Showing posts with label vaino. Show all posts
Showing posts with label vaino. Show all posts

Thursday, November 23, 2017

Argentiinan kadonnut sukellusvene sekä juntan varjo tuossa yhteiskunnassa

Ushuain lentotukikohta Tulimaassa
(Internet)

Kimmo Huosionmaa

Puhuttaessa kadonneista sukellusveneistä ja oudoista äänistä veden alla, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että valtameri on valtavan suuri alue, ja suurin osa sen pohjasta on edelleen täysin tutkimatonta aluetta. Vain harva ihminen on käynyt syvän meren pohjassa, ja kun puhutaan sukellusveneiden katoamisesta, niin silloin tietenkin tulee mieleen kaiken maailman salaliittojen lisäksi myös sellainen vaihtoehto, että sukellusveneen alla saattaa purkautua vedenalainen tulivuori, joka sitten saa aikaan samanlaisen vaikutuksen kuin miina, eli tulivuoresta lähtevä paineisku voi murtaa sukellusveneen rungon. Tai sitten vene voi vain joutua liian syvälle, jolloin se litistyy kuin hammastahnatuubi.


Yksi tilanne jossa näin voisi käydä on se, että sukellusvene joutuu sen rungon kestävyyttä testattaessa esimerkiksi Kaskelotin ääniaseen kohteeksi, ja jos tuolloin ei ole kuulosuojaimia, tai sitten ruorimies käyttää hydrofonia ajaessaan venettä, niin seurauksena voi olla tilanne, missä vene joutuu pois sen miehistön hallinnasta, jolloin sitten se ajautuu aivan liian syvälle. Se mikä tämän katoamisen on aiheuttanut selviää toivon mukaan sitten kun miehistö saadaan ylös. Mutta kuitenkin heitä ei ehkä koskaan tulla löytämään tuolta kaukaiselta mereltä. Eli jos vene on uponnut paikkaan missä syvyyttä on useita kilometrejä, niin silloin saattaa olla niin, että tuo vene on kadonnut ikuisiksi ajoiksi jonnekin kauas meren pohjaan.

Juntan johtaja Kenraali Jorge Vileda
(1925-2003)



Ja tuollaisen sukellusveneen kaltaisen laitteen katoamisen ympärillä on aina kaikenlaisia huhuja, joita ei koskaan voida sulkea pois täysin ennen kuin hylky jossain vaiheessa löytyy. Jos hylkyä ei löydetä, niin silloin alkavat legendat syntyä, ja huhut levitä esimerkiksi torpedoista, jotka ovat iskeneet vahingossa sukellusveneeseen. Tai muusta mahdollisesti tapahtuneesta sabotaasista kuten pommista sukellusveneen sisällä, tai siitä että joku olisi vaihtanut torpedon päähän ajastimella varustetun sytyttimen, mikä sitten olisi räjäyttänyt veneen kappaleiksi.  Mutta tietenkin veneen löytyminen sitten hälventää epäilyjä.


Jos tuo tapaus olisi sabotaasi, niin sen takana voisi olla Etelä-Amerikan huumemafia, joka on saattanut lahjoa tuon veneen miehistöä tai upseereita osallistumaan omaan “liiketoimintaansa”. En tiedä mikä tilanne esimerkiksi Argentiinassa on korruption kannalta, mutta tuon pelätyn sotilasjuntan varjo on edelleen havaittavissa  maan politiikassa, ja ehkä joku sitten on koskenut jotain noille miehille.


Tuon juntan aika kyseisessä maassa oli hyvin paljon raaempaa kuin Chilessä, ja tuollainen toiminta missä ihmisiä pantiin katoamaan, ja heidän ruumiinsa sitten heitettiin mereen, saa varmasti aikaan vihaa sekä kaunaa ihmisten silmissä vielä nykyäänkin. Ja kuten tiedämme, niin oikein ketään tuohon äärimmäisen väkivaltaisella otteella hallinneeseen sotilasjunttaan kuuluvaa ei ehkä koskaan olla edes ajateltu laitettavan syytteeseen.


Argentiinan sotilasjuntan ydin kuului Laivaston koneopin koulun ESMA:n  (Estrada méchanica de la armada) opiskelijoihin sekä muuhun henkilökuntaan, ja laivasto oli tuon juntan vahva tukija. Ja ehkä sitten joku ajattelee, että tuossa maassa elävät ihmiset ajattelevat, että kaikki on anteeksi annettu, niin olen sitä mieltä, että tuossa maassa saattaa olla paljonkin kaunoja, joista ei juurikaan olla puhuttu. Eikä kidutus tai omaisen katoaminen ole mikään asia, jota voi koskaan antaa anteeksi, ja varmasti on ihmisiä, jotka ovat juntan jälkeen joutuneet väärin kohdelluiksi Argentiinan asevoimissa, joissa edelleen palvotaan tuota aikaa, kun kenraalit Jorge Viledan (1925- 2013) aurinkolasit päässään pitivät valtaa tuossa maassa.  Vasta vuonna 2003 saatiin tuon juntan johtavat upseerit pidätettyä, ja juntta kaatui jo 1980-luvun alussa, mikä kertoo jotain tuon organisaation voimasta tuossa maassa.






Tuesday, November 8, 2016

Rooman rakentamiseen liittyi paljon hikeä, kyyneleita sekä ennenkaikkea verta

Rooman valtakunnan uudistaminen tai rakentaminen oli verinen prosessi, jonka alkuun panivat sellaiset miehet kuin Lucius Cornelius Sulla, ja tuo uudistaminen on oikeastaan toiminut kehyksenä sekä innovaationa mm. moderneille “Star Wars”-elokuville. Eli kuten tiedämme, niin tuolloin Rooman uudistamisessa tai oikeastaan “puhdistamisessa” oli kyseessä sellainen toiminta, kuin vallan siirto ylimyksille. Ja tietenkin tuolloin katsottiin, että valtakoneisto oli puhdistettava Rooman ensimmäisen tasavallan aikaisista aineksista, kuten Josif Stalin heitä kutsuisi.

Aikansa Stalinin eli Sullan tappolistoille päätyi ilmeisesti monia Rooman perustajasuvuista, ja kuten olemme varmasti tienneet, niin tuossa rooman valtakoneiston puhdistuksessa käytettiin erittäin kovia otteita. Roomaa ei rakennettu päivässä, ja tuo sukupolvien projekti oli tietenkin veristä ja väkivaltaista puuhaa, jossa ei keinoja kaihdettu  Jos noita aatelissukuja, jotka tukivat tasavaltaa, nimitettäisiin metsäksi, niin silloin Sullaa voidaan nimittää kirvesmieheksi. Ja jos kyseessä olisi esimerkiksi toimistosiivoukseen tai talon rakentamiseen verrattava toiminta, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että Sulla toimi rapparina, ja Cicero taas oli siivooja, joka hoiti roskat pois, ja lopussa sitten lankkimihenä toimi Caesar, joka sitten peitti nuo veriset tapahtumat omalla sodallaan, ja auttoi luomaan kuvan uudesta sekä kukoistavasta Roomasta, ja kuten voidaan hyvällä omallatunnolla väittää, niin Caesar aloitti keisariajan, joka sitten kulminoitui Octavianukseen. Joidenkin ihmisten mielestä sana “anus” on muuten johdettu keisari Octavianus-Augustuksen nimestä.

Vaikka Sulla tietenkin toimi tässä operaatiossa työryhmän kärkimiehenä, niin silti voidaan sanoa, että tuo tasavallan rapautuminen johtui siitä, että valtaa keskitettiin puolustuksen nimissä liikaa yhdelle miehelle, ja osittain voidaan myös väittää sellaista, että Sulla oli pakotettu toimimaan siten kuin hän toimi. Eli oliko hänelle sitten annettu diktaattorin valtuudet, tai väittikö sotapällikkö Marius hänelle ne siirtäneensä, sitä voimme vain arvailla. Kuitenkin saattoi olla niin, että Sulla ei enää uskaltanut luopua tuosta työpaikasta Rooman johtajana peläten joutuvansa ristille roikkumaan

Kuitenkin saattoi olla niin, että Sulla oli pakotettu hyökkäämään Roman omaa väestöä kohtaan, kun hän etsi mahdollisia pettureita tasavallan sekasortoisina aikoina, jotka sitten johtivat vallan siirtoon keisarille. Voi olla hyvinkin mahdollista, että Sulla ei noita valtuuksia ehkä tiennyt saaneensa, mutta kuitenkin hän on yksi historian mustamaalatuimmista hallitsijoista. Ja merkillepantavaa on se, että hän kuitenkin luopui virastaan vapaaehtoisesti, eikä häntä ilmeisesti eläessään niin paljon vihattu, mutta kuoltuaan hän muuttui epähenkilöksi.

Kun katsotaan latinankielisiä tekstejä esimerkiksi historian kirjoista, ja pääsemme tiettyihin roomalaisiin virkoihin tai niiden nimityksiin, niin kohtaamme esimerkiksi sanan “Maximus” tai “Prefectus” tai “imperatus”ja ehkä myös “sepalus” , ja silloin mieleeni on tullut sellainen ajatus, että onko joku noista sanoista alun perin tarkoittanut ehkä jonkun Rooman perustajan nimeä. Tai perustiko Rooman oikeasti joku Romanus-niminen mies, vaikka tietenkin nuo nimet on kerrottu muodossa Romulus ja Remus, joista jälkimmäinen on ilmeisesti ollut pohjana sanalle “Remuaja”. Romuluksen nimestä taas on käännetty suomalainen sana "Romu" Ja oliko Sulla sitten täysin tajunnut, mitä vastaan hän lähti rynnätessään pidättämään noita ylimyksiä? Kun puhutaan Rooman aatelistosta, niin he olivat tietenkin hyvin verkottuneita erilaisten poliittisten avioliittojen kautta, ja toki he tiesivät, mitä Roomassa oli tuolloin tekeillä.

Ja silloin tietenkin voidaan hyvin ajatella, että monet heistä sitten karkasivat tiloiltaan, jotta Sullan miehet eivät päässeet heihin käsiksi, ja tätä epäilen siksi, että noilla aatelisilla oli tuolloin jokaisella oma tiedustelupalvelunsa, joka varoitti heitä vaarasta. Ja todellinen valta roomassa oli noilla miehillä, joita ilmeisesti kutsuttiin etruskeiksi, ja heidän surmaamisensa oli sikäli vaikeaa, että kenelläkään heistä ei ollut varmaan otsassaan tatuoituna tuota sanaa, Etruskit olivat yhteiskuntaluokka, joka tunnetaan erityisesti taidokkaista hammasproteeseistaan. Ja moni asia meidän kirjallisessa kulttuurissamme on heiltä peräisin.

Toisin sanoen “Star Wars”-elokuvien jedit sekä Asimovin Säätiö-kirjojen “Toisen säätiön” jäsenet ovat saaneet vaikutteita etruskeista, jotka aikoinaan olivat ilmeisesti melko vaikuttava yhteiskunnallinen toimijaryhmä. Kun mietitään sitä, miten he toimivat Sullan “gestapo-otteita” käyttävien sotilaiden edessä, niin voidaan tietenkin kysyä, missä heidän lapsensa olisivat oikeasti turvassa? Toki he saattoivat valehdella oman nimensä muutenkin, jotta noiden ihmisten henkilöllisyys saataisiin peitettyä, ja saattoi olla niin, että he käyttivät noita “ylimysnimiään” vain silloin kun he kokoontuivat päättämään rooman ansiosta, koska vallanpitäjä ei koskaan ole kovin pidetty, ja siksi he saattoivat salata omat henkilöllisyytensä välttyäkseen kansan vihalta. Tai vihalta johon Sulla ja kumppanit kansaa yllyttivät. .

Ja tuo turvapaikka löytyi tietenkin Sullan vierestä, mistä kukaan legioonalainen ei noita etruskeja edes osannut tai uskaltanut mitenkään etsiä. Kun puhutaan esimerkiksi Augustuksesta, niin tietenkin on huomioitava sellainen asia, että hän on Caesarin ottopoika, ja se tekee asiasta erittäin mielekiintoisen. Näet jos Augustus oli itse etruski, niin silloin tietenkin hän on saattanut omat vanhempansa tuntea, koska Caesar oli paljon poissa kotoa työkiireidensä takia, ja siksi hänen kasvattajinaan toimivat lähinnä erilaiset lastenhoitajat. Kukaan ei koskaan uskaltaisi tuollaista mennä suurelle Juliukselle edes väittämään, koska silloin olisi haettu vasaroita sekä nauloja. Etruskeista tietenkin on olemassa monia enemmän tai vähemmän tieteellisiä teorioita, ja kansana he ovat edelleen arvoituksellisia.




New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...