Showing posts with label zombie. Show all posts
Showing posts with label zombie. Show all posts
Saturday, August 5, 2017
Todellisen elämän "Resident evil" virus on löydetty merenpohjasta, ja tietenkin tämä meritähtien loinen saa aikaan ajatuksen siitä, että voisiko se tarttua myös korkeampiin eliöihin
Tässä sitten on mielenkiintoinen uutinen, joka koskee oliota eli tässä tapauksessa virusta, mikä tekee uhristaan zombien. Vaikka kyseinen virus on lähinnä meritähtien loinen, niin voidaan ajatella, että myös kehittyneempiin eläimiin voisi tarttua tällainen eliö, joka muuttaa niiden solukon omansa kaltaiseksi. Tuo prosessi voisi olla sellainen, että kyseisellä eliöllä olisi sellainen solukko, mikä toimisi osittain kuin makrofagi, joka siirtää oman perimäaineksensa toisten solujen sisään. Eli se toimisi teoriassa samalla tavoin, kuin alla olevan lehtijutun virus, joka muistuttaa kamalalla tavalla kuin "Resident evil"-elokuvista tuttua "zombie-virusta. Se mikä tässä viruksessa pelottaa, on se että virusten perimä muuttuu melko nopeasti, mikä voi aiheuttaa sen, että tämä virus voi joskus infektoida myös korkeampia eläimiä. Ja jos totta puhutaan, niin tietenki myös esimerkiksi joku sieni voi tehdä uhristaan zombien.
Tuolloin tuo olio muistuttaa ulkonäkönsä puolesta tuota kohdettaan, ja siten se voisi olla todellisen elämän zombie, joka käyttää oliota houkutellakseen lisää saaliita. Jos ajatellaan sellaista kauhukuvaa, että jollain muulla eläimellä olisi tällainen solukko, joka voisi muuttaa kohde-eläimen solukon omansa kaltaiseksi, niin silloin kyseessä olisi olio, joka voisi uhata kokonaista ihmiskuntaa. Tuolloin tulee mieleen sellainen mahdollisuus, että tuon kuvitteellisen olion veri olisi sellaista, että se kykenisi siirtämään olion perimän sen kohteeseen, ja tuo kyky voisi olla osa kyseisen organismin immuunipuolustusta, jolla se voisi puolustautua myös suurempia hyökkääjiä vastaan.
Tietenkin muistakin omituisia sieniä tunnetaan maailmalla, ja yksi erikoisimmista on sieni, joka tukeutuu sitä syöneen muurahaisen aivoihin, minkä jälkeen muurahaiset nousevat jonkin korren päähän, ja sitten voivat sienet kasvattaa itiöemänsä, jotka levittävät tuon eliön itöitä tehokkaasti laajalle alueelle. Kuitenkin tällaiset tapaukset, missä sieni-eliö muuttaa toisen eläimen itsensä kaltaiseksi ovat melko harvinaisia. Mutta kun pohditaan sienten olemusta, niin silloin pitää aina muistaa, että osa eliöistä osaa sulattaa solukkonsa ikään kuin yhdeksi massaksi.
Silloin mieleen tulee tietenkin ”Salaisista kansioista” tuttu ”musta öljy”, mikä voisi olla tuollainen organismi. Kuitenkin tämä ohjelma on onneksi vain mielikuvituksen tuotetta, mutta tämä olio, mikä muuttaa meritähdet sieniksi tuo mieleeni erilaisia kauhukuvia siitä, mitä esimerkiksi biomanipulaatio voi ihmiselle aiheuttaa. Eli joku Porton Down kaltainen laboratorio voisi kehittää sellaisen sienieliön, joka kykenee ikään kuin kehittämään sellaista solukkoa, mikä korvaa ihmisen oman solukon.
Tuo olio voitaisiin kehittää siksi, että asevoimat varmasti haluaa, että sen sotilaiden ruumiit voitaisiin parantaa silmissä, jos heihin tulee osuma. Eli tuollaista solukkoa voitaisiin kehittää korvaamaan tuhoutunut kudos hyvin nopeasti, jotta sotilaiden kuolema voitaisiin salata, eli tuolloin voitaisiin sitten jopa kuolleen ihmisen ruumis korjata erittäin nopeasti.
http://newscdn.newsrep.net/h5/nrshare.html?id=044C920E9C10100001_us&r=3&lan=en_US&pid=14&app_lan&mcc=244&declared_lan=en_US&pubaccount=ocms_0&referrer=200620&showall=1
https://kirjabloggaus.blogspot.fi/
Wednesday, November 9, 2016
Uuden sukupolven transhumanistinen kauhusankari eli zombie
Nykyään muotia ovat erilaiset "zombie"-elokuvat, joissa luodit lentelevät ja eläviä kuolleita lahdataan kaikilla mahdollisilla välineillä. Kun puhutaan noista elokuvista, niin niiden takana on käsitys siitä, että asevoimat voisi tuollaisella biomanipulaatioon perustuvalla tekniikalla yrittää luoda supersotilaita, eli eräänlaisia "ihmisaseita", joiden avulla nuo komentajat voisivat suorittaa tehtävänsä ilman ongelmia. Tarinoissa zombiet olisi varustettu sellaisella DNA:lla, että ne pystyisivät uusimaan kudoksiaan salamannopeasti.
Yleensä tuo muuttaminen tapahtuisi virusten avulla, joka sitten muuttaisi ihmisen zombieksi. Kun keskustellaan esimerkiksi siitä, miten tuollainen virus sitten muka toimisi, niin voidaan ajatella käytettävän retroviruksia, joiden avulla saadaan ihmisen perimään istutettua haluttu DNA:n pätkä ujuttamalla se soluun RNA:n muodossa, jolloin käänteiskopioijaentsyymi soluttaa sen solun omaan perimä-ainekseen. Tuollaisen armeija-zombien takana on ajatus, että komentajilla pitää olla alaisia, jotka voivat täyttää saamansa käskyt itsenäissesti, mutta eivät samalla kuitenkaan kapinoisi.
Sen takia esimerkiksi Heinrich Himmler oli aikoinaan hyvin kiinnostunut zombie-myytistä. Kun puhutaan siitä, millaista tiedettä genetiikka oikeasti on, niin sitä voidaan käyttää kammottavalla tavalla väärin. Jos ajatellaan tilannetta, missä luodaan esimerkiksi ihminen, jonka kudokset uusiutuvat valtavan nopeasti, niin silloin voidaan puhua todellisesta supertaistelijasta. Jokaisen maailman valtiaaksi halunneen henkilön unelmana on ollut hallita armeijaa, joka ei koskaan kyseenalaista häntä ja hänen vaikuttimiaan. Tämän takia japanin keisarilla oli esimerkiksi käytössään samuraita, joita voidaan pitää eräänlaisina zombie-tappajina. Heitä koulutettiin lapsesta pitäen noudattamaan bushidoa, eli erityistä tapakoodia, jonka mukaan samurailla oli velvollisuus surmata itsensä, mikäli hänen esimiehensä käski.
Tuossa tapauksessa zombie on luotu kasvastustieteellisten menetelmien eli tarkemmin sanottuna waldorf-menetelmän avulla. Joskus taas taisteluissa on käytetty rangaistuspataljoonia, jotka on määrätty hyökkäämään vihollisen asemiin ilman mahdollisuutta perääntyä. Eli jos nuo sotilaat perääntyivät, niin heidän kuolemantuomionsa pantiin toimeen. Eli nämä lähinnä väkivaltarikollisista kootut osastot saivat toimia ikään kuin hyökkäyksen kärkimiehinä, ja osoittaa kovuuttaan taisteluissa. Nämä pataljoonat kärsivät yleensä lähes 100% tappioita hyökätessään konekivääritulessa kohti vastustajien asemia. Nuo olivat aikoinaan sellaisia asioita, mistä on tehty kuolemattomia kauhu- ja toimintaelokuvia.
Mutta genetiikka on tuonut eteen erityisen transhumanistisen mallin, missä yleensä jostain tutkimuslaitoksista karkuun lähtenyt virus muuttaa ihmiset zombieksi. Ja tietenkin tuosta on tehty uusi malli, missä lapsista tehdään zombieta. Nuo zombiet sitten koulutettaisiin vastustamaan viettiään, ja sitten niitä käytettäisiin täydellisinä aseina. Alun perin tuo sana tarkoitti Haitilla vallitsevaan voodoo-kulttiin liittyvää mustaa magiaa, jossa henkilölle syötetään fugun eli pallokalan maksaa, missä oleva myrkky muuttaa hänet tahdottomaksi orjaksi, jollaisia kuulemma ennen työskenteli voodoopappien eli houganien pelloilla.
Noissa uuden sukupolven zombie-kauhuelokuvissa näet nämä Haitin saarelta peräisin oleviin tarinoihin on liitetty sellainen efekti, että zombiet ovat mieltyneet raakaan ihmislihaan, ja ainoa vietti mitä heillä on jäljellä on ruokahalu, eli melkoisen erilainen on tämä Hollywoodin zombie verratuna noihin vanhoihin Haitin tarinoihin, ja uusin versio on sitten tietenkin ninja-zombie, joka lahtaa vastustajia esimerkiksi samuraimiekoilla, ja tietenkin nämä zombiet pitää tappaa päähän suunnatulla laukauksella. Ja tietenkin niiden purema levittää tuota virusta, jolloin ihminen sitten muuttuu zombieksi, ja ryhtyy levittämään pelkoa ja kauhua ympärilleen.
http://espoonmetsa.blogspot.fi/

Subscribe to:
Posts (Atom)
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible. "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...

-
That is the thing where electromagnetic wormholes are needed. In photonic data transportation, the system loads information as wave movement...
-
"Illustration of the USS Delaware deploying the Yellow Moray spy robot underwater. Image generated by AI" (Sustainability Times, “...
-
Above is a fictional interstellar spacecraft. There is a possibility that in the future this kind of spacecraft will be are reality. The ide...