Skip to main content

Uusiutuva energia ei välttämättä tarkoita esimerkiksi aurinko- tai tuulivoimaa, vaan vaikkapa perinteisestä ruoppauskoneesta voidaan askarrella esimerkiksi pienen laivan moottori


Uusiutuva energia on monien ihmisten mielestä vain jotain tuulimyllyjä tai aurinkokäyttöisiä lentokoneita, jotka vaativat paljon uusia investointeja, vaikka on olemassa hyvin yksinkertaisia tapoja tuottaa ainakin kevyemmille laivoilla tai veneille energiaa, ja ne voivat liikkua yhtä nopeasti kuin perinteisiä turbiineja käyttäen. Tai oikeastaan näissä ratkaisuissa käytetään hyväksi jo olemassa olevia turbiineja, jotka on hyvin helppo muuttaa täysin saasteettomiksi yksinkertaisesti pudottamalla veden alle purki, jonka kautta vettä ohjataan turbiiniin.

Tuo väline on oikeastaan samanlainen kuin kapillaariruoppaus, missä pohjan sedimenttejä nostetaan kapillaariputken avulla meren pohjasta, mutta tässä voimantuottojärjestelmässä tuo vesi vain valjastetaan pyörittämään turbiinia, ja sitä kautta generaattoreita. Tuossa välineessä on sellainen ongalma, että liikuttaakseen suuria laivoja, pitää tuossa putkessa olla sen verran painetta, että sen avulla aluksen turbiiniin saadaan tarpeeksi voimaa. Eli missään kovin matalassa vedessä ei tuollainen väline toimi, koska tuo putki pitää upottaa niin valtavan syvälle, ja jotta siihen saadaan esimerkiksi 1000 kg paine, niin silloin sen pää pitää upottaa 1000 metrin syvyyteen.

Eli sen käyttö rajoittuu isojen alusten kohdalla varmasti syvään mereen, missä on tarpeeksi syvää tarpeellisen paineen aikaansaamiseksi. Mutta pienemmissä aluksissa se varmasti toimii tehokkaammin, ja voidaan ajatella että johonkin muskeliveneeseen voidaan asentaa tuollainen laitteisto.

Joskus toki tuollaisen kapillaariputken avulla pyöritettävän turbiinin käyttöä on pohdittu sellaisessa tilanteessa, että öljynporauslautta varustetaan tuon turbiinin avulla pyöritettävällä generaattorilla, ja sillä sitten tuotetaan vetyä, mikä johdetaan maakaasuputkeen, ja poltetaan normaalissa kaasuvoimalassa. Tuo tietenkin takaa sen, että laitteisto voi toimia ilman, että se on riippuvainen esimerkiksi säästä. Maalämpövoimala tietenkin on myös loistava laitteisto, jolla voidaan tuottaa vakaasti energiaa, ja se ei myöskään ole riippuvainen säästä tai muusta kuin siitä, että putket kestävät. Eli tuo maalämmön avulla tapahtuva energian tuotanto perustuu oikeastaan samaan asiaan kuin muukin lämmön avulla tapahtuva sähkön sekä lämmön tuotanto.


Maalämpövoimalassa luodaan maahan keinotekoinen geysir poraamalla tarpeeksi syvä reikä, jotta vulkaaninen lämpö alkaa lämmittää tuossa reiässä kiertävää vettä.  Vesi siis kiertää putkistossa, joka kuljettaa sen porausreikään asennetun lämmönvaihtimen kautta, ja tuossa reiässä vaikuttava lämpö nostaa veden paineen, niin että sillä voidaan pyörittää turbiineja. Tuo lämmönvaihdin on siis samankaltainen laite, kuin auton jäähdyttäjä, mutta se toimii tällä kertaa siten, että se kerää ympäriltään lämpöä, mikä siirtyy putkistossa kiertävään veteen. Lämpötilan noustessa veden paine kohoaa, jolloin sillä voidaan pyörittää turbogeneraattoria, eli tuo väline on generaattori, mikä on kiinnitetty turbiiniin.

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...