Kulttuurivaikuttaja Jörn Donnerin tyly arvio politiikan kärkikaartista on varmaan ihan oikea.

Jörn Donner on maamme kirjailijoiden
kärkinimiä.

Jörn Donner arvostelee Timo Soinia sekä politiikan kärkikolmikkoa kovin sanoin, tai aiankin niin mediassa lukee. Itse kyllä pidän tuota arvostelua melko kiihkottomana, ja aika tavalla pehmeitä ilmaisuja Donner kyllä noista ihmisistä käyttää. Toki tuo viittaus esimerkiksi tabletteihin voi olla kyllä ihan hyvä huomio, koska me kaikki varmaan odotamme ulkoministerin olevan kiinnostunut maailman asioista muutenkin kuin vain omien alaistensa kirjoittamien raporttien muodossa. Itse olen sitä mieltä, että Donner varmasti on loistava ajattelija sekä se, että hän on ruotsinkielinen saattaa näkyä tuossa hallitukseen sekä varsinkin perussuomalaisiin kohdistuvassa kritiikissä.

Mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että melko laimeaa tuo kritiikki kuitenkin on siihen nähden, mitä se olisi voinut olla, ja toki tämä nykyinen poliitikkojen kärkikaarti on todella harmaata massaa, mistä sitten tietenkin kielii esimerkiksi se, että maassamme väännetään kättä jostain sellaisesta kuin sukupuolineutraali avioliitto, mitä ei toki muutamia vuosia sitten olisi edes voitu kuvitella. Mutta muuten nuo tämän ja edellisen hallituksen repäisyt ovat varmasti aiheuttaneet enemmän haittaa kuin hyötyä poliitikoille, jotka kamppailevat siitä, kuka pääsee eniten televisioon kertomaan kantaansa meille kuolevaisille ihmisille. Ja tuossa sitten on helppo tehdä virheitä, jotka kostautuvat myöhemmin ikävänä julkisuutena. 

Maamme eduskunta on menettänyt täysin arvovaltansa, koska sen asenne esimerkiksi Moskovaa sekä Brysseliä kohtaan on ollut liian alistuva, eikä maassamme vallalla oleva poliittinen melankolia ole edes alkanut kadota. Kun ajatellaan esimerkiksi pakkoruotsina tunnettua asiaa, niin maassamme tietenkin voidaan aina keskustella tuostakin asiasta ilman, että kenenkään tarvitsee sen takia ajaa hiuksiaan pois. Ja kun vaikka kuinka haluaisimme vaikuttaa johonkin asiaan, niin me suomalaiset olemme kuitenkin melko pidättyvää kansaa, mikä sitten näkyy siinä, että meillä ei ole mitään sellaista mellakointi perinnettä, kuin mitä on esimerkiksi monissa keski- tai eteläisen euroopan valtioissa.

Me vanhempi väki olemme tietenkin joutuneet lukemaan pakkoruotsia, mikä ei silloin tuntunut mukavalta, mutta kuitenkin sen kirjoitin aikoinaan YO-kokeessa. Se näet oli silloin yksi pakollisista aineista, ja sanotaan että jos ihminen osaa hyvin ruotsia tai hänellä olisi siihen hyvät mahdollisuudet perehtyä esimerkiksi ruotsinkielisellä paikkakunnalla olevan mökkiympäristön kautta, niin silloin hänellä olisi siinä sitten oikeasti kiitettävän sauma, ja ainahan kielitaitoa kysytään. Mutta pakollisuus tekee tuosta ”toisesta kotimaisesta” joillekin ihmisille pakkopullaa, jota on pakko sitten sietää. Itse oli peruskoulussa ihminen, joka ei pitänyt tuosta aineesta, mutta muuten minulla ei mitään ruotsalaisia tai ruotsia puhuvia ihmisiä vastaan ole, ja he eivät ole äidinkieltään valinneet.

Maassamme nämä koulupiirit sekä kotikielen valitsevat tuon lapsen vanhemmat, ja hänen pitää se sitten vain niellä. Kun ajatellaan tuota ruotsin valitsemista äidinkieleksi, niin voin sanoa että heillä sen helpompaa ole saada opiskelupaikkoja kuin suomea äidinkielenään puhuvilla, koska tuo ruotsinkielisen peruskoulun käyminen antaa opinto-oikeuden vain ruotsinkieliseen oppilaitokseen. Ja mitä sitten esimerkiksi jatko-opinnoilla tarkoitetaan, niin se ymmärretään normaalina ammattikouluna tai lukiona, jos tarkoitetaan peruskoulun jälkeen tulevaa haku mahdollisuutta.

Kun puhutaan Jörn Donnerista ihmisenä, niin hän on todella pitkän poliittisen uran tehnyt ihminen, ja hänellä on varmaan todella paljon sanottavaa sekä suomen- että ruotsinkielisille. Ja omasta mielestäni esimerkiksi maamme lehdistön ikään kuin yllyttävä asenne tiettyihin ääriryhmiin on todella ikävää luettavaa. Eli kun keskustellaan poliittisten päättäjien puheista, niin tietenkin heillä on oikeus sanoa sanottavansa, mutta tietenkin on olemassa sellainen raja, missä puhutaan esimerkiksi väkivaltaan yllyttämisestä. Kun puhutaan esimerkiksi maamme idänsuhteista, niin tietenkin olisi mukavaa saada Karjala takaisin, mutta sitä pitää pyytää silloin kun Venäjällä on halua siitä keskustella.

Samoin se että Vladimir Putin esimerkiksi uhkaa Ukrainaa, ei saa muuttua sellaiseksi tilanteeksi, missä suomalaiset sitten alkavat hyökkäillä tavallisia venäläisiä vastaan, koska silloin se antaa Kremlille syyn lähteä puolustamaan kansalaisiaan. Kuitenkaan emme saa alistua tuollaisessa tilanteessa, koska se sitten taas ikään kuin rohkaisee Kremliä aloittamaan samanlaiset toimet Suomea vastaan. Ja kun puhutaan solidaarisuudesta sekä avun antamisesta toiselle, niin voidaan sanoa että jos emme sitä itse anna, niin silloin jos me itse olemme vaikeuksissa niin apua on turha odottaa. Tuon takia meidän pitää joskus tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäviä. Eli aina on olemassa sellainen vaihtoehto, että maamme uhraisi joitakin kansalaisiaan miellyttääkseen Putinia, mutta voidaan kyllä vähän epäillä sitä, että hyväksyykö Putin tuollaista uhria?

Miksi hän lähtisi sitten palvelemaan maamme poliittisen johdon tarkoituksia, jos he jotain uhreja sitten sinne Venäjälle tarjoilevat? Tietenkin esimerkiksi sisäministeri Yrjö Leino aikoinaan pidätti joukon suomalaisia, ja tarjosi heitä Stalinille, mutta hän kieltäytyi kunniasta saada teloittaa nämä ”Leinon vankeina” tunnetut henkilöt. Tuo tapa että vastustajalle ei tehty palveluksia on peräisin turkin sulttaanilta, joka otti omaan henkikaartin lapsia, joita kristityt olivat hänelle tarjonneet ikään kuin lunnaiksi.

Noista lapsista koulutettiin kammottuja janitsaareja, jotka kuitenkin vuosiatojen kuluessa veltostuivat. Mutta Konstantinopolin valtauksen yhteydessä he vielä olivat voimissaan. Myöhemmin nämä sotilaat värväsivät alaisia, ja sitten heille alkoi kaljamaha kasvaa, kun nämä entiset valiosotilaat muuttuivat käskijöiksi. Mutta tämä kirjoitus on taas hiukan rönsyilyt, ja tietenkin Donnerin ajatukset ovat todella hienoa luettavaa, ja piristävät tätä tämän hetken melankoliaa todella paljon.

Tämä poliittinen melankolia ilmenee siinä, että juuri mitään ei poliittisella kentällä ole tapahtunut, lukuun ottamatta eräiden kansanedustajien ravintolailtojen päätöksiä, mutta ne tapahtuivat viime vaalikaudella, joten nyt sitten seuraa varmaan tapahtumaköyhä poliittinen kausi, jossa tilanne USA:n ja Venäjän välillä joko kiristyy tai noiden maiden välit lämpenevät, ja tuo sitten riippuu siitä, kuinka paljon Trump ja Putin toisistaan pitävät. Ja viimeistään kahdeksan vuoden päästä presidentti vaihtuu USA:ssa, ja sitten taas seuraa noiden maiden välien uudelleen arviointivaihe, kuten aina presidenttien vaihtuessa seuraa, koska heillä kaikilla on ollut vähän oma linja ulkopolitiikassa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jorn-donner-suomii-kovin-sanoin-karkipoliitikkoja-kun-naen-nama-kolme-miesta-minua-oksettaa/6252344

metsantarinoita.blogspot.fi

Amerikan poliittisen kulttuurin omituisuuksia: Miten ihminen voi saada enemmän ääniä, mutta hävitä samalla vaalit?

Amerikkalaisen poliittisen kulttuurin ominaisuuksiin kuuluu sellainen erikoisuus, että presidentinvaaliehdokas voi saada enemmän ääniä kuin toinen, mutta hävitä silti vaalit. Kun puhutaan siitä, miten ja miksi tuo on mahdollista, niin täytyy tuntea amerikkalainen poliittinen järjestelmä. Siinä kaikki osavaltion valitsijamiehet tai heidän äänensä menevät enemmän ääniä saaneen ehdokkaan taakse. Tuon tavan tarkoitus on heikentää presidentin asemaa sisäpolitiikassa. USA:n presidentti on siis todellisessa elämässä valtion ulkopolitiikan sekä liittovaltion tasoisten aseellisten lainvalvotavirastojen sekä toimeenpanoelinten kuten asevoimien ylipäällikkö, ja siksi hänellä on erittäin suuri sisäpoliittinen valta.

Näet asevoimien tiedusteluelimet kuuluvat samalla hänen komentoonsa. Eli todellisuudessa esimerkiksi NSA:n työntekijät vastaavat työstään asevoimien komentajan kautta presidentille. Sen takia NSA:n tapa kerätä tietoa huolettaa monia. Eli tuo valta tulee siitä, että noiden tiedusteluviranomaisten keräämää tietoa voidaan käyttää poliittisten vastustajien mustamaalaamiseen. FBI taas ei ole vastuussa presidentille, vaan oikeusministeriölle ja sen toimialueeseen kuuluu rikostutkinta koko liittovaltion alueella tapauksissa, jossa henkilön epäillään harjoittaneen rikollista toimintaa usean osavaltion alueella sekä sellaisissa tapauksissa että osavaltion viranomaiset pyytävät siltä virka-apua. Kuitenkaan presidentti ei omassa kampanjoinnissaan saa käyttää liittovaltion viranomaisten apua, lukuun ottamatta julkisia lähteitä. Ja kummankin osapuolen pitää saada sama aineisto käyttöönsä, myös silloin kun toinen ehdokkaista on istuva presidentti.

Ja karanneiden vankien takaa-ajo taas kuuluu liittovaltion sheriffien toimivaltaan, ja he saavat pyytää siihen asevoimien apua. Mutta kuten tiedämme, niin sisäpoliittinen valta tuossa maassa kuuluu kongressille sekä osavaltion parlamentille. Mutta kuten tiedämme, niin tuolla valkoisen talon hallitsijalla on ulkopoliittinen päätösvalta. Hänen istumisaikojaan on rajattu kahteen vaalikauteen, koska tuolla taataan vaihtuvuus tuossa tällä hetkellä maailman mahtavimmassa virassa. Kyseinen tapa on johtanut siihen, että presidenteillä on tapana lykätä ikävät päätökset vasta toisella vaalikaudella.

Sen takia noita vaaleja, missä istuva presidentti on mukana ehdokkaana on pidetty jostain syystä vähän "välivaaleina", koska jos ensimmäisen istuntokauden jälkeen joku menee ikään kuin katkaisemaan presidentin valtakauden, joka tässä tarkoittaa aikaa, minkä hän on virassaan, joutuu hän sitten tekemään päätöksiä, jotka on varattu presidentin toiselle istuntokaudelle. Tuo aika on korkeintaan kahdeksan vuotta, ja sen jälkeen on edessä auttamattomasti valkoisen talon isännän tai emännän vaihtuminen.

Tuo kahden vaalikauden tapa on tarkoitettu siihen, että toisen kauden aikana voi presidentti tehdä päätöksiä ikään kuin riippumattomana gallupeista tai kannattajista. Kuten tiedämme niin kaikki tällaiset asiat ovat USA:ssa suurta showta, mihin kuuluu erilaista loanheittoa, ja tuo tapa on sitten hiipinyt myös suomalaiseen politiikkaan. Eli kuten tiedämme, niin sopupelit eivät saa ihmisiä kiinnostumaan politiikasta, joten jotain pitää keksiä, jotta nimenomaan jokaisen ehdokkaan oma numero on siinä äänestyslipussa, ja sen takia esimerkiksi USA:ssa vaalikampanjat ovat perinteisesti erittäin likaisia, eli niissä puidaan vastapuolen virheitä sekä käydään läpi myös hänen uraansa.

Ja tuossa mallissa sitten on hyvin tärkeää, että jokaiseen mahdolliseen kysymykseen löytyy vastaus, mikä miellyttää äänestäjiä. Tapa että osavaltiossa voittanut kandidaatti saa taakseen koko osavaltion valitsijamiesten äänet tietenkin takaa sen, että isoissa osavaltioissa tietenkin kamppaillaan verissä päin, ja jotkut osavaltiot tietenkin lasketaan vastapuolelle menneiksi. Ja yksi tärkeimmistä sitten tietenkin on Kalifornia, josta tulee kaikkein eniten valitsijamiehiä, ja olen kuullut sanottavan, että jos ehdokas saa Kalifornian valitsijamiehet taakseen, on hän puolitiessä voittoon tuossa ehkä läntisen  maailman kiinnostavimmassa vaalissa.

elainasiaa.blogspot.fi