Showing posts with label rasismi. Show all posts
Showing posts with label rasismi. Show all posts

Thursday, July 27, 2017

Mikä tekee panttivankitilanteita ja terrorismia koskevista simulaatioista vaarallisia?


Kirjoitelma kertoo FBI:n terrorismia koskevien simulaatioiden vaaroista, ja siitä kun ihmiselle annetaan kivääri, sekä käsketään tehdä uhkaus. Siinä voi joku sitten vahingoittua vakavasti, jos jokin toimija vaihtaa aseen patruunat. FBI on laitos, joka on sellainen, jonka pitäisi nauttia ihmisten luottamusta, joten siksi näitä simulaatioita, missä henkilö hankkii esimerkiksi aseita sekä esittää sosiaalisessa mediassa uhkauksia jotain kansanryhmää kohteen ihmetellään todella paljon.



Tuon toiminnan tarkoitus on ensinnäkin kartoittaa lainvalvontaa hoitavien viranomaisten, eli poliisin sekä ATF:n sekä DEA:n kykyä sekä tahtoa toimia tuollaista aseellista henkilöä vastaan, joka on esittänyt uhkauksia vaikkapa muslimeja vastaan, eli tällä toiminnalla pyritään myös kartoittamaan viranomaisten parista erilaisia ääriryhmien kannattajia sekä sellaisia henkilöitä, jotka eivät kykene hoitamaan tehtäviään jostain muusta syystä. Syy voi olla esimerkiksi alkoholin liikakäyttö tai joku muu seikka, mikä estää täysipainoisen viranhoidon, ja muistakaa että toisen henkilön uhkaaminen esimerkiksi uskonnon takia on rikos. Jos me lähdemme uhkaamaan muslimien henkeä heidän uskontonsa takia, niin silloin me alennumme terroristien tasolle.



Tietenkin kaikkien pitää käsittää, että esimerkiksi Afganistanissa tai Irakissa koettu traumaattinen kokemus ei ole oikeutus mihinkään massamurhiin, vaan tällainen toiminta on aina täysin tuomittavaa, ja vaikka uhkaaja olisi veteraani, niin silloin tuosta asiasta kannattaa tehdä ilmoitus, koska silloin ainakin aseet voidaan pyytää häneltä pois, ja tuo henkilö voidaan lähettää psykiatrin arvioitavaksi. Kuitenkin pitää ottaa huomioon sellainen mahdollisuus, että uhkaus on tehty esimerkiksi kaapattua Facebook-tiliä käyttäen, joten sen takia asia kannattaa jättää viranomaisten hoidettavaksi.



Eikä koskaan kannata muutenkaan ryhtyä leikkimään tulella tai muuten provosoida tilannetta, ja tuollaisessa tapauksessa, missä henkilö uhkaa yleistä turvallisuutta täytyy hänet saada elävänä kuulusteltavaksi. Näet tuollainen tapaus, jossa joku ihminen rynnäkkökivääri kädessä uhkailee muita saattaa viitata siihen, että hänellä on joku keskushermoston sairaus, tai sitten uhkaajalla on avustajia. Ihmistä jolla on vakava sairaus on helppo käyttää hyväksi, ja hänelle voidaan tietyissä tapauksissa uskotella vaikka mitä satuja, missä joku ulkomaalainen on muka aiheuttanut tuon ihmisen huonon tilanteen. Ja esimerkiksi Mafialle varmaan olisi mieleen se, että tappaja sitten kuolisi ennen kuin hän ehtii katua tekoaan, ja nimetä toimeksiantajansa välttääkseen kuolemantuomion.



Vankilassa yleensä tulee ihmisille mieleen se, että jos he ovat palkkamurhia lähteneet tekemään, niin heidän toimeksiantajansa sitten istuu porealtaassa tyttöystävänsä kanssa, kun tämä palkollinen sitten istuu kylmässä sellissä elinkautinen vankeusrangaistus päällään. Tuolloin yleensä tulee mieleen sellainen ajatus, että mitä jos vaikka vähän mieltä keventäisi, jotta pääsisi edes jonkun vankimielisairaalan rannalle uimaan. Yleinen järjestyksenvalvonta on tietenkin viranomaisten yksinoikeus, mutta välillä on puhuttu siitä, että varsinkin kovan luokan väkivaltarikollisia on vankilassa käännytetty salaperäisen  PROJECT MHCHAOS-ohjelman toimesta toimimaan omaa työnantajaansa vastaan.


Tuon ohjelman nimi viittaa lyhenteeseen sanoista “Man Hunt Chaos” , ja se sitten taas viittaa asioihin, jotka eivät kuulu poliisin toimenkuvaan. Nimittäin siihen, että poliisilaitos surmaisi jengien johtajia, ja se mikä tässä ohjelmassa on huolestuttavaa, on se, että kyseessä on FBI:n johdolla tapahtuva toiminta. Yleensä tällaiset mielenhallintaa eli käännytystä sekä aivopesua varten tehdyt ohjelmat toteutetaan SOCOM:in johdolla, mutta kun puhutaan siitä, mihin ne voivat johtaa, niin silloin en kyllä itse tuota ajatusta itse mieluusti kävisi läpi. Esimerkiksi Ivan Pavlovin 1900-luvun alussa ideoimaan toimintaan sekä  Dr. Sidney Gottliebin 1950-luvulla MKULTRA-ohjelman yhteydessä  tekemään pohjatyöhön perustuvien ja modernin aivotutkimuksen avulla tehostetuttujen menetelmien avulla voidaan kuka hyvänsä ihminen kääntää vaikkapa muslimeita vastaan.


Eli kyseisessä tapauksessa  puhutaan ohjelmasta, missä henkilöä yllytetään ilmeisesti komentamalla häntä subliminaalisella kaiuttimella vihaamaan palkkaajaansa, ja sitten tuo vanki päästetään vapaaksi, jolloin hän on sitten surmannut entisen jenginsä johtajan.Tuota tarinaa kerrotaan monissa paikoissa, joten kai sillä joku pohja sitten myös todellisuudessa on olemassa.  Joidenkin mukaan tuo MHCHAOS on sama kuin ARTICHOKE, missä tarinoiden mukaan kuolemanjonon vankeja “motivoitiin” surmaamaan oman jenginsä pomoja, ja sitten heidät päästettiin pois vankilasta, minkä jälkeen heidän toimintaansa tarkkailtiin, ja kun ohjelma sitten oli tehnyt tehtävänsä, niin nuo operaation valvojat olivat vain vetäneet viivan jonkun nimen yli.


Kun puhutaan erilaisista simulaatioista, niin niitä voidaan kyllä käyttää todella pahasti väärin. Eli esimerkiksi poliisi voi reaktioharjoituksessa vaihtaa epäiltyä esittävän henkilön patruunat, jolloin simulaatio voi päätyä hyvin surullisesti. Varsinkin näissä viranomisten  reaktiokykyä testaavissa harjoituksissa, missä ihminen ikään kuin on jo valmiina avaamaan tulen, on tärkeää noudattaa riittävää varovaisuutta, koska joku voi tuollaista tilannetta käyttää hyväkseen, ja järjestää oikean verilöylyn tuollaisella aseella, mikä on täytetty kovilla patruunoilla.

Saturday, June 17, 2017

Kun oikeus ei toteudu...

Pahuuden banaalia olemusta on tutkittu sekä filosofien että muiden ihmisten taholta erittäin paljon, ja aina silloin tällöin eteen tulee tilanteita, missä tuomarit antavat tahallaan vääriä tuomioita, tietäen samalla tehneensä väärin. Kun mietitään tilannetta, että esimerkiksi tuomari tai poliisi syyllistyy rikokseen, niin silloin saattavat seuraukset olla paljon suuremmat sekä vakavammat, kuin tilanteessa missä joku katupoika tekee esimerkiksi murron tai ryöstön. Kun tuomari tai poliisi tekevät rikoksen, niin silloin kyse on usein aseman väärinkäytöstä, ja tuolloin tietenkin usein huomataan se, kuinka tuollaisen miehen tai naisen ympärille rakennetaan tukiverkostoja ja hänen syyttömyyteensä uskotaan viimeiseen asti, vaikka kaikki todisteet viittaavat hänen olevan syyllinen.

Yksi kuuluisimmista tapauksista, joissa tuomari on kuolinvuoteellaan tunnustanut lähettäneensä viattoman miehen kuolemaan on Saccon ja Vanzettin tapaus, missä kahta Italialaisperäistä anarkistia saivat kuolemantuomion yövartijan ampumisesta. Toinen tuomituista eli Jürgen Thorwaldin kirjan “Paljastavat sinetit” mukaan  Sacco oli  ampunut yövartijan murron yhteydessä aseella, josta hänen toverinsa Vanzetti ei ilmeisesti tiennyt, ja tuomari Webster Thayer sitten tuon joidenkin ihmisten mielestä väärän tuomion tunnusti kuolinvuoteellaan sanomalla “Sacco oli syyllinen ja Vanzetti oli syytön”.

(https://en.wikipedia.org/wiki/Webster_Thayer)

Tästä asiasta tiedusteltiin häneltä, koska oikeudenkäynnin jälkeen kyseinen tuomari sanoi “näittekö mitä tein noille anarkisti-paskiaisille yhtenä päivänä” (“"Did you see what I did with those anarchistic bastards the other day?”) .  Kuitenkin tässä tapauksessa voidaan sanoa, että suurin osa maailman nuorisorikollisista ei ole ampunut ihmistä. Nimenomaan vastaajien anarkistinen tausta teki tuosta jutusta maailman kuulun, koska nimenomaan vasemmistolainen lehdistö antoi tukensa syytettyjen puolustukselle  tuossa jutussa, joka on edelleen osittain pimeänä. Ja saattoi olla niin, että tuossa jutussa sitten yritettiin estää esimerkiksi AY-lakimiehiä ottamaan osaa rikosjuttujen hoitamiseen.

Tuolloin tuomari teki äärimmäisen virheen, ilmeisesti näyttääkseen maailmalle, miten kova hän voi tuollaisia ihmisiä kohtaan olla. Vai tekikö tuomari virhettä ollenkaan, koska saattaa olla niin, että Vanzetti oli tiennyt aseesta, ja ehkä hän edesauttoi jollain tapaa tilanteen kiristymistä siihen, että Sacco laukaisi aseensa. Eli tässä tapauksessa puolustus nostaisi sen esiin, että Vanzetti ei ehkä omien sanojensa mukaan tiennyt aseesta, mutta toisaalta Sacco taas voisi väittää Vanzettin olleen mukana tieten, että asetta aiotaan käyttää. Syyttäjä sitten taas toisi esiin se, että ehkä kaksikko yrittäisi puhua Vanzettia syyttömäksi, jotta tämä pääsisi uhkailemaan todistajia.

Tietenkin siinä joutui puolustuksen mukaan syytön mies kuolemaan, mutta mitäpä se ketään kiinnosti, koska noin saatiin näytettyä maailmalle, mitä voidaan tuollaisille anarkisteille tehdä jossain oikeudessa, mikä sattui tietenkin olemaan Massachusettsin korkein oikeus. Ja muutenkin nuoren rikoksentekijän kohdalla on mukavaa näyttää vähän kovuutta, jotta sitten jollekin “vanhan liiton miehelle” voidaan taas osoittaa laupeutta. Kuitenkin rankaiseminen on sikäli mutkikas asia, että myös nuorisorikollinen voi tietenkin olla osallinen jengin kanssa tehtyyn kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn, mikä sitten on tietenkin hyvin vakava rikos.

Mutta toisaalta ei voida sanoa, että kukaan tässä maassa haluaa tulla pahoinpidellyksi, joten tietenkin sitä taustaa vasten olisi hyvä kertoa ohjelmien yhteydessä, miten tuohon koppiin on päästy. Eli kun TV:ssä vanha mies kertoo tarinoita siitä, kuinka kauan hän on vankilassa ollut, niin silloin tietenkin on hyvä kertoa, kuinka tuollainen ihminen “on tuomionsa kärsinyt”, ja samalla tietenkin unohdetaan se, millaisesta teosta tuo tuomio on tullut.

Tuollaisen ihmisen aiheuttama vahinko on sikäli suuri, että hän pääsee helposti käsiksi esimerkiksi todistajien listoihin, tai peitetehtävissä olevien poliisien henkilöllisyyksiin. Samoin jos puhutaan siitä, että joku henkilö on tuomittu väärin perustein jostain rikoksesta, niin silloin tietenkin rikoksen tekijä tietää sen, että vankilassa on väärä mies tai nainen. Tuollainen ajatus ei varmaan tunnu sillä hetkellä kovin mukavalta kenestäkään, koska silloin rikollinen saa tietää, että joku poliisi tai tuomari ei osaa tai kykene arvioimaan todisteita oikein. Kun puhutaan siitä, miksi esimerkiksi moninkertaisia elinkautisvankeja päästetään takaisin kaduille, niin tietenkin silloin pitää muistaa, että istuttuaan vankilassa määrätyn ajan, katsotaan että henkilö on maksanut velkansa yhteiskunnalle.

Mutta joissakin tapauksissa voidaan kyllä katsoa niin, että noiden ehkä armahduksen takia vapautuvien vankien avulla haetaan rikoslakiin tiukennuksia, joiden avulla sitten esimerkiksi kuolemantuomio palautettaisiin maahamme. Tuolloin moninkertaisen elinkautisen tuomion istunut mies voisi olla sellainen henkilö, joka sopii tähän “perfect enemy”-ajatteluun, missä jotain raskaita rikoksia tehnyttä henkilöä käytetään esimerkkinä tapauksesta, jonka avulla voidaan hakea kuolemanrangaistusta johonkin maahan. Tuolloin voidaan kyseinen henkilö ikään kuin provosoida tekemään henkirikoksia, tai sitten hänen nimiinsä voidaan laittaa vaikka pari murhaa lisää, jotta lehdistö saa tarvitsemaansa “verta areenalle”, ja sitten tuon tapauksen eli armahduksen jälkeisen rikoksen uusimisen pohjalta lähdetään hakemaan lain muutosta sekä tiukennusta vallitsevaan käytäntöön.

Tietenkin myös esimerkiksi USA:ssa tapahtuneita tapauksia, missä syytön mies on saanut kuolemantuomion voidaan käyttää esimerkkinä siitä, että laki on joissain maissa liian tiukka tai viranomaiset eivät ole kyenneet arvioimaan todisteita. Paha on hyvin erikoinen asia. Se on nimittäin sellaista, mihin me kaikki jossain vaiheessa elämää törmäämme. Paha kiehtoo ihmistä, ja siksi esimerkiksi vankiloita sekä ylipäätään rikollisuutta käsittelevissä ohjelmissa otetaan voimakkaasti kantaa väkivaltarikollisuuteen, eli jengeistä puhuttaessa esitellään mielellään heiltä takavarikoituja aseita tai tarkemmin sanottuna raskaita rynnäkkö-aseita , mutta samalla kuitenkin unohdetaan se, että suurin osa maailman jengiläisistä ei omista AK-47-rynnäkkökivääriä. Tällaiset aseet tietenkin demonisoivat rikollisia, ja tekevät heistä “kovia jätkiä”, joiden kanssa sitten pitää toimia “kovasti sekä korrektisti”.

Kuitenkin unohdetaan se, että suurin osa poliisin työtä on aivan toisenlaista kuin pelkkiä rynnäköitä ja aseiden pois ottamista käsitteleviä tehtäviä.  Mutta vaikka tuomitsemme jengiväkivallan sekä rasismin, niin kuitenkin me näemme jatkuvasti asioita, joita ei ehkä pitäisi nähdä. Yksi niistä on ikärasismi, mihin kuuluu joskus aiheeton poistaminen ravintolasta. Tuolloin saapuu jonkun ihmisen eteen ravintolan työntekijä, joka alentuvasti hymyillen ilmoittaa, että tuo henkilö “ei osta mitään”. Tai sitten nuori henkilö sivuutetaan palvelussa, eli muut ihmiset päästetään hänen ohitseen jonossa, mitä kuitenkin pääkaupunkiseudulla harvemmin tapahtuu.  

Tällaisessa tapauksessa yleensä nuori henkilö poistetaan ilman syytä ravintolasta, ja hänen pöytänsä annetaan jollekin vanhemmalle henkilölle, koska tämä on  varakkaamman näköinen. Samoin kaikenlainen alaikäisiin kohdistuva alentaminen on hirvittävän yleistä Euroopassa, vaikka siitä ollaan onneksi pääsemässä eroon. Kun puhutaan siitä, miten media kohtelee ihmisiä, niin onneksi ollaan huomattu se, että myös kaikissa muissakin kansallisuuksissa kuin amerikkalaisissa on pieniä puutteita.

Ja varmaan kohta sitten alamme huomata sen, että myös Suomen laista tai ihmisten asenteista löytyy jotain korjattavaa. Mutta se miten esimerkiksi juuri ikärasismiin suhtaudutaan on melko ikävää katsottavaa. Kun viisikymppinen poliitikko karjuu Eduskunnassa, että ulkomaalaisia on maassamme liikaa, niin hän sitten on rasisti tai populisti. Mutta kun joku 18-vuotias paiskataan ulos ravintolasta siksi, että jotain portsaria ei kiinnosta katsella häntä, niin tästä asiasta ei sitten kukaan viitsi nostaa meteliä.

Paitsi silloin jos poistettava on ulkomaalainen. Joka päivä käy niin, että joku onneton ei kapakoiden “kuningasta” satu miellyttämään, ja sitten käy niin, että pieni tippi vaihtaa omistajaa, jolloin “poke” poistaa tuollaisen vähän liian nuoren henkilön pilaamasta hänen maisemaansa ja häiritsemästä tuollaisen henkilön tanssimista. Ja näissä tapauksissa ei kyllä mistään laadukkaasta ravintolapalvelusta voida puhua.


Mutta asia tietenkin on niin, että maan lakia pitää noudattaa, ja aina välillä on käynyt niin, että joku alaikäinen on yrittänyt päästä ravintolaan ostamaan olutta. Ja tuolloin sitten on joissain tapauksissa käynyt niin, että tuollainen mukava “pake poke” on heittänyt tietenkin tuon henkilön ulos, mutta siinä on tehty sellainen vähän ikävä juttu, että ostetusta tuopista otettu maksu on jäänyt tuon ravintolan henkilökunnan edustajan taskuun. En tiedä onko se nyt aivan laillista, että tuossa tilanteessa otetaan rahat muka palvelumaksuna, mutta ainakaan mitään mukavaa tuollainen toiminta ei ole.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Wednesday, December 28, 2016

Miksi ruotsalaisissa lähiöissä vihataan poliiseja, ja miksi siellä on niin paljon syrjäytyneitä nuoria?

Ruotsalaisten poliisien pelko siitä, että lähiöissä heitä kohti hyökätään on varmaan aivan oikeutettu, mutta sitten voidaan samantien lähteä kysymään, että miten näin on päässyt tapahtumaan tuolla kansankodissa, jonne kuka hyvänsä oli aikoinaan tervetullut? Miten nimenomaan siirtolaisnuoret ovat oppineet jotenkin vihaamaan poliiseja? Ja mistä sitten on lähtöisin sellainen toimintamalli, missä poliisia kohti aletaan heittelemään kiviä ja puhkomaan poliisiauton renkaita? Syy lienee siinä, että 1960- ja 70-luvuilla tuonne länsinaapuriimme lähti paljon ihmisiä helpon rahan toivossa, ja työllisyys oli taattu nimenomaan tuon maan moninaisessa tekstiili- sekä autoteollisuudessa lähinnä mekaanisissa töissä, jotka eivät vaadi mitään koulutusta. Ja tuo lähes varma työpaikka esimerkiksi Volvon tehtaalla sai paljon ihmisiä lähtemään myös Suomesta Ruotsiin, ja tietenkin Ruotsin valtion noususuhdanne sai aikaan sen, että myös pidemmältä tultiin tuohon maahan tekemään töitä, joita kukaan muu ei viitsinyt lähteä tekemään.

Mutta tietenkin sitten eteen tuli tilanne, missä nämä usein kouluttamattomat siirtolaiset sitten saivan päähänsä hankkia lapsia, ja koska he eivät mitään koulutusta olleet saaneet, niin tietenkin tuo lapsi kasvatettiin ikään kuin vieroksumaan kouluja, ja sitten alkoi myös Ruotsissa rakennemuutos, kun esimerkiksi Volvon tehtaille hankittiin automatisoidut tuotantovälineet eli robotit, ja muitakin ennen niin varmoja työtehtäviä alettiin koneistaa tai ulkoistaa muihin maihin. Ja tuolloin kävi se, mitä kukaan ei varmasti ottanut huomioon eli juuri siirtolaisia alkoi jäädä työttömiksi, koska tehtäviä mitä heillä teetettiin ei enää ollut olemassakaan. Ja sitten tietenkin heidän lapsensa olivat myös ongelmallisia, koska varsinkin muslimeilla on hyvin jyrkkä suhtautumistapa nimenomaan länsimaiseen kulttuuriin sekä sen tunnusmerkkeihin. Samoin se että nuo nuoret ovat toki syntyneet Ruotsissa, mutta he eivät ole käyneet kouluja tekee tilanteesta jotenkin hankalan.

Se että kenenkään ei ole pakko mennä ammattikouluun varmasti on aikoinaan kuulostanut hienolta asialta, koska sitten henkilö pääsi suoraan peruskoulusta työelämään tienaamaan rahaa noissa varmoissa siivoojan työpaikoissa, joissa heidän vanhempansakin ahersivat. Mutta tilanne on sitten toinen, kun ihminen joutuu itse hakemaan töitä sekä maksamaan itse elämisensä. Silloin varmasti tuntuu siivoojan palkka todella pieneltä, ja koska työpaikkoja ei aina ole, niin silloin tuollainen nuori ajautuu vaikeuksiin. Se että Ruotsi otti 1970-80-luvuilla paljon siirtolaisia oli todella upea ajatus, mutta silloin kukaan ei tajunnut, että noiden siirtolaisten virta tai heidän lapsensa päätyisivät sosiaalitoimiston luukulle asioimaan, aiheutti sen että noissa siirtolaisten kansoittamissa lähiöissä sitten sosiaaliset ongelmat ovat todella suuria. Ja kun ihmisellä ei ole koulutusta, niin töihin pääseminen on todella vaikeaa.

Ja se että nuo nuoret sitten ovat lähinnä omissa ryhmissään ja puhuvat lähinnä heidän omaa kieltään varmasti aiheuttaa sen, että vaikka he ovat Ruotsissa syntyneitä, niin noiden henkilöiden kielitaito on puutteellista. Samoin se että he eivät ole muiden kuin oman etnisen ryhmänsä edustajien kanssa saa aikaan sen, että siellä ikään kuin "tyhmyys tiivistyy". Tarve kaveripiirissä pysymiseen on nuorilla niin voimakas, että he sitten ikään kuin alkavat ikään kuin puolustaa kavereitaan, ja hyökätä virkavaltaa vastaan, joka tietenkin on tehnyt jollekin tuttavan tuttavalle jotain kamalaa. Ja noissa piireissä sitten tietenkin huhuihin uskotaan kuin muuriin, vaikka se kuulostaa vähän erikoiselta. Se että noita siirtolaisnuoria ei olla edes yritetty integroida Ruotsalaiseen yhteiskuntaan aiheuttaa tietenkin ennakkoluuloja sekä syyllistämistä puolin sun toisin.

 Eli esimerkiksi jos maahanmuuttaja pahoinpitelee jonkun toisen, niin silloin on helppoa syyttää esimerkiksi skinheadeja koko jutusta, mikä tietenkin herättää epäluuloja valtaväestöä kohtaan, ja tuohon eripuran sekä epäluottamuksen luomiseen tietenkin käytetään myös sellaisia vihjailuja, että poliisin joukossa on skinheadeja tai että poliisit ovat vieneet noita nuoria skinheadien päämajaan hakattaviksi. Samoin ruotsalaisnuoret voivat helposti syyttää siirtolaisia esimerkiksi oman autonsa vahingoittamisesta, huonosti tehdystä työstä tai huumekaupasta.

 Eli sellaiset selvästi valtaväestöstä eroavat etniset ryhmät varmasti tarjoavat otollisen kohteen rasisteille sekä ääriryhmille, jotka haluavat vain herättää ihmisten vihaa muukalaisia kohtaan saadakseen ääniä, jotta he sitten voisivat päästä kunnanvaltuustoon tai valtiopäiville istumaan. Ruotsalaiselle yhteiskunnalle on vierasta myös se, että joku muu kuin poliisi tulee selvittämään kahden ryhmittymän välejä, mutta mitä rikollista tuossa alla olevan linkin takaa löytyvässä kutussa mainitussa toiminnassa sitten on? Toki se varmasti aiheuttaa sellaisen tilateen, että poliisia ei tarvita, mutta toisaalta kun en tällaisia tapauksia tunne, niin varmasti olisi mukavaa tietää, mitä nuo kahden ryhmän välejä selvittäneet henkilöt ovat muka sitten tehneet, kun heidän toimintaansa on tässä jutussa kritisoitu nimenomaan poliisin taholta?

Eli jos tuohon toimintaan on sitten liittynyt painostusta sekä uhkailua, niin silloin kyseessä on tietenkin rikollinen toiminta. Mutta sitten tietenkin voidaan kysyä, että miksi poliisi ei hanki mellakkakaasukivääreitä tai muita vastaavia varusteita tuollaisen tilanteen selvittämiseen, tai miksi noita poliisin virkoja ei lisätä, jos siellä lähiöissä niin kovia tapahtuu. Ja jos partioita sitten ammutaan, niin ottaisivat konepistoolit mukaan, kun niitä niin mielellään muutenkin lehdistölle näyttelevät. Noin ei sitten ketään varmasti huvita hyökätä partiota vastaan.


http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsin-poliisilla-suuria-vaikeuksia-useissa-lahioissa-se-voi-olla-meille-hengenvaaralista/6243276

pimeakronikka.blogspot.fi

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...