Showing posts with label työyhteisö. Show all posts
Showing posts with label työyhteisö. Show all posts

Thursday, December 15, 2016

Artistien keskinäisistä suhteista sekä bändien hajoamisesta, ja siitä kun sama ongelma on koskenut myös muita liike-elämän toimijoita.


Kun ihminen tekee taidetta eli musiikkia, niin siinä sitten pitää olla koko olemuksella mukana. Eikä ole mitenkään taiteen tekemisen kannalta mukavaa, kun joskus muusikot joutuvat vaihtamaan yhtyeen miehitystä, ja tietenkin uuden tulijan on todella vaikeaa joskus tulla tuollaiseen yhtyeeseen. Eli kun uusi jäsen tulee sitten yhtyeen riveihin, niin hänellä harvoin on mitään yhteistä tuon joukon muiden jäsenten kanssa, ja vaikka uusi jäsen tietenkin saa palkkaa työstään, niin nuo bändin vanhojen jäsenten asiat häntä eivät ehkä muuten kosketa ollenkaan. Jos ihminen jää työyhteisön ulkopuolelle, niin silloin hän ei varmasti tee työtään kunnolla, tai sitten hän voi vaihtaa työpaikkaa välittömästi, kun uutta paikkaa jostain tarjotaan.

Rock-yhtye on samanlainen liiketoiminnan harjoittaja kuin mikä muu pieni yhtiö hyvänsä, ja ei ole mitenkään miellyttävää tulla yhtiöön, jos työntekijä etukäteen tietää, että hän ei koskaan saa kutsuja esimerkiksi jatkoille. Vaikka tuo asia vaikuttaa ehkä pieneltä, niin silti se varmasti alkaa jossain vaiheessa ottamaan päähän, kun henkilö ei löydä yhtään mitään yhteistä puhuttavaa muiden työntekijöiden kanssa, vaan heillä on ne omat jutut, joita he sitten käyvät läpi keskenään.

Muusikot eivät ole mitenkään muuten poikkeuksellisia työntekijöitä, kun he sitten tekevät työtään, paitsi heidän työkalunsa on kitara tai rummut sekä saksofoni, kun taas esimerkiksi maalari käyttää pensseliä sekä hiomapaperia omassa työssään. Mutta tietenkin muusikon arvostus riippuu siitä, että mitä hän tuossa yhtyeessä tekee, ja silloin tietenkin tuollainen "soittotyöläinen" ei ehkä koskaan saa osallistua mihinkään yhtyeen kappaleiden luomisprosessiin, vaan hänet esitellään jonkun toisen kitaristin korvaajana.

Se tietenkin saattaa jostain teknisesti loistavasta kitaran soittajasta tuntua hyvältä ajatukselta, että hän hankkii tuota "työkokemusta" soittamalla jonkun nimekkään bändin soittotyöläisenä, mutta tuollainen valinta voi vaikuttaa hänen omaan uraansa siten, että se menee ikään kuin hukkaan. Tuollainen tapaus voi olla erittäin hyvä soittaja, mutta ehkä yhtyeen fanit eivät mitenkään häntä arvosta, koska tuon henkilön nimeä ei lue yhdenkään kappaleen lopussa. Tuo asema sellaisena henkilönä, joka vain soittaa käteen saamansa kappaleet alusta loppuun virheettömästi saattaa toki vaikuttaa tuon rokkarin äidistä hyvin merkittävältä, mutta toisaalta fanit saattavat pitää tuota miestä tai naista pelkkänä bändin maineella ratsastavana henkilönä eikä minään todellisena osaajana.

Sama koskee muuten yllättävän montaa muutakin ihmistä, joiden tekemää työtä ei kukaan edes jaksa arvostaa. Kun henkilö tekee työtä vaikka yhtiön mikrotukihenkilönä, niin hän harvoin saa työstään mitään kiitosta. Hänen työtään pidetään melkein aina jonain aputyönä, jonka sitten yhtiö ikään kuin siirtää jonnekin muualle, jotta heidän ei tarvitse katsella "nörttejä nurkissaan", ja kukaan tuon yhtiön johtajista ei koskaan ole ajatellut, että mikrotukihenkilön työ saattaa olla hyvinkin vaativaa työtä.

Siinä pitää ainakin suurissa monikansallisissa yhtiöissä osata kieliä, sekä lukea vieraskielisiä käyttöohjeita sekä keskustella asiakkaan kanssa siitä, mitä tämä haluaa tehtävässään tehtävän. Ja tietenkin asiakasta pitää osata neuvoa kielellä, jota hän sitten ymmärtää. Eli kuten tiedämme, niin silloin kun kaikki toimii kuin itsestään, niin kenenkään ei tarvitse koskaan tehdä tai osata tehdä yhtään mitään, mutta kun joku tietokone sitten hajoaa, ja sen kovalevyiltä joudutaan palauttamaan tietoja, niin tuolloin ovat sitten tietokone-ihmisten taidot tarpeen. Alla linkki Turo's hevi geen kappaleeseen, joka sivuaa aihetta. Eli kuten varmaan huomaatte, niin kyseessä on "Erkinharju twist". Ja se sitten kuvaa hyvin sitä, millainen on joskus tuon musiikkityöläisen työpäivä sekä työhaastattelu.

Erkinhaju Twist https://www.youtube.com/watch?v=an9CF3o-yFc

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi


Tuesday, November 22, 2016

Kiusaaminen on rumaa, kohdistui se sitten opettajiin tai oppilaisiin, mutta jos aikuisen päälle käydään luokassa, niin mitä sitten nuoret keskenään tekevät?

Netissä tapahtuva kiusaaminen on näköjään myös opettajien ongelma, ja sen haluan myös sanoa, että tietenkin opettajilla on oikeus olla koskemattomia työpaikoillaan, ja luokassa oleskelun pitäisi tuon ajan olla tehokkaasti käytettävissä nimen omaan opetukseen. Mutta kuten tiedämme, niin totta kai se häiritsee opettajia, että heidän takapuoltaan kuvataan tai että heistä tehdään jotain vääristyneitä hahmoja Internetissä. Mutta kuitenkin haluaisin sen verran tässä sanoa, että otettaisiinko noita asioita ollenkaan puheeksi, silloin jos opettajille ei tuota olisi tehty?

Jos kiusaaminen kohdistuisi vain nuorisoon tai pysyisi oppilaiden keskeisenä ilmiönä, niin olisiko olemassa mitään "kiva koulu"-nimisiä ohjelmia, joissa kiusaamiseen puututaan sekä siitä tehdään hyvin vastenmielinen ilmiö? Kuitenkin voidaan sanoa taas sellainen tähän yhteiskuntaan juurtunut ikävä asia, että vasta kun aikuiset kohtasivat erilaisia meemejä, niin silloin tietenkin alettiin tuohon henkiseen väkivaltaan puuttua tehokkaammin. Ennen kuin sosiaalinen media toi koulukiusaamisen kaikkien tietoon, niin tuota ilmiötä ei ilmeisesti edes ollut olemassa.

Mutta kuitenkin voisi tuohon sosiaaliseen mediaan hiukan puuttua silläkin tavoin, että nuo vanhemmat katsoisivat mitä, sinne Facebookiin oikeastaan ladataan, ja samalla voitaisiin keskustella vakavasti siitä, että tuollainen koulukiusaaminen on vakava asia, joka voi sitten aiheuttaa myöhemmin seuraamuksia. Pahinta mitä voidaan tehdä näissä tapauksissa on se, että kukaan ei välittäisi kiusaamisesta ollenkaan. Eli tämä sosiaalisessa mediassa tapahtuva takapuolen kuvien lähettely ei varmasti ole mitenkään sellainen asia, joka johtuu vain nuoresta itsestään. Tällä haluan sanoa, että sellainen kiusaaminen, mikä näkyy Facebook-seinillä tai muissa paikoissa osoittaa sitä, että kodissa ei nuoren käytöksestä välitetä ollenkaan. Eli vanhemmat eivät seuraa sitä, mitä hän tekee Internetissä, tai muuten reagoi tuollaiseen hyvin ikävään toimintaan, joka saastuttaa koko kouluyhteisön ilmapiirin.

 Mutta kuten olemme huomanneet, niin kiusaamisessa on sellainen ikävä aspekti, että vain kaikkein törkeimmät tapaukset tulevat ilmi, ja itse kauhulla ajattelen sitä, että mitä nuo nuoret sitten keskenään tekevät? Jos aikuiselle tehdään sellaista, mitä nähdään sosiaalisessa mediassa, niin silloin kyllä voidaan ajatella niin, että nuoret eivät varmaan keskenään ole mitenkään helläkätisempiä. Eli se että aikuiselle käydään haistattelemaan julkisesti tai häntä kiusataan koko luokan voimin on melko harvinaista. Joten jos koulussa tilanne on mennyt siihen, että opettajien päälle käydään avoimesti, niin voin hyvin kuvitella sen, että mitä tuolla nuorten kesken sitten tehdään. Mutta hyvä että tämäkin asia on tullut nyt tietoon, ja opettaja on vienyt asian oikeuteen.

elainasiaa.blogspot.fi

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...