Showing posts with label toiminta. Show all posts
Showing posts with label toiminta. Show all posts

Saturday, March 3, 2018

Miksi jotkut opiskelijat joutuvat osallistumaan toimintaan, mikä sotii heidän vakaumustaan vastaan? (Jotta he tuntevat miltä tuntuu toimia omaa tahtoaan tai identiteettiään vastaan)









Kimmo Huosionmaa


Yllä on artikkeli, missä kysytään, miksi sukupuolen tutkimuksen opiskelijat joutuivat osallistumaan mielenosoitukseen mahdollisesti vastoin tahtoaan? Syy tähän lienee se, että sukupuoli-identiteetti on melko arka asia, josta tuskin vielä nykyäänkään uskalletaan keskustella vapautuneesti. Tähän mielenosoitukseen pakolaisten palauttamista vastaan oli siis osallistuttava ilman, että opiskelijan tahtoa kysyttiin. 


Syy tähän lienee se, että kurssin vastuu-opettajat halusivat, että heidän opiskelijansa joutuivat tekemään sellaista asiaa julkisesti, mikä ei ollut välttämättä heidän vakaumuksensa mukaista. Tämä mahdollisesti oman henkilökohtaisen vakaumuksen vastainen toiminta on hieman samanlaista, kuin tilanne missä henkilö joutuu toimimaan ehkä julkisesti oman seksuaalisen tai sukupuolisen identiteettinsä vastaisesti. Sukupuolen tutkija joutuu toimimaan hyvin aran asian kanssa, ja siksi on hyvä, että he joskus joutuvat käymään vähän sellaistakin läpi, mikä ei ole heidän oman vakaumuksensa mukaista tai muuten heistä itsestään kiusallista. On ikävää, kun jotkut näkevät erityisesti sukupuolivähemmistöt kohteina, joille on kiva käydä soittamassa poskea ja näyttämässä kuinka kovia sitten osataan olla. Eli ehkä tämän takia ei opiskelijoiden tahtoa kysytty, kun he lähtivät osoittamaan mieltä.

Sukupuoli-asioista voidaan keskustella muuten ilman sen suurempia raivokohtauksia tai väkivallalla uhkaamista, joten varmaan tällainen asia sitten on herättänyt huomiota. Kun jostain seksuaalisesta vähemmistöstä kirjoitetaan tai puhutaan, niin joskus aina olen huomannut sen, että jos joku on vähän toista mieltä, kuin valta-virtaa seuraavat ihmiset, niin silloin on edessä tekstejä, joissa sitten esitellään väkivaltaa ratkaisuksi kaikkeen. Eli niissä sitten kaikki erilaiset opetetaan pesäpallomailoilla sekä kivääreillä olemaan samaa mieltä kuin nämä suuret mielipiteen muokkaajat, joiden mielestä kaikkien pitää olla samaa mieltä kuin he itse. 


Eli osa ihmisistä herättelee sellaisia harhaluuloja, että esimerkiksi kaikki seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt olisivat oikeasti samanlaisia. Tai heidän suuntautumisensa oman identiteettinsä suhteen olisi täysin samanlaista. Ja kuten olemme monesti huomanneet, niin myös vähemmistöihin kuuluvat miehet sekä naiset ovat joskus aivan yhtä “järkeviä” kuin niin sanotut valtaväestöön kuuluvat ihmiset ovat. 


Kun ajatellaan esimerkiksi sukupuoli-identiteettiä, niin tietenkin yhteiskunta muovaa sitä, mikä on oma roolimme yhteiskunnassa riippumatta siitä, mihin ruumiiseen olemme syntyneet. Ja tässä sitten hiukan muistelen, että jos sukupuoli-identiteettimme on oikeastaan se mikä me olemme, niin tietenkin on olemassa vähintään neljä sukupuolta. Perinteinen mies- ja naissukupuoli ovat ne mitkä näkyvät päälle. Sitten tulee vielä transsukupuolisuus suuntaan tai toiseen. 


Transsukupuolisuus tarkoittaa sitä, että henkilö on joko nainen miehen ruumiissa tai päinvastoin mies naisen ruumiissa.  Siihen kuuluu jossain tapauksissa leikkaus, missä sukuelimet muutetaan kirurgisesti toisen sukupuolen vastaaviksi elimiksi, ja tämä muuten sekoitetaan transvestismin. Transvestiitti tarkoittaa henkilöä, joka haluaa pukeutua vastakkaisen sukupuolen asuihin kun hän on intiimisti toisen kanssa. Eli transvestismiin ei juurikaan kuulu halua “sukupuolen korjausleikkaukseen”, kuten asia kauniisti ilmaistaan. 


Kuitenkin kun puhutaan sukupuoli-identiteetistä sekä sukupuolisesta suuntautumisesta, niin silloin tällöin joku kertoo että ainoat seksuaaliset vähemmistöt ovat homoseksuaalit, mikä ei muuten oikeastaan pidä paikkaansa. On olemassa paljon muitakin asioita, jotka saattavat tuntua ihmisistä “hieman erikoisilta”, ja jos oikein tarkkaan ajatellaan, niin nämä asiat voivat olla hyvin kiusallisia myös niille, jotka ovat periaatteessa heteroseksuaaleja. Vai onko joku ehkä kysynyt  puolisoltaan, että miten olisi esimerkiksi käsiraudat sängyssä, tai ehkä rakastelu hississä tai voisiko toinen pukeutua pehmoleluksi? Nämä asiat sitten voivat olla hyvin kiusallisia niille, joilla on näitä taipumuksia. 


Kun keskustellaan siitä, miksi jostain ihmisestä tulee huonosti käyttäytyvä punkkari, niin mitä itse ajattelet siitä, että et saisi koskaan mitään kiitosta tai positiivista palautetta yhtään mistään mitä teet? Kauanko viitsisit edes yrittää käyttäytyä hyvin, kun tuloksena on aina huutoa sekä tuomitsevia silmäyksiä? Jos ei kukaan muuta kuin anna negatiivista palautetta, niin silloin kyllä ihminen jossain vaiheessa muuttuu sellaiseksi, että hän ei edes enää yritä käyttäytyä normien mukaan.  


Tässä vain sitten tarkoitin näitä yleisimpiä asioita. Ja kun palataan sukupuolen tutkimukseen, niin nykyään eivät työt enää määräydy sukupuolen mukaan. Eli monilla miehillä on aivan samalla tavoin naispuolisia esimiehiä ja työtovereita, joiden käytös sekä luulot “miehisestä osaamisesta” ovat hieman epärealistisia. Tuolla tarkoitan sitä, että moni nainen huutaa hädissään “Mikaa” apuun joutuessaan esimerkiksi hyökkäyksen kohteeksi tai kantamaan raskaita esineitä. 


He eivät ymmärrä sitä, että tällä miespuolisella työkaverilla ei ehkä ole sen enempää valmiuksia puuttua tähän ongelmaan kuin hänellä itsellään. Eli nykyään mies voi olla naista heikompi, tai siitäkään ei puhuta, että kaikki miehet eivät osaa kiinnittää esimerkiksi hyllyä seinään. Ja jos nainen harrastaa “fitnessiä” niin silloin hän saattaa olla miestä heikompi, eikä kukaan mies varmaan halua olla työpaikan epävirallinen turvamies, varsinkaan jos hänellä ei ole koulutusta tuon tehtävän hoitamiseen. 


Yhteiskunta muuttaa meidän käsitystämme sukupuolisuudesta melko paljon. Ja esimerkiksi nykyään naisia taitaa olla lääkäreinä melkein enemmän kuin miehiä, kun taas muutama kymmenen vuotta sitten tilanne oli se, että naiset toimivat sairaanhoitajina sekä miehet lääkäreinä. Sukupuolen tutkimus on oikeastaan varmaan monille outo tutkimuksen ala, jossa joudutaan keskustelemaan asioita, jotka ovat oikeastaan monille vieraita. Mutta samalla osa noista asioista on sellaisia, että niiden avulla ihminen on ikään kuin poistettu omasta toveripiiristään. 


Eli joskus ainakin itselleni on tullut sellainen käsitys, että esimerkiksi homoseksuaalien piireissä on joitakin ihmisiä pakotettu osallistumaan “Pride”-kulkueeseen, vaikka he eivät sitä ole halunneet tehdä. Tuo pakottaminen on tapahtunut pelottelemalla yhteisöstä pois sulkemisella. Eli joskus ikään kuin olisi toisia pakotettu istumaan kaikki vapaa-aikansa niissä nahkatakkia käyttävien miesten paikoissa, eikä heille ole sallittu muuta elämää. 


Tässä muuten tarkoitan sitä, että ei se seksuaalisuudesta puhuminen ole kaikille aivan niin helppoa, kuin annetaan ymmärtää. Ja noissa piireissä on osaa ihmisistä pakotettu pukeutumaan ikään kuin jonkun pukukoodin mukaan. Sekä ainakin joidenkin elokuvien pohjalta olen päätellyt, että ennen tuohon piiriin kuului yliseksuaalinen asennoituminen kaikkiin asioihin. Mutta samalla tietenkin voidaan puhua myös väkivallasta sekä siitä, mikä rooli sukupuolella on näissä asioissa. 


Kun keskustellaan väkivallasta, niin usein se ymmärretään vain miesten ongelmaksi. Nainen ottaa kotonaan turpiin, kun mies on väkivaltainen. Kuitenkin naiset saattavat pahoinpidellä miestään esimerkiksi pesäpallomailalla tai sitten uhkaavat miestään sillä, että veli tai uusi siippa tulee mukaan tähän tappeluun. Samoin naiset ovat joissain tapauksissa kertoneet uudelle siipalleen, että heidän entinen poikaystävänsä on pahoinpidellyt heitä, ja sitten on haettu kotoa kättä pidempää tai sitten käyty vähän opettamassa naisten kunnioitusta kaverien kanssa. Ja noista asioista voidaan lukea Alibista. Eli naisen isku ei muka tee kipeää kun se iskeytyy miehen kasvoihin. Tähän kuuluu joskus sellainen törkeä nöyryyttäminen kavereiden edessä, ja joskus myös uhkailu sekä pilkkaaminen ovat tällaisessa tapauksessa hyvin yleistä. 


Kun keskustellaan sukupuolisuhteista, niin aina välillä kysyn itseltäni, “miksi naiselle ei sallita useita partnereita, miehelle ne ovat ikään kuin plussaa vain?”. Tämä asia varmasti on tullut monille ihmisille eteen, kun he kohtaavat normaaleja ihmisiä. Miksi tämä asia on edelleen sama kuin ennen? Samoin nykyään naiset voivat mennä upseerin virkaan, ja kuitenkin he odottavat että heille availlaan ovia työpaikoilla. Eli eikö olekin mukavaa tämä tasa-arvo, kun naisista ⅔ pääsee AUK:hon, jotta he saavat hyvän kokemuksen asevoimista. Mutta oletteko koskaan tavanneet miespuolista osastonhoitajaa sairaalassa? Eikä monissa työpaikoissa ole helppoa olla mies, jonka pitäisi hakea oikeutta kohdattuaan seksuaalista häirintää. Tämä sama asia, joka oikeuttaa miehen hankkimaan esiaviollisia seksikokemuksia kuitenkin tekee tilanteen, missä hän kokee seksuaalista häirintää sellaiseksi, että hän ei ehkä osaa omaa intimiteettiään puolustaa. 

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/p/miksi-jotkut-opiskelijat-joutuvat.html

Tuesday, January 9, 2018

Lisäarvoteoria: kun vähän on paljon





Kuva 1


Kimmo Huosionmaa

Kun Karl Marx kehitti mielessään yhteiskunnallisen teorian, mitä kutsutaan nimellä “Lisäarvoteoria" tarkoitti hän samalla sellaista asiaa, mikä koskettaa vielä nykyäänkin useita ihmisiä jopa länsimaissa. Tuo teoria voidaan muuttaa klassiseksi kysymykseksi “Paljonko on paljon?”. Esimerkiksi henkilön asema vaikkapa lordina tai upseerina sekä hänen suhteensa valtion johtajiin tuovat henkilölle paljon lisäarvoa, ja kukapa ei haluaisi olla sellaisen ihmisen toveri, joka on jo lapsena käynyt kahvilla esimerkiksi Valkoisessa talossa, ja leikkinyt GM:n johtajien lasten kanssa?


Sosiaalinen asema sekä jo lapsena solmitut suhteet valtion sekä liike-elämän terävimpään kärkeen kuuluvien miesten ja naisten kanssa tekevät tällaisesta henkilöstä varmaan loistavan yrittäjän, sekä samalla se kerää tietenkin ymmärtäväisiä ihmisiä hänen ympärilleen. Eli kukaan ei varmaan koskaan sano tuollaiselle ihmiselle, että hänen seuransa ei kelpaa. Samoin esimerkiksi se, että henkilöllä on kaikkien tuntema "raharikkaan" nimi varmasti edesauttaa henkilöä solmimaan ystävyyssuhteita. Vaikkapa suuren pankin omistaja perheen lapsella ole varmaan vaikeuksia saada business-enkeleitä omaan yhtiöönsä. Näet kaikki varmaan haluavat hänen esittelevän itsensä omille vanhemmilleen, joten siksi tuollainen henkilö koetaan loistavana "porttina", minkä kautta uidaan noiden "Rothschildien" seurapiireihin.


 Ja tällöin pitää huomioida sellainen asia, että jos henkilö saa vähän rahaa tai muuta hyötyä, niin silloin kaikki mitä hän saa on paljon. Eli jos ihminen saa vaikka kolme euroa päivässä,niin silloin jopa euro on hänelle paljon rahaa. Se on kolmasosa hänen päiväpalkastaan. Mutta oletteko koskaan ajatelleet tilannetta, missä joku ihminen saa jatkuvasti kolme euroa enemmän kuin muut? Silloin tietenkin täytyy muistaa, että muut henkilöt mitoittavat menonsa omien tulojensa mukaan, ja tuolle yhdelle henkilölle sitten jää tuo kolme euroa ikään kuin reserviin tai omaan käyttöön.


Mikäli ihmiselle jää kolme euroa kuukaudessa yli, niin se sitten on kymmenen kuukauden päästä 30 euroa. Mutta tietenkin lisäarvoteoria tuo eteemme tilanteen, missä ihminen on päässyt toisen ihmisen esimieheksi. Vaikka palkka olisi sama, niin silti toinen noista ihmisistä saa varmasti enemmän samasta työstä kuin toinen, ja tietenkin hän voi teettää kaikki työtehtävänsä toisella henkilöllä, joten sen takia tällainen asia varmaan kiinnostaa monia ihmisiä. Kun puhutaan työelämästä, niin suurin osa todellisista ongelmista johtuu siitä, että esimerkiksi tuollainen työnjohtajana toiminut henkilö sabotoi muiden työtä. Siinä sitten yleensä on syynä joskus sellainen asia, kuin puhtaasti oman aseman kohottaminen muiden kustannuksella.

Mutta toisinaan tuollaisella työnjohtajalla on myös muita motivaatioita sille, että hän esimerkiksi jatkuvasti komentaa muille esimerkiksi vessan siivouksia tai muuten laittaa tekemään kaikki työt uudelleen. Tuolloin saattaa kyseinen henkilö tuoda työpaikalle esimerkiksi toisten yhtiöiden tehtäviä. Jos tuo henkilö on kovin kärkäs ärtymään esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä, niin syynä saattaa olla esimerkiksi se, että hän haluaa yksinkertaisesti peitellä omaa henkilöllisyyttään jossain pakkaamossa tai muussa vastaavassa paikassa, mihin on helppoa tuoda muita töitä ohi järjestelmän.

Lähteet

Kuva 1

https://books.google.fi/books/about/Capital.html?id=XWmSDQAAQBAJ&source=kp_cover&redir_esc=y

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Friday, August 18, 2017

Terrorin tarkoitus on terrorisoida eli herättää ihmisissä pelkoa, joten siksi näitä iskuja tapahtuu nimenomaan turistikohteissa


Terrorismi iskee useimmin sellaisiin paikkoihin, missä on paljon turisteja, tai jotka ovat muuten kuuluisia. Sen takia esimerkiksi viimeinen Barcelonan isku kohdistui nimenomaan Ramblalla kävelemään tulleisiin ihmisiin, ja tuon iskun tarkoitus ei liene mikään muu kuin pelon herättäminen kaikissa ihmisissä, jotka asuvat Euroopassa. Terroristien tarkoitus on herättää mahdollisimman paljon huomiota, joten siksi he valitsevat kohteekseen turistien suosimia alueita, koska silloin iskulle saadaan mahdollisimman suuri kattavuus, koska uhrien joukko edustaa monia eri kansallisuuksia, joten sen takia iskut kohdistuvat nimenomaan kuuluisille alueille, missä liikkuu paljon turisteja. Se että tuollaisessa väkijoukon päälle tahallaan ohjattavassa autossa on enemmän kuin yksi ihminen kertoo siitä, että tuo saattaa olla terrori-isku, ja silloin ei kannata koskaan ryhtyä leikkimään sankaria.

Terroristeilla saattaa olla tuollaisessa iskussa mukanaan raskaita aseita kuten rynnäkkökivääreitä, joilla sitten saadaan tehtyä lisää tuhoa, joten tuollaisessa tilanteessa pitää aina toimia niin, että oma sekä lähellä olevien henki säästyy, ja samalla kannattaa yrittää tehdä havaintoja näistä henkilöistä, jos he nousevat autosta ulos. Eli kannattaa katsoa, että onko heillä käsissään mitään, ja samalla kannattaa muistaa se, että kenestäkään henkilöstä ei ole tuollaisen tapauksen jälkeen hyötyä kuolleena. Tämä että aseistettu terroristi käyttää autoa aseenaan on todella vaarallinen, koska joissain tapauksissa saattaa joku kuvitella, että auton ajaja on vain menettänyt ajokkinsa hallinnan, ja sitten lähteä auttamaan näitä terroristeja, jotka ehkä silloin voivat toimia kuin jossain pahimmissa painajaisissa toimitaan.

Eli he saattavat ottaa jonkun auton käyttöönsä, ja lähteä ajamaan pois paikalta, jolloin tilanne saattaa muuttua erittäin vakavaksi. Autoja saatetaan sitten käyttää myös muiden iskujen valmistelussa, kun joku sitten kehittää päässään sellaisen ajatuksen, että hän saattaa yrittää ajaa esimerkiksi joidenkin sotilaiden päälle saadakseen näiltä uhreiltaan aseita, joita he ehkä sitten kykenevät jatkamaan väkivaltaista toimintaa. Terrorismi poikkeaa kaikesta muusta rikollisuudesta siksi, että siinä käytetään kovan luokan väkivaltaa aivan tavallisia ihmisiä vastaan, ja noilla iskuilla pyritään sitten saamaan valtion johto sekä sen kansa pelkäämään iskuja. Ja usein noilla järjestöillä ei ole mitään halua ruveta neuvottelemaan minkään tahon kanssa, vaan heillä on ainoastaan yksi sääntö: jos valtio ei tottele, niin silloin se jatkaa iskujaan siviilejä vastaan.


Tuon takia terroristien vaatimuksiin ei koskaan saisi suostua, koska jos jossain annetaan näille rikollisille periksi, niin silloin he saavat ikään kuin "vettä myllyynsä". Tuollainen lunnasvaatimuksiin sekä pakotukseen suostuminen tarkoittaa sitä, että terroristit alkavat huomata saavansa vaatimuksiaan läpi, ja se sitten yllyttää muita seuraamaan tätä esimerkkiä. Ja monesti terroristien vaatimuslista on sellainen, että sitä ei missään nimessä saisi mennä hyväksymään. Kyseessä on usein vaatimus esimerkiksi kaikkien terroristien vapauttamisesta sekä miljardien eurojen lunnaista, joilla nuo järjestöt sitten rahoittavat toimintaansa jossain Lähi-Idässä. Noissa järjestöissä on sellainen yhtenäinen tekijä, että ne ymmärtävät vain väkivallan kieltä. Ja tietenkin niiden tekemien rikosten lista on pitkä ja verinen, ja niiden johtajat eli "kova ydinryhmä" saattaa olla vastuussa jopa satojen tuhansien ihmisten kuolemasta. He saattavat värvätä ihmisiä islamin nimissä, ja ehkä he sitten ovat lopulta paljastuneet pettymykseksi, joka on vienyt niiden taistelijoilta mahdollisuuden normaaliin elämään. Mikäli he esimerkiksi katsovat muualle vartiossa, niin seuraa kuolemantuomio.


Samoin olen kuullut, että jos joku terroristi ei satu mahtumaan bussiin, niin hänet ehkä teloitetaan, jotta terroristien värväys- ja huoltolinja ei paljastu. Tietenkin järjestön käytännön johto on hyvässä turvassa jossain vuorilla, ja heidän taustavoimansa asuvat jossain viiden tähden hotelleissa. Tämä tietenkin herättää vihaa kaikkialla. Joten heillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kuolla jonkun maan ilmaiskussa tai taistelussa erikoisjoukkojen kanssa. Kun puhutaan siitä, miten näitä järjestöjä vastaan taistellaan, niin silloin tietenkin puhutaan esimerkiksi käännytettyjen terroristien käytössä tuollaisia fundamentalisteja vastaan. Eli heille tarjotaan helppoa kuolemaa, jos he jäävät kiinni tuollaisesta toiminnasta. Ohjelman peitenimi on kuulemma "Death or Jihad" tai "Operation Penny lane", siinä noiden terroristien maksoja tai munuaisia poistetaan kirurgisesti, ja heille tarjotaan mahdollisuutta helppoon kuolemaan, kun he vievät kirurgisesti istutettuja GPS-paikantimia vastapuolen päämajaan.


https://www.youtube.com/watch?v=c08XitsxGoo


Ja sitten taivaalta kaartaa vain joku rynnäkkökone, joka tekee näistä henkilöistä sitten selvää. Eli kyseessä on todellinen "itsemurhatehtävä", missä terroristeja vastaan käytetään heidän omia aseitaan, ja tällaisten ohjelmien tarkoitus on yksinkertaisesti surmata noita terroristeja, joiden sijoittaminen vankilaan on todella vaarallista, koska nuo jihadistit ovat itsemurhaterroristeja, jotka eivät omasta hengestään mitään välitä. Ja siksi heitä pitää kohdella eri tavoin kuin normaaleja rikollisia.


https://marxjatalous.blogspot.fi/

Friday, August 4, 2017

Mietteitä psykiatrisesta avohoidosta sekä siitä miten psykiatriaa käsitellään julkisuudessa


Psykiatrinen avohoito on asia, mikä varmasti kiinnostaa monia ihmisiä. Avohoito on halpaa verrattuna osastolla tapahtuvaan hoitoon, ja siksi sitä varmasti tuetaan. Mutta aina löytyy potilaita, joita ei voida hoitaa avohoidon menetelmin, ja heitä varten sitten on oltava erilaisia laitoksia. Tunnetuin heistä lienee jo edesmennyt Veikko "Jammu" Siltavuori, joka vapautettiin "hyvän käytöksen takia", ja joka sitten kesän lopuksi  surmasi tai oli mukana surmaamassa kahta pikkutyttöä. Tuolloin todettiin jälleen kerran, että Jammun paikka olisi ollut laitoksessa, mutta sitä ei juurikaan käyty läpi, että tuolloin järjestelmä teki virheen, kun se päästi tuon miehen vapaaksi.


Tuolloin ei myöskään puhuttu siitä, että tuollaiset "Jammut" ovat vain yksi prosentti potilaista. Kun eräs "Herra Saari" osti aseen ja ampui muutaman koulutoverinsa, niin silloin tietenkin puhuttiin hänen olleen avohoidossa. Kun puhutaan tuosta tapauksesta, niin silloin unohdetaan se, että Saaren aseen olisi voitu ottaa pois, mutta erään komisarion toiminta esti tuon toimenpiteen. Samoin unohdetaan se, että tuo avohoito ei varmaan ketään auta, jos henkilö ei psykiatrilla viitsi käydä. Eikä lääkityksestä ole mitään apua, jos niitä pillereitä ei oteta ohjeiden mukaan. Kuitenkaan ei koskaan olla puhuttu siitä, että esimerkiksi anabolisia steroideja käyttävä henkilö voi olla hyvin vaarallinen, jos hän joutuu raivon valtaan ajaessaan tai käsitellessään ampuma-aseita. Eikä yleensä olla koskaan puhuttu siitä, että esimerkiksi kymmenkertainen rattijuoppo saa Suomessa ostaa viinaa, ja lainata kaverien autoja, ilman että mitään ihmeellistä asiasta koskaan kirjoitetaan.


Kuitenkin on aina ihmisiä, joiden mielestä on parempi, että ihminen jolla on psykoottisia oireita tai muuten vaikeaa heitetään suoraan pois silmistä sekä mielestä. Tuolloin häntä ei sitten enää ole ihmisten silmissä, ja tietenkin masennus on hyvä syy siirtää ihminen pois työpaikalta, jotta muiden ei häntä tarvitse kohdata, ja tietenkin masennus on helpompi hoitaa poissa työtovereiden silmistä, kun silloin ei toista tarvitse enää kutsua palavereihin, eikä kenenkään tarvitse myöskään hävetä sitä, että jätti toisen yksin silloin, kun tämä apua tarvitsi.


Samoin tuolla masennuksella voidaan sitten myös perustella se, että työpaikkakiusattu erotetaan työpaikaltaan. Silloin ei tarvitse tehdä mitään kiusallisia papereita noista tapauksista, joissa joku on joutunut lähtemään itkien pois työpaikaltaan. En usko että kukaan johtaja haluaa ainakaan kotonaan selvittää sitä, että miksi hän on työpaikallaan kohdellut alaistaan törkeästi ja nimitellyt tätä hyvin ikävillä tavoilla.


Eikä myöskään lääkärin tarvitse tuolloin muuta kuin määrätä kasa lääkkeitä, kun masennuspotilas siirretään suoraan mielisairaalaan. Ja siellä sitten varmasti tehdään kaikki jotta tämän päivään ei muuta sitten enää kuulukaan kuin vain lääkkeitä sekä erilaisista sairauksista keskusteleminen. Tuolloin ei tietenkään myöskään hoitohenkilökunnan tarvitse pelätä, että tuo masennuspotilas lähtee autolla ajamaan ihmisten yli, kun hänet suljetaan mukavalle psykiatriselle osastolle.


Kun tätä asiaa sitten lähdetään miettimään siltä kannalta, että muutama ihminen kuolee, kun tuollainen itsemurhaa yrittävä masentunut ihminen lähtee ajamaan tahallaan rekan alle, niin silloin tietenkin saavat lehdet paljon kirjoitettavaa. Tämä äskeinen repliikki voi tuntua monista ihmisistä hyvin julmalta, mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, kun rattijuoppo menettää autonsa hallinnan, ja tappaa siinä viisi ihmistä, niin silloin näistä asioista ollaan kumman hiljaa.


Samoin huumausaineet sekä hormonit voivat aiheuttaa todella vakavia vaaratilanteita liikenteessä, eli hyvin tappava yhdistelmä on tietenkin steroidien sekä amfetamiinin yhdistelmä, joka saa ihmisen hyvin kovaan raivotilaan, jolloin hän saattaa ohjata autonsa ihmisten sekaan tahallaan. Se kuoleeko ihminen psykoottisen henkilön vai räkäkännissä ajavan idiootin yliajamana on aivan sama uhrien omaisten kannalta. Kun puhutaan esimerkiksi ihmisestä, joka on ajanut viisi kertaa törkeässä humalatilassa, niin tietenkään heillä ei mitään ajokorttia voisi olla, mutta auton he jostain saavat aina alleen.


Eli sillä onko ihmisellä ajokortti ei ole ajamisen kanssa mitään tekemistä. Sen osoittavat ne lehtijutut, missä kymmenkertainen rattijuoppo puhaltaa taas kerran 3,5 promillen lukemat alkometriin. Tässä viimeisessä yliajo-tapauksessa tietenkin otettiin puheeksi kansanedustajien käytössä olevat turvaviestit, mutta siitä ei olla keskusteltu ollenkaan, että olisiko esimerkiksi tavallisella perheenäidillä myös oikeus saada tietää, jos joku sekavasti käyttäytyvä henkilö hortoilee auton kanssa Helsingissä. Tai olisiko myös kapakoista poistuvilla oikeus saada tietää, jos heidän henkeään uhataan esimerkiksi jonkun raivopään toimesta, joka on poistettu ravintolasta, ja jonka on nähty karjuvan uhkauksia ja menevän sitten pihallaan autoonsa? Kas siinä vasta pulma, missä vastassa ovat ihmisen yksityisyys ja muiden ihmisten turvallisuus.


Tai mitä pidätte tilanteesta, missä esimerkiksi joku autoilija ei vain välitä jalankulkijoista, ja aiheuttaa näin vaaratilanteita? Heistä ei sitten mitään keskustella. On aivan sama, että mitä oikeuksia viranomaisilla on, jos he eivät näitä oikeuksia sitten käytä. Ja varmasti sekin aiheuttaa vaaratilanteita, jos autoa ajaa kaihipotilas, joka ei näe yhtään mitään, vaan hänen vieressään istuva joutuu sitten kertomaan, että onko auto tiellä.


Kun puhutaan psykiatrisesta hoidosta, niin silloin tietenkin ihmisille tulee mieleen se, että pitäisikö lääkärillä olla oikeus määrätä ihminen pakkohoitoon tai hänet erotettavaksi esimerkiksi oppilaitoksesta, jos potilaalla on mielenterveydellisiä ongelmia, niin unohdetaan se, että tällainen pakkoeristäminen aiheuttaa hyvin helposti kaiken maailman kaunoja, ja sitten kun ihminen suljetaan osastolle, niin hänellä ei mitään muuta tekemistä enää ole, kuin hautoa tuota omaa tilaansa, ja siellä sitten ympärillä on paljon ihmisiä, joilla on asioista samoja käsityksiä kuin tuolla äsken hoitoon määrätyillä.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ministerin-mukaan-mielenterveys-ja-pakkohoitolaki-perataan-lapi-ylilaakari-avohoito-selvasti-aliresursoitu/6524886#gs.EnUdiK8

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Friday, February 3, 2017

Hyperinnovaatio sekä tieteistarinat ovat oikeastaan melkein sama asia, eli innovaatio on sitä että luodaan toimiva tuote.


Superinnovaatio voi olla erittäin mielenkiintoista, koska siinä yhdistyvät usein luova ajattelu sekä esimerkiksi tieteistarinoiden maailma. Jos ajatellaan esimerkiksi voimakenttiä, joita erilaisissa Hollywoodin elokuvissa mielellään esitellään, niin ne eivät varsinaisesti olisi mitään kupuja, vaan kyseessä voisi olla esimerkiksi erittäin nopeasti pyörivän magnetronin keila, joka sitten polttaa kaikki materiaa olevat kohteet, jotka lähestyvät tuota alusta tai rakennusta, jos taas halutaan estää lasersäteitä polttamasta kohteen pintaa, pitää tuo keila sumentaa tuosta kohdasta, mihin laserase tähtää tuota kohdetta. Eli tuo suojakentän sumeneminen sitten syntyy siitä, kun tuohon mikroaaltokeilaan suunnataan vesi- tai jotain muuta ainetta sisältävä suihku, joka sitten sumentaa tuon mikroaaltovyöhykkeen.

Jos puhutaan maan ilmakehässä tapahtuvasta toiminnasta, niin silloin tietenkin vesi voisi olla houkutteleva vaihtoehto, mutta nuo kuvitteelliset ”imperiumin tähtiristelijät” sitten ehkä käyttäisivät esimerkiksi rautahippuja, joita suihkutetaan aluksen ympärillä olevaan mikroaaltovyöhykkeeseen, ja kun lasersäde sitten osuu noihin hipppuihin, niin se menettää tehonsa ennen kuin se koskettaa aluksen pintaa. Rautahiput ovat sikäli erittäin käyttökelpoisia välineitä tuollaiseen toimintaan, koska ne voidaan sitten käytön jälkeen imeä aluksen sisään takaisin uudelleen käyttöä varten.

Nuo elektromagneettiset aseet ovat kuitenkin erittäin vaarallisia, ja niiden yleistyminen varmasti saa aikaan sen, että esimerkiksi taistelualusten turvajärjestelmät pitää arvioida uudelleen, mutta sama koskee myös ihmisiä sekä esimerkiksi satelliitteja, joiden toimintaan perustuu esimerkiksi Predatorin ja muiden lennokkien etäkäyttö, eli nykyisten satelliitti-ohjainten avulla voidaan esimerkiksi Aquila-lennokkeja kontrolloida toiselta puolen maailmaa, ja sama koskee kaikkia muitakin asejärjestelmiä. Vaikka Predator on tietenkin tunnetuin noista robottiaseista, niin myös pienempiä lennokkeja voidaan varustaa Hellfire-ohjuksilla, tai ainakin yhdellä Stingerillä, joka voi aiheuttaa vaaraa ainakin kevyemmille ilma-aluksille.

Ja kuten tiedämme, niin mikään ei estä esimerkiksi varustamasta joitakin tähystyspalloja ohjuksilla, joilla voidaan hyökätä esimerkiksi vihollisen hävittäjiä vastaan uudesta kulmasta. Kun keskustellaan esimerkiksi elektromagneettisesta aseesta, niin tietenkin unohdetaan se kaikkein yleisin sekä helpoin malli, millä voidaan saattaa lähes mikä hyvänsä satelliitti tai lentokone toimintakyvyttömäksi sekä aiheuttaa sanoinkuvaamatonta tuhoa lähes mille tahansa kohteella maailmassa. Tarvitaan vain kaksi radiolähetintä, jotka sitten säädetään samalle aaltopituudelle,ja sitten niiden radiokeilat vain suunnataan kohteeseen.

Tällaisten laitteiden epäillään aiheuttaneen esimerkiksi ihmisen itsesytyntä-ilmiöitä, eli muutamat maailman kammottavimmista ”paranormaaleista ilmöistä” on saattanut aiheutua väärin toimivasta Loran-laitteesta, eli niiden lähettimet on vahingossa säädetty väärälle taajuudelle, mikä aiheuttaa tuhoisan valokaaren, jonka lämpötila voi kohota jopa 10 000 asteeseen. Tuollaiset laitteet voivat toimia esimerkiksi normaaleina kohdennettuina tutkina, mutta sitten kun niiden pitää tuhota vaikkapa Monilya tai NAVSTAR-tekokuu, niin silloin ne vain kohdennetaan tuohon kohteeseen, ja radiosäteiden annetaan leikata toisensa noiden kohteiden kohdalla, jolloin valokaari sitten tuhoaa niiden elektroniikan.

Kuin puhutaan nykyaikaisesta teknologiasta, niin siinä haetaan innovaatiota nimenomaan tieteistarinoista, ja muutamat esimerkiksi ”Iron Man” tyyppisissä elokuvissa esitellyistä välineistä on periaatteessa aivan mahdollisia, eli tuo kuuluisa panssaripuku voisi toimia oikeasti, mikäli siinä olisi tarpeeksi tehokas voimamanlaite. Idea on siinä, että puvussa käytetään edistynyttä ionimoottoria, jossa sen ulkopuolelle on asennettu niin sanottu ”Gaussin rata”, ja puku sitten johtaa ioneja ympärillään, jolloin se toimii kuten ihmisen ruumis toimii vedessä. Ongelmia tuo eteen sellainen asia, että tuollainen väline tarvitsee erittäin kovan sähkövirran, että se kykenee imemään tarpeeksi paljon ioneja ympärilleen, jotta puku sitten saa niin paljon nostetta, että se kykenee nostamaan ihmisen ilmaan. Jos tuollainen puku voidaan rakentaa, niin silloin se varmasti mullistaa avaruuslennot.

Teoriassa sen avulla voisi ihminen lentää valon nopeudella, jos siihen saadaan tarpeeksi sähkövirtaa. Tuolloin voidaan tietenkin käyttää esimerkiksi einsteinium-ydinreaktoria, tai ulkoista voimanlähdettä kuten radioteleskooppia, joka sitten pumppaa tuohon ehkä teräksestä tehtyyn pukuun tarpeeksi energiaa, jotta sen ulkopuolelle kytketty kiihdytin saadaan toimimaan. Eli tuo ulkoinen hiukkaskiihdytin toimii samalla tavoin kuin esimerkiksi CERN:issä käytettävät mallit, ja ainoastaan se että tuo väline sitten vetää hiukkasia puvun ulkopuolella erottaa sen noista tavallisista kiihdyttimistä, ja tietenkin tuossa puvussa pitää olla sitten nuppi, millä saadaan pukua ohittavat hiukkaset sitten ionisoitua, jotta kiihdytin toimisi oikein. Eli kuten voidaan todeta, niin avaruusalus voi olla myös pelkkä avaruuspuku.

Ehkä joskus tulevaisuudessa me ihmiset matkustamme ainakin lähiavaruudessa tuollaisten pukujen avulla. Eli ehkä noilla tulevaisuuden astronauteilla, jotka matkustavat aurinkokunnassamme on tällaiset ydinkäyttöiset ”iron man” puvut käytössään, jotta he voivat operoida asteroidivyöhykeellä sekä kiertoradalla vapaammin kuin nykyisillä moottoreilla, tai jos alukseen tulee ongelmia, niin silloin noiden pukujen avulla voidaan lentää myös takaisin maahan. Ja kaikkein hauskimmissa skenaarioissa noihin pukuihin liitetään WARP-moottori, ja ihminen lentäisi sitten toisille planeetoille kuin ”Superman”. Eli tämän takia kannattaa katsoa kaikkea mahdollista televisiosta sekä Internetistä, koska noin voidaan sitten saada ammennettua informaatiota tulevia innovaatioita varten.



Tuesday, December 6, 2016

Itsenäisyyttä on taas juhlittu sekä protesteja esitetty, ja niistä on taas kirjoitettu melko paljon

Poliisiautoon ei pitäisi laittaa vahingossa yhtään ketään, eikä ainakaan keskenään tapelleita henkilöitä saisi laittaa samaan tilaan. Joten toivon mukaan poliisi oli tuossa uusnatsien mielenosoituksessa kiinniotetut edes muistanut raudoittaa kunnolla, koska jos siellä maijassa istutaan vähän suuttuneina, ja toinen sitten pääsee siitä irti, niin seuraukset saattavat olla hyvin vakavat. Eli toinen saattaa sitten ryhtyä kuristamaan toista osapuolta, jolloin tämä saattaa kuolla.

Mutta kun puhutaan näistä kadulla protestoivista henkilöistä, niin ei ole mitenkään mukavaa katsella kyseistä toimintaa, koska tällaisen katuprotestoinnin seurauksista on olemassa ikäviä muistoja, jotka koskevat sekä oikeiston että vasemmiston protestointia. Ennen poliisilla oli tapana hajottaa mielenosoitukset, joihin ei oltu pyydetty lupaa, ja se tapahtui sekä ratsupoliisien että patukoiden ja vesitykkien avulla, ja mitään muuta syytä ei tarvittu, kuin se että kyseinen ryhmä ei ollut muistanut pyytää lupaa toiminnalleen. Ja siinä televisiossa sitten poliisimies selvitteli sitä, että he suojelevat linnan juhlijoita, ja tietenkin poliisi noudattaa vain suomessa lakia.

Poliisi ei  laitoksen tiedottajien mukaan valitse sitä, kuka saa maassamme osoittaa mieltään heiluttelemalla banderolleja. Tuolloin tietenkin kävi niin, että tasavallan presidentti huomioi noita protestoijia, ja kutsui heidän johtajansa linnaan keskustelemaan asioista, ja tietenkin tuo mies tai nainen pääsi sitten linnan juhliin tanssimaan itsenäisyyspäivän juhliin. Vanhaan hyvään aikaan tietenkin nuo "mielenosoitusten johtajat" esiteltiin koko kansalle, eli heidän sotilasarvonsa sekä puoluetaustansa sekä asemansa jonkun poliittisen liikkeen nuoriso-osaston puheenjohtajana näytettiin kaikelle kansalle, ja samalla muistutettiin siitä, miten maassamme "aikuistutaan".

Eli pipo otettiin pois ja poolopaita vaihtui pukuun sekä solmioon, kun tuleva poliittinen kuohukermaan kuuluva sai sitten odotetun kutsun keskustelemaan asioista tasavallan ykkösmiehen kanssa, joka kertoi suuria viisauksia tälle "nuoriso-poliitikolle" , joka samalla sai sitten ohjeet siitä, miten maassamme tulisi käyttäytyä. Näet etiketti on hyvin tärkeää, jotta kaikki muistaisivat, miten päästään poliittiseen eliittiin, ja saadaan sitä paljon puhuttua "ulkopoliittista vakavuutta", mitä tarvitaan silloin, kun haetaan paikkaa maamme eduskunnassa. Toki tuon poliittisen kypsymisen ja yhdessä yössä tapahtuvan aikuistumisen seurauksena kymmeniä tuon poliittisen vaikuttaja-kokelaan tovereita päätyi helsingin tai jonkun muun eurooppalaisen kaupungin poliisilaitoksen putkan lattialle miettimään poliittisesti sopimattomia tekojaan.

Yleensä mielenosoitukset ovat verraten rauhallisia, mutta joissakin tapauksissa eteen tulee tilanne, että joku siellä sitten alkaa riehua, hajottaa paikkoja sekä heitellä polttopulloja. Joten kysymys kuuluu sitten, että ketä tuo polttopullojen heittely oikeastaan palvelee? Nyt ei kuitenkaan niitä heitetty, mutta muutamissa tapauksissa ei kyseessä ole sattuma, että joissakin kulkueissa on puolin ja toisin ikään kuin aloitettu tappeluita, joiden seurauksena on sitten käytetty voimakeinoja, jotta tappelu sekä paikkojen hajottaminen saadaan loppumaan.

Noita tappeluita on usein aloittanut "provo" tai "agent provocateur", joka on alkanut sitten lyödä muita marssijoita, ja sitten hän on juossut suoraan vastapäätä olevaan joukkoon, ja seurauksena on ollut sitten pahoinpitelyitä, joukkotappeluja ja pahimmillaan ruumiita. Tällaista on sattunut myös Pohjois-Irlannissa, missä alkuun rauhallisesti alkanut mielenosoitus on saanut äkkiä erittäin rajuja piirteitä, kun kulkueissa olevat henkilöt ovat aloittaneet väkivallan lyömällä muita marssijoita esimerkiksi rimoilla, mihin on lyöty kiinni rautanauloja. Joskus esimerkiksi Venäjällä on myös huhujen mukaan tavattu esimerkiksi deodoranttipurkkeja, joihin on laitettu amfetamiinia tai fentanyyliä normaalien kemikaalien sijasta, ja tuota ainetta sitten on ruiskutettu mielenosoittajien kasvoille, jolloin mellakkamiliisi on hajottanut mielenosoituksen erittäin tehokkaasti.

Tällä tavoin on pyritty mielenosoittajia mustamaalaamaan median edessä, ja myös poliisin voimankäyttö on saanut oikeutuksen, ja vanhemmille on voitu kertoa, kuinka heidän lapsensa on ollut vastuuton ja tarvitsee hoitoa jossain sairaalassa. Itse kyllä olen ollut sitä mieltä, että osa noista teoista on voinut olla esimerkiksi grynderien eli mafian teettämiä, jotka havittelevat esimerkiksi halpoja vuokrataloja haltuunsa, jotta he voivat sitten kunnostaa niistä "eliitti-ihmisten" asuntoja, joita kalliilla rahalla myydään tai vuokrataan niille, joilla on varaa maksaa.

Ja jotta ihmiset saadaan muuttamaan muualle, täytyy heille järjestää vahingonkorvauksia maksettavaksi, mikä käy esimerkiksi polttamalla muutamia autoja sekä rikkomalla näyteikkunoita. Huumeiden tarkoitus on tietenkin leimata nuo mielenosoittajat narkomaaneiksi, jotta heitä voidaan pitää vastuuttomina sekä epäiakuismaisesti käyttäytyvinä. Ja tuo aine on melko kallista, joten sitä on varmasti sitten joku antanut tarkoituksellisesti muille.

Samalla on levitetty huhuja, että mielenosoittajien joukkoon on soluttautunut huumepiikkien käyttäjä, joka  on ollut AIDS-potilas, mikä sitten  on saanut aikaan vihaa sekä paniikkia, jota on lietsottu sillä, että mellakka-osaston väitetään käyttävän kovia panoksia kumiluotien sijasta . Tuolloin  on myös huudettu esimerkiksi vastapuolta tukevia iskulauseita, jolla on saatu aikaan vihaa sekä raivoa, ja poliisilla on tuolloin ollut tarvetta lähteä käyttämään kumiluoteja sekä kyynelkaasua, jolloin tilanne on saatu näyttämään kaaokselta, ja sitten on parlamentin istutunto taas keskittynyt poliisin käyttämiin otteisiin.

Wednesday, November 30, 2016

Ray Bradburyn "Kuvitettu mies" on romaani, joka saa aikaan ajatelmia siitä, millainen olisi todellinen ”ihmiskameleontti” eli ”STEALTH-ihminen”.


Ray Bradburyn toinen tunnettu romaani ”Kuvitettu mies” käsittelee erityisesti tatuointeja, joista ihmiset voivat sitten katsella noiden kuvien kantajan mielialoja, ja kuten varmaan arvaatte, niin nykyään tuollainen muuttuva tatuointi voidaan valmistaa erityisten nanokiteiden avulla. Eli ihmisen ihoon opotetaan sellaisia äärettömän pieniä kuvaruutuja, joiden avulla saadaan aikaan näyttöpääte, mihin voidaan muodostaa sellainen kuva, mikä milloinkin halutaan. Kyseiset ruudut ovat pienmpiä kuin hiekan jyvänen, ja niiden toiminta perustuu nanokokoisiin LED-valoihin, jotka antavat samanlaista komivärikuva kuin vanhanaikainen televisio, mutta nuo nanoledit ovat vain mikrometrien suuruisia. Tuollainen muuttuva tatuointi voi olla tulevaisuudessa suurta muotia, ja tuo kuva voi vaihtua myös silloin, kun ihmisen mielialat muuttuvat.

Tuo näyttöpääteryhmä voidaan siis varustaa sellaisilla kemiallisilla tuntimilla, jotka tunnistavat esimerkiksi veressä olevan adrenaliinin tai kortisolin määrän, ja sitten nuo tatuoinnit voivat toimia varoituksena siitä, että tuo kyseinen henkilö voi olla aggressiivinen. Tuollainen mielialoihin reagoiva tatuointi voi tulevaisuudessa olla pakollinen sellaisilla henkilöillä, joilla on taipumusta impulsiiviseen toimintaan. Ja tuolla muuttuvalla ihokuviolla on mukava leikitellä omassa mielessä, eli miltä tuntuisi vaikka vaihtaa ihonväriä sen mukaan missä maassa ihminen sattuu olemaan.

Kyseinen nanotekniikan sovellus voisi olla vaikka jonkun kirjan aihe, tai sitten joku teekkari tai muu tekniikan ihmelapsi tekee siitä tulevaisuudessa oman opinnäytetyönsä. Ja tästä laitteesta oli aikoinaan juttu jossain  tai web-sivuilla. Kyseinen tekniikka kuuluu samaan sarjaan, kuin esimerkiksi ihmisen sisään esimerkiksi rintalastan päälle voidaan asentaa hiilikuitulevy, mikä suojaa henkilöä iskuilta. Ja joidenkin kertomusten mukaan esimerkiksi KGB asetti joskus ammuttavan päänahan alle titaanilevyjä, jotta ampuja luulisi heidän tehneen oikean teloituksen, jos esimerkiksi ilmiantajaa haluttiin suojella. Tuolloin tietenkin mukavinta olisi ollut se, että hän olisi virallisesti kuollut.

Eli itsestäni olisi muuten mielenkiintoista kokea oikeasti, miltä tuntuisi elää jossain viidakkoyhteisössä ilman, että muut huomaisivat mitään eroa heidän että eurooppalaisten tutkijoiden välillä, eli tietenkin heidän puheensa tuottaisi vaikeuksia, ja tuolloin vaadittaisiin huippuluokan kielenkääntöohjelmia jotka voivat muuttaa normaalin puheen noiden heimon jäsenten puheeksi. Tuollainen laite voisi toimia esimerkiksi siten, että varsinainen puheen tuottamisväline olisi piilotettu kirurgisesti ihmisen ruumiinonteloon, ja se voisi saada virtansa sydämentahdistimiin tarkoitetuista paristoista, joiden avulla se saa tarvitsemansa sähkövirran.

Tuo väline sitten voidaan kytkeä satelliittien avulla keskustietokoneeseen, joka voi sijaita tuhansien kilometrien päässä tuosta tutkijasta, ja se voidaan kiinnittää tietenkin kehon sisäisellä järjestelmällä puhekeskusta stimuloivaan hermoimplanttiin, ja tuo pään sisään asennettava laite voi kommunikoida tuon tietokoneen kanssa esimerkiksi BlueToothin avulla. Nuo kuuloanturit voivat sijaita henkilön rinnassa, jolloin niitä ei näy päälle, ja tietenkin myös huomaamattomuus on muutenkin tuollaisessa kuvitteellisessa tehtävässä erittäin tärkeää. Mutta kun puhutaan normaalista tatuoinnista sekä niiden merkityksestä, niin joissakin alamaailman organisaatioissa tatuoinnilla osoitetaan sitä, että henkilö on sitoutunut tuohon toimintaan.

Samoin esimerkiksi japanilaisten ”Jakuzalla” tai kiinalaisten ”Triadilla”, jotka ovat itäisten maiden mafian nimiä, on tatuoinnilla osoitettu sellainen asia, että miten monta taistelulajeihin kuuluvaa tappomenetelmää tuolle henkilölle on opetettu, eli toisin sanoen nuo henkilöt käyttävät karatea ihmisten surmaamiseen esimerkiksi kurkun päähän tai yläniskaan suunnatuilla kämmensyrjällä annetuilla iskuilla, jotka ovat todella vaarallisia menetelmiä.  Samoin noilla tatuoinneilla on sellainen asema, että niillä taataan tuon henkilön uskollisuus omaa herraansa kohtaan. Niissä joskus käytetään esimerkiksi korallieläinten myrkkyä, jolla henkilöä hallitaan erittäin ikävällä tavalla. Tuolla tavoin triadin päällikkö sitten valvoo alaisensa toimintaa, eli hän antaa tuolle torpedolleen tehtävän, ja sitten kun kyseinen henkilö on käynyt surmaamassa kohteensa, niin hänen päällikönsä sitten antaa vastamyrkyn tuolle omalle ninjalleen.

Kun tuollainen ”Yakuzan” mies sitten saa koulutusta, niin toki silloin taataan se, että hän ei kuitenkaan voi toimia omaa käskijäänsä vastaan. Mutta olen kuullut, että noitakin asioita voidaan kiertää, eli eräässä Pattaya-nimisessä kaupungissa on lääkäreitä, jotka osaavat luoda sellaisen ihon, että se voidaan siirtää noiden tatuointien tilalle. Tekniikka perustuu siihen, että henkilöltä otetaan omaa ihoa, ja sitten noita ihosoluja monistetaan tetrimaljoissa, jonka jälkeen nuo tatuoinnit korvataan teveellä iholla palanen kerrallaan. Eli nykyään myös valtavan suuria tatuointeja voidaan poistaa erittäin tehokkaasti, ja ihminen sitten tietenkin voidaan tällä tavoin vapauttaa noista kammottavista tatuoinneista ilman komplikaatioita. Tekniikka perustuu omien ihosolujen siirtoon henkilön vartaloon. Eli tällä tavoin huipputekniikka sitten auttaa ihmisiä monilla tavoilla.

espoonmetsa.blogspot.fi

Thursday, November 10, 2016

Kielipuolueet sekä niiden asema ja ongelmat poliittisella kentällä

Kielipuolueet ovat usein valtavirtaa vastaan. Syynä on usein sellainen, että nuo puolueet hankkivat kannatuspohjaa nimen omaan kielivähemmistön piiristä, ja siksi heidän politiikkansa on tietenkin valta- tai valtavirtapolitiikasta riippumatonta ainakin kielikysymysten osalta. Toki olisi hiukan erikoista, jos puolue hylkäisi omat äänestäjänsä sanoutumalla julkisesti irti omista periaatteistaan ja samalla tyrmäisi oman olemassaolonsa oikeutuksen, eli asian minkä takia se on hakenut ääniä tavallisilta ihmisiltä. Nuo puolueet koetaan kuitenkin politiikassa tai poliittisella kentällä tarpeellisiksi, koska niiden toimesta tuodaan nimen omaan kielensä perusteella etniseen vähemmistöön kuuluvien ihmisten asioita esille.

Kielipuolue ei voi olla valtavirtaan tukeutuva poliittinen ryhmä, koska silloin se muuttuu tavalliseksi puolueeksi. Kielipuolue perustelee äänestäjilleen omaa erinomaisuuttaan sillä, että se ajaa nimenomaan jonkun kielivähemmistön etua. Tässä sanalla "erinomaisuus" tarkoittaa syytä äänestää jonkun puolueen ehdokasta. Eli toivon, että kukaan ei tästä termistä loukkaannu, mutta kukaan ei toivon mukaan äänestä niitä ihmisiä, joiden politiikasta ei satu pitämään. Ja siksi puolueen pitää osoittaa "erinomaisuuttaan", ja kertoa ihmisille, kuinka loistava valinta se tulisi olemaan. Ei kai kukaan muukaan itseään työhaastattelussa hauku, ja vaalit itseasiassa ovat valtava työhaastattelutilanne, missä ehdokkaat tietenkin antavat itsestään parhaan mahdollisen kuvan riippumatta siitä, minkä puolueen listoilla hän sattuu olemaan.  Toisin sanoen he markkinoivat omaa aatettaan äänestäjille, jotka käyvät sitten antamassa sen sille ehdokkaalle, jonka he olettavat ajavan omaa asiaansa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun keskustellaan kielipuolueiden politiikasta muusta kuin kielinäkökulmasta, niin niitä vaivaa politiikan tyhjyys, vai mitä mieltä olette esimerkiksi siitä, kun jotkut kielipuolueet ovat valmiita mihin tahansa hallitukseen, ja se sitten tietenkin aiheuttaa sellaisen mielikuvan syntymiseen, että tuo kielipuolue ei omaa mitään muuta politiikkaa, kuin että se haluaa istua hallituksessa. Tuon takia niitä on joskus hiukan aiheesta epäilty vieraan valtion agenttien ylläpitämiksi järjestöiksi. Jos puolue on valmis mihin tahansa hallitukseen, niin voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, että sen poliittinen olemassaolo ei ehkä ole perusteltua. Tuolloin puolueen olemassaolon motivaatio on puolustaa jonkun kieliryhmän oikeuksia. Tällä tavoin voidaan määritellä puolueen olemassaolon oikeutuksen olevan antropologinen tai kulttuuriin perustuva, eli he puolustavat omaa kulttuuriaan. Ja sen tähden noilla puolueilla ei kovin suurta kannatusta kuitenkaan ole, vaikka niiden ryhmäkoko on melko vakio.

Suomessa viime vaaleissa tapahtui sellainen historiallinen asia, että Ahvenanmaalta pääsi Eduskuntaan ensimmäisen kerran muun kuin kielipuolueen ehdokas kertoo jotain arvomaailman avautumisesta sekä asenteiden muuttumisesta sellaiseksi, että puolueen muu politiikka on ollut kiinnostavampaa kuin sen näkemys kielikysymyksistä. Mutta toki kielikysymykset ovat vielä nykyäänkin tärkeitä asioita, ja jokaisella ihmisellä maailmassa on oikeus saada laadukasta opetusta sekä käyttää omaa äidinkieltään viranomaisten kanssa asioidessaan sekä myös yksityiselämässään. Ja tämän vuoksi on tärkeää, että kielivähemmistöjen oikeuksia valvotaan.

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...