Showing posts with label pakeneminen. Show all posts
Showing posts with label pakeneminen. Show all posts
Tuesday, March 21, 2017
Liikennepako on hyvin vakava rikos, mistä seuraa hyvin pitkä rangaistus
Liikennepako on hyvin vakava asia, mistä seuraa elinkautinen ajokielto ja muita oikeudellisia seuraamuksia, joista voi jokainen kysyä tuomarilta. Kuitenkin aina välillä joku "onnellinen" ajaa toisen ihmisen yli suojatiellä, ja yrittää päästä pakoon. Monia näistä henkilöistä ei aivan heti löydy, mutta uskon että viranomaiset tekevät asian suhteen parhaansa. Jos kuitenkin käy niin, että henkilö löytyy, niin silloin edessä on prosessi, jonka moni jättäisi läpikäymättä.
Tietenkin jos pako kestää kauan, niin silloin tietenkin se on korottava peruste rangaistukselle, joka tuosta jutusta tulee. Mutta joskus sitten tuollaisella liikennepaolla on omituisia seurauksia, joista ei varmasti olla kovin hyvillään missään oikeudenkäynneissä sekä muiden viranomaisten piirissä. Syy liikennepakoon pitää aina selvittää, koska tuollainen kuljettaja on aina hyvin vaarallinen, ja hän on saattanut sitten tehdä tällaista myös muualla. Samoin jos tulee ilmi tapaus, jossa auto on selvästi lisännyt nopeuttaan, kun suojatietä pitkin kulkeva henkilö on ilmaantunut sen tielle, tai sitten auto on seisonut suojatien vieressä, ja henkilön astuttua viivan päälle lähtenyt liikkeelle, on tapausta tutkittava tavallista tarkemmin.
Nuo seuraukset saavat joskus sitten aikaan sellaisen asian, mikä varmasti saa aikaan mietelmiä poliisimiesten iltakahvilla. Kyse on silloin muutamista hyytävistä tapauksista, missä yliajon uhri on ikään kuin jäänyt vaille kavereita tuon yliajon takia. Tällaisissa tapauksissa on ollut kyse ala-asteella olleiden henkilöiden jäämisestä auton alle, ja sitten he ovat menettäneet kaikki sosiaaliset kontaktinsa. Tuolloin tulee itselleni mieleen, että eivät kai tuollaiset yliajot ole olleet syynä siihen, että toinen on jätetty koulun pihalla yksin, eikä häntä enää haluta tavata. Tällaisissa tapauksissa tulee mieleeni sellainen asia, että ovatko tuon henkilön kaverit oikeasti nähneet auton, mutta jostain syystä vaienneet tapauksesta.
Kyseisessä tapauksessa sitten varmasti on omatunto soimannut oikein kunnolla, kun kaveri on jätetty ikään kuin kuolemaan. Mutta samalla sitten voidaan varmasti kysyä sellainen kysymys, että kuinka tuollainen automies tai -nainen on heidät saanut vaikenemaan? Onko vaikeneminen ollut sellainen asia, mikä on saatu aikaan uhkailemalla tai lahjomalla pari tuon uhrin kaveria? Tuollainen toiminta on erittäin harvinaista, ja siitä ei varmasti ole mitään iloa kenellekään, koska tuo auto on saatettu tunnistaa. Kuitenkaan liikennepako ei mikään kovin yleinen asia ole, joten sen vuoksi tällaiseen toimintaan pitää suhtautua äärimmäisen tuomitsevasti, ja tapaus pitää tutkia tarkoin, jotta tekijä saadaan kiinni.
On olemassa sellainen mahdollisuus, että auto on ajanut uhrin päälle tarkoituksellisesti. Ja varsinkin jos joku henkilö joutuu toistamiseen yliajon kohteeksi, niin silloin kyllä pitää asiaa ryhtyä tutkimaan henkirikoksena. On olemassa joukko ihmisiä, joiden voidaan olettaa ajavan ihmisten yli tahallaan, ja he ovat esimerkiksi huumekauppiaat. En väitä että alla olevassa tapauksessa olisi kyse tahallisesta yliajosta, ja kirjoitan tässä sitten vain yleisellä tasolla. Kuitenkin on olemassa tapauksia, joissa yliajon yritys on toistunut, ja silloin kyllä on jotain pielessä. Tuolloin voidaan miettiä sellaisia hypoteettisia tilanteita, että tuo henkilö on ollut vakoilemassa jonkun varaston pihalla, ja sitten on siellä nähty jotain, mitä ei pitäisi nähdä.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/9-vuotias-matias-oli-koulumatkalla-kun-auto-jyrasi-paalle-suojatiella-miksi-han-ei-edes-pysahtynyt/6358090
Sunday, January 15, 2017
Lentävät rullalaudat voidaan ehkä rakentaa vaikka omassa keittiössä, mutta niiden kanssa kannattaa olla vähän varovainen, sekä muistaa että niiden avulla voidaan tehdä murto hyvinkin tehokkaasti turvattuun taloon
Lentävät rullalaudat eli "Hoverboardit" tai "Flyboardit" ovat tuttuja kaikille, jotka ovat nähneet elokuvan "Paluu tulevaisuuteen", missä tällaiset välineet on tehty trikkikuvauksen avulla. Mutta nykyisellä tekniikalla niiden valmistaminen on melko helppoa, ja ne voidaan melko helposti tehdä itse modifioimalla tuollaista lasten leluhelikopteria, niin että sen sähkömoottorit vaihdetaan tehokkaampiin, potkureita suurennetaan sekä virtalähdettä tehostetaan. Tuolloin saadaan aikaan alusta, mikä kykenee nostamaan ihmisen ilmaan, ja sitten tietenkin voidaan tuohon välineeseen liittää ohjain, tai sitten sitä voidaan lentää kädessä pidettävän radio-ohjaimen avulla. Alustan vakaus voidaan hoitaa leluhelikopterien tavallisella ohjausyksiköllä, ja oikeastaan ainoastaan moottorit sekä virtalähde pitää tuolloin vaihtaa suuremmiksi. Tuolla tavalla sitten voidaan luoda sitten väline, joka on kuin tuosta elokuvasta, joka aikoinaan oli erittäin suosittu nuorison keskuudessa.
Mutta kun esimerkiksi YouTubelta katsellaan näitä videoita, joihin on haettu innoitusta esimerkiksi elokuvista sekä jostain "D.C Comicsin" sarjakuvista, niin silloin kuitenkin suosittelisin sitä, että tuollaisen laitteen rakentaja ottaisi myös turvallisuusnäkökohdat huomioon. Eli jos hän lähtee lennolle tuollaisella yhden miehen lentolaitteella, niin silloin saattaa käydä niin, että tuolloin mennään sitten vahingossa liian korkealle, jolloin edessä voi olla putoaminen esimerkiksi pilvenpiirtäjien katon korkeudelta. Kuitenkin tämän kaltaiset pienet lentolaitteet voivat aiheuttaa turvallisuusriskejä esimerkiksi vankiloissa tai muissa turvatuissa laitoksissa, joiden kulkua pitää valvoa tarkasti. Jos ajatellaan vaikka mikrohelikopterien ryhmäkäytänteitä, joissa nuo välineet saadaan toimimaan parvena, niin joku vanki voisi paeta tuollaisen helikopteriryhmän avulla vankilan pihalta.
Kun nuo minihelikopterit ylittävät vankilan muurin, niin niitä ei ehkä vartija huomaa katsoa, ja jos niihin on kiinnitetty esimerkiksi ohut verkko, joka on valmistettu vaikkapa nailonista, niin silloin nuo laitteet voivat viedä vangin tuon vankilan muurin ylitse ehkä vartijoiden huomaamatta. Tai sitten murtovaras voi nousta vaikka pilvenpiirtäjän katolle tuollasella alustalla, ja sitten hän voisi syöksyä kohteeseen esimerkiksi köydellä, niin että hän ampuu ikkunan rikki, kun hän iskeytyy lasiin. Tai sitten mennä pilvenpiirtäjän katto-ovesta sisään, ja käydä esimerkiksi jonkun pankin toimistossa hiukan asioimassa. Kun ihminen sitten lähtee pakoon, niin vartijat odottavat sitten varmaan hänen lähtevän kadulle pääovesta, mutta jos kyseessä olisi tuollainen "extremerikollinen", niin hän voisi sen sijaan mennä katolle takaisin, ja sitten lähteä lennolle tuolla "hoverboardillaan".
Mutta jos vartijat hänet havaisevat, niin silloin tuo henkilö voisi käyttää esimerkiksi lentovarjoa paetessaan paikalta. Eli lentovarjo on tavallinen liitovarjo, mutta silloin kun sitä käytetään, niin henkilö käyttää potkuria, joka työntää häntä eteenpäin. Tuollainen potkuri voidaan liittää esimerkiksi reppuun, jossa voidaan kuljettaa myös kyseistä varjoa, ja jos tuollainen henkilö sitten huomaa, että häntä etsitään, niin silloin voidaan ikkuna ampua rikki kranaattipistoolilla tai räjähteellä, joista ensimmäinen on tietenkin taktisesti parempi. Tuolloin voi rosvo sitten valita ikkunan vapaasti, ja tehdä "basehypyn" tuosta kohdasta.
Tietenkin on olemassa ihmisiä, joiden mielestä nanohelikopterien itsensä muodostamia turvallisuusuhkia ei ole, mutta itse olen vähän eri mieltä, koska tuollaisella helipterilla voidaan esimerkiksi talon räystäälle, sopivaan kohtaan tuoda lanka, jolla kiipeilyköysi sitten vedetään sinne, ja tuolla tavoin murtomies voisi päästä asuntoihin, jotka sijaitsevat ylimmissä kerroksissa. Noissa asunnoissa ei ole ehkä koskaan edes ajateltu asentaa murtohälyttimiä ikkunoihin, ja sitten varas voi iskeä haluamaansa asuntoon. Ja nanohelikopterin avulla voidaan katsoa sitten valmiiksi, että mihin asuntoon sitten isketään.
https://www.youtube.com/watch?v=588du55BcAY
https://www.youtube.com/watch?v=wObBrd9wB6M
avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi
Subscribe to:
Posts (Atom)
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible. "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...

-
That is the thing where electromagnetic wormholes are needed. In photonic data transportation, the system loads information as wave movement...
-
"Illustration of the USS Delaware deploying the Yellow Moray spy robot underwater. Image generated by AI" (Sustainability Times, “...
-
Above is a fictional interstellar spacecraft. There is a possibility that in the future this kind of spacecraft will be are reality. The ide...