Showing posts with label yksin jättäminen. Show all posts
Showing posts with label yksin jättäminen. Show all posts

Wednesday, August 23, 2017

Kiusaamisen anatomiaa eli miksi joku kiusaa muita?

Miksi joku pitää aina jättää yksin? 


Kiusaaminen on aina sellainen ilmiö, mikä pitää kitkeä pois yhteisöstä erittäin tehokkaasti, mutta kiusaamiseen kuuluu aina hyvin vastenmielinen aspekti. Nimittäin kaverien ostaminen, mikä sitten takaa sen, että kaikki ovat kiusaajan eli "primus motorin" uskollisia seuraajia. Ja se mikä kiusaajan aseman tuossa yhteisössä tekee vahvaksi on se, että ryhmä saa aina jotain palkkioita, mitä vain kiusaaja voi antaa. Eli hän saattaa antaa esimerkiksi helppoja kesätyöpaikkoja kavereilleen isänsä yhtiöstä tai sitten hän voi jaella esimerkiksi joidenkin huippusuosittujen lajien lippuja suosikeilleen, jotta nämä sitten seuraavat häntä joka paikkaan, ja kuuliaisesti painavat tuon henkilön edessä päänsä alas.


Tietenkin tuohon hyvin vastenmieliseen ilmiöön kuuluu sellainen asia, että kiusaaja ikään kuin käskee muita kiusaamaan jotain onnetonta koulun pihalla tai työpaikan tapahtumissa. Yhteisön tuki työpaikalla on erittäin tärkeää, ja jos se puuttuu, niin silloin ihminen ei varmasti siellä viihdy. Kiusaamisen kaikkein inhottavin alue on se, että joku vain jätetään yksin. Tuolloin kyseessä on passiivinen kiusaaminen, mihin on oikeastaan aika vaikea puuttua, koska kaikki vetoavat tuolloin siihen, että heillä on oikeus valita kaverinsa. Mutta vaikka heillä tuo oikeus sitten olisikin, niin silloinkin pitäisi kyllä hiukan miettiä sitä, että se että kukaan ei juttele työpaikalla tai koulussa varmaan ei tunnu tuosta henkilöstä ollenkaan mukavalta.


Se miksi nuo hänen "adjutanttinsa" sitten tottelevat tuota ihmistä johtuu siitä, että kaikki pelkäävät tuossa ryhmässä yhtä asiaa, nimittäin sitä että he putoavat pois ryhmästä. Työpaikkakiusaaja toimii aina siten, että hän varmistaa ryhmän koon, niin että kun kotiin lähdetään, niin yksi tuosta ryhmästä jää ikään kuin yksin johonkin taksiin, jolloin sitten häneltä on ilta varmasti pilalla. Ja seuraavaksi tietenkin käy niin, että jos joku sitten lähtee tuon henkilön mukaan, niin siitä seuraa automaattisesti se, että hän saa lähteä etsimään uusia kavereita jostain muualta. Kun työpaikkakiusaamiseen kuuluu sellainen hyvin ikävä aspekti, että esimerkiksi pikkujouluissa ei jonkun kanssa puhuta sanaakaan, niin se varmasti on tuosta henkilöstä hyvin rasittavaa.


Hän ei varmasti tunne kuuluvansa mihinkään ryhmään, ja tietenkin se aiheuttaa sitten sellaisen "hälläväliä asenteen", mikä tarkoittaa sitä, että mitä varten työ pitää tehdä hyvin, jos kaikki siitä saatava palaute on huonoa. Ja työpaikkakiusaamisessa sitten on sellainen ulottuvuus, että jos joku sitten pyytää tuota onnetonta luokseen, niin sitten tietenkin hänelle tehdään selväksi kuin jossain ala-asteella, että jos suhde jatkuu niin kyseinen henkilö ei pääse kapakkaan työkavereiden kanssa. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat oikeastaan sama asia, eli ne jotka ovat kiusanneet koulussa siirtävät tämän oppimansa mallin myös työelämään. Kun ihminen ryhtyy kiusaajaksi, niin silloin hän tietenkin on saanut hyvää ja hyväksyvää palautetta tuosta äärimmäisen epämiellyttävästä toiminnasta jossain koulun pihalla, missä kaverit ovat sitten taputtaneet selkään, kun joku on itkien lähtenyt kotiin tai ryhtynyt viettämään välituntia WC:ssä istuen, jotta hänen ei tarvitse kuulla kaiken maailman "kohteliaisuuksia", mitkä saavat hänen lapsuutensa muuttumaan helvetiksi.


Se sitten aiheuttaa sosiaalisia ongelmia myöhemmässä elämässä. Näet kiusatun on vaikea keskustella mistään asioista, kun häneltä saattaa täysin puuttua positiiviset kokemukset lapsuudestaan, ja muutenkin häneen saattaa kohdistua sellaisia harhaluuloja, että hän on esimerkiksi jotenkin masentunut. Silloin on tietenkin mukavaa lähteä hakemaan psykiatria apuun, kun toinen murjottaa, niin "asiasta saadaan selkoa". Kun kiusattua sitten leimataan hulluksi, niin se varmasti aiheuttaa lisää eristäytymistä. Koulukiusaaminen eristää ihmistä siksi, että häneltä jää elämästä kaikki valo pois. Hänellä ei ole mitään mukavia juttuja viikonlopusta eikä hän varmaan halua keskustella kaiken aikaa siitä, kenen kanssa hän jossain metsässä juttelee.


Tietenkin se että hän sitten saa lääkkeitä varmaan auttaa todella paljon, ja tietenkin hän voi sitten jättää koulut kesken, jotta kiusaajat voivat tuntea että he ovat  saaneet anteeksi.Kaikki tuohon onnettomaan kohdistuvat rikokset sitten voidaan asettaa psykiatrisen sairauden syyksi, ja sen jälkeen kiusaajat voivat olla varmoja siitä, että heidän ei koskaan tarvitse kohdata menneisyyttään.  Kaikki uhrin kertomat asiat voidaan tietenkin leimata valheiksi, ja tietenkin esimerkiksi pari mainoslippistä pitää huolen siitä, että kukaan ei kerro totuutta. Mutta kuitenkin joku aina sitten kertoo sen, miksi joku henkilö luokkakuvassa on mustattu.


Tuo möläytys saattaa sitten tapahtua esimerkiksi kostean ravintolaillan jälkeen tai sitten kun puoliso alkaa tivata sitä, miksi jotain tienpätkää ajaminen on jollekin ihmiselle vähän vaikeaa. Tai ehkä lapset alkavat kysellä, miksi heidän täytyy käydä parinkymmenen kilometrin päässä koulua, vaikka heillä olisi sitten koulu aivan omaa kotia vastapäätä, kun opettaja ensin toruu heitä siitä, että he ovat aina väsyneitä. Tuolloin saattaa sitten seurata sellainen tilanne, että joku alkaa penkoa asioita, joita kiusaaja ei halua varmasti kohdata.


Kun ihminen lähetetään psykiatrille, niin silloin häneen tulee leima, mikä varmasti sitten leimaa häntä todella pahasti. Tuolloin hänet voidaan sitten leimata huumekauppiaaksi sekä sopeutumattomaksi, mikä tarkoittaa sitä, että hänen kanssaan ei kukaan itseään kunnioittava henkilö sitten enää saa olla. Kun ajatellaan sitä, millainen kasvatus kiusaajalla on, niin sitä voisi kuvailla sellaiseksi, että kun henkilö perheineen kutsutaan syömään makkaraa, niin silloin tietenkin ne on laskettu hiukan väärin, jolloin yksi sitten jää ilman. Tämän takia kiusatun saattaa olla hyvin vaikea lähestyä muita ihmisiä, koska hän ei ehkä sitten halua kuulla heilansa joutuvan vaikeuksiin, jos tämä sitten haluaa olla tuon kiusatun kanssa.


Kuitenkin koulukiusaamisesta se kaikki ikävä toiminta, mikä vie työstä kaiken ilon alkaa varmasti jossain ala-asteella. Siellä opitaan se, että mitä vain saa tehdä, ja tämä käytös sitten näkyy kaikkialla, missä tuollainen "hiukan paremmasta perheestä" tuleva henkilö sitten liikkuu. Tuollainen paatunut koulukiusaaja saattaa huomautella aikuisille ihmisille heidän vaatteistaan, ja tietenkin hän voi samalla myös markkinoida muitakin "osaamisiaan". Eli tuollaisissa tapauksissa missä joku selvästi keskenkasvuinen henkilö on ryhtynyt aukomaan esimerkiksi työläisille päätään heidän vaatteistaan, niin sitten olen kyllä hiukan miettinyt, että mikä mahtaa olla hänen kotonaan ylipäätään se asenne ihmisiin, kun kaikkialla pitää muiden toiminnasta tai vaatteista huomautella.

Tuesday, February 14, 2017

Syrjintä on kiusaamisen malleista törkein sekä inhottavin, koska siihen on vaikeinta puuttua

Espoon Suvela 1980-luvulla

Elokuva “Huominen ei koskaan kuole” (“Tomorrow never dies”) esittelee itseasiassa eräänlaisen inhimillisemmän version noista elokuvista tutusta arkkikonnasta. Kyseinen hahmo on ajautunut rikoksen tielle, koska häntä on ikään kuin väärin kohdeltu yhteiskunnassa. Kuitenkin voidaan sanoa, ettei hänen tekonsa ollut muuten sitten mitenkään oikeutettu. Kuitenkin esimerkiksi jatkuva syrjiminen työpaikalla on asia, mikä varmasti aiheuttaa vihaa muita ihmisiä kohtaan.


Se mikä ihmisiä eniten ottaa aivoon yhteiskunnassa on sellainen arkipäivän simputus. Sitä kohtaa joskus lähes jokainen henkilö lähes jokaisena arkipäivänä. Tuota simputusta sekä syrjimistä ovat esimerkiksi unohtuneet saunailtaa koskevat kutsut sekä jatkuva toisen henkilön työn vähätteleminen, ja tietenkin se että toiselle ei töissä sitten puhuta sanaakaan varmasti sitten saa aikaan vihareaktion, mikä saattaa purkautua esimerkiksi rikollisena toimintana.


Yksi erityisen inhottava tapa kiusata sekä simputtaa muita on tietenkin sellainen, että muut pakotetaan kääntymään yhtä henkilöä vastaan. Tuollainen hyvin ikävä tilanne on niin sanottu “päätepysäkkisimputuksen”-nimellä tunnettu ilmiö, jossa bussinkuljettaja painaa jarrun pohjaan, ja karjaisee jollekin matkustajalle, että on tämän aika poistua bussista. Siinä sitten vielä usein tehdään selväksi, että bussi ei liikahda mihinkään ennen kuin tuo henkilö sitten poistuu bussista. Tästä  sitten seuraa mukava tilanne, kun joku neropatti ei ole muistanut sitä, että “bussikuski on kapteeni laivassa”.


Siinä sitten opetetaan suurella äänellä sitä, mikä valta tuolla ihmisellä ratin takana on. Jos henkilö uskaltaa vastustaa mahtavaa AKT:tä eli Auto ja kuljetusalan ammattiliittoa, niin silloin seuraa kamalia asioita. Bussit menevät lakkoon, ja muutenkin alkaa liikenne tökkiä pahasti. Mutta voin sanoa sen, että kyseessä on törkeä teko, jonka tuo teon kohde sitten muistaa ikuisesti. Siinä on varmaan hurjimmaltakin varusmieheltä tullut itku, kun joku kuski on tällaista mennyt tekemään. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää jäädä johonkin korpeen istumaan rahattomana, kun kuski on ottanut jostain nokkiinsa. Kuitenkin nyt tähän ongelmaan on herätty, ja näkyvällä kampanjalla on tätä ongelmaa alettu hoitaa. Kuitenkin maassamme on paljon asioita, joihin pitää ottaa kantaa. Ja yksi noista asioista ovat ongelmalähiöt.


Siellä sitten aina kun joku toimittaja kävelee kadulla, niin jollain on tullut mieleen ryhtyä esiintymään. Eli itse en ole kokenut mitään perseen näyttöä eikä minulle olla tarjottu huumeita Espoon keskustassa, mutta vastaan tulee siellä välillä ihmisiä, jotka ovat melko huonossa kunnossa, eli tietenkin kaikki on yksilöllistä. Toiset ihmiset houkuttelevat huumemiehiä tehokkaammin kuin toiset. Ja jos nuo ihmiset on tunnistettu toimittajiksi, niin silloin on ehkä joku tullut hiukan esiintymään. Eli tuo voi olla syynä siihen, että joillekin ihmisille kaupataan huumeita tai vastaavia tuotteita, koska nuo henkilöt voivat vain haluta leikkiä kovaa poikaa tai tyttöä.


Mutta kun keskustellaan esimerkiksi ongelmalähöitä koskevista ohjelmista, niin silloin on muutamia kertoja tullut ilmi sellaista toimintaa, missä henkilöitä on palkattu esittämään nimenomaan toimittajille tai dokumenttien tekijöille sellaisia asioita, mitkä tukevat jonkun tietyn tahon kantaa asioihin, joiden mukaan esimerkiksi ongelmalähiöistä pääsee mukavasti eroon sillä, että pakolaiset siirretään pois suomesta, jolloin sitten nuo rakennukset jäävät tyhjilleen. Sitten vain voidaan nuo asunnot peruskorjata sekä sitten laittaa myyntiin. Se että nuo ongelmalähiöt sijaitsevat nykyäään junaradan lähelle nostaa rakennusten arvoa, ja siksi esimerkiksi Espoossa on huhujen mukaan kuulunut puheita siitä, että nuo lähiöt ovat vähän “liian hienoja” maahanmuuttajille.


Nuo talot pitäisi sitten tyhjentää, jotta paikalle saataisiin asumaan tasokasta väkeä, mikä tietenkin kohottaisi Espoon profiilia. Ja samalla saataisiin maahanmuuttajat poistumaan maasta, joka aikoinaan rakensi loistavan lähiön halvalle paikalle, mutta sitten kun alkoi noiden tonttien arvo kohota, niin tietenkin nuo rakennukset voidaan muuttaa sellaisiksi todella tuottaviksi paikoiksi, ja tietenkin kaupungin vuokratalot tasokkaan omakotitalon vieressä eivät ole mitään kaunista katsottavaa. Siellä kun majailee ihmisiä, joiden elämä ei sitä tasokkainta ole. Ongelma on siinä, että noissa vuokrataloissa asuu enemmän ihmisiä kuin omakotialueella, joten jos poliitikko alkaa ehdotella noiden talojen panemista “lihoiksi”, niin hän ei sitten ääniä tulisi paljoa saamaan.  


Kuten varmaan kaikki tietävät, niin on asioita, joista ei paljoa puhuta. Yksi niistä on se, että kun nykyaikaisia ongelmalähiöitä alettiin rakentaa 1970-luvun alussa, niin ne oli tarkoitettu ikään kuin määräaikaisiksi asunnoiksi, joissa nuoripari aloitti elämäänsä, kun he odottivat kotitilan vapautumista. Noissa lähiöissä ei juuri mitään palveluita ollut, ja siksi näiden asuntojen hinnat olivat halpoja. Ja siksi näihin taloihin myöhemmin majoitettiin maahanmuuttajia, mutta palvelut sekä infrastruktuuri kehittyvät.

Sen tähden noiden asuntojen hinnat ovat nousussa. Siksi on tahoja, jotka haluavat sitten tyhjentää noita lähiöitä sen takia, että he saisivat sitten ostettua halpoja asuntoja, joita sitten myydään tai laitetaan vuokralle sellaisille henkilöille, jotka haluavat näistä asunnoista maksaa. Tietenkin tuohon toimintaan liittyy sellaista trollaamista, kun kerrotaan, että tuolle lähetille oli sitten käyty persettä näyttämään, koska tietenkin ihmiset pitää saada kannattamaan karkotuksia sekä asuntojen haltuunottoa, sekä sitä kun joku rakennusyhtiö sitten lupaa korjata vahingot vähän kuin pilkkahintaan. Ja näin voidaan kaupungin rakentama talo ikään kuin uittaa jonkun yhtiön käsiin.

metsantarinoita.blogspot.fi

Monday, November 21, 2016

Välinpitämättömyys sekä toisen yksin jättäminen ovat kiusaamisen muodoista vaikeimpia, koska niihin on vaikea puuttua

Tänään näin erään ulkomainoksen, missä kerrottiin suoraan, että välinpitämättömyys on pahinta väkivaltaa, ja niinhän asiat oikeasti ovatkin. Kun puhutaan välinpitämättömyydestä, niin sillä takuulla on tarkoitettu tilanteita, joissa esimerkiksi tappelua kuvataan kamerakännykällä useiden ihmisten voimin, mutta kukaan ei sitten oikeasti ole menossa väliin puuttumaan tuohon toimintaan. En yhtään ihmettele, että eräät rehtorit ovat asiasta nostaneet kohun, mutta muutenkin välinpitämättömyys kasvaa yhteiskunnassamme, vaikka sosiaalinen media tietenkin lähentää ihmisiä valtavasti. Kuitenkin meillä on jatkuvasti enemmän ihmisiä yhteiskunnassamme, joilla ei ole oikeastaan ketään, joka edes välittäisi mitä he tekevät.

 Ja tuon kaltainen välinpitämättömyys on oikeastaan kaikkein pahinta psyykkistä väkivaltaa, mitä ihmiselle voi tehdä. Ihminen vain jätetään yksin istumaan, ja hänelle kerrotaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, että hän ei kuulu joukkoon tai että tuon henkilön kanssa ollaan vain siksi, että joku toinen on käskenyt olla hänen kanssaan. Siinä varmaan on jollain pikkupojalla tai tytöllä ollut mukava olo, kun mennessään esimerkiksi pihaan leikkimään naapureidensa kanssa, niin silloin on heti sanottu, että leikin jälkeen muut lähtevät naapuriin sisään jatkamaan leikkejä, mutta tuo yksi henkilö jätetään sitten istumaan pihaan, kun häntä ei tarvitse kutsua mukaan.

 Kuitenkin tuo on vain yksi tapa tehdä ihmiselle selväksi, että muut eivät häntä halua mukaan. Aikuisten tapa tehdä tuo asia selväksi on erittäin inhottava sekä samalla tavoin vaikeasti havaittavissa kuin kyseinen lasten tapa toimia. Siinä aikuiset tietenkin ovat parempia näyttelijöitä kuin lapset, että he eivät suoraan sano, että toista ihmistä ei haluta heidän työyhteisöönsä tai toveripiiriinsä. Eli silloin tietenkin mennään tuon henkilön oven viereen puhumaan siitä, kuinka sitten viikonloppuna lähdetään kalaan tai käydään siinä "toisessa kebab-paikassa", kun ensin tuolle joukkoon kuulumattomalle henkilölle on annettu sitten toisen paikan alennuskuponki käteen.

Tai sitten tuon ehkä vuokratyövoimaan kuuluvan henkilön koneelle ei anneta mitään työtehtäviä eivätkä tiimipalaverit eikä muukaan yhtiön sosiaalinen kanssakäyminen kuulu hänelle. Samoin tuossa tapauksessa saattaa olla niin, että kyseinen henkilö ei vain tee mitään oikein. Aina on olemassa joku tehtävä, mitä kukaan muu ei halua tehdä, ja seurauksena sitten on niin, että tuollainen aloitteleva työntekijä joutuu "joutessaan" esimerkiksi puhdistamaan vessoja. Kun puhutaan tuon kaltaisesta työstä, niin toki on kysymys tehtävistä, joita kukaan ei halua tehdä mielellään.

Kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka noita töitä tekevät, ja tietenkin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on aina tarjolla siivoustyötä, jos sitä vain osaa hakea. Mutta siinäpä vasta kysymys on, että missä nuo työntekijät sitten oikeastaan ovat? Nyt on lama, ja siksi olen vähän miettinyt sitä, että kieltäydytäänkö noista yhtiöiden mielestä upeista siivoustöistä niin usein, että kyseiset yhtiöt eivät saa mitenkään rekrytoitua noita siivoojia kyseisiin tehtäviin. Mielestäni asia on niin, että siivoustyö on työtä, joka pitää ottaa vastaan, mikäli sitä tarjotaan. Joten eivätkö nuo yhtiöt sitten tarjoa noita paikkoja vai miksi niillä on kyseisiä töitä tarjolla jatkuvasti? Itse olen nähnyt sen, kuinka innokkaasti kyseisiä paikkoja tarjotaan, mutta jostain syystä nuo paikat eivät näköjään täyty.

Ja jos keskustellaan noista työpaikoista, niin silloin kyllä itse olisin kysynyt monta kertaa, että miten monta hakemusta nuo yhtiöt oikeasti saavat, ja jos heillä niin paljon ihania työtehtäviä löytyy, niin mitä varten niitä niin innokkaasti aina tarjotaan tyrkyttämällä? Luulisi että noihin tehtäviin olisi hakijoita aivan tarpeeksi, ilman mitään sen kummempia rekrytointikampanjoita. Ja kun ryhmän edessä seisoo innokas henkilö, joka niin mielellään noista paikoista puhuu, niin silloin kyllä pitäisi hiukan miettiä, miten hän on niin positiivisen kuvan noista töistä saanut? Itselläni ei niistä niin kauhean ruusuista kuvaa ole koskaan tullut, että siivousta ryhtyisin innosta hihkuen kauppaamaan jollekin työpaikaksi.

Cosmic vacuums and gravitational drive.

Maybe. We can never create the WARP drive. That can transport entire spacecraft. But maybe. We could create the dark point in the light wave...