Miksi Pohjois-Korean ohjus lensi niin tavattoman korkealle? Eli yrittikö Kim Jong Un rakentaa ASAT eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitetun aseen

Pohjois-Korean uusi ohjus nousi 2000 kilometrin korkeuteen, mikä sitten sai aikaan pohdintaa siitä, että yrittikö tuo valtio esitellä ohjusta, joka kantaisi USA:aan, mutta sitten sen suunnistusjärjestelmä olisi pettänyt, ja tuo ase olisi noussut pystysuoraan ylöspäin, jolloin se olisi saavuttanut tuon mainitun korkeuden. Itse uskon kuitenkin että tuon aseen tarkoitus olisi ehkä toimia ASAT- aseena eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitettuna ohjuksena, jolla tuo valtio voisi ampua alas tai oikeastaan tuhota  sen yli lentävät vakoilusatelliitit.

ASAT- ohjus voidaan varustaa sekä kineettiseen energiaan perustuvalla taistelukärjellä että atomiräjähteellä, joka räjähtäessään aiheuttaisi valtavan EMP-pulssin sekä plasmarenkaan kehittymisen Maan ympärille, mikä sitten aiheuttaa varmasti useiden satelliittien tuhoutumisen, ja esimerkiksi Kiinalla tiedetään olevan korkealle radalle lentäviä ASAT-ohjuksia, jotka ovat oikeastaan muunnettuja mannertenvälisiä ohjuksia, joita sitten voidaan käyttää esimerkiksi USA:n merivalvonta- sekä muita satelliitteja vastaan. Kuitenkin kineettiseen energiaan perustuva taistelukärki on myös todella helppo valmistaa, ja jos tuo maa haluaa tuhota sillä sen yli lentäviä satelliitteja, niin silloin sillä on jo käytännössä tuossa operaatiossa tarvittava tekniikka hallussaan.

Tuollainen taistelukärki voisi olla yksinkertaisesti vaikka laakerinkuulilla ympäröity pienellä konventionaalisella räjähteellä varustettu kärki, joka laukaistaan tuolle Pohjois-Korean ylittävälle lentoradalle. Tuolloin nuo metallikuulat voidaan asemoida kyseiselle radalla, missä ne sitten aiheuttavat suuren uhan sillä oleville satelliiteille, joita käytetään tuon suljetun maan valvomiseen. Tuollainen rautakuuliin perustuva ASAT-ase oli suunnitteilla esimerkiksi Neuvostoliitossa 1980-luvulla maan vastavetona kiertoradalle sijoitetuille magneetti-tykeille.

Nuo teräskuulat olisi ammuttu matkaan esimerkiksi Sojuz-Fregat raketeilla, ja ne olisi laitettu kiertämään vastakkaiseen suuntaan kuin niiden kohde, ja jos tuollainen teräskuula olisi törmännyt vaikka “PROJECT THOR”:ina tunnettuun valtavan voimakkaaseen ratatykkiin, niin silloin tuo äärettömän kallis ase olisi tuhoutunut välittömästi, koska törmäysnopeus olisi ollut niin valtava.

Kun puhutaan tuollaisista ASAT- sekä ABM-aseista, niin kaikkein yksinkertaisin tapa operoida noilla välineillä, olisi laukoa Maan kiertoradalla ristiin rastiin lentäviä teräskuula-parvia, joilla sitten voitaisiin maan kiertorata tyhjentää satelliiteista. Noiden kuulien laukaiseminen tietylle radalle merkitsee sitä, että kyseistä  kiertorataa ei voisi mihinkään enää käyttää, ja tuollainen kuulaparvi pitäisi tuon radan poissa käytöstä todella pitkän aikaa.

Teräskuula-latausten käyttö kiertoradan tyhjentämiseen on niin yksinkertaista, että sitä ei välttämättä edes ole tarpeen kokeilla, koska käytettävä tekniikka on niin yksinkertaista, että sitä voidaan sanoa täydellisen varmaksi. Tarvitaan vain raketti, jonka kuormatila on täytetty teräshaulilla, tai mikä tahansa kiinteä kappale sopii tuolla kiertoradalla projektiiliksi. Eli todellisuudessa noiden haulien paikalla voi olla vaikka pikkukiviä, ja ne vain laukaistaan raketilla taivaalle. Sen jälkeen tuossa lastitilassa oleva pieni räjähde vain levittää nuo kappaleet pitkin taivasta. Tai sitten satelliitteihin voidaan kiinnittää pusseja, joissa on räjähde, jolla niissä olevat kappaleet saadaan sitten levittäytymään pitkin Maapallon kiertorataa.

Tuollaisen laitteiston kokeilu on tietenkin vaikeaa, koska se sitten lisää maapalloa kiertävien avaruusromun kappaleiden määrää, ja vaarantaa monia satelliitteja sekä myös ISS- eli kansainvälisen avaruusaseman. Tuon takia eivät myöskään esimerkiksi ASAT-kokeet ole kovin yleisiä, koska niissä sitten lisätään avaruudessa olevien pari senttisten eli pienen ruuvin tai mutterin kokoluokan hiukkasten määrää. Nuo hiukkaset ovat kaikkein vaarallisimpia avaruusromun kappaleita, koska niitä ei näe maasta kovin helposti. Ja siksi esimerkiksi kansainvälistä avaruusasemaa ei ehkä huomata varoittaa, jos tuollainen hiukkanen lähestyy sitä.

Toisaalta saattaa olla niin, että Pohjois-Korea haluaa valmistaa FOBS:n eli (Fractional Orbital Bombardment System), joka toimii siten, että ydinkärki asemoidaan ensin maapalloa kiertävälle radalle, josta se sitten ohjataan kohti kohdettaan. Tuollainen ase on oikeastaan vain äärimmäisen korkealle ammuttava MIRV (Multiple Independently Targetable Reentry Vehicle) -yksikkö, joka voi pommittaa maapalloa joko matalalta kiertoradalta, mutta tuo ase voidaan tietenkin ampua myös hyvin kauas maasta.

Eli kuten tässä haluan korostaa, niin missään nimessä tuollaisen aseen rakentaminen tai käyttö ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn kantorakettiin. Tämä tarkoittaa sitä, että tuollaisen ydinaseen laukaisemiseen avaruuteen voidaan käyttää myös esimerkiksi jotain USA:n Delta- tai Venäjän Sojuz-Fregat-tyyppistä rakettia, jolla se saadaan lentämään vielä korkeammalle. Tuolloin esimerkiksi satelliittiin joka on sijoitettu geostationaariselle adalle voidaan asentaa taistelukärki, ja kun tuo ase sitten aktivoidaan, niin se voidaan laukaista erittäin lyhyellä varoitusajalla kohteeseensa

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Kun puhutaan kokonaisuuksista, niin kaikki asiaan liittyvä pitää mainita, ja tuo koskee myös aserajoitusneuvotteluja

Mietittäessä esimerkiksi ydinaseiden vähentämistä, niin silloin meidän pitää miettiä kokonaisuuksia, eli sitä minkälaisia aseita kenelläkin on. Eli toisin sanoen esimerkiksi pelkkä kärkien määrä ei merkitse ydinaseiden rajoittamisessa kaikkea, vaan myös kärkien tyyppi pitäisi miettiä, kun sopimustekstejä laaditaan. Toisin sanoen kun puhutaan ydinaseiden vähentämisestä, niin pitäisi puhua enemmänkin noiden kärkien iskuvoiman rajoittamisesta tai noita aseita hallussaan pitävien maiden ydinräjähteissä käytettävää materiaalia sisältävien varastojen määrästä kuin siitä, kuinka paljon kärkien määrää vähennetään.

Jos mietitään sellaista vaihtoehtoa, että jollain valtiolla on  kaksi ydinkärkeä, joista molempien teho on 50 megatonnia, niin kyseessä ei ole mikään pieni iskuvoima, ja kun mietitään esimerkiksi ydinasemateriaalin määrittelyä, niin pitää muistaa sellainen asia, että noiden aseiden tuhovoima perustuu ydinfuusioon, jossa pieni fissiopommi "sytyttää" sen lähellä olevan litiumin fuusioitumisen, eli tuolloin syntyy sama reaktio, kuin mitä tapahtuu tähtien ytimessä, ja siksi noita fuusiopommeja eli lämpöydinaseita tai "vetypommeja" hallusaan pitävien valtioiden hallussa pitämä fissiomateriaalin eli lähinnä plutoniumin määrä saattaa olla verraten pieni verrattuna noiden aseiden iskuvoimaan.

Kuitenkin on olemassa valtioita, joiden hallussa olevan ydinaseistuksen iskuvoima on kokonaisuudessa melko vaatimaton, jos sitä verrataan esimerkiksi supervaltoihin verrattuna, mutta niiden hallussa olevien räjähteiden tekninen taso on erittäin korkea, ja niiden teho perustuu huippuluokan tietokonetekniikkaan sekä STEALTH-ratkaisuihin, ja osa valtioista on panostanut ns. "epäkonventionaaliseen" ydinaseistukseen, jolla tarkoitetaan lähinnä "salkkuydinpommeina" tunnettuihin välineisiin. Nuo äärimmäisen pienet ydinaseet ovat ikään kuin kannettavia räjähteitä, joiden  koko on niin pieni, että ne voidaan sulloa vaikkapa jääkiekkolaukkuun, ja salakuljettaa operaatioalueelle esimerkiksi kommandomiesten toimesta.

Tuon aseen pieni koko mahdollistaa sen, että tuo ryhmä voi soluttautua vaikka vihollisen komentokeskukseen, ja laukaista tuollaisen SADM (Special Atomic Demolition Munition)- aseen tuon komentokeskuksen sisäpuolella, jolloin  tuho on varmasti todella suuri, jos tuon keskuksen kaikki välineet tuhotaan tuollaisen panoksen avulla. Toki tuollaiset 1-10 kilotonnin välineet sopivat muihinkin tehtäviin kuin vain solutettaviksi vihollisen tukikohtiin, eli niitä noidaan käyttää syvyyspommeina tai myös tavallisiin ydiniskuihin.

Eli SADM voidaan toki asentaa rakettien kärkeen tai se voidaan pudottaa helikopterin ovesta veteen, jos kohteena on esimerkiksi ydinsukellusvene. SADM voidaan liittää myös vedenalaiseen robottiin,ja ajaa suoraan vihollisen laivaston tukikohtaan, ja tuollaisen aseen tuhovoima  riittää esimerkiksi lentotukialusten pohjan repimiseen auki. Kuitenkin nykyään SADM:n kaltaiset välineet ovat jäämässä historiaan, koska niitä ollaan korvaamassa esimerkiksi mikroaaltopommeilla, ja myös esimerkiksi kannettavilla ECM-laitteilla, joiden tarkoitus on häiritä langattomien viestiverkkojen toimintaa häirintäsingaaleilla sekä varsinaisilla radio- eli EMP- pommeilla, joiden teho perustuu samaan asiaan kuin mirkroaaltopommienkin, eli pommin voimanlähdettä joko puristetaan räjähteellä tai sitten käytetään sysäyskondensaattoreita, joiden antama teho on valtava verrattuna paristoihin.

Noiden kondensaattoreihin perustuvien laitteiden etuna on se, että ne eivät näy räjähdeilmaisimilla, ja ne voidaan ladata monta kertaan uudestaan. Ja noiden välineiden käyttö ei herätä muuten huomiota, kuin että niiden vaikutusalueelta kaikki elektroniikka tuhoutuu, ja valot sammuvat. Tuollaista kondensaattoreihin perustuvaa EMP-pommia voidaan käyttää niin, että joku henkilö vain kävelee salkku kädessään, ja sitten hän vain painaa salkussaan olevaa virtakytkintä, joka laukaisee ultravoimakkaan radioaallon, joka on ihmiselle muuten vaaraton, paitsi jos hänellä sattuu olemaan sydämentahdistin.

Tuollaisia kondensaattoreita voidaan tehdä tinapaperista ja hillopurkeista, joten joku voi esimerkiksi suunnitella murtoa, missä kohteen hälytysjärjestelmät lamautetaan EMP-pulssilla, jotta rosvot saavat toimia rauhassa. EMP-aseiden toiminta on sikäli erikoista, että radiopommit eivät vahingoita ihmistä, mutta elektroniikan ne tuhoavat. Mikroaaltopommit taas ovat ihmiselle vaarallisia, ja ne tuhoavat myös taistelumateriaalia tehokkaasti kuumentamalla metalleja punahehkuiseksi. Joten ne varmasti aiheuttavat esimerkiksi ammusten kuumenemista sekä niiden sisällön räjähtämistä. Niiden etu ydinpommiin nähden on erittäin tarkka tuhoalue ja se, että noiden välineiden sisältö ei ole myrkyllistä, ja niiden valmistaminen ei vaadi mitään erityisiä kemikaaleja, joten noiden "E-aseiden" valmistus voidaan pitää salassa tehokkaammin kuin minkään muun pommityypin. Eli niiden valmistamiseen tarvitaan vain virtalähde sekä kuparilankaa, jolloin noiden pommien valmistamisesta ei jää yksikään valtio kiinni, ennen kuin se käyttää noita EMP-aseita.

pimeakronikka.blogspot.fi

Syvänmeren kalojen ihmeellisyyksiä sekä ajatuksia siitä, mitä hirviöitä eliöiden mutantoituminen voisi ehkä luoda

Syvämeren krottikala
(Kuva ei liity kirjoitukseen)

Tänään sitten eräs venäläinen syvänmeren kalastaja oli laittanut kuvia Twitteriin kiinni saamistaan kauhukaloista, joita elää tuolla ikuisessa pimeydessä. Suuren paineen takia noiden kalojen tutkiminen on todella vaikeaa, ja niiden havainnoimiseen on käytettävä sukellusveneitä, joiden sukellussyvyys on monta kilometriä. Ja tuota havainnointia tietenkin haittaa sellainen asia, että noissa hyvin pienissä sukellusveneissä on rajallisesti happea ja niiden akkuteho on sekä sisätilat ovat erittäin rajallisia, joten noiden hyvin kiinnostavien eliöiden kuvaaminen, ja käytöksen havainnoiminen on todella vaativaa toimintaa, ja pitkäaikaiseen tuollaisiin eläimiin kohdistuvaan observointiin tarvitaan todella kehittyneitä robottisukellusveneitä, jotka on ehkä naamioitu joksikin merieläimeksi, kuten ankeriaaksi jolloin käärmemäisen robotin päälle on laitettu tekonahka, joka muistuttaa tuon eläimen ihoa.

Ja syvänmeren eläimistä houkuttelevin mallinnettava olisi ehkä limanahkiainen, joita on kaikkialla, mutta joilla ei kuitenkaan ole kovin paljon vihollisia, ja tuolloin tietenkin luodaan ensin käärmemäisesti liikkuva robotti, joka päällystetään sellaisella kumikerroksella, joka muistuttaa limanahkiaisen ihoa. Tuollainen robotti voisi käyttää ydinparistoja, joilla sen toiminta-aika saadaan muutettua erittäin pitkäksi. Nuo Linux-käyttöjärjestelmään perustuvat tietokoneratkaisut voivat mullistaa monia muitakin asioita kuin meribiologian, ja niiden avulla voidaan tietenkin vakoilla huomaamattomasti vihollisen laivastotukikohtia, mutta myös meribiologeja varmaan kiinnostaa muutamien syvänmeren eläimien outo käytön.

 Näet on olemassa kala, joka tunnetaan nimellä ”Airokala” tai ”Varsieväinen kala” eli ”Latimeria”, joka muistuttaa hiukan haukea ulkonäöltään. Tuo kala on sikäli erikoinen, että se asettuu aina sukellusveneiden sähkölaitteiden kehittämän magneettikentän voimaviivojen suuntaiseen asentoon. Eli tuon takia kyseinen kala on erittäin kiinnostava, koska sen oudon käytöksen epäillään johtuvan jostain syvyyksissä elävästä eläimestä, joka saalistaa ehkä sähkön avulla. Tai muuten käyttää magneettikenttiä hyödykseen toiminnassaan. Tuo kala tulee joskus niin lähelle pintaa, että sitä voivat sukeltajat havainnoida. Ja alla on filmi tuosta elävästä fossiilista. Tuollaiset havainnot aiheuttavat tietenkin harmaita hiuksia antropologeille, joiden tehtävänä on tyypittää eläimiä, ja koska voidaan ajatella, että airokalan sähköinen aisti ei ole kehittynyt turhaan, niin tuo kääntyily sukellusveneen edessä on hiukan outoa, koska olisi luullut tuo kalan pakenevan mahdollista petoa. Toki sähköinen aisti voidaan selittää sillä, että se auttaa tuota kalaa löytämään saaliita, tai pakenemaan saalistajia, mutta tällaista omituista kääntyilyä tuo sähköinen elin ei selitä.

 Nuo syvänmeren kalat ovat sellaisia, että niitä on käytetty suoraan mallina kauhuelokuvien hirviöhahmoille, mutta ne ovat myös aiheuttaneet sellaisia ajatuksia, että millaisia mutaatioita esimerkiksi radioaktiivinen säteily olisi ehkä aiheuttanut joillekin kaloille tai muille eliöille. Eli kauhukuvat vaihtelevat jättimäisistä ameboista, jotka ikään kuin koostuvat ameboista, jotka sulautuvat yhteen sellaisiin kammottaviin hybridieliöihin, kuin lentävät piraijat, jotka syntyisivät siten, että lentokalan kudun hedelmöittää piraija tai sitten päinvastoin, eli näiden lajien mäti ja maiti menisivät silloin sellaiseen tilaan, että ne synnyttäisivät hybridilajin, eli lentokalan sekä piraijan yhdistelmän. Vaikka tätä asiaa pidetään hiukan mielikuvituksellisena, niin joissain laboratoriossa saatetaan tuollaista lajien yhdistämistä pohtia mahdollisen biologisen sodankäynnin tarpeisiin. Tai ehkä joissakin kaukaisissa laboratorioissa pohditaan mahdollisuutta siihen, että hai sekä delfiini yhdistetään, jolloin syntyy äärimmäinen biologinen ase, jota voidaan käyttää esimerkiksi salamurhaoperaatioihin. Lajien yhdistämistä kutsutaan keinotekoiseksi- tai ohjatuksi evoluutioksi, ja se on äärimmäisen vaarallista toimintaa.

Eli tuollaisissa kokeissa ajattelemattomasti luotu hybridilaji voidaan kouluttaa surmaamaan vaikkapa vihollisen taistelusukeltajia. Yhdistämällä nämä kaksi lajia, voidaan luoda laji, jossa yhdistyy delfiinin älykkyys sekä hain julmuus, ja toivon mukaan tuollaista koetta ei tehdä esimerkiksi valtamerten lähellä, vaan syvällä aavikolla sijaitsevissa tankeissa, joissa tuota koetta voidaan kontrolloida paremmin, vaikka yleisen turvallisuuden takia olisi parempi, että näitä kokeita ei koskaan suoritettaisi. Mutta tarinan mukaan on olemassa ”PROJECT MONTAUK:in” nimellä kulkeva ohjelma, missä yritetään luoda täydellisiä biologisia aseita esimerkiksi yhdistämällä eri eläinlajeja toisiinsa, ja toivotaan että tämä olisi vain salaliittoteoriaa, koska tuollainen tapaus voisi olla erittäin vaarallinen sekä ihmisille että muille eläimille.

https://en.wikipedia.org/wiki/Latimeria

Alla filmi Latimeriasta

https://www.youtube.com/watch?v=4jl_txxYQEA

pimeakronikka.blogspot.fi