Mietteitä siitä kuinka media on maassamme muuttunut.

Kimmo Huosionmaa

Tapaus “Hakkarainen” on taas ollut esillä hieman toisenlaisissa uutisissa, kuin mihin on totuttu. Tämä kuvaa sitä muutosta, mikä mediassa on tapahtunut, ja nimenomaan se, että tästä asiasta puhutaan kuvastaa sitä, että kansanedustaja ei ole enää mikään “kiiltokuvapoika” tai “-tyttö”, jonka pitää olla virheetön. Toki tällainen asia on hiukan kiusallinen sekä kansanedustuslaitokselle että myös tuolle edustajalle itselleen, mutta tietenkin tämä osoittaa sen, että media on alkanut kohdella myös “suuria ja mahtavia” ihmisiä niin, että he ovat aivan tavallisia kuolevaisia.

Kuitenkin joskus olen ajatellut, että tällaisilla valtion johtoa koskevilla uutisilla on saatettu jossain vaiheessa yrittää saada aikaan sensuuria koskevaa lainsäädäntöä sekä myös peitellä vaikkapa korkeiden virkamiesten harjoittamaa korruptiota. Näissä tapauksissa on saatettu joskus menneisyydessä käyttää hyväksi poliisin tiedustelua tällaisen kiusallisen tiedon hankkimiseen.


Ja tietenkin sillä, että kansanedustajista paljastetaan kiusallista tietoa saa aikaan sen, että jotkut henkilöt saattavat alkaa eduskunnassa vaatia sitä, että maahamme asetetaan sensuuri, mikä koskee esimerkiksi henkilön yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä. Mieleeni tulee sellainen asia, että olisiko “Tapaus Aarnio” ollenkaan tuomiolla, jos maamme eläisi 1970-luvun median mukaan, vai olisiko tuo tapaus vain sivuutettu olan kohautuksella, koska se “vahingoittaa yleistä luottamusta poliisiin”?


Tässä en tarkoita pelkästään Suomea, vaan esimerkiksi USA:ssa FBI tai joku muu poliisiviranomainen maailmassa on saattanut “Kylmän sodan” aikaan jakaa tietoa lehdille, jotta se saisi aikaan haluamaansa lainsäädäntöä. Ja tässä en sitten viitsi muuten ryhtyä luettelemaan kaiken maailman tiedustelu-ja turvallisuuspalveluja, joiden tehtäviin kuuluu muiden viranomaisten toiminnan valvonta.


Jos tuollainen viranomaisten toiminta politisoituu, niin silloin ne saattavat käyttää aikaansa hankkimalla epäilyttävää tietoa valtion johdosta, ja tuota tietoa sitten voidaan helposti käyttää siihen, että valtiossa aletaan ajaa niitä lakeja, joita poliisin tai tiedustelun esimiehet haluavat säädettävän. Joten tässä sitten voidaan sanoa, että tiedustelupalvelut ovat hyviä renkejä mutta huonoja isäntiä.

Kuitenkin tässä lopulta mietin sitä, että miten monta lähentely- tai jopa vakavaa seksuaalirikosta koskevaa tapausta on maamme historiassa peitelty sillä, että tällainen tieto on valtiosalaisuus? Ja kuinka monta salkkua on kansanedustajien toimesta unohtunut esimerkiksi Shellin baariin?

Samoin mietin että mitä kaikkea nämä hyvin tunnetut ja varakkaat ihmiset ovat tehneet maailmanlaajuisesti. Suomessa nämä asiat ovat olleet melko hyvällä tolalla, mutta kuitenkin esimerkiksi Ahti Karjalaisen alkoholiongelmien peittely on saanut minut miettimään sitä, että mitä esimerkiksi itäblokissa on tapahtunut näiden asioiden kanssa?

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/is-kaatokannissa-ollut-teuvo-hakkarainen-repi-paivi-rasasen-hiuksia-vuosi-sitten-kylla-se-paanahassa-tuntui/6703058

Mitkä ovat perinteisten puolueiden ongelmat?

Puolueiden ongelmista voidaan kirjoittaa sen verran, että nykyään poliittisten liikkeiden on hiukan vaikeaa saada jäseniä, mikä sitten pienentää nimenomaan niiden jäsenmaksuista saatavia tuloja. Jäsenten miellyttäminen on puolueen johdolle hyvin tärkeä asia, koska vain puolueen jäsenet saavat äänestää puolueen johtajista, mutta koska vain murto-osa ihmisistä kuuluu puolueisiin, niin siksi sen pitää hankkia äänestäjiä myös muualta kuin vain omiensa joukosta, jos sen johto mielii sitten saada paljon edustajia eduskuntaan.  Syynä tähän tietenkin on puolueen saama puoluetuki, mikä  on hyvin tärkeä osa sen rahoitusta. Puolueen edustajien määrä ratkaisee sen, miten paljon se saa  rahoitusta, koska tuota tukea maksetaan edustajien määrän mukaan.

Tämän takia puolueen pitää saada mahdollisimman paljon edustajia parlamenttiin, jotta se voisi sitten nostaa tukea. Kun puolue on hallituksessa, niin silloin se sitten saa myös sitä paljon kaivattua vaikutusvaltaa, mikä tietenkin voi viedä sen suosion pohjiin, jos se ei sitten kykene lunastamaan äänestäjien toiveita. Puolueen saama rahoitus on tärkeää sikäli, että sen tulee tietenkin hankkia toimitilansa itse, sekä tietenkin kaikki hallit, missä kokouksia pidetään ovat ainakin yleensä  maksullisia.

Ja sitten tietenkin puolueen johtaminen on kokopäiväistä työtä, missä pitää seurata päivän politiikkaa sekä reagoida monenlaisiin asioihin, joista itsellä ei ehkä ole mitään tietoa. Se että puolueen johto on täysipäiväisistä palkkaa saavista politiikan ammattilaisista koostuvaa väkeä tietenkin takaa politiikan laadukkuuden. Kun puhutaan ehdokas-listoista, niin puolueen jäsenyys lisää ehdokkaan uskottavuutta, koska se antaa kuvan sitoutumisesta tiettyyn poliittiseen liikkeeseen sekä sen ajamiin asioihin.

Puheiden kirjoittaminen sekä kaikenlainen median käyttäminen sekä varsinkin sosiaalisen median kasvanut rooli vaalimainonnassa sekä ehdokkaiden näkyvyyden ylläpitämisessä vievät nykyään todella paljon aikaa. Siksi varsinkin isojen puolueiden johtajien pitää olla jatkuvasti ajan hermoilla, eikä sellaista tilannetta ole, että esimerkiksi puolueen johtajien ei tarvitse vastata, kun joku kysyy niiltä henkilöiltä jotain politiikkaan liittyvää. Ja tässä sitten “isolla puolueella” tarkoitetaan puoluetta, millä on paikkoja eduskunnassa.

Sosiaalinen media on asia, mikä varmasti sellainen asia, että sen käyttö politiikan välineenä tulee kasvamaan edelleen, ja se sitten tietenkin asettaa vaatimuksia myös poliitikkojen suuntaan. Eli heidän odotetaan vastaavan itse heille esitettyihin kysymyksiin, ja sanovan suoraan sen, mitä he sitten tarkoittavat. Eikä enää riitä se, että poliitikko on Facebookissa, vaan hänen on oltava myös Instagramissa sekä Twitterissä samaan aikaan. Samoin hänen pitää aina muistaa se, että vale-mediassa ei ole tekstiä “valemedia”, kun sitä tehdään.

Normaali ihminen ei muuten tee mitään eroa valheeseen perustuvan sekä totuuteen sekä tarkastettuihin lähteisiin perustuvan median välillä. Eli tuon takia ihmisen pitää olla hyvin kriittinen lukiessaan jotain artikkelia. Ja kaikkein pahin tilanne tulee sitten eteen silloin, kun ihminen kuvittelee lukevansa absoluuttista totuutta, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos valhe kirjoitetaan sujuvaan kirjoitusasuun, niin se on hyvin uskottava, vaikka se olisi kuinka tuulesta temmattu. Vanhan ajan mediassa lähteet tarkastettiin aina ennen kirjoitelmien julkistamista, mutta kuten varmaan kaikki huomaavat, niin missään nimessä sosiaalinen media ei anna mitään mahdollisuutta edes tarkastaa kaikkia tietoja, joita sinne ladataan. Kuitenkin voidaan aina sanoa, että menneeseen ei ole paluuta, ja vaikka ennen olisi päätoimittaja tarkastanut jokaisen jutun, mitä lehteen kirjoitetaan, niin kuitenkin nykyään toimitaan toisin. Ja sen mukaan vain täytyy sitten elää, koska aikaa emme voi kääntää takaisin.

Vaikka kirjoitelmaan olisi merkitty lähteitä, niin retorisesti hyvä kirjoittaja voi kirjoittaa silti aivan humpuukia, eikä hänen tarvitse muutenkaan tuosta lähteestä välittää. Ismien eli iskulauseiden  sekä yleistysten ongelma on siinä, että niissä ei huomioida esimerkiksi pieniä marginaaliryhmiä, ja silloin esimerkiksi ulkomaalaisiin varauksellisesti suhtautuva leimataan rasistiksi. Meillä kenelläkään ei varmaan ole mitään ulkomaalaisia vastaan, vaan hiukan tarkemmin sanottuna, me emme tänne tietenkään terroristeja halua, mutta muuten ei tavallisia ulkomaalaisia vastaan ei varmaan kenelläkään ole mitään sen suurempia antipatioita.

Kun puhutaan puolueen putoamisesta oppositioon, niin se sitten saattaa koventaa kielenkäyttöä, mutta toisaalta kovat puheet saattavat sitten kaventaa sen vaaleissa saamaansa äänimäärää. Ihmiset näet pelkäävät ääriliikkeitä olivat ne vasemmalta tai oikealta. Se että puolue lataa kovia sanoja parlamentissa, ei ehkä tuo sille haluttua tulosta vaaliuurnilla. Jos puolue radikalisoituu, tulee siitä tiivis yhteisö, mutta samalla se ehkä joutuu hyvästelemään ne puolueeseen kuulumattomat äänestäjät, joita on varmasti melkoinen määrä.

Joten siksi sen edustajien  kannattaa kuitenkin hieman hillitä kieltään. Kun puhutaan esimerkiksi vaalien välillä tapahtuvaan rahastojen kartuttamisesta, niin Tv-mainonta sekä muut kampanjat sekä vaaleissa käytetyt rekvisiitat ovat todella kalliita, ja jos tuo eduskunta sitten päättää pitää uudet vaalit, niin silloin voi edessä olla tilanne, missä vaalirahoitus ei ole mitenkään riittävää massiivisten kampanjoiden aloittamiseen. Eli nuo ylimääräiset vaalit voivat olla katastrofi jollekin poliittiselle liikkeelle. Jos sillä ei ole tarpeeksi valuuttaa, niin silloin jää medianäkyvyys pieneksi, ja äänet jäävät sitten saamatta, jolloin puolue voi menettää edustajapaikkoja todella paljon.

http://puolueidenongelma.webnode.fi

Koskaan ennen historiassa ei yksittäisellä ihmisellä ole ollut vastaavaa mahdollisuutta saada aikaan yhteiskunnallista turbulenssia

Muutos yhteiskunnassamme on nopeampaa kuin koskaan ennen, ja muutoksen saamiseksi tarvitaan todella vähän työtä. Tämä perustuu vanhoihin verkkomarkkinoinnin lainalaisuuksiin, joissa jokainen verkossa toimiva yhtiö tai muu toimija saa täsmälleen saman näkyvyyden kuin muutkin toimijat, ja tuon takia vain hänen sanomansa merkitys on tärkeää. Muuten esimerkiksi raha ei merkitse verkkojulkaisemisessa niin paljoa kuin perinteisessä paperille tehtyyn painotuotteeseen perustuvassa markkinoinnissa. Ja jopa yksittäinen henkilö voi rakentaa kotisivut, joten tietoverkossa tapahtuvassa markkinoinnissa ei tarvita mitään muuta kuin yksi henkilö, joka osaa asiansa.


Mutta toisaalta verkkomarkkinoinnissa korostuu dynaaminen muutos, mikä tarkoittaa sitä, että markkinoinnissa käytettävää  aineistoa on jatkuvasti päivitettävä, ja sen takia ihmisten rooli tässä markkinoinnissa sitten korostuu. Yleensä verkkomarkkinointia tehostetaan esimerkiksi YouTuben kaltaisilla avoimilla julkaisualustoilla esitetyillä filmeillä tai vastaavilla materiaaleilla, joihin on liitetty ohjauslinkkejä tuolle markkinointisivustolle. Tuota tekniikkaa kutsutaan keräileväksi markkinoinniksi, eli tukijulkaisujen kautta ohjataan klikkauksia tuolle kotisivustolle, missä on tarkemmin esillä tuotetta markkinoitavien yhtiöiden yhteystiedot, sekä tiedot siitä, miten tuotetta tilataan. Tuolla tavoin sitten saadaan aikaan valtava näkyvyys ja sitä mukaan myös kiinnostus tuotetta kohtaan kasvaa automaattisesti. Ja kun puhutaan aatteista sekä asenteista, niin ne ovat myös tuotteita.


 En usko että esimerkiksi turkistarhauksen vastustajat sekä eläinten oikeuksien puolustajat  koskaan olisivat olleet niin tehokkaasti esillä tuomassa omaa kantaansa esille asioista tai että he mitenkään edes olisivat päässeet esiin mediassa, mikäli heillä ei olisi ollut käytössään tehokasta sosiaaliseen mediaan perustuvaa verkostoa, jossa useiden julkaisualustojen päälle rakennettuja julkaisuja voidaan linkittää sujuvasti toisiinsa, eli vaikka tietenkin Twitteri on rajoittanut julkaisujen pituutta, niin silti varsinainen julkaisu voidaan tehdä esimerkiksi Bloggeriin tai muille vastaaville julkaisualustoille, ja sitten Twitteriin laitetaan vain linkki noille sivuille, jossa voidaan julkaista esimerkiksi melko tarkkoja selvityksiä tuosta asiasta.


Ja samoin filmimateriaali voidaan ladata suoraan YouTubeen. Siinä sitten yhdistyvät erilaiset julkaisut sekä niiden rajapinnat  mukavasti toisiinsa. Tuollainen toiminta saa aikaan valtavan turbulenssin yhteiskunnassa, eli kyseessä on “fraktaaliefektiksi” kutsuttu ilmiö, missä ihmiset sitten jakavat noita linkkejä toisilleen aiheuttaen valtavan pyörteen, eli kyseessä on “perhosefektin” muunnos. Perhosefekti tarkoittaa tilannetta, missä perhosen siiven lyönti amazonasin sademetsässä saa aikaan pyörteen, mikä vahvistuu kunnes syntyy pyörremyrsky.


Tuo efekti ei ehkä toimi amazonilla, koska siellä puut vaimentavat pyörteen, mutta jos tuo tapahtuu veden päällä, niin silloin voi tuloksena olla trooppinen hurrikaani. Jos maapallo olisi nesteen peittämä planeetta, niin silloin tuo pyörremyrsky voisi kestää jopa satojen vuosien ajan. Maapallolla kiinteän maan aiheuttama kitka lopulta estää pyörremyskyn jatkumista ikuisesti. Kuitenkin kaasuplaneetoilla, missä kitkaa on äärettömän vähän voi pyörremysky jatkua jopa tuhansia vuosia, kuten esimerkiksi Neptunuksessa on käynyt. Perhoefekti on äärimmäisen voimakas hyvin järjestäytyneissä rakenteissa, ja sen takia esimerkiksi asevoimat suhtautuu häiriköintiin erittäin jyrkästi. Näet tällaisessa ryhmässä, jonka toiminta perustuu yhdenmukaisuuteen pienikin häiriköinti on äärimmäisen näkyvää, ja se voi tempaista koko ryhmän mukaansa.


Mutta tietenkin myös terroristit sekä muut vastaavat epädemokraattiset tahot voivat hyödyntää tuota sosiaalisen median verkostoa toiminnassaan. Eli sähköpostien sekä muiden julkaisualustojen yhdistäminen sujuu myös tietyiltä henkilöiltä kuten noilta Irakin sekä syyrian taistelijoilta. Samalla myös tiedusteluviranomaisten sekä poliisien toiminta tehostuu, ja he voivat käyttää verkossa olevia kotisivuja ansana, kun etsitään fanaatikkoja. Eli tuollainen kotisivu voidaan naamioida esimerkiksi jonkun äärijärjestön ylläpitämäksi, ja siinä saatetaan pyytää lahjoitusta tuon järjestön toiminnan tukemiseksi, ja kun raha kilahtaa tilille, niin silloin viranomaiset sitten näkevät sen, kuka on tuollaisen väkivallan tukija, ja osaavat sitten suunnistaa hänen kotiovelleen. Samoin sosiaalista mediaa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi terrori-iskujen sekä muun väkivallan ja huume- sekä ihmiskaupan ennaltaehkäisyssä.



Verkossa voidaan huomaamattomasti kysellä, että onko jollain aikomuksia lähteä kouluun ase mukana, tai sitten hankkia tietoja kotibileistä, joissa ehkä on tuollainen huumekauppias mukana, ja sitten voi poliisi käydä piipahtamassa tuolla juhlissa. Eli terrorismin torjunta sekä muun järjestäytyneen rikollisuuden vastainen taistelu on kaksiosaista, ensin tuo kohde on löydettävä ja sitten vasta voidaan iskuryhmä lähettää matkaan. Tuohon kohteen paikallistamiseen voidaan tehokkaasti käyttää internetiä, sekä esimerkiksi uhkaavien puhelinsoittojen tekijöiden matkapuhelimiin asennettuja haittaohjelmia, joilla puhelinten GPS-laitteet otetaan hallintaan, ja sillä tavoin SWAT löytää kohteensa kadulta. Samoin nuo haittaohjelmat muuttavat puhelimet salakuuntelulaitteiksi, joiden avulla voidaan myös ihmisiä kuvat puhelimen haltijan tietämättä. Ja nykyiset äänen käsittelyyn tarkoitetut ohjelmistot saavat myös erittäin heikot äänitykset muuttumaan selkeiksi. 

Kaikilla meillä on oikeus kirjoittaa mitä haluamme, ja jos ihminen uskaltaa kirjoittaa jostain asiasta, niin se saattaa muuttaa maailmaa

Kun kuuntelee ihmisten neuvoja siitä, mitä "saisi kirjoittaa" tai mitä taas pitää välttää kun kirjoittelee Internetiin, niin silloin suuri osa ohjeista pitää sisällään viittauksen siihen, että koskaan ei saa ketään ärsyttää tai mitenkään mustamaalata, tai sitten hän ärjäisee, menettää malttinsa sekä murjottaa lopun päivää. Tietenkin provosoiva kirjoittaminen voi joidenkin mielestä vaarantaa henkilön mahdollisuuden saada töitä tai muuta vastaavaa, mutta silloin kyllä haluaisin kysyä sellaisen asian, kuin että olisiko tuota työpaikkaa sitten oikeasti tullut eteen, mikäli henkilö ei olisi kirjoituksiaan tehnyt? Toisaalta jos noita kirjoituksia ei olisi kirjoitettu, niin olisiko toiminta jatkunut samanlaisena vuosien ajan, jolloin koko työyhteisö olisi voinut elää oikeassa helvetissä, missä kiusaaminen rehottaa, ja töistä ei tule yhtään mitään.

Maassamme tietenkin on sanan sekä kirjoittamisen ja muun ilmaisun vapaus, mikä tietenkin koskee jokaista suomessa oleskelevaa henkilöä, joten esimerkiksi juuri provosoiva kirjoittaminen ei tietenkään voi olla syy työpaikan irtisanomiseen, mikäli teksti ei esimerkiksi paljasta liike- tai muita salaisuuksia tai ole muuten johtoporrasta loukkaavaa. Kuitenkin heidän pitää ensin osoittaa todeksi se, että he eivät itse ole rikkoneet lakia. Pahimmassa tapauksessa koko yhtiön liiketoiminta perustuu rikokselle, kuten mafian ylläpitämissä peitefirmoissa tapahtuu.

Mutta muuten tuo sana "loukkaava" tarkoittaa sitä, että heidät mainitaan nimeltä tai sitten siten, että nuo henkilöt voidaan yhdistää heidän yhtiöönsä. Mutta kun puhutaan siitä, että joku johtaja pahoittaa mielensä, ja sanoo alaisen irti töistä. ei varmasti ole mitenkään hyväksyttävää, jos kirjoitelma koskee esimerkiksi tuon johtajan tapaa käyttäytyä alaisiaan kohtaan. Jos hän jatkuvasti taputtelee alaisiaan takapuolelle tai sitten muuten uhkailee heitä tai tekee jotain muuta lainvastaista, ja tuo teko voidaan todistaa, niin silloin tietenkin tuo kritiikki on aivan aiheellista, eikä siitä rangaistusta yleensä tule, kuin sille joka rikkoo lakia.

Jos joku sanoo että mafia tai gomorra kauppaa huumeita, niin noiden järjestöjen jsenet eivät voi tuota henkilöä oikeuteen haastaa, koska he harjoittavat rikollista liiketoimintaa. Kun puhutaan huumeiden laillistamisesta, niin tässä vähän aikaa sitten eräs järjestö esitti tuota asiaa YK:n pääsihteerille perustellen sitä sillä, että huumeet otetaan näin pois rikollisten käsistä, ja he käyttivät esimerkkinä amerikan sekä myös samalla suomen kieltolain kumoamista, joka vei alkoholin kauppoihin, ja ohjasi siitä saatavat verotulot valtion taskuun, ja vei Al Caponen kaltaisilta miehiltä loistavan tulonlähteen, jolla he sitten elelivät leveästi.

 Eli tuolla tavoin voidaan harjoittaa innovatiivista politiikkaa, joka ehkä olisi oikeastaan melko hyvä lähtökohta myös sosiaalipolitiikalle. Eli kun puhutaan huumeiden kriminalisoinnista, niin tuo asia on sellainen, että tuo kriminalisointi pitää kyseisen busineksen ammattirikollisten käsissä, ja samalla poissa valtion valvonnasta. Ennen tällaisia asioita kirjoittelevat henkilöt pidätettiin, ja heitä haukuttiin rikollisiksi, mutta nykyään myös kansanedustajat ovat puhuneet ainakin kannabiksen laillistamisesta. Ennen tuo henkilö olisi pidätetty, mutta nykyään puhaltavat uudet tuulet, ja täällä yhteiskunnassa saa puhua jo vähän myös sellaisista asioista, jotka ennen olivat vaikeita käsitellä, tai jotka olisivat tuoneet puhujalle vankeutta.

Samoin myös kovat huumeet voitaisiin osittain laillistaa, niin että ainakin ne jotka jo käyttävät kovia aineita voisivat hakea piikkinsä ja aineensa sellaisesta paikasta, jossa käyttöä voidaan valvoa, eli kyseessä olisi hollannin mallin mukainen paikka, missä narkomaani voisi ottaa annoksensa ilman että hän aiheuttaisi ongelmia kadulla. Samoin narkomaanien lasten kanssa olisi tehtävä sellaista sosiaalityötä, missä ehkäistään se, että heistä tulee itsestään heroinisteja. Tämä nyt on sitten sitä ennaltaehkäisevää toimintaa, missä eivät yssyt pauku, ja ovet lennä kranaattien voimasta sisään. Luin muuten tästä asiasta Facebookista, jossa puhutaan tällaisista innovaatioista enemmänkin.

Asenteiden muutoksen sekä yhteiskunnan kehityksen seurauksena voimme nähdä paremmin myös omat virheemme.

Puhuttaessa yhteiskunnasta sekä erityisesti sen yhdestä toimijasta eli lapsista, niin olemme todella kasvaneet kansakuntana huomioimaan sitä, että päätöksiä tekevät viisaat ihmiset saattavat olla myös erehtyväisiä, mikä tietenkin on saanut aikaan paljon hyvää. Kun ennen päätöksiä tehtiin, niin kaikki asiat toteutettiin siten, että vain aikuisia tai äänestysikäisiä sekä vaalikelpoisia henkilöitä piti kuunnella, mutta nyt tilanne on ilmeisesti alkanut muuttua. Eli myös sellaisia tahoja on alettu kuunnella päätöksiä tehtäessä, jotka eivät seuraavissa vaaleissa saa äänestää tai asettua ehdolle.

Ennen oli tapana, että kun esimerkiksi lasta tai nuorta koskevia päätöksiä tehtiin, niin hänen ei ollut silloin sopivaa olla paikalla. Samoin vankiloiden tarkoitus oli ikään kuin "kasvattaa" ihmisistä sellaisia, että nämä pelkäävät sekä kunnioittavat esivaltaa, eikä vankeja ollut missään tapana edes kuunnella. He olivat rikollisia, joihin piti soveltaa kovia sekä korrekteja sääntöjä, niin että jokainen muisti sitten myös pelätä poliisia sekä kaikkia muita valtion virkamiehiä. Jos ihminen oli koulukodissa, niin hänestä tuli automaattisesti myös vanki, oli yhteiskunnallisten päättäjien tai siinä asemassa esiintyvien henkilöiden  näkemys asioista. Ja kun ihminen on vanki, niin silloin hän ei enää mihinkään kelpaa, eikä tietenkään kukaan sellaista henkilöä töihin ottanut. Tuolloin "vanhaan hyvään aikaan" oli tapana kertoa työnantajille, jos hänen palkkaamansa henkilö oli jossain laitoksessa ollut.

"Oli vain pakko käydä mestarille sanomassa", oli tarina, mikä kerrottiin lähes jokaisessa koulussa, jotta lapset jo nuorina muistivat pelätä sekä kunnioittaa esivaltaa, eivätkä koskaan kyseenalaistaisi yhtään mitään, mitä televisiosta sattui tulemaan. Silloin kauan sitten oli ihmisille luotu käsitys siitä, että esimerkiksi olutpullon varastaneen teinipojan tie oli sellainen kuin "Kerava, Pelso, Sukeva ja Kakola", eli hän ikään kuin lähtisi vapaaehtoisesti yhteiskunnasta pois, ja ryhtyisi tekemään kovan luokan väkivaltarikoksia ikään kuin toisten mieliksi, ja tietenkin median lempilapsi oli sellainen henkilö, joka oli jo nuorena lähtenyt rikoksen poluille, ja tuolla matkalla hän sitten teki vain koko ajan kovempia rikoksia. Se oli ohjelman täyttymys, kun tuollainen henkilö sitten siirrettiin Niuanniemen sairaalasta krematorioon saattajina vain pastori ja pari vanginvartijaa.

Siinä sitten jokainen tunsi olleensa oikealla asialla, kun tuollainen "lättähattu" tai pulipää siirrettiin viimeiselle matkalle, ja noiden ohjelmien tarkoitus oli ilmeisesti näyttää, että kukaan ei ole enää vaarassa. Vaikka rikos on kova, niin voidaan kysyä, että miten tällaista pääsi tapahtumaan? Eli miten aivan tavallinen ihminen ikään kuin kasvoi sellaiseksi, että hän alkoi ihannoida rikollisia? Kuinka ihminen joka tekee toistuvasti kovia väkivaltarikoksia ylipäätään päästetään pois laitoksista? Itselleni on mieleen tullut sellainen kysymys, että onko kaiken takana ollut se, että noille ehkä useita henkirikoksia tehneille paatuneille ammattirikollisen uran valinneille henkilöille anottiin armahdusta siksi, että he tekisivät uusia väkivaltarikoksia, kuten esimerkiksi maamme kuuluisin pedofiili Veikko "Jammu" Siltavuori teki?

Tämä nyt oli sitä mustaa huumoria, mutta esimerkiksi "Jammun" tapauksessa voidaan kyllä kysyä aiheesta, että miten tuo mies osoitti yhteiskuntakelpoisuuttaan, kun hänet viimeisen kerran päästettiin Kakolasta kotiin? Ja sitten yhtenä kauniina päivänä Veikko sitten sai ihmisten mielestä kärsiä tarpeeksi, ja häntä oltiin taas päästämässä pois vankimielisairaalasta, koska hän oli niin mukava setä, että surmasi kaksi koulutyttöä Myllypurossa, joten jonkun mielestä hänet sitten piti "humanitäärisistä syistä" vapauttaa.

 Mutta kuten voimme monesti todeta, niin me ihmiset pelkäämme lapsia aivan aiheesta. Lapset tulevat aikuisena käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan samalla tavoin, kuin me olemme heitä kohtaan käyttäytyneet. Ihmisen oppiminen on kognitiivista, eli me opimme käyttäytymisen saamiemme mallien mukaan, ja tärkein saamamme malli on se käytösmalli, minkä vanhemmat meille ovat antaneet. Ja kuten hiukan tästä "Jammun" tapauksesta vielä voisin sanoa, niin hän ei kyllä takuulla enää itsekään tajunnut mitä teki. Ei kukaan normaali ihminen voi pitää sellaista tekoa, mitä hän tuolloin Myllypurossa teki oikeutettuna tai miehekkäänä. Se mikä itseäni tuossa tapauksessa mietityttää on se, että mistä kyseinen "Jammu" sitten oppi, että tuollainen pikkulasten murhaaminen on jotenkin luvallista tai hyväksyttävää? Edes paatuneet ammattirikolliset eivät tuollaisia tekoja kovin helposti tee.

Mutta kun puhutaan siitä, miten vankeinhoito sitten alkoi muuttua, niin mieleeni tulee maamme pankkikriisi, jossa pankin johtajat eli muutamat yhteiskunnan tukipilarit olivat sitten antaneet luottoja ympäriinsä ilman vakuuksia. Tuolloin heitä tietenkin ensin ymmärrettiin, mutta kun tuosta luototuksesta alkoi ilmetä, että kyseisiä rahoja oli annettu myös kyseisille johtajille, ja teko oli ollut toistuva, niin silloin tietenkin oli luvassa petossyyte, Ja tuolloin alettiin sitten kiinnittää huomiota vankeinhoidon tilaan, koska sitä ennen vankilat olivat olleet pelkästään nilkasta kaulaan tatuoitujen kovisten oleskelupaikkoja, ja nyt sinne oli menossa pukumiehiä, jotka olivat komeilleet erilaisten aikakauslehtien kansissa. Sitä ennen rikollinen oli ollut poikkeuksetta joku "Jammu", joka oli istunut aivan tolkuttomista rikossarjoista, ja tehnyt rikoksia jo pienestä pitäen.

Nyt oli seuraavaksi matka kohti Sörnäisten vankilaa alkanut, ja tietenkin alettiin pelätä sitä, että mitä nuo miehet voisivat kertoa muista johtajista. Vankeinhoitolaitoksen tehtävä oli tuolloin vain rangaista sekä ojentaa ihmistä, joka oli tehnyt rikoksia, mutta nyt sitten edessä oli sellainen ihminen, jota ei koskaan sinne olisi uskottu otettavan. Hän oli lukenut, sivistynyt sekä erittäin tunnettu ja lahjakas liikemies, joka oli hoitanut kertaushajoituksetkin asiallisesti. Tuolloin sanaa "liikemies" käytettiin lehdistössä usein vihjailevasti, ja monien johtajien kohdalla muistettiin mainita myös heidän sotilasarvonsa. Tuolloin oli kansallisen tavan vastaista, jos henkilö oli liike-elämässä ilman sotilasarvoa, ja suurimpien yhtiöiden johtajilta vaadittiin tietenkin reservin upseerin arvoa, joka oli osoitus siitä, että heihin voitiin luottaa. Mutta nyt sitten tuollainen ihminen oli menossa kohti vankilaa, ja siitä sitten seurasi kamala asia. Silloin kansan reaktio oli sellainen, että "tuollaista ei voi tapahtua" . Syytetty oli pukeutunut pukuun istuessaan oikeussalissa. Hän oli kuin tavallinen ihminen, joka oli tehnyt rikoksen, vaikka hän seisoi monen seurapiiripalstan kansikuvissa.

Tuolloin tietenkin alettiin puhuta siitä, että yhteiskunta on liian kova, ja siinä sitten alettiin käsiä väännellä, kun noiden ihmisten tulevaisuudesta keskusteltiin. Keskustelu huipentui siihen, kun eräälle massamurhaajalle alettiin julkisesti esittää vapautusta, kun poliisi oli muka ollut häntä kohtaan liian kova. Eli tuossa tapauksessa ikään kuin kirjoittajan asenne oli kääntynyt päälaelleen, ja hän ihannoi rikollista. Mutta tuota voidaan pitää ikään kuin vastavetona 1980-luvun äärimmäisen tuomitsevaan ilmapiiriin, jossa rikollisten paikka oli vankilassa, poissa ihmisten silmistä, ja puhuttiin jopa siitä, että kolme varkautta tekisi ihmisestä yhteiskunnallisesti kelvottoman henkilön, joka ei mihinkään töihin edes kelpaisi. Ja tuolloin pankkikriisin aikaan sitten nuo tuomitsijat joutuivat itse sitten vankilaan, ja siinä varmasti hymyilytti monia ihmisiä.