Lentäviä autoja sekä panssarivaunuja, jotka aluksi vaikuttavat hieman erikoisilta, mutta ovat toimivia ratkaisuita.

Yllä: DARPA:n ja Lockheed-Martinin
ideoima apusiipi

Panssarijoukkojen ongelmana on aina ollut se, että niitä on vaikea saada nopeasti rintamalle, ja varsinkin Toisen Maailmansodan aikaan oli tuo ongelma todellisempi kuin koskaan ennen. Vaikka kaikilla armeijoilla oli käytössään kuljetuskoneita, niin yksikään niistä ei olisi voinut kuljettaa täysikokoista panssarivaunua ilmateitse rintamalle, vaan kun panssarivaunu haluttiin saada Siperiasta esimerkiksi Kurskiin, oli turvauduttava hankaliin rautatiekuljetuksiin, joita Saksalaiset olisivat saattaneet kyetä häiritsemään, jos heillä olisi ollut käytössään desanttipartioita.  

Neuvostoliiton lentokone- ja ilmailuinsinöörit eivät turhaan lepäilleet, vaan heillä oli aikoinaan sellainen ajatus, että olisi mahdollista valmistaa lentävä panssarivaunu. Tuo idea esiteltiin Stalinin aikaan  Puna-Armeijan esikunnalle, ja vaikka kyseessä on eräänlainen vitsi, niin kuitenkin nuo insinöörit esittivät oikeastaan aivan toimivan ratkaisun tuon välineen valmistamiseksi. Tuo “lentävä tankki” olisi oikeastaan ollut pelkkä panssarivaunu, ja tähän tankkiin  oli suunnitelmissa kiinnitetty valtavan pitkät siivet, ja sen tarkoitus ei ollut muuten naurattaa kansaa, vaikka yleensä niin on käsitetty. Kyseinen väline olisi toiminut siten, että tuo panssarivaunu olisi lentänyt tuon siiven avulla kohteeseen, missä se olisi sitten irrotettu, ja tuon jälkeen se olisi toiminut kuten muutkin panssarit.

Tuolloin puna-armeijan ongelma oli tarpeeksi tehokkaiden kuljetuskoneiden puute, joten esimerkiksi T-34 ja KV-1 tankkeja ei oltaisi voitu kuljettaa nopeasti rintamalle, joten muutamat ilmailu-insinöörit kehittivät idean siitä, että esimerkiksi kaksi tai neljä  DB-3 tai SB-2 pommittajaa olisi hinannut tuon panssarin ilmaan, ja hinannut sitä kuin valtavaa liitolentokonetta. Nykyään Lockheed-Martin on kehitellyt tuosta siivestä sellaisen automatisoidun version, jolla kyetään kuljettamaan esimerkiksi Humvee toiminta-alueelle ilman kuljetuskonetta, ja tuo siipi voidaan varustaa myös esimerkiksi keveillä panssarintorjunta-ohjuksilla. Ne voivat olla kauko-ohjattavia tai lentää täysin autonomisesti kohteeseen, ja kun ne saapuvat pudotuskohtaan, niin ne pudottavat sitten nuo ajoneuvot maahan, ja lennähtävät pois. Humvee pysyy niiden pohjassa kiinni eräänlaisella telineellä, joka kykenee kääntymään niin, että ajoneuvo vapautuu sekunnissa.  

Antonov A-40 "lentävä tankki

Ne voivat kuljettaa myös varusteita sekä täysikokoisia lentopommeja tai raketinheittimiä, joten ne voidaan myös valjastaa varsinaisiin isku-operaatioihin.  Elokuvassa “Moon 44” oli mielenkiintoinen ajatus siitä, että mitä jos ihminen valmistaisi joskus eräänlaisen “superversion” vanhasta ideasta, mikä koskee lentävää autoa, ja vaikka ajatus esimerkiksi lentävästä panssarivaunusta tai puskutraktorista voi tuntua aluksi hiukan erikoiselta, sekä käytökelvottomalta ratkaisulta. Mutta kun tätä välinettä ajatellaan vähän tarkemmin, niin se ei varsinaisesti olisi mikään “lentävä telaketju-ajoneuvo”, vaan tuo ehkä kaivoskäyttöön tarkoitettu ajoneuvo vain laskeutuisi maahan sen pohjassa olevien moottoreiden varassa eikä siis missään nimessä lentäisi vapaasti metriäkään. Sen ohjauslaitteiston käyttöliittymä voidaan asentaa vaikka tablettiin, jolloin tuosta autosta ei tarvitse vetää johtoja mihinkään, vaan koko ohjaus voidaan hoitaa langattomasti.

Eli kuten varmaan kaikki tajuavat, niin silloin kyseessä on ajoneuvo, joka vain ajetaan esimerkiksi kuljetuskoneen lastausrampilta ulos, ja sen jälkeen tuon ajoneuvon pohjassa olevat suihkumoottorit pehmentävät sen laskeutumista maahan. Vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa kyseinen varustus olisi asennettu johonkin kaivos- tai metsätyökoneeseen, niin toki tällaiset välineet muuttuvat hyvin nopeasti aseiksi väärien ihmisten käsissä, ja sitten tietenkin myös Venäjän sekä USA:n komentajat kiinnostuivat sitten kyseisestä välineestä, jolla ajateltiin vahvistaa muuten verraten kevyttä laskuvarjo- tai maahanlaskujoukkojen varustusta.

Tuo “lentävä panssarivaunu” olisi oikeastaan aivan tavallinen M1 Abrams tai T-92 panssarivaunu, johon on kiinnitetty sellaiset moottorit, joiden avulla se voidaan suhteellisen pehmeästi laskea esimerkiksi C-5 tai IL-76 kuljetuskoneista maahan. Tuollaisella maahan laskettavalla tankilla oli ajateltu suoritettavan samoja tehtäviä kuin normaaleilla panssareilla, mutta niiden toimittaminen kohdealueelle oli vain toisenlainen. Kun tuota suihkumoottoreilla varustettua tankkia ajatellaan tarkemmin, niin sen etu esimerkiksi laskuvarjolla pudotettavaan versioon nähden on se, että sen pudottaminen rei'ittämällä laskuvarjoa konekivääreillä ei ole niin kauhean helppoa, ja samoin tuolla mallilla on se etu, että se voi välittömästi aloittaa taistelun vihollista vastaan, ja miehistö voi turvallisesti istua sen sisällä, mikä lisää operaation turvallisuutta. Toki on mahdollista pudottaa panssaroitu miehistönkuljetusvaunu miehistön ollessa sen sisällä laskuvarjolla, kuten tekstin alla olevassa liitteessä lukee. Mutta se kuinka turvallista tämä sitten on jää jokaisen oman päättelyn varaan.

Tankki on sen verran painava väline, että se tarvitsee ison laskuvarjon, ja kun tuo varjo avataan, niin sitten pitää noiden miesten mennä panssariin sisään. Ja tuossa operaatiossa sitten saattaa kulua arvokkaita sekunteja, koska varmasti vastapuoli yrittää tuolloin estää tämän välineen käyttöönoton hinnalla millä hyvänsä. Eli he varmaan suuntaisivat  tuollaiselle pudotuspaikalle koko liikenevän kalustonsa, jotta noita panssareita ei voisi ottaa käyttöön, mutta jos miehistöllä olisi mahdollisuus istua panssarissa, joka on välittömästi valmis taisteluun, niin silloin olisi vihollisella vähemmän mahdollisuuksia puuttua tuohon operaatioon. Eli eivät ne insinöörit mitään tyhmiä miehiä ole, vaikka jonkun mielestä nämä ihmiset ovat jotenkin turhia henkilöitä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Antonov_A-40

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Lentävä siipi Ho-229 sekä sen vaikutus myöhempään ilmailuun

GO-229 1950-luvulla USA:ssa

Horten HO IX tai Horten HO-229 joka tunnetaan myös nimellä Gotha GO-229 oli aikanaan edelläkävijä, ja kone mitä pidetään ehkä yhtenä maailman ensimmäisistä STEALTH-lentokoneista, joita aikoinaan pidettiin maailman suurimpana sotasalaisuutena. Nuo koneet on muotoiltu siten, että niiden pinnasta heijastuva tutkasätely hajoaa ilmassa, mikä estää tutkaa saamasta kaikua tuosta koneesta. Kuten varmaan arvaatte, niin tämä projekti toteutettiin aikoinaan vasta toisen maailmansodan lopulla. GO-229:n suunnittelivat Hortenin veljekset Walter ja Reimar, joista jälkimmäinen on koneen pääasiallinen ideoija.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Horten_Ho_229

Vasta vuonna 1944 tuon koneen ainoa prototyyppi sai sitten ensilentonsa, ja sodan jälkeen tuo kone siirrettiin USA:an, missä sitä käytettiin hyödyksi YB-49:n suunnittelussa. Kuitenkin nuo lentävän siiven ratkaisuun perustuvat lentokoneet eivät koskaan ole jostain syystä yleistyneet, vaikka niiden suhteellinen kuorma on paljon suurempi kuin perinteisesti muotoiltujen lentokoneiden lastin kantokyky on. Tämä johtuu siitä, että lentävä siipi omaa paljon suuremman kantopinnan kuin muut lentokoneet, ja sen lentoaika on paljon pidempi kuin vastaavan kokoisten perinteisesti muotoiltujen lentokoneiden on.

Sen vuoksi tällaisen koneen kyky kuljettaa lasteja on paljon suurempi kuin normaalien lentokoneiden. Kun puhutaan tuon koneen STEALTH-ominaisuuksista, niin niiden muotoilu ei aivan täytä nykyaikaisen STEALTH-koneen mitoitusta. Koneen nokka sekä turbiinien ilmanottoaukot on muotoiltu siten, että tutka saa kaiun sekä koneen nokasta että turbiinin kompressorin siivekkeistä, joten suoraan noita GO-229 koneita ei voida enää pitää STEALTH-hävittäjänä, vaikka toki sen havaitseminen on vaikeampaa kuin perinteisen lentokoneen.

Puu on periaatteessa aivan hyvä materiaali STEALTH-koneita ajatellen, koska radioaallot menevät suoraan sen läpi, jolloin siitä ei välity kaikuja tutka-antenniin. Mutta toisaalta tuo kaiku tulee puisessa koneessa lähinnä polttoainetankin antavat pääasiallisen kaiun, joten niiden muuttaminen muovisiksi varmasti vaikeuttaa koneen havaitsemista, koska radioaalto teoriassa kulkee tuon muovin lävitse, mutta tietenkään ongelma ei ole aivan niin yksinkertainen, koska radioaallot itseasiassa varaavat kohteen sähköllä, ja tuolloin vasta syntyy paljon puhuttu kaiku.

Mutta kun tuo HO-229 aikoinaan valmistettiin, niin sen ajateltiin ehkä silloin kääntävän ilmasodan kulun, mitä tuo kone ei koskaan kuitenkaan tehnyt. Syynä saattoi olla koneen alhainen valmistusmäärä, eli yksi lentävä prototyyppi ei sodan kulkua voisi kääntää, jos se on varustettu perinteisillä aseilla, mutta saattoi olla niin, että Hortenit eivät edes suunnitelleet lentokonetta vaan ohjusta, jolla olisi voitu toimittaa ydinpommi tai kemiallinen ase New Yorkiin tai Washingtoniin. Kun tässä käytän numeroa yksi, puhuttaessa valmistusmääristä, niin en tiedä, että olisiko mahdollista, että kaksi tai yksi noista koneista koottiin amerikassa.

Eli kun puhutaan tuosta “Amerika bomber” suunnitelmasta, missä HO-229-koneesta kehitetty neljällä suihkumoottorilla varustettu lentävä siipi olisi lähetetty kohti USA:n Atlantin puoleiselle rannikolle ydinpommi mukanaan, niin toki tuo pommi olisi voitu asentaa tavallisella tavalla toimivaan pommikoneeseen. Tuolloin kyseinen kone olisi pudottanut pommin kuten normaali lentokone, tai sitten se olisi voitu asentaa ohjukseen, joka olisi sitten lentänyt kohteeseen ja räjähtänyt siellä. Kyseessä olisi ollut oikeastaan vain tavallisuudesta poikkeavalla tavalla muotoiltu V-1-pommi, joka olisi voinut aiheuttaa pahaa tuhoa USA:n itärannikon kaupungeissa.

HO-229 pommiversio olisi sitten varustettu samanlaisilla moottoreilla kuin V-1-pommit, ja niiden avulla olisi voitu iskeä myös Skotlannin kaupunkeihin. Kyseinen “Horten-pommi” olisi ollut sellainen, että siinä olisi ollut yhdestä neljään läppämoottoria, ja ne olisi voitu ampua kohteeseen esimerkiksi Pohjanmerellä olevista laivoista tai sitten hinata ilmaan Heinkel- tai muulla pommikoneella, jonka jälkeen ne sitten olisi ohjattu kohteisiinsa.

YB-49

Jos oikein paljon mielikuvitusta olisi käytetty, niin noissa koneissa olisi voinut olla TV-kamera nokassa, ja sitten maassa olevan miehistön tehtävä olisi ohjata tuo kone kohteeseen tuon TV-kuvan perusteella. Kun puhutaan nykyaikaisesta STEALTH-koneesta, niin voidaan sanoa, että tietenkin ne ovat huomattavasti kehittyneet tuon puukoneen päivistä. Tietenkin on tullut joskus mieleen, että tuota ratkaisua saatettaisiin käyttää myös esimerkiksi rakettilentokoneessa, missä olisi tietenkin käytettävä lämpökilpeä sekä rakettimoottoreita. Tuossa mallissa koneen siipitankkeihin lastataan hapetin sekä polttoaine, jolloin voidaan toteuttaa kompakti avaruuslentokone, mikä laukaistaan avaruteen esimerkiksi Atlas-raketin nokassa.

Mutta kun mietitään sitä, mihin tuota GO-229:stä peräisin olevaa ratkaisua voidaan hyödyntää, niin yllättäen voidaan ajatella, että ehkä tulevaisuudessa tällaiseen koneeseen asennetaan ydinreaktori, ja suihkumoottorien paikalle magneettiset hiukkaskihdytintekniikkaan perustuvat WARP-moottorit, joiden avulla sitten rakennetaan todellisen elämän “Millenium Falcon”. Näet joidenkin UFO-uskovien mielestä tuo idea tähän koneeseen on peräisin jostain pudonneesta UFO:sta, joka sitten oli päätynyt saksalaisten tai amerikkalaisten käsiin. Eli ehkä tuo kone ei oikeasti ollut saksalaisten ideoima, vaan piirustukset olivat tulleet amerikkalaisilta, jotka halusivat, että Hitler ei surmaisi noita insinöörejä, joita haluttiin kuulustella siitä, kuka oli välittänyt amerikkalaista ilmailu tai aseteknologiaa saksaan.

Kun puhutaan esimerkiksi eräissä laitoksissa kuten AREA-51:ssä testattavasta käänteentekevästä ilmailu tai sotilastekniikasta, niin tarinan mukaan noita laitteita suunnittelevista henkilöistä käytetään peitenimeä “believers”, joka olisi loistava peitenimi mille hyvänsä tekniselle ryhmälle. Tietenkin STEALTH saa aikaan sellaisia ajatuksia, että kyseessä olisi ehkä jotenkin salainen tekniikka, mutta kuitenkin voidaan sanoa tuon tekniikan olevan melko hyvin tunnettua, ja yksi mielenkiintoisimmista ratkaisuista olisi rakentaa normaalin hävittäjän kaltainen kone.

Tuon koneen peitetään esimerkiksi keramiikalla, mitä radioaallot läpäisevät hyvin, ja tuon radioaaltoja läpäisevän kerroksen alla on pienillä pyramideilla päällystetty runko, jotka saavat nuo radioaallot kimpoilemaan välissään, jolloin ne heikentyvät, jolloin koneen havaintoetäisyys tutkasta laskee. Eli STEALTH ei tarkoita sitä, että kone olisi näkymätön tutkalle, vaan että sen havaintoetäisyys sekä sitä kautta vihollisen varoitusaika saadaan pienemmäksi, jolloin sen kyky reagoida uhkaan laskee. Mutta nykyään STEALTH-koneiden taktinen iskukyky on kasvanut, ja niitä ollaan varustettu esimerkiksi ELF-taajuudella toimivilla erittäin tarkasti suunnatuilla tutkilla, joilla ne sitten kykenevät etsimään esimerkiksi maan alla olevia komentobunkkereita sekä hyökkäämään niitä vastaan erittäin tehokkaasti, ja samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös sukellusveneiden etsintään sekä tuhoamiseen, mikä laajentaa STEALTH-koneiden käyttöaluetta.

Alla on 45 minuuttia kestävä filmi tuosta koneesta.

https://www.youtube.com/watch?v=MqgfjXaJxV8

kirjabloggaus.blogspot.fi