Oikeusvaltion tai oikeuden toteutuminen EU:ssa ei välttämättä ole aivan selvää esimerkiksi tekijänoikeuksien kohdalla, jos työn tai tuotteen tekijänä on vaikka lapsi tai autisti
Oikeusvaltio ei ehkä toteudukaan euroopassa niin kuin sen pitäisi toteutua, koska esimerkiksi viranhoito voi asettaa ihmisen eriarvoiseen asemaan muihin ihmisiin nähden. Eli jos vaikka poliisi tai sotilas joutuu laittoman tarkkailun kohteeksi, niin hän ei ehkä pääse samalla tavoin tekemään asiasta rikosilmoitusta kuin normaali ihminen. Tuossa tapauksessa hänet voidaan pakottaa allekirjoittamaan asiakirjoja, joiden mukaan tuo henkilö sitoutuu pitämään kotiinsa kohdistuvan tarkkailun salaisena, ja tuollaista asiaa kuin virka-asema voidaan käyttää helposti siihen, että henkilö ei edes saa nähdä omaa juttuaan käsitteleviä asiakirjoja.
Tuossa tapauksessa usein vedotaan siihen, että asiakirjoissa näkyy esimerkiksi sisäistä tutkintaa hoitavien poliisien nimiä, ja tuolloin sitten vedotaan noiden poliisien turvallisuuden puolesta. Samoin asianajajien puhelimiin tulleiden puheluiden kuunteleminen on hiukan kiusallista. Eli asiakkaan ja lakimiehen väliset keskustelut ovat luottamuksellisia eikä niitä saa kuunnella. Mutta jos poliisi epäilee lakimiehen salaavan rikoksia tai osallistuvan rikolliseen toimintaan, niin silloin hänen puhelintaan saa kuunnella, koska lakimiehen asema ei vapauta syytteistä suoraan missään oikeusasteessa. Kun keskustellaan esimerkiksi oikeusvaltion toteutumisesta alaikäisten kohdalla, niin mielestäni juuri täysi-ikäiseksi tulleen henkilön kohdalla on olemassa suuri vaara siitä, että häntä johdetaan harhaan esimerkiksi esimiehen toimesta, ja tuolloin eteen tulee sellainen asia, kuin se ketä uskotaan ja osaako tuollainen nuori mies koskaan edes ajaa omia asioitaan mikäli häntä ei noissa asioissa edes olla neuvottu.
Tuolloin esimerkiksi syytteitä voi jäädä nousematta siksi, että henkilö ei tiedä oikeusturvaansa loukatun. Ja varsinkin nuorta henkilöä voidaan neuvoa painamaan asioita villaisella, tai sitten eteen tulee seuraamuksia kuten erottaminen työpaikasta, jos henkilö vie tapauksen lakimiehille tai hiiskuu esimerkiksi kokemastaan syrjinnästä tai eriarvoistamisesta kenellekään. Tai sitten häntä kielletään kertomasta tapauksesta kenellekään, jotta työpaikan maine ei pilaannu. Tuolla tarkoitan esimerkiksi tilannetta, missä määrä-aikaisella työsopimuksella tai vuokratyöpaikalla työskentelevältä henkilöltä on esimerkiksi YouTube videot estetty tai hänen on pitänyt leimata esimerkiksi kahvitaukoja. Tuolloin tietenkin hänen mieleensä tulee se, että mielistelemällä esimiestä voi hän ikään kuin ostaa työpaikan itselleen.
Tai sitten työnantaja on voinut määrätä Facebookin suljettavaksi, jotta hän ei siellä joutuisi kohtaamaan totuutta. Toisaalta työnantajien oikeusturva murenee sikäli, että esimerkiksi työpaikkakohtainen sopiminen lisääntyy, ja kuten olen sanonut niin on olemassa työpaikkoja, jotka eivät saa koskaan käsiinsä osaavaa työvoimaa. Eli jos vaikka joku pienen tai keskisuuren yrityksen tuote on siitä kiinni, että sen pitää saada osaavaa työvoimaa vaikkapa prototyyppiä varten, niin silloin voi käydä niin, että yhtiö ei tuota työvoimaa saa rekrytoitua, koska varsinkin pienen sekä keskisuuren start-up-yhtiön kohdalla voi käydä niin, että se ei saa rekrytoitua ketään projektiin. Toisaalta työpaikkakohtainen sopiminen varmasti suosii nimen omaan suuria yrityksiä, joilla on varaa kilpailuttaa työvoimaa, ja joilla on kaiken maailman optioita kuten ilmaisia kuntosaleja myös rivityöntekijöille tarjoilla.
Mutta suurilla yhtiöillä on myös lakimiesten armeija käytössään, eli niillä on varaa maksaa maamme huippujuristeille sopimusten laatimisesta, kun taas pienillä yhtiöillä ei ehkä tuota lakimiestä ole palveluksessaan. Ja sitten tietenkin seuraavaksi voidaan miettiä, että mitä jos tuo palkattu lakifirma tekee töitä myös jollekin kilpailijalle, joka ehkä on suuri yhtiö, ja sitten ikään kuin siirtää tuon pienen yhtiön tuotekehityksen tuloksia tuolle suurelle yhtiölle, eli tuossa taas tulee eteen sellainen vaihtoehto, että "ketä uskotaan, jos omat luomukset valuvat jonkun toisen taskuun". Miten tuossa sitten voidaan todistaa se, että kuka on tehnyt ja mitä. Jos tuotteista tulee sitten kina, niin tuolloin voidaan mennä oikeuteen, mutta näyttö teollisuusvakoilusta pitää saada.
Joten esimerkiksi noita raportteja voidaan väittää tekaistuiksi tai päivätyn väärälle päivälle. Isolla toimijalla on aina suuri volyymi, millä se kykenee toimimaan mediassa, ja silloin se kykenee tietenkin esiintymään vakuuttavasti, eli ilmoittamaan että sen tekemistä sopimuksista on olemassa vaitiolovelvollisuus ja asiat on sitä kautta sovittu, ja "tämä nyt oli vain tämä ainoa kerta", tyyppinen latteus varmasti kuulostaa radiossa hyvältä.
Kuitenkin noita tapauksia saattaa sitten paljastua todella paljon, ja silloin ei patenttiviranomainen sekä poliisi voi muuta kuin aloittaa tutkimukset siitä, onko yhtiö hakenut tuotesuojaa muiden tekemille tuotteille. Joskus saattaa olla niin, että esimerkiksi rahan tarpeessa oleva opiskelija on joutunut myymään ideoimiaan asioita tai tavaroita esimerkiksi työharjoittelupaikkaa vastaan jollekin työnantajalle tai sitten suunnittelija on saanut noista tekemistään logoista vain kädenpuristuksia tai kahveja, kun yhtiö on niiden avulla tienannut miljoonia tai miljardeja. Tuolloin voidaan vedota sopimukseen, missä työntekijä sitoutuu työskentelemään yhtiölle tiettyyn hintaan.
Tai sitten joku opettaja voi varastaa lasten kuvaamataidon tunnilla piirtämistä kuvista dídeoita tai kokonaisia kuvia kaupalliseen käyttöön, ja jättää asian mainitsematta lapsille. Tuolloin on kyse siitä, että pitääkö lapselle maksaa noista töistä, ja pitääkö hänen saada esitellä työnsä noille ihmisille, jotka sitä haluavat käyttää omissa tuotteissaan? Kyseisestä asiaa pohditaan monissa paikoissa, missä tehdään kuvataiteeseen liittyvää työtä. Eli onko rajoittuneesti oikeustoimikelpoisen henkilön kuten lapsen tai savant-autistin työ ja siitä saatava tulo yksin hänen vain hänen sekä tuon henkilön perheen omaisuutta? Toki työn tekee tuo lapsi, joten itse olen sitä mieltä, että hänen pitää aivan itse saada päättää siitä, mitä noilla rahoilla tehdään. Ongelma on siinä että mitä jos hänen tuotteensa kysyntä loppuu ennen kuin tuo henkilö saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja vanhemmat ovat laittaneet nuo rahat asioihin, mistä lapsi ei ehkä edes pidä.
Esimerkiksi monet savant-autistit ovat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja siksi heidän tekemiään töitä halutaan esitellä myös ns. "kaupallisissa julkaisuissa". Sen tähden noiden ihmisten oikeusturva on erittäin tärkeä asia, koska tuollainen asia voi aiheuttaa hyväksikäyttöä. Eli heitä voidaan pyytää tekemään vaikka tauluväärennöksiä, ja silloin voidaan kysyä että miten rangaistuksen kanssa sitten on? Istuuko tuo ehkä hyvinkin yksinäinen sekä sosiaalisesti eristäytyvä ihminen vankilassa, koska joku sitten pyysi häntä tekemään tuon teon, vai pitäisikö vain noita pyytäjiä sitten rangaista? Kas siinä on sellainen pulma, että siitä voidaan tehdä valtavan pitkiä seminaareja, eli onko tuollainen periaatteessa aivan normaali henkilö vastuussa teostaan, jonka pyytäjä on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi sitä, että hän ei ehkä käsitä mitä on tekemässä.
Video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=a8YXZTlwTAU
Tuossa tapauksessa usein vedotaan siihen, että asiakirjoissa näkyy esimerkiksi sisäistä tutkintaa hoitavien poliisien nimiä, ja tuolloin sitten vedotaan noiden poliisien turvallisuuden puolesta. Samoin asianajajien puhelimiin tulleiden puheluiden kuunteleminen on hiukan kiusallista. Eli asiakkaan ja lakimiehen väliset keskustelut ovat luottamuksellisia eikä niitä saa kuunnella. Mutta jos poliisi epäilee lakimiehen salaavan rikoksia tai osallistuvan rikolliseen toimintaan, niin silloin hänen puhelintaan saa kuunnella, koska lakimiehen asema ei vapauta syytteistä suoraan missään oikeusasteessa. Kun keskustellaan esimerkiksi oikeusvaltion toteutumisesta alaikäisten kohdalla, niin mielestäni juuri täysi-ikäiseksi tulleen henkilön kohdalla on olemassa suuri vaara siitä, että häntä johdetaan harhaan esimerkiksi esimiehen toimesta, ja tuolloin eteen tulee sellainen asia, kuin se ketä uskotaan ja osaako tuollainen nuori mies koskaan edes ajaa omia asioitaan mikäli häntä ei noissa asioissa edes olla neuvottu.
Tuolloin esimerkiksi syytteitä voi jäädä nousematta siksi, että henkilö ei tiedä oikeusturvaansa loukatun. Ja varsinkin nuorta henkilöä voidaan neuvoa painamaan asioita villaisella, tai sitten eteen tulee seuraamuksia kuten erottaminen työpaikasta, jos henkilö vie tapauksen lakimiehille tai hiiskuu esimerkiksi kokemastaan syrjinnästä tai eriarvoistamisesta kenellekään. Tai sitten häntä kielletään kertomasta tapauksesta kenellekään, jotta työpaikan maine ei pilaannu. Tuolla tarkoitan esimerkiksi tilannetta, missä määrä-aikaisella työsopimuksella tai vuokratyöpaikalla työskentelevältä henkilöltä on esimerkiksi YouTube videot estetty tai hänen on pitänyt leimata esimerkiksi kahvitaukoja. Tuolloin tietenkin hänen mieleensä tulee se, että mielistelemällä esimiestä voi hän ikään kuin ostaa työpaikan itselleen.
Tai sitten työnantaja on voinut määrätä Facebookin suljettavaksi, jotta hän ei siellä joutuisi kohtaamaan totuutta. Toisaalta työnantajien oikeusturva murenee sikäli, että esimerkiksi työpaikkakohtainen sopiminen lisääntyy, ja kuten olen sanonut niin on olemassa työpaikkoja, jotka eivät saa koskaan käsiinsä osaavaa työvoimaa. Eli jos vaikka joku pienen tai keskisuuren yrityksen tuote on siitä kiinni, että sen pitää saada osaavaa työvoimaa vaikkapa prototyyppiä varten, niin silloin voi käydä niin, että yhtiö ei tuota työvoimaa saa rekrytoitua, koska varsinkin pienen sekä keskisuuren start-up-yhtiön kohdalla voi käydä niin, että se ei saa rekrytoitua ketään projektiin. Toisaalta työpaikkakohtainen sopiminen varmasti suosii nimen omaan suuria yrityksiä, joilla on varaa kilpailuttaa työvoimaa, ja joilla on kaiken maailman optioita kuten ilmaisia kuntosaleja myös rivityöntekijöille tarjoilla.
Mutta suurilla yhtiöillä on myös lakimiesten armeija käytössään, eli niillä on varaa maksaa maamme huippujuristeille sopimusten laatimisesta, kun taas pienillä yhtiöillä ei ehkä tuota lakimiestä ole palveluksessaan. Ja sitten tietenkin seuraavaksi voidaan miettiä, että mitä jos tuo palkattu lakifirma tekee töitä myös jollekin kilpailijalle, joka ehkä on suuri yhtiö, ja sitten ikään kuin siirtää tuon pienen yhtiön tuotekehityksen tuloksia tuolle suurelle yhtiölle, eli tuossa taas tulee eteen sellainen vaihtoehto, että "ketä uskotaan, jos omat luomukset valuvat jonkun toisen taskuun". Miten tuossa sitten voidaan todistaa se, että kuka on tehnyt ja mitä. Jos tuotteista tulee sitten kina, niin tuolloin voidaan mennä oikeuteen, mutta näyttö teollisuusvakoilusta pitää saada.
Joten esimerkiksi noita raportteja voidaan väittää tekaistuiksi tai päivätyn väärälle päivälle. Isolla toimijalla on aina suuri volyymi, millä se kykenee toimimaan mediassa, ja silloin se kykenee tietenkin esiintymään vakuuttavasti, eli ilmoittamaan että sen tekemistä sopimuksista on olemassa vaitiolovelvollisuus ja asiat on sitä kautta sovittu, ja "tämä nyt oli vain tämä ainoa kerta", tyyppinen latteus varmasti kuulostaa radiossa hyvältä.
Kuitenkin noita tapauksia saattaa sitten paljastua todella paljon, ja silloin ei patenttiviranomainen sekä poliisi voi muuta kuin aloittaa tutkimukset siitä, onko yhtiö hakenut tuotesuojaa muiden tekemille tuotteille. Joskus saattaa olla niin, että esimerkiksi rahan tarpeessa oleva opiskelija on joutunut myymään ideoimiaan asioita tai tavaroita esimerkiksi työharjoittelupaikkaa vastaan jollekin työnantajalle tai sitten suunnittelija on saanut noista tekemistään logoista vain kädenpuristuksia tai kahveja, kun yhtiö on niiden avulla tienannut miljoonia tai miljardeja. Tuolloin voidaan vedota sopimukseen, missä työntekijä sitoutuu työskentelemään yhtiölle tiettyyn hintaan.
Tai sitten joku opettaja voi varastaa lasten kuvaamataidon tunnilla piirtämistä kuvista dídeoita tai kokonaisia kuvia kaupalliseen käyttöön, ja jättää asian mainitsematta lapsille. Tuolloin on kyse siitä, että pitääkö lapselle maksaa noista töistä, ja pitääkö hänen saada esitellä työnsä noille ihmisille, jotka sitä haluavat käyttää omissa tuotteissaan? Kyseisestä asiaa pohditaan monissa paikoissa, missä tehdään kuvataiteeseen liittyvää työtä. Eli onko rajoittuneesti oikeustoimikelpoisen henkilön kuten lapsen tai savant-autistin työ ja siitä saatava tulo yksin hänen vain hänen sekä tuon henkilön perheen omaisuutta? Toki työn tekee tuo lapsi, joten itse olen sitä mieltä, että hänen pitää aivan itse saada päättää siitä, mitä noilla rahoilla tehdään. Ongelma on siinä että mitä jos hänen tuotteensa kysyntä loppuu ennen kuin tuo henkilö saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja vanhemmat ovat laittaneet nuo rahat asioihin, mistä lapsi ei ehkä edes pidä.
Esimerkiksi monet savant-autistit ovat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja siksi heidän tekemiään töitä halutaan esitellä myös ns. "kaupallisissa julkaisuissa". Sen tähden noiden ihmisten oikeusturva on erittäin tärkeä asia, koska tuollainen asia voi aiheuttaa hyväksikäyttöä. Eli heitä voidaan pyytää tekemään vaikka tauluväärennöksiä, ja silloin voidaan kysyä että miten rangaistuksen kanssa sitten on? Istuuko tuo ehkä hyvinkin yksinäinen sekä sosiaalisesti eristäytyvä ihminen vankilassa, koska joku sitten pyysi häntä tekemään tuon teon, vai pitäisikö vain noita pyytäjiä sitten rangaista? Kas siinä on sellainen pulma, että siitä voidaan tehdä valtavan pitkiä seminaareja, eli onko tuollainen periaatteessa aivan normaali henkilö vastuussa teostaan, jonka pyytäjä on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi sitä, että hän ei ehkä käsitä mitä on tekemässä.
Video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=a8YXZTlwTAU
Comments
Post a Comment