YK:n nimissä tehty väkivalta on hyvin kaksijakoinen asia. Vastakkain ovat maailmanjärjestön uskottavuus sekä sen asema puolueettomana toimijana

YK:n nimissä käytetty väkivalta on erittäin ikävä asia, josta kuitenkin on tullut osa järjestön toimenkuvaa Bosnian sodasta lähtien. Kun rauhanjärjestö tulee paikalle puolustamaan siviilejä, pitää sen toiminnan toki olla uskottavaa. Ja jos esimerkiksi siviileille suunnattuja ruokakuljetuksia aletaan ryöstellä, pitää YK:lla olla käytössään keinoja, joilla se saa noita kuljetuksia turvattua. Mutta tuon järjestön ongelma on siinä, että koko sen doktriini eli toimintamalli perustuu siihen, että konflikti on valtioiden välinen. Mutta nykyaikaisten konfliktien ongelma YK:n kannalta on sellainen, että niissä on usein kysymys sisällissodasta, missä vastakkain ovat hallitukselle uskolliset joukot sekä sissiarmeija, jonka toiminta perustuu johonkin tiettyyn ideologiaan sekä tahtoon kaataa hallitus, joka toki voi olla aivan oikeasti vaaleilla valittu.

Noissa maissa missä sissitoiminta on ongelmana, on kuitenkin usein sellainen lainsäädäntö tai viranomaisten asenne työhönsä, että osa kansasta ei katso voivansa luottaa hallitukseen. Ja siksi nämä kansanosat aloittavat sitten sissisodan hallitusta vastaan. Tuon sodankäynnin ominaispiirre on se, että pienet sekä huomaamattomasti paikasta toiseen liikkuvat sissiryhmät saattavat aiheuttaa suhteettoman suuria tuhoja, koska heidän taktiikkansa on usein “iske ja juokse”-tyyppinen.

Nämä taistelijat siis soluttautuvat kohteen lähelle, ja sitten tyhjentävät rynnäkkökiväärit esimerkiksi poliisiasemia tai sotilasparaateja kohti, joilla iskuihin saadaan sitten näyttävyyttä. Samoin pommi-iskut ovat noiden järjestöjen tavaramerkkejä, mutta jossain vaiheessa nuo järjestöt voivat sitten siirtyä käyttämään suoranaista terroria, mutta toki myös valtion turvallisuusorganisaatiot saattavat lavastaa terrori-iskuja, jotta saisivat oikeutuksen koville otteile. Kuitenkin sissien joukossa varmasti on joka kerta ollut henkilöitä, jotka ovat toimineet vastoin järjestön ilmoittamia periaatteita.

He saattavat olla esimerkiksi ulkomaisia taistelijoita, joita sitten ei enää taistelujen jälkeen kaivata tai sitten nuo henkilöt ovat tehneet julmuuksia kummallakin puolella. Nämä ihmiset varmaan eivät voisi muuta odottaa kuin pitkiä vankeustuomioita tai hirttoköyttä, kun he jäävät kiinni. Tunnetuin sissien puolella taistellut ulkomaalainen lienee Che Guevara, joka oli kotoisin Argentiinasta, mutta sitten liittyi Fidel Castron johtamiin sisseihin. Hänet surmattiin Boliviassa, kun tuo mies oli lähdössä kohti kotimaataan.

Tuollaiset sissi-organisaatiot eivät juurikaan käytä esimerkiksi lentokoneita, koska niistä ei niille ole mitään hyötyä, vaan liikkuminen tapahtuu julkisia liikennevälineitä käyttäen, jolloin noiden taistelijoiden löytäminen ihmisten seastaon vaikeaa. Kuitenkin syy siihen, miksi sissi-armeijoita ei juurikaan huomioida YK:n toimintamalleissa on se, että nämä järjestöt määritellään hyvin helposti terroristeiksi, joiden kanssa ei haluta neuvotella ollenkaan. Ja sitten tietenkin voidaan myös todeta, että jos järjestöön kuuluu noin 500 henkilöä, niin se ei sitten varmasti myöskään kovin suurta osaa kansasta edusta.

Tuollaiseen sissisotaan kuuluu myös se, että julmuuksia tehdään puolin sun toisin, eli kiduttaminen sekä vangittujen teloittaminen ovat molemmilla puolilla käytössä olevia menetelmiä, joiden tarkoitus on herättää pelkoa. Tuollaiset sissijärjestöt sitten myös suurentelevat voimaansa, eli keskellä yötä seiniin kirjoitellaan tekstejä, joissa niiden toimintaa ylistetään. Ja silloin tietenkin ihmisten pelko on todella suurta, kun kaikki tietävät, että jos noista miehistä puhutaan pahaa, niin silloin saattaa dynamiitilla täytetty reppu lentää tuollaisen ihmisen pihalle. Kun sitten tällaisia sissisotia lähdetään purkamaan, niin tietenkin tilanne on se, että osa noista sisseistä on tietenkin iskenyt myös siviilejä vastaan.

Tai sitten myös hallituksen joukot ovat teloittaneet siviileitä, eikä suinkaan anteeksianto ole aina varauksetonta. Vaan molempien puolten kuolemanpartioiden jäseniä murhataan varmasti vuosienkin päästä, koska osa näistä miehistä on esimerkiksi pahoinpidellyt vangittuja erittäin pahasti. Ja tuollainen teko  ei varmaan koskaan unohdu. Mutta ongelmia sitten tulee sellaisessa tilanteessa, että toinen osapuoli pettää esimerkiksi rauhansopimuksen, ja aloittaa pidätykset, jotka koskevat vain toista konfliktin osapuolta. Nimittäin YK:n toimintamalli on sikäli erikoinen, että sissijärjestöjen jäseniä  eivät suojele kansainväliset sopimukset.

Heitä saa kansainvälisen lain mukaan kohdella rikollisina, vaikka näiden henkilöiden kohteet olisivat “laillisia”. YK:n toimivaltuudet koskevat perinteisesti vain valtioiden välisiä konflikteja, ja valtioiden sisällä toimivia sissiliikkeitä taas kohdellaan oletusarvoisesti rikollisina. Kun noita toimintamalleja lähdettiin aikoinaan luomaan, niin silloin tietenkin ajateltiin, että sissijärjestöt murskataan valtiollisen asevoiman toimesta ilman muuta, ja siksi näitä sisäisiä levottomuuksia ei juurikaan olla huomioitu.

Kuitenkin sissisotaa käyvät  järjestöt voivat tietenkin olla toisten valtioiden tukemia, ja niiden aseistus voi olla todella hyvää. Eli vaikka mikään valtio ei tätä myönnä, niin esimerkiksi Afrikassa toimiville sisseille on myyty tehokkaita panssarintorjunta-aseita sekä FIM 92 Stinger ja SA-7/SA-14 olkapäältä laukaistavia IT-ohjuksia, joilla voidaan tehokkaasti tuhota lähellä maan pintaa lentäviä esimerkiksi DC-3:sta rakennettuja “gunship-lentokoneita”, joihin asennetut  sivulle ampuvat gatling-konekiväärit ovat erittäin tehokkaita nimenomaan sissejä vastaan toimittaessa. Tuollaisilla aseilla voidaan kuitenkin vahingoittaa myös strategisia pommittajia tai matkustajakoneita, jos niitä käytetään niin, että terroristit tai sissit soluttautuvat lentotukikohdan tai siviili-lentokentän lähelle, ja käyttävät noita aseita laskeutuvia tai nousevia koneita vastaan.

Kun YK:sta puhutaan, niin silloin sen tietenkin pitää olla luotettava toimija, jotta sodat saadaan estettyä. Ja kuitenkaan YK ei saa ryhtyä sellaiseksi organisaatioksi, joka suojelee sitten rikollisia. Eli karrikoiden voidaan todeta, että mikään moottoripyöräjengi ei varmaan ole se, mitä varten maailmanjärjestö on perustettu. Eräässä kirjassa muuten esitettiin hyvin kaksijakoinen ajatus siitä, että mitä jos maailmanjärjestön johtajalla olisi käytössään salamurhaajien joukko, jonka tehtäviin kuuluisi surmata esimerkiksi sotaa lietsovia valtion johtajia.

Tuo kirja oli muistaakseni joku poliittisten murhien historiaa käsittelevä opus, ja siinä tällaista ajatusta valtion johtajiin sekä muihin sodanlietsojiin suunnatuista salamurhista perusteltiin “pienemmän pahan käsitteellä”. Eli olisiko oikein, että yhden mielipuolen takia kuolee miljoonia ihmisiä. Kuitenkin tuollaista salamurhaajien ryhmää voidaan varmasti käyttää väärin. Tuon takia tällaiset salamurhaajat ovat varmasti vieraita demokratialle, mutta sitten tietenkin tulee aina mieleen sellainen asia, että mitä jos joku ei sitten halua noudattaa esimerkiksi rauhansopimusta, ja sitten aloittaa entisten vihollistensa vainoamisen?

Tai mitä jos sitten joku käyttää esimerkiksi tulitaukoja omien ammusvarastojensa täyttämiseen? Mitä silloin pitää tehdä? Kuitenkin tuollaisia asioita puhuvat henkilöt eivät näe sitä mahdollisuutta, että esimerkiksi YK:ta voidaan johtaa harhaan eli sille annetaan tekaistua tietoa esimerkiksi pidätyksistä. Siinä on kysymys, mitä jokainen voi itse miettiä. Kuitenkaan salamurhat eivät varmasti ole mitään kovin hyväksyttäviä tapoja hoitaa konflikteja, mutta kuitenkin on tilanteita missä sodat jatkuvat loputtomiin, ellei sitten jotain radikaalia ryhdytä tekemään.

http://yknasema.webnode.fi

Kansallinen yhtenevyys sekä demokratian kehittyminen merkitsevät politiikan normalisoitumista, mikä sitten tarkoittaa poliittisen kentän hajoamista

Monet meistä tavallisista ihmisistä olemme aina välillä olleet mieltyneitä esimerkiksi vallankumoussankareihin, ja heistä kertoviin tarinoihin. On todella viihdyttävää lukea kirjoja  joissa paetaan jotain poliiseja, ja sitten tietenkin kaikki ovat aina vain kavereita keskenään, mikä tietenkin lisää kirjojen sekä kirjoitusten luettavuutta ja miellyttävyyttä. Kun luemme erilaisia, ehkä nuorisolle tai myöhäisessä teini-iässä oleville ihmisille suunnattua agentti- tai sissisodasta kertovaa usein kaukaiseen menneisyyteen kuten Toisen Maailmansodan aikaan sijoittuvaa tarinaa, missä natsit jahtaavat sankareita, niin niissä toistuu yksi kuvio, mikä varmaan saa kaikki meidät varttuneemmat henkilöt hymyilemään.

Se liittyy kohtaukseen, missä sankari tapaa tiedottajan, joka antaa hänelle huipputärkeää tietoa. Juuri kun tuo tietolähde on lopettanut tarinansa, niin kuuluu askeleita tai moottorin ääntä, ja sitten sankari havahtuu. Näet silloin juuri pahikset saapuvat paikalle rynnäkkötykkien voimin, ja sankarin on juostava pakoon. Kohtauksessa on tietenkin tärkeää kertoa, kuinka kauhistunut tuo mies sillä hetkellä on, ja kuinka hän haukkoo henkeään. Tuon kohtauksen mestari oli aikoinaan Alistair MacLean, mutta muidenkin kirjailijoiden tuotantoon tuo kohtaus on sitten päätynyt. Kun pohditaan huippuluokan jännityskirjailijoiden tapaa tuottaa tekstiä, niin tietenkin on olemassa sellainen käsite, kuin “antimafiaromaani”. Siinä yleensä käsitellään sankarin toimintaa ikään kuin ylivoimaista rikollisjärjestöä vastaan.

Tällaisessa romaanissa sankaria vastassa on yleensä monikansallinen “illuminati”, eli salaliitto jonka jäseninä on huomattavia poliitikkoja, sekä jos vaikka käsitellään Ludlumin romaaneja, niin silloin tietenkin mukaan mahtuu johtavia amiraaleja sekä kenraaleita, joiden motiivina on tietenkin päästä USA:n presidentiksi. Se mitä nuo miehet tuolla viralla sitten tekisivät tai mitä he tekisivät virkavuosien jälkeen ei kuitenkaan noissa romaaneissa käydä läpi. Ludlum ei kuitenkaan ole koskaan käsitellyt sitä asiaa, että vaikka USA:n presidentti murhattaisiin, niin tietenkin varapresidentti voi jatkaa presidentin valtakauden loppuun, mutta sitten tietenkin määrätään uudet vaalit, niin kuin yleensäkin, ja tuolloin saattaa käydä niin, että tuo varapresidentti ei saa tarpeeksi ääniä.

Demokratiassa vallan kaappaaminen on todella vaikeaa, eikä siitä kenellekään mitään hyötyä ole. Vaikka joku henkilö saisikin sitten presidentin hengiltä, niin onko hän sitten kykenevä pitämään valtaa käsissään? Kun ajatellaan kaiken maailman vallankumousten sankareita, niin monet heistä ovat sitten vallan kahvassa ollessaan muuttuneet diktaattoreiksi, jotka ovat olleet vähhintään yhtä julmia, kuin ne ihmiset, jotka olivat heitä ennen vallassa. Ja tuon takia pitää aina muistaa se, että vaikka jonkun maan hallitus ei kovin hyvä olisikaan, jos asiaa tarkastellaan demokratian kannalta, niin nämä sissipäälliköt päästessään sitten myöhemmin valtaan päästyään ovat alkaneet toteuttaa “uudistuksiaan”, niin silloin on yleensä ollut edessä myös sellainen “puhdistus”, missä jopa miljoonia ihmisiä on kylmästi surmattu.

Yksi tuollainen tapaus sitten oli Pol Pot, jonka johdolla “Punaiset Khmerit” aikoinaan voittivat Kambodzhan hallituksen joukot, mutta muuttuivat sitten myöhemmin sellaisiksia hirmuhallitsijoiksi, että heidän kohdallaan historia hakee vertaistaan.  Kuitenkin aina välillä tulee mieleen sellainen asia, että monesti valta on sitten päätynyt entisten sissien käsiin, jotka ovat sitten toimineet vähintään vastoin ihmisoikeussopimusten pykäliä. Toisaalta noiden sissipäälliköiden määräämät julmuudet voivat olla ihan yhtä raakoja, kuin hallituksen joukkojen suorittamat “puhdistukset”. Ja joissain tapauksissa noiden sissien omissa toimissa on ainakin päälliköiden kohdalla ollut hiukan huomauttamista.

Sitten kun sota on voitettu, niin sissit ovat kieltäytyneet luopumasta vallasta, jota he ovat luvanneet luovuttaa kansalle. Valtion demokratisoimisen tärkein osa on tietenkin se, että ihmiset osaavat lukea, ja heillä on muutenkin asiat kunnossa. Lukutaito on siitä tärkeää, että he voivat tuolloin hankkia itse tietoa siitä, mikä on poliittinen tilanne tuolla maassa, ja tutustua ehdokkaiden argumentteihin. Vaikka joku hallitus olisi päätynyt valtaan kansannousun seurauksena, niin jos valtion asema stabiloituu, niin silloin tietenkin tuo kansallinen konsensus katoaa, ja ihmisiä sitten alkaa kiinnostaa monet muutkin asiat. Tuolloin “kansallinen yhteneväisyys” sitten rakoilee, ja perustuslain säätämisen jälkeen tulevat eteen arkiset ongelmat, kuten koulutuksen, verotuksen sekä muiden valtion kehitykseen kuuluvien asioiden sisällöstä päättämiset, ja viimeistään verotus sitten saa aikaan sen, että kansallinen yhteneväisyys on menneen talven lumia.

Ja kun valtio aloittaa tien kohti demokratiaa, niin jossain vaiheessa se on vastatusten oman poliittisen menneisyytensä kanssa. Menneisyys on asia, mitä emme voi muuttaa, tai ehkä sitten aikakoneen rakentamisen jälkeen siihen pystymme. Mutta se saattaa pitää sisällään hyvin ikäviä asioita, joista kukaan ei aluksi edes halua puhua. Kuitenkin puhuminen päästää pahan pois, ja jos esimerkiksi ilmiannoista sekä vainoista puhutaan aikuisten tavoin, niin silloin varmasti saattaa löytyä ihmisiä, jotka ovat tehneet noita asioita vastoin tahtoaan, ja joista mahdollinen turvallisuuspoliisi sitten on vain mustamaalauksen eli tekaistujen todisteiden avulla tekaissut omia avustajiaan.  

Ja kun puhutaan ilmiannoista sekä vainoista, niin totuuden kanssa on helppoa elää. Totuus vie näet kiristäjiltä aseen kädestä, ja muistakaa että kukaan meistä ihmisistä ei ole vastuussa teoista, joita on tehty ennen meidän syntymäämme. Eli maailmassa on yleensä oikeustieteessä vallalla sellainen näkemys, että rikoksen pitää olla henkilön itsensä tekemä, eikä kukaan vuonna 1975 syntynyt ole vastuussa joskus 1940- luvulla tapahtuneesta toiminnasta, vaikka se ei ehkä kaikkia ihmisiä miellytä. Ja jos isämme tai isoisämme ovat käyttäneet virkojaan tai asemaansa väärin, niin se ei ole meidän ongelmamme, koska emme kuitenkaan ole tuolloin Talvisodan aikaan olleet edes “suunnitteluasteella”.