Skip to main content

Kolme tyttöä katosi Texasissa jouluna 1974, ja jälkeen jäi vain kirje, mikä tekee tapauksesta hyvin salaperäisen


Kun eräs 17-vuotias Mary-niminen tyttö lähti 14-vuotiaan Lisan sekä 9-vuotiaan Julien kanssa jouluostoksille Texasissa, niin kukaan ei varmaan arvannut, että noita ihmisiä ei koskaan enää nähtäisi missään. Heidän ruumiitaan ei ainakaan Finntop5:n mukaan ole koskaan löydetty, eikä heistä ole mitään muutakaan kuulunut, vaikka noiden tyttöjen käytössä ollut auto oli löytynyt erään ostoskeskuksen pihalta, ja sen ovet olivat lukossa sekä lahjapaketti löytyi sen sisältä. Samoin tyttöjen tiedetään oleskelleen ostoskeskuksessa, mutta kotiin he eivät koskaan päässeet.

Tapauksesta tekee erittäin omituisen se, että heidän jälkeensä oli jäänyt kirje, missä tytöt tai joku tytöistä olivat lähteneet Houstoniin, ja väittivät olevansa siellä viikon. Tuo asia kuitenkin on sikäli erikoinen, että kirje tuli perille tyttöjen kotiin jo seuraavana päivänä katoamisesta, mikä tietenkin panee miettimään sitä, että onko se lähetetty jo pari päivää ennen heidän katoamistaan?

En tiedä miten USA:ssa posti kulkee, mutta sen tiedän, että se ei ehkä kuitenkaan ole seuraavana päivänä perillä, ellei hän oli sitten tehnyt niin, että lähettää kirjeen ensin itselleen. Sitten kun kirjeessä on leima, niin poistaa tuon osoitteen jollain musteenpoistoon tarkoitetulla kemikaalilla, minkä jälkeen tuo henkilö olisi sitten itse käynyt viemässä tuon kirjeen perille. Mutta jaetaanko postia jouluaattona?

Mutta miten tuo ihminen olisi kuvitellut, että nuo alaikäisten tyttöjen vanhemmat olisivat uskoneet tuohon kirjeeseen? Tuossa filmissä ei mainita sitä, että ovatko he ehkä mahdollisesti sisaruksia, vaikka heillä oli eri sukunimet. Kuitenkin he varmaan olivat serkuksia tai ainakin kovin paljon samannäköisiä he kuitenkin ovat olleet. Ja olivatko he yöpyneet samassa talossa, mikä ei ollut omituista, koska katoaminen sattui 23. joulukuuta, ja tuolloin ihmiset usein käyvä vieraisilla sukulaistensa luona.

Mutta voisin ajatella, että tuosta katoamisesta vastuussa ollut henkilö ei ehkä tiennyt heidän asuvan tuossa paikassa. Tietenkin tuosta selostuksesta voidaan päätellä, että he asuivat toisessa osavaltiossa, mutta kun tuota Maryn ikää ajattelen, niin ei hän varmaan missään pitkällä ollut käymässä, koska hän oli hiukan kokematon ajaja. Joten olisiko tuo katoamisesta vastuussa oleva taho sitten seurannut tyttöjä vähän aikaa, ja jostain syystä sitten ajatellut, että tuo kirje, jossa mainitaan Houston olisi jotenkin uskottava. Tai mieleeni muuten tuli sellainen asia, että oliko kirjeen kirjoittaja tai sanelija kuvitellut, että USA:n avaruuskeskus sijaitsee siellä, ja siten ajatellut että tuolla tavoin hän saa lisäaikaa pakoon, koska hän olisi voinut väittää vievänsä tyttöjä katsomaan raketteja. Eli olisiko hän ulkomaalainen?

Eli oliko hän sitten erehtynyt henkilöistä, kun sitten päätti heidät "hävittää"? Tuo kirje tekee tapauksesta hyvin arvoituksellisen sekä kammottavan. Se nimittäin kertoo suunnitelmallisuudesta sekä valmistelusta, koska tuo katoamisesta vastuussa oleva henkilö ei ole voinut kuvitella, että kirjettä uskottaisiin tyttöjen kotona. Olisi muuten mukava tietää, oliko se kirjoitettu koneella vai käsin, ja jälkimmäinen tapaus merkitsisi sitä, että tuo kirje olisi kirjoitettu pakon edessä, eli oliko tuo henkilö uhannut yhtä tytöistä aseella, tai sitten tämä sairas henkilö olisi osannut jäljitellä toisten käsialaa. Tuo kirje tekee tapauksesta kammottavan, ja se on yhä selvittämättä, vaikka aikaa on kulunut yli 40 vuotta

Linkki kyseiseen videoon: https://www.youtube.com/watch?v=i4ZDbucc52w

http://www.missingtrio.com/TRIO/index.aspx

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...