Showing posts with label degeneroituminen. Show all posts
Showing posts with label degeneroituminen. Show all posts

Tuesday, January 24, 2017

Toivotaan että Sentinel-heimo ei koe monien muiden alkuperäiskansojen kohtaloa

Pohjois-Sentinel

Sentinel-heimoa pidetään yhtenä maailman väkivaltaisimmista kansoista, joiden tapoihin kuuluu keihästää kaikki heidän saarelleen eli Pohjois-Sentinelin rantaan saapuneet ihmiset, jotka eivät osaa varoa tuota heimoa, joka on elänyt omalla 62 neliökilometrin saarellaan ammoisista ajoista lähtien, ja joiden elämäntapa on jämähtänyt paleoliittiselle kaudelle. Mutta vaikka tuo heimo miten olisi tuolle esihistorialliselle tasolle jääneet, niin ihmettelen suuresti sitä, miten heidän geneettinen perimänsä sitten on pysynyt sellaisena, että heidän populaationsa ei ole degeneroitunutta. Degeneroituminen aiheuttaa ihmisessä jättiläiskasvuisuutta, sekä myös henkistä tylsistymistä.

Mikäli tuon pienen saaren asukkaat ovat olleet erillään muusta maailmasta, niin heidän geneettinen perimänsä pitää jotenkin korjata, eli tuon kansan pitää jostain saada sitten  tuoretta verta eli uusia jäseniä omaan ryhmäänsä, jotta heidän kansansa ei degeneroidu. Jos suljettu heimo asuu viidakossa, niin silloin se pystyy järjestämään itselleen täydennystä esimerkiksi ryöstämällä vaimoja tai muuten järjestämällä itselleen uudistusta perimään esimerkiksi varastamalla henkilön kivekset, ja sitten elättämällä noita soluja jossain elatusmaljassa. Mutta jos tuo heimo elää keskellä valtamerta, niin silloin tietenkin tuo vaimon hankkiminen on hieman vaikeaa, joten mielenkiintoinen kysymys on se, että miten heimo on säilynyt olemassa tuolla hiukan Paholaisrauskua muistuttavalla saarella.

Kun mietitään tuon heimon eristäytymistä, niin silloin kyllä itseni hiukan ihmetyttää, että miten heidän esi-isänsä valitsivat tuon tien, missä heimolla ei ole mitään kontaktia ulkomaailman kanssa. Ja miten tuon heimon tapa käsitellä vieraita on absoluuttisen brutaali? He ampuvat ensin ja kysyvät vasta sitten. Eli saaren rantaan päätyneet henkilöt surmataan aina, joten sen takia sentinel-heimoa pelätään. Toisaalta he eivät hyökkää kuin vain rantautuvien kimppuun, joten itse olen joskus miettinyt, että johtuuko tämä käytös ehkä jonkun lähetyssaarnaajan toiminnasta?

Jos joku “onnellinen” lähetyssaarnaaja sitten aikoinaan tuli saarelle, ja esimerkiksi varasti heidän tavaroitaan tai muuten vahingoitti yhteisöä, niin silloin hän olisi saanut toiminnallaan aikaan sellaisen asian, että nuo saarelaiset eivät enää voineet koskaan luottaa vieraisiin. Ja tällaiset henkilöt joiden “on vain pakko" tehdä jotain, saavat aikaan sen, että kukaan muukaan tutkija ei heidän kanssaan voi tehdä työtään. Kuitenkaan tällaista käytöstä ei juuri muualla olla tavattu, ja monien alkukantaisten heimojen kanssa pidetään yhteyttä, mutta se tässä asiassa on kiinnostavaa, että miksi nuo saarelaiset ovat niin kauhean väkivaltaisia?

Tällaisten pienten setlementtien kohtalona on usein ollut kuolla pois nimen omaan geneettisen perimän rappeutumisen takia, kuten kävi ilmeisesti esimerkiksi Pääsiäissaaren ihmispopulaatiolle. Tai sitten jos setlementti on osoittanut väkivaltaisuutta naapureitaan kohtaan, ja jos tuo väkivalta on ollut jatkuvaa, niin silloin tietenkin ovat naapuriheimot tuhonneet tuon pienen kansan.

Mutta myös Toinen Maailmansota sekä saarilla käyvät vierailijat ovat aiheuttaneet ongelmia. Toisin sanoen esimerkiksi japanilaiset tai liittoutuneet ovat saattaneet pommittaa erehdyksessä tuollaisia populaatioita sukupuuttoon. Tai he ovat tuoneet sinne mukanaan esimerkiksi influenssaa, jota vastaan noilla ihmisillä ei ole ehkä ollut vastustuskykyä.

Eli olisiko joku lähetyssaarnaaja mennyt tuohon saareen esimerkiksi flunssaisena, niin silloin hän on saattanut aiheuttaa tuossa populaatiossa sellaisen epidemian, mikä sitten on sen jäseniä surmannut.

Tuolloin ei asia ollut varmaan hänen vikansa, mutta aiheuttiko tuollainen epidemia sitten samanlaisen tilanteen, kuin mitä se aiheutti aikoinaan Pohjois-Amerikassa, jossa tuo meille melko vaaraton tauti surmasi kokonaisen intiaanipopulaation. Ja esimerkiksi Huron-järven intiaaneista jäi jäljelle vain muisto, kun joku nuhainen turkismetsästäjä oli heille myynyt tai ostanut heiltä turkiksia, missä oli Influenssaviruksia. Samoin tapahtui monille muillekin alkuperäiskansoille, jotka elävät enää tarinoissa, joita jotkut antropologit ovat merkinneet muistiin.

Pohjois-Sentinel-saaren tulevaisuus näyttää hiukan synkältä, koska siitä pelätään tulevan “ihmis-eläintarha”. Syy miksi tuohon saareen pääsyä halutaan rajoittaa johtuu siitä, että pelätään jonkun esiintyvän noille ihmisille ikään kuin vapahtajana, ja antavan heille aseita sekä alkoholia, ja sitten käyttävän heitä säälittä hyväkseen. Saaren tulevaisuutta synkistää se, että sen alueella asuva heimo on erittäin aggressiivinen, ja tuosta syystä jotkut ihmiset haluavat “rankaisuretkiä”, jos heidän maillaan kuolee joku.

Ja sen takia saareen kohdistuu myös poliittista painetta, koska joidenkin mielestä, jos joku surmataan tuollaisessa paikassa, niin saarelaisten täytyy sitten kärsiä. Tuollainen toiminta, mikä mielletään kolonialismin peruspilariksi varmasti sitten tuhoaisi tuon heimon. Vaarana on se, että jos joku surmataan tuon saaren rannalla, niin sinne lähdetään rynnäkkökiväärit tanassa selvittämään asioita, ja siinä ei muuta voi tapahtua, kuin että koko heimo pahimmillaan surmataan.

Tuo ei tietenkään tuo surmattuja henkilöitä takaisin, mutta joidenkin ihmisten mielestä kaikkien ihmisten pitää käydä McDonald’sissa ja juoda Coca Colaa, joten toivon mukaan tämä ei ole sentinel-heimon kohtalo. Ja tietenkin on ihmisiä, joiden mielestä noiden heimojen kanssa ei tarvitse puhua mitään.  Heidät vain sitten lähetettäisiin johonkin “turvaleirille”, jossa elinolot olisivat melko kehnot, ja tuon jälkeen heidät sulautettaisiin valtaväestöön.

Australiassa aboriginaalien sulauttaminen on epäonnistunut, ja maan alkuperäiskansat kuuluvat syrjittyyn kansanryhmään, joiden parissa ennen rehotti alkoholismi ja johon muutenkin suhtauduttiin erittäin varauksellisesti tai rasistisesti, eli näiden ihmisten työnsaantimahdollisuudet olivat todella surkeat, ja toivon että noita asioita olisi ainakin hiukan korjattu nyt avoimuuden aikana, jolloin myös ikävistä asioista voidaan keskustella. Australian ongelma on nimittäin siinä, että kun aboriginaalien maat otettiin valkoisten hallintaan, niin heille ei tehty mitään oikeaa sopeutusohjelmaa, eikä heidän työllistymistään tuettu, ja seuraukset olivat kamalia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sentinelit

Monday, December 26, 2016

Genomeja sekä moraalittomia ajatuksia ihmisyydestä sekä tutkimuksesta ja avaruusmatkoista

Tänään olen erityisen moraalittomalla tuulella, ja siksi kirjoitan pienen ajatelman, siitä miten pitkälle tieteen nimissä voidaan mennä, jos halutaan tehdä jotain "suurta". Genomit sekä rodunjalostus ovat sellaisia asioita, joista keskustellaan erittäin paljon, ja voidaan sanoa, että osa maailman moraalittomasta tutkimuksesta käsittelee joko välillisesti tai välittömästi ihmisten jalostamista, joka pahimmillaan voi aiheuttaa vakavaa ihmisoikeuksien polkemista. Genomeihin sekä kloonaamiseen liittyy esimerkiksi sellainen aspekti, kuin että mitä jos joku ihminen kloonaa itsensä saadakseen varosia. Eli tässä ajatelmassa hän tekee itsestään kopion ja murhaa tämän, jotta voisi saada esimerkiksi siirtoelimiä itselleen.


Tässä sitten taas on tullut mieleeni sellainen moraalittomuus kuin ihmiskokeet, sekä ihmisen jalostaminen. Kun mietitään avaruusmatkoja, jotka kestävät vuosisatojen. tai jopa vuosituhansien ajan, niin tietenkin aluksen miehistö varmasti matkaisi pääasiassa syväjäädytettynä, jolloin aluksella työskentelisi vain sellainen henkilökunta, jonka toiminta on tehtävän kannalta välttämätöntä. Mutta jos kyseessä on tutkimusalus, niin silloin täytyy osan miehistöstä olla hereillä, jotta he voisivat sitten tehdä päätöksen siitä, että vaatiiko joku aurinkokunta noiden syväjäädytettyjen miehistön jäsenten herättämistä?


Vaikka syväjäädytyksestä puhutaan ratkaisuna intestellaariseen matkustamiseen, niin kuitenkin osa miehistöstä pitää olla täysin valveilla, koska tuon aluksen matka kuitenkin suuntautuu useiden tähtien ohi, ja tietenkin jossain vaiheessa tullaan sellaisen planeetan lähelle, josta ihminen näkee ehkä tulevan oman uuden kotinsa. Kuitenkin tuon aluksen sisälle mahtuu vain rajallinen määrä ihmisiä, ja koska matka kestäisi sukupolvien ajan, olisi tietenkin mietittävä mahdollisuutta siihen, että miehistö degeneroituisi matkan aikana, koska ihmisen DNA tarvitsee kuitenkin tiettyä vaihtelua, jotta hänestä ei tule sellaista henkilöä, jonka perimä altistaa hänet periytyville sairauksille.


Tuon takia voidaan kehittää malli, joka ehkä sopii paremmin avaruusmatkoille, ja se ei ehkä ole mitenkään ertyisen humaani malli toimia. Se perustuu sellaiseen malliin, missä on kaksi alusta, Sodoma sekä Gomorra. Tuossa mallissa sitten noiden kahden aluksen miehistöt tietenkin degeneroituvat, kun he sitten elävät sukupolvien ajan suljetussa ympäristössä, jossa tietenkään geneettistä vaihtelua ei pääse loputtomasti muodostumaan. Tietenkin aluksen matkustajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään, eli ensin ovat ne, jotka ovat vastuussa aluksen toiminnasta ja pysyvät valveilla matkan ajan. Noiden hereillä olleiden olisi sitten ensinnäkin päätettävä, että pysähdytäänkö jonkun tähden kiertoradalle, ja sitten jos jollekin planeetalle aiotaan laskeutua, niin nuo henkilöt herättävät miehistön nukkuvat jäsenet henkiin, ja avustavat heitä kaikissa tehtävissä.


Nuo nukkujat olisivat korkean tason tehtäväspesialisteja, joiden panos tuossa planeetan asuttamisessa olisi tietenkin äärimmäisen tärkeä. Joten osittain tuon takia aluksella pitäisi olla noita valveilla olevia miehistön jäseniä, joiden tehtävä herättää nuo tiedemiehet sekä muut tärkeät henkilöt. Mutta sosiaalisten ongelmien takia tai sen välttämiseksi kyseiset tiedemiehet olisi säilötty esimerkiksi nestemäiseen heliumiin, jotta he eivät sitten vanhene eivätkä riitele ennen tuon aluksen tai sen laskeutumismoduulin laskeutumista. Ja pääosa aluksen väestä matkaisi sitten alkioina tai pakastettuina sukusoluina, jotta asutuksen kannalta tärkeä ihmismäärä saadaan aikaan oikealla hetkellä. Mutta palataan taas tuohon valveilla olleeseen miehistön osaan, joka tietenkin silloin olisi melko degeneroitunutta.


Se olisi voitu jakaa kahdelle alukselle, ja sitten kun nuo viimeiset degeneroituneet jäsenet olisivat kuolleet, niin silloin heidän sukusolunsa voitaisiin hedelmöittää toistensa kanssa, jolloin syntyisi superrotu. Tuo menetelmä on kauan tunnettu kahden puhtaan linjan yhdistäminen, jota on pitkään hyödynnetty nautojen jalostamisessa. Siinä otetaan kaksi ryhmää eläimiä, joita sitten siemennetään lähisukulaisten siittiöillä, jotta saadaan luotua kaksi degeneroitunutta kantaa. Ja  kun nuo degeneroituneet yksilöt sitten lopulta paritetaan keskenään, syntyy superyksilö. Tuo tietenkin on sellainen asia, josta ei juuri koskaan puhuta, koska sitä pidetään moraalittomana. Tuon lisäksi täytyy miehistön manipuloida itseään geeniterapian avulla, jotta he voisivat mukavasti sitten elellä tuolla planeetalla, jonka he sitten ehkä muuttavat Maan kaltaiseksi.


Mutta kun mietitään sitä, että jos nuo avaruusmiehet sitten saisivat jostain jonkun muun lajin DNA:ta, niin silloin he voisivat edistyneen biotekniikan sekä genetiikan avulla muokata omaa perimäänsä. Tuo poistaa silloin degeneroitumisen ongelman, mutta se vaatii sitten tietenkin sitä, että tuota DNA:ta olisi saatavissa geeniterapiaa varten. Joten joidenkin ihmisten mielestä UFO-sieppaukset voivat olla tällaista toimintaa, eli joku vieras laji sitten korjaisi perimäänsä sieppaamalla ihmisiä saadakseen tuota DNA:ta, josta sitten tehdään keinotekoisia viruksia, joilla voidaan siirtää ihmisen geenejä heidän omaan DNA:hansa. Tuo DNA mahdollistaa sen, että kyseisen kohdelajin DNA pysyisi raikkaana, mutta myös sen että tuo laji voi manipuloida itsensä sellaiseksi, että se pystyisi elämään Maan pinnalla.


Tuosta sitten olen joskus ajatellut sellaista, että olisivatko kreikkalaisten tarujen Titaanit sitten jonkin tuollaisen geneettisen rappeuman tuotteita? Tässä Titaanien tapauksessa noiden avaruusalusten paikalla voisi olla esimerkiksi kaksi saarta tuolla Kreikan rannikolla. Siellä olisi kaksi kansaa, joiden jäsenet sitten tietenkin degeneroituisivat, jos he eläisivät sukupolvien ajan täydellisessä eristyksessä, mutta kun he sitten saisivat lapsia toistensa kanssa, niin tuloksena olisi superrotu. Ja ehkä Sodoma ja Gomorra olisivat olleet, joidenkin Sumerilaisten hallitsijoiden paikallinen kokeilu tällä genetiikan kivisellä saralla.

Tämä ei itseasiassa ole  mitenkään mahdotonta, koska tuolloin 1000 eKr. ei varmaan mitenkään oltu säädelty sitä, miten esimerkiksi orjia tulisi kohdella, ja en tiedä milloin “puhtaisiin genomilinjoihin” perustuva rodunjalostus on otettu käyttöön eläinten kohdalla, mutta kun nuo kuningas Hammurabin aikaiset hallitsijat valitsivat henkivartijoitaan, niin ideana tietenkin olis aina se, että nuo henkilöt olisivat uskollisia hänelle eivätkä kenellekään muulle, joten saattaa olla niin, että joku kuningas on tehnyt oikeasti tuollaisia kokeita, joissa kaksi erillistä ihmisjoukkoa tekisi lapsia lähisulaisensa kanssa, ja sitten nuo eri leirien lapset paritettaisiin keskenään. Tuo sotii kaikkia nykyajan kokeellisen tutkimuksen etiikkaa vastaan, ja varmasti tällaiset kokeet tulisivat maksamaan tekijänsä maineen sekä viemään hänet vähintään pitkäksi ajaksi vankilaan, mutta tuolloin oli käsitys ihmisyydestä hieman toinen. Ja nykyään tällaiset tutkimukset pitää aina muistaa tuomita ihmisyyttä loukkaavana.

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...