Showing posts with label työnteko. Show all posts
Showing posts with label työnteko. Show all posts

Tuesday, February 7, 2017

Ihmisrobottien käytöstä sekä inhimillisestä toimintamallista: eli miksi ihminen otetaan töihin pelkästään potkujen takia?


Vaikka ihmisrobotteja pidetään usein pelkästään tieteiskirjallisuuden luomuksina, niin toki maailmassa on miljoonia ihmisiä, joiden toiminta kyllä täyttää tämän määritelmän täysin. Ihmisrobottien luomiseen ei juuri mitään tekniikkaa tarvita, ja esimerkiksi liukuhihnatyö on hyvin paljon robottien tekemän työn kaltaista, joten juuri tällaisia yksinkertaisia työtehtäviä teetetään välillä ihmisillä, joita sopeutetaan työyhteisön kautta yhteiskuntaan. Yksi noista ihmisrobottien alalajeista ovat vammaiset, joita käytetään erilaisissa aputehtävissä työpaikoilla. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole sitä vastaan että työpaikalla on henkilöitä, jotka ovat rajoitetusti oikeustoimikelpoisia. Nämä henkilöt on otettu työhön, jotta he sopeutuisivat työyhteisöön ja yhteiskuntaan. Kuitenkin monesti käy niin, että nuo työtehtävät ovat lähinnä WC:n siivoamista sekä muita aputöitä.

Jos vammainen tiuskii muille, niin se johtuu siitä, että hänelle itselleen on tiuskittu. Ja tämän takia pitää tietenkin näitä henkilöitä ymmärtää.  He ovat toki ihmisiä kuten me muutkin, mutta kuitenkin hiukan kritisoisin noiden ihmisten käyttöä erilaisissa melko vastuullisissa työtehtävissä, koska he eivät koskaan kykene soveltamaan saamiaan käskyjä, ja siksi he ovat todella ärsyttäviä, jos noille ihmisille annetaan jotain tehtäväksi. Tietenkin vammaisia pitää aina ymmärtää, mutta kuitenkin on olemassa jokin raja myös sillä, että mitä heillä saisi sitten teettää. Tällä tarkoitan sitä, että tuollaisten henkilöiden kohdalla olisi muistettava se, että "herrojen elkeet tarttuvat renkiin", ja jos hän sitten pääsee jossain esimiesasemaan, niin silloin tietenkin hän muuttuu sellaiseksi, mitä muut ovat häntä kohtaan olleet.

Vammaisten tekemät työtehtävät ovat usein melko yksinkertaisia, mutta ne pitävät sisällään toistuvia nostoja sekä liikkeitä, joiden takia työtehtävä saattaa olla fyysisesti melko raskas varsinkin pidemmän päälle tehtynä. Kuitenkin kun työhaastatteluun tullaan, niin ideana varmasti olisi, se että haastatteluun saapuisi se henkilö, joka töihin on tulossa. Eikä niin että tuosta yhteisöstä paikalle saapuu joku "asiakkaiden edustaja", joka sitten ei itse näitä töitä saavu tekemään. Tuolloin olisi varmaan hyvä painottaa sitä, että jos ihminen ei itse noita töitä tee, varmasti lupaa joskus muita kuin sitä, mitä toinen pystyy tai jaksaa tehdä. Oma lukunsa olisi sitten myös vammaisten tekemän taiteen kuten kirjoitusten ja tekstien varastaminen sekä käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin. Tällä tarkoitan sitä, että muutamia kertoja on vastaan tullut jonkinlaisia päiväkirjoja, joita on julkaistu, ja joiden julkaisemisesta  ei välttämättä ole pyydetty lupaa tekstin kirjoittajalta itseltään.

Kun vammainen henkilö sitten esimerkiksi tekee jotain ohjaukseen liittyviä tehtäviä, niin silloin tietenkin ideana olisi sellainen asia, että hän jotenkin kunnioittaisi noiden ihmisten tahtoa, mutta jostain syystä tuollainen henkilö sitten aina kehittää sellaisia ajatuksia, että ainoa mahdollinen toimintatapa, millä asioita hoidetaan, on se mitä hänelle on opetettu. Ja tuo sitten saa varmasti aikaan vihaa tai ainakin kummastusta, kun tuollainen ihminen sitten alkaa jakaa oppimiaan asioita toisille, niin hän on kuin joku magnetofoni, joka ei mitään muuta osaa tehdä, kuin hokea sitä, mitä muut ovat hänelle sanoneet. Tietenkin on erittäin hyvä asia, että tuo henkilö seuraa saamiaan ohjeita, ja opettaa ihmisille sitä, mitä hänen on käsketty opettaa, mutta kuitenkin esimerkiksi tiettyjen työtehtävien kohdalla on aina pakko hiukan soveltaa saatuja ohjeita, jotta tehtävät saadaan suoritettua, kuten ne pitää suorittaa.

Mutta vammaistyössä on sellainen ikävä kääntöpuoli, että heitä käytetään jatkuvasti törkeästi hyväksi esimerkiksi matalapalkkaisilla aloilla, missä heidän ainoa tehtävänsä on esimerkiksi toimia jonkun yhtiön kulissina, jotta he voivat näyttää olevansa hyviä ihmisiä. Ja tietenkin myös työtehtävät ovat aina erittäin yksinkertaisia, ja niissä ei varmaan kukaan edes koskaan tule viihtymään. Kun puhutaan esimerkiksi vammaisten ihmisten käytöstä sairaaloiden apuhoitajina, niin se ei välttämättä ole mitenkään kovin mukava asia, että vaikka heidän työhönsä ei muuta kuuluisi kuin liinavaatteiden vaihtoa sekä pölyjen pyyhintää, niin toki aina löytyy esimerkiksi hoitajia, joiden mielestä kaikki työt voidaan teettää heillä.

Suurin osa sairaanhoitajista on ihan rehellisiä ihmisiä, mutta kuitenkin aina löytyy joku päihteiden väärinkäyttäjä tai sitten muuten välinpitämätön henkilö, joka sitten kehittelee mielessään mallin, jossa hän teettää myös lääkkeiden jakamista tai pistämistä noilla apulaisillaan, ja silloin varmasti on potilasturvallisuuden vaarantamisesta kysymys. Vammaisten työntekijöiden ongelma on siinä, että heitä on helppo käyttää hyväksi. Kun toinen ei ymmärrä oikeuksiaan, tai edes osaa tai saa mistään apua, niin silloin edessä on sellainen houkutteleva mahdollisuus, että noita henkilöitä aletaan säälittä riistää, eli heillä teetetään esimerkiksi omia siivousvuoroja tai muuta vastaavaa.

Vaikka periaatteessa rajoitetusti oikeustoimikelpoisen henkilön kohdalla pitää työvuorot sekä työssäkäyntiä koskevat asiat käydä hänen edunvalvojansa kanssa läpi, niin silti aina välillä vastaan tulee edunvalvoja, joka ei sitten välitä yhtään mistään, mitä hänen suojissaan oleville henkilöille sitten tehdään. Ongelmia tulee eteen silloin kun vammainen ihminen sitten toimii toisille ohjaajana. Hän saattaa oikeasti kuvitella, että kaikki ihmiset oikeasti haluavat olla töissä 24/7, ja yksi kaikkein inhottavimmista asioista tietenkin on se, että vammaisen henkilön ajantaju saattaa olla jotenkin muuttunut niin, että hän ei käsitä kuinka kauan työtä joku tekee jossain kohteessa.

Joten tuolloin saattaa sitten käydä niin, että tuo henkilö  oikeasti uskoo rappukäytävän vievä ihmiseltä noin minuutin verran, tai sitten voi joku muun yhtiön työntekijä sitten käydä sanomassa, että myös hänen kohteessaan pitää käydä tekemässä työtä, eli hän työntää toiselle henkilölle omia tehtäviään tai pahimmillaan jää itse istumaan taukohuoneeseen ja laittaa toisen tekemään työt yksin. Eli hän esiintyy tuolloin usein työnjohtajana, jolloin toisen tehtäviin kuuluu kaikki työt ja toinen vain pomottaa vieressä. Ja tietenkin usein potkut annetaan puhelimitse sekä tekstiviestillä.

Kyseinen tapa tietenkin varmaan tuntuu työnjohtajasta mukavalta, mutta todellisuudessa kyse on törkeästä käytöksestä. Samoin vammaisiin työntekijöihin kohdennetaan usein sellaista eristämistä, mitä ei missään muualla voida hyväksyä. Eli saattaa olla niin, että heille ei puhuta koko työpäivän aikaan sanaakaan, tai he saavat tehdä työtään aivan yksin. Ja jokaisessa paikassa sitten vielä käydään ikään kuin näyttämässä, että nuo henkilöt ovat palkkatukityössä.

Tuo tarkoittaa sitä, että mitään tarvetta heidän sopeuttamiseensa työyhteisöön ei ole olemassa, kun sitten palkkatukityön loputtua nuo henkilöt eivät sitten enää töihin tulekaan, joten mitään heidän kanssaan ei tarvitse sitten tehdä. Ja onhan se työnjohtajillekin eli noille vakituisille työntekijöille tärkeää, että palkkatukilaisten kanssa ei kaveerata, niin eron hetkellä ei sitten noita ihmisiä jäädä kaipaamaan. Eihän se olisi mukavaa, jos tuollaisen työläisen perään jäädään itkemään. Ja siinä voisi varmaan mennä talviloma piloille, kun siitä apulaisesta ruvetaan puhumaan mukavia asioita. Arvatkaa meneekö sitten kokonaan niille todellisille kavereille sekä erityisesti tulevalle puolisolle pyhitetty Rukan loma pilalle, kun joku esittää sellaista, että voisiko tuo "tsupparipoika" tulla mukaan bilettämään?

Törkeimmät teot, mitä "ihmisrobeteilla" on teetetty ovat erilaiset radioaktiiviseen aineeseen liittyvät tehtävät, joihin kuuluu myös Chernobylin raivausoperaatio, jossa ilmeisesti sekä poliittisia vankeja sekä erilaisissa laitoksissa eläviä henkilöitä oli käytetty ikään kuin robotteina raivaamaan reaktorin kattoa. Vaikka heillä oli käytössään kullalla vuoratut suojapuvut sekä kaasunaamarit, niin säteily on surmannut kaikki nuo henkilöt, jotka silloin taistelivat tuota radioaktiivista säteilyä vastaan. Ja ylipäätään sota tietenkin on asia, missä käytetään sellaisia menetelmiä, että ihminen ikään kuim muutetaan robotiksi, jonka on pakko sitten tehdä kaikki asiat, mitä esimies käskee heidän tehdä.

Mäkki: Mikset tahdo olla mun kaa

https://www.youtube.com/watch?v=9TD92WSSNrs

Kauko Röyhkä: Paha maa

https://www.youtube.com/watch?v=aLUsDyBSFT0

marxjatalous.blogspot.fi

Sunday, December 11, 2016

Kauppaketjujen hankkima "kotimainen" ruoka voidaan valmistaa todellisuudessa ulkomailla, niin että prosessia valvotaan Suomesta, ja paikallinen työväki työskentelee tehdassaleissa.

Kauppaketjujen ei ole järkevää antaa yksittäisiä tuotteita koskevia hintatietoja ulos, koska siitä voidaan laskea tuotteesta saatava voitto eli katetuottoa, ja samalla myös esimerkiksi tuotteen kuljetuspalveluiden saama voitto tai heidän hintansa paljastuu. Riittää kun saadaan tietää alkuhinta, ja sitten vähennetään arvoketjun lopussa olevan kaupan ottama tuotto ja muut menot, niin saadaan selville kuljetuspalvelun perimä hinta. Tuolla tiedolla voi olla merkitystä silloin, kun hankitaan tuotteita suuria määriä, ja sitten valitaan kuljetuspalvelua, sekä osittain myös tuotteen alkuperämaata.

Jos vaikka halutaan tuottaa lihaa halvalla esimerkiksi pääkaupunkiseudun markkinoille, niin silloin tietenkin tuote voidaan tuottaa Virossa tai kauempana kuten , jolloin esimerkiksi karjan kasvatus kustannukset ovat paljon pienempiä kuin Suomessa. Sen jälkeen nuo eläimet voidaan teurastaa tuolla kaukana Suomesta, ja sitten niiden liha voidaan tuoda suomalaiseen lihankäsittelylaitokseen, jossa se leikataan tilaajille. Tai sitten voidaan tehdä sellaisia asioita, missä voidaan kyllä alkaa keskustella, että onko tuo tuote oikeastaan suomalaista ollenkaan. Eli nuo lihat sitten jalostetaan myös tuolla kaukana, ja sitten laaduntarkkailun suorittaa suomalainen työntekijä. Muu työvoima taas voi aivan hyvin olla paikallista väkeä.

Näin on ymmärretty sellainen asia, että maku on se, mikä tuotteessa ratkaisee, eikä suinkaan se kuka tarkalleen ottaen on sen valmistanut. Joten nykyaikaisen elintarviketeollisuuden kannattaa tuotannollisista syistä siirtää tuotantoaan tuonne kauas etelään, jossa se voi tuottaa tuotteitaan paljon halvemmalla kuin mitä suomessa sijaitsevan tuotantolaitoksen olisi mahdollista toimia. Ja kuten varmaan arvaatte, niin Internet tekee mahdolliseksi sen, että noissa tuotantolaitoksissa olevia koneita voidaan valvoa sekä ohjata Suomessa olevasta toimistosta, niin että noissa tehdassaleissa on vain hätäkytkimet, jotta liukuhihnat saadaan pysähtymään ajoissa, jos jonkun käsi esimerkiksi jää liukuhihnan väliin,

Tässä ratkaisussa Suomessa istuvat työnjohtajat sekä prosessinvalvojat näkevät omilta tietokoneruuduiltaan saman, kuin mitä he näkisivät paikan päällä olevasta toimistosta tai valvomosta. Ja myös kuulutukset voidaan hoitaa etänä, eli tietokoneiden sekä etäyhteyksien avulla työnjohto voi toimia pitkien matkojen päästä. kuin he olisivat itse paikalla, ja tuotteista voidaan ottaa laserin avulla spektroskooppinen kuva, jossa näkyy tarkalleen se, mikä on tuotteessa olevien alkuaineiden suhde, ja siitähän maussa on lopulta kysymys, ja tuo sitten tietenkin takaa noiden tuotteiden virheettömyyden.

Tuolloin massaspektrometri siis käytännössä maistaa tuotetta, ilman että ihminen puuttuu koko prosessiin muuten, kuin siten, että tuotetaan ensin näyte-erä jotain ruokaa, ja kun maistaja antaa kympin, niin sitten tietokone kopioi tuon annoksen muihin tuotteisiin. Eli kun ruuan koe-erää tehdään, niin silloin kaikki raaka-aineet mitataan tarkkuusvaakojen avulla, ja niiden alkuperä merkitään huolellisesti, jott nuo annokset voidaan kopioida helposti massatuotantoon.

Kun tuote voidaan valmistaa halvan tuotannon maassa, ja sitten syväjäädytettynä tuoda markkinoille, niin silloin tietenkin sen laatu paranee, ja kuljetuskustannukset pienenevät, koska tuolla Suomenlahden eteläpuolella voidaan käyttää virolaisia tai puolalaisia yhtiöitä, ja sitten nuo kuljettajat vain ajavat perävaunut suoraan laivojen autokansille, ja itse ottavat satamassa uuden lastin takaisin vietäväksi. Sitten kun laiva tulee Helsinkiin, niin tuo lasti sitten otetaan suomalaiseen rekka-autoon, eli kyseinen perävaunu kiinnitetään nuppiin, ja ajetaan lajittelukeskukseen. Tuon merimatkan aikana sitten rekan tai oikeastaan perävaunun kylmälaitteet pidetään päällä laivan sähköjärjestelmistä saatavan sähkövirran avulla.

 Mutta tämä toiminta voi aiheuttaa eettisiä ongelmia, koska joissakin maissa on puutteellinen eläinsuojelulainsäädäntö, ja siksi tästä asiasta pitää tietenkin keskustella niin, että myö luonnonsuojelijat voivat ottaa tuohon keskusteluun osaa. Samoin on kehitteillä menetelmiä, joilla lihaa voidaan tuottaa soluviljelmien avulla. Tuossa menetelmässä nautojen lihassoluja kasvatetaan kasvatusalustoilla, joissa on ravintoliuosta. Tuolla tavoin saadaan lihaa tuotettua niin, että mitään nautoja ei enää tarvita. Tuota menetelmää on tutkittu sitä varten, että esimerkiksi interplanetaarisilla lennoilla ongelmana on ruuan yksipuolisuus, ja jos lihaa voidaan tuottaa soluviljelmien avulla, niin se toisi kipeästi kaivattua monipuolisuutta astronauttien ruokavalioon.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Thursday, November 17, 2016

Luottotietojen pilaaminen sekä velkojen maksamatta jättäminen on vakava asia

Pikavipit sekä luottotiedot ovat yhdistelmä, jolla voi tuhota oman elämänsä todella tehokkaasti. On paljon ihmisiä, jotka kuvittelevat että velkoja ei tarvitse maksaa, jos odottelee tarpeeksi kauan. Tämä voi pitää osittain paikkansa, mutta se edellyttää tietyn velkajärjestelyprosessin läpikäymistä sekä muuten nuhteetonta elämäntapaa, missä henkilö ei koskaan enää tee rikoksia eli varasta tavaraa tai tee velkaa, mitä hän ei aio maksaa takaisin. 

Jos luottotiedot menevät pilalle  kovin monta kertaa peräkkäin, voi viranomainen katsoa, että henkilö ei yksinkertaisesti osaa hoitaa asioitaan yhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Ja siitä sitten voi tulla sellaisia seuraamuksia, mitä kukaan ei varmasti halua. Samoin velkojen takaajat tai heidän perikuntansa voivat haastaa tuon velallisen oikeuteen, jos hän ei velkaansa pysty hoitamaan tai ei muuten sitä halua maksaa. Tuolloin he voivat syyttää tuota henkilöä velallisen epärehellisyydestä eli petoksesta. 

Mutta jos velallinen on heidän esimiehensä työelämässä, niin silloin nuo takaajat voivat keksiä, että he syyttävät velallista siitä, että hän on pakottanut alaisiaan takaamaan noita lainoja esimerkiksi potkujen uhalla. Ja tuolloin voi seurata syyte aseman törkeästä hyväksikäytöstä, tai jos esimies on luvannut takaajille ylennystä tai muuta sellaista, niin silloin voi tulla eteen syyte törkeästä luottamusaseman väärinkäytöstä. Alaisella on näet oikeus uskoa esimiehen puhuvan totta, ja olevan luotettava myös näissä asioissa, ja tietenkin esimiehen oletetaan olevan luotettava sekä asiallinen, koska esimerkiksi liikkeen hallinto vaatii tietenkin suhteellisen puhdasta rikosrekisteriä. 

Luottotietojen pilaaminen  voi aiheuttaa sen, että liiketoiminnan harjoittaminen on mahdotonta, koska silloin ei kukaan tilaa yhtiöltä yhtään mitään tai anna sille luottoa, koska katsotaan, että sen päätösvaltainen johtaja ei osaa tehdä päätöksiä näistä asioista. Tuolloin voi eteen tulla sellainen asia, kuin liiketoimintakielto joka tarkoittaa sitä, että tuollainen henkilö katsotaan sopimattomaksi toimimaan yrittäjänä. Samoin omaisuus voi mennä hukkaamiskieltoon, mikä tarkoittaa sitä, että henkilö ei saa mennä esimerkiksi kotiinsa. Tuota menettelyä käytetään silloin, kun henkilön epäillään tuhoavan tai lahjoittavan omaisuuttaan joutuessaan ulosoton kohteeksi. 

Samoin esimerkiksi yhtiömuodoista puhuttaessa  ei useinkaan olla mainittu, että myös osakeyhtiön ottamista veloista joutuu yrittäjä itse vastuuseen, jos niiden vakuudeksi on annettu henkilökohtaista omaisuutta. Samoin yrittäjä on itse vastuussa tekemistään vahingoista, joten niitä ei vakuutus korvaa. Samoin kun "businessenkeli" tulee mukaan yhtiöön, niin silloin hän tietenkin haluaa sijoitukselleen vastiketta, ja hänen antamansa lainat pitää tietenkin maksaa ajallaan, tai sitten seuraa yhteydenotto perintätoimistoon, joka panee toimeen oikeudellisen perinnän.

The Pentagon released new UFO documents.

The new documents include interesting details about Apollo 17 moon anomalies. And the interesting drone lights. This is a remarkable and int...