DARPA testaa uusia aistilaajennoksia, jotka voivat mullistaa monia asioita ihmisen elämässä

Taiteilijan näkemys tulevaisuuden
lentokoneesta

DARPA (Defence Associated Research Project Agency) testaa uusia aistilaajennuksia, joiden avulla voidaan esimerkiksi kaikkia taistelukentän sekä myös vaikkapa varastojen alueelle asennettuja valvontalaitteita linkittää saumattomasti niitä käyttävien sotilaiden, poliisien tai vartijoiden käytössä oleviin älylaseihin sekä kuulokkeisiin. Noita uuden sukupolven aistilaajennuksia voidaan käyttää samalla tavoin, kuin Stephen Hawkingin käytössä olevaa puhesyntetisaattoria käytetään. Eli tuossa laitteessa voi olla sellainen käyttöliittymä, mistä henkilö näkee toiminta-alueensa kartan, ja silloin hän voi katseellaan valita sensorin, mitä hän haluaa käyttää.


Tuo sama käyttöliittymä sitten voi linkittää myös Predator-lennokin sekä nanohelikopterin kamerat sotilaiden kypärässä oleviin älynäyttöihin, ja tietenkin myös noissa droneissa voi olla aseita, joita sitten kauko-ohjataan vaikkapa saman kypäränäytön avulla, kuin millä kytkeydytään esimerkiksi alueelle asennettuihin valvontakameroihin. Tuolloin käy niin,  että henkilö saa tuon laitteen välittämän kuvan omalle HUD-näytölleen, jolloin hän voisi sitten 4G-modeemin avulla saada käyttöönsä teknisen etänäön, mikä tarkoittaa kykyä kommunikoida esimerkiksi dronejen sekä kameroiden kanssa Internetin yli.


Samoin tuollainen aistilaajennus, mikä tarkoittaa VR-näyttöjä, joita on asennettu tulevaisuuden hävittäjiin, jotta lentäjä saa paremman kuvan ympäristöstään. Mutta kun tulevaisuuden hävittäjä-pommittaja saavuttaa ehkä nopeuden Mach-5 tai enemmän, niin silloin tietenkin lentokoneen rakenteisiin pitää kiinnittää erityistä huomiota, ja tuolloin kuomu saattaa muuttua hyvin suureksi rasitteeksi, kun lentokoneeseen ei saisi ylimääräisiä saumoja tulla, ja tuolloin tietenkin parasta olisi sitten valmistaa koneen runko yhteneväisestä alumiini- tai titaanipinnasta, jolloin ilmavirtaus ei tartu koneen kuomun saumaan, ja heitä sen kuomua irti koneesta.


Tuollaisen koneen pinta voidaan varustaa kameroilla, jotka luovat lentäjälle täydellisen keinotodellisuuden, millä tämä sitten tietenkin mahdollistaa vihollisen löytymisen taivaalta, ja tietenkin nuo keinotodellisuuslaitteet toimivat datahanskojen avulla, jolloin lentäjä näkee myös koneen hallintalaitteet silmissään. Tuolloin voi esimerkiksi aseiden kohdistaminen kohteeseen tapahtua silmää kääntämällä, niin että lentäjä valitsee katseellaan koneen, mitä hän haluaa tulittaa, eli siinä missä Stephen Hawking valitsee kirjaimia kuvaruudultaan, niin hävittäjä- tai helikopterilentäjä sitten valitsee samanlaisen käyttöliittymän avulla sen, mihin hän aikoo kohdentaa aseensa.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Simulaatioiden uudet tuulet mahdollistavat hyvin realistiset simuloidut koulutus-radat

Tekoälyn sekä tuotekehittelyn suhde toisiinsa on hyvin monimutkainen, ja tietokoneiden suhde ihmiseen on muuttunut hyvin monimutkaiseksi verrattuna siihen, mitä se oli joskus 1970-luvulla, kun tietokoneet olivat yksinkertaisia välineitä. Tekoäly on oikeastaan vain tietokoneohjelma, joka osaa käyttää tiettyjä suureita, kun se tekee päätöksiä, ja se sitten tekee tekoälystä melko kaavamaisesti toimivan kokonaisuuden.

Tuo kaavamaisuus näkyy esimerkiksi tietokonepeleissä, joissa vihollinen hyppää aina saman kulman takaa, tai joissakin tapauksissa tuossa ohjelmassa on useampia vaihtoehtoja, ja silloin tietokone käy läpi jokaisen vaihtoehdon, eli siinä on vain sellainen loki, johon merkitään kuinka monta kertaa peliä on pelattu. Ja tuosta lokista sitten saadaan aikaan  tuo näennäinen älykkyys sekä yllätyksellisyys, eli tuo ohjelma toimii niin, että siinä on koodi, jossa lukisi suomeksi näin: “kun peliä pelataan ensimmäisen kerran, niin mies hyppää pisteestä A”. Ja kun tuota peliä pelataan toisen kerran, niin silloin tuo ohjelma käyttää “pistettä B”, mikä luo sitten käyttäjälle kuvan todellisesta tekoälystä, vaikka nuo hahmon ilmestymispaikat on todellisuudessa ohjelmoitu ennalta.

Tuollainen keinoäly on oikeastaan vain näennäinen eli “pseudo-äly”, joka ei pohjimmiltaan ole mitään muuta kuin normaali tietokoneohjelma, mihin on lisätty vain enemmän “if-else”-kohtia. Mutta pohjimmiltaan keinoäly ei ole sen kummempi väline kuin esimerkiksi dieselmoottori, eli se ei tee mitään, mitä ohjelmoija ei tuohon ohjelmaan ole kirjoittanut. Samoja ohjelmistoihin asennettuja koodeja voidaan hyödyntää myös esimerkiksi ohjusten sekä torpedojen maaliin hakeutumista ohjaavissa profiileissa, mitä käytetään tietokonepelien virtuaalisten hahmojen liikuttamiseen, joten siksi tekoälyä voidaan pitää myös uhkana.  Nimittäin samantyyppinen koodi, joka ohjaa virtuaalista hahmoa ruudulla voi ohjata myös oikeaa fyysistä robottia todellisessa elämässä.

Joten sen tähden voidaan kyllä sanoa, että näiden välineiden kehittämisestä pitää välillä keskustella vakavaan sävyyn. Tietokoneohjelmoijien on tiedettävä, mitä he oikeastaan tekevät, kun he ryhtyvät luomaan jotain uutta. Keskusteltaessa esimerkiksi 2nd. Lifen kaltaisesta virtuaalisesta toimintaympäristöstä, niin sen varaan voidaan rakentaa esimerkiksi virtuaalinen sotilaallinen koulutuskeskus, missä käytetään virtuaalitodellisuutta hyväksi, kun noita miehiä koulutetaan taistelemaan.

Mikäli oikein realistista simulaatiota halutaan suorittaa, niin silloin tuo paikka voidaan sijoittaa vaikka varastohalliin, missä sitten ilmanpainetta  sekä tasojen kaltevuuskulmaa voidaan säädellä olosuhteiden mukaan, ja myös esimerkiksi lumitykkien avulla voidaan luoda hyvin todellisuutta vastaava harjoitusrata, ja jos alustat liikkuvat myös vertikaaliseen suuntaan, niin silloin voidaan valmistaa kokonainen virtuaalitodellisuuteen perustuva koulutusmalli, missä tuo rata toteutetaan virtuaalisista palikoista.

Eli nuo harjoitettavat henkilöt voivat sitten käyttää VR-laseja noiden harjoitusten läpivientiin, ja noissa laitteissa olevat RFID-tunnisteet mahdollistavat henkilön tarkan paikantamisen tuossa virtuaalisessa labyrintissa, jolloin hän ei voisi esimerkiksi kävellä seinien läpi ilman ääni-efektiä. Tietenkin noissa tiloissa voidaan käyttää sähköpaimenia, jotta nuo henkilöt eivät vain “fuskaa”. Kun puhutaan siitä, miten tehokkaita tuollaiset virtuaaliset harjoitusmenetelmät voivat olla, niin silloin tietenkin voidaan puhua siitä, että nuo armeijasta tutut osuma-simulaattorit voidaan varustaa sähkölamaajilla, joilla sitten simuloidaan oikeaa luodin osumaa. Tuollainen koulutusmalli voisi olla hyvin tehokas, mutta niiden ongelma on äärimmäinen brutaalius sekä se, että ne kovettavat henkilöä aivan toisella tavalla, kuin perinteinen sotilaskoulutus. Noiden super-todenmukaisten simulaatioiden käyttö on erittäin vaarallista, koska silloin voidaan henkilön päähän asentaa sellainen elektrodi, jonka avulla siinä ärsytetään henkilön mielihyväkeskusta sähköisesti, jolloin sitten oikeastaan kaikki tuo hyvinkin psyykkisesti rasittava koulutus tuntuu hyvältä.

Joskus aikoinaan luin kirjan tekoälystä, ja siinä kysyttiin sellainen kysymys, että onko tekoäly oikeastaan vain uusi “pedon luku” 666 jonkun tietokoneen muistissa. Sen avulla voidaan tehdä asioita, joita ei koskaan muuten koskaan olisi kyetty toteuttamaan. Kun luodaan valtavia kognitiivisia järjestelmiä, niin silloin järjestelmän pitää saada sellaista tietoa, mikä perustuu totuuteen. Tuon takia kyseinen järjestelmä voi kerätä taistelijoiden biometristä tietoa sekä harjoituksissa että myös taistelusta, ja sitten noiden tietojen perusteella voidaan arvioida jonkin ihmisryhmän sopivuutta tiettyihin tehtäviin, ja jos tehtävä ei jostain syystä onnistu, niin silloin suoritetaan arvio siitä, että pettikö henkilön varusteet vai esimerkiksi hänen oma psyykensä.

Biometristä tietoa kerätään henkilöistä normaaleilla “sport”-rannekkeilla, ja siitä näkee esimerkiksi sen, että kiihtyykö henkilön syke tai tihentyykö hengitys, mikä kertoo kiihtymisestä, tai nouseeko ihon lämpötila, mikä sitten kielii pintaverisuonten laajenemisesta “punastumisen yhteydessä”.  Ja sitten tehdään tutkimus, että miksi joku erikoisjoukkojen mies, joka valitaan yhtä tarkkoja valintaperusteita käyttäen kuin lentäjät ei sitten kyennyt suorittamaan tuota tehtävää. Jos kyse on ollut henkilöstä itsestään, niin silloin katsotaan että onko tuo mies tehnyt jossain vaiheessa esimerkiksi kokenut asioita, jotka saattavat aiheuttaa takauman sekä ilmiön, jota kutsutaan lukkoon menoksi.

Siinä henkilö kokee niin kovan muisti-reaktion, että hän ei kykene enää toimimaan kuten hänen pitäisi toimia. Vai onko hän mennyt tehtävään sairaana, tai onko hänellä ehkä ollut itsemurha-ajatuksia. Eli tässä sitten vain yleistetään tiettyjä asioita, jotka liittyvät tehtävään, mikä suoritetaan äärimmäisessä tilanteessa. Mutta sitten tietenkin kun järjestelmä huomaa, että jokin asia tehtävässä on mennyt pieleen, niin se ei sitten lähetä vastaavia ryhmiä uudelleen samaan paikkaan, vaan korvaava ryhmä on jokin muu osasto. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten pitäisi kouluttamiseen suhtautua, oli kyseessä maanpuolustus tai vaikka palokunnan savusukeltajien kouluttaminen, niin tehtävän mennessä pieleen, pitää asioista keskustella vakavasti. Syy tuohon asiaan pitää löytyä, jotta vastaavaa ei koskaan pääse tapahtumaan uudelleen.  

http://tekoalyjakoulutus.webnode.fi

Mitä jos eläisimme oikeasti virtuaalitodellisuudessa?

Oletteko muuten ajatelleet, että mitä jos me oikeasti eläisimme virtuaalitodellisuudessa? Tuollainen ajatus on ollut ilmeisesti esimerkiksi elokuvan "Matrix"-ohjaajilla sekä käsikijoittajilla, kun he ovat luoneet ajatuksen siitä, kuinka ihmiset tulevaisuudessa liitettäisiin yhteen valtavaksi supertietokoneeksi, ja silloin heidän tyynnyttelemisekseen olisi kehitetty valtavan laaja virtuaalitodellisuus, joka sitten tietenkin on heidän päivittäisten toimiensa tapahtumapaikka, ja todellisuudessa heidän kehonsa olisivat jossain säiliössä, missä elossapitojärjestelmä ruokkii heitä, ja he olisivat sitten kiinnitettyinä tietokoneeseen pään läpi asetetulla levyllä, ja jos järjestelmä sitten joskus huomaa, että tämä henkilö kapinoi, niin silloin tietenkin hänen ruumiinsa tapetaan. Mutta oletteko koskaan ajatelleet, että mitä jos oikeasti olisimme tietokoneen luomassa bittien maailmassa maailmassa. Tuollainen kysymys on aina välillä putkahtanut esiin mm. fantasiakirjallisuudessa.

 Kun itse mietin tuota matriisia sekä sitä, että mitä me tai meidän tajuntamme olisi, niin oletteko koskaan ajatelleet niin vapaasti kuin vain voitte? Siis tässä sitten on ajatusmalli, mikä varmasti asettaa ihmiset ikään kuin seinää vasten, ja he sitten varmasti pitävät tätä asiaa täytenä hölynpölynä tai vähintään arkaluonteisena asiana. Näet eräänä päivänä kävellessäni ulkona ryhdyin miettimään sellaista asiaa, että mitä jos me olisimme jossain avaruusaluksessa matkalla tähtiin, ja koska meidät olisi tuolloin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan nukutettu sekä vaivutettu syvään hypotermiaan, jonka aikana tietenkin tietokone ohjaisi ajatuksiamme, ja pumppaisi meidät täyteen tietoja kohdeplaneetastamme.

Kuitenkin voisi olla järkevämpi ajatus pakastaa meidät kloonattuina alkioina tuohon alukseen, ja kun miehistö sitten menee nukkumaan, niin totta kai he sitten vanhenevat, ellei heidän ruumiitaan pakasteta lähelle absoluuttista nollapistettä. Kuitenkin noiden ihmisten muistot voidaan ottaa talteen tuon kuvitteellisen aluksen tietokoneen kovalevylle. Kun nuo muistot ovat tallessa, niin noiden astronauttien ruumiit voidaan päästää vanhenemaan normaalisti. Jos tuo alus jossain matkan vaiheessa tutkii jotain muita kohteita kuin kohdeplaneettaansa, niin siinä sitten voidaan käyttää robotteja. Tai sitten lähitähden planeetoille leskeutuisi alkuperäinen miehistö, ja sitten alus jatkaisi matkaansa kohti muita tähtiä tai ehkä jopa toisiin galakseihin. Tai tietenkin noissa kylmätakeissa voi olla ongelmia, jolloin joku astronautti kuolee.

 Kun he sitten ovat toisessa aurinkokunnassa, niin tietenkin ystävän menetys voisi aiheuttaa tilanteen, missä keskinäiset syytökset esimerkiksi termostaatin säätövirheestä voisi aiheuttaa tuon matkan epäonnistumisen. Ja silloin tietenkin pitäisi tämä kuollut miehistön jäsen sitten korvata samanlaisella henkilöllä, jotta kukaan ei huomaisi tuon yhden toverin puuttumista. Jolloin alus tietenkin voisi kasvattaa uuden henkilön kloonaamalla kyseisen astronautin. Näet jos tuonne tähtiin halutaan lähettää jotain astronautteja, niin heidät varmaan valitaan jo lapsina tai ennen syntymäänsä, jotta voidaan olla varmoja täydellisen ryhmähengen muodostumisesta. Jos tuolla satojen tai tuhansien vuosien pituisen matkan päässä sitten joku saisi koti-ikävä kohtauksen tai muuten ajattelisi muuta kuin tehtävää, niin silloin tuo avaruusmatka voisi vaarantua.

Sen tähden nuo astronautit sitten valittaisiin sellaisten ihmisten joukosta, joilla ei ole ystäviä, joita he sitten jäisivät kaipaamaan. Tuon takia noiden henkilöiden valinta voisi kohdistua klooneista muodostettuun ryhmään, jotta heidän siteensä Maahan olisi äärimmäisen ohut. Koska jos he sitten lähtisivät yksisuuntaiselle matkalle kohti tähtiä, niin silloin tietenkin kävisi niin, että joku jäisi kaipaamaan jotain ihmistä. Ja siksi nuo interstellaariset astronautit olisi kätevää valita jo ennen syntymäänsä, jotta voidaan huolehtia siitä, että hänellä ei olisi liikaa sidosryhmiä tulevaa tehtävää ajatellen. Ja ehkä nuo tulevat tähtialuksen miehistön jäsenet sitten kasvatetaan lastenkodeissa, joissa he ovat mahdollisimman vähän tekemisissä ulkomaailman kanssa. Tuolloin voitaisiin käyttää jonkun astronautin DNA:ta kloonin rakentamiseen. Tuolla tavalla saataisiin varmasti sitten oikeanlainen henkilö koulutukseen. Ja ehkä noille ihmisille olisi ehkä tekaistu sellaisia elämäntarinoita, kuin että heidän vanhempansa olisivat kuolleet esimerkiksi auto-onnettomuudessa tai muissa tapaturmissa juuri heidän syntymänsä jälkeen, Näin heille voidaan  selittää, että miksi kukaan ei heitä käy katsomassa, jotta tuo tehtävä ei vaarannu.

https://youtu.be/dJzd2ptnLyM

pimeakronikka.blogspot.fi