Showing posts with label kouluttaminen. Show all posts
Showing posts with label kouluttaminen. Show all posts

Friday, January 20, 2017

Eläinten pitäminen on vastuunalaista toimintaa, ja jos ihminen ei pysty tai halua eläimiä pitää, niin miksi hän niitä sitten ylipäätään hankkii?



Eläinten kohtelun elokuvia kuvattaessa tulisi olla sellaista, että myös se nauttii kuvauksista, enkä usko että kukaan haluaa nähdä elokuvaa, jossa on eläimiä rääkätty. Eläinrääkkäys on pöyristyttävä rikos, jonka vakavuutta ei oikeastaan kovin moni ilmeisesti käsitä, ja siksi siitä pitäisi sitten vähän keskustella kaikkien ihmisten kanssa. Jos eläintä rääkätään tai muuten kohdellaan kaltoin, niin silloin voi olla seurauksena se, että tällainen luontokappale sitten hyökkää ihmisten kimppuun tai pahimmillaan levittää jotain tappavaa sairautta kuten rabiesta ihmisten keskuuteen. Kaltoin kohtelu tarkoittaa nimittäin tässä tekstissä nimenomaan rokotusten sekä terveystarkastusten laiminlyöntiä, että eläimen jättämistä ulos yöksi ilman valvontaa.

Monet ihmiset eivät usko, miten vaarallisia esimerkiksi rabiesta sairastavat kissat voivat olla, koska niiden purema levittää tuota kammottavaa sairautta ihmisten keskuuteen, ja kun ajatellaan esimerkiksi koiria, niin silloin kyseessä on eläin, joka voi tappaa ihmisen hyvinkin helposti. Ongelmia tulee jatkuvasti esimerkiksi taistelukoirien kanssa, joiden haltija on usein pentutehtailija, joka ei noista eläimistä sitten välitä tippaakaan, vaan hän haluaa nähdä brutaalia sekä täysin moraalitonta ”urheilua”, jossa koirat surmaavat toisiaan, ja tällaiset kilpailut ovat täysin tuomittavia. Joillekin ihmisille ei ole täysin selvää sellainen asia, että jos tuollainen taistelukoira sitten pääsee vapaaksi, niin se sitten voi yllättäen hyökätä jonkun ihmisen kimppuun.

Mutta tietenkin se on vielä kauhistuttavampi ajatus, että taistelukoirille syötetään joskus amfetamiinia, jotta ne kestäisivät paremmin kipua. Ja äärimmäisissä tapauksissa on ollut todisteita siitä, että eläimiin on tartutettu esimerkiksi rabiesta, jotta ne taistelisivat kuolemaan asti. Tuota tekniikkaa on käytetty esimerkiksi tilanteissa, missä taistelukentille on päästetty koiria, joiden tehtävänä on ollut herättää kauhua vihollisen keskuudessa. Eli kun vihollinen on lähestynyt, niin taistelukentillä on avattu häkkejä, joista nuo koirat on päästetty heidän kimppuunsa, ja tuota taktiikkaa on käytetty esimerkiksi joissain historiallisissa sodissa kuten 30-Vuotisessa sodassa, koska silloin jo tiedettiin, että rabies tarttuu toiseen eläimeen tai ihmisiin tuon taudin saastuttaman eläimen purressa tätä.

Siksi esimerkiksi joihinkin kaupunkeihin heitettiin rabieksen sairastuttamia rottia tai koiria sen vastarinnan kukistamiseksi. Tällaista taktiikkaa käytettiin kuulemma esimerkiksi Berg Op Zoom nimisen kaupungin taistelussa, jossa piirittäjät halusivat rosvota sen kellareihin varastoidun kullan, jotta Wallenstein pystyisi maksamaan palkkasoturiensa palkkiot. Mutta kun palataan eläinten kohtelemiseen, niin silloin jos ihminen kohtelee eläintään välinpitämättömästi, niin että se jätetään jopa kovalla lumipyryllä ulos, niin silloin hän kyllä kohtelee samalla tavoin myös muita ihmisiä. Ja itse kyllä ihmettelen, että miksi joku ylipäätään hankkii eläimiä, jos ei niitä halua sitten edes hoitaa? Eli mitä hyötyä tai iloa kenellekään on hankkia koiria johonkin pihalle seisomaan johonkin juoksunarun päähän?

Jos koira hankitaan, niin silloin tietenkin on varmaan ostajalla tiedossa, että sen pitäminen vaatii hiukan vastuuta, ja että koira vaatii saman verran liikuntaa kuin ihminen. Joten mitä varten koiria on hankittu, jos niiden kanssa ei sitten kuitenkaan haluta olla. Jos kotieläimestä ei mitään muuta kuin haittaa ole, niin sen voi jättää ihan oikeasti hankkimatta. Koira on todella kallis hankinta, ja se pitää sitten tietenkin rokottaa ja muutenkin ruokkia. Mielestäni kaikkien eläinkauppiaiden pitäisi tarkastaa se, että eläimen ostaja ei ole eläinten pitokiellossa, koska se voi kieliä pahoista sosiaalisista vaikeuksista. Mielestäni olisi myös tärkeää, että jos henkilö on eläinten pitokiellossa, niin hän ei silloin saisi myöskään ihmisiä hoitaa.

Ja naapurit sitten kyllä näkevät, että pihalla on koira, ja haukkuminen kuuluu todella kauas, jos sitä ei mitenkään huomioida. Koira pitää kouluttaa, jotta siitä olisi muutakin kuin haittaa. Mikäli se opetetaan olemaan hiljaa, niin silloin tietenkin myös naapureilta tulevat valitukset vähenevät huomattavasti. Jos koiraa ei valvota kunnolla, niin se voi sitten päästä irti pannastaan, ja sitten lähteä juoksentelemaan kaduille. Pentutehtailijoiden kohdalla pahinta on sellainen asia, että he eivät välttämättä edes tiedä montako koiraa heillä on, ja sitten seurauksena on tilanne, missä koiran pakoa ei edes huomata, jolloin seuraukset voivat olla hyvin vakavat.

http://www.radionova.fi/uutiset/ilmiot/uutuuselokuvan-ensi-ilta-peruttiin-elainraakkayskohun-takia-137814?utm_source=mtv.fi&utm_medium=frontpage&utm_campaign=ulkoinen+nosto

Wednesday, January 4, 2017

Shakkipeli sekä kasvojen säilyttämisen metodologia ovat hyvin tärkeitä asioita ihmissuhteita kehitettäessä


Kun puhutaan oppimisesta, niin lapset ovat aivan tavattoman loistava esimerkki siitä, että kun ihminen on nuori, niin hän oppii valtavan nopeasti. Tuo johtuu siitä että heidän hermosolunsa muodostavat yhteyksiä valtavan nopeasti, ja jos lapsi esimerkiksi oppii jonkun pelin alkeet, ja häntä kannustetaan pelaamaan sitä, niin jo muutaman pelikerran jälkeen voidaan huomata hänen edistymisensä. Tuo koskee jokaista peliä, mutta se saattaa ilmetä ehkä parhaiten shakissa. 

Kun lapsen aivot muodostavat yhteyksiä erittäin nopeasti, niin ne samalla oppivat tuon pelin erittäin tehokkaasti, ja kun puhutaan taktiikasta, niin lapsi on helppo aliarvioida juuri tuollaisessa taktisia kykyjä vaativassa, mutta hyvin kaavamaisessa pelissä. Ja vaikka aikuinen istuisi lasta vastassa, niin jos shakinpelaaja on aloittanut hyvin nuorena pelaamisen, niin aikuisella voi olla hyvin suuria vaikeuksia kehittää omaa peliään, varsinkaan jos hän ei osaa keskittyä tuohon toimintaan, mitä laudalla tapahtuu. Jos puhutaan siitä, mitä shakkipeli oikeasti vaatii, niin sitä voidaan pelata kahdella tavalla. 

Joko lapsen edessä otetaan sellainen mukavan alentuva asenne, ja sitten käytetään auktoriteettia, tai tehdään jotain muuta kuin pelataan tuota peliä. Eli shakki vaatii keskittymistä, ja kyllä kaikki huomaavat, jos siinä pelin tiimellyksessä aikuinen alkaa seurata esimerkiksi jotain TV:n saippuaoopperaa. On ihmisiä joille shakki on jotenkin pyhä peli, ja itse kuitenkin olen sitä mieltä, että vaikka henkilö on jotenkin loistava shakinpelaaja, niin tietenkään hän ei ole välttämättä sopiva esimerkiksi oikeasti johtamaan armeijaa, eli siksi tuota peliä ei voida kuitenkaan pitää muuna kuin pelinä. Kuitenkin jos esimerkiksi lapsi on oppinut tuota peliä hyvin nuorena, ja kohtaa aikuisen joka ei ole paljoa pelannut tai hänen peleistään on kulunut paljon aikaa, niin tietenkin hänellä on altavastaajan asema henkilöön nähden, joka on pelannut lähiaikoina paljon otteluita esimerkiksi shakkikerhossa. 

Eli shakissa on samanlainen aspekti, kuin muussakin toiminnassa: siihen liittyvät taidot ikään kuin ruostuvat, ja kun aikaa kuluu paljon, niin silloin kyky ja taito hahmottaa pelilautaa sekä nappuloiden paikkoja ikään kuin unohtuvat, koska jos hermosolujen välitä kytkentää ei käytetä niin silloin hermosolut purkavat sen. Kun puhutaan siitä, että shakkia pidetään jotenkin älypelinä, niin siihen liittyy toisten ihmisten silmissä sellainen asia, kuin arvovaltakysymys. Arvovalta taas on sellainen asia, mikä on ikään kuin on joillekin ihmisille pyhää toimintaa. Jos aikuinen häviää lapselle tässä pyhässä pelissä, niin se on joskus sellainen asia, että jotkut ihmiset pitävät sitä kolauksena omalle arvovallalleen. Ja tuolloin syntyy sellainen näkemys, että tuon shakkipelin voi oikeasti voittaa komentamalla lasta olemaan siirtämättä jotain nappulaa. Me kaikki ihmiset olemme jotenkin kaavamaisia, ja joskus vain eivät pelit mene siten kuin haluamme niiden menevän. 

Vaikka toinen  ei mitään taktiikkaa osaisikaan, niin kuitenkin myös shakkimestarit tekevät virhesiirtoja. Ja hekin voivat olla väsyneitä, jolloin peli tietenkään ei kulje. Mutta kun puhutaan shakin opettamisesta, niin senkin asian voi tehdä oikein tai väärin. Eli ihminen voi puhua taktiikasta tai oikeastaan hokea sanaa “taktiikka” jatkuvasti, ja sitten suhtautua vastustajaan erittäin alentuvasti, ja tehdä tuolloin sen virheen, että henkilö unohtaa esimerkiksi seurata peliään. Ja aina ei kahden tai kolmen siirron matti onnistu, joten tuolloin voi käydä niin, että valmiiksi suunnitellut pelikuviot menevät pieleen. 

Kun puhutaan siitä, että lapsikin voi olla hyvä pelaaja tai mestarinkin taidot voivat olla ruosteessa, niin pelin lopputulos ei olekaan ehkä niin kauhean selvä. Ja kun puhutaan lapsen alentavasta kohtelusta, niin silloin jos ei shakissa muista keskittyä täysin, niin silloin tietenkin saattaa edessä olla erittäin nolo tilanne, jos lähdetään ikään kuin soitellen sotaan, jolloin luvassa on varmasti noloja tilanteita. Eli kun puhutaan mistä hyvänsä pelistä, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että esimerkiksi juuri shakissa saattaa yksi nukahdus riittää, jotta esimerkiksi altavastaajan lähetille avautuu se lyötilinja. 


Tuolloin mestarin on tietenkin mahdollista säilyttää kasvonsa esimerkiksi tarjoamalla lapselle jäätelöä, ja yrittää saada häntä unohtamaan pelin, tai sitten voidaan kaivaa kännykkä taskusta, sekä yrittää samalla kehittää äkillinen liiketapaaminen tai serverin kaatuminen työpaikalla. Mutta peliä sinänsä ei voiteta tekosyillä, vaan pelit ovat ohi vasta kun kuningas lyödään pois laudalta, ja ainahan mestari voi väittää että hävisi tahallaan, jotta toinen saisi sitten oppia tuosta pelistä. Mutta tuolloin olisi tietenkin asiallista myös jaella niitä siirto-ohjeita pelin yhteydessä, jolloin tuo selitys tahallaan häviämisestä olisi varmasti uskottavampi kuin istuminen tuppisuuna ja siirrellä nappuloita laudalla.

metsantarinoita.blogspot.fi

Wednesday, November 23, 2016

Rotta on vahinkoeläin, jolla on paljon myös annettavaa kognitiivista oppimista käsittelevälle tutkimukselle sekä viranomaisille ja koko ihmiskunnalle


Länsimetroa rakennetaan kovaa vauhtia, ja räjähdykset täristävät taloja, joiden perustusten pelätään halkeilevan tuon toiminnan seurauksena. Tuo meteli tietenkin häiritsee ihmisiä jotka eivät ehkä saa silloin nukuttua, kun maan alla räjäytetään ja porataan. Samoin Internetin toiminta on hiukan takkuillut noiden räjähdysten takia. Mutta se mikä häiritsee ihmistä häiritsee myös eläimiä, ja eräs ihmisen epämiellyttävimmistä seuralaisista on tämän takia saapunut myös espoolaisten kiusaksi, ja tuon eläimen kanssa kannattaa olla hiukan varovainen, Kyseessä on nimittäin harmaa rotta (Rattus norvegicus), joka on paitsi melko aggressiivinen, niin se saattaa kantaa erilaisia tauteja.

Rottia elää kaikkialla, missä on ihmisiä. Niiden lempiympäristöä ovat viemäreiden kaltaiset paikat, missä nuo vähintään vastenmieliset olennot voivat olla turvassa esimerkiksi pöllöiltä ja koska kaupunugeissa ei ole muitakaan niiden luonnollisia vihollisia kuten käärmeitä tai näätiä samoin kissoja pidetään kaupungissa kytkettyinä, jolloin nekään eivät rottia verota, niin täällä niiden kanta sitten rehottaa. Ja kun rotta sitten luonnollisesti häiriintyy räjäytysten takia, niin se nousee maan pinnalle, missä siitä voi olla jopa fyysistä haittaa ihmiselle. Jos tuota jyrsijää yritetään potkia, niin silloin se hyvin helposti väistää tuon jalan, ja sitten saattaa käydä niin, että se puree akillesjänteen poikki, jos se ehtii kiepahtaa jalan taakse.

 Eli kuten tiedämme, niin rotta on vaarallinen eläin, jolla on talttamaiset sekä hyvin terävät hampaat, joissa kiillettä on vain edessä, joten tuo rakenne tekee siitä sellaisen, että tuo hammas pysyy terävänä koko sen eliniän. Rotan ongelmana on se, että kyseinen jyrsijä on erittäin oppivainen eläin, ja jos se kerran saa liian vähän myrkkyä, niin silloin se ei sitten enää tuohon myrkkansaan mene. Eli se oppii vainoamaan strykniinin hajun, ja yhdistämään sen myrkytykseen, ja sama koskee myös tilannetta, missä se näkee lajitoverinsa kuolevan tuohon myrkkyyn. niiden oppivaisuuden sekä nopean kehityksen takia kyseisiä jyrsijöitä käytetään eläinten älykkyyttä sekä niiden oppimiskykyä tutkivissa tutkimuksissa, joita kutsutaan kognitiotestaukseksi.

Eli vaarallisuutensa takia kyseistä jyrsijää ei käytetä niinkään missään syöpä- tai viraalitutkimuksessa, vaan nimen omaan kognitiiviseen oppimiseen liittyvässä tiedon keruussa. Noissa tutkimuksissa käytetään sekä luonnollisia että alkon jakamiseen eli kloonaamiseen  perustuvan lisääntymisen avulla tuotettuja harmaita sekä valkeita rottia, ja noilla testeillä kokeillaan sitä, että mikä on perimän osuus esimerkiksi älykkyydessä. Eli jos käytetään vaihtelevalla perimällä varustettuja rottia, ja koko otoksesta saadaan yhteneviä tuloksia toistuvasti, niin silloin voidaan esittää ajatus, että tietyllä taidolla ei ole mitään tekemistä perimän kanssa.

Mutta jos taas esimerkiksi perimältään yhteneväisillä otoksilla saadaan aikaan eriäviä tuloksia, niin silloin syy on kouluttajissa. Rottien ongelma on siinä, että jos esimerkiksi narkomaanit ovat heitelleet huumeita maahan, ja rotta sitten syö noita pillereitä, niin se addiktoituu samalla tavoin kuin ihminen. Ja silloin se saattaa tulla "luukkuihin" etsimään lisää huumeita. Tuota asiaa käytetään hyväksi esimerkiksi silloin kun rottien avulla etsitään pommeja taloista. Noilla rotilla on pannassaan paikannuslaite, ja ne on opetettu haistamaan nimen omaan räjähdysaineet kuten semtex tai muut vastaavat tuotteet.

Sitten rotta vain päästetään taloon tai maastoon, ja sitten kun se näyttää tutkivan jotain kohtaa, niin nanohelikopteri voidaan lähettää sen perään, ja sitten pommiryhmä vain tulee paikalle, ja tekee räjähteen vaarattomaksi.Tuo opetus tapahtuu antamalla rotalle esimerkiksi huumaavia tabletteja, kun se haistelee räjähteitä, ja silloin tuo eläin oppii niitä myös etsimään. Samoin se voi etsiä lähes mitä hyvänsä aineita ja esineitä, mitä ihminen haluaa sen etsivän.

Rotan etu räjähteiden etsinnässä on se, että tuo pieni eläin ei laukaise miinoja, joista sitten voidaan ottaa sormenjälkiä robottien avulla. Kyseinen robotti muistuttaa lutikan sekä panssarivaunun yhdistelmää, joka ensin puhaltaa miinan päälle sormenjälkijauhetta, ja sitten kuvaa tuon pinnan UV-valossa, ja samalla se ottaa sitten vanutukolla DNA:ta tuon miinan pinnasta,jonka jälkeen ase voidaan räjäyttää. Tai sitten kyseinen laitteisto on asennettu nanohelikopteriin, joka voi kerätä näytteitä esimerkiksi viidakkoon hylätyistä ajoneuvoista tai sadeviitoista, jotka ovat kaukana sissien alueella vaikkapa Borneon viidakoissa. Nuo nanohelikopterit voidaan pudottaa alueelle vaikka predator-lennokeista, ja sitten niitä voidaan ohjata satelliittien kautta, ja kun ne ovat näyteet ottaneet, niin sitten ne lähettävät merkin "noutajalle", ja nousevat ilmapallon varassa ilmaan, josta RPV käy ne poimimassa eräänlaiseen haaviin.

espoonmetsa.blogspot.fi

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...