Lentävistä autoista ja niiden toiminnasta eli tekniikka ei ole mikään ongelma vaan se, että ihmiset tarvitsevat lentolupakirjan niiden käyttämiseen

Terrafugia Transitio
(https://vulcanpost.com/913/flying-cars-now-reality-set-launch-2015/)

Kuten olemme varmaan kaikki tienneet, niin aina välillä on ollut esillä mahdollisuus valmistaa niin sanottuja lentäviä autoja. Termi “lentävä auto” tarkoittaa siis halvalla valmistettavaa VTOL (Vertical Take Off and Landing) - lentokonetta, joka pystyy sekä liikkumaan maanteitä että lentämään ilmassa. Tekniikka tuollaisen laitteen rakentamiseen on jo oikeastaan olemassa, mutta esteitä on tietenkin tullut siinä, että ihmisten pitää tuollaisella välineellä lentäessään olla lentolupakirja. Kuitenkin lentäviä autoja on kehitetty sekä yksityisten toimijoiden sekä valtiollisten organisaatioiden toimesta, ja yksi vaihtoehto tietenkin olisi se, että tuo väline lentäessään turvautuisi autopilottiin, eli se lentäisi esimerkiksi jossain tietojenkäsittelykeskuksessa sijaitsevan keskustietokoneen valvonnassa, niin että sen oma lentotietokone kommunikoisi 4G-dataverkon avulla tuon etätietokoneen kanssa, ja noiden laitteiden lentäminen ilmassa tapahtuisi pelkästään autopilotin avulla.

Kun puhutaan tuosta Googlen ideoimasta robottiautosta, niin robottilentokoneen rakentaminen on paljon helpompaa kuin robottiauton, ja tuossa lentävässä autossa voisi olla turvalaite, kuten sormenjälkitunnistin joka antaa lennettäessä auton ohjaimet vain niille henkilöille, joilla on tarvittava lentolupa, ja muut sitten käyttäisivat autopilottia, joka kommunikoi automaattisesti datakeskuksen kanssa, jos se tarvitsee lisää laskentatehoa. Tuossa välineessä voisi olla esimerkiksi puhaltimet, joita käytetään polttomoottorin käyttämien generaattorien kautta, ja noilla lentävillä autoilla voidaan lentää todella nopeasti verrattuna esimerkiksi perinteisiin helikoptereihin. Mutta noiden välineiden ongelma on tietenkin se, että ihmiset eivät niitä välttämättä osaa käyttää. Kuitenkin noiden lentävien autojen eli huokeiden VTOL-koneiden sekä autojen yhdistelmiin sekä niiden kokeiluun sijoitetaan vuosittain erittäin paljon rahaa, koska niillä on erittäin suuri kapasiteetti, kun ajatellaan esimerkiksi vaikeakulkuisille seuduille matkustamista.

Cellcar G400

(http://www.techeblog.com/index.php/tech-gadget/2007/12/page/141)

Esimerkiksi jossain tulva-alueilla on lentäminen ainoa tapa saada varusteita tuhoalueille, mutta muuten helikopterien ääni sitten peittää esimerkiksi avunhuudot, ja muutenkin ne häiritsevät maassa tapahtuvaa toimintaa. Tuon takia noiden lentolaitteiden olisi hyvä pystyä myös liikkumaan maata pitkin, jotta ne eivät häritsisi niin paljon muuta toimintaa. Vaikka aina välillä näiden huokeiden VTOL-koneiden kehittämisen sanotaan loppuvan, niin niitä kuitenkin kehitetään monien toimijoiden toimesta. Kyseiset välineet varmasti kiinnostavat myös erikoisjoukkoja, joiden toiminta perustuu huomaamattomuuteen, sekä nopeisiin ja tappaviin iskuihin.

Puhaltimilla varustettu ehkä auto muistuttava lentolaite olisi varmasti käyttökelpoinen väline noissa tehtävissä, ja tuollaisia tässä julkaistuissa kuvissa olevia halpoja helikoptereita voidaan helposti muuttaa myös “köyhän miehen” taisteluhelikoptereiksi asentamalla niihin esimerkiksi Stinger tai Dragon-ohjuksia tai konekivääreitä, jolloin niiden teho olisi ehkä melko hyvä. Tuollaiset puhaltimillavarustetut helikopterit voivat saavuttaa jopa 600 kilometrin tuntinopeuden, mutta jos äänistä ei tarvitse mitään piitata, niin esimerkiksi pienet turbiinimoottorit voivat auttaa tuota välinettä saavuttamaan 800 kilometrin tuntinopeuden tai ne voivat olla nopeampiakin, eli mikään ei estä niiitä varutettavan esimerkiksi jälkipolttimilla,jolloin ne voivat lentää yhtä nopeasti kuin suihkuhävittäjä. Toki tuolloin niiden hallitseminen on melko vaikeaa, ja jos lähdetään miettimään niistä lähtevää ääntä, niin LRAD-laite voisi painaa niiden äänijälkeä kapeammaksi, jotta sivulliset eivät kuulisi mitään.

Video tästä aiheesta YouTubessa https://www.youtube.com/watch?v=VRZNLBL7Px4

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

K.W Jeterin Tohtori Kyy (Dr. Adder) eli painajaismaista protetiikkaa tulevaisuuden dystopiassa

K.W Jeter kirjoitti aikoinaan kirjan nimeltään "Tohtori Kyy" (Doctor Adder, (Suom.)1984), joka kertoo lääkäristä joka on kuin Dr. Josef Mengelen sekä Viktor Frankensteinin yhdistelmä, eli hän on enkeli sekä paholainen yhdessä ruumiissa. En tiedä että onko tuo "K.W Jeter" oikeasti joku salanimi, mutta uskoisin että hän ei kirjoittanut tätä kirjaa oikealla nimellään. Tuo "Tohtori Kyy" on siis lääkäri, joka operoi pahaa aavistamattomia ihmisiä, niin että he varmasti tuntevat, miltä tuntuu olla mielipuolen käsittelyssä. Tuon kirjan kehyskertomuksena on tilanne, missä yhdysvallat on joutunut sisällissotaan, ja siitä sitten on jäkipyykkiä jäänyt pesemättä vaikka millä mitalla. Kyseinen kirja on yksi väkivaltaisimpia romaaneja, mitä olen koskaan lukenut, mutta se on verraten hyvin kirjoitettu, vaikka kyseessä on Jalava-kustantamon SciFi tai tarkemmin ottaen Cyber- tai steampunk kirja, jolla on tavoiteltu lähinnä marginaaliyleisöä.

Kyseisessä synkässä tulevaisuuden kuvauksessa on myös esillä sellainen asia, että mitä protetiikka voi saada aikaan vääränlaisen ihmisen käsissä, ja tuossa kirjassa esiiin tuotua tekniikkaa ollaan jo tuomassa oikeasti markkinoille. Tuossa kirjassa on esillä sellainen väline kuin "turbonyrkki", eli proteesi johon on asennettu kaiutin, joka sitten lähettää sellaisia ääniaaltoja, joiden avulla saadaan vesiatomit hajoamaan, ja tuossa välineessä on sitten sormenpäissä infrapuna-anturit, joilla sen käyttää saa paremman kuvan ympäristöstään. Kyseinen proteesi asennetaan ihmisen amputoidun käden paikalle, ja siinä oleva tietokone yhdistetään ihmisen hermostoon, jonka sähköistä toimintaa kyseinen väline käyttää toimintojensa ohjaamiseen. Tuota mielikuvituksen luomaa proteesia ovat tarinassa käyttäneet CIA:n eliminoijat, jotka ovat turbonyrkit kohotettuina lähestyneet uhrejaan.

Kun mietitään sitä miten tämän päivän protetiikka on kehittynyt tuosta 1980-luvusta, niin nykyään esimerkiksi ei proteesien kiinnittämistä varten tarvitse ihoon tehdä haavoja, vaan tuo protetiikan kommunikaatio voi tapahtua esimerkiksi Bluetoothin tai WLAN-sovelluksen avulla, ja tuo proteesin ohjausyksikkö voidaan asentaa mihin tahansa osaan ihmisruumista hyvänsä, ja ainoa rajoitus tietenkin on se, että tuon raajan hermosignaalin pitää olla kyseisen dekooderin ulottuvilla, jolloin se voi sitten ohjata kyseistä tekoraajaa. Tuollaisia proteeseja kehitetään jatkuvasti erilaisissa laboratorioissa ympäri maailmaa.

 Mutta kuten tiedämme, niin nuo tekokäden keinotekoiset aistit voivat sitten välittää tietoja ympäristöstään. Ne voivat olla esimerkiksi infrapunasensoreita, mutta myös pietsosähköisiä kiteitä voidaan käyttää luomaan todenmukaisia tuntoaisteja. Mutta kuten tiedämme, niin ihmisen hermosto toki kuljettaa sähköimpulsseja valikoimatta niitä mitenkään, ja siksi tuo raaja voi lähettää myös näköaistimuksia. Se mitä tuossa kirjassa esitelty väline oikeasti on, ei varmasti ole miellyttävä osa insinööritieteitä. Nämä välineet tekevät ihmisestä aseen, ja niiden toiminta on erittäin tehokasta, ja se nimenomaan on aseteknologian kehityksen ideana. Luoda uusia sekä tehokkaita tapoja antaa taistelijoille yliote vihollisesta. Nuo aseita kehittelevät insinöörit ovat ehkä maailman lahjakkaimpia sekä innovatiivisimpia ihmisiä, ja heidän luomansa välineet varmasti ovat tulleet tarpeeseen, kun ajatellaan sitä, miten paljon ihmiset sotivat.

Tuollainen vesiatomeja hajottava koje voidaan luoda melko helposti, ja jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi tuollainen erikoisaseena käytettävä proteesi voi olla ohjattavissa aivokuorella asetetulla implantilla, eli mikrosirulla joka voidaan varustaa kallon luita vasten painetuilla EEG-sensoreilla, jotka on asetettu päänahan alle, ja tuon laitteen voiman voisi antaa vaikka plutonium-paristo, joka antaa elinikäisen sähkövirran. Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, mitä tuollaiset hermostoon kytkettävät  implantit voisivat tehdä vaikka erikoisjoukkojen miesten käsissä, niin silloin varmasti tulee mieleen sellainen asia, että nuo henkilöt voisivat vaikka ohjata taistelurobotteja tai UCAV-lennokkeja noiden implanttien avulla, ja nuo välineet voisivat toimia myös tavallisten matkapuhelimien läpi, ja sama tekniikka toimii tietenkin myös tietokonepohjaisissa kenttäradioissa.

Mutta tulevaisuuden kommandomiehillä voi olla käytössään erikoiskirurgisia osastoja, joissa heidän kätensä tilalle vaihdetaan turbonyrkki, ja heidän kätensä sitten pakastetaan operaation ajaksi, jonka jälkeen nuo aseet irrotetaan heistä, ja kädet kiinnitetään takaisin.Toki en usko että kukaan lääkäri tuollaista sitten luvalla tällaisia vaihto-operaatioita. Mutta rahalla saa mitä hyvänsä, ja ehkä tulevaisuuden lääkäreillä on vähän toiset lähtökohdat toiminnalleen kuin nykyisillä ammatinharjoittajilla.


kirjabloggaus.blogspot.fi

Clive Cusslerin Kyklooppi (Cyclops, 1986) on kirjailijan hiukan erilaista tuotantoa, koska siinä tavoitellaan "X-files"-tyyppistä tunnelmaa

Vaikka Clive Cusslerin Kyklooppi (Cyclops, 1986) on ikään kuin tusinatavaraa, niin kyseessä on erittäin nautittava lukuelämys, joka pitää otteessaan loppuun asti. Kirjasta laitoin kirjoitelman alkuun kirjan englanninkielisen painoksen kuvan, koska suomalaisesta kannesta oli vaikeaa löytää terävää valokuvaa Internetistä.  Kuten muissakin Cusslerin kirjoissa, niin myös tässä tapauksessa on kysymys eräänlaisesta seikkailuromaanista, joka sisältää uskomattoman määrän erilaisia teknisiä vempeleitä, kuten magnetometreillä varustetun ilmalaivan sekä muita vastaavia oseanologisia vempaimia, joista näkee selvästi tuon kirjailijan olevan insinööri ammatiltaan. Kuitenkin tuo kirja on ikään kuin osoitus laajemmasta ajattelusta sekä luovuudesta kuin muut tuon kirjailijan kirjat, joissa seikkailee usein Dirk Pitt-niminen henkilö, joka on varmasti kirjailijan ”wanna be”-hahmo. Tai ainakin niin itse ajattelen, kun tämän kuvitteellisen hahmon edesottamuksista lueskelen.

Eli tuo kuvitteellinen sankari on senaattori Pitt:in poika, joka asuu lentokonehangaarissa, ja omistaa todella paljon kaikkia mukavia vempaimia, kuten vanhan lentokoneen sekä muita mukavia ”magneetteja”, ja tietenkin hän on hävittäjälentäjä, joka on ”lainassa” tuossa oseanologisessa eli valtameriä tutkivassa virastossa nimeltään NUMA (National Underwater and Marine Agency), jolla kyllä on kotisivut Internetissä. Tuo järjestö on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoitus on edistää valtamerten tutkimusta sekä meriarkeologiaa ja konservoida vanhoja laivoja. Järjestön perustaja on Dr. Clive Cussler, ja sen kotisivut ovat alla.  Syy miksi tuo kirja osoittaa normaalia laajempaa ajattelua kuin muut ”Dirk Pitt”-romaanit on se, että tuossa romaanissa on ikään kuin ”The X-Files”-tyyppinen sivujuonne, missä USA:lla on salainen tukikohta kuussa. Tuo tukikohta on rakennettu Saturnus V-raketin rakettivaiheista, jotka on laskettu kuun pinnalle, ja sitten kaivettu tuon kappaleen pölyn sisään, jotta niitä ei voisi havaita Maan pinnalta käsin.

Kun mietitään tuota mahdollisuutta käyttää esimerkiksi Saturnus-V raketin toista tai kolmatta rakettivaihetta tuollaisen kuuaseman rakennuselementteinä, niin usein väitetään niin, että nuo rakettivaiheet ovat olleet tyhjiä, kun ne on irrotettu tuosta kantoraketista. Kuitenkaan tuollaisen raketivaiheen vieminen kuuhun ei vaadi kovin suurta määrää polttoainetta, jos se saavuttaa sitä ennen Kuun ja Maan keskinäisen Lagrangen pisteen. Avaruudessa kaikki on toisin kuin Maassa, eli siellä ei ole kaasukehää tai painovoimaa, mikä rajoittaisi kappaleen liikkumista, ja jos raketti voisi työntää alusta niin, että se ylittää tuon Maan ja kuun välillä olevan ”painovoimakynnyksen”.

Tuon pisteenjälkeen Kuun vetovoima muuttuu vallitsevaksi, niin sitten nuo moduulit tarvitsevat vain pienen raketin, jotta ne voidaan sitten asemoida kuuta kiertävälle radalle. Ja sitten nuo moduulit voidaan laskea makaamaan kuun pinnalle, ja tietenkin niissä voi olla polttoainesäiliöt sisällä, kun nuo kappaleet muutetaan tukikohdaksi. Se miten tuo mahdollisuus on tyrmätty monissa ohjelmissa, johtuu kuulemma siitä, että Saturnus-V:n käyttämä polttoaine on jotenkin myrkyllistä. Eli todellisessa elämässä Saturnus-V raketin toinen sekä kolmas vaihe käyttävät polttoaineenaan nestemäistä vetyä sekä nestehappea. Eli kyseessä ei mikään kovin myrkyllinen aine ole. Kun nuo vaiheet olisi sitten laskettu kuun pinnalle, niiden rakettimoottorit sekä polttoainesäiliöt toki voidaan poistaa, jolloin sisätilaa tulee enemmän, ja samoin hydratsiini saadaan poistettua tehokkaasti, jos sitä on jossain käytetty.

Ja tietenkin myös vety pitää poistaa aseman ilmasta, jotta se ei aiheuta räjähdystä, ja samalla aseman sisälle pitää asentaa aktiivihiilisuodattimet, joiden läpi ilmaa puhalletaan, jotta hiilidioksidi saadaan poistettua sen sisältä. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että kaasuseoksessa pitää olla jotain ainetta, joka estää mahdollisen tulipalon räjähdysmäisen leviämisen sen sisätilassa, jos siellä sitten syntyy kipinöitä. Eli tuon takia pitää hiilidioksidipitoisuutta säädellä tarkasti, koska puhdas happi on äärimmäisen vaarallista. Mutta toisaalta puhtaan hapen kuljettaminen asemalle on halvempaa kuin paine-ilman, koska sitä tarvitaan vähemmän. Joten tuonne Kuuhun voitaisiin kuljettaa hiilidioksidia, joka sitten voidaan puhdistaa tuolla aktiivihiili puhdistimella, koska silloin eliminoitaisiin puhtaan hapen aiheuttamat ongelmat.

Jos tuollainen asema halutaan salata, niin tietenkin voidaan käyttää sellaisia laitteita, kuin videotykit tai ikkunoiksi naamioidut teräväpiirtonäytöt joilla luodaan sitten kuvia esimerkiksi etelämantereesta, ja nuo asemalla olevat miehet tietenkin voivat soittaa kotiinsa, ja näyttää itsestään kuvaa esimerkiksi web-kameroilla, ja pienet yksityiskohdat voivat luoda uskottavuutta. Eli esimerkiksi pöydältä putoavaan muoviseen kynään voidaan laittaa metallinpaloja, joiden avulla magneetti imee sitä kohti lattiaa, jottas putoamisnopeus saadaan vastaaman maan pinnalla tapahtuvaa putoamista . Ja samalla tavoin esimerkiksi astronautti voi filmillä pudota tuolilta, ja sitten tuota filmiä voidaan nopeuttaa, jotta heidän keskustelunsa maassa olevien ihmisten kanssa olisi uskottavampaa. Ja sitten tietenkin kirjassa tapahtuu uskomaton tulitaistelu, missä käytetään rattiammuksilla varustettuja ”Gyrojet”-pistooleita sekä rakettiammuksia käyttäviä rynnäkkökivääreitä.

Gyrojet-ammus on oikeastaan pieni raketti, joka ei aiheuta niin kovaa rekyyyliä kuin normaali pistoolin tai kiväärin ammus. Ja jos tuollainen gyrojet-ammus sitten varustetaan oikealla ajonaineella, niin sillä voidaan ampua tehokasta tulta myös avaruudessa. Tuo ase kehitettiin USA:ssa 1960-luvulla, ja se sitten tietenkin on kirvoittanut salaliittoihin uskovien ihmisten mieliin ajatuksen, että aikooko USA käyttää sitä esimerkiksi kuussa tapahtuvaan tulitaisteluun? Eli tällaisia tekniikoita voidaan käyttää tuollaisen aseman salaamiseen. Tuossa Cusslerin kirjassa sitten esitellään myös lannoitelastissa oleva laiva, josta KGB aikoo tehdä pommin, jolla se räjäyttää Havannan sekä muita loistavia ratkaisuja erilaisiin ongelmiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lagrangen_piste

https://www.youtube.com/watch?v=qpOcdyxvUvc

https://en.wikipedia.org/wiki/Gyrojet

http://www.numa.net/

kirjabloggaus.blogspot.fi