Showing posts with label maalämpö. Show all posts
Showing posts with label maalämpö. Show all posts

Sunday, January 22, 2017

OPEC (Organization of the Petroleum Exporting Countries) sekä sen intressi hallita maailman öljytuotteiden tuotantoa saattaa vaikuttaa esimerkiksi kullan hintaan ja saasteettomiin energiamuotoihin odottamattomalla tavalla

Öljynporauslautta Quatarin edustalla

Maailmantalous ja kullan arvo ovat käsi kädessä kulkevia asioita, joiden riippuvuus toisistaan johtuu siitä, että jalometalli kulta on ikään kuin maailman valuutta. Eli vaikka yhdenkään valtion talous ei enää riipu yksin kullasta, niin kuitenkin eräiden toisten tuotteiden arvo määritellään suoraan tai välillisesti kullassa, ja nämä tuotteet ovat nimen omaan maailmantalouden kannalta äärimmäisen tärkeitä, koska niitä tarvitaan perusvoiman tuottamiseen. Suurin osa maailman ihmisistä varmaan tietää, että ainoastaan yksi "ei islamilainen valtio" maailmassa kuuluu OPEC:iin (Organization of the Petroleum Exporting Countries), joka sitten varmasti kertoo jotain tuon järjestön asenteesta USA:aa ja länsimaita kohtaan, varsinkin jos kyseessä on Israelin tukemiseksi katsottu toiminta. Vuonna 1972 OPEC käänsi öljyhanat kiinni, jotta se saisi painostettua USA:aa luopumaan Israelin tukemisesta, ja vaikka öljyn maailmanmarkkinahinta määräytyy dollareissa, niin joskus dollareiden toimimista arabian pörsseissä on rajoitettu.

Nämä tuotteet ovat petrokemian teollisuuden tuotteita, joista tärkeimmät ovat öljy sekä maakaasu, joiden jalostaminen kyllä osataan lännessä, mutta kuitenkin raakaöljy- sekä maakaasuvarannot sijaitsevat aina jonkun valtion mailla, ja niiden kauppaa säädellään erittäin tarkasti. Nykyään toki kultaa käytetään aina vähemmän esimerkiksi öljytuotteiden hintaa laskettaessa, ja tässä täytyy huomauttaa siitä, että nykyään öljyä myydään nimellisesti nimen omaan dollareissa lasketun hinnan mukaan. Mutta ongelma on siinä, että aina välillä nuo muslimit, joista enemmistö OPEC:in jäsenmaiden kansalaisista on, eivät ehkä halua aina vaihtaa USA:n dollareita. 

Ja öljyn hinta on se, jota käytetään pohjana, kun lasketaan maakaasun hintaa, ja tuon ensimmäisen tuotteen hinta määräytyy sitten siten, että kuinka paljon öljyä saa kilolla kultaa. Tuo tilanne tulee eteen silloin, jos joku maa kieltäytyy vaihtamasta USA:n dollareita esimerkiksi poliittisista syistä, ja kuten tiedämme, niin monet OPEC:in jäsenmaista ovat muslimimaita, joissa US:sta ei perinteisesti pidetä., ja joskus nuo maat päättävät, että USA:n dollaria ei saa noteerata heidän pörsseissään, jos sen katsotaan tukevan liikaa Israelia tuolla Lähi-Idässä.

Kyse on pörssissä määritellystä barrellihinnasta, joka sitten riippuu tietenkin myös kullan arvosta maailmanmarkkinoilla. Barelli on 159-litraa, jos kyseessä on öljytuotteiden tilavuusmitta. Mutta vielä enemmän kuin kullan hinta, niin myös tuotettu öljyn määrä vaikuttaa öljyn hintaan, ja se mikä koskee öljyä, koskee myös maakaasua. OPEC (Organization of the Petroleum Exporting Countries) määrittelee tarkasti sen, kuinka paljon öljyä sen 12 jäsenmaata vievät markkinoille, ja nämä 12 jäsenmaata Algeria, Angola, Ecuador, Iran, Irak, Kuwait, Libya, Nigeria, Qatar, Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Venezuela, muodostavat kartelli, joka palvelee jäsenmaidensa etuja.



Monet näistä valtioista ovat nimenomaan USA:aa vastustavia maita, ja niiden poliittinen infrastruktuuri ei ainakaan kovin demokraattinen ole. Ja kuitenkin noiden maiden hallinnassa on huomattava osa maailman öljyvaroista. Ja tuo liittouma sitten tietenkin haluaa parhaan mahdollisen tuoton omille tuotteilleen, jotka ovat lähinnä raakaöljy sekä maakaasu, joiden myyntiä ne säännöstelevät todella tarkasti. Noiden maiden käsissäon tuolloin niin sanottu öljyase, mikä tarkoittaa sitä, että ne voivat pienentää öljyn tuotantoa, jolloin ”mustan kullan” maailmanmarkkinahinta kohoaa. Tätä taloudellista asetta ne käyttivät ensimmäisen kerran vuonna 1972, jolloin Jom Kippur-sodan aikaan arabimaat alkoivat vähentää öljyntuotantoaan, jolloin syntyi öljykriisi.


Tuo tarkoitti öljytuotteiden hinnan nopeaa kohoamista, mikä jätti pysyvät jäljet autoteollisuuteen, kun ihmiset USA:ssa ja muualla lännessä luopuivat kalliista V-8-autoistaan, ja vaihtoivat pienimoottorisiin  japanilais- ja euromalleihin. Tuo öljykriisi tietenkin loi uuden tavan rakentaa autoja, eli alettiin suunnitella kokonaisuuksia, joissa auton moottorin tuottama teho laskettiin painokiloa kohti, eli alettiin laskea sitä kuinka paljon tehoa moottori tuotti verratttuna auton painoon, eikä sitä paljonko tehoa moottori tuotti ilman koria tai voimansiirtoa. Ja samoin teho ilmoitetaan taka-akselilta, ja myös auton saastuttamiseen ja osien kierrätettävyyteen kiinitetään paljon huomiota. Ja tietenkin kaikkia autotyyppejä suunniteltaessa on turvallisuus tärkeintä.


Eli niissä saattaa olla ylipainosta varoittava tietokone, joka estää liian painavan auton ajamisen. Hybriautot ovat vastaus sekä saasteisiin että suorituskykyyn, ja niiden avulla voidaan yhdistää urheilullisuus, turvallisuus sekä ekologisuus, ja automatiikka saattaa tulevaisuudessa säädellä auton nopeutta, niin että vaikka kaasua pidetään pohjassa, niin kaupunkialueella auto ei ylitä sallittua nopeutta, koska sen automatiikka skannaa liikennemerkit, ja sovittaa nopeudenrajoittmen niiden mukaan. Ehkä tulevaisuudessa tällaisen laitteen hankkiminen on vapaaehtoista, mutta jos auton omistaja hyväksyy sen autonsa, niin häntä voidaan palkita autoveron ja vakuutusmaksujen alentamisella.


Autojen polttoaine korvataan muulla kuin öljyllä, ja samoin tuo maakaasu korvataan esimerkiksi vedyllä, niin se vähentää OPEC:in kykyä vaikuttaa maailmantalouteen kääntelemällä öljy- ja kaasuputkien sulkuventtiiliä, ja kun puhutaan maakaasusta sekä öljystä, niin näillä tuotteilla on korvaamaton asema maailman ajoneuvojen sekä perusvoiman tuotannossa. Ja siksi esimerkiksi Venäjän asema on maailmassa niin vahva, koska se sitten pystyy vaikuttamaan esimerkiksi EU:n politiikkaan säätelemällä maakaasun hintaa, joka sitten vaikuttaa suoraan sähkön kuluttajahintaan. Maakaasu on erittäin hyvää polttoainetta,  Kyse on parhaasta vaihtoehdosta, mikäli valittavana on vain fossiilisia polttoaineita. Sen toimittaminen voimaloihin on helppoa, eli niihin pitää vain vetää putket, joita pitkin tuota pääasiassa metaania sisältävää kaasua voidaan helposti johtaa suoraan kaasukentiltä polttouuniin.

Maakaasu on erittäin käyttökelpoista, koska vaikka putki hajoaisi, niin se ei kovin paljon ymäristöä likaa. Öljy taas leviää pitkin maastoa, ja likaa erittäin laajoja alueita, jos vuotoa ei huomata ajoissa. Jos taas puhutaan vetytaloudesta, niin silloin voidaan markkinoille tuoda uusi ja saasteeton polttoaine, jota voidaan hyödyntää samoissa kattiloissa kuin maakaasua, ja sitä voidaan tuottaa kapillarivoimalaitoksilla.

Kyseessä on laitos, missä vettä johdetaan turbogeneraattorin kautta meren pohjasta pintaan, ja tuota syntyvää sähkövirtaa voidaan käyttää veden hajottamiseen elektrolyyttisesti vedyksi ja hapeksi. Tuolloin voidaan itämerelle rakentaa kaasuntuotantolaitos. Samalla saadaan aikaan sellainen poliittinen tilanne, että Venäjä ei enää olisi niin määräävässä asemassa EU:n politiikkaan nähden. Jos me joskus siirrymme vetytalouteen, niin silloin jo olemassa olevaa energian tuotanto-infrasrtuktuuria voidaan hyödyntää tekemättä siihen mitään muutoksia, vain putkissa virtaavan kaasun laatu muuttuu.

Veden hajottaminen vedyksi ja hapeksi vaatii tietenkin energiaa, ja kätevintä olisi käyttää muunnettua öljynporauslauttaa, minkä öljyputken paikkalle asennetaan putki, jonka pää on lähellä valtameren pohjaa, ja sitten tuo vesi johdetaan turbiinin siipien läpi. Tai mikä tahansa muukin hajoitusmenetelmä käy, mutta jos halutaan olla ekologisia, niin tietenkin myös maalämpöä voidaan hyödyntää tässä tarkoituksessa. Ja maalämpö on tietenkin meidän leveyspiireillämme paras ja stabiilein tapa tuottaa energiaa. Maalämpövoimala on oikeastaan yksi kiehutusvesilaitosten alatyypeistä, jossa vulkaanista lämpöä käytetään veden kiehauttamisen. Tuolloin maahan porataan laseri avulla erittäin syvä reikä, johon lasketaan lämmönvaihdin. Ja sitten tuo kuumennettu vesi johdetaan sen turbiiniin.


Mutta kun palataan kullan maailmanmarkkinahintaan, niin on yksi asia, mikä voi tuon jalon metallin hinnan romauttaa. Se on yllättävää kyllä avaruusteollisuus, joka on nyt ottamassa ensiaskeleitaan. Nimittäin jos asteroidivyöhykkeeltä joskus tuodaan maahan mineraaleja, niin kullan maailmanmarkkinahinta varmasti putoaa, jos maahan tuodaan vaikka 50 000 kiloa kultaa jonkun avaruudessa olevan valtavan kultahipun muodossa. Se saattaisi ehkä riittää teollisuuden tarpeisiin, mutta kuten tiedämme niin monesti on spekuloitu sillä, että milloin valtioiden välinen kauppa vapautuu tuosta keltaisesta metallista täysin.

marxjatalous.blogspot.fi

Tuesday, January 3, 2017

Tuulivoimasta ja sen terveyshaitoista sekä vihreästä energiasta ylipäätään, eli onko noiden tuulivoimaloiden sijoituspaikoilla tehty tarvittavia tuulimittauksia ollenkaan?

Perussuomalaisten kenttäväki uskoo, että tuulivoimalat aiheuttavat terveyshaittoja, ja kun tuota rakennelmaa ajatellaan hiukan tarkemmin, niin toki pyörivästä tuulimyllystä tai tuulivoimalasta lähtevä ääni voi joillekin aiheuttaa unettomuutta. Tuo tietenkin vaatii sitä, että tuuligeneraattorin turbiiniosa eli sen potkuri sattuisi pyörimään. Itse olen hiukan ihmetellyt sitä, että kun maahamme yhteen aikaan alettiin rakentaa noita tuulivoimaloita, niin eikö niissä paikoissa sitten tehty noita tuulimittauksia, kun kyseisten tuulivoimaloiden siivet niin harvoin pyörivät? Paras tapa sabotoida koneita on tehdä niistä toimimattomia, ja tuulivoiman kohdalla tietenkin voimalan rakentaminen väärään paikkaan on oikea tapa saada ne epäonnistumaan.

 Jos ajatellaan sitä, että tuulivoimalat eivät ehkä ole menestyneet niin kauhean hyvin, kuin niiden olisi pitänyt menestyä, niin silloin kyllä meidän pitää miettiä, että millaiseen paikkaan noita välineitä sitten oikeastaan on rakennettu? Tietenkin pystyäkseen tuottamaan energiaa pitää tuulivoimalan sijaita paikassa, missä tuulee tarpeeksi, jotta sen lavat kohtaavat tarpeeksi voimakkaan ilmavirtauksen, että ne lähtevät pyörimään. Jos halutaan puhua epäonnistuneesta politiikasta vihreän energian suhteen, niin tietenkin suomalaisten intoilu tuulivoimaan on hyvä esimerkki siitä.

Kun tuulivoimaloiden sijaintia mietitään, niin silloin tietenkin pitää alueella suorittaa mittauksia, joilla varmistetaan se, että alueella on tarpeeksi tuulisia päiviä, jotta tuosta tuulivoimalasta saadaan sitten sitä energiaa. Itse olen joskus miettinyt mielessäni sitä, että onko maassamme ollut tarkoitus ryhtyä sabotoimaan tarkoituksellisesti "vihreän energian ratkaisuja" valmistamalla sellaisia välineitä, jotka eivät maassamme koskaan edes voisi toimia. Se että jossain Norjan rannikolla toimii tuulivoimala, ei tarkoita sitä että tuo väline toimisi samalla tavoin jossain Suomessa.

Kuitenkin termi "vihreä energia" tarkoittaa muutakin kuin tuulivoimaa, eli kyseessä on itseasiassa ryhmä energiantuotantotapoja, joista ei tule saasteita, eli mukana tässä kategoriassa ovat maalämpö, aurinkovoima sekä tuuli- ja vesivoima. Maalämpö on erittäin hyvä energiantuottotapa, koska vulkaaninen lämpö on hyvin stabiilia, ja tuossa sähkövoimalassa syvässä reiässä kiehutettu vesi johdetaan vain turbiinin siipien läpi. Eli siinä ei käytetä paineenalennusta, jolloin paine järjestelmässä nousee hyvin suureksi. Ja nykyään voidaan laserporien avulla tehdä erittäin syviä porauksia erittäin halvalla.

Myös vedyn käyttö polttoaineena on osittain vihreää energiaa, mutta se miten vedyn tuotantoon tarvittavan elektrolyysilaitteiston vaatimaa sähkövirta tuotetaan ratkaisee kyseisen energianmuodon "vihreyden", eli jos vety tuotetaan esimerkiksi aurinkovoimalan avulla, niin silloin kyseessä on erittäin hyvä ja saasteeton energiantuotantomuoto, jota voidaan hyödyntää jo olemassa olevissa voimalaitoksissa. Mutta toimiakseen tuon aurinkovoimalan pitää sijaita sellaisella alueella, missä on mahdollisimman paljon auringonvaloa.

Joten esimerkiksi korkealla Kanariansaarten kaltaisissa paikoissa tai muualla meren lähellä olevissa vuoristossa pilvien yläpuolella sijaitsevista aurinkovoimaloista saatavalla sähkövirralla voidaan esimerkiksi merivettä hajottaa vedyksi ja hapeksi elektrolyysillä, ja tuota vetyä johtaa sitten kaasuputkea pitkin voimaloihin. Mutta kuten tiedämme, niin tuolloin tämä aurinkovoimala vaatii erittäin paljon aurinkoisia päiviä, joten se kannattaa sijoittaa pilvien yläpuolelle sellaiselle alueelle, missä aurinko paistaa läpi vuoden. Kun puhutaan energian tuotannosta niin silloin sen pitää olla stabiilia voidakseen toimia.

Ja ajateltaessa sitä, millaisia voimaloita voidaan rakentaa, niin yksi vaihtoehto ovat tietenkin valtamereen upotetut kapillaarivoimalaitokset, joista olen paljon kirjoittanut. Niiden toiminta perustuu siihen, että valtamereen laitetaan poiju, jossa on syvyyksiin upotettu putki, jonka läpi päästetään vesi kohoamaan ylös meren pinnalla olevaan turbiiniin. Kapillariputken hyödyntäminen energiantuotannossa ei muuten ole oma ideani, vaan idean tuollaisesta pelkkään putkeen perustuvasta energiantuotannosta esitti aikoinaan Nikola Tesla, joka ehdotti aikoinaan sellaista voimalaitosmallia, missä turbiini sijoitetaan ikään kuin savupiippua muistuttavaan rakennelmaan. Tuossa rakennelmassa kapillaariputken läpi kohoava ilmavirta pyörittää turbiinia, josta saadaan sähköä. Nämä rakennelmat eivät vaatisi mitään polttoainetta, mutta esimerkiksi niiden vaikutuksia valtamerten kerrosten sekoittumiseen ja sitä kautta esimerkiksi ilmastoon ei olla tutkittu ehkä tarpeeksi.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Friday, November 18, 2016

Uusiutuva energia ei välttämättä tarkoita esimerkiksi aurinko- tai tuulivoimaa, vaan vaikkapa perinteisestä ruoppauskoneesta voidaan askarrella esimerkiksi pienen laivan moottori


Uusiutuva energia on monien ihmisten mielestä vain jotain tuulimyllyjä tai aurinkokäyttöisiä lentokoneita, jotka vaativat paljon uusia investointeja, vaikka on olemassa hyvin yksinkertaisia tapoja tuottaa ainakin kevyemmille laivoilla tai veneille energiaa, ja ne voivat liikkua yhtä nopeasti kuin perinteisiä turbiineja käyttäen. Tai oikeastaan näissä ratkaisuissa käytetään hyväksi jo olemassa olevia turbiineja, jotka on hyvin helppo muuttaa täysin saasteettomiksi yksinkertaisesti pudottamalla veden alle purki, jonka kautta vettä ohjataan turbiiniin.

Tuo väline on oikeastaan samanlainen kuin kapillaariruoppaus, missä pohjan sedimenttejä nostetaan kapillaariputken avulla meren pohjasta, mutta tässä voimantuottojärjestelmässä tuo vesi vain valjastetaan pyörittämään turbiinia, ja sitä kautta generaattoreita. Tuossa välineessä on sellainen ongalma, että liikuttaakseen suuria laivoja, pitää tuossa putkessa olla sen verran painetta, että sen avulla aluksen turbiiniin saadaan tarpeeksi voimaa. Eli missään kovin matalassa vedessä ei tuollainen väline toimi, koska tuo putki pitää upottaa niin valtavan syvälle, ja jotta siihen saadaan esimerkiksi 1000 kg paine, niin silloin sen pää pitää upottaa 1000 metrin syvyyteen.

Eli sen käyttö rajoittuu isojen alusten kohdalla varmasti syvään mereen, missä on tarpeeksi syvää tarpeellisen paineen aikaansaamiseksi. Mutta pienemmissä aluksissa se varmasti toimii tehokkaammin, ja voidaan ajatella että johonkin muskeliveneeseen voidaan asentaa tuollainen laitteisto.

Joskus toki tuollaisen kapillaariputken avulla pyöritettävän turbiinin käyttöä on pohdittu sellaisessa tilanteessa, että öljynporauslautta varustetaan tuon turbiinin avulla pyöritettävällä generaattorilla, ja sillä sitten tuotetaan vetyä, mikä johdetaan maakaasuputkeen, ja poltetaan normaalissa kaasuvoimalassa. Tuo tietenkin takaa sen, että laitteisto voi toimia ilman, että se on riippuvainen esimerkiksi säästä. Maalämpövoimala tietenkin on myös loistava laitteisto, jolla voidaan tuottaa vakaasti energiaa, ja se ei myöskään ole riippuvainen säästä tai muusta kuin siitä, että putket kestävät. Eli tuo maalämmön avulla tapahtuva energian tuotanto perustuu oikeastaan samaan asiaan kuin muukin lämmön avulla tapahtuva sähkön sekä lämmön tuotanto.


Maalämpövoimalassa luodaan maahan keinotekoinen geysir poraamalla tarpeeksi syvä reikä, jotta vulkaaninen lämpö alkaa lämmittää tuossa reiässä kiertävää vettä.  Vesi siis kiertää putkistossa, joka kuljettaa sen porausreikään asennetun lämmönvaihtimen kautta, ja tuossa reiässä vaikuttava lämpö nostaa veden paineen, niin että sillä voidaan pyörittää turbiineja. Tuo lämmönvaihdin on siis samankaltainen laite, kuin auton jäähdyttäjä, mutta se toimii tällä kertaa siten, että se kerää ympäriltään lämpöä, mikä siirtyy putkistossa kiertävään veteen. Lämpötilan noustessa veden paine kohoaa, jolloin sillä voidaan pyörittää turbogeneraattoria, eli tuo väline on generaattori, mikä on kiinnitetty turbiiniin.

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...