Kirjoitelma kansan edustamisesta sekä siitä millainen kuva ihmisen kannattaa itsestään antaa, jos mielii päästä pitkälle politiikassa

Kaikki ihmiset ovat jollain tavoin itsekkäitä, mutta viisaat ihmiset osaavat naamioida itsekkyyden yhteisen edun ajamiseksi, ja esimerkiksi poliitikkojen pitää aina välillä ikään kuin osoittaa välittävänsä kansasta. Jos hän ei miellytä äänestäjiä, niin silloin käy niin, että hän putoaa pois Eduskunnasta tai kunnanvaltuustosta, mikä tietää tulojen laskua.

Kukaan meistä ei voi väittää, että hyvä palkka ei olisi yksi syy siihen, että ihminen haluaa lähteä eduskuntavaaleihin. Poliittinen päättäjä on töissä työpaikassa, jossa hänen pitää pystyä miellyttämään äänestäjiä. Tuollainen työ kansanedustajana tarkoittaa sitä, että aina välillä poliitikko joutuu työhaastatteluun, missä hänen on koottava äänestäjät taaksen ja mitattava oma  suosionsa  vaaliuurnilla.  Silloin voi käydä niin, että edelliset istuntokaudet parlamentissa voivat muodostua tuollaisen poliitikon kannalta pahaksi rasitteeksi, jos hän on luvannut asioita, joita sitten ei ole pystynytkään pitämään.

“Kyllä kansa tietää”  on moneen poliittisen päättäjän huulilla  vähintään silloin, kun hän sattuu hiukan “munaamaan” erillaisia asioita tai tekemään sellaisia asioita, joita sitten myöhemmin katuu. Ja kuten presidentti Martti Ahtisaari on sanonut, niin ainakin jotkut poliitikot piiloutuvat kansanäänestyksen taakse, ja kuten varmaan kaikki tietävät, niin silloin saattaa kansa joutua tekemään päätöstä asiasta, mistä sillä eli äänestäjillä ei ole sellaisia tietoja, että he voivat päätellä onko joku päätös oikea vai väärä.

Kuitenkin kun puhutaan poliitikosta, niin hänen pitää vakuuttaa äänestäjät siitä, että juuri tuo mies tai nainen on se henkilö, joka ajaa heidän asiaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Tuolloin pitää hänen itse puhua asiansa sekä sanoa sanottavansa. Se lisää hänen uskottavuuttaan ihmisten silmissä. Jos tuota tilannetta verrataan esimerkiksi oikeudenkäyntiin, niin siellä sitten parhaan mahdollisen kuvan antaa henkilö, joka uskaltaa itse esittää puolustus puheenvuoronsa. Mikäli hän on kaltoin kohdeltu jenginuori, niin pahin virhe, minkä hän voi oikeudessa tehdä on pukeutua varta vasten oikeudenkäyntiä varten hankittuun pukuun, ja antaa muiden puhua puolestaan.

Oikeus voisi heltyä sellaisen ihmisen edessä, joka tulee revityissä farkuissa oikeussaliin ja sitten osoittaa itse kypsyyttä sekä muutenkin käyttäytyy hillitysti. Jos henkilö ei saavu oikeuteen, niin hän antaa silloin vähän sellaisen “hällä väliä” kuvan itsestään.  Mikäli hänellä sitten on myös joku puku päällään, niin silloin hän saattaa joskus antaa sellaisen kuvan itsestään, että tuo henkilö on ikään kuin “hemmoteltu kakara”.

Erittäin ikävää on sellainen tilanne, missä syytetyn ja hänestä annetun kuvan välillä on ristiriita, eli esimerkiksi maltin menettäminen sekä uhkaaminen näyttävät puvussa pahemmilta kuin pilotti-takissa ja revityissä farmareissa.  Muistakaa että kaikkein tärkein asia on se, että henkilö muistuttaa sitä kuvaa, mikä puolustus hänestä antaa, ja kaikkein parasta tietenkin on se, että hän itse puhuisi tuossa tilaisuudessa. Kyse on tuolloin retoriikasta, eli tavasta tuoda asioita esiin.

Se mitä tuo henkilö on “jonkin Maken” kanssa puhunut jossain bileissä ei ehkä kuulosta kovin vakuuttavalta, vaan kyse on siitä, kumpi esittää asiansa oikeussalissa paremmin, ja silloin kyse on siitä, että esimerkiksi kirjoitettu puolustus, joka ojennetaan tuomarille sekä valamiehistölle vakuuttaa heidät paremmin, kuin joku “make”, joka sopertelee oikeuden edessä, ja yrittää tehdä vaikutusta tappelu-taidoillaan.

Jos puhutaan esimerkiksi siitä, tiesikö maamme kansa siitä mihin se oli menossa, kun Suomi silloin aikoinaan liittyi EU:hun, niin siitä voimme sitten vetää omat kukin johtopäätökset. Tuolloin Suomen kansa ilmeisesti käsitti, että  EU on sama kuin NATO, ja tuolloin kansamme halusi turvaa, koska Neuvostoliitto oli juuri hajonnut, ja tilanne itärajan takana oli sekava. Samoin meidän pitää tässä sitten huomauttaa siitä, että tuolloin liityimme Euroopan Yhteisöön eli EY:hyn, mikä sitten myöhemmin muotoutui Euroopan Unioniksi, ja tuolloin me menimme aivan eri valtioliittoon, kuin mitä tämä organisaatio nykyään on.   

Kun oma puolue menestyy  loistavasti gallupeissa, niin tietenkin silloin tuo poliittinen eliö saaa päähänsä alkaa  vaatimaan uuttta kaansanäänestystä. Tuolloin tietenkin on monen poliitikon mielestä oikea aika  ottaa kansanäänestys käyttöön, jotta saadaan aikaan uusi luottamus poliittisiin päättäjiin. Mutta aina pitää miettiä sitä puolta, että poliittinen päätös tehdään aina ryhmänä, eli tuolloin tietenkin jokaisen poliitikon oma ja henkilökohtainen etu on välillä ristiriidassa ryhmän edun kanssa, jolloin tietenkin voidaan asettaa sellainen oletus, että tuo poliitikko odottaa muiden tyrmäävän hänen esityksensä.

Kun poliittista historiaa tarkastellaan, niin tietenkin voidaan huomata jokaisen hyvin menestyneen poliitikon Julius Caesarista Martti Ahtisaareen olevan retoriikan eli esitystaidon mestareita. Se miltä ihminen näyttää tai kuulostaa on aivan sama, jos hän osaa esittää asiansa hyvin sekä perustellusti, niin silloin hän saattaa vakuuttaa ihmiset siitä, että tuollainen ihminen puhuu sitä, mitä hän oikeasti tarkoittaa. Retoriikka on nimittäin sellainen asia, että maailmassa on monia hyvin lahjakkaita puhujia, joilla on tapana näytellä ihmisten edessä esimerkiksi vihaa tai tehdä jotain “virheitä”, kuten tunnustaa katsovansa aikuisviihdettä, jotta yleisö sitten kiinnostuisi hänen puheestaan.

Se mikä tekee näistä loistavista puhujista sellaisia, että heitä halutaan kuunnella johtuu siitä, että he eivät yritä esittää mitää stoalaista kivenjärkälettä, vaan osaavat hallita tilannetta osoittamalla avoimesti tunteita. Tuollainen loistava puhuja käyttää elekieltä eli hän uskaltaa heilutella käsiään, tai itkeä ihmisten edessä, koska tuollainen tunteikas esiintyminen, mihin sisältyy virheitä tekee tuosta puheesta mielenkiintoisen. Se että henkilö lipsauttaa kirosanoja tai tekee käytös-virheitä, tekee puheesta uskottavan.

Jos vaikkapa valtion palveluksessa oleva  henkilö uskaltaa sanoa hallituksesta jotain huonoa, niin se osoittaa muiden silmissä sen, että tuossa ihmisten edessä seisovalla  puhujalla “on munaa”, kuten on tapana sanoa. Hän uskaltaa avoimesti sanoa sen, että hallituksen ministerit ovat tehneet virheitä, ja silloin ihmisten silmissä alkaa loistaa kuva henkilöstä, joka osaa ja uskaltaa haastaa esimiehensä väittelyyn. Jos tuo puhuja kohdistaa kritiikin esimerkiksi omiin alaisiinsa, niin silloin hän on vain joku onneton pomo, joka yrittää piiloutua alaistensa selän taakse, mutta jos henkilö uskaltaa arvostella omaa pomoaan, niin silloin hän luo kuvan henkilöstä joka uskaltaa, ja josta voisi tulla johtaja. Omien alaisten haukkuminen voi vaikuttaa todella upealta ratkaisulta, mutta se ei välttämättä sitä ole kenenkään muun mielestä.

Samoin on varmaan hieno ajatus seisoa pomon vieressä, ja silloin henkilö voi tehdä vain niitä töitä, missä pomo itse on katsomassa. Tuokin saattaa vaikuttaa todella hienolta toiminnalta, mutta se ei ehkä ole aivan sitä, mitä työyhteisössä odotetaan, ja tietenkään se ei tee työtehtävistä tehtyjä, jos ne lykätään toisille. On olemassa sellainen asia, kuin esimiehen mielisteleminen mikä ei ole aivan sama asia kuin miellyttäminen.

Se että henkilö osaa miellyttää pomojaan sekä teitittelee heitä ei tarkoita sitä, että hän olisi kovin mukava tuttavuus kenellekään muulle työyhteisön jäsenelle. Ja tietenkin hänet palkataan työpaikalle töihin eikä istumaan johtajien työhuoneissa. Politiikassa tuollainen henkilö saattaa toimia niin, että hän tarjoilee äänestäjille kilokaupalla karkkeja sekä sirkushuveja, ja lupailee samalla myös asioita, joista ei kukaan edustaja oikeasti edes yrittäisi oikeasti tehdä politiikkaa. Kun noita suuria lupauksia esimerkiksi uudesta sellutehtaasta annetaan, niin tietenkin pitää muistaa se, että kyseessä on muuten yksityinen investointi, eikä valtio saa siihen puuttua ainakaan eduskunnan taholta, koska kansanedustuslaitoksen tehtävä on lainsäädännöllinen.

Eli se säätää lakeja, ja käytännön päätökset tällaisesta asiasta tekee virkamies, jolla on nuo valtuudet. Itse en muuten tarkasti tiedä mitä kaikkia asioita nimenomaan sellutehtaan kohdalla pitää käydä läpi, mutta niitä on varmasti paljon. Kuitenkin tuollainen henkilö, joka lupaa asioita, joita hän ei kykene edes pitämään voi olla hyvin rasittava. Poliittisen päättäjän kohdalla kyse voisi olla henkilöstä, joka tulee valiokuntiin sekä eduskuntaryhmiin vain istumaan, ja sitten hän maireasti hymyillen kertoo, että hänelle puolueen johtaja on antanut vallan toisen kannan. Tai sitten kun eduskuntaryhmän asioista keskustellaan, niin hän sitten istuu vain ja katselee kengänkärkiään, kun päätöstä jostain äänestyksestä tehdään.

Sitten kun tuo päätös on hänen itsensä kannalta hiukan ikävä, niin silloin tämä poliittinen sankari sitten televisiossa selittää, että hänet vain pakotettiin olemaan mukana tuossa päätöksessä. Samoin on varmaan mukavaa, kun joku sitten juoruaa kaikki edustajien yksityisasiat julkisuuteen, jotta saisi sitten poliittista selkänojaa tuleviiin vaaleihin, ja tietenkin kaikkein tyylikkäin tapa osoittaa selkärankaa on panetella oman puolueen jäseniä kaikkialla, sekä syytellä heitä takanapäin  selkärangattomuudesta. Kun puhutaan siitä, mikä on kaikkein pahin virhe, minkä poliitikko sitten voi tehdä, on lähteä syyttämään kenttäväkeä jokaisesta asiasta.

Äänestäjä on poliitikon asiakas, ja hän maksaa äänellään tuon henkilön suosiosta, joten äänestäjää on kohdeltava kuten asiakasta kohdellaan. Hän on aina oikeassa, koska äänestäjiä ei vaali-prosessissa voida korvata, koska hän antaa sitten äänensä niille poliitikoille, joiden hän katsoo ajavan omaa asiaansa parhaiten. Ja se poliitikon on hyvä muistaa, että vain ne henkilöt jotka käyvät äänestämässä  ovat hänelle tärkeitä. Ne uurnalla annetut äänet vievät hänet eduskuntaan tai pudottavat hänet sieltä.

http://retoriikkajapolitiikka.webnode.fi/

Timo Soinin pitkä pesti puolueensa puheenjohtajana on tuonut lisää väriä politiikkaan, mutta puolueen on kuitenkin aina välillä uudistuttava.

Poliittinen nuorisojärjestö 1950-luvulla

Timo Soinin aika Perussuomalaisten puheenjohtajana on lopussa. 20 vuotta Perussuomalainen puolue on ollut yhtä kuin Timo Soini, joka on ollut puolueen politiikan ehdoton äänitorvi, joka on persoonallisella tavallaan johtanut tuon pienen puolueen maamme politiikan ytimeen. Yhtenä syynä tuon puolueen “jytkyyn” eli sen pääsyyn hallitukseen sekä nousemisen politiikan kärkikaartiin voidaan pitää nimenomaan Timo Soinin tapaa keskustella sekä jaella sellaisia kommentteja, jotka vetoavat nimenomaan perus-suomalaisina itseään pitäviin henkilöihin. Ja se nosti sitten puolueen yhden asian liikkeestä politiikan ytimeen. Mutta vaikka Soini on tehnyt hyvää työtä, niin kuitenkin tuon puolueen pitää uudistua.

Tuon puolueen kannatus on levännyt sitten niin sanottujen “kansan syvien rivien varassa”, jotka haluavat kuulla suoraan sen, mitä mieltä poliitikot ovat joistain asioista. Ja noihin ihmisiin on tietenkin vedonnut se, että tuon puolueen selvä tavoite on ollut saada Suomi irti EU:sta, jotta meidän ei tarvitse maksaa jäsenmaksuja.

Kuitenkin tuosta suorasta ja äänestäjiin vetoavasta puheesta voidaan vetää sellainen johtopäätös, että puolueen johto olisi ollut päättäväisesti ajamassa näitä asioita myös hallituksessa. Kuitenkaan tässä Sipilän hallituksessa eivät Timo Soini tai muutkaan perussuomalaiset ministerit ole mitenkään aktiivisesti edistäneet eroa eurosta tai EU:sta, vaikka tuota päätöstä on todella voimakkaasti lobattu tai tuettu media-väen toimesta. Kuitenkaan maamme johto ei ole esittänyt mitään päivämääriä tai konkreettisia suunnitelmia tuon paljon puhutun “Fixitin” eli maamme eroamisen EU:sta suhteen.

Tai ainakaan mitään kansanäänestystä ei tuosta asiasta olla järjestämässä näillä näkymin, joten jotkut saattavat pitää sellaista merkkinä siitä, että puolueen johto ei halua tai uskalla lähteä tekemään tuosta asiasta päivän politiikkaa. Ja tämä asia sitten on vienyt tuon puolueen kannatuksen. Syy tähän on se, että Soini sai sitten niin nopeasti niin paljon ääniä puolueensa taakse, että tuo tilanne ikään kuin lähti käsistä, kun tuo puolue haki tien mitä värikkäitä persoonia ehdokas-listoilleen. Ja tuollaisen erittäin kirjavan joukon saaminen puhaltamaan samaan hiileen on erittäin vaikeaa. Kun tämä puolue sitten lähti hallitukseen, niin silloin sen eripura sekä jäsenten kokemattomuus päivän politiikan teosta kostautuivat tavalla, jota voidaan pitää katastrofina.

Ensin eräs puolueen johtajista jäi kiinni vihakirjoittelusta tai rasististen viestien lähettämisestä, ja tässä tapauksessa tuo henkilö ei osannut sanoa olleensa humalassa, mikä sitten tietenkin sai aikaan media-reaktioita, jotka eivät varmaan sitten olleet kenenkään kannalta toivottavia, ja sitten tietenkin tuota tilannetta hämmensi sellainen asia, että joidenkin toimittajien mielestä maamme poliisin keinot eivät riitä yleisen järjestyksen turvaamiseen, vaan jostain syystä siinä tarvitaan jotain “skinheadien partioita”. Myös se sitten hämmensi tilannetta, että maamme lehdistö esitti komeita uutisia ulkomaalaisten tekemistä joukkoraiskauksista, mutta kun yhdessä tapauksessa uhri paljastui ulkomaalaiseksi, niin lehdistön kiinnostus tapausta kohtaan alkoi hiipua.

Mutta kuitenkin perussuomalaisen liikkeen ongelmaksi nousi se, että puolue joutui niin nopeasti hallitukseen. Tässä tapauksessa se ei ehtinyt ollenkaan hioa politiikkaansa, ja sitten tuo asia kostautui hallituksessa. Syy miksi perussuomalainen liike sai sitten niin paljon ääniä, oli se että kyseessä oli raikas uusi aate, jonka edustajat eivät olleet mitenkään ehtineet ryvettyä päivän politiikassa. Nykyään monet politiikan asiantuntijat sanovat, että Soinin ei olisi pitänyt mennä Sipilän hallitukseen. Mutta itse olen sitä mieltä, että puolueen puheenjohtajalla Timo Soinilla ei ollut tuossa tilanteessa muuta mahdollisuutta, kuin lähteä hallitukseen erittäin vaikealle hallituskaudelle, ja tietenkään tuollainen tilanne ei ollut mitenkään mairitteleva, koska kellään puolueen jäsenistä ei ollut mitään kokemusta siitä, miten hallituksessa pitää toimia.

Eli oppositiopolitiikkaa ei suoraan voida siirtää hallitukseen, koska siellä sitten joudutaan tekemään budjetteja sekä myös neuvottelemaan muiden puolueiden kanssa siitä, mitä minkäkin asian kanssa tullaan tekemään. Syy siihen että Soini joutui tekemään tuon päätöksen johtui puolueen saamasta valtavan suuresta ääni-saaliista, jonka takia sille tarjottiin paikkaa auringossa, ja tuolloin pitää muistaa se, että mikäli Soini olisi sanonut että “ei”, niin se olisi kyllä saanut äänestäjät miettimään sitä, keitä he sitten äänestävät, jos hallituspaikka ei kelpaakaan.

Poliittinen liike on sitä varten, että se ajaa kannattajiensa asiaa, ja todelliset päätökset maassamme tehdään hallituksessa. Jos tuollaisen valtavan äänisaaliin saanut puoluejohtaja olisi sitten sanonut että hän ei hallituspaikkaa halua, niin se olisi voinut olla vielä pahempi tilanne, kuin se mitä oli edessä Sipilän hallituksessa. Kansa antoi äänensä, ja se vaati tekoja vastineeksi. Ja media ei muuten kohdellut Sipilän hallitusta reilusti, kun sen edustaja vaati sitten melkein heti uusia vaaleja, jotta sen suosikki Perussuomalaiset pääsevät pääministeriksi. Samoin media suorastaan syyti tukea Soinille ja hänen johtamalleen puolueelle.

Ja tietenkään mikään puolue ei voi käytännössä saada demokraattisessa maassa yksin sellaista enemmistöä, että se voisi yksin runnoa päätöstä läpi. Kaikki poliittinen toiminta on puhtaasti kaupankäyntiä, ja tietenkin maamme hallituksen tulee olla sellainen, että se voi erota, jos joku ministeri sitten soittaa “ihailijasoiton” Venäjän  presidentille kesken vapun vieton. Tuo asia sitten tietenkin merkitsisi sitä, että kyseinen henkilö on ylittänyt toimivaltuutensa, ja hänen pitää erota.

Mutta kun puhutaan perussuomalaisten jatkoista, niin tietenkin se mitä äänestäjät tällä hetkellä haluavat on varmasti se, että puolue ryhtyy laittamaan noita periaatepäätöksiä toimeen, jotta sen uskottavuus säilyisi. Eli se mikä puolueen johdon olisi nyt tehtävä, olisi sitten ryhdyttävä sanoista tekoihin, ja kun uusi puheenjohtaja astuu kehään, niin häneltä odotetaan tekoja puheiden lisäksi. Jos noita käytännön toimia ei tapahdu, niin silloin tietenkin ihmiset ryhtyvät miettimään puolueen vaihtoa.

Se sitten tietenkin suorassa puheessa onkin ongelma. Jos poliitikko antaa kovin yksiselitteisen vastauksen johonkin asiaan, niin hän ei sitä kykene perumaan puheitaan tyylikkäästi, vaan se vaatii selittämistä, jos asia olisi annettu äänestäjien tietoon tietyllä tavoin epätarkasti, niin silloin poliitikko voi vedota väärinkäsitykseen. Ja jos tuo “takin kääntämiseksi” kutsuttu asia tehdään kovin avoimesti, niin se saattaa horjuttaa poliitikon uskottavuutta, koska jo valmiiksi puhutun päätöksen pyörtäminen saattaa viedä häneltä myös loput äänet, koska se sitten osoittaa ihmisten silmissä päättämättömyyttä, kuten myös se, että tuota kansanäänestystä ei sitten olla järjestetty.

Ongelma on siinä, että sitä pidetään yhtenä puolueen päätavoitteena, mikäli noiden Perussuomalaisten johdon puheita ollaan oikein tulkittu. Mutta kuitenkaan tuo puolue ei ole esittänyt mitään vaatimuksia tuon kansanäänestyksen päivämäärän suhteen. Ja sitten tietenkin pitää tuolle EU:n jäsenyydelle löytää realistinen vaihtoehto. Näet jos me eroamme Schengenistä, niin silloin maamme joutuu itse järjestämään oman rajavartiointinsa  sekä muut asiat, mikä sitten aiheuttaa kustannuksia. Mutta toisaalta silloin saamme sitten itse tehdä talouttamme koskevia päätöksiä, ja noiden asioiden kanssa sitten joutuu tuleva puolueen puheenjohtaja tekemään töitä, kun hän luotsaa puoluettaan politiikan karikoissa.

http://timosoininura.webnode.fi