Showing posts with label rikollinen. Show all posts
Showing posts with label rikollinen. Show all posts

Wednesday, January 11, 2017

The Zodiac-Killer eli maailman kuuluisin sarjamurhaaja joka terrorisoi Kaliforniaa 1960 ja -70 luvun alussa

Taitelijan piirtämä  kuva Zodiac-Killeristä

Elokuva-arvostelu elokuvasta ”The Zodiac” joka kertoo maailman kuuluisimmasta sarjamurhaajasta. Tuo murhaaja on edelleen virallisesti vapaana, koska ketään ei ole noista omituisista murhista sitten tuomittu. Tietenkin on olemassa sellaisia todisteita, joiden mukaan eräs Arthur Leigh Allen (1933-1992) olisi tuo vähintään viisi ihmistä San Franciscon alueella surmannut henkilö, mutta siitä ei olla mitenkään varmoja. Itse "Zodiac" tai hänenä esiintynyt henkilö väittää murhanneensa 37 henkilöä. Ja Wikipedian mukaan tuo mies oli syytön, vaikka hän oli kuitenkin hiukan omalaatuinen, ja pidätetty nuorten poikien lähentelystä.

Tuo Allenin poikkeavuus saattoi sitten edesauttaa hänen leimaamistaan sarjamurhaajaksi, ja samalla rikollisen maine vaikeutti hänen työnsaantiaan.  Näet kyseessä on silminnäkijä-havainto, jonka mukaan Allen olisi tämä henkilö, tai oikeastaan tuon havainnon on tehnyt ”The Zodiacin” uhri, joka oli selvinnyt hyökkäyksestä. Kun puhutaan tuosta tapauksesta, joka järkytti Kaliforniaa ja koko USA:aa 1960 ja -70-lukujen aikana, niin siitä on tehty lukuisia elokuvia sekä dokumentteja, jotka kertovat paljon siitä, millainen mies tai nainen tämä erittäin häijy mies tai nainen oli. Allenin tapaus kertoo surullista tarinaa siitä, kuinka tuollainen poikkeavuus saa aikaan aiheettomia epäilyjä, ja kun poliisi sitten seurasi tuota miestä, niin oikea murhaaja kulki vapaana. Ja sellaiset ihmiset, jotka kertoivat Allenin olleen "Zodiac-killer" varmistavat sen, että oikeat murhaajat kulkevat vapaina kuin taivaan linnut. 


Kyseinen sarjamurhaaja kirjoitti erikoisia koodiviestejä, joista osa on saatu purettua, mutta osaa taas ei olla koskaan onnistuttu selvittämään, ja se tietenkin lisää tuon kaamean tapauksen kiehtovuutta, koska noiden merkkien epäillään olleen eräänlaisia ASCII-merkkejä, joiden avulla tuo tappaja ehkä kommunikoi jonkun muun henkilön kanssa. Jos kyseessä ovat ASCII-merkit, niin silloin hänen viestinsä ehkä perustuvat eräänlaiseen CAESAR-koodiin, jossa hän siirtää ikään kuin ympyrään piirrettyjen kirjainten päällä merkkiä sen verran, mikä on ASCII-koodin numero. Sitten pitäisi vain saada tietää, että missä kohtaan aakkosia tuo koodin kirjoittaminen on alkanut.

Zodiac-killer on sarjamurhaajana hyvin epätavallinen, koska hän vaihtoi menetelmää aina välillä, ja hänen tiedetään käyttäneen kasiasetta sekä veistä tehdessään noita rikoksia, ja hän sitten lopetti toimintansa vuonna 1970, ja tuo henkilö teki ensimmäisen murhansa vuonna 1968. Kun ajatellaan tuosta tappajasta tehtyjä muotokuvia, niin ehkä hän lopetti tuon murhaamisen siksi, että hänet oli ehkä tunnistettu noista kuvista. Tai sitten hän oli varastanut nuo silmälasit ja joku turvakamera oli sitten taltioinut hänet. Näet jos ”Zodiac” ei tarvinnut silmälaseja, niin hänellä oli varmasti vaikeuksia niitä hankkia,, koska silloin tarvitaan yleensä näöntarkastus. Kun puhutaan tuon tappajan valitsemista menetelmistä, niin saattaa toki olla niin, että hänet on ammuttu ”keikalla” jonkun poliisin tai turvamiehen toimesta.

Mutta jos noissa kuvissa on ollut todella piirrettynä tuo hyvin ikävä henkilö, niin hän varmaan on sitten lähtenyt pois Kaliforniasta, eli muuttanut ehkä toiselle puolen amerikkaa tai lähtenyt Eurooppaan, koska jos hänet oli tunnistettu, niin silloin olisi itku voinut sitten tulla, kun poliisi olisi häneltä kysellyt näistä teoista. Kun ajatellaan noita murhia, ja tuon miehen valitsemaa koodinimeä, niin ”Zodiac” voi tarkoittaa esimerkiksi eläinrataa tai USA:n laivaston kumivenettä, joka oli tuolloin käytössä mm. Vietnamin sodassa. Tuo yhtiö tekee vielä nykyäänkin kumiveneitä ammatti- ja huvikäyttöön, ja sen tuotteet ovat hyvin tunnettuja. ”Zodiacin” käyttämä symboli taas merkitsee kultalähetystä, eli sitä on käytetty kullan merkkinä esimerkiksi satamissa tai muissa kuljetuksissa. Näet jos kultaa putoaa metallisen laivan pohjalle, niin se ruostuttaa muita metalleja, joten siksi nuo lähetykset pitää merkitä.

Samoin se voi olla akronyymi ”Kodiakista” joka on kaupunki Alaskassa. Eli joskus olen ennenkin miettinyt, että voisiko tuo termi ”Zodiac” olla ikään kuin runonpätkä ”Zodiac from Kodiac”. Kun mietitään tuota Arthur Leigh Allenia sekä sitä, miksi häntä ei koskaan olla syytetty, niin se johtuu siitä, että tuo mies kuoli sydänkohtaukseen ennen kuin poliisi sai hänet pidätettyä. Todisteet ovat osoittaneet, että häntä oli 30 vuoden ajan turhaan epäilty, mutta joskus olen miettinyt, että olisiko tuo tappaja ollut joku Allenin kaukainen sukulainen tai ehkä aviottomasti syntynyt velipuoli. Se selittäisi tuon väärän tunnistuksen. 

Syy miksi epäilen velipuolta on se, että tuo tunnistus meni väärin, ja samalla allen ei koskaan ollut tuollaista sukulaista ehkä maininnut, koska jos hänen isällään oli suhde esimerkiksi prostituoituun, joka oli tullut sitten raskaaksi, niin silloin saattaa olla, että hän ei edes ollut tiennyt tuosta avioliiton ulkopuolisesta lapsesta, ja tuolloin isyyden toteaminen ei ollut niin helppoa kuin nykyisin. Ja tuolloin 1930-luvulla nämä olivat vakavia asioita.  Tuo asia sitten on askarruttanut joidenkin ihmisten mieltä, ja on varmasti esitetty myös sellaisia ajatuksia, että kyseessä olisi ollut joku mafian palkkamurhaaja, joka käytti lehdistöä siekailematta hyväkseen. Näet tuollaiset sydänkohtaukset saavat ihmiset ajattelemaan esimerkiksi mafiaa, joka on voinut sitten hankkiutua eroon miehestään, jonka kanssa kukaan muukaan ei halunnut asioida.


Tuolloin mafian tappaja olisi ehkä voinut sitten antaa hänelle kaliumkloraattipistoksen, joka on erittäin tehokas sydänkohtausten aiheuttaja. Aina tällaisissa tapauksissa pitää muistaa se, että tuollainen ”mafian mies” voi olla myös oikeasti sadistinen sarjamurhaaja, ja ovathan palkkamurhaajatkin eräänlaisia sarjamurhaajia. Eli kuten olen kirjoittanut, niin myös nämä sarjamurhaajat varmasti hakevat myös ”oman alansa töitä”. Tuon tappajan operointi perustuu siihen, että hän saa vapaasti ostaa aseita, ja ehkä hänellä on ollut avustajia, jotka hakevat tuolle miehelle tai naiselle aseita, jotta hän voi vaihtaa piippua tuohon murhavälineeseen, joka sitten selittäisi sen, että tuollainen ase läpäisee ballistisen testin. Eli tuolloin avustajat hakevat aseita eri osavaltioista, ja sitten niiden piiput lähetetään tuolle miehelle, joka on ikään kuin tarinan päähenkilö.  


Thursday, November 17, 2016

Android-puhelimet sekä "avoimen lähdekoodin sovellusten" käyttö vakoilussa

Android-puhelimet ovat erittäin suosittuja niiden käyttöjärjestelmän skaalautuvuuden kannalta, eli nuo puhelimet voidaan helposti Google-tilien avulla kloonata, niin että kun toinen puhelin liitetään tuohon tiliin, niin edellisen puhelimen asetukset siirtyvät siihen melkein automaattisesti. Samoin Android-puhelimissa on paikannuspalvelu, mikä auttaa löytämään kadonneen puhelimen, ja samalla myö tuon Google-tilien kautta voi katsoa, että montako laitetta tiliin on liitetty, ja samoin tiedot siitä onko tuo tili auki muissa laitteissa auki voidaan todeta helposti. Mutta kuten olen kirjoittanut, niin tämä skaalautuvuus voi aiheuttaa myös tietoturvaongelmia, jos joku vaikka tekee tuolle tilille ylimääräisen puhelimen tai pääsee sitä muulla tavoin käyttämään.

Ja kuten varmasti tiedämme, niin esimerkiksi rikolliset voivat hyötyä tästä paikantamispalvelusta erittäin ikävällä tavalla. Eli he voivat käskeä järjestönsä jäseneksi pyrkivää henkilöä kantamaan Android-puhelinta taskussaan, ja sitten tuota paikannusta hyväksikäyttäen tarkkailla tuon henkilön sijaintia. Samoin rikolliset voivat piilottaa esimerkiksi halvan Android-puhelimen jonkun henkilön moottoripyörään tai autoon, ja tarkkailla sitä, missä tämä henkilö liikkuu. Kuten äskettäin kirjoitin, niin tuollainen alle satasen älypuhelin voi tuon takia murtaa henkilön yksityisyyden todella tehokkaasti, kun hänen sijaintinsa saadaan selville. Mutta jos noilla rikollisilla on taitoja tai suhteita, niin he voivat tietenkin hankkia käyttöönsä valvontaohjelmia, joita he voivat sujauttaa toisen puhelimeen vaikka Micro-SD-kortin avulla, eli tämän takia älypuhelinta ei kannata jättää pöydälle ilman valvontaa.

Toki puhelin voidaan ottaa haltuun esimerkiksi TeamWeaverilla, ja se sitten aiheuttaa sellaisia ajatuksia, että tuon kaltaisella ohjelmalla voidaan esimerkiksi soittaa puhelimella etänä, mikä mahdollistaa puhelimen käytön tilakuuntelussa. Kun kohdeorganisaatiossa pidetään kokousta, niin silloin yhtiön tilaan soluttautunut vakooja vain ilmoittaa kännykällään kokouksen alkaneen, ja sitten jossain asunnossa istuva tarkkailija vain soittaa tuolla tilaan ujutetulla puhelimella itselleen, ja sitten äänittää normaalisti tuon puhelun tietokoneensa avulla. Vaikka äänitys ei ehkä paras mahdollinen ole, niin äänenkäsittelyohjelmistoilla saadaan hyvinkin vaimea keskustelu kuulumaan.

Eli tuo äänitys voidaan tehdä kuulokemikrofoniin liitetyllä nauhoituslaitteella tai puhelimeen ladatulla äänitysohjelmalla, ja sitten ajaa tuo tiedosto tietokoneelle, jolloin sitä voidaan käsitellä äänenkäsittelyohjelmalla. Tällaisilla ohjelmilla mitä musiikin tekijät käyttävät voidaan sitten korostaa ääntä niin, että hyvinkin heikkotasoisesta äänityksestä saadaan puhe selvästi esiin. Ja kun tuo kokous on päättynyt, käy agentti hakemassa puhelimen pois, jotta kalliit laitteet eivät jää lojumaan mihinkään.

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...