Showing posts with label juridiikka. Show all posts
Showing posts with label juridiikka. Show all posts

Thursday, January 19, 2017

USA:n kouluihin ei sitten tule aseenkantoa koskevia rajoituksia, koska kukaan ei usko rikollisten välittävän niistä


USA:n kouluihin ei sitten olla saatu vieläkään sellaisia sääntöjä, että aseenkanto niissä olisi kiellettyä, ja syynä siihen Trumpin opetusministeri DeVos käyttää karhujen aiheuttamaa uhkaa, mutta kun asiaa mietitään USA:n lainsäädännön kannalta, niin silloin pitää muistaa se, että tuossa maassa on kaikilla ihmisillä vapaa aseenkanto-oikeus, lukuunottamatta rynnäkköaseita sekä muutamia piirikuntia, missä aseen kantoa tai tiettyjen asetyyppien omistamista rajoitetaan yhteisön suojelemiseksi esimerkiksi rynnäkkökivääreillä tapahtuvalta tulitukselta, joka suuntautuu kaduille vaikkapa talojen katoilta.

Syy miksi USA:n kouluissa saa kantaa aseita vapaasti on melko merkillinen, eli sillä yritetään suojella ihmisiä väkivallalta. Tuon vapaan aseenkanto-oikeuden puolustajien mielestä on turha alkaa rajoittaa tuliaseiden kantoa säännöillä, koska potentiaalisia kouluampujia nämä säännökset eivät kuitenkaan pidättele. Eli he sitten varmaan ampuisivat aseilla, ja kantaisivat niitä kouluissa, vaikka he eivät siihen lupaa saisikaan. Ja koska USA:n kouluissa on vapaa aseenkanto-oikeus, niin silloin esimerkiksi poliisi voisi soluttautua rakennukseen siviilivaatteissa, ja sitten estää ampujien toiminnan käyttämällä aseita.

Kun puhutaan siitä miksi pelkkä virka-asuinen poliisi riitä koulutilojen suojelemiseksi, niin silloin pitää muistaa se, että rikollinen todennäköisesti kohdentaa tulituksensa tähän poliisiin tai turvamieheen ensimmäiseki, joten siksi on tärkeää, että mukana operaatioissa on myös siviiliasuissa toimivia poliiseja, joiden avulla voidaan ampuja sitten paikallistaa, ja hänet voidaan ottaa kiinni huomaamattomasti, mutta samalla ajatellaan sitä, että poliisit sitten soluttautuvat kampuksille, ja käräyttävät siellä toimivia huumekauppiaita, niin toki heillä pitää silloin olla sellaiset varusteet, että nuo rosvot saadaan kiinni, ja kaikki operaatiot sujuisivat ilman, että sivullisten henkeä vaarannetaan. Kun tarkastellaan tuota USA:n ampuma-aseita koskevaa lainsäädäntöä, joka on sellainen, että kuka hyvänsä amerikkalainen saa ostaa aseen, ja kantaa sitä mukanaan, mikäli katsoo sen aiheelliseksi.

Tuo lainsäädäntö sitten on melko erikoinen, kun sitä arvioidaan suomalaiselta kannalta, koska meillä Suomessa on lainsäätäjä kertonut kaikille, että aseen kantoon tarvitaan lupa. Se ei kuitenkaan ole maamme rikollisille mikään este, kun he hankkivat pistooleita tai kiväärejä omaan käyttöönsä. Vaikka lupaa varten haettavassa  paperissa kysytään sitä, että miksi henkilö hankkii aseen, niin voin kyllä sanoa, että oikea rikollinen voi tuohon paperiin sitten vaikka taiteilla mitä hän haluaa siihen kirjoittaa. Eli en usko että oikea rikollinen kirjoittaa aseita hankkiessaan, että hän aikoo käyttää niitä johonkin velkojen perintään tai muuhun kurinpitoon, koska tuolloin aseenkantolupaa ei ehkä sitten tultaisi koskaan myöntämään.

Oikeastaan kun tarkasti keskustellaan aseen kantamisesta, niin mikään hyväksyttävä syy hankkia aseita ei ole ensinnäkään mikään kaduilla tapahtuva kurinpito tai muu vastaava asia, joka on varattu viranomaisille. Aseenkanto on maassamme paperilla erittäin hyvin valvottua, mutta jostain syystä aina välillä poliisi on myöntänyt aseiden ostolupia henkilöille, jotka eivät noita välineitä pysty kantamaan tai omistamaan. Kuitenkin voidaan sanoa sellainen asia, että varsinaisesti laillisella aseella on melko vaikeaa tehdä henkirikos, mutta sitä voidaan käyttää sellaisena välineenä, minkä kautta ostetaan laittomiin aseisiin patruunoita sekä varaosia. Eli tuolloin laillisen aseen omistaja myy eteenpäin patruunoita sellaisiin aseisiin, joiden käyttö on lainvastaista.

Samoin maassamme on ollut sellainen kanta, että aseenkantolupia myönnetään henkilölle aina, kun hän sitä hakee. Ellei sitten luvan hakijalla ole takana vakavia rikoksia, mikä sitten tietenkin herättää pientä hilpeyttä. Se mikä tekee aseista vaarallisia on sellainen asia, että ihmiset luottavat siihen, että rikollinen ei niitä osaa hankkia. USA:n lainsäädäntö perustuu siihen, että siellä jokaisella ihmisellä on oikeus hankkia aseita, ja tuon oikeuden on joskus ajateltu karsivan poliisiväkivaltaa.

Kuka tahansa voi runoilla sitten tuohon hakemusta varten tehtävään kaavakkeeseen että hän hakee lupaa aseeseen, jota aikoo käyttää virkistys- tai muun vastaavaan toimintaan. Mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että esimerkiksi reserviläisrynnäkkökiväärin hankkiminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ase hankitaan virkistyskäyttöön, vaikka se sitten hakemuksessa sattuisi lukemaan, mutta se että aseenkantolupa myönnetään silloin kun ihminen sitä hakee, niin silloin ei asia eroa mitenkään siitä, että henkilö menisi suoraan supermarkettiin hankkimaan haluamansa aseen.

Se tietenkin erottaa tällaisessa tapauksessa siitä, että lupa myönnetään aina kun henkilö haluaa sillä, että vapaa aseenkanto- ja osto-oikeus sitten karsisi viranomaisten mahdollisuutta toimia jotain henkilöä kohtaan mielivaltaisesti, koska aina noissa automaattisesti myönnettävissä luvissa on sellainen aspekti, että ne voidaan aina evätä jostain syystä. Eli jokaisessa automaattiseksi kuvitellussa asiassa on sellainen ulottuvuus, että ne eivät välttämättä oikeasti sitten toteudukaan jonkun henkilön kohdalla.

Friday, November 18, 2016

UAV:t eli nanoilma-alukset voivat vaarantaa tehokkaasti ihmisten tietoturvaa, ja niistä ovat kiinnostuneet monet tiedustelupalvelut sekä poliisijärjestöt ympäri maailmaa


UAV- helikopterien tarkastelu  tietoturvariskinä on verraten uusi lähtökohta, kun lähestytään kauko-ohjattavia ilma-aluksia lainsäädännön kannalta. Noiden laitteiden avulla voidaan pihoja sekä ihmisten asuntoja kuvata melkein miten halutaan, ja sen takia esimerkiksi lähes kaikki maailman tiedustelupalvelut ovat niistä kiinnostuneita. Nuo välineet on helppo hankkia, eli niitä myydään täysin vapaasti lähes kaikissa maissa, joten tuolloin ei koko välineistöä tarvitse tuoda maahan, ja silloin vakooja voi käyttää vapaasti mitä tahansa lentoyhtiötä, mikä tekee hänen paikallistamisestaan vaikean.

Samoin tuolloin hän ei tuo mitään epäilyttävää tulliin, joten silloin tuo henkilö voi operoida vapaammin, koska hän ei saavu maahan epäilyttävällä lentoyhtiön koneella. Ja esimerkiksi venäjän tiedustelun agentti voi lentää esimerkiksi Suomen tai Ruotsin kautta, ja käyttää molemmilla reiteillä vaikkapa SAS:aa, ja sitten sen jälkeen vaikkapa British Airwaysia matkatessaan tehtäviinsä Iso-Britanniaan. Tuolla hän voi sitten hankkia tuollaisen UAV-helikopterin esimerkiksi lelukaupasta, ja sitten lennättää sitä kohteen lähellä. Vaikka tuollainen kaupallinen helikopteri ei ehkä pidä sisällään mahdollisuutta liittää konetta PC:hen, niin riittää että siinä on kamera, joka välittää kuvaa kädessä pidettävään konsoliin.

Tuosta konsolista voidaan kuvaa siirtää hyvin helposti mihin tahansa PC:hen yksinkertaisesti käyttämällä nettikameraa, joka on kiinnitetty lennättäjän otsapantaan. Tuollaisia actionkameroita myydään lähes jokaisessa nettikaupassa, ja tuosta UAV:n välittämästä filmistä voidaan sitten eristää yksittäiskuvia erittäin tehokkaasti siten, että tuota filmiä pysäytetään tietyssä kohdassa, ja tuosta sitten tehdään kuvaruutukaappaus, mitä voidaan tarkastella esimerkiksi Paint kuvankäsittelyohjelmalla. Tuon lisäksi kyseiset helikopterit voidaan varustaa laser- tai suuntamikrofoneilla, joilla voidaan ihmisten keskusteluja äänittää erittäin tehokkaasti, ja kuten olen kertonut, niin nämä välineet on erittäin helppo hankkia aivan laillisesti, eikä niiden käyttöä säätele muu kuin sellaiset lait, mitkä koskevat ihmisten tai yksityisten alueiden kuvaamista.

Toki valtio on erittäin hyvin varautunut esimerkiksi vakoilusatelliitteihin tai tiedustelukoneisiin, mutta nämä äärimmäisen pienet lentolaitteet ovat vaarallisia siksi, että niiden käyttöä on mahdotonta ennustaa etukäteen. Niillä voidaan kuvata esimerkiksi toimistoja ilman että kukaan huomaa yhtään mitään, ja noista kuvista voidaan sitten tarkkailla tietokoneiden ruutuja, tai lasermikrofonien avulla kuunnella keskusteluja. Toki noita helikoptereita voidaan ampua alas tai saattaa toimimattomaan tilaan esimerkiksi EMP-pulssien avulla, ja noista välineistä voidaan ottaa sormenjälkiä, mutta toki nuo vakoojat ovat saattaneet oikeasti käyttää hansikkaita käsitellessään noita välineitä ja EMP-pulssilla tietenkin tuhotaan kaikki muukin elektroniikka tuon pulssin vaikutusalueelta, joten sitä ei varmaan kovin helposti käytettäisiin.

Mutta kun puhutaan tuollaisesta tietoturvan vaarantamisesta, niin toki noihin UAV-välineisiin voidaan ampua GPS-laite kiinni, eli tuo pieni paikannuslaite ympäröidään liimamönjällä, ja sitten ammutaan kiinni noihin UAV-helikoterihin, ja tuolla tavalla sitten noiden lennättäjien olinpaikka saadaan selville. Eli noita merkittyjä UAV-helikoptereita varjostetaan omilla UAV-helikoptereilla paikkaan, mihin se sitten laskeutuu, ja perään voidaan lähettää erikoisryhmä. Nuo varjostukseen käytettävät helikopterit voivat kuvata noiden lennättäjien kasvoja, ja niitä voidaan sijoittaa tietylle sektorille oletetun kohteen lähelle, koska nuo sähkökäyttöiset UAV-helikopterit eivät useinkaan omaa kovin suurta toimintasädettä, ellei niissä käytetä RTG:tä (RadioThermoGenerator) eli ydinparistoa, joka antaa tuollaiselle välineelle rajattoman toimintasäteen.

The Pentagon released new UFO documents.

The new documents include interesting details about Apollo 17 moon anomalies. And the interesting drone lights. This is a remarkable and int...