Skip to main content

Kyllä kuninkaan kruunustaan tuntee, koska hän ei voi olla näyttämättä erivapauksiaan koko kansalle


Kingin tunnistaminen on erittäin tärkeä taito esimerkiksi luokan opettajille, jotka tekevät työtä oppilaiden kanssa joka päivä. Koulujen kuninkaat joista käytetään nimeä "primus motor" ovat yleensä koulukiusaamisen alkuunpanijoita ja he tekevät sen yleensä omia sosiaalisia kontaktejaan hyödyntäen. Tuollainen joukon johtaja on yleensä itse turvassa kaikelta kiusaamiselta, ja siksi hänen ei tarvitse pelätä esimerkiksi sitä, että tuon henkilön lakki varastetaan. Siksi hän saattaa käyttää kouluissa esimerkiksi Stockmannilta ostettuja pesäpallolippalakkeja tai jättää vaatteitaan huoletta naulakkoon. Samoin hänen ympärillään on palvovien henkilöiden parvi, joka kerääntyy aina tällaisten suurella sosiaalisella painoarvolla varustettujen henkilöiden ympärille, kuten meteoriitit kerääntyvät universumissa massaeskipisteen ympärille.

Näet  jengin pomon ei tarvitse ollenkaan pelätä sitä, että joku varastaa hänen vaatteitaan tai puhelimiaan. Jos tuollainen "primus motor" sattuu omalle luokalle, niin silloin varmasti alkaa ilmetä koulukiusaamista. Se mikä tuosta henkilöstä tekee "kuninkaan" on se, että hänellä on rahaa sekä sellaisia sosiaalisia suhteita, jotka tuovat statusta hänen lähipiirilleen. Tuollaisia statuksia ovat esimerkiksi vanhempien yritys, josta voi saada kesätyöpaikan tai paikallisen  jääkiekkojoukkueen kausikortti yms. Kuitenkin tuollainen "primus motor" on yleensä sokea itseään kohtaan, ja hänen asemansa perustuu siihen, että muut henkilöt hänen ryhmässään ovat alaikäisiä tai haluavat häneltä jotain, mitä eivät muualta voi saada.

Tuollainen kuningas aloittaa aina uransa alaikäisten joukossa. Vain sieltä hän voi saada jalansijan helposti tarjoamalla heille esimerkiksi alkoholia tai savukkeita. Kun puhutaan siitä, millainen ihminen kuningas on, tai oikeastaan millainen on hänen taustansa, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että ei edes alaikäinen henkilö osta alkoholia tai muita päihteitä tuntemattomilta. Ja sen takia tuollainen koulun kuninkaalle ihanteellinen malli on se, että hänellä olisi pari vuotta vanhempi isoveli, joka sitten käy hakemassa olutta kaupasta, ja noita alkoholijuomia voi sitten pikkuveli käydä välittämässä kavereilleen. Kuitenkin palvonnan kohteena oleminen tekee kuninkaasta sellaisen, että hän on ikään kuin sokea omaa itseään kohtaan. Koska häntä ei koskaan itseään haukuta eikä ojenneta, niin silloin tietenkin tuolla henkilöllä on taipumus olla ikään kuin muiden yläpuolella. Hänellä tietenkin on erivapauksia, mitä muilla ei koskaan ole, ja tietenkin noiden erivapauksien pitää näkyä ulospäin. Ja tarinoissa tuo henkilö on lähes taruolento, joka "veti reksiä turpiin" tai teki jotain muita asioita, jotka muuttivat hänet liki Pyhän Yrjön veroiseksi. Tuolloin voidaan kyllä kysyä, että mitä olisi oikeasti tapahtunut, jos nuori olisi tehnyt rehtorin huoneessa tuon teon? Epäilen että hän olisi saanut saman tien kyydin koulukotiin tai ainakin vakavia seuraamuksia.

Eli kuten vanhoissa tarinoissa kerrotaan, niin "kruunu näkyy kauas", ja tuollainen henkilö käyttää aina kruunua sisällä. Tai sitten hän kampaa hiuksensa jotenkin erikoisesti, koska kukaan ei hänelle ole sanonut, että tietyt kampaukset ovat hiukan naurettavia. Kuningas tietenkin vaatii ympärileen erilaisia palvontamenoja, ja yleensä hänen lähipiirissään pyörii erilaisia palvojia. Nuo palvojat tietenkin haluavat näyttää kuuluvansa hänen lähipiiriinsä, ja tietenkin tuollainen asia voi olla hiukan rasittavaa muille yhteisön jäsenille. Kuitenkin pitää aina selvittää, että onko tuo kingi kohonnut yhteisöstään vai onko hän mahdollisesti jonkun ulkopuolisen tahon asettama. Yleensä tällaisella henkilöllä on sellaisia taipumuksia, että he eivät itse kovin vaarallisia ole, mutta heidät tukijansa eli paikallinen "MC" kuitenkin on se, mikä antaa hänelle uskottavuutta toveriensa silmissä. Ja kovat erivapaudet kuten parempi viikkoraha, action-elokuva varasto tai moottorirata varmasti antavat tuolle henkilölle "selkänojaa" omassa toveripiirissään. Ja tietenkin hän on haluttua seuraa, koska ilta hänen kanssaan on sitten varmasti täyttä seikkailua, kun nuo toverit istuvat kingin kotona katsomassa uusia elokuvia. Toinen versio on se, että kingi pyytää nuorta ajelulle, ja sitten koko ilta menee "cruisaillessa  jollain romuautolla pitkin katuja. Tuohon pyhättöön pääsevät vain kaikkein lähimmät hänen tovereistaan, ja se merkitsee pääsyä toveripiirin "kuumaan ytimeen" missä varmasti sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa.

Jos puhutaan nuoren toveripiiristä hiukan laajemmin, niin se että hänellä olisi oikeasti vanhempia tovereita, jotka ajattelisivat kuten aikuiset olisi varmasti toivottavaa. Aikuinen voisi kertoa sen, että kaikki vanhemmat kaverit eivät puhu koskaan totta, tai että monissa noista tarinoista, mitä viikonlopusta kerrotaan ei ole mitään perää. Kuitenkin on olemassa sellainen tilanne, mistä pitää nuoren kotona keskustella hyvin vakavasti. Se on sellainen, missä nuori pyörii jonkun "maken" kanssa, ja palvoo häntä jatkuvasti. Silloin asiasta kyllä kannattaa puhua, jos tuo "make" tarjoaa hänelle jatkuvasti kyytejä sekä ostaa olutta. Eli tuolloin voidaan kysyä, että ottaako tuo henkilö sitten rahaa noista kyydeistä, tai miksi hän hakee tuota nuorta koulusta? Ei kai hän väitä että bensa on ilmaista, eli joku syy siihen ajeluun pitää löytyä. Joskus on käynyt näet niin, että noista bensoista on sitten tullut lasku kotiin, kun tuollainen nero on sitten huomannut tulleensa petetyksi, toisin sanoen hän väittää tehneensä kyytiläisten kanssa sopimuksen, missä nämä maksavat kyydistä kilometrikorvausta. Tuosta asiasta sitten viranomaiset sekä taksiliitto voivat olla hiukan eri mieltä. Tai sitten tuo "make" voi olla jälkeenjäänyt, joka ei tajua mitä tekee. Tuolloin tietenkin on vaara siitä, että nuo kyytiläiset saavat syytteen hyväksikäyttörikoksesta.

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...