on julkisuuden käyttö henkilöön kohdistuvaan painostamiseen. Tällaisia tilanteita sitten vielä kärjistetään sillä, että sitä levitetään julkisessa sanassa, mikä tarkoittaa sitä, että presidenttiä ikään kuin yllytetään käyttämään valtaoikeuksiaan alaisiaan kohtaa. Kuitenkin on sanottava, että kaikissa valtioissa on vähän eri käytäntö siitä, miten esimerkiksi poliiseja sekä sotilaita kohdellaan, jos heillä menee presidentin kanssa “sukset ristiin”.

Saattaa olla niin, että esimerkiksi joku tiedustelu- tai poliisijohtajan virka on kaksiosainen. Se tarkoittaa sellaista asiaa, että vaikka kyseiseltä henkilöltä viedään johtajan virka, niin hän silti jää työhön poliisiin tai asevoimiin. Eli tuolloin presidentti vain ei häntä enää tapaa. Mutta kun puhutaan alaiseen kohdistuvasta erotus-oikeudesta, niin tietenkin osassa maita esimerkiksi presidenteillä on tällainen oikeus, mutta silloin kannattaa hiukan miettiä sitä, että kannattaako hänen tuota valtaa käyttää aivan huvikseen? Näet kun puhutaan esimerkiksi muistioista sekä kaiken maailman muista papereista, niin silloin tietenkin niissä pitää olla jonkinlaisia rikkeitä, jotta tuo päätös olisi jotenkin perusteltavissa. Ja nyt sitten tullaan vallankäytön psykologiseen puoleen.

Jokainen asiakirja on valtavan voimakas, jos se on sellaisen henkilön käsissä, joilla jo muutenkin on oikeus erottaa alaisiaan. Se tarkoittaa sitä, että tällainen johtaja varmasti näkee vain sitä, mitä hän haluaa nähdä. Varsinkin jos hän sattuu jotain henkilöä vihaamaan, niin pelkkä väärän värinen solmio riittää silloin alaista koskevan erottamispäätöksen tekemiseen. Ja tietenkin se sitten lisää virkaan kohdistuvaa painetta käyttää valtaa tavalla, mikä on demokratialle vierasta, koska se lisää esimerkiksi julkisen sanan valtaa johtajaan. Yksinvaltiaalle johtajalle on helppo kuiskutella korvaan sellaisia asioita, mitä ei varmasti kukaan oikeasti haluaisi edes olevan totta.

Tuolloin esimiestä painostetaan  lehdistön avulla käyttämään erottamis-oikeuttaan vihjailemalla siitä, että “kenenkään ei tarvitse sietää hankalaa alaistaan”. Ja sitten tietenkin voidaan vähän vihjailla, kenen kanssa ei sitten kannata ryhtyä kaveeraamaan, jotta oma ura ei tuhoutuisi. Kuitenkin voidaan sanoa, että on olemassa sellaisia tapoja toimia, että siinä ei varmaan koskaan olla mietitty ollenkaan, kun aletaan antaa lausuntoja. Kun oikeasti ihminen lähtee tekemään päätöksiä jostain asiasta, niin hänen pitää aina toivoa parasta, mutta varustautua kaikkein pahimpaan. Eli koskaan ei saa luottaa siihen, että kaikki olisi mennyt oikeasti niin kuin on suunniteltu.

Varsinkin liike-elämässä sekä valtionhallinnossa työskentelevän täytyy aina muistaa se, että jos hän kirjoittaa tai puhuu asioista väärällä tavalla, eli yllyttää esimerkiksi väkivaltaan tai muuten sopimattomaan toimintaan, niin silloin eteen tulee sellainen tilanne, että hänen tuttavapiiriinsä kuuluvia henkilöitä sitten saattaa ryhtyä kiinnostamaan hänen työpaikkansa, jolloin he saattavat sitten käydä kuvaamssa noissa tilaisuuksissa, ja laittaa filmejä jakoon, sekä kantelemassa mielestään sopimattomasta käytöksestä vaikkapa toimittajille, jotka sitten laittavat noita mahdollisesti hyvinkin ikäviä film, jotta tuon virkamiehen tai johtajan mainetta saadaan pilattua. Ja sitten tietenkin esimerkiksi tietyissä studioissa olisi hienoa tentata ministereitä ja muita vastaavia henkilöitä sillä, että “mitä mieltä hän tuosta on?”.

Varmasti myös tapausta kommentoidaan lehdistössä sillä tavoin, että siinä ei kokonaisuutta käsitellä ollenkaan, vaan koko ajan esillä on vaikka kaksi sanaa, joilla sitten tehdään suurta politiikkaa. Tällaista näkee välillä muuten oikeussaleissa, kun asianajaja esittelee ihmisen päiväkirjaa todisteena. Siinä saattaa satoja sivujen joukosta olla poimittuna kaksi lausetta, joita sitten hoetaan koko istunnon ajan, ja samalla otetaan sellainen vähän ivallinen ilme kasvoille. Nuo kaksi lausetta varmaan tekevät tuollaisten juristien silmissä jonkun ihmisen psyykkisesti häiriintyneeksi, ja onhan siinä mukavaa sitten hokea fraasia “ettekö ole näin sanonut”. Tuolloin kyse on siitä, että millaista retoriikkaa eli esitystapaa käytetään asian esittämiseen.

Tämän takia itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi oman päiväkirjan voi pitää Internetissä julkisena, jotta muutkin kuin asianajajat sekä psykologit voivat sitä katsoa. Nimittäin monesti käy niin, että siitä sitten kaivetaan kaksi sanaa, joilla revitellään ympäriinsä. Jos asiayhteys missä nuo kaksi sanaa tulisivat sitten esiin, niin silloin saattaa koko asia muuttua. Se kumpi antaa oikeudessa vakuuttavamman kuvan ihmisestä on sitten jokaisen itsensä päätettävissä. Joku kahden kesken kerrottu asia, jota toinen voi sitten väittää keksityksi, vai satoja sivuja julkaistua tekstiä, sen voi jokainen itse päätellä.

Jokaisen ihmisen kirjoituksiin voidaan aina suhtautua kahdella tavalla, joko niitä käsitellään rakentavasti kokonaisuuksina, tai sitten niistä voidaan ottaa käsittelyyn kaksi sanaa, joita levitetään sekä hoetaan ismien tapaan ympäriinsä. Niistä tehdään iskulauseita, joiden tarkoitus on hankkia suosiota kaveripiirissä.  Sitten voidaan kädellä peittää vähän omaa suuta, jotta toinen ei muka huomaisi hymyä, joka johtuu siitä, että toinen on epähuomiossa päästänyt jonkun tuttavansa tai vanhempiensa tuttavan lapsen selkänsä taakse kirjoittaessaan päiväkirjaa.

Siinä sitten voidaan koulun pihalla hankkia suosiota sillä, että hoetaan koulun “primus motorille”, kuinka tyhmä toinen ihminen sitten on, kun vanhempien ystävän lapseen sattui luottamaan. Tuollaista tapaa hankkia tietoja voidaan kyllä kutsua aseman väärinkäytöksi. Eikä mielestäni ole kovin mukavaa jos esimerkiksi joku psykiatri sanoo, että hänellä on vaitiolovelvollisuus, mutta kuitenkin hän sitten luovuttaa potilastaan koskevia tietoja tämän sukulaisille. Tietenkin tuollainen teko on todella upea siltä kannalta ajatellen, että tuolloin voi psykiatri vähän niin kuin työntää päätään pensaaseen.

Mutta tuollainen asia sitten saa aikaan, sen että potilas ei mitään jatkossa halua näille mielenterveyden ammattilaisille kertoa, koska se sitten varmasti on “mukava” yllätys, kun noita asioita aletaan käsitellä illalla ruokapöydässä. Kun puhutaan siitä, mitä varten ihmisillä on vaitiolovelvollisuus, niin se on varten, että noille mielenterveyden tai muiden vastaavien alojen ammattilaisille uskalletaan jotain puhua. Sitä ei olla tarkoitettu siihen, että tuota sanaa käytetään siihen, että ihmisen luottamus petetään silloin, kun henkilökunta niin haluaa tehdä, koska jos tuo temppu sitten kerran tehdään, niin silloin luottamuksen rakentaminen uudelleen on todella vaikeaa.

Tuolloin saattaa käydä niin, että henkilö ei enää haluakaan tehdä mitään yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa. Ja sitten saattaa hyvinkin tärkeitä asioita jäädä huomaamatta. Kun muutenkin puhutaan vankimielisairaalaan sekä muihin psykiatrisiin laitoksiin sijoitetuista henkilöistä, niin silloin pitää muuten muistaa mainita se, että potilas tai asiakas sitten saattaa opetella mielistelemään henkilökuntaa. Ja se saattaa merkitä sitä, että tuollainen henkilö muuttuu vaaralliseksi. Nimittäin ihminen oppii mallioppimisen kautta sen, mistä psykiatri ikään kuin pitää. Tuolloin sitten saattaa tuollaisesta laitoksesta päästä ulos henkilö, joka on todellisuudessa vaarallinen. Niissä paikoissa kyllä oppii manipuloimaan sekä “hymyilemään” ihmisille, joilla on valtaa.

Vaikka suurin osa näistä ihmisistä on laitoksista päästyään ollut aivan kunnolla, niin aina välillä eteen tulee henkilö, joka sitten komeilee Alibin kansikuvassa. Samoin aina välillä tulee eteen tilanteita, missä kyseinen henkilö on matkustanut esimerkiksi ulkomaille, ja siellä sitten on tapahtua sellaisia asioita, mistä ei kukaan koskaan halua lukea. Näiden asioiden takia kaikista psykiatriaan liittyvistä asioista pitää henkilökunnan osata olla vaiti. Näet sillä estetään sellainen toiminta, missä toisen ihmisen päälle työnnetään omia väkivaltarikoksia. Eli esimerkiksi murhien tekotapa sekä henkilön nimi tai vastaavat asiat ovat aina erittäin tarkan vaitiolovelvollisuuden takana. Eikä noita asioita saa missään tapauksessa levitellä missään, koska aina välillä tulee varmasti eteen tapauksia, missä lapsi on houkutellut uhreja vaikkapa pedofiilivanhemmille. Tuolloin tietenkin asiaa pitää pohtia monialaisessa ryhmässä, missä varmasti ei kukaan saa sitten niitä levitellä.

Samoin maailmalla on ollut tilanteita, missä vain toinen lapsista on saanut selkäänsä. Ja se sitten tietenkin on aiheuttanut sisarusten välille konflikteja. Noita tilanteita on varmasti ollut perheissä, joissa ensin vanhemmat ovat eronneet, ja sitten he ovat perustaneet perheen uusien ihmisten kanssa. Ja kun yhteisiä lapsia on uusien puolisoiden kanssa tullut, niin nämä vanhasta liitosta peräisin olevat lapset saattavat jäädä täysin vaille huomiota, tai joutua molempien perheiden taholta tulevan psyykkisen sekä fyysisen väkivallan uhreiksi, jolloin ihmisen kehitys saattaa kääntyä “ei toivottuun suuntaan”, mistä saamme ehkä lukea lehdistä.

Mutta ihmismieli on raadollinen sekä äärettömän pelottava, ja siksi missään tapauksessa ei saa mitään noiden ihmisten asuinpaikkoja koskevia tietoja ryhtyä jakelemaan, koska joku muu sairas henkilö voi sitten ryhtyä jäljittelemään tuollaisia järkyttäviä asioita. Tässä kirjoituksessa ei muuten puututa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, vaan käsitellään asioita, joista on paljon kerrottu sekä kirjoitettu. Vaitiolovelvollisuus on asia, mistä aina välillä keskustellaan, mutta se on tehty suojelemaan ihmisiä mielivallalta. Eli kaikki viittaukset mitä tässä tekstissä on eläviin henkilöihin ovat puhtaasti sattumaa.

https://sites.google.com/view/presidentinpainostaminen/etusivu

http://pressidentinpainostaminen.webnode.fi

Lastenkodeissa asuneiden sekä sijoituslasten oikeus oli kuulla tuo anteeksipyyntö

Tänään lasten oikeuksien päivänä on tapahtunut jotain ennenkuulumatonta sekä ihmeellistä, eli ne jotka ovat joutuneet huostaanotetuiksi tuolloin lastensuojelun "villeinä vuosina" ovat nyt kuulleet sen, että valtio ei olekaan enää pelkkä erehtymättömyyden kulmakivi, vaan että sen nimissä on tehty psyykkistä sekä fyysistä väkivaltaa lapsia kohtaan, jotka eivät itse ole lastenkotiin varmasti halunneet eivätkä myöskään ole pyytäneet päästä mihinkään noista paljon puhutuista sijoitus- tai sijaiskoteihin. Koulukodit ovat itse sijainneet usein kaukana kaupungeista, joten niissä ei ole ehkä koskaan tehty oikeita tarkastuksia, ja siksi esimerkiksi 1970-luvulla on noissa paikoissa saattanut olla hyvinkin ikävä tunnelma sekä käytetyt rangaistusmenetelmät eivät ehkä olleet aivan lain mukaisia.

Itse olen myös yksi, jolta on anteeksi pyydetty, ja voin sanoa, että itse en ole väkivaltaa juurikaan kokenut, eikä tämä kirjoitus kuvaa sitä elämää mitä itse olen elänyt, mutta tuo oli valtiolta kaunis ele, ja tietenkin se varmasti avaa keskusteluja tästä asiasta. Valtio on nyt myöntänyt sen, että järjestelmässä on puutteita, joten nyt niitä voidaan alkaa sitten tosissaan korjata. Anteeksi kuitenkin voi antaa vain sellainen ihminen, jota vastaan on rikoksia tehty, eli muut eivät sitä voi toisen puolesta tehdä. Eikä kukaan voi antaa anteeksi esimerkiksi jatkuvaa alentavaa käytöstä, eristämistä, rumaa puhuttelua tai psyykkistä sekä fyysistä väkivaltaa pakkoaborteista sekä seksuaalisesta- ja muusta hyväksikäytöstä puhumattakaan.

 ja muuta en tästä asiasta sitten viitsi kirjoittaa, mutta eiköhän näitä asioita ole jossain tullut eteen, vaikka tietenkin niistä ei muka ole saanut puhua, ja sitä itse kyllä ihmettelen suuresti. Mutta voin sanoa, että missään nimessä mikään hyvä asia ei huostaanotto kenenkään kohdalla ole, vaikka sitä ikään kuin mainostetaan jonain sosiaalitoimen hyväksi näkemänä tapana ratkaista lasten ongelmia. Näet esimerkiksi koteihin sijoitetut lapset saattavat jäädä täysin muun yhteisön kuten suvun ulkopuolelle, koska he eivät ikään kuin kuulu tuohon sukuun, mihin heidät on sijoitettu. Samoin jotkut vanhemmat ikään kuin kannustavat lapsiaan olemaan käymättä huostaanotettujen lasten luona, koska se ikään kuin on jollekin häpeäksi.

Se kenen pitää asiassa hävetä on aikuinen, jonka takia tuo huostaanotto on tehty eikä tuon lapsen. Itse olen sitä mieltä, että on lapsen edun vastaista, että noita asioita salataan, ja että vaitiolovelvollisuus ikään kuin suojelee noita vanhempia sekä ehkä pätemättömiä hoitajia enemmän kuin noita lapsia, joita on saatettu kohdella hyvinkin ikävällä tavalla. Kun puhutaan huostaanotosta, niin tuo lapsi sitä tuskin on oikeasti halunnut, eikä hänen nimensä koskaan ole jäänyt kertomatta, vaikka kuinka sosiaalivirasto pitää kiinni termistä "vaitiolovelvollisuus".  Noiden ihmisten nimet, ketkä noissa ohjelmissa ovat esiintyneet ovat kaikkien tiedossa muutamassa tunnissa, vaikka kuinka niissä yritetään peitellä naamoja. Kun puhutaan siitä, että nuo kaikki huostaanotot on muka tehty lapsen etua ajatellen, niin itse kyllä olen sitä mieltä, että joissakin tapauksissa on ollut kyseessä enemmänkin koulukotihenkilökunnan suojeleminen, jos ei sitten kotiinpaluu ole mitenkään onnistunut.

Ja samoin olen kyllä huomannut sen, että tuo koulukotien harjoittama "kova kohtelu" on niin ikään ruokkinut ihmisten pelkoa sekä häpeää, ja saanut heidät siksi torjumaan noita lapsia sekä nuoria. Eli he eivät halua uskoa, että "naapurin Ritu" joka on töissä sairaanhoitajana hakkaa tai jatkuvasti solvaa lapsia, jotka ovat hänen hoidossaan. Siksi on kaikille muka helpompi, että nuo lapset sitten karkoitetaan jonnekin sairaalaan, ettei ihmisten tarvitse heitä muka nähdä. On helpompi työntää päätä pensaaseen, kuin ottaa härkää sarvista, ja huomata se, että tuollaisiin kasvatuslaitoksiin on valittu henkilöitä, jotka viis veisaavat lasten edusta tai turvallisuudesta.

Heille koulukodit ovat vain työpaikka, missä kaikkien pitää olla kuten he haluavat. Ja tuo tietenkin saa aikaan sen, että kadut täyttyivät hivenen epäsosiaalisista ihmisistä, jotka ovat nuoruutensa viettäneet ilman perusturvallisuutta. Heidän lapsuuteensa on kuulunut koulukotien sekä henkilökunnan jatkuva vaihtuminen, mikä sitten on saanut aikaan sen, että heille annettuja lupauksia ei edes ole haluttu pitää. Seurauksena on ihminen, joka muuttaa jatkuvasti laitoksesta toiseen, ja tietenkin siinä koulunkäynti hiukan kärsii. Ja tietenkin tuolloin jää myös jatko-opintoihin hakeminen väliin, mikä lisää sitten sosiaalisia ongelmia.

Kun tuo koulukotien harmaus sitten jää taakse henkilön täyttäessä 18 vuotta, niin hän saattaa olla todella pahoin laitostunut sekä katkera ja ikävä kyllä täysin väärien ihmisten ympäröimä. Ja sitten voidaan sosiaalihuollolta saadut rahat viedä kaljakauppaan, jättää laskut maksamatta, kun ei niitä kukaan muukaan maksa, ja siirtyä sitten lopulta uuteen laitokseen. Itse en onneksi ole tuota kokenut, mutta olen tuollaisia ihmisiä nähnyt. Joten siksi olen sitä mieltä, että ennen noissa laitoksissa ikään kuin kannustettiin jättämään koulut kesken. Niin henkilökunnan ei tarvinnut pelätä sitä, että he kohtaavat entisen asiakkaansa työpaikallaan työtoverina. Mutta kuten olen sanonut, niin tuo ei toki ole kaikkien huostaanotettujen ihmisten tie, vaan heistä voi tulla ihan mitä vain.

Eli tässä vain sanon sen, että jos ihminen lukee sekä saa myös ammattinsa kautta arvostusta, niin se on varmasti kiusaajille pahempi rangaistus kuin joku puukotus tai muu vastaava tyhmä teko. Ja kiusaaja on kiusaaja,  vaikka hän käyttäisi työssään koulukotivartijan tai -hoitajan titteliä. Eli toki tuollainen huostaanotettu henkilö on itse vastuussa teoistaan, ja siksi hän tietenkin saa rangaistuksen mahdollisesti tekemistään rikoksista. Mutta joskus vain kuulen kysyttävän, että oliko ihan pakko olla se "tyyppi", jota haastateltiin jossain ohjelmassa, ja joka sitten luettelee vankilareissujaan todella pitkään. Tuollaiset tyypit ovat kuitenkin poikkeus, vaikka heitä kovin paljon haastatellaan noihin A-studioihin tai vastaaviin ohjelmiin tehtyihin täytefilmeihin.