Showing posts with label verotus. Show all posts
Showing posts with label verotus. Show all posts
Wednesday, August 9, 2017
Miten työn verotusta voidaan keventää, jos kuitenkin budjetin alijäämä kasvaa?
Meistä kukaan ei varmasti pidä veroista, mutta niitä on kuitenkin aina maksettava. Valtion johdon mielestä tietenkin olisi mukavaa, jos heidän ei tarvitsisi korottaa veroja, mutta kun talous on alijäämäinen, niin silloin pitää jostain saada rahaa, joka tasapainottaa valtion menoja. Ja tietenkin valtiolla on kaksi tapaa hankkia rahaa, jolla se selviää lainoistaan ja niiden koroista. Yksi tapa on myydä sen omaa reaaliomaisuutta yksityisille ja toinen on sitten tietenkin korottaa veroja.
Veroja sekä veron kaltaisia maksuja on valtiossa vaikka millä mitalla, ja tuloveron lisäksi tulee sitten tietenkin pääomaverotus, eli ihmisen hallussa olevia omistuksia kuten asuntoja sekä tontteja verotetaan samalla tavalla kuin osaketuottoja. Se kumpia veroja korotetaan on tietenkin hiukan hankala asia, koska jos valtion johto lähtee korottamaan esimerkiksi pääomaverotusta, mikä kohdistuu erityisesti suuria osakesalkkuja hallussaan pitäviin henkilöihin, niin silloin tietenkin tuo veron korotus kohdistuu suurituloisiin, mutta jos taas työstä perittävää veroa korotetaan, niin silloin tietenkin suuri osa palkansaajista suuttuu tällaisesta asiasta.
Politiikka on pohjimmiltaan massoihin vaikuttamista, ja kukaan ei varmasti halua olla se, joka suututtaa suurimman kansanryhmän, eli "herra" tai "rouva" keskiverron, joka on sen ryhmän edustaja, jolta voidaan saada suurin mahdollinen äänisaalis. Ja siksi jokainen itseään kunnioittava poliitikko teettää sitten omassa vaalipiirissään olevien ihmisten tulotasoa koskevan kartoituksen, jotta hän ei sitten mene suututtamaan suurinta tulonsaajien ryhmää, millä voidaan sitten aiheuttaa itselle lukuisten äänten katoaminen vaaleissa.
Tietenkin maassamme on lisäksi arvonlisävero, joka maksetaan kaikista palveluista sekä asioista mitä ostamme. Yleinen prosentti maassamme on verohallinon kotisivujen mukaan 24% ellei kyseessä ole joku erityinen erikseen mainittu tuoteryhmä, jossa verotus on alempi kuin yleinen arvonlisävero. Tuo veroprosentti on melko korkea, eli yrittäjä maksaa saamastaan urakan tuotosta lähes neljäsosan veroja, ja sitten hän joutuu maksamaan vielä normaalin tuloveron, ja sitten vielä lähtevät aliurakoitsijoiden maksut. Kun puhutaan sitten siitä, miten paljon veroja voidaan korottaa, niin silloin tietenkin tulee heti mieleen se, että jos valtion johto nostaa liikaa liikkeen harjoittamiseen sekä tulonhankintaan liittyviä veroja, niin silloin se menettää kansan suosion.
Tuo ei kuitenkaan ole mikään kovin paha juttu, mutta tähän liialliseen yrittämiseen sekä tulonhankintaan kohdistuvien verojen korottaminen sitten saa aikaan sen, että silloin yritykset saattavat paeta maastamme, ja sitten lisäksi käy niin, että pienituloisten palkka ei enää riitä elämiseen, ja missään tapauksessa ei varmaan työttömyyden hoito tarkoita sitä, että valtiolle maksettava veroraha jaetaan nyt noille veronmaksajille sosiaaliluukulta, kun heillä ei ole varaa ostaa jokapäiväisiä elintarvikkeita. Samoin kun valtio aikoo hoitaa työllisyyttä, niin ideana tuon ikävän asian hoidossa olisi sellainen asia, että tietenkin noiden työllistettävien olisi mentävä oikeasti töihin, jotta valtio saisi heiltä verotuloja, joilla se sitten rahoittaa menojaan.
Ja vain aito työllistyminen ilman palkkatukia tai valtion maksamia "myötäjäisiä" auttaa valtion taloutta kuntoon. Kuitenkin voidaan sanoa, että ulkomaankauppa on se, mikä tuo ulkomaista rahaa maamme valtiolle. Samalla kuitenkin maksamme sitten valtavia summia EU:lle, mutta sitten tietenkin taas voimme ryhtyä oikeasti sekä aidosti harjoittamaan sitä jälkiviisautta, ja sanoa että EU ei ehkä ole Suomen juttu. Maamme velkaantuminen saattaa kuitenkin tuolloin jatkua, koska silloin joudumme kasvattamaan julkista sektoria, joka sitten taas imee verorahoja todella paljon, ja silloin joudumme taas ottamaan lisää lainaa. Ja tietenkin Suomi voisi sanoa yksityisilla lainanantajille suoraan, että se ei aio maksaa mitään takaisin, mutta toisille valtioille on vähän vaikeaa sanoa tuosta asiasta samaan sävyyn.
Eikä se että emme maksaisi yksityisille velkojille takaisin heidän antamiaan vippejä tietenkään auta meitä silloin muuten kuin lyhyellä aikavälillä. Nimittäin sitten jos me emme maksa yksityisille velkojille valtion puolesta otettua velkaa varmasti vaikuttaa siihen, saammeko oikeastaan sitten mitään lainoja yhtään mistään. Mikäli Suomi sitten ryhtyy sosialisoimaan maahamme tallennettuja ulkomaisia talletuksia, niin silloin maamme menettää luottamuksen sijoituskohteena, ja taloutemme ajautuisi suoraan kaaokseen, kuten tapahtui esimerkiksi Chilessä sekä Argentiinassa muutamia kymmeniä vuosia sitten.
https://metsantarinoita.blogspot.fi/
Monday, August 7, 2017
Venezuela on hyvä esimerkki siitä, mihin populismi voi johtaa
Populismi on sitä, että ihmisille annetaan aina sitä, mitä he sattuvat haluamaan. Sen takia osa maailman maista joutuu taloudellisesti ahtaalle, kun sitten ei löydykään rahaa näiden lupausten täyttämiseksi. Kun talouden tilaa peilataan suoraan populistiseen hallintoon, niin suurin syy siihen, miksi tuollaiset hallitukset ajavat jopa rikkaan valtiontalouden huonoon tilaan ovat erilaiset näyttävät tempaukset, missä he lahjoittavat surutta valtion omaisuutta maan pienituloisille, jotta nämä olisivat sitten tyytyväisiä hallituksen toimintaan.
Tällä tavoin sitten ihmisille voidaan antaa ikään kuin karamelleja vastineeksi siitä, kuinka paljon maan hallitus voi heille konkreettisesti jaella lahjoja, ja siitä juuri populismissa on kysymys. Ihmisille annetaan konkreettisia lahjoja, jotta he sitten äänestävät noita poliitikkoja, joista on mukavaa paistatella estoitta kansansuosiossa. Noille poliitikoille poliittinen päätöksenteko on ikään kuin joku Rock-konsertti, missä ihmisiä huudatetaan erilaisilla lupauksilla jatkuvasti, ja niistä asioista sitten tehdään vaaliteemoja, joiden kohdalla desibelimittarin neula on korkeimmassa kohdassa.
Tilannetta voidaan verrata siihen, että Suomessa ehdokas asettaisi vaaliteltan pystyyn johonkin Helsingin keskustaan ja sitten hän lupaisi kansalle ilmaisen viinapullon jokaisena perjantaina niin pitkäksi aikaa, kun hän on vallassa. Siinä voisi kyllä huuto olla kova, kun tuollainen lupaus kuuluu. Mutta sitten tietenkin voitaisiin sanoa, että tällaiset lupaukset sitten yleensä hämärtävät poliitikon muut puheet vallankäytöstä, ja siitä mitä tämä aikoisi vallassa ollessaan tehdä. Ja yleensä tällaiset poliitikot löytävät sitten syntipukkeja suurtyöttömyyteen sekä muihin vastaaviin asioihin esimerkiksi maassa asuvien ulkomaalaisten joukosta, jotka vievät valtaväestöön kuuluvilta oikeuden työhön. Siinä vasta mukava olo tulee, kun ihminen lupaa valtioon uusia työpaikkoja, jos hän saa heittää kaikki ulkomaalaiset pois, mutta samalla unohdetaan sellainen kysymys, kuin että missä noita ulkomaalaisia nyt oikeastaan työskentelee?
Ovatko he sitten sellaisilla aloilla, missä ihmiset viihtyvät, vai tekevätkö he töitä ammateissa missä työskentelevät vain ne, joilla ei muuta mahdollisuutta ole? Ja kun puhutaan esimerkiksi työttömien työvelvoitteesta, niin miksi nämä poliitikot eivät velvoita työttömiä käymään esimerkiksi työkeskuksissa, jotta heidän elämäntapojaan voitaisiin tarkkailla paremmin. Tietenkin niissä tehtävä työ on vähän "piirileikin" omaista, mutta miksi noilla poliitikoilla ei ole tullut mieleen se, että tuollainen työkeskuksissa käyminen voisi ennaltaehkäistä ihmisten syrjäytymistä sekä ainakin motivoida henkilöä olemaan raittiina. Kun puhutaan siitä, millä tavoin suuri populisti hoitaa työttömyyttä, niin tietenkin hänellä on kaikkeen sellainen lääke, että palkataan lisää rajavartijoita, poliiseja sekä sotilaita.
Näin saadaan ihmisille luotua turvallinen olo, kun paljon uniformua käyttäviä miehiä kävelee joka aamu töihin, ja tietenkin myös Ruotsin vastaista rajaa voidaan ryhtyä valvomaan tarkasti, ja näin saadaan aikaan joukko uusia työpaikkoja, joita sitten tavallinen työtön voi ryhtyä hakemaan. Ja mistä sitten saadaan rahat tällaiseen toimintaan, on kysymys, mihin varmasti heti saadaan vastaus. Valtiolla tietenkin on sellainen ongelma, että sillä ei ole reaaliomaisuutta loputtomasti, joten tietenkin noiden uniformumiesten palkat rahoitetaan tiukentamalla sakotuskäytäntöä ja nostamalla veroja. Kun puhutaan viinaverosta, niin silloin tietenkin voi joku tuollaisen poliitikon vastaväittäjä kysyä, että voisiko makeisveroa nostaa, jotta viinaveroja sitä kautta alkoholin hinta saadaan pidettyä alhaisena, ja siinä sitten joku voi tuon takia vähän älähtää.
Tuo varmaan kiinnostaa jotain perheenäitiä, jota kiinnostaa sellainen asia, että pitääkö lasten maksaa aikuisten viinat, on kysymys jonka tilannetta kärjistävä henkilö kysyisi vaaliväittelyssä. Tai tietenkin esimerkiksi terveydenhuollosta voidaan aina hiukan säästää, jotta rajavartijoita saadaan palkattua lisää. Näet usein ihmisiltä unohtuu se, että poliisi, rajavartija ja armeijan työntekijä arvomerkkiin katsomatta ovat valtion työntekijöitä, joiden palkkaamiseen pitää saada tietenkin rahaa jostain. Se mistä rahaa otetaan on sitten sellainen asia, mistä keskustellaan todella pitkään. Tietenkin verojen korotuksilla voidaan kompensoida valtion menojen lisäyksiä, mutta samalla sitten tulee poliitikoille vastaan todellisuus.
Eli ryhtyvätkö sitten nuo vuorineuvokset rahoittamaan poliitikon kampnajaa, joka lupaa heille lisää veroja? Ja tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että siivoojia on maassamme enemmän kuin vuorineuvoksia, joten heidän ääniään tulee uurniin enemmän kuin näiden suuryritysten pomojen äänestyslappuja. Sitten tietenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi joku syrjäytynyt työtön ei varmaan poliitikkoja sitä kautta kiinnosta, että jos hän ei viitsi käydä äänestämässä, niin silloin on varmasti asia niin, että hänelle ei kannata luvata yhtään mitään. Eli sellaista politiikka on. Se on tasapainottelua sen välillä, mikä on hyväksi valtiolle ja poliitikolle sekä hänen taustalla toimivalle ryhmälle.
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/chavizmo-nayttaa-epaonnistuvan-surkeasti-venezuelan-erotettu-syyttaja-elamme-diktatuurissa/6527186#gs.LKXv0UU
Sunday, January 22, 2017
Miksi Trump haluaa ikään kuin ärsyttää kaikkia ihmisiä maailmassa, ja miksi kaikesta mitä hän tekee, tehdään niin kauhea numero?
Donald Trump (s. 1946) on taas kunnostautunut ja osoittanut sitä oikeaa osaamistaan salaamalla verotietonsa. Hän on siis päättänyt tehdä jokaisesta asiasta pienen numeron, ja samalla päättäväisesti vetää omaa linjaansa tuossa maassa, minkä poliittinen elämä on tunnettu presidenttien sekä muiden poliitikkojen suurellisista kampanjoista Samoin hän on ilmeisesti ajatellut tekevänsä kaikki asiat siten, että hän ärsyttää jotakin ihmistä maailmassa. Kun joku asia on ollut ennen USA:n politiikassa jotenkin pyhää, niin tietenkin siitä nyt on olemassa jokin uusi versio a’la Trump. Toki uskon että hän tulee tuota valtiota parhaalla mahdollisella tavalla, mutta samalla kyllä voidaan todeta, että mikään suuri diplomaatti ei tuo herra Trump sitten ole. Tai ainakaan hän ei mitään kovin suuria sovittelijan kykyjä ole näyttänyt.
Media toki haluaa näyttää hänet suurena johtajana, ja korostaa kaikessa sitä, millainen käskijä tuo mies sitten on. Todellisuudessa tuo Trump ei aivan niin mahtavia asioita ole tehnyt kuin mitä otsikoita katsomalla on saatettu ymmärtää. Eli kahden Twitter-tilin sulkeminen sekä verotietojen julkaisematta jättäminen eivät mitään kovin suuria tekoja ole, vaikka niitä ehkä sellaisena esitellää. Muuten voisin kuitenkin huomauttaa siitä, että noiden Twitter-tilien sulkeminen oli asia, mikä varmaan sitten oli uutisoitu suurella siksi, että muille haluttiin kertoa, että johtajilla on oikeus puuttua alaisen sosiaalisen median käyttöön, ja ikään kuin painostaa alaistaan sulkemaan sosiaalisen median.
Me ihmiset olemme kaikki inhimillisiä, ja siksi monia pelottaa muutos. Mutta se mitä itse pidämme objektiivisena on todellisuudessa subjektiivista. Eli valtamedian edustajat ovat myös ihmisiä, ja heidän juttunsa eivät sen objektiivisempia välttämättä ole kuin joku sosiaalisen median kirjoitus. Ja pomoihin on kaikissa asioissa helppo vedota. Kun pomo tekee päätöksen sosiaalisen median käytöstä, niin hänelle tarjotaan ikään kuin selkänojaa Trumpin kautta.
“Koska presidentti Trump teki näin, niin jatkossa sosiaalinen media suljetaan" on sana minkä jokaisen itseään kunnioittavan johtajan tietenkin oletetaan nyt sanovan työpaikallaan. Mutta ketä tällainen palvelee? Ei ole kenenkään etu, että yhtiössä tapahtuvia väärinkäytöksiä peitellään. Kun mediassa sitten määrätään kaksi sosiaalisen median tiliä suljettavaksi USA:n presidentin toimesta, niin silloin tietenkin eräät muut henkilöt voivat tulla alaistensa eteen ja sanoa, että “nyt minä tekisin sen päätöksen, ja sulkisin ne kaksi sosiaalisen median tiliä, ja lopettaisin Internetissä roikkumisen, ja hankkisin oikean elämän".
Muistakaa että vaikka Trump saattaa vaikuttaa hyvin immuunilta kaikelle poliittiselle loskalle, koska hänen imagonsa on niin karkea. Mutta samalla pitää muistaa se, että kukaan ihminen ei ole haavoittumaton. Liittovaltio ei päästä ketään presidentiksi, jos sillä ei ole häneen valtaa, mitä se voi käyttää tuohon henkilöön. Karkeilla ihmisillä on toisenlaisia heikkouksia, joista he sitten eivät puhu. Jos ihminen on hyvin karkea, niin tietenkään silloin hänen pintansa kestää paremmin pieniä naarmuja, mutta kuten tiedämme, niin pieni naarmu julkisivussa paljastaa, jos joku on menossa vikaan. Jos naarmu ei näy, niin silloin voi käydä niin, että koko julkisivu revitään hajalle, ilman että kukaan huomaa mitään. Ja elämästä ei kukaan selviä hengissä, ja liike-elämä on kova paikka, missä ihminen joutuu esimerkiksi erottamaan alaisiaan tai muuten tekemään päätöksiä, joista ei aina puhuttaisi kauniisti takanapäin.
Yksi niistä on esimerkiksi jengimenneisyys, joka ehkä on joskus peitetty muilta ihmisiltä. Tässä en nyt puhu Trumpin asioista, koska en hänen historiaansa ole mitenkään perehtynyt, paitsi kerran vilkaissut kirjaa “Kuinka tulla miljonääriksi", ja jonka oli kirjoittanut D. Tump. Jos puhutaan esimerkiksi jengeistä ja niiden tavasta värvätä ihmisiä, niin monesti jengiin pyrkijä ei ehkä ole aina kertonut olevansa varakkaan perheen lapsi. Ja joitakin ihmisiä on sitten pelastanut sellainen asia, kuin toiselle mantereelle opiskelemaan lähteminen, ja tämä ei tietenkään koske vain amerikkalaisia. Myös euroopassa on esimerkiksi lukion vaihto-oppilastoimintaa käytetty esimerkiksi huumevieroituksen peittelyyn, kun tuleva suuryhtiön perijä on sitten tarvinnut metadonia päästäkseen eroon aineista, joita hänen ei koskaan olisi pitänyt käyttää. Mutta samalla jotkut perijät sitten jättävät koulun kesken, kun heillä ei ole rahasta puutetta, ja kertovat tuolla ostoskeskuksissa, millaisia hienostopoikia nuo ammattikoululaiset sitten heidän mielestään ovat.
Eli kun ei sitä isän yhtiötä sitten tulekaan syliin kuin manulle illallista, niin silloin lähdetään sille tielle, että esimerkiksi insinöörejä tai muita ammattilaisia sitten ikään kuin syytellään sekä sosiaalisessa että muussa mediassa siitä, että he saavat ansaitsemattomia etuja, vaikka itse on saatu kaikki asiat ilmaiseksi. Ja toki silloin voidaan televisiossa kertoa, kuinka Insinöörejä valmistuu vähän liikaa, kun itse ei viitsitä opiskella. Kun puhutaan USA:n presidenteistä yleensä, niin he ovat sen verran varttuneita, että heidän ja noiden miesten nuoruuden väliin on tullut rakoa, mikä sitten on suojellut heitä pahemmilta paljastuksilta, mitkä koskevat menneisyyden tyhmyyksiä. Ja kukaan meistä ei synnyt 40-vuotiaana poliitikkona tai johtajana, vaan kaikki ihmiset tekevät nuorena tyhmiä asioita. Trump itse pääsi seitsemänkymppisenä USA:n presidentiksi, joten hän varmaan on jo muuten ehtinyt vakiintua elämässään.
Vaikka Trumpilla tai hänen perheellään ei tuollaista menneisyyttä olekaan, niin jotkut johtajat varmasti peittelevät tuollaisia asioita. Kuitenkin hänessä sitten on yksi piirre, joka itseäni kiinnostaa. Kun ajattelen hänen nimeään “Trump", niin siitä voidaan helposti väännellä sana “Tramp", mikä tarkoittaa lutkaa. Ja tuollainen nimi varmasti aiheuttaa koulujen pihoilla vaikeuksia, jos ihmisellä on sellainen. Joten sen takia olen ajatellut, että onko Trump kärsinyt tuosta nimestään hyvinkin paljon koulua käydessään. Itse olen sitä mieltä, että nimen vääntely on ärsyttävää sekä lapsellista. Mutta kuitenkin varsin erikoinen nimi tällä Valkoisen talon valtiaalla kuitenkin on.
kirjabloggaus.blogspot.fi
kirjabloggaus.blogspot.fi
Friday, January 20, 2017
Autoveron muutos sekä tieverkon yksityistäminen ovat varmaan edessä, ja tuo asia käydään ehkä läpi samalla tavoin kuin autokatsastuksen yksityistäminen aikoinaan käytiin.
Auto on ihmisille ikään kuin pyhä lehmä, ja siihen kajoamista on pidetty jotenkin pyhänä asiana, ja tämä hallituksen aikomus ruveta yksityistämään maanteitä varmasti on pantu merkille kaikkialla, koska näitä maanteitä on rakennettu verovaroilla, ja siksi ihmiset ovat niiden ilmaisuutta pitäneet pyhänä asiana. Mutta kuten tiedämme, niin asioissa sitten on myös kääntöpuolensa, mikä näkyy autokannassa siten, että maassamme on liikenteessä suhteellisen paljon ajoneuvoja, joiden ikä on melko korkea, ja niissä ei ole käytössä uusinta tekniikkaa, mikä parantaa turvallisuutta sekä alentaa saasteiden määrää.
Ajoneuvoverotus on maassamme todella korkealla tasolla, mikä sitten on aiheuttanut tuon äsken mainitun ilmiön. Samoin maamme kaupunkien infrastruktuuria suunniteltaessa ei ole autojen koon kasvua otettu huomioon, joten esimerkiksi kaupungeissa ei ole tarpeeksi parkkipaikkoja kaikille autoille, tai ne ovat liian pieniä isoille ajoneuvoille.
Myös sakotuskäytäntö on maassamme sellainen, että jos henkilö on opiskelija, niin hän ei varmaan kovin paljoa uskalla autoa ajella, koska esimerkiksi yliopiston opiskelijan opintotuesta ei sitten paljoa sakkoja maksella. Kun ihmiset eivät enää aja autolla, niin se johtaa polttoaineen vähittäismyyntikaupan vähenemiseen, ja sitten öljy-yhtiöt tekevät sellaisen liikkeen, että ne korjaavat tuota myyntihintaa, jotta voivat kompensoida saamansa tappion, ja se sitten vie sellaiseen kierteeseen, mikä lopulta voi aiheuttaa vahinkoa koko öljyteollisuudelle.
Eli kun hintoja nostetaan, niin silloin taas jää uusia autoja parkkipaikoille, ja ihmiset sitten siirtyvät käyttämään julkista liikennettä. Tämä tietenkin vähentää myös liikenteestä kerättävien sakkomaksujen määrää, joka näkyy sitten sakkotulojen vähenemisenä. Se mitä itse tuosta kehityksestä ajattelen, on se että bussin käyttöön tottuu, ja sitten tietenkin auto jää useammin myös hankkimatta, kun koulussa ollessa ei sitten opi ajamaan, kun auto on jatkuvasti parkissa. Kun taas puhutaan auton verotuskäytännöstä, niin itse olen sitä mieltä, että tuo että auton omistamisesta laskutetaan, on jotenkin väärin.
Järki tietenkin sanoo niin, että bensiini ja diesel sitten tuottavat noita paljon puhuttuja saasteita, ja maanteitä pitkin liikkuvan auton renkaat kuluttavat noita tienpintoja, joten sitä mukaan järkevää olisi suunnatta verotusta siten, että autojen käytöstä maksetaan, eikä siitä että se seisoo tallissa. Mutta tietenkin on monia ihmisiä, joita tämä asia varmasti suututtaa, ja he ovat esimerkiksi ammattiautoilijat sekä ihmiset, jotka käyvät esimerkiksi reissutyössä, missä he sitten liikkuvat autoilla. Tuon takia autojen verotus on ikään kuin ”pyhä asia”, vaikka tietenkin myös reissutyössä käyvien henkilöiden auto sitten tuottaa ilmansaasteita, ja ammattiliikenteen käytössä oleva auto sitten kuluttaa tien pintoja. Kun puhutaan siitä, miksi kaikki asiat ovat niin vaikeita, kun ne koskevat liikennettä johtuu muustakin, kuin siitä että auto mielletään ikään kuin ”vapaan ihmisen merkiksi”, kuten Henry Ford aikoinaan asian ilmaisi.
Hän halusi että jokaisella amerikkalaisella on T-mallin Ford autotallissaan, ja tuo mies teki aikoinaan valtavan omaisuuden tuolla Fordilla, koska hän otti tehtaissaan käyttöön liukuhihnan, mikä takasi sen että työläisiä ei tarvinnut kouluttaa pitkään, vaan hän oppi hyvin nopeasti vääntämään pultteja, ja sitten jos työläinen kapinoi, niin hänet voitiin helposti korvata uudella. Vaikka liukuhihna takasi sen, että autoja valmistui nopeammin, niin sillä oli se kääntöpuoli, että työtehtävät muuttuivat mekaanisiksi, ja tuon takia esimerkiksi nykyisissä autotehtaissa sitten työt tekee robottien armeija, joka ei koskaan kapinoi ja joka ei koskaan mene lakkoon, ja joka osaa tehdä tuotteen suoraan CAD-kuvasta. Tuo on vain yksi osa totuutta. Autoilijat ovat iso ryhmä ihmisiä, joita kukaan poliitikko ei halua suututtaa.
Sen takia on ollut tärkeää, että autoille ei määrätä kohtuuttomia maksuja, koska se saattaa ärsyttää monia ihmisiä. Mutta myös autoista on perinteisesti kerätty joukko maksuja, joista yksi on tietenkin polttoainevero, joka sitten on kartuttanut valtion kassaa. Mutta samalla myös ylinopeussakot ovat lisänneet valtion tuloja, ja tietenkin myös poliiseja on työllistetty tuon nopeusvalvonnan tiimoilta. Mutta kun verrataan autoja esimerkiksi juuri GSM-liittymiin, niin silloin kyllä ihmettelen sitä, miksi autojen maksuja ei siirretä niille ihmisille, jotka tuota liikennevälinettä käyttävät? Eihän GSM-liittymääkään makseta siksi, että se lepää taskussa, vaan ihminen valitsee sellaisen liittymän, jossa on palveluita mitä hän käyttää. Kun puhutaan esimerkiksi ICT-alan työläisistä, niin suurin osa heistä voisi varmaan työskennellä kotoaan käsin, mikä laskee tietenkin työnantajien kustannuksia, koska silloin heidän ei tarvitse maksaa työmatkakorvauksia.
Esimerkiksi kotisivuja voidaan suoraan tehdä kotona, ja sitten ryhmän vetäjä lähettää tälle tekijälle kommentit sekä korjausehdotukset vaikka messengerillä, ja etätyö sitten on myös yhteiskunnalle halvempaa kuin autoilu. Ja Internetin yli tapahtuva toiminta tietenkin on sellaista, että silloin kaikki voidaan hoitaa reaaliajassa, ilman että kukaan ei juutu ruuhkaan. Eli etätyö on sellaista, mitä voidaan ajatella tulevaisuuden työn muodoksi. CAD-piirustukset voidaan lähettää Internetin kautta suoraan työmaalle, ja mobiililaitteiden avulla tapahtuva kommunikaatio takaa sen, että esimerkiksi rakennustarkastusta ei tarvitse kutsua paikalle, ellei jotain näytettävää ole, ja myös vaikkapa metsuri voi lähettää tukeista ja työalueestaan kuvia suoraan Metsäliiton päämajaan, jotta he voivat tarkastaa, että mitään sieniä ei ole tulossa sahatavaran joukkoon, ilman että noiden asiantuntijoiden täytyy käydä jokainen tukkikasa henkilökohtaisesti läpi.
Tuolla tavoin voidaan sitten lahopuut sekä muu epäilyttävä puuaines siirtää suoraan sellaiseen paikkaan, mihin noita lahopuita voidaan turvallisesti varastoida, eli ne ohjataan suoraan sellunkeittoon tai lämpövoimalaan, jotta noita tukkeja ei sitten joudu mihinkään, missä on sahatavaraa. Ja samoin myös neuvojen kysyminen työmaalla on helpompaa, kun käytössä on kameroita, joilla voidaan kohdetta dokumentoida. Ja tuolloin voidaan kysyä netin kautta, että saako puita, joissa on esimerkiksi epäselvä merkki tai jotka ovat lehtipuita, varastoida samaan kasaan tukkien kanssa, ja myös internetin kautta välittyy tieto siitä, että miten metsätraktori toimii, jotta esimerkiksi sen koneiden käynnin muuttuessa epätasaiseksi tai jos hydrauliikassa on vuoto, niin työ voidaan keskeyttää ja asentaja tuoda paikalle automaattisesti.
Suurin vahinko syntyy siinä tilanteessa, jos joku alkaa esimerkiksi hydrauliikan vuotaessa siirtää sitä ”viimeistä tukkia”, jolloin sitten hydrauliikan liitos alkaa pettää. Ja tuolloin liittimen kiinnitysrengas saattaa hajota kappaleiksi, jolloin koneen putkistoon pitää tehdä remontti, mutta jos maa saastuu siksi, että ei olla käytetty rypsiölyjyä tai muuta biohajoavaa hydrauliikkaöljyä, niin edessä on sitten kallis maan puhdistusoperaatio. Mutta kun palataan autoveroon sekä maanteiden yksityistämisestä, joka ehkä noudattaa samaa kaavaa kuin katsastuskonttorien yksityistäminen. Ensin perustetaan liikelaitos, ja sitä kautta sitten tuo liikenneverkko myydään eniten tarjoavalle taholle, niin tästä asiasta tullaan varmasti keskustelemaan melko raivokkaasti.
Näet monille ihmisille on liikaa, jos maamme verorahoilla maksettu infrastruktuuri myydään yksityisille yrittäjille. Mutta se sama on toteutunut jo monissa muissa maissa, missä sitten peritään tienkäyttömaksuja samalla tavoin kuin esimerkiksi parkkimaksuja peritään. Ja ehkä tämä hallitus vie tällaisen asian läpi kuten aikoinaan vietiin katsastuskonttorin yksityistäminen, vaikka asiaa aikoinaan kritisoitiin todella paljon.
marxjatalous.blogspot.fi
Tuesday, November 22, 2016
Jos varkaus kohdistuu suureen määrään kohteita, mutta jokainen teko on hyvin pieni, voi tappio olla hyvin paljon suurempi kuin yhden suuren varkauden kohdalla
Ahneus on kuolemaksi, kuten varmaan kaikki tietävät, ja niin se on myös rikollisille. Se että joku hakkeriryhmä sitten esimerkiksi tyhjentää pankkitilejä kokonaan saa ihmiset huomaamaan tuon teon, sekä sitten viranomaiset voivat tuon raha-erän jäljittää tilisiirtojen perusteella johonkin tiettyyn pankkitiliin, jonka omistajan ovella voi poliisi sitten käydä kysymässä sitä, miksi tuo raha on tullut hänen pankkitililleen. Mutta kuitenkin on mahdollista varastaa jopa miljoonia euroja pankista, ilman että kukaan oikeastaan edes huomaa yhtään mitään. Temppu perustuu siihen, että hakkerit tunkeutuvat pankin keskuspalvelimelle, ja sitten he vain vievät tarvitsemansa rahat, mutta jakavat tuon summan useille tileille. Ja tuossa toiminnassa on sellainen vaara, että se tapahtuu useita kertoja peräkkäin, jolloin pankki saattaa tehdä miljoonien eurojen tappioita, ilman että se edes huomaa mitään.
Kuten monesti ennenkin olen kirjoittanut, niin tämä varkaus sitten voisi tapahtua siten, että useista pankkitileistä viedään vain vähän rahaa, jolloin nuo tilien omistajat eivät ehkä huomaa yhtään mitään outoa olevan tekeillä. Eli nuo hakkerit toimivat tässä skenaariossa siten, että he siirtävät useilta tileiltä itselleen hyvin pieniä summia rahaa, jolloin tilien haltija ei ehkä huomaa tuota pientä siirtoa ollenkaan, vaikka hän lukisi jatkuvasti omia tiliotteitaan. Temppu perustuu ajatukseen siitä, että jos miljoonalta pankkitililtä siirretään yksi euro, niin silloin varkaat voivat viedä tuon euron useita kertoja peräkkäin, ja silloin ei noita siirtoja edes ehkä huomata. Tuolla tarkoitan sitä, että kyseinen siirto voidaan tehdä vaikka kerran kuukaudessa, jolloin nuo hakkerit saavat työstään ikään kuin kuukausipalkan tapaista rahaa.
Ihmiset kiinnittävät todella vähän huomiota tuollaisiin pikku siirtoihin, eikä juuri kukaan pidä kovin tarkkaa kirjanpitoa menoistaan, ja he huomioivat vain isoja siirtoja. Eli olen tästä monesti aikaisemminkin kirjoittanut, mutta kuitenkin tässä kertaan sen, minkä olen miljoona kertaa aikaisemmin kirjoittanut. Ihmiset kyllä kiinnittävät isoihin siirtoihin huomiota, ja niitä sitten vahdataan läpi yön, mutta suurempi ongelma ovat suureen joukkoon kohdistuvat pikkuvarkaudet, joista yksi tietenkin on veropetos. Vaikka se että ihminen ikään kuin vain jättää veronsa maksamatta vie valtiolta varmasti paljon enemmän rahaa vuodessa, kuin se että joku varastaa kaupasta. Ongelma sitten on verorästien oikeaksi osoittaminen.
Eli taitava juristi voi toki tehdä itselleen sellaisen tulon, että siitä menee ikään kuin vähemmän veroja kuin tavallisesta palkasta. Yksi tapa on tehdä sopimus, mihin kuuluu optio esimerkiksi rantamökistä Saimaan rannalla. Tuo mökki on tietenkin laitettu yhtiön edustustiloiksi, jolloin siitä maksettava vero lähtee tietenkin yhtöltä, vaikka tuo mökki on varattu tietenkin vain kyseisen johtajan sekä hänen perheensä käyttöön. Tuolloin optio tietenkin tarkoittaa sitä, että tuollainen rantatontti sekä mökki tietenkin ovat johtajalle ilmaisia, mutta mitään lakia ei tuolloin ole rikottu. Toinen mahdollinen optio on yhtiön puolesta tuleva auto, joka voi olla vaikka Mercedes-Bentz 500 AMG.
Siinä saattaa olla muodollinen ajopäiväkirja, mutta yhtiö sitten saattaa korvata tuolle henkilölle myös jokaisen ajetun kilometrin. Eli tuolloin johtajalla on näennäisesti työauto, jota saa “kohtuudella” käyttää myös vapaa-aikana. Ja ehkä yhtiö sitten antaa myös bensiinikortin auton mukana, ja tietenkin “kohtuukäyttö” voi tarkoittaa täysin avointa kilometrimäärää, ja nuo ajot voidaan kirjanpidossa merkitä esimerkiksi “edustusajoiksi”, jolloin kyllä voi verottaja katsoa tuota auton sekä rantatontin käyttöä hiukan pitkään. Ja sitten myös osan palkasta voi ottaa vastaan optioina, eli yhtiö antaa tuolle pomolle sitten palkkaa myös osakkeina, jotka hän sitten voi käydä pörssissä myymässä. Ja tuolloin saatu tulo on tietenkin matalaverotteista pääomatuloa. Tästä olen muutamia kertoja kirjoitellut ennenkin, mutta kun nämä asiat tässä sitten tulivat mieleeni, niin sitten päätin tämän kirjoitelman tehdä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.
New self-assembly nanotubes turn the impossible possible. "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...

-
That is the thing where electromagnetic wormholes are needed. In photonic data transportation, the system loads information as wave movement...
-
"Illustration of the USS Delaware deploying the Yellow Moray spy robot underwater. Image generated by AI" (Sustainability Times, “...
-
Above is a fictional interstellar spacecraft. There is a possibility that in the future this kind of spacecraft will be are reality. The ide...