Showing posts with label kirjoitelma. Show all posts
Showing posts with label kirjoitelma. Show all posts

Wednesday, August 16, 2017

Voisiko planeetan sisällä oleva valtameri olla totta? Ja muita ajatuksia jo kumotun mutta kuuluisan "Onton Maan teorian" pohjalta



Aina välillä puhutaan mahdollisuudesta, että jollakin planeetalla ehkä olisi valtameri sen ytimessä, ja aina ensin kun tämän väitteen kuulee, niin silloin tietenkin alkaa jokaista ihmistä vähän naurattaa. Mutta kun tätä mahdollisuutta vähän tarkemmin tulee pohdittua, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen vaihtoehto, että nuo planeettojen vaipan keskellä olevilla vesisulkeumilla ei olisi mitään mahdollisuutta höyrystyä, koska valtava paine estää höyryn muodostumisen. Samoin tuolta planeetan sisältä ei pääsisi vesi ollenkaan haihtumaan, jolloin tietenkin siellä  planeetan ytimessä voi olla valtameri, tai jos oikein villeiksi halutaan ruveta, niin voidaan ajatella niin, että jollain jättimäisellä kiviplaneetalla olisi ikään kuin aurinkokunta sisällään.


Tuolloin jättiläisplaneetta olisi vain kuori, jonka litosfääriin olisi jäänyt kaasukello, jossa voi olla esimerkiksi pieni asteroidi, mikä sitten voisi ylläpitää elämää omalla pinnallaan. Tuossa tapauksessa kyseessä olisi joku "pikkuprinssin" kotiasteroidi, missä voisi ehkä olla jopa meidän kaltaisemme elämänmuoto. Tuo pieni planeetta leijuisi tuon pinnalta karun planeetan ytimessä, ja silloin sen elämänmuoto voisi matkustaa kuin joku "Pikkuprinssi" matkusti tuossa kirjaklassikossa, eli he vain hyppisivät kappaleelta toiselle. Jos tuollainen planeetta joskus löytyisi, niin tietenkin sen löytyminen olisi melkoinen sensaatio.

Mutta sitten jos puhutaan siitä, että tuo "pikkuprinssi" olisi älyllinen olento, niin tietenkin se olisi voinut valmistaa sellaisia aluksia tai avaruusasemia, että se kykenisi sitten laskeutumaan tuollaisen planeetan pinnan alla olevaan valtamereen, ja ehkä se tekisi niin, jos tällainen olento joutuisi taistelemaan ylivoimaisten vihollisten kanssa, ja tuolloin he voisivat toimia niin, että he menisivät tuollaiseen planeetan ytimessä sijaitsevaan vesitaskuun pakoon vainoajiaan. Tässä sitten taas pitää muistuttaa ihmisiä siitä, että kyseessä on vain eräänlainen "flow", missä kirjoittelen asioita, jotka tulevat mieleeni.

Eli tämä hypoteesi jostain pleneetan sisällä olevasta valtamerestä on oikeastaan melko pitkään ollut olemassa, ja mikään fysikaalinen ilmiö ei estä noiden planeetan sisällä olevien mahdollisten elämänvyöhykkeiden muodostumisen. Kuitenkaan niitä ei ilmeisesti ole missään havaittu, joten tietenkin tämäkin on vain hypoteesi. Kun puhutaan siitä, mistä tämä ajatelma on peräisin, niin jossain vaiheessa tiedemaailmassa on ollut olemassa jo kauan sitten kumottu teoria, mitä kutsutaan "onton Maan teoriaksi". Tietenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi Ganymede-kuulla on sisällään valtameri, mutta sen pinta on kuitenkin jäätynyttä vettä, tai tietenkin jotkut muistuttavat siitä, että Intian valtameren kohdalla on maanalainen meri, mutta mikään näistä havainnoista ei kuitenkaan tue varsinaista "onton maan teoriaa".


Sen mukaan Maapallo on itseasiassa ontto, ja tämän planeetan sisällä asuvat avaruusoliot ovat niitä kuuluisia "UFO-miehiä", joiden alkuperä olisi Atlantiksessa. Kuitenkaan tätä jo kumottua teoriaa ei koskaan olla osoitettu oikeaksi, vaan nykyään tehdyt tutkimukset sitten ovat osoittaneet sen, että Maalla on se hyvin tiheä silikaatista muodostunut sydän, mikä ei varmasti ole ontto. Mutta tämä teoria on poikinut sellaisen ajatuksen, että jollain muulla planeetalla voisi olla sellainen rakenne, että sen sisällä voisi ihminen elää.

http://www.huffingtonpost.com/2014/06/13/hidden-ocean-earth-core-underground-video_n_5491692.html

Tästä näemme muuten miten teoria sekä huhu elävät ihmisten suussa. Eli ensin joku esittää teorian siitä, että Maan sisällä olisi valtameriä, ja sitten seuraava lisää niihin muutamia "UFO-miehiä", niin silloin tietenkin alkuperäinen teoria sitten hämärtyy, ja muuttuu aivan muuksi, mitä on aluksi esitetty jostain lehteriltä. Mutta missään tiedelehdessä ei olla tuollaista planeettaa ainakaan kovin suurin artikkelein esitelty. Eli tietenkin tuo ontto maapallo on sirretty välillä Kuun paikalle, mutta tämä on myös ainakin NASA:n mukaan virhepäätelmä. Joten tämä on sitä kuuluisaa vapaata assosiaatiota, mitä välillä kehotetaan käyttämään oman elämänlaadun parantamiseksi. 




Wednesday, January 4, 2017

Kirjoitelma Facebookin huijareista sekä siitä miksi joku lähettelee tekaistuja varoituksia ympäri Internetiä

"Filosofi meditoimassa"
Rembrandt Van Rijn
1632

Taas on liikkeellä sellaisia huijausviestejä, joilla pyritään ilmeisesti pelottelemaan ihmisiä ottamasta uusia Facebook-kavereita, mutta kuten varmaan MTV:ltä luitte, niin tällaista ilmoitusta ei kannata ottaa kauhean vakavasti, koska jokainen aikuinen tietää mitä facebookissa kannattaa- ja mitä siellä ei kannata julkistaa. Mutta kun ajatellaan sitä, että tuollaiset Facebookiin  liittyvät uskomukset ovat kovin yleisiä, kuten esimerkiksi sellainen ajatus, että hakkerit saavat tuolloin tietää ihmisten IP-osoitteen, jos he ovat noiden henkilöiden Facebook-kavereina. Facebookia voidaan käyttää toki urkintaan siten, että siellä esiinnytään esimerkiksi jonkun henkilön kaukaisena sukulaisena, ja sitten kysellään hänen perheasioitaan tuolla netissä.

Mutta kuitenkin tuolloin kannattaa aina miettiä sitä, että miksi kukaan lähtisi kertomaan mitään arkaluonteisia yksityisasioita internetissä, vaan hänen kyllä kannattaisi enemmänkin opetella siihen, että kaikki arkaluonteiset keskustelut käydään suoraan ihmisen kanssa kasvotusten. Urkinta on ärsyttävää ja vastenmielistä toisten ihmisten kyttäämistä, jossa ikään kuin kysellään jatkuvasti toisen henkilön yksityisiä kirjoittamisia, ja kurkitaan olan yli toisten tietokoneruutuja. Silloin kyllä itseltäni alkaa pinna palaa, jos joku koko ajan kyttää selkäni takana mitä kirjoitan, ja varmasti hän ne julkaisukelpoiset versiot sitten tulee netissä näkemään.

Mutta itse kyllä mielelläni tekisin asioita rauhassa ilman niskaan hengittämistä. Kuitenkin kun puhutaan netin käytön sekä Facebookin käyttäjien moraalista, niin mielestäni esimerkiksi moderaattoreille riittää oikeus poistaa asiattomat kommentit, eikä heillä tarvitse olla oikeutta tehdä muutoksia muiden teksteille, koska se saattaa aiheuttaa väärinkäytöksiä. Mutta sitten kun lähdetään miettimään sitä, miksi näitä kaveripyyntöjä koskevia huijausviestejä on liikkeellä, niin itse kyllä mietin, että pelkääkö joku sitten jäävänsä jostain kiusallisesta toiminnasta kiinni, koska muuten on jokaisen oma asia, että mitä hän Facebookiin kirjoittaa, ja ketä siellä avoimesti kaveeraa.

Joten jos jollain on noita sosiaalisen median julkaisualustoja vastaan jotain, niin tietenkin hän yrittää silloin, että kukaan muukaan ei hanki noita Facebook-kavereita. Syy tähän voi olla sellainen, että joku henkilö on palkannut muita pitämään yllä omaa Facebook-profiiliaan. Sellainen asia voi toki aiheuttaa hiukan kiusallisia tilanteita, jos kaverit saavat tietää kyseisen henkilön maksavan jollekin toiselle siitä, että hän kirjoittaa noita päivityksiä hänen puolestaan. Tekstien muuttaminen toisen puolesta ei mielestäni ole mitenkään  hyväksyttävissä, koska tekstiin itseensä on jokaisella julkaisijalla tekijänoikeudet, ja tekstien muuttaminen ilman lupaa on kuitenkin taideteokseen kajoamista.

Eli eihän kukaan muukaan luovan työn tekijä anna muiden ihmisten “korjailla” omia töitään, ja tekstien tekijät ovat ikään kuin taiteilijoita, jotka ovat aivan yhtä mustasukkaisia omista töistään kuin kuvataiteilijat eli maalarit ja piirtäjät ovat, eli siksi teksteihin ei saisi koskaan tehdä muutoksia toisten ihmisten toimesta, ja esimerkiksi kirjailijoilta on tapana kysyä, että hyväksyvätkö he sitten teokseensa tehtyjä muutoksia, vaikka ne olisivat kustannustoimittajasta kuinka loistavia hyvänsä. Näet jos suuri taiteilija ottaa nokkiinsa, niin silloin saattaa kustantamolle tulla vaikeuksia, ja jos henkilö on sellainen luova taiteilija kuten Juice Leskinen oli, niin toki hän haluaa tehdä työnsä valmiiksi ennen kuin se esitetään julkisuudessa. Eli tämän takia keskeneräisten töiden katselu on todella häiritsevää, ja kritiikki pitäisi antaa vasta valmiista työstä.


Ja vaikka jonkun Facebook-ryhmän  linja esimerkiksi kiroilua tai muita ikään kuin “epäsopivia” asioita kohtaan olisi jotenkin jyrkkä, niin silti tuo tekstin tekijä omistaa kyseisen tekstin oikeudet. Ja jos hän haluaa esittää jotain ajatuksia, joita ei ryhmän moderaattorien mielestä pitäisi esittää, niin kuitenkin hän saa ne muualla ilmaista. Ja jos jonkun mielestä sellainen ajatus että Rembrandt-niminen taiteilija ennakoi DNA:n löytymisen taulussan “Filosofi meditoimassa”   vuodelta 1632, niin hän tietenkin saa olla tästä päätelmästä mitä mieltä tahansa.

Eli kuten Juice Leskisen ja Mikko Alatalon biisissä nimeltään “Yhdentekevää sanotaan, “niin toiset pitää sinua viisaana ja toiset hulluna”.  Ja tuossa laukussa on sellainen sanoma, että se mitä muut ihmisestä ajattelevat on yhdentekevää, koska vasta kun elämä päättyy, niin silloin voi ihminen varmistua siitä, että onko jumala olemassa, mutta sitä ennen hänen täytyy monta kertaa seisoa peilin edessä ihan itsekseen. Eli kuten tuossa legendaarisessa kappaleessa sanotaan, niin jokainen meistä jää lopulta kahden peilikuvamme kanssa, ja silloin on hyvä miettiä sitä, mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä toisin.



Tuesday, November 22, 2016

Kaikilla meillä on oikeus kirjoittaa mitä haluamme, ja jos ihminen uskaltaa kirjoittaa jostain asiasta, niin se saattaa muuttaa maailmaa

Kun kuuntelee ihmisten neuvoja siitä, mitä "saisi kirjoittaa" tai mitä taas pitää välttää kun kirjoittelee Internetiin, niin silloin suuri osa ohjeista pitää sisällään viittauksen siihen, että koskaan ei saa ketään ärsyttää tai mitenkään mustamaalata, tai sitten hän ärjäisee, menettää malttinsa sekä murjottaa lopun päivää. Tietenkin provosoiva kirjoittaminen voi joidenkin mielestä vaarantaa henkilön mahdollisuuden saada töitä tai muuta vastaavaa, mutta silloin kyllä haluaisin kysyä sellaisen asian, kuin että olisiko tuota työpaikkaa sitten oikeasti tullut eteen, mikäli henkilö ei olisi kirjoituksiaan tehnyt? Toisaalta jos noita kirjoituksia ei olisi kirjoitettu, niin olisiko toiminta jatkunut samanlaisena vuosien ajan, jolloin koko työyhteisö olisi voinut elää oikeassa helvetissä, missä kiusaaminen rehottaa, ja töistä ei tule yhtään mitään.

Maassamme tietenkin on sanan sekä kirjoittamisen ja muun ilmaisun vapaus, mikä tietenkin koskee jokaista suomessa oleskelevaa henkilöä, joten esimerkiksi juuri provosoiva kirjoittaminen ei tietenkään voi olla syy työpaikan irtisanomiseen, mikäli teksti ei esimerkiksi paljasta liike- tai muita salaisuuksia tai ole muuten johtoporrasta loukkaavaa. Kuitenkin heidän pitää ensin osoittaa todeksi se, että he eivät itse ole rikkoneet lakia. Pahimmassa tapauksessa koko yhtiön liiketoiminta perustuu rikokselle, kuten mafian ylläpitämissä peitefirmoissa tapahtuu.

Mutta muuten tuo sana "loukkaava" tarkoittaa sitä, että heidät mainitaan nimeltä tai sitten siten, että nuo henkilöt voidaan yhdistää heidän yhtiöönsä. Mutta kun puhutaan siitä, että joku johtaja pahoittaa mielensä, ja sanoo alaisen irti töistä. ei varmasti ole mitenkään hyväksyttävää, jos kirjoitelma koskee esimerkiksi tuon johtajan tapaa käyttäytyä alaisiaan kohtaan. Jos hän jatkuvasti taputtelee alaisiaan takapuolelle tai sitten muuten uhkailee heitä tai tekee jotain muuta lainvastaista, ja tuo teko voidaan todistaa, niin silloin tietenkin tuo kritiikki on aivan aiheellista, eikä siitä rangaistusta yleensä tule, kuin sille joka rikkoo lakia.

Jos joku sanoo että mafia tai gomorra kauppaa huumeita, niin noiden järjestöjen jsenet eivät voi tuota henkilöä oikeuteen haastaa, koska he harjoittavat rikollista liiketoimintaa. Kun puhutaan huumeiden laillistamisesta, niin tässä vähän aikaa sitten eräs järjestö esitti tuota asiaa YK:n pääsihteerille perustellen sitä sillä, että huumeet otetaan näin pois rikollisten käsistä, ja he käyttivät esimerkkinä amerikan sekä myös samalla suomen kieltolain kumoamista, joka vei alkoholin kauppoihin, ja ohjasi siitä saatavat verotulot valtion taskuun, ja vei Al Caponen kaltaisilta miehiltä loistavan tulonlähteen, jolla he sitten elelivät leveästi.

 Eli tuolla tavoin voidaan harjoittaa innovatiivista politiikkaa, joka ehkä olisi oikeastaan melko hyvä lähtökohta myös sosiaalipolitiikalle. Eli kun puhutaan huumeiden kriminalisoinnista, niin tuo asia on sellainen, että tuo kriminalisointi pitää kyseisen busineksen ammattirikollisten käsissä, ja samalla poissa valtion valvonnasta. Ennen tällaisia asioita kirjoittelevat henkilöt pidätettiin, ja heitä haukuttiin rikollisiksi, mutta nykyään myös kansanedustajat ovat puhuneet ainakin kannabiksen laillistamisesta. Ennen tuo henkilö olisi pidätetty, mutta nykyään puhaltavat uudet tuulet, ja täällä yhteiskunnassa saa puhua jo vähän myös sellaisista asioista, jotka ennen olivat vaikeita käsitellä, tai jotka olisivat tuoneet puhujalle vankeutta.

Samoin myös kovat huumeet voitaisiin osittain laillistaa, niin että ainakin ne jotka jo käyttävät kovia aineita voisivat hakea piikkinsä ja aineensa sellaisesta paikasta, jossa käyttöä voidaan valvoa, eli kyseessä olisi hollannin mallin mukainen paikka, missä narkomaani voisi ottaa annoksensa ilman että hän aiheuttaisi ongelmia kadulla. Samoin narkomaanien lasten kanssa olisi tehtävä sellaista sosiaalityötä, missä ehkäistään se, että heistä tulee itsestään heroinisteja. Tämä nyt on sitten sitä ennaltaehkäisevää toimintaa, missä eivät yssyt pauku, ja ovet lennä kranaattien voimasta sisään. Luin muuten tästä asiasta Facebookista, jossa puhutaan tällaisista innovaatioista enemmänkin.

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...