Asimovin Säätiö-Trilogian "Toinen Säätiö" sekä analyysi tuon kirjailijan kirjasarjasta, jota hän kirjoitti läpi koko elämänsä

Isaac Asimovin kirjoittama "Toinen Säätiö"-kirja on oikeastaan erittäin mielenkiintoinen opus, joka varmasti kannattaa lukea, mutta sitä ei oikeastaan voi ymmärtää, jos ei lukija ole lukenut myös edellistä kirjaa nimeltään "Säätiö ja Imperiumi". Tuo edellinen romaani on ikään kuin johdanto siihen, mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu, ja kuten kaikki tuohon trilogiaan sekä sitä seuraaviin samaa aihetta sivuaviin kirjoihin tutustuneet henkilöt tietävät, niin Asimov käsittelee kirjoissaan miljoonia vuosia kestäviä ajanjaksoja, joiden väliin mahtuu kaikenlaisia asioita. Se mistä hän ideoi tuon salaperäisen "Toisen säätiön" varmasti voisi olla vaikkapa KGB.

Ja jos tuon kirjasarjan joku sitten jaksaa lukea läpi, niin silloin tietenkin hän huomaa sarjan viimeisen kirjan päättyvän siihen, että "Säätiön" perustajan Hari Seldonin hologrammi ei enää ilmesty hologrammina johtamaan säätiön päättäviä elimiä, ja silloin on Säätiö, eli laitos joka on perustettu suojelemaan kuvitteellisen "Galaktisen imperiumin" perintöä ikään kuin irronnut Hari Seldonista, joka oli Asimovin Kirjoissa kehittänyt "Psykohistorian" eli menetelmän, missä kaasun käyttäytymistä ennustavien NTP (Normal Temperature Pressure)-yhtälöiden avulla lasketaan ihmismassojen käytöstä hallinnasta, eli he eivät enää tarvinneet tuota hahmoa, joka on kyseisessä teoksessa ikään kuin jumaluuden vastike.

Hahmo menneisyydestä joka ohjaa tuota uutta järjestelmää, jossa voidaan havaita Asimovin ottaneen vaikutteita Brittiläisestä imperiumista. Tuo kirjasarja on hyvin mielenkiintoinen kyhäelmä, ja toki jos joku haluaa sitten tietää, millainen on viimeinen "Säätiö-kirja", niin hän voi sen etsiä kirjastosta, eikä kaikkia Asimovin tuohon sarjaan tuottamaa materiaalia tarvitse käydä läpi. Tuossa kirjasarjassa esitellään esimerkiksi "Toinen Säätiö", joka kykeni muokkaamaan ihmisten ajatuksia ja lukemaan niitä. Eli heillä oli käytössään "psykokoetin",  mikä ei oikeastaan olisi niin mielikuvituksellinen väline, kuin mitä ensin voisi kuvitella. Se ehkä voisi olla jonkinlainen  suprajohtava äärimmäisen tarkka MRI-skanneri, jossa on erittäin tehokas vahvistin. Ja se ehkä voisi lukea ihmisen aivokuoren sähköistä toimintaa pitkältä matkalta.

Kirjasarjassa kuvataan esimerkiksi tilanne, missä eräs Imperiumia vastustanut henkilö otetaan vangiksi Imperiumin alukseen, ja sitten hän muuttuu Imperiumin tai oikeastaan Imperiumin perijän "Muulin" uskolliseksi kannattajaksi, joka sitten tietenkin palvelee häntä pyyteettömästi. Tuo aivopesu voisi myös olla radioaaltoihin perustuva. Eli tämä väline voisi olla " Toisen Säätiön" taloissa ja aluksisissa, jotta se voisi muuttaa kohteiden ajattelua hyvin tehokkaasti säätämällä heidän EEG-käyräänsä sellaiseksi, mitä nuo "tahdon valtiaat" haluavat.

Säätiö-sarjassa eräs varsin omituinen hahmo sitten yrittää palauttaa Imperiumin, mutta tuo yritys sitten päättyy tuhoon, koska tuon olennon vallalle ei ollut luotu perijää.  Tuolloin puhutaan eräästä Asimovin mielikuvituksen luomista hahmoista legendaarisimmasta.  Muuli voisi olla hybridi-laji, joka havainnoi sähkökenttiä. Eli hän voisi olla esimerkiksi eräänlainen Ihmisen ja nokkasiilin yhdistelmä, joka on luotu geenimanipulaation avulla yhdistelemällä kahden lajin perimää. Ja hän kykenisi sitten havainnoimaan ihmisen pään ympärillä olevaa biosähkökenttää, jonka ihmisen hermosto tuottaa omissa sähköisissä prosesseissaan.

 Saattaa olla että tuo mestarillinen kirjoittaja Isaac Asimov ajatteli ehkä "Säätiön" luoneen tuon olennon siksi, että tälle ei olisi mahdollisuutta tulla perijöitä. Kun ajatellaan sitä, että Asimov kirjoitti tuota kirjasarjaa lähes koko elämänsä, niin silloin tietenkin kyseessä on hyvin monitahoinen kirja, jossa on tapahtumia ideoitu sekä Venäjän vallankumouksesta, että Brittiläisen imperiumin murtumisesta, ja osa noista "Säätiö-sarjassa" esitetyistä asioista ta oikeastaan niiden esikuvista on täysin tunnistettavissa, eli esimerkiksi "Encyclopedia Britannica" on tuossa kirjasarjassa kirjoitettu muotoon "Encyclopedia Galactica".

Kun puhutaan siitä, millainen satiirikko tuo kirjailija oikeastaan on, niin silloin voidaan sanoa, että tuon Imperiumin keisarin hahmo on varmasti yksi kaikkein koomisimmista olennoista, mitä missään kirjassa on milloinkaan esitetty. Samoin Imperiumin tähtialuksissa on tietenkin paineilmaposti, jonka avulla sitten nuo viestikapselit toimitetaan vastaanottajille. Tuon idean suuri kirjailija on varmaan saanut tavarataloista idean tuohon järjestelmään. Kuten tiedämme, niin Asimov oli tieteiskirjallisuuden suuria nimiä, joiden elämä on ollut hyvin erikoista.

Vuonna 1920 syntynyt Isaac Asimov kuoli verensiirrossa saamaansa HIV-infektioon vuonna 1992, mutta jätti jälkeensä loistavia kirjoja, joista osa on varmasti auttanut oikeitakin tutkijoita kehittämään erilaisista ideoista toimivia. Ja esimerkiksi hänen ideomansa "robotiikan kymmenen sääntöä" ovat ainakin osittain olleet ohjeena robottien kehittäjille.

Mutta kun puhutaan esimerkiksi vahvistimella varustetuista MRI-skannereista, joiden avulla ihmisen ajatuksia voidaan kontrolloida melko pitkän matkan päästä, niin näissä tapauksissa varmasti esimerkiksi PSI-TECH-corporation on kiinnostunut. Samoin esimerkiksi radio-maserien avulla voitaisiin teoriassa saavuttaa samanlainen teho, kuin mitä saavutetaan fyysisten EEG-laitteiden avulla, jolla ihmisen päähän voitaisiin ikään kuin kaiuttaa haluttua signaalia. Tuollaisia sähkömagneettiseen säteilyyn perustuvia välineitä, joilla aivosähkökäyrä ikään kuin pakotettiin valtion haluamaan muottiin ideoi aikoinaan Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi eli KGB, mutta se että kokeiltiinko näitä välineitä oikeasti on jäänyt historian hämärään.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Alistair Macleanin "Jääasema Zebra" (Ice station Zebra, 1963) on kirja, joka on hieman vanha, mutta se herättää tiettyjä ajatuksia siitä, mikä voisi olla todellinen syy tuollaisen aseman perustamiseen.

"Jääasema Zebra" on niitä huonojen romaanien perikuvia, joista kaikki ihmiset eivät satu ehkä koskaan pitämään. Toiset taas rakastavat noita kirjoja yli kaiken, ja itse olen tuon opuksen lukenut pariin kertaan. Kyseessä on eräänlainen vakoiluromaani, missä eräälle Britannian tiedustelun vakoiluasemalle, joka sijaitsee polaarisella ajojääpeitteellä on sattunut tulipalo, ja tuo asema on sitten tuhoutunut. Kyseisen aseman sijaintia ei tunneta, ja siksi pohjoisen napajäätikön alle lähetetään sukellusvene etsimään tuota jääasemaa. Kyseisen aseman tehtävänä on ollut tutkia Neuvostoliiton signaaleita, jotka se on siepannut yläilmoihin nostetun säähavaintopalloon kiinnitetyn kuparisen piiska-antennin avulla, joka nousee todella korkealle.

Tuo piiska-antenni on ilmeisesti ainakin Macleanin päässä ollut ohut kuparinen johdin, joka on ikään kuin virvelin kelassa kiinni. Ja sitten se kykenee ottamaan vastaan hyvinkin heikkoja radiosignaaleja, joita käytetään Venäjän laivaston viestinnässä, ja toki tuollainen laite voisi myös häiritä tuota viestintää. Tulloin se estäisi sitten myös ydinsukellusveneitä saamasta ydinaseiden laukaisukoodeja, ja tuolla välineellä voidaan myös sokaista OTH-tutkia, joilla Venäjä valvoo alueitaan, jotta sinne ei tehtäisi yllätyshyökkäystä. Tuolloin se voisi myös äänittää tutkien signaaleja, jotta DIA:n (Defence Intelligence Agency) virkailijat sitten tekevät sen vasta-algoritmin.

 Mutta kun itse pohdin tuota asemaa, niin en oikein usko, että tuota "Zebraa" olisi tarkoitettu pelkästään radiosignaalien sieppaukseen, eikä myöskään kyseessä olisi ollut SAS:n tukikohta, vaan ehkä tuollaisen aseman avulla olisi todellisuudessa kokeiltu sellaista asiaa, kuin, että miten tuo asema voitaisiin sitten salata tuolla Pohjoisella jäämerellä? Eli mistä tuo kirjailija oli muka idean tuohon romaaniinsa napannut? Tuossa romaanissa lisäjännitystä elämään tuo Venäläinen vakoilusatelliitti, joka oli kuvannut molempien supervaltojen tukikohtia.  Olisiko hän oikeasti mitenkään voinut ajatella itsenäisesti tuollaisesta asiasta, että Neuvostoliitto olisi sitten esimerkiksi pudottanut jonkun filmikapselin tuonne pohjoisnavalle.

Tämä kirja on ikään kuin saman tyyppinen kuin "Firefox", missä tiedustelu kaappaa venäläisen hävittäjän. Eli tuossa romaanissa Maclean varmaan on tarkoittanut, että tuo asema olisi huijannut tuota tiedustelusatelliittia pudottamaan filmikapselin pohjoiselle napakalotille. Kuitenkin tuollainen  kuviteltu "Zebra"-tukikohta olisi helppo naamioida esimerkiksi lakanoille ja lumella niin, että Neuvostoliiton tiedustelukoneet eivät sitä löytäisi, ja itse olen joskus ajatellut, että olisiko tuollaisella asemalla myös ehkä oikeassa elämässä vastikkeensa. Tiedetään että USA ja Neuvostoliitto ovat kylmän sodan aikaan osoittaneet kiinnostusta tuollaisian jääasemia kohtaan, koska niiden ysinsukellusveneet partioivat ainakin joskus polaarisen jääpeitteen alla, ja jään läpi pudotetuilla sonarlaittella sekä hydrofoneilla voidaan tehokkaasti kuunnella jään alla tapahtuvaa toimintaa.

Mutta noilla asemilla voisi olla myös esimerkiksi "Lance"-ohjuksia käytössään, ja tuollaisten lyhyen matkan taktisilla ydinaseilla voitaisiin iskeä tehokkaasti esimerkiksi Murmanskin laivastotukikohtaan, tai noilta asemilta voisivat esimerkiksi SAS tai muut erikoisjoukot suorittaa operaatioitaan pohjois venäjällä tai soluttautua Alaskan kautta Pohjois-Amerikkaan. Kun puhutaan nykyaikaisista aseista, niin esimerkiksi CLUB-K.n kaltaisia asejärjestelmiä voitaisiin sitten sijoittaa tuollaiselle asemalle, eli sen kontti voidaan naamioida esimerkiksi kemikaalijätevarastoksi tai muuksi vastaavaksi hätätilamajoituskontiksi, jolloin eivät nuo asemalla työskentelevät ihmiset huomaa ehkä mitään. Ja kun tuo laukaisukäsky sitten tulee, niin nuo kontit vain aukeavat, ja sitten risteilyohjukset lähtevät lentoon. Tai tuollainen kontti voidaan vaikka jättää yksinään napajään päälle tai kaivaa sen sisään.

Mikäli laukaisukäsky tulee, niin ensin käynnistyvät sen kannessa olevat lämpövastukset, jonka jälkeen nuo ohjukset sitten nousevat pystyyn, ja muistakaa että Venäjä ei ole ainoa maailman maa, jolla on nopeasti liikuteltavia taktisia ohjusjärjestelmiä, joita on sijoitettu esimerkiksi puoliperävaunurekkojen kontteihin. Ja jos tuollainen autonominen ohjusasema sijaitsee napajään sisällä, niin se voisi saada energiansa esimerkiksi RTG-generaattoreista. Tai toki sellainen voidaan soluttaa myös johonkin venäjän sadoista ydinjätekaatopaikoista, ja tuolla sitten nuo ohjukset voivat olla valmiina iskuun, ja kukaan ei niitä noista luolista tule varastamaan.

Club- K https://www.youtube.com/watch?v=mbUU_9bOcnM


kirjabloggaus.blogspot.fi

H.P Lovecraft sekä hänen mullistava käsityksensä jumalasta sekä demonisuudesta

H.P Lovecraft (1890-1937) jonka olen jostain syystä ristinyt J.P Lovecraftiksi on hyvä esimerkki siitä, kuinka kaikki lähteet tai henkilötiedot pitää tarkistaa. Tuon takia näissä minun kirjoitukssani on välillä pieniä virheitä, koska saatan muistaa tuollaisten henkilöiden nimet väärin.  Ajattelen häntä usein, joten kuvittelin hänen nimensä alkukirjaimien olevan J.P eikä H.P, mutta kuten tiedämme, niin silloin tällöin nimien kanssa erehdytään erittäin usein, mutta kuitenkin voidaan miettiä sitä, että tuo kirjailija oli todella edistyksellinen ajattelija. Hän ajatteli niin, että Jumala on kotoisin toiselta planeetalta, ja matkannut tänne asteroidiarkilla, jota voidaan kutsua "Rakkauden alukseksi" kirjailijan nimen "Lovecraft" suomennoksen mukaan. Lovecraftin kirjojen pohjalta on tehty monia enemmän tai vähemmän tervehenkistä taideteosta, joita voi internetissä käydä katsomassa.

No tämä asia ei ole mitenkään uusi juttu, koska en ole koskaan kuvitellut tai kuulunut puhuttavan että Jumala asuisi kenenkään naapurina. Tai että kukaan olisi Mooseksen lisäksi hänet henkilökohtaisesti tavannut, tai ainakaan muusta kuin tästä Mooseksen tapaamisesta Jumalan kanssa ei ole kerrottu muualla kuin Raamatussa, ja kaikki muutkin maininnat siitä, kuinka ihminen on tuon olennon kohdannut perustuvat Vanhaan Testamenttiin. Toki Uusi Testamentti käsittelee Jumalan pojan suhdetta häneen, mutta kuitenkin Jeesus on Jumalan poikana kuitenkin jäävi todistaja. Tämän lisäksi Jumalaa käsiteltäessä on muistettava erilaisten uskonnolisten piirien käsitys hänestä.

Eli Lovecraft loi uudenlaisen jumalan tai käsityksen jumaluudesta tekemällä hänestä teksteissään astronautin. Ja kun hän melko nuorena sitten kuoli, niin yleisesti tuo Provedencessa asunut kirjailija tunnetaan yhtenä maailman suuremmoisimmista kauhukirjoista, ja häntä voidaan pitää "splatterpunkin" isänä. Ja onhan mm. rock-yhtye Metallica nimennyt erään kappaleensa nimellä "Call of ktulu"  Lovecraftin kirjan mukaan.  Eläessään tuo mies ei mitään suurta suosiota saavuttanut, mutta myöhemmin hän on saavuttanut legendaarisen maineen loistavana kirjailijana. Ja tietenkin hänen 46-vuoden iässä tapahtunut kuolemansa on nostanut esiin erilaisia teorioita, jotka ovat vähintään yhtä erikoisia, kuin hänen milikuvituksensa luoma maailma on.

Yksi niistä mielukuvituksellisimmista on se, että Lovecraft tapettiin uskonnollisten fanaatikkojen toimesta, koska hän paljasti kuka Jumala on, ja vielä korkealentoisempi näkemys on syntynyt käsityksestä, että todellisuudessa Lovecraft julkaisi vahingossa AREA-51:n toimintaa käsittelevän raportin. Toki tällaiset asiat kuuluvat noiden ihmisten elämään, ja varhain kuolleet kirjailijat ovat saaneet aikaan useita erilaisia teorioita, joista on tehty komeita TV-sarjoja.

espoonmetsa.blogspot.fi

Kirjailijat ovat aina olleet vaikeita ihmisiä, mutta he luovat mielikuvia sekä antavat aiheita muille ihmisille. (Kun kirjailijat ja muut taiteilijat ovat työssään luovia, niin he auttavat muita myös muita olemaan luovia omassa työssään)

Kirjailijoita yhdistää se, että he ovat hiukan vaikeita ihmisiä. Kuitenkin heidän tekstinsä ovat toimineet innoittajana monille enemmän tai vähemmän järkeville ajatuksille. Kun keskustellaan siitä, kuinka järkevä ihminen kirjailija voi olla, niin mieleeni muistuu sellainen ajatus, että kirjailija luo virtuaalista todellisuutta kuten muutkin taiteilijat tekevät. Hän ei kuitenkaan käytä tuohon työhön mitään kuvallista materiaalia, vaan luovat kielikuvin esimerkiksi niitä suurenmoisia maailmoja, joita nämä ihmiset sitten esittelevät kirjastojen hyllyllä olevissa kirjoissa.

He eivät ole mitenkään sidottuja tieteeseen tai mihinkään muuhunkaan asiaan maailmassa tehdessään kirjoituksiaan, eli maalatessaan "sanakuvia", joita muut sitten lukevat enemmän tai vähemmän innokkaina, eli kirjailijan kirjoitus on kuin Pegasus, runoratsu mikä varmasti on taruolento, mutta eilispäivän tarinat ovat nykypäivän todellisuutta. Kirjat stimuloivat aivoja luoden niihin uusia hermokytköksiä solujen välille, ja luovat mielikuvia sekä ajatuksi.

 Samoin ne herättävät ihmisten kaipauksen jotain etäistä kohtaan, ja osa maailman filosofeista tunnetaan myös kirjallisesta tuotannostaan, missä he käsittelivät esimerkiksi kadonneita mantereita, kuten maailman ensimmäinen romaani "Atlantis", missä Platon käsittelee tuota maailman kuuluisinta kadonnutta mannerta varsin isänmaalliseen sävyyn. Ja samoin mikään ei ole sen vaarallisempaa kuin kirja, missä annetaan ihmisille toivoa tai luodaan kuva siitä, miten mahdottomasta tulee mahdollista. Eli kirjailijat ovat aina olleet soihdunkantajia ja esitaistelijoita, kun yhteiskunnassa on haluttu muutosta. He ovat saaneet ihmiset tiedostamaan sosiaaliset epäkohdat, ja sitä kautta saaneet massat haluamaan muutosta.

Onko tuo paikka totta vai tarua on jäänyt selvittämättä, ja itse olen sitä mieltä, että Atlantis saattaa olla osittain totta. Eli sen esikuvana saattoi olla Santorinin tulivuorenpurkauksessa tuhoutunut minolainen kaupunki, mutta muuten Platonin kuvailemalla mantereella saattoi olla hyvin vähän tekemistä tuon kaupungin kanssa.  Eli nuo Theran eli Santorinin asukkaat eivät ehkä olisi omaa kaupunkiaan tuosta Platonin esittelemästä versiosta olisi tunnistaneet. Ja tietenkin Platon oli ateenalaisena hyvin isänmaallinen. Tuo tarina on kuitenkin kasvanut sellaisiin mittoihin, että näitä nykyversioita ei edes Platon olisi osannut keksiä. Nykyään Atlantiksen esitetään olevan esimerkiksi muinaisten alienien tukikohta Maassa, ja tämä asia tietenkin on herättänyt hiukan keskusteluja eräissä piireissä siitä, että olisiko joskus parasta olla kommentoimatta jokaista asiaa.

Ja tietenkin kirjailijan pitää käyttää mielikuvitusta voidakseen luoda uutta ja upeaa. Eräässä kirjassa oli kerran kuvaus Alienista, joka valloitti erään planeetan. He eivät siinä kirjassa tuhonneet planeettaa, vaan ympäröivät sen halogeenivaloilla varustetuilla paneeleilla, eli kyseessä oli kuvaus missä planeetan alkuperäisten asukkaiden yli nousi "ankara Alien", joka sitten käyttäytyi kuin Jumala noita ihmisiä kohtaan. Tai ainakin planeetan asukkaat kuvataan ihmismäisinä olioina, joilla oli taivaalla leijuvan "ankaran silmän" alla velvollisuus totella kaikkea, mitä tuo olio sanoi, tai sitten heitä rangaistiin. Kirjan lopussa nuo olennot sitten mursivat tuon pallon, ja vapauttivat itsensä, ja ryhtyivät päättämään omista asioistaan.

Nuo aurinkoenergiaa käyttäneet paneelit muodostivat läpinäkymättömän pallon planeetan ympärille, ja ne oli varustettu mikroaaltosuojalla. Tuon välineen avulla nuo alienit kontrolloivat planeetan saamaa säteilymäärää. Ja jos sen kansalaisten toiminta ei heitä miellyttänyt, niin he vähensivät silloin tuota säteilytehoa, jolloin planeetalle tuli äärimmäinen pakkanen. Eli tuon kirjailijan luomuksessa alien korvasi ikään kuin luonnonvalon omalla keinovalollaan, jolla se pystyi kontrolloimaan planeetan saamaa säteilymäärää. Tuollainen ajatus voi tuntua varsin absurdilta, mutta kun keskustellaan esimerkiksi siitä, mitä voi tapahtua, jos joku supervalta sitten tuollaisen vallankäytön mallin kehittää?

Se että se tuo pallo on olemassa vain kirjoissa, ei tarkoita sitä, että se olisi mahdoton toteuttaa. Toki sen tarvitsema  rakettilaukaisujen määrä on valtava, mutta teoriassa tämä olisi mahdollinen väline. Ja jos sitä suojaa mikroaaltovyöhyhyke, niin sen tuhoaminen olisi hiukan vaikeaa. Ja mikroaaltoja voidaan käyttää myös ihmisten hoputtamiseen. Mutta kuten tiedämme, niin nämä asiat ovat vain  kuvitelmaa, kuten ydinasekin oli ennen Oppenheimeria sekä muita tiedemiehiä, jotka osallistuivat "Manhattan-projektiin. Kun keskustellaan esimerkiksi kirjailijoista, niin osaa filosofeista voidaan käsitellä enemmänkin kirjailijoina. Ja kun puhutaan kirjoista taiteena, niin silloin ei tietenkään kirjailijan tarvitse mitään todistaa, koska hän voi käyttää omaa mielikuvitustaan tuon tekstin synnyttämiseen.