USA:n seitsemäs presidentti Andrew Jackson ja hänen tukensa orjuudelle

Andrew Jackson
(1767-1845)
("Old Hickory")

USA:n seitsemäs presidentti Andrew Jackson (1767-1845)  eli "Old Hickory" ("Vanha Hikkori") oli mies, joka aikoinaan hallitsi amerikkaa sellaisilla otteilla, että häntä alettiin nimittää myös USA:n kuninkaaksi tunnetaan myös miehenä, joka tuki orjuutta. Kun tuota miestä ja hänen aikaansa 1800-luvun alussa peilataan nykyaikaan nähden, niin tietenkin hän on mies, joka varmaan monen mielestä ansaitsisi tämän asian takia paikan hirressä. Toki hän oli loistava sotilas, ja tuon takia "Old Hickory:lle" on nimetty muutamia asevoimien koulutuskeskuksia. Joidenkin ihmisten mielestä tuo mies on USA:n surkein presidentti, vaikka hänet tietenkin nimetään myös "tavallisten ihmisten presidentiksi". Ja onhan hänen kuvansa painettu myös 20 dollarin seteliin.

http://www.thepublicprofessor.com/worst-president-ever/

Hikkorit: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hikkorit

Kun Andrew Jackson eli, oli ihmisten asenne orjuuteen aivan toisenlainen kuin nykyään, ja siksi esimerkiksi Jacksonin kaltaisten ihmisten tapaa pitää orjia ei juurikaan kyseenalaistettu, vaikka tuo tapa soti jyrkästi yksilönvapauksia vastaan. Tuolloin kauan sitten orjien pito oli itsestäänselvyys, ja mitään sellaista estettä ei ollut, että valkoinen mies ei saisi muita sitoa kahleisiin. Ja vaikka Britanniassa, Ranskassa sekä suurimmassa osassa USA:n pohjoisen osavaltioista orjuus eli ihmiskauppa kiellettiin vuosien 1808 ja 1836 välillä, niin syy tähän oli hiukan toinen kuin pelkkä halu osoittaa laupeutta, eli kuten varmaan tiedämme, niin monissa tällaisissa tapauksissa sitten oli laupeuden takana puhtaasti oman edun ajaminen.


Syy miksi esimerkiksi USA tai oikeastaan sen Pohjoisen osavaltiot niin ponnekkaasti vastusti orjien pitämistä, tai miksi Britannia niin mielellään ajoi orjuuden kieltämistä johtui siitä, että aikoinaan kun USA lähti itsenäisyyden tielle 1700-luvun lopulla, ja tuon jälkeen vapaussota päättyi virallisesti 1783, niin syntyi sellainen käsite, mitä kutsutaan nimellä "orjakysymys". Kun USA:n kolmetoista ensimmäistä osavaltiota olivat irronneet Britannian johdosta, niin tietenkin Briteillä oli silloin ikään kuin ajatuksena se, että se lähtisi ajamaan revanssipolitiikkaa tuota nuorta valtiota vastaan, ja vuosien 1812 ja 1815 välillä käyty Britannian sekä USA:n välinen sota sitten aiheutti sellaisia pelkoja, että mitä jos Britannia sitten loisi vastarintapesäkkeitä lupaamalla USA:n alueella oleville orjille vapautta, ja antaisi sitten sotilaskoulutusta noille ihmisille.


Se olisi sitten ollut tuolloin katastrofi, ja mahdollistanut vastarintapesäkkeiden muodostamisen USA:n alueelle, jos Britannia olisi sitten halunnut hyökätä maahan. Ja kuten tiedämme, niin "Old Hickory" oli paitsi valtiomies niin myös sotilas. Jokainen maailman ihminen tiesi tuolloin kauan sitten, että Britannia olisi ykkönen ja USA olisi jossain kaukana Ranskan takana, mikä sitten sai aikaan sellaisen ajatuksen, että joku brittiläismielinen henkilö olisi vain ostanut valtavasti maata, jota silloin USA:ssa myytiin melko halvalla kaikille, jotka sitä halusivat vain ostaa.

Andrew Jackson
valokuvassa

Tuon jälkeen joku britti sitten vain kävisi ostamassa joukon orjia, ja kouluttaisi heistä sotilaita. Orjuuden kieltämiseen vaikutti myös koneellisen puuvillan keruun alkaminen, mikä sitten teki noista puuvillapelloilla työskentelevistä orjista tarpeettomia. Koneellinen puuvillan kerääminen sitten olisi aiheuttanut sen, että USA:n alueella olisi sitten ollut todella paljon työttömiä orjia, joita olisi tietenkin voitu yllyttää kapinaan. Mutta samalla alkoi paljastua se karu totuus, mikä sitten koskee vielä nykyistäkin ihmiskauppaa. Eli noiden orjien säälimätön hakkaaminen sekä esimerkiksi karanneiden orjien ampuminen olivat jokapäivaistä "hupia" noilla plantaaseilla, joissa työolot olivat samaa luokkaa kuin Auschwitzissä.

Joten tuolloin tietenkin pelko oli siinä, että brittiläinen sotilas sitten olisi vain kouluttanut tuolla omalla plantaasillaan haltuunsa ostettuja orjia taistelemaan USA:n joukkoja vastaan, mikä olisi sitten tietenkin voinut sitoa valtavan määrän tarpeellisia miehiä tuonne jonnekin Washingtonin esikaupunkiin, mikä olisi voinut merkitä tuon nuoren valtion tuhoa. Kauan sitten 1800-luvun alkupuolella ei kukaan ollut niinkään varma siitä, että Britannia sitten olisi jatkossa myöntynyt merentakaisten alueidensa itsenäisyyteen, minkä se oli vuonna 1783  joutunut antamaan.


Tuo oli muuten ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun siirtomaa oli itsenäistynyt. Tietenkin tuolloin USA oli vapaamielisempi maa kuin moni Eurooppalainen valtio, mutta sitten tietenkin eteen nousi kysymys siitä, miten USA:n etelävaltioissa olevia orjia piti kohdella, ja sitten vasta vuonna 1863 sanoutui USA lopullisesti irti orjuudesta, kun Lincolnin hallinto aloitti sotatoimet Etelä-valtioita vastaan, ja tuolloin hän sitten lupasi vapauttaa kaikki orjat, mitä Konfederaation alueella sitten oli. Tuolla lupauksella hän sitten toteutti sen asian, mitä "Old Hickory" oli aikoinaan pelännyt käyvän koko tuolle valtiolle.

Tulisiko USA Eurooppalaisten liittolaisten avuksi vai ei kas siinä vasta pulma?

SS-25 "Sickle" paraatissa Venäjällä

Tänään taas sitten on ollut esillä sellainen asia, kuin että USA:n presidentti Donald Trump ei ehkä tulisikaan Eurooppalaisten liittolaistensa turvaksi, ja tämän takia Euroopan pitäisi luoda jotain uutta sekä omaa puolustuksensa turvaksi. Tuolloin tuli esiin sellainen asia, mikä on koko NATO:n olemassaolon ajan ollut ikään kuin kaapissa odottamassa. Nimittäin onko Euroopan järkevää tai edes mahdollista toimia siten, kuin esimerkiksi liittoutuneet toimivat Toisessa Maailmansodassa, jolloin Britannian sekä Ranskan turvaksi tullut USA ja sen asema valtamerentakaisena valtiona mahdollisti täysin häiriöttömän sotatarviketuotannon siitä lähtien kun se liittyi Joulukuun 6. päivänä 1941 sotaan.

Kun puhutaan NATO:n droktiinista, niin silloin tietenkin tulee mieleen, että onko tuollaisen kuvan toistaminen mahdollista nykyaikaisten aseiden maailmassa, missä sukellusveneillä voidaan iskeä hyvin syvällä sisämaassa olevia kohteita vastaan joko konventionaalisella että ydinräjähteellä. Ja tietenkin voidaan sanoa, että Trump on pelkuri, joka saattaa jättää Euroopan turvaamisen tosipaikan tullen. Kuitenkin hän on ikään kuin vankina tuossa kongressikeskuksessa, ja jos  sitten mielenosoittajat näkevät, että limusiinista loppuu bensa keskellä mielenosoittajia, niin silloin varmaa pelkäisivät kaikki muutkin. Näet kun puhutaan sellaisesta tilanteesta, että Venäjä osoittaa aggressiota Eurooppaa kohtaan, niin silloin tietenkin tilanne on aivan toinen kuin silloin, jos esimerkiksi uhkaaja olisi arabimaiden tasolla oleva valtio.

Venäjällä on iskuvoimaa sekä tehokkaita ydinaseita, joiden käyttö olisi tietenkin erittäin tuhoisaa, ja se merkitsisi sitten ehkä lähes koko ihmiskunnan loppua, joten tuollaisella iskuvoimalla voi olla sellainen vaikutus, että Valkoinen talo ei ehkä lähtisi tukemaan Eurooppalaisia  liittolaisiaan samalla innolla, kuin mitä se on tukenut liittolaisiaan Arabiassa eli Lähi-Idän konfliktissa, joka on jatkunut lähes yhtämittaisesti vuodesta 1945 saakka.  Venäjän ydinasepelote on niin voimakas, että ehkä tuollaisessa tilanteessa, että Venäjä uhkaa Eurooppa USA sitten perääntyy. Kuitenkin voidaan samalla sanoa, että tietenkin on paljon ihmisiä, joiden mielestä Trump on pelkuri, joka ei koskaan tulisi muuta tekemään, ja tietenkin häntä on hyvin helppo trollata, kun sitten tuota miestä verrataan esimerkiksi Vladimir Putiniin, joka lentelee suihkuhävitäjillä ja ajelee isoilla moottoripyörillä. NATO koostuu itsenäisistä tai ainakin melkein itsenäisistä valtioista, joiden oma politiikka voi olla muuta, kuin mihin virallinen NATO on sitoutunut.

Mutta kuten tiedämme, niin sellainen ihminen joka muita haukkuu pelkuriksi, on sitä usein ihan itse. Se että esimerkiksi joku toimittaja on seuraamassa vaikkapa G-20-kokousta, varmaan herättää pelkoa, jos talon ulkopuolella lentelevät kivet. Se varmaan panee toivomaan, että poliisin ketju pitäisi nuo kivien heittelijät poissa tuosta talosta.

USA:n ongelma maailman kartalla on se, että tuon valtion pitää olla jokaisessa maailman konfliktissa jotenkin mukana, mutta samalla unohdetaan se, että myös Venäjä käyttää omankädenoikeutta maailmassa. Syy siihen miksi nämä kaksi valtiota ikään kuin rohmuavat liittolaisia ympäri maailmaa, on se että niiden globaalit operaatiot vaativat erittäin hyvän tukikohtien verkoston ympäri maailmaa, jotta esimerkiksi SPETSNAZ tai DELTA-joukkoja voidaan kuljettaa operaatio-alueille.

Yleensä tuollaisen osaston kuljettaminen operaatio-alueelle tapahtuu siten, että ensin iskuryhmä sekä sen välineet lennätetään johonkin tukikohtaan isoilla kuljetuskoneilla, ja sitten tuo ryhmä jatkaa yleensä helikoptereilla esimerkiksi johonkin laivalle, jonka kautta mahdollinen isku tapahtuu, ja tuohon ensimmäiseen operaation osaan tarvitaan maalla olevia tukikohtia. Nimittäin isot nelimoottoriset Iljushin Il-76 tai C-5 “Galaxy” tyyppiset kuljetuskoneet eivät voi operoida suoraan laivoilta, ja ryhmän lennättäminen helikoptereilla esimerkiksi Afrikan rannikolla partioivaan sota-alukseen USA:sta tai Venäjältä on todella vaativa prosessi.

Nuo koneet tuovat kaikki ryhmän tarvitsemat varusteet, eli pikaveneet sekä helikopterit on tietenkin myös saatava tuonne tukikohtaan. Kuitenkaan maailmanpolitiikka ei enää pyöri vain kahden supervallan ympärillä, vaan myös Kiina sekä Intia ja muita Kauko-Idän maita on tulossa jakamaan kansainvälistä kakkua. Tietenkin ydinaseiden pelote-arvo on ymmärretty myös monissa muissa maissa kuin vain supervaltojen joukossa. Ja kun Afrikkaa ajatellaan strategisessa merkityksessä, niin sen sademetsistä saa helposti esimerkiksi EBOLA-virusta, jota sitten joku saattaa viljellä esimerkiksi soluviljelmissä, ja asettaa kranaattien sisään.

Eli Afrikka kiinnostaa varmasti kaikkia, jotka haluavat hankkia käyttöönsä esimerkiksi biologisia aseita. Ja kun ydinaseita sitten aletaan käyttää, niin johonkin Afrikkaan sijoitettu merimaaliohjuspatteri voi aiheuttaa valtavaa tuhoa vastapuolen laivastolle. Mutta jos esimerkiksi Kuubaan sijoitettaisiin vaikkapa korkeasti mobilisoitu SS-25 “Sickle” patteri, niin sillä voisi uhata USA:aa todella tehokkaasti. Kun ajatellaan esimerkiksi Kuuban ohjuskriisiä vuodelta 1962, niin joidenkin ihmisten mielestä Neuvostoliiton aikaan on saatettu suunnitella jo käytöstä poistettujen SS-20 “Saber” IRBM (Intermediate Range Ballistic Missile) ohjusten sijoittamista Kuubaan. Noilla huippuaseilla olisi voitu iskeä yllättäen vaikkapa Philadelphiassa olevia tukikohtia vastaan. Ja nykyään tietenkin myös korkeasti mobilisoitujen ICBM (InterContinental Ballistic Missile) -tasoisten ohjusten sijoittaminen tuolle saarelle kyllä kiinnostaisi Venäjän hallitusta.

Tuolloin 1960-luvulla oli ydinsota todella lähellä, ja ehkä jotkut NATO-kenraalit sitten Kylmän Sodan aikaan ajattelivat sijoittaa esimerkiksi taktisia “Lance” tai “Pershing”-ohjuksia Pohjois-Norjaan, jossa sijaitseva Altan lentotukikohta olisi oiva sijoituspaikka noille aseille. Tuolloin voisi syntyä esimerkiksi “Murmanskin ohjuskriisi”. Samoin Norjan rannikolta voidaan laukaista myös risteilyohjuksia kohti Murmanskin laivastotukikohtaa sekä alueen telakoita. Eli tämä saattaa olla syynä siihen, miksi tuosta vuoden 1962 ohjuskriisistä ei enää olla kovin paljoa puhuttu. Kun keskustellaan siitä, miten paljon USA sitten tukisi oikeassa sodassa Eurooppaa riippuu siitä, että olisiko tuossa konfliktissa mahdollisuutta siihen, että tuon sodan syy voitaisiin laittaa esimerkiksi jonkun USA:n Eurooppalaisen liittolaisen niskoille.

Tuo syy voisi olla venäläisvähemmistöön kohdistuva vaino, joka sitten tarjoaisi Valkoiselle talolle ikään kuin takaoven tuosta tilanteesta. Se palkkaako Trump sitten kenraalin omaksi ulkoministerikseen tai miksikään muuksikaan ministeriksi on vähän arvailujen varassa. Nimittäin kenraalit eivät koskaan mitään kovin sovinnollisiia ihmisiä ole, mutta se että esimerkiksi G-20-kokousta uhkaillaan kivillä, ei varmaan ole kenenkään mielestä kovin linjakasta. Joten tietenkin olisi varmaan mukava järjestää seuraava kokous Moskovassa, missä Kreml varmaan osaa pitää myös järjestystä yllä.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Perussuomalainen puolue sai sitten uuden puheenjohtajan

Jussi Halla-Aho valittiin odotetusti Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, ja hänellä on edessään melkoinen työ tämän puolueen kanssa. Eikä tilanne ole muutenkaan helppo, koska vaikka tuo puolue sitten lähtisi hallituksesta, niin silti sen kannatus ei ehkä tästä nouse. Syy miksi Halla-Aho valittiin tuohon tehtävään johtuu siitä, että hän oli ehdokkaista tunnetumpi sekä osasi puhua asioista niin, että ihmiset ymmärsivät hänen sanomansa, mutta kuitenkaan tämä tehtävä puolueen luotsauksessa uuteen nousuun  ei ole missään nimessä kovin helppoa, ja tässä tehtävässä tuo uusi puolueen johto tulee kohtaamaan sen, mikä on karua todellisuutta monissa muissakin poliittisissa liikkeissä.

Vaikka puolueen johto olisi kuinka olisi takanaan puolueen jäsenistön vankkumaton sekä yhtenäinen kannatus, kun se tekee päätöksiä, niin tämä ei aivan vielä riitä siihen, että puolueesta tulisi johtava poliittinen mahtitekijä. Puolueeseen kuuluvia on melko vähän verrattuna kaikkien äänioikeutettujen määrään, ja siksi sen pitää saada taakseen myös niitä, jotka eivät kuulu puolueisiin saadakseen ääniä julkisissa vaaleissa. Poliittisilla liikkeillä on sellainen ongelma, että varsinkin jos ne noudattavat kovin radikaalia linjaa politiikassaan, niin silloin tietenkin niiden jäsenistö on hyvin mukana toiminnassa. Kuitenkin tuo sama asia mikä tiivistää puolueen “me” henkeä saattaa aiheuttaa sen, että puolueen ulkopuolella olevat ihmiset alkavat pelätä sitä.

He valitsevat toisen puolueen jäseniä, jos joku poliittinen liike ei sitten aja heidän asiaansa. Ja tässä sitten on poliittisten liikkeiden ongelma kautta koko maailman, eli vain uurnalla annetut äänet ratkaisevat sen, kuka pääsee parlamenttiin tai kaupunginvaltuustoon. Tuon takia jokaisen puolueen pitää sitten jotenkin tasapainotella lausunnoissaan, jotta sen ehdokkaat saavat taakseen suurimman mahdollisen kannattajajoukon. Kyseistä tasapainottelua kutsutaan nimellä “vaalimatematiikka”, ja se tekee poliittisesta työskentelystä niin kamalan vaikeaa. Vaikka puolue olisi kuinka oikeistolainen hyvänsä, niin kuitenkin sen johdon pitää ottaa huomioon se, että vain luonnolliset henkilöt saavat länsimaissa äänestää.

Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka puolueen johto kuinka haluaisi miellyttää jotain superrikkaita toimitusjohtajia, niin kuitenkin siivoojia on paljon enemmän kuin noita miljonäärejä. Ja siksi noiden puolueen strategien pitää sitten luvata jotain myös ihmisille, jotka eivät niin kamalan hyvin tule toimeen. Tässä tietenkin pitää myös osata tasapainotella monen muun asian kanssa, koska puolueen pitää hankkia rahoitusta toiminnalleen, ja erityisen tärkeää on se, että sen vaalikampanjoissa esiin tuomat asiat päätyvät suuren yleisön tietoon. Tuon takia tarvitaan media-kampanjoita sekä mainostoimistoja, joiden tehtävänä on tehdä sellaisia mainoksia, että ne uppoavat nimen omaan suureen yleisöön. Ja sitten tietenkin puolueen pitää valita kohderyhmä, jolle se kohdistaa tuon vaalimainonnan. Puoluetta voidaan ajatella tuotteena, jota markkinoidaan ihmisille kokonaisuutena.

Kun  median kautta tapahtuvaa markkinointia koskeva suunnitelma tehdään, niin silloin tietenkin puolueen johtajien pitää muistaa se, että kaikkia ihmisiä ei koskaan voida miellyttää niin paljon, että he sitten merkitsevät juuri heidän listallaan olevan ehdokkaan numeron äänestyslippuun. Varsinkin Suomen kaltaisessa rauhallisessa maassa on sellainen ongelma, että poliittisten puolueiden sekä yksittäisten ehdokkaiden välillä on erittäin pieni, joten tällöin pitää ehdokkaiden miettiä hyvin tarkasti sitä, mitä he sitten lupaavat äänestäjille, koska joku pieni asia saattaa sitten saada aikaan sen, että jonkun toisen ehdokkaan numero sitten piirretään tuohon äänestyslippuun.  

Ihmisillä on erilaisia ajatuksia monista asioista kuten ääriliikkeistä, ja miten niihin pitää suhtautua, ja sama sitten koskee myös Kioton ilmastosopimusta, maan puolustusta, postipalveluita sekä vaikkapa liikennettä, eli joidenkin syrjäkylien asukkaiden on vain pakko omistaa auto, jotta he voivat hoitaa asioitaan. Ja koskaan ei varmaan kenestäkään ole mukavaa jäädä työttömiksi, koska tehdas ei kannata. Toisaalta taas tuosta “vihreästä energiasta”, mikä tarkoittaa huippuluokan hyötysuhteella varustettuja kattiloita sekä puhdistuslaitteita ja myös esimerkiksi maalämpöä ja ajoneuvojen hybriditeknologiaa voisi tulla maamme seuraava vientivaltti.

Mutta palataan taas siihen, mitä kompromisseja puolueen johdon pitää tehdä saadakseen ihmisten enemmistön tuen taakseen, niin heidän pitää aina muistaa se, että missään tapauksessa ei sellaista lupausta saa antaa, missä joku ammattiryhmä ikään kuin sivuutetaan täysin. Kun puolue on hallituksessa, niin sen tekemät päätökset koskevat koko kansaa. Ja tietenkään kaikkien eturyhmien kanta asioihin ei voi olla aivan sama.

Maamme rahavarannot ovat rajalliset, joten sen takia poliittinen johto ei voi aivan jokaiseen kylään ryhtyä rakentamaan moottoritietä tai juna ei voi pysähtyä jokaisen maitolaiturin kohdalla eikä myöskään jokaiseen muuhunkaan toiveeseen voida aina vastata “kyllä”. Mutta kuitenkin kun puolue lähtee vaaleihin, niin sen johdon pitää myös miettiä, että haluaako se tukea jotain pesäpallomailojen heiluttajia, olivat nämä joko anarkisteja tai oikeiston kannattajia. Ja tietenkin sen pitää saada listoilleen ehdokkaita, jotka ovat valmiit lähtemään taisteluun. Tuolloin tietenkin käy niin, että jos jostain vaalipiiristä ei saada listoille ehdokkaita, niin silloin tietenkin tuon vaalipiirin asioita käsitellään paljon vähemmän.

http://puolueenstrategia.webnode.fi