Showing posts with label yhteiskunta. Show all posts
Showing posts with label yhteiskunta. Show all posts

Friday, December 8, 2017

Lasten avulla on hyvä ajaa poliittisia päämääriä



Kimmo Huosionmaa

Tekstin alla on muuten mielenkiintoinen juttu siitä, miten informaatiota käytetään hyväksi aina ja iankaikkisesti. Ihmisten mielessä lapset sekä söpöt eläimet ovat sellaisia asioita, että niiden avulla voidaan ajaa häikäilemättä omaa etua. Ihmiset eivät kovin helposti kyseenalaista sellaista kirjoitusta, jossa vastakkain ovat sekä lapset että pelätyn aatteen edustajat. Ja arvatkaa muuten kumpi voittaa? Se joka osaa käyttää lapsia poliittisten päämäärien ajamiseen, vai joku maihinnousukenkiin pukeutuva miesjoukko, joka sitten kiljuu mielellään jotain antisemitistisiä tai muita iskulauseita?


Kun puhutaan esimerkiksi maamme äärioikeistosta, niin onko oikeastaan muuten sellaista tutkimusta tehty ollenkaan, että kuinka monta, ja millaisista sosiaalisista oloista lähtöisin olevaa henkilöä on noissa järjestöissä? Ja koska niihin oikeastaan ollaan alettu kiinnittää huomiota? Kun ajatellaan että maamme historiaan mahtuu sata itsenäisyyspäivää, niin miksi vasta nyt sitten ollaan alettu huomata, että maassamme on äärioikeistoa? Onko tämä ilmiö nyt niin kauhean uusi, että siitä ei ennen ole ollut mitään haittaa?


Eli onko tuo uusnatsismi sitten vasta nyt alkanut nostaa päätään, kun sitä ei ennen ole ollut olemassakaan? Ja mielenkiintoista on se, että media on ikään kuin ottanut tuohon ilmiöön kaksijakoisen asenteen. Ensinnäkin sen edustajat ikään kuin kannattavat näiden järjestöjen kuten “Kansallisen vastarinnan” näkemyksiä, ja jatkuvasti näytetään kuvaa siitä kuinka voimakas se sitten on, mutta samaan aikaan ikään kuin toivotaan poliisin puuttuvan heidän marsseihin voimakeinoin.



Ja se sitten tietenkin itseäni hiukan huolestuttaa, koska tietenkin uusnatsismi on erittäin pelottava sekä vaarallinen ilmiö, mutta hiukan tuntuu siltä, että tuon järjestön avulla haetaan samalla sensuuria sekä rajoituksia erilaisiin mielenilmauksiin. Se miten lehdistö on yllättäen alkanut kohdella natseja on hiukan omituinen. Eli se ikään kuin jatkuvasti vihjailee, että uusnatsien tukena on Vladimir Putin sekä siihen, että noilla miehillä on paljon kannatusta nimen omaan poliisien ja muiden aseellisten viranhaltijoiden piirissä. Samoin se kyllä pistää silmään, että kun tuo järjestö sitten oli kielletty, niin lehdistössä jatkuvasti korostettiin sen voimaa. Samoin voidaan kysyä, että millainen natsi-aate sitten on venäjällä ottanut tulta, koska lehdistö kertoo välillä hyvin hartain äänenpainoin, että kuinka Venäjältä tulee niitä “venäläisiä natseja” oikein bussilasteittain aatteellisten veljien tueksi.



Eli jokaisessa lehtijutussa tuo järjestö kuvataan lähinnä vanhentuneilla lakipykälillä ratsastavaksi, sekä sarkakangashousuja käyttäväksi miesten joukoksi, jota tuetaan voimakkaasti Kremlistä, ja  jonka aatteita sitten ovat lähinnä ulkomaalaisviha sekä erityisesti isänmaalliset arvot ja venäläisvastaisuus. Tuo sitten sotii hiukan sitä näkemystä vastaan, että tuo organisaatio saa tukea Kremlistä. Kun puhutaan tästä kokoontumisesta sekä mielen osoittamisesta, niin jos nämä henkilöt ovat ensin hakeneet kokoontumiseen sekä protestiin lupaa, ja se on heille myönnetty, niin silloin tietenkin poliisin olisi pitänyt tuo lupa sitten perua, jos tuo “lasten tori” olisi sitten tuohon paikkaan haluttu. En tässä sitten viitsi ruveta tuota asiaa sen enempää miettimään, mutta on hiukan erikoista, että tämä järjestö on ikään kuin vasta nyt ilmaantunut lehtiin.


Thursday, November 23, 2017

Argentiinan kadonnut sukellusvene sekä juntan varjo tuossa yhteiskunnassa

Ushuain lentotukikohta Tulimaassa
(Internet)

Kimmo Huosionmaa

Puhuttaessa kadonneista sukellusveneistä ja oudoista äänistä veden alla, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että valtameri on valtavan suuri alue, ja suurin osa sen pohjasta on edelleen täysin tutkimatonta aluetta. Vain harva ihminen on käynyt syvän meren pohjassa, ja kun puhutaan sukellusveneiden katoamisesta, niin silloin tietenkin tulee mieleen kaiken maailman salaliittojen lisäksi myös sellainen vaihtoehto, että sukellusveneen alla saattaa purkautua vedenalainen tulivuori, joka sitten saa aikaan samanlaisen vaikutuksen kuin miina, eli tulivuoresta lähtevä paineisku voi murtaa sukellusveneen rungon. Tai sitten vene voi vain joutua liian syvälle, jolloin se litistyy kuin hammastahnatuubi.


Yksi tilanne jossa näin voisi käydä on se, että sukellusvene joutuu sen rungon kestävyyttä testattaessa esimerkiksi Kaskelotin ääniaseen kohteeksi, ja jos tuolloin ei ole kuulosuojaimia, tai sitten ruorimies käyttää hydrofonia ajaessaan venettä, niin seurauksena voi olla tilanne, missä vene joutuu pois sen miehistön hallinnasta, jolloin sitten se ajautuu aivan liian syvälle. Se mikä tämän katoamisen on aiheuttanut selviää toivon mukaan sitten kun miehistö saadaan ylös. Mutta kuitenkin heitä ei ehkä koskaan tulla löytämään tuolta kaukaiselta mereltä. Eli jos vene on uponnut paikkaan missä syvyyttä on useita kilometrejä, niin silloin saattaa olla niin, että tuo vene on kadonnut ikuisiksi ajoiksi jonnekin kauas meren pohjaan.

Juntan johtaja Kenraali Jorge Vileda
(1925-2003)



Ja tuollaisen sukellusveneen kaltaisen laitteen katoamisen ympärillä on aina kaikenlaisia huhuja, joita ei koskaan voida sulkea pois täysin ennen kuin hylky jossain vaiheessa löytyy. Jos hylkyä ei löydetä, niin silloin alkavat legendat syntyä, ja huhut levitä esimerkiksi torpedoista, jotka ovat iskeneet vahingossa sukellusveneeseen. Tai muusta mahdollisesti tapahtuneesta sabotaasista kuten pommista sukellusveneen sisällä, tai siitä että joku olisi vaihtanut torpedon päähän ajastimella varustetun sytyttimen, mikä sitten olisi räjäyttänyt veneen kappaleiksi.  Mutta tietenkin veneen löytyminen sitten hälventää epäilyjä.


Jos tuo tapaus olisi sabotaasi, niin sen takana voisi olla Etelä-Amerikan huumemafia, joka on saattanut lahjoa tuon veneen miehistöä tai upseereita osallistumaan omaan “liiketoimintaansa”. En tiedä mikä tilanne esimerkiksi Argentiinassa on korruption kannalta, mutta tuon pelätyn sotilasjuntan varjo on edelleen havaittavissa  maan politiikassa, ja ehkä joku sitten on koskenut jotain noille miehille.


Tuon juntan aika kyseisessä maassa oli hyvin paljon raaempaa kuin Chilessä, ja tuollainen toiminta missä ihmisiä pantiin katoamaan, ja heidän ruumiinsa sitten heitettiin mereen, saa varmasti aikaan vihaa sekä kaunaa ihmisten silmissä vielä nykyäänkin. Ja kuten tiedämme, niin oikein ketään tuohon äärimmäisen väkivaltaisella otteella hallinneeseen sotilasjunttaan kuuluvaa ei ehkä koskaan olla edes ajateltu laitettavan syytteeseen.


Argentiinan sotilasjuntan ydin kuului Laivaston koneopin koulun ESMA:n  (Estrada méchanica de la armada) opiskelijoihin sekä muuhun henkilökuntaan, ja laivasto oli tuon juntan vahva tukija. Ja ehkä sitten joku ajattelee, että tuossa maassa elävät ihmiset ajattelevat, että kaikki on anteeksi annettu, niin olen sitä mieltä, että tuossa maassa saattaa olla paljonkin kaunoja, joista ei juurikaan olla puhuttu. Eikä kidutus tai omaisen katoaminen ole mikään asia, jota voi koskaan antaa anteeksi, ja varmasti on ihmisiä, jotka ovat juntan jälkeen joutuneet väärin kohdelluiksi Argentiinan asevoimissa, joissa edelleen palvotaan tuota aikaa, kun kenraalit Jorge Viledan (1925- 2013) aurinkolasit päässään pitivät valtaa tuossa maassa.  Vasta vuonna 2003 saatiin tuon juntan johtavat upseerit pidätettyä, ja juntta kaatui jo 1980-luvun alussa, mikä kertoo jotain tuon organisaation voimasta tuossa maassa.






Wednesday, August 23, 2017

Kirjoitelma sähkömagnetismista sekä Teslan työstä ja individualismista


Nikola Teslaa pidetään erittäin innovatiivisena sekä samalla ikävä kyllä hieman omituisena henkilönä, joka kehitti paljon erilaisia patenttiratkaisuja, jotka perustuivat hänen lempiaiheeseensa nimittäin sähkömagnetismiin. Hän keksi induktiomoottorin joka toimii samalla myös  sähkögeneraattorina sekä myös erään toisen laitteen, mikä mahdollistaa sähkön siirtämisen ilman läpi, kuten olen kirjoittanut. Sähkömoottorilla varustetusta torpedosta ei muuten nouse kuplavanaa, ja sen kyky muuttaa suuntaa ja nopeuttaan on aivan toinen, kuin mitä turbiinikäyttöisillä aseilla on.



Eli sähkömoottorilla varustettu torpedo voidaan pudottaa meren pohjaan, missä se sitten vaanii kohdettaan, ja kun sen tietokonepohjaiseen äänivertailuun perustuva  akustinen sensori havaitsee sopivan kohteen, niin torpedo syöksyy tuon laivan pohjaan. Tämä älykomponentella torpedo voi odottaa sopivaa kohdetta kuten lentotukialusta tai ohjussukellusvenettä  meren pohjassa, ja sitten iskeä sen pohjaan reiän.  Tai seurata jotain laivaa satamaan, ja iskeä siellä oleviin kohteisiin. Jos torpedo on varustettu RTG-laitteella eli Cesium-paristolla, niin se voi risteillä merellä vuosia, ja sitten jos käsky tulee, niin tämä ase voi iskeä satamaan ydinkärjellä.



Mutta kuitenkin joskus tuntuu siltä, että näitä suuria keksijöitä ei ehkä sittenkään ole ollut aivan siinä muodossa olemassa, kuin mitä me uskomme, vaan heidän nimiinsä on saatettu kuoleman jälkeen panna asioita, joita he eivät ole tehneet. Tämä koskee varsinkin sellaisia keksijöitä, jotka ovat kuolleet ilman perillisiä, jolloin valtio saattaa sitten suojella joitakin muita henkilöitä heidän kauttaan, ja myös rohkaista muita esittämään omia keksintöjään viranomaisille.



Tietenkin Tesla patentoi aikoinaan myös radio-ohjauslatteen, joka sitten varmasti kiinnosti myös eri maiden laivastoja, koska sen avulla voitiin rakentaa pienikokoinen ikään kuin veneen pienoismalli, joka sitten voitiin ohjata laivan kylkeen, ja räjäyttää siinä jolloin laivaan tulisi reikä. Mutta tietenkin Tesla tutki innokkaasti kapillaarivoimaa, eli hän kokeili myös letkun upottamista meren syvyyksiin, ja sen kautta imeytyvää vettä voitiin käyttää induktiogeneraattorin pyörittämiseen. Tuollainen laite voidaan asentaa mihin tahansa öljynporauslauttaan, ja sitten sen avulla voidaan elektrolyyttisesti hajottaa vettä vedyksi ja hapeksi, joka voidaan johtaa samoja putkia pitkin kuin mitä maakaasua kuljetetaan.



Eli tuo putki upotettiin syvänteeseen, ja sen kautta imeytyvä vesi ohjattiin turbiinin siiville, jotka pyörittivät indukitiomoottoria, joka siis toimii samalla induktiogeneraattorina. Tuolla tavoin Tesla saattoi saada sähkövirtaa omiin sähkömagnetismia koskeviin kokeisiin, missä tarvittiin korkea-jännitteistä sähkövirtaa, koska tuolloin viime vuosisadan alkuaikoina ei ollut voimavirtaa saatavilla. Kun puhutaan siitä, että Tesla oli hiukan omituinen, niin siksi häneen liitetään paljon tarinoita, joissa tuo mies olisi tehnyt lasipurkista sekä kananmunan sisuksista keinokohdun, missä hän olisi tehnyt alkioita koskevia kokeita, ja joidenkin ihmisten mielestä tuollaisella keinokohdulla voitaisiin ihmisiäkin kloonata.



Kloonaaminen on oikeastaan hyvin helppoa. Tarvitaan vain sellainen munasolu, mikä on juuri hedelmöitetty, ja sitten sen perimä imetään pois tumasta, ja tilalle ruiskutetaan kloonattavan olion DNA, mikä on eristetty esimerkiksi jostain iho- tai vastaavasta solusta. Sen jälkeen tuota DNA:ta vain monistetaan PCR-menetelmällä. Vaikka tämä osa kirjoituksesta on täydellistä spekulaatiota, niin yleisesti tiedossa on sellainen asia, että Tesla oli erittäin masentunut, ja hänellä piti olla hotellihuoneessaan kolme miestä estämässä hänen hyppynsä ikkunasta ulos.



Tuo mies asui useita vuosia eräässä New Yorkilaisessa hotellissa, ja tuolloin jo kysyttiin että kuka tuolle miehelle maksoi tästä asumisesta? Kun Tesla sitten teki esimerkiksi resonanssiin liittyviä kokeita missä hän kokeili pieniä kaiuttimia, joilla hän sai talon teräsrungon värähtelemään, niin se oli johtaa koko rakennuksen sortumiseen.



Sen jälkeen USA:n asevoimia epäiltiin tuon miehen työn rahoittajaksi, ja muutenkin tuo mies oli sen verran omituinen, että hänen sekä asevoimien välillä epäiltiin olevan paljon yhteisiä asioita. Tietenkin resonanssi-värähtelyyn liittyvät aseet varmasti kiinnostivat USA:n asevoimien johtoa, ja tarinoiden mukaan tuo resonanssiase, joka olisi laittanut talojen seinät värähtelemään olisi asetettu B-24 “Liberatoriin”, ja sen jälkeen tuossa koneessa olisi ollut vielä mikroaaltosätelijä, jonka tehtävänä olisi ollut maksimoida koneen aiheuttama tuho.



Tuon aseen olemassaolosta ei varmasti ole mitään erityisiä todisteita, ja se varmaan on joku tietyn tyyppinen asekehityksen tulos, että voidaan saada aikaan sellainen resonanssilaite, mikä voidaan kiinnittää lentokoneeseen. Sen laitteeen pitäisi tietenkin sen pitää olla sen verran voimakas, että sen aiheuttama resonanssi saa talon ulkoseinän hajoamaan murusiksi, ja samalla mikroaalto kuumentaa tuon raunion punahehkuiseksi. Joten sen takia tämä lentokone sitten voidaan varustaa ulkoisilla tuulimyllyillä, jotka antavat sille tarpeeksi sähkövirtaa tuon laitteen saamiseksi toimintakelpoiseksi.



Mm. TV-sarjassa “Ritari ässä” esiintyvä ihmeauto kykenisi tietenkin tuhoamaan seinän, jos se suuntaa siihen resonanssia aiheuttavan kaiuttimen. Siis ensin autossa oleva laser-tutka eli lidar mittaa sen, mitä materiaalia tuo kohde on, mihin auton pitää iskeä, ja sitten tietokone kaivaa vain oikean sävellajin auton tietokannoista, ja säätää sitten sonarinsa antamaan tuolle kohteella sellaista värähtelyä, mikä murtaa auton edessä olevan seinän.  Syy siihen miksi tuo ihmeauto kykenisi sitten ajamaan ilman tankkausta johtuisi siitä, että tuossa autossa käytettäisiin Cesium-paristoja, jotka antavat sille äärimmäisen pitkän toiminta-ajan, ja tietenkin sen komeat äänet olisivat vain ääniefektejä.


Tuota autoa ehkä sitten ohjataan kauko-ohjauksella niin, että sen keulassa ja takapuskureissa ja peileissä on pieniä kameroita, joilla sen kauko-ohjaimen käyttäjä sitten kykenee arvioimaan auton etäisyyden muista ajoneuvoista, tai sitten se ehkä käyttää hajautettua tietojenkäsittelyä, mikä perustuu Renderfahrm-ohjelmistoon, millä voidaan muiden verkossa olevien tietokoneiden resursseja pyytää apuun, mikäli halutaan siirtää tuo klassikko sitten nykyaikaan.  Se että Nikola Tesla oli varmasti kiinnostunut näistä asioista ei vähennä häneen liitettyjen tarinoiden määrää eikä niiden mystisyyttä, eli Teslan väitetään joissain salaliittoteoreetikoiden kirjoituksissa joutuneen Rothschildien murhaamaksi, mutta tästä ei ole kuitenkaan mitään todisteita.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Friday, August 4, 2017

Rap-managerin toimistosta löytyi huumeita, tarkastuksen syynä poseeraaminen leikkiaseen kanssa

Kuva ei liity tapaukseen
(Lehtikuva)

Erään rap-managerin toimistosta löytyi kasa huumeita sekä aseita, joiden jäljille poliisi pääsi tuon henkilön lähettämän sosiaalisen median viestin kautta, missä poseerattiin leikkiaseen kanssa. Tuosta kuvasta sitten tehtiin ilmoitus, mistä seurasi kotietsintä. Tuo rap-manageri muuten ei ole ensimmäinen ihminen Suomessa tai maailmalla, joka käyttää tällaisia temppuja hälventääkseen epäilyjä, jotka koskevat hänen liikeoimiaan. Yleensä tällaiset kuvat, missä joku alamaailman sankari poseeraa replica-aseiden kanssa on tarkoitettu siihen, että poliisi saadaan tekemään turhia kotietsintöjä, ja sitten etsinnän aikana voidaan todeta, että ”tiedättehän millaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä”.


Kun puhutaan siitä, miten poliisi oikeasti toimii, niin tietenkin noiden synkkiä asioita käsittelevien rap-artistien kanssa pitää olla hiukan varovainen, koska heillä voi olla yhteyksiä vääriin ihmisiin. Mutta se tietenkin sitten voi aiheuttaa kotietsinnän, jos tuollaisiin ihmisiin säännöllisessä yhteydessä oleva henkilö sitten esittelee aseita. Ja viranomainen lähtee aina noissa tapauksissa siitä, että nämä aseet ovat oikeita sekä niihin on olemassa panoksia. Kun sitten kotietsintää lähdetään tekemään, niin alla olevassa lehtijutussa kerrotaan esimerkiksi kätköstä, missä oli Placebo-lääkkeitä, mikä varmasti saa aikaan sellaisia kysymyksiä, että miksi joku kätkee täysin laillisia pastilleja välikaton väliin?


Ja samalla tietenkin se, millaista musiikkia nämä artistit sitten julkaisevat kertoo jotain siitä, millaisissa piireissä tuo henkilö liikkuu. Jos sitten ihmisen kanssakäyminen rikollisia ihailevien tahojen kanssa on päivittäistä, niin silloin tietenkin kyseessä on tapaus, missä voidaan hyvällä syyllä epäillä sitä, että joku noista muusikoista ei ehkä saakaan tulojaan musiikista. Yleensä tuollainen hyvin ikävällä tavalla rap-muusikoiden mainetta pilaava henkilö sitten markkinoi itseään jonain anarkistina, joka vain puolustaa yksilön vapautta.


Mutta kuitenkin tuollaisten ihmisten musiikki pitää sisällään lähinnä hyvin väkivaltapitoista tekstiä, missä ihmisiä kohdellaan kuin jossain väkivalta-elokuvissa. Yleensä huumeiden käyttö näkyy siinä, että henkilön todellisuudentaju ikään kuin katoaa, ja hän alkaa esittää sellaisia kuvitelmia, missä joku huumejengi alkaa hallita koko maata. Ja sitten tietenkin kun ihmisen omakuva alkaa vääristyä, niin silloin myös alkavat riimit koventua. Seurauksena saattaa olla se, että koko bändin tuotanto alkaa muistuttaa jotain muuta kuin normaalia musiikkia. Kun tuollaisen rap-levyn sitten joku sattuu ostamaan ja äiti kuulee nuo sanoitukset, niin silloin tietenkin hän saattaa huolestua hyvin vakavasti, ja seurauksena voi olla käynti psykiatrin juttusilla.



Eli itse kyllä uskon, että jos ihminen soittaa jatkuvasti hyvin väkivaltaista musiikkia, niin häntä saatetaan kaveripiirissä pelätä hyvin paljon, ja se sitten tietenkin lopulta tulee vanhempien tietoon. Ja tuolloin tietenkin seuraa keskustelu koulupsykiatrin kanssa, jossa selvitetään se, miksi tuollainen henkilö istuu kaiken aikaa napit korvillaan kuuntelemassa sitä, kuinka kaduista tehdään sotatantereita. Joskus tällaisen asian saattaa vanhempien tietoon huumekauppias itse, jotta hän saisi sitten lapsen välit poikki vanhempiinsa. Mutta kun palataan näihin huumemiehiin, niin tietenkin he joskus yrittävät selvitä poliisien käsistä sillä, että he soittavat viranomaisille ilmiantoja itsestään, ja sitten kun tarkastus tapahtuu, niin silloin tietenkin autosta löytyy jotain pusseihin pakattuja yskänpastilleja, joita selitetään ties millä promootiolahjalla.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rap-manageri-katki-huumeita-ja-aseita-yrityksensa-tiloihin-korsoon-leikkipyssykuva-facebookissa-johti-vuosien-tuomioon/6524278

Thursday, June 29, 2017

Elokuvaohjaaja John Carpenter loi elokuvissaan mallin, missä rikollisille annetaan kokonainen valtio


Jokainen meistä tuntee nimen John Carpenter, joka on luonut ohjaamiinsa elokuviin mielenkiintoisen
yhteiskunnallisen laboratorion, missä sitten voidaan testata sitä, kuinka suuren ongelman voi joku alue saada aikaan. Noissa hänen ideoimissaan elokuvissa kokonaiset kaupungit jätetään rikollisten käsiin, ja tietenkin voidaan olettaa, että niissä muodostuisi paljon vaarallisempia sekä väkivaltaisempia jengejä, kuin paikoissa missä poliisi voi puuttua noiden ihmisten tekemisiin. Tuolloin jengien aiheuttama ongelma sitten paisuisi kuin sieni, ja se saattaisi aiheuttaa sen, että tällaisilla gangstereilla olisi lopulta käytössään ydinpommeja, ja vaikka jengit eivät alkuun vaarallisia olisikaan, niin niistä todellisuudessa ehkä muodostuisi erittäin kunnianhimoisia joukkioita, jotka saattavat aiheuttaa vakavia uhkia kansalliselle turvallisuudelle.


Kun jengien jäsenillä ei ole mitään menetettävää, niin silloin he voivat ryhtyä epätoivoissaan vaikka rynnäkköön jotain ydinasetukikohtaa vastaan, jotta he saisivat sitten käsiinsä aseita, joilla he voisivat pakottaa hallituksen polvilleen. Näet epätoivo antaa suuren voiman, eli jos vaihtoehdot ovat todella vähissä, niin silloin ihminen kykenee yli-inhimilliseen suoritukseen, ja jos palkintona on päästä kunnon terveydenhuollon pariin sekä käydä ravintolassa sekä pois tuollaisesta paikasta, missä vallitsevat viidakon lait, niin ihminen kyllä pystyy vaikka mihin. Tuossa mielikuvituksellisessa tilanteessa sitten voidaan ajatella, että noiden jengien jäsenillä ei muuta ajatusta ole, kuin kaivaa tunneli kaupungista pois, ja yrittää rynnäkköä johonkin sotilastukikohtaan tai johonkin virastotaloon, missä he voisivat yrittää pyyhkiä rikosrekisterinsä pois.


Kun puhutaan toimintaelokuvien klassikoista, niin tietenkin tulee heti mieleen elokuva nimeltään, “Pako New Yorkista” (Escape From N.Y, 1981) ja sen jatko-osa “Pako L.A:sta”(Escape From L.A 1996). Noissa elokuvissa valtavia kaupunkeja on muutettu maksimoidun turvallisuuden vankiloiksi, joihin rikolliset laitetaan istumaan keskenään. Tuollaiset vankilat saattavat vaikuttaa erittäin mukavilta ratkaisuilta, mutta kun noita mielikuvituksen luomia laitoksia hiukan lähemmin tarkastellaan, niin niistä ei kovin montaa hyvää sanaa jää sanottavaksi.


Jos joku valtio oikeasti tekee niin, että se laittaa rikollisia johonkin kaupunkiin ilman valvontaa, niin tuloksena on sellainen tilanne, missä tuollaiseen paikkaan syntyy hyvin helposti sellainen vastarinta- tai terroristien pesäke, mikä saattaa koitua koko yhteiskunnan tuhoksi, koska vaikka alkuun tilanne olisi loistavasti hallinnassa, niin ihmismieli on hyvin monimutkainen väline, joka kyllä keksii keinot paeta tuollaisista paikoista. Vaikka nuo laitokset olisivat kuinka hyvin vartioituja tahansa, niin tietenkin jos käytössä on suuri väkimäärä, voi tuollainen yhdyskunta vaikka kaivautua pois kyseisestä vankilasta ihan pelkkiä lapioita käyttäen, ja tuolloin tietenkin tulee eteen sellainen käsitys, että ihminen haluaa aina elää, ja jos motivaatio on tarpeeksi suuri, niin silloin hän kaivaa tunnelin ulos tuollaisesta paikasta vaikka paljain käsin.


Yksi motiiveista sitten tietenkin on kosto niille, jotka ovat henkilön tuonne lähettäneet, ja sitten tietenkin tulee mieleen se, että joku saattaisi sitten nostaa tuollaisen ryhmän vihan hallitusta kohtaan niin kovaksi, että he haluavat lähteä kaivamaan tuollaista tunnelia, jonka kaivaminen voi sitten kyllä viedä hengen noilta kaivajilta, jotka haluavat vapauteen.

Kun ajatellaan esimerkiksi kaupungin ottamista vankeinhoidon käyttöön, niin tietenkin noiden talojen lunastaminen olisi valtavan suuri rahanmeno, mikä tietenkin sitten pitää suhteuttaa siihen, että jokaiseen asuntoon pitää silloin tehdä ratsia, jotta nuo henkilöt eivät saisi käyttöönsä aseita. Mutta tietenkin heille voidaan niitä pudottaa lentokoneista, ja sitten voi olla vaarana se, että tuosta alueesta tulee maailman suurin aseiden muuttokeskus, jonka tiloissa voi kuka vain sitten muuttaa mitä hyvänsä aseita sarjatulta ampuviksi, ja tietenkin myös palopuheiden pitäminen kävisi tällaisessa vankilaksi muutetussa kaupungissa erittäin helposti, ja kaikki sellaiset yhteiskunnan vastaiset polemiikit varmasti ottaisivat siellä tulta, mikä saisi koko väestön muuttumaan radikaaleiksi.

Jos tuollaista “Pako New Yorkista”- elokuvasta tuttua vankilaa lähdetään oikeasti rakentamaan, niin silloin toimitaan samalla periaatteella kuin Keisari Hadrianus, joka rakensi tuon kuuluisan muurin nykyisen Skotlannin rajalle, jolla hän aikoi pitää barbaarit pois Rooman maaperältä. Kuitenkin tuo muuri sai aikaan sen, että keisarin vastustajat pääsivät sen yli turvaan, ja silloin Rooman käsi ei heitä saanut kiinni, joten silloin tietenkin he saattoivat tuon muurin takana järjestäytyä, ja nostaa uusia voimia keisaria vastaan.


Kun puhutaan valvomattomista vankiloista, niin niissä sitten käy usein niin, että tuollaiseen paikkaan alkaa muodostua uusi rikollisten ryhmä, joka saattaa sitten muodostua uhaksi koko valtiolle. Vaikka tuollainen maa-alue on todella pieni, niin sinne voi silti muodostua rikollisjoukkoja, jotka voivat aiheuttaa todella pahoja ongelmia koko yhteiskunnalle, eli he voivat sitten tehdä sellaisia asioita, joita kukaan ei varmaan koskaan edes osannut kuvitella voitavan tehdä. Eli ne voivat tarjota vaikka terroristeille turvapaikkaa, tai sitten kätkeä rikollisten rahoja tai muuta ryöstösaalista tuolle alueelle.


Jos joku kaupunki tai muu alue sitten eristetään muusta valtiosta, niin silloin tilanne on sama, kuin näille rikollisille annetaan käyttöön oma valtio, missä he voivat sitten varustautua uusilla aseilla. Mikäli tuollainen erittäin väkivaltaisten rikollisten ryhmä sitten jätetään tuonne kuvitteelliseen kaupunkiin, niin silloin tietenkin on olemassa sellainen yhteiskuntatieteisiin sekä sosiaalipsykologiaan kuuluva ajatusmalli,  jonka mukaan yhteiskunta pyrkii aina järjestäytymään, ja luomaan kollektiivisen toimintamallin. Ja tuolloin sitten voidaan tuollaista John Carpenterin luomaa rikollista kaupunkia pitää eräänlaisena laboratoriona, missä testataan yhteiskunnallista toimintamallia sekä näiden teorioiden paikkansapitävyyttä sellaisessa ympäristössä, missä on joukko erittäin vaarallisia rikollisia.

Eli noin varmistetaan se, että tuollaisesta paikasta tulee varmasti vielä pahempi ongelma, kuin mitä tuollaiset jengit muuten olisivat. Eli kun poliisi ei noiden ihmisten toimintaan puutu, niin silloin heidän päässään alkavat liikkua astetta suuremmat ajatukset, kuin mitä aikaisemmin. Ja jos tuossa paikassa olisi esimerkiksi huono terveydenhoito sekä hygienia, niin se sitten ajaa tuollaisia muuten epäpoliittisesti yhteiskuntaan asennoituvia henkilöitä muuttumaan radikaaleiksi toimijoiksi, jos heille vain joku ryhtyy pitämään palopuheita, ja mitäpä muuta huvia tuollaisessa paikassa olisikaan, kuin kuunnella poliittisia agitaattoreita. He sitten varmaan osaisivat käyttää tällaisia olosuhteita hyväkseen.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Saturday, April 8, 2017

Terrorismi sekä politiikka ovat aina olleet asioita, jotka liittyvät toisiinsa (Muslimitkin voisivat olla hiukan suvaitsevia meitä kohtaan)


Kauhu astui Tukholmaan, kun joku otti rekan luvatta käyttöönsä, ja lähti ajamaan sillä väkijoukkoon. Seurauksena oli todella surullinen tapaus, josta voidaan lukea lehdistä. Se että tämä isku tapahtui kuntavaalien alla on varmasti saanut jotkut poliitikot tai vaaliehdokkaat heittelemään kommentteja, mitä he eivät ole välttämättä miettineet loppuun. Kuitenkin meidän yhteiskunnassamme ei saa olla vallalla sellainen käsitys, että kaikki mikä kuuluu muiden kulttuurien tapoihin on oikein. Ideana suvaitsevaisuudessa on, että myös muslimien tiettyjä tapoja voidaan pitää rikollisina, ja heidän tapaansa toimia sekä myös heidän asenteitaan voidaan myös arvostella.

Eli ei ole rasismia arvostella kunniamurhia tai ylipäätään muslimien mielestä uskontoon kuuluvia lapsiavioliittoja. Samoin muslimitkin voisivat olla meitä kohtaan myös suvaitsevia, ja ymmärtää että myös meillä länsimaissa olevilla ja täällä asuvilla ihmisillä on oikeus omiin arvoihimme ja asenteisiin sekä uskontoomme, joten hekin voisivat hiukan kunnioittaa meidän kansallisia lippujamme sekä tapojamme sekä muita asioita, joita me pidämme pyhinä. Tällä tarkoitan sitä, että meidän ei myöskään tarvitse kaikessa antaa periksi siksi, että joku muu haluaa tehdä niin tai näin. Myös meillä on omat arvomme ja asenteemme, joiden takana sitten me seisomme.

Tällä tarkoitan sitä, että vaikka ihminen on maahanmuuttaja, niin se ei häntä oikeuta tekemään mitä hän sattuu haluamaan tehdä, eikä myöskään mikään uskonto vapauta ketään rikosoikeudellisesta vastuusta. Ihmisillä on oikeus tuntea epäluuloja maahanmuuttajia kohtaan, koska epäluuloisuus nyt sattuu kuulumaan ihmisluonteeseen. Se että joku tekee terrori-iskuja varmasti lisää maahanmuuttovastaisuutta, ja ihmisillä on oikeus vaatia viranomaisilta toimia tällaisten iskujen estämiseksi Missään tapauksessa ei ole oikein syyttää ihmisiä rasismista, jos he tämän jälkeen alkavat suhtautua nuivasti maahanmuuttajiin. Iskuissa kuoli kolme ihmistä, missä oli tietenkin kolme ihmistä liikaa, ja tietenkin tällainen tapaus varmasti saa aikaan sen, että esimerkiksi maahanmuuttoa halutaan rajoittaa, sekä lisää turvallisuudesta vastaavia ihmisiä kuten poliiseja sekä sotilaita halutaan palkata lisäämään yleistä turvallisuutta.

Tällaisissa tapauksissa on sellainen aspekti, että ne vaikuttavat maahanmuuttajien sekä valtaväestön suhteisiin kuten ääriryhmät toivovat niiden vaikuttavan, eli ne lisäävät valtaväestön sekä nimenomaan islamilaisista maista kotoisin olevien ihmisten välillä olevaa kuilua, ja eristää ennestään näitä vähemmistöjä yhteiskunnasta. Kun nuo terroristit alkavat tehdä iskujaan, niin heillä on vakaa ajatus siitä, että täällä Euroopassa kasvaneet islamin uskoa tunnustavat henkilöt ovat uhka heidän omalle elämäntavalleen. Samoin se että joku muslimi sitten asettuisi esimerkiksi Suojelupoliisin tai jonkun ulkomaisen tiedustelun palvelukseen, ja lähtisi sitten operoimaan lähi-itään on varmasti kauhuskenaario, mikä aiheuttaa terroristien johtajille painajaisia.

Tuollainen henkilö voi aiheuttaa todella vakavaa vahinkoa noille järjestöille, ja tämä tietenkään ei ole mikään uusi ajatus. Ensimmäisen kerran tuollainen operaatio, missä kristinuskoon kääntynyt muslimi soluttautui islamistien järjestöön tapahtui 1200-luvulla ristiretken aikaan, jolloin Temppeliherrat värväsivät erään kristinuskoon kääntyneen muslimin Monte Cassinon benediktiiniluostarista soluttautumaan Hassan Ibn Al-Sabbahin assasiinien joukkoon, ja surmaamaan heidän johtajansa. Tämän henkilön vahvuudet operaatiossa olivat sellaiset, että hän tunsi kaikki muslimien tavat sekä puhui sujuvasti arabiaa, joten tuo mies kykeni sitten tunkeutumaan assasiinien linnoitukseen. Kyseessä oli muuten Franciscus Assisilainen, jonka nimestä tulee sana "assassiini", mutta emme sitten muuta tuosta miehestä tiedä, koska hänet tunnetaan historiassa vain munkkina ollessaan käyttämällä nimellä.

Tuollaisten uhkien takia pitää valtaväestön sekä vähemmistöjen välien olla huonot, ja tietenkin terroristit haluavat myös värvätä pyhään sotaan näitä henkilöitä, joilla on länsimainen passi. He kykenevät liikkumaan vapaasti Euroopassa sekä Amerikassa, ja siksi on ääriryhmien edun mukaista, että muslimit eristetään tästä yhteiskunnasta. Jos ihmisellä menee hyvin, ja hänellä on ystäviä, niin silloin tietenkään hänestä ei tule terroristia. Näet kyseessä on tilanne, missä ei synny niin sanottua kollektiivista vihaa yhteiskuntaa kohtaan. Joss ihmistä kohdellaan huonosti, niin hän altistuu ääriryhmien vaikutuksille. Tuolloin hän syrjäytyy ja alkaa vihata valtaväestöä, niin silloin tietenkin tilanne on se, että hänet on suhteellisen helppo värvätä terroristiksi.

Meidän länsimaisten ihmisten pitää kuitenkin muistaa se, että me emme saa olla liian suvaitsevia muslimeita kohtaan. Tämä on kuitenkin meidän maamme, ja se tarkoittaa sitä, että meidän velvollisuutemme ei ole integroitua täällä oleviin vähemmistöihin, vaan tämän prosessin pitää tapahtua toisin päin. Eli tietenkin meidän pitää vähän tarkemmin ryhtyä katsomaan keitä tänne päästetään, sekä myös ryhtyä hiukan vaatimaan myös pakolaisina maahan tulleita ihmisiltä jotain tapoja, eikä suinkaan kaikkea mitä he tekevät tarvitse hyväksyä. 

Wednesday, January 25, 2017

Politiikka sekä uskonto ovat arkipäivää myös lännessä. Ja myös ateismi on uskonto, vaikka sitä ei aina myönnetä


Kun puhutaan siitä, miten jotkut meistä haluavat ehdoin tahdoin kuulua johonkin yhteisöön,mistä ei heille ole muuta kuin haittaa, niin silloin tällöin taas sitten eteen tulee ihmisiä, jotka mielellään “tutkivat" jotain uskonnollisia kirjoituksia , eli he saattavat oikeasti ikään kuin suggestoida itsensä siihen tilaan, että heistä tulee ikään kuin fundamentalistisia oman asiansa tuijottajia. Nuo ihmiset saattavat ikään kuin saattaa itsensä sellaiseen tilaan, missä he ikään kuin alkavat uskoa kaiken, mitä noissa teksteissä lukee. Ja kuten Dr. Goebbels aikoinaan asian ilmaisi, “kun valhetta toistetaan tarpeeksi monta kertaa, niin ihmiset alkavat uskoa siihen”. Kuitenkin tuon saman asian on ennen häntä sanonut moni muukin henkilö, jonka markkinoima aate on vähintäänkin kyseenalainen.

Tuollainen tila syntyy siitä, kun ihminen ikään kuin “haluaa uskoa" johonkin aatteeseen tai muuhun asiaan. Kun puhutaan ateismista sekä sosialismista, niin varsinkin alkuaikoinaan nämä aatteet ovat olleet hyvin liberaaleja, ja kannustaneet ihmisiä tutkimaan erilaisia ajatusmalleja, mutta jostain syystä Herra toveri Marx päätti kirjoittaa kirjoihinsa sellaisia asioita, missä puhuttiin työväenluokan diktatuurista, jolloin sitten tuo osa hänen kirjoituksistaan valtaapitävien käsissä asiaksi, mikä salaisen poliisin terroriin ja poliittisiin pidätyksiin. Kuten voimme historiasta huomata, niin nämä sosialistit ovat oppositiossa olleet oikein mukavia ihmisiä, mutta sitten valtion johdossa on heidän käsityksensä muuttunut jostain syystä erityisen ikäväksi.

Tuon takia sosialismi on ollut aate, joka on polkenut tavallisten ihmisten oikeuksia pahemmin kuin mikään muu aate maailmassa, ja tietenkin nyt sitten joku sanoo, että Adolf Hitler on pahempi kuin Stalin. Kuitenkin pitää muistaa sellainen asia, että Hitlerin puolue on nimeltään Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei eli Kansallissosialistinen Saksalainen työväenpuolue mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että aikoinaan Hitler markkinoi itseään vasemmiston ehdokkaana, ja joku tekaisi siten omalle puolueelleen mediassa miellyttävältä näyttävän nimen. Eli kyseessä oli ikään kuin mediatemppu, jolla saatiin ihmiset äänestämään tuota miestä, jonka pienistä viiksistä tuli pahan symboli. Hän väitti olevansa työväen presidentti, mutta kuitenkin hänen oteensa valtaan oli lähes samanlainen kuin Stalinin.

Se miksi Josif Stalin ei kokonaisia kansoja suoraan tuominnut kuolemaan johtui siitä, että hän oli georgialainen georgialainen, mikä tietenkin hiukan rahoitti tuon miehen menoa. Ja myöhemmin esimerkiksi salaisen poliisin päällikkö valittiin usein vähemmistökansojen keskuudesta, jotta venäläinen virkakunta pysyisi puhtaana. Ainakin Neuvostoliiton aikaan oli sellainen tapa, että osatasavallan KGB:n johtaja oli aina muualta kuin siitä tasavallasta kotoisin, kuin missä hän palveli. Näin sitten taattiin se, että tuo mies ei ollut missään henkilökohtaisessa suhteessa tuon tasavallan ihmisiin, mikä teki hänen työnsä helpommaksi. Ja samoin venäläiset eivät sitten lianneet nimeään näissä ikävissä töissä, joissa ihmisiä raahattiin putkaan keskellä yötä. Kun puhutaan uskonnoista, niin itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi sosialismi on aivan samanlainen uskonto kuin kristinusko, ja sinälään missään nimessä sen sanoma ihmiskunnalle ei ole mitenkään huono. Se että me ihmiset olemme tasa-arvoisia sekä vapaita pitäisi olla kaikkien valtioiden toiminnan perustana, mutta todellisuudessa tämä asia ei koskaan ole toteutunut.

Tämä johtuu siitä, että valtion johtajat olivat huumaantuneena siitä, että he saivat nyt mahdollisuuden ikään kuin kostaa ihmisille, tai ehkä he huomasivat kuinka mukavat oltavat valtion johtajilla itseasiassa on. Mutta vaikka noita miehiä niin kamalasti haukutaan, ja heidän tekojaan tuomitaan, niin toki heillä on ollut esikuvanaan yksi rauhanaate, jonka nimissä sitten on ihmisiä murhattu erittäin kylmästi. Kristinusko sekä Islam ovat asioita, joiden nimessä on tehty todella paljon väkivaltaa. Ja vaikka molemmat uskonnot ovat erittäin rauhaa rakastavia, niin silloin tietenkin ihmetellään suuresti sitä, miksi noiden uskontojen nimissä tehtiin ja tehdään edelleen niin paljon pahaa, ja miksi esimerkiksi Euroopassa ollaan oltu niin kauhean jyrkkiä nimenomaan kristinuskon kanssa, johtuu siitä, että kuninkaan tehtävänä ikään kuin olla Jumalan asettama vallankäyttäjä maan päällä, ellei sitten paavi ole paikalla. Ja siksi kuninkaan vastustaminen miellettiin ennen Jumalan pilkkaamiseksi. Ja tietenkin kuninkaan vallankäyttöä tuki käsitys, että hän saa sitten rangaistuksen kuolemansa jälkeen, mikä teki helpommaksi hyväksyä kuninkaan ehdoton asema vallankäyttäjänä.

Mutta miksi ihmiset sitten uskoivat jotain Hitlerin kaltaista ihmistä, ja ryhtyivät joukolla kannattamaan aatetta, joka tuomitsi miljoonia ihmisiä kuolemaan ennen kuin he edes olivat syntyneet. Syynä on itsesuggestio, eli ilmiö missä henkilö ikään kuin kiihottaa itseään uskomaan kaiken, mitä hänelle kerrotaan esimerkiksi juutalaisista. Jos ihminen hokee itselleen jotain asiaa, niin hän alkaa uskoa siihen oikeasti. Ja vastustajat tietenkin leimataan satanisteiksi tai muiksi vastaaviksi toimijoiksi. Se että henkilö kuuluu “todellisiin aatteen miehiin" vaatii koulun kesken jättämistä, jotta henkilö pysyy aitona. Tuolloin hän ei sitten vaivaa päätään millään turhilla ajatuksilla, kuten sillä että he kysyisivät johtajansa vaikuttimia. Ja tietenkin johtajalla on aina “kaksi todistajaa", jotka kertovat, miten hän on jonkun korkeamman olennon lähettiläs. Ja noita profeettoja ei koskaan saa kyseenalaistaa, tai sitten salama osuu tuohon henkilöön.

Diktaattorille on tärkeää, että maassa on erittäin korkea syntyvyys, koska näin ihmisille saadaan työtä, ja muutenkin koneellistaminen on niille epädemokratioita tukeville tahoille ikävä asia, koska diktatuuri perustuu siihen, että ihmiset ovat jatkuvasti työssä, eikä heillä ole aikaa tai halua ajatella yhteiskunnallisia epäkohtia. Ja missään nimessä mitään opiskelua ei yhteiskunnassa sallita. Omaehtoinen oppiminen pitää aina karsia yhteiskunnasta, jotta yhteiskunnan johtajat eivät menettäisi asemiaan alaisiinsa nähden, ja jotta alaiset pysyisivät kuuliaisina sekä lojaaleina johtajille, jotka mielellään vetäytyvät erilaisten tittelien taakse.

marxjatalous.blogspot.fi

Friday, January 20, 2017

Trump kumosi sitten Obamacaren, mutta miksi hän tuon teon teki?

Trump allekirjoitti asetuksen, jolla hän kumoaa osan sosiaaliuudistuksesta, joka tunnetaan nimellä "Obamacare". Se miltä osin tuo uudistus sitten on kumottu on jäänyt hiukan epäselväksi, ja jostain kumman syystä en usko että Trump tätä uudistusta lopullisesti kaataa. Näet kyseessä on kuitenkin melko tärkeä asia, ja monen senaattorin asema riippuu siitä. Vaikka USA:n presidentti on maailman mahtavimpia miehiä, niin sisäpolitiikassa hänen valtansa on rajallinen, ja kun ajatellaan Trumpin taustaa, niin hän on nimen omaan liike-elämän presidentti. Eli hänen äänestäjänsä ovat niitä "amerikkaalaisen unelman" ilmentymiä, jotka toimivat yksityisen sektorin yrittäjinä tai talouselämän vaikuttajina. Ja kun mietitään nimenomaan sosiaaliuudistusta, niin silloin tietenkin nämä asiat ovat juuri tavallisia amerikkalaisia lähellä, kuten ne ovat myös tavallista suomalaista koskettavia asioita, jos henkilö sattuu olemaan suomalainen ja asumaan Suomessa.

Kun ajatellaan Trumpin sekä Obaman eroja, niin silloin tietenkin täytyy muistaa se, että Trump on hiukan karkea Obamaan verrattuna, ja hän käyttää paljon sosiaalista mediaa, jossa hän sitten käyttää liike-elämästä tuttua kieltä, mikä voi olla hiukan karkeaa. Ja hänen käytöksensä on muutenkin hiukan töksähtelevää, mutta uskon että tämä mies tulee sitten muuttumaan valtiomieheksi. Eli hän on oikeasti varmaan tarkoittanut ihan hyvää, mutta hiukan voisi sitä artikulaatiota muuttaa sellaiseksi, että se sopii USA:n presidentin suuhun. Mutta kun palataan siihen paljon puhuttuun "Obamacareen", niin silloin tietenkin joillekin on tullut yllätyksenä, että tuota amerikkalaista "sote-uudistusta" on arvosteltu. Nämä "Obamacaren" arvostelijat ovat käyttäneet sellaista argumenttia, että sillä on ikäänkuin ostettu suosiota tuolle presidentille. Ja tietenkin amerikkalaisen unelman mukaan jokaisen ihmisen tulisi pärjätä omillaan, ja rakentaa itse oma onnensa.

Tuota periaatetta kutsutaan termillä "self made man". Sen mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus menestyä elämässään, vaikka hän ei kaikkia miellyttäisi, ja mitä se muilla mitenkään kuuluu, mitä toinen ihminen tekee. Tämä amerikkalaisen yhteiskunnan kulmakivi on peräisin uudisraivaajien ajoilta, jolloin oli vain "suo kuokka ja Jussi". Meitä suomalaisia kuitenkin hiukan pelottaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa se, että siellä on niin kauhean huono sosiaaliturva, mutta silloin varmasti unohdetaan sellainen asia, että on paljon ihmisiä, joiden ainoa tapa käyttää sosiaaliturvaansa on alkoholin nauttiminen. Kun mietitään sitä, mitä esimerkiksi suomalaisen sosiaaliturvan kääntöpuoli on se, että kun ihminen saa rahaa ikään kuin tyhjästä, niin jotkut työttömät sitten passivoituvat. Se johtaa siihen, että muutamilta ihmisiltä jää "korkki auki", ja siitä seuraa sitten alkoholiongelmia, sekä oksentelua ja räyhäämistä pihoilla ja rappukäytävissä.

 Sekä muita alkoholismiin kuuluvia asioita, joista välillä voidaan lukea lehdistä,  Se mikä "self made man"- aatteessa on hiukan pelottavaa, on se että ihminen ikään kuin jätetään yksin rakentamaan omaa elämäänsä. Mutta toisaalta en tätä asiaa niin kauhean huonona sitten kuitenkaan näe, koska monesti ihminen, joka haluaa yrittää ei saa mitään muuta kuin lämmintä kättä, kun hän tarvitsee jotain suvultaan tai ystäviltään. Jos yhtiö sitten alkaa yllättäen menestyä tai juoksupoikana aloittanut henkilö nousee jonkun yhtiön johtoon, niin silloin alkaa ystäviä löytyä. Mutta toisaalta silloin kyllä muistetaan yleensä myös jokainen tuolle henkilölle tarjottu makkara tai kahvikuppi.

Toisaalta taas jos henkilö sitten joutuu työttömäksi, niin silloin saattaa ystäväpiiri lähteä pois hänen läheltään. Se juuri on näet ihmisluonteen ikävin puoli. Kun ihmisellä menee huonosti, niin silloin hänet aina hylätään, koska kukaan ei halua olla "looserin" kaverina. Mutta menestyjiä aina muistetaan yhteiskunnassa. Ja juuri tämän asian takia esimerkiksi johtajien pojilla ja tyttärillä on todella paljon ystäviä, ja ihmiset pelkäävät sellaista henkilöä, joka kohoaa ryysyistä rikkauksiin. Hän on silloin kokenut myös työelämän varjopuolet, ja sen kuinka pomo saattaa olla hyvin ikävä ihminen. Ja toki tuolloin työpaikoilla pelätään kostoa, kun ihminen jolle on vain karjuttu töissä astuu yhtiön johtoon, mikä ei sitten varmaan ole mukava asia niistä ihmisistä, jotka ovat hänet ehkä aikoinaan hylänneet. Kun ajatellaan Trumpia, niin hän on USA:n presidentti, jonka valitsee USA:n kansa.

 Tietenkin hän ymmärtää, että missään nimessä USA:n teollisuutta ei palvele se, että maa rakentaa ympärilleen tullimuureja tai suhtautuu innovaatioihin vihamielisesti. Eli sen pitäisi päästä valitsemaan maahanmuutajien joukosta ne ihmiset, joiden ajatuksia sen teollisuus voisi hyödyntää maailmassa, missä kehitys ja innovaatio kulkevat eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen, ja jossa jokainen ihminen voi saada saman medianäkyvyyden kuin USA:n presidentti. Ja koskaan ennen ei maailma ole ollut niin pieni kuin nykyään, ja siksi on tärkeää, että yritykset saavat mahdollisimman laaja-alaista innovaatiota käyttöönsä, koska jos yhtiö jää polkemaan paikoilleen, niin silloin sen tuotteet vanhentuvat, ja ihmiset menettävät kiinnostuksen niitä kohtaan. Ja vaikka me emme ehkä halunneet Trumpia amerikan presidentiksi, niin hänet on USA:n kansa siihen tehtävään valinnut, joten tuon miehen kanssa pitää sitten seuraavat neljä tai kahdeksan vuotta elää.

http://metsantarinoita.blogspot.fi/

Tuesday, January 17, 2017

Onko terrorismi yleisempää kuin ennen, vai johtuuko kaikki vain mediahuomion lisääntymisestä?


Usein pohditaan sitä, että onko esimerkiksi terrorismi yleistynyt maailmassa, koska uutiset tulvivat esimerkiksi ISIS.tä sekä muita vastaavia asioita? Vastaus ei ole täysin selvä, koska tietenkin terro-iskuja tapahtui myös ennen, mutta niistä ei oltu koskaan puhuttu julkisuudessa.  Eli valtaosa maailmalla tapahtuneista pommi-iskuista tapahtui jossain kaukana, ja kun kohteena ei ollut länsimaa tai iskuja ei tapahtunut maamme lähialueilla, niin silloin tietenkin mitään syytä raportoida noista teoista kansalle ei ollut. Iskut eivät levittäneet tuhoa ja kuolemaa pitkin Helsingin tai tukholman katuja, joten niistä ei sitten tarvinnut puhua mitään.

Viranomaiset hoitivat asiansa kuten heidän tuli tehdä, ja oli parempi, että maamme pysyisi irti tuollaisista vastenmielisistä teoista, jotta maineemme maailman rauhanrakentajana ja puolueettomana maana ei kärsisi. Ja toki oli parempi, että noita tapauksia ei koskaan edes olisi tuotu maamme ihmisten eteen, koska silloin eivät viranomaiset voineet toimia salassa. Mutta kun sosiaalinen media sitten alkoi pikkuhiljaa haastaa valtamediaa, ja myös verkkopohjaiset julkaisualustat ja ilmaiseksi luettavat versiot lehdistä alkoivat sitten yleistyä, niin silloin ei enää ollut paperista tai halusta kiinni, kun alettiin lehtiin kirjoittaa myös asioista,  joita ei koskaan ennen ollut käsitelty julkisuudessa.

Nuo ilmaiset julkaisualustat aiheuttavat sen, että toimittajat voivat sitten kirjoittaa vaikka jatkuvasti palstoilleen päivityksiä, ja muuten nuo lehtien WEB-julkaisut eivät poikkea mitenkään sosiaalisesta mediasta, paitsi että niitä lukee suurempi määrä ihmisiä. Ja nuo lehdet tarvitsevat kiinnostavuutta sekä vaihtuvia uutisia, jotta niiden kotisivuja sitten klikkaillaan. Muistakaa että lehtiä ovat olleet esimerkiksi Iltalehden lisäksi myös "Soldier of Fortune" sekä "Guns &Ammo", jotka myös hakevat lukijoita internetistä. Ja noiden lehtien lukijakuntaa eivät ehkä sitten mitkään Matti Nykäset tai muut julkkikset kiinnosta, vaan heitä kiinnostaa ehkä enemmän se, mitä aseita joku "Delta forcen" tyylinen joukko-osasto käyttää.

 Ja samoin sosiaalinen media on tuonut ihmisoikeusrikkomukset sekä terrorismin myös tavallisten länsimaisten ihmisten tietoisuuteen, ja vaikka WTC-isku vuonna 2001 oli vain yksi väkivallanteko, niin sen mediavaikutus oli valtava. Kun sitten USA aloitti sodan terroristeja vastaan, oli maailman seurattava perässä, koska tuo valtio oli nyt sitten joutunut törkeän sekä harkitsemattoman tuhotyön kohteeksi, jossa lukuisia sen kansalaisia oli surmattu. Ja tuolloin piti länsimaiden seurata tuota maamta, mutta myöhemmin sitten tuon iskun suunnittelija sekä komentaja Osama bin Laden ammuttiin, ja siitä seurasi kammottava vastareaktio, jossa USA:n kommandoja syytettiin liian herkästä liipasinsormesta, vaikka Osama Bin Ladenin ampuminen oli verrattavissa sellaiseen toimintaan, mitä usein nähdään normaaleissa poliisioperaatiossa.

Eli  tuossa tapauksessa voidaan käyttää sellaista termiä, että ”hänet ammuttiin vastustaessaan pidätystä”. Kuitenkin tuona vuonna useita ihmisiä ammuttiin USA;n kaduilla poliisien toimesta, ja silloin kukaan ei tullut tivaamaan sitä, että näyttääkö poliisi tuolloin merkkiään. Ihmisiä kiinnosti vain Osama Bin Ladenin kuolema, ja kuten varmaan olette kuulleet, niin häntä ei ampunut paljon parjattu tarkka-ampuja vaan rynnäkkömies, joka syöksyi hänen makuuhuoneeseensa. Eli missään nimessä tuolloin ei ollut kyse mistään mestauksesta, vaan yrityksestä pidättää tuo mies, joka oli saanut niin paljon pahaa aikaan. Olen itse joskus miettinyt, että olisiko ollut parempi käyttää Predator-lennokkeja, tai täsmäpommeja, mutta kuitenkin sanon, että tuolloin ainakin USA:n erikoisjoukot yrittivät pidätystä.

Se ajatus mikä nousee esiin tuosta WTC-iskusta vuonna 2001 on se, että pahempaa karhunpalvelusta ei kukaan olisi voinut aatteelleen tehdä kuin Osama bin Laden sekä häntä jäljittelevä Sarkawi, joiden taktiikkana on ampua kaikkea mikä liikkuu, ja tulittaa viattomia siviilejä eurooppalaisilla kaduilla maassa, joka on suhtautunut varauksellisesti esimerkiksi ISIS:tä kohtaan suunnattuihin pommituksiin. Sosiaalinen media on paikka, missä ihmiset voivat kohdata toisensa maanosasta riippumatta. Ja tuon takia esimerkiksi terrorismi sitten tulee myös eurooppalaisten ihmisten elämään. Vaikka emme sitä aina tiedosta, niin kaikilla meillä voi olla facebook-kaveri, jolle kerromme asioita elämästämme, ja sitten yhtenä päivänä hän on poissa, koska joku fanaatikko on päättäny räjäyttää itsensä. Se varmasti vaikuttaa meihin kaikkiin, ja sen takia emme enää välttämättä halua pysyä poissa kaikista konflikteista samalla tavalla kuin ennen.


Eikä maamme johto voi väittää aina, että ihmisten etu olisi aina se, että me katsomme toiseen suuntaan, kun jotain ihmisiä vähän ammutaan. Se että emme välitä esimerkiksi toisen maan hallituksen tai jonkun radikaalin järjestön harjoittamasta jatkuvasta poliittisesta sekä etnisestä vainosta vain yllyttää noita ihmisiä radikalisoitumaan. Toki lähi-idän maissa ovat asiat rempallaan, ja esimerkiksi öljytuloista valtaosa menee johtavalle eliitille, ja noissa maissa esimerkiksi ihmisoikeudet ovat todella surkealla tasolla ja kidutukset ovat arkipäivää, mikä sitten tietenkin ruokkii äärilikkeitä. Mutta ongelma on nimenomaan poliittisessa islamissa, mikä ikään kuin oikeuttaa ihmisiä jihadismiin, eli pyhään sotaan länsimaisia arvoja vastaan.

Monia ihmisiä pelottaa juuri tämä muslimien sotaisuus, mikä on kaikkein näkyvin osa arabiaa käsittävistä uutisista, ja samoin itsemurhaterrorismi antaa sellaisen kuvan, että vastassa on valtavan voimakas asevoima, joka ei keinoja kaihda toteuttaakseen päämääriään. Mutta kun puhutaan noista jihadisteista, niin he ovat osittain poliittisen islamin tuote, joka elää siitä ajatuksesta, että länsimaiset arvot ovat pelkkää rappiota, ja kaikki mikä ei ole islamin hengen mukaista pitää jotenkin hävittää. Toinen asia mikä islamissa pelottaa on se, että tuon uskonnon kannattajat katsovat helposti, että vain sharia, eli Koraanin laki velvoittaa ihmistä.

Mitään muuta uskontoa voi olla heidän mielestään olla olemassa kuin islam. Mutta samalla voidaan sanoa, että pelkät pommitukset eivät tätä tilannetta ratkaise, vaikka tietenkin aseiden avulla voidaan hoidella sellaisia terroristeja, jotka ovat iskuja tehneet, ja juoksevat jossain vuorilla pakoon aseet kädessä. Mutta pysyvä ratkaisu saadaan aikaan vain viemällä terroristeilta heidän elinympäristönsä, eli valtion demokratisoituminen saisi varmasti tuon kiihotuksen sekä terroristien värväämisen vähenemään.

Samoin tulonjaon tasaaminen saisi slummit katoamaan, ja toisi ihmisille muutakin toivoa kuin jonkun Afganistanin vuorilla elävän partaisen miehen lupaukset. Kun ISIS ei ole kyennyt ottamaan valtaa Syyriassa sekä Irakissa, niin se on ryhtynyt iskemään länsimaisia vastaan kaduilla, jotta tuo järjestö voisi osoittaa olevansa vakava toimija tuossa terrorin kammottavassa maailmassa. Vaikka onkin kuuluisa väkivaltainen järjestö, niin Isis on kuitenkin vain yksi monista lähi-idän järjestöistä, jotka ovat ottaaneet väkivallan omaksi keinokseen ajaa asioitaan.

Ja kuten tiedämme, niin terroristien tai heidän järjestöjensä johtajilla ei ole tulevaisuutta, jos väkivalta joskus loppuu. He ovat käskeneet ihmisiä surmaamaan omia perheenjäseniään, joten mitään pidettyjä miehiä nämä koraanikoulujen pitäjät eivät varmaan ole, joten heitä sitten odottaa varmasti pitkät sekä vaikeat oikeudenkäynnit, tai omien alaisten suorittama likvidointi, jolla katsotaan, että nuo järjestön johtajat eivät kerro esimerkiksi rahoittajia tai pankkitilejä koskevia tietoja mihinkään. Eli kun taistelu on päättynyt, niin rikolliset eivät enää seuraksi kenellekään kelpaa, joten heidän kohtalonsa sitten on varmasti melko karu, kun tilanne taas normalisoituu tuolla kaukana Lähi-Idässä.

metsantarinoita.blogspot.fi

Wednesday, January 11, 2017

Mitä tapahtuisi jos henkilön asema yhteiskunnassa määräytyisi ennen syntymää?


Olento on filosofiassa kohde, johon tarkastelu kohdistuu. Eli se voi olla elävä tai eloton, ja tässä olio tarkoittaa yhteiskunnallista toimijaa, jonka paikka yhteiskunnassa määräytyy ennalta kuten se määräytyi muinaisessa Egyptissä sekä kaikissa absoluuttisissa monarkioissa, joissa hallitsija on ympäröity aatelisten renkaalla, jonka tehtävänä on hänen puolustamisensa. Nuo aateliset saavat sitten hyötyä sekä erilaisia etuja tuosta tehtävästään, kuten oikeuden jakaa tuomioita tavallisen kansan parissa. Kuten tiedämme, niin Ludvig XIV:n kaltaiset ihmiset ovat olleet ja aina tulevat olemaan vallan henkilöitymiä, ja heidän asenteensa valtioon on yksinkertaisesti "valtio olen minä". Sen takia he eivät ehkä aina kovin pidettyjä ole, ja aina pitää muistaa, että nuo äärimmäiset despootit eivät ole yksin valtion johdossa, vaan heillä on tukenaan aatelisten verkosto, joka tukee tällaista monarkkia aseellisella voimalla.  

Kreikkalaisilla aakkosilla merkityt alfa, beeta, gamma, delta sekä theeta olennot voivat olla todellisuudessa mielenhallinnan avulla luotuja yhteiskuntaluokkia. Eli kun olennolle kerrotaan heti syntyessä, että hän on ”alfa”, niin silloin hän tietenkin koko elämänsä tulee toimimaan kuten ”alfan” tulee toimia. Jos hänelle vain kaiken aikaa kerrotaan, miten hän on ikään kuin lähempänä täydellistä kuin muut ihmiset ovat, ja samalla ikään kuin annetaan oikeus komennella toisia, niin mitään hyvää tuosta ei sitten koskaan synnyt.

Eli tuolloin kyseinen henkilö alkaa pitää itseään muita parempana, sekä opetella komentamaan muita, mutta samalla se että hän ei mitään tee itse tekee hänestä riippuvaisen muista. Jos taas ihmiselle kerrotaan sellainen asia, että hän on ”delta” eli olio, jonka ainoa tehtävä on puolustaa yhteiskuntaa sekä sen johtoa kaikin mahdollisin tavoin, niin silloin luodaan erittäin vaarallinen toimija, joka voi irti kontrollista riistäytyessään aiheuttaa todella vakavia vaaratilanteita. Jos ajatellaan että koko tuota yhteiskuntaa johtaisi ”alfa”-kansalaisten ryhmä, niin silloin tietenkin ”deltan” pitää sitten jotenkin tunnistaa tuo ”alfa” jostain merkistä, jotta hän sitten tietää ketä totella.

Usein tuollaisessa yhteiskuntamallissa ankarimpia tuomioita jakaa nimenomaan ”alfa”, jonka vastustaminen on tietenkin kaikkein pahin rikos, mitä tuossa yhteisössä voidaan tehdä. Jos ”alfan” asema kyseenalaistetaan, niin tietenkin siitä seuraa se, että he jäävät ilman erivapauksiaan, ja se sitten tietenkin aiheuttaa heille kaikkein pahimman tilanteen, mitä arvata saattaa. Tuollaisessa yhteiskunnassa tietenkin on olemassa myös jokaisen yhteiskuntaluokan eli ”kastin” sisäinen kuri, jonka avulla yhteiskuntaa hallitaan. Ja tuollainen yhteiskunta tietenkin oli todellisessa elämässä intialainen kastilaitos, jossa ihmisen paikka määräytyy siitä, millaiseen perheeseen hän sattuu syntymään. Tuon järjestelmän tarkoitus on suojella yhteiskunnan johtajiksi itseään ylentäneiden ihmisten salaisuuksia. Ja tietenkin tuollainen yleneminen tässä järjestelmässä tapahtuu alijärjestelmän kautta. Siinä jokaiseen pääkastiin sisältyy sitten saman verran alikasteja, joilla suojataan ylempää kastia.

Kyseisessä järjestelmässä yleneminen tapahtuu siten, että jokainen kastin jäsen käyttää ensin komentoja alempana omassa kastissaan olevia henkilöitä kohtaan, ja sitten hän siirtyy alemman kastin ylimmältä portaalta ylemmän kastin alimmalle portaalle. Eli tuollainen järjestelmä on ikään kuin olemassa esimerkiksi armeijoissa, joissa aliupseeri voi yletä upseeriksi sotilasmestarin arvon kautta, josta hän sitten ylenee vänrikiksi. Tuo raja oli ennen ylhäisen ja alhaisaatelin raja, eli alhaisaatelin ylintä arvoa voidaan verrata sotilasmestarin arvoon.

Tuolla tavoin tuo mies eristetään käskettävistään, ja joissakin muinaisissa armeijoissa oli tapana se, että jos henkilö pääsi kohoamaan tuossa järjestelmässä, niin silloin tuossa kohtaan, missä aliupseerin arvoja vastaavat arvot merkittäviksi arvoiksi piti henkilön kuolla, jotta hänen poikansa sitten ei kuullut, miten mukavia nuo ritarit sitten olivat kaikille muille. Eli tuolloin ylennyksiin tuli sitten katko, jotta tuon korotettavan suvun poika ei koskaan kokisi mitään nöyryyttävää, eikä näin ollen kantaisi kaunaa valtion johtoa kohtaan.

Kyseinen asia sitten merkitsi sitä, että ”upseereilla” eli ylemmillä kasteilla ei myöskään ollut mahdollisuutta keskustella tavallisten ihmisten kanssa, ja tietenkin upseerien velvollisuus oli ja on oikeastaan edelleen puolustaa yhteiskunnan johtavaa voimaa. Kun ajatellaan spartalaista yhteiskuntaa, jossa valta oli filosofeilla, joilla tuossa yhteiskunnassa tarkoitettiin kasvotonta komentojärjestelmää, niin tietenkin sotilaat olisivat voineet heitä jotenkin uhata, jos heillä olisi ollut aikaa miettiä tekojaan vähän enemmän.

Tässä sitten tarkastellaan yhteiskuntaa, josta osa on ikään kuin ”varastettu” kirjasta ”Uusi uljas maailma”, ja osa taas olisi ehkä spartalainen yhteiskunta. Tuolloin kuitenkin tulisi varmasti eteen sellainen tilanne, missä sotilaiden oli harjoiteltava jatkuvasti, jotta he pääsisivät nousemaan sotilaiden järjestelmässä. Tietenkin yhteiskunnassa oli tuolloin muunkin tasoisia filosofeja, kuin vain noita ”alfoja”, joilla oli yhteiskunnassa sitten täydellinen komentovalta. Ja vain ”alfoilla” on tuossa yhteiskunnassa antaa kuolemantuomioita.

Eli tuollaisessa äärimmäiseen kuriin perutuvassa yhteiskunnassa pitää jokaisen ihmisen tietää asemansa, sekä sen ketä hän saa käskeä ja kuka saa häntä itseään käskeä. Intialaisessa kastijärjestelmässä ”brahmanin” eli koko laitoksen ylimmän käskijän käsky etenee järjestelmässä siten, että välissä on paljon ihmisiä, jotka vain välittävät niitä toisille. Ja se sitten tietenkin tekee ”brahmanista” erittäin vaikeasti löydettävän, koska hänen sekä käskyketjun toteuttajan osan välissä saattaa olla tuhansia ihmisiä, ja kun käskyn antajaa halutaan jäljittää, niin silloin pitää jäljittäjän jäljittää tuota käskyn antajaa henkilö henkilöltä, ja tuolloin yksikin henkilö, johon ei saada yhteyttä saattaa aiheuttaa sen, että brahmaani katoaa.


Kun tuota kastilaitosta tarkastellaan lähemmin, niin silloin törmätään ilmiöön, missä jokaiseen kastiin sisältyy oma ”brahmaani”, joka siirtää käskyn ylemmältä kastilta alemmalle portaalle. Ja tuolloin käsky ei välttämättä ole annettu puhutulla kielellä, vaan esimerkiksi tappomääräys voidaan antaa sanomalla henkilön nimi sekä laittamalla esimerkiksi ”Kali”- jumalan patsas pöydälle. Tuolloin käskyn saaja tietää, miten toimia tuon henkilön kanssa, jonka nimi sanotaan. Samoin henkilö osoittaa arvonsa mainitsemalla esimerkiksi sen, että jonkun jumalan kuva on pesemättä tai tekee jotain muuta vastaavaa. Mutta kuten tiedämme, niin tuollainen kastijärjestelmä on ollut melko yleinen absoluuttisissa monarkioissa, joissa kuningas oli ikään kuin valtion henkilöitymä, ja häntä suojattiin monimutkaisilla ylennysjärjestelmillä, joissa esimerkiksi kreivin piti päästä pääkaupungin kreiviksi, jotta hän voisi odottaa saavansa ylennyksiä.

pimeakronikka.blogspot.fi

Thursday, December 29, 2016

Siitä sitten Jari Aarniolle tuli kymmenen vuotta vankeutta, ja hänen uransa poliisissa on loppu: (Lehdistön mukaan hän käytti asemaansa törkeästi hyväkseen)

Aarnio sai sitten kymmenen vuotta vankeutta törkeistä huumausainerikoksista, ja sen takia voidaan taas kerran todeta, että jotkut asiat eivät kerta kaikkiaan ole suotavia virantoimituksessa olevalle poliisimiehelle. Kun tässä alla liitteenä olevaaa uutista tutkitaan tarkemmin, niin esimerkiksi "malmin naisen" antaman todistuksen muuttaminen on varsin mielenkiintoista luettavaa, koska esimerkiksi KRP eli Keskusrikospoliisi oli käyttänyt häntä huumekätköjen näyttämiseen, niin silloin tietenkin on varsin mielenkiintoista ajatella, että tuota naista oli sitten lahjottu kertomaan mielikuvituksellisia asioita Aarniosta.

Tällä tarkoitan sitä, että nuo huumekätköt sitten oli kuitenkin ilmeisesti löydetty hänen avullaan, joten jos KRP hänelle osti skootterin, niin silloin kuitenkaan ei kyseessä ollut valehtelu siltä osin, että huumeita oli olemassa. Joten tietenkin olisi mukavaa tietää, että löytyikö näista huumepakkauksista sitten jotain raskauttavia sormenjälkiä, koska yleensä tämän kaltaiset todistajat luokitellaan epäluotettaviksi. Kuitenkin tällainen toiminta, mitä hän harjoitti toimiessaan huumeryhmän päällikkönä ei varmasti ollut hyvää mainosta viranomaisille, kun mietitään sitä miten paljon hän oli oikeudessa syytettynä. Moni muu poliisi olisi varmasti ollut tuollaisen julkisuuden jälkeen "valmis lähtemään" muihin töihin. Se mitä Aarnion tapaus on meille opettanut ei varmasti ole mukavaa luettavaa.

Vaikka kuinka voidaan huumepoliisin työn erikoislaatuisuuden takia esimerkiksi tiettyjä sääntörikkeitä ymmärtää, niin kuitenkin tuon poliisiryhmän "asiakaskunnan" epätavallisen aseman takia on tuossa virassa työskentelevällä poliisilla oltava korkea moraali. Tuolla tarkoitan sitä, että noita päihderiippuvaisia todistajia on helppo manipuloida esimerkiksi epäämällä heiltä subutex kuulusteluissa muuttamaan lausuntojaan. Samoin noita narkomaaneja on hyvin helppo nimetä esimerkiksi huumepoliisin "vasikoiksi", jolloin heillä ei ehkä kovin ylentävä kohtalo ole. Huumemaailma on kova paikka, ja osa päihderiippuvaisista tekee mitä hyvänsä saadakseen aineita, ja siksi tuo asia pitää tiedostaa, jos halutaan työskennellä heidän kanssaan. Huumekauppias on aina erittäin miellyttävä henkilö, joka vaikuttaa usein avoimelta "maailmanmieheltä", ja siksi hän saattaa olla hyvin vakuuttava ilmestys.

Ja juuri avoimuus sekä sosiaalisuus tekee noista ihmisistä niin uskottavia, että heiltä ostetaan huumeita. Ei kukaan osaa edes ajatella, että kalliilla autoilla ajavan, paljon ulkomailla aikaa viettävän supliikkimiehen tai -naisen paikalla on häikäilemätön rikollinen, joka elää kiristämällä kavereitaan sekä pakottamalla muita tekemään rikoksia puolestaan. Ja nuo kalliit autot sekä näennäisen upea elämäntyyli sitten houkuttelevat joitain ihmisiä aloittamaan uran tuollaisena ammattirikollisena, joka kauppaa huumeita pikkulapsille ja tuhoaa läheistensä elämän, mutta tuo glamour on asia, mistä myös huumevalvontaa suorittavia agentteja varoitetaan.

Kun DEA:n (Drug Enforcement Administration) työntekijä lähtee kentälle työskentelemään huumerikollisten parissa, eli soluttautumaan  sekä kartoittamaan huumejengejä, ja pudottelemaan GPS-paikantimia heidän lähettämiinsä kokaiinieriin, niin silloin tietenkin hän kohtaa tuon glamourin sekä huumemaailman houkutukset. Tuon takia nämä "deep covert action teamien"-teamien työntekijät valitaan äärimmäisen tarkasti, jotta he osaavat olla kovia sekä korrekteja noita rikollisia kohtaan, ja myös osaavat vastustaa mahdollisuutta saada ilmaista huumetta. Eli heidän koulutuksensa perustuu siihe, että nämä henkilöt opetetaan vihaamaan huumekauppiaita.

Osa noista agenteista valitaan esimerkiksi USA:n asevoimien DELTA sekä NAVY SEAL-osastoista, joiden jäsenet on koulutettu toimimaan kurinalaisesti, ja venäjä käyttää omissa toimintaryhmissään vastaavasti SPESNAZ:in sotilaita, joista koulutetaan soluttautujia, joiden tehtävänä on kartoittaa sekä tuhota noita huumejengejä. Mutta kun palataan Aarnioon, niin vaikka häntä massiivisesti puolustettiin median toimesta, niin tuo mies sai sitten tuon kympin, eli hänet sitten siirrettiin vankilaan, ja tärkeää on se, että missään nimessä tuo mies ei saanut jatkaa toimintaansa. Eli turvallisuusoperaatioihin kuuluvan virallisen kielenkäytön mukaan hänet eristettiin sekä hänen rikollisen toimintansa jatkaminen estettiin, jolloin hän ei enää päässyt käsiksi poliisin tietoihin, ja ei voinut enää tehdä tyhjäksi noita poliisin operaatioita.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikostoimittajan-analyysi-nama-seikat-ratkaisevat-aarnio-jutun-huumehaarassa-paatos-torstaina/6242016

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/aarniolle-10-vuotta-vankeutta/6244330


pimeakronikka.blogspot.fi

Wednesday, December 28, 2016

Sosiaalinen media on ihmisille ja yhteiskunnalle sekä siunaus että kirous

Sosiaalinen media on samanlaista massamediaa kuin kaikki muukin media, jota katsellaan jostain ruudulta, mutta sen välittämä tieto saatetaan kohdistaa vain hyvin pienelle väkijoukolle, ja esimerkiksi Facebookissa on mahdollisuus tehdä sivuja, joiden avulla voidaan tiedottaa erilaisista asioista kuten kauppojen poikkeus aukioloajoista sekä kotibileistä, ja tämä jälkimmäinen asia ei aina ole aivan sitä mitä vanhemmat toivoisivat. Noiden suljettujen ryhmien välityksellä voivat myös esimerkiksi huumeringin jäsenet pitää yhteyttä toisiinsa ilman että he saavat puhelinlaskuun merkintöjä, mutta samalla tavoin voivat esimerkiksi sosiaalivirkailijat sekä poliisit etsiä rikollisia näiden sosiaalisen median sovellusten avulla.

 Myös poliisien kenttätoimintaryhmät voivat huomaamattomasti kommunikoida keskenään sekä lähettää epäiltyjen kuvia sosiaalisen median avulla, ja tietenkin sinne kirjoitetusta tiedosta jää selvät todisteet, ja noita Facebook-sivuja voidaan käyttää myös "honey poteina", joissa viranomaiset houkuttelevat rikollisia paljastamaan aikeitaan etukäteen. Eli esimerkiksi asekauppiaiden kotisivut voivat olla oikeasti joidenkin viranomaisten ylläpitämiä, ja niiden kautta kaupattuihin aseisiin voidaan liittää GPS-paikantimia, joiden avulla aseiden ostajat saadaan sitten kiinni. Tai ainakin aseiden säilytyspaikka voidaan paljastaa, ja nuo aseet voidaan sitten käydä hakemassa pois, ja joskus sitten käy niin, että rikollinen on unohtanut laittaa hanskat käteen, kun hän on aseita käsitellyt. Ja jos henkilö käsittelee esimerkiksi huumekauppiaiden tai terroristien ostamia aseita ilman hanskoja, niin uskaltaako hän sitten sanoa sitä pomolleen. Noissa piireissä on näet tapana rangaista virheistä kuolemalla.

Mutta kun puhutaan sosiaalisen median aiheuttamista ongelmista, niin tietenkin on ymmärrettävää, että esimerkiksi puolustusvoimat haluaa rajoittaa tiedon jakamista esimerkiksi leireiltä, ja se ylipäätään on puolustusvoimien kanta kaikkeen muuhunkin toimintaa, eli ilman eri käskyä ei tuossa paikassa tehdä yhtään mitään. Syynä tuohon sosiaalisen median käyttökieltoon tuossa paikassa on se, että tuo laitos pelkää, että sen hallussa olevia aseita anastetaan. Kuitenkin sosiaalinen media on hyvä tapa hankkia tietoja esimerkiksi siitä, että onko jollain henkilöllä sitten mahdollisesti sellaisia mielipiteitä tai asenteita, että häntä ei voida ottaa palvelukseen. Eli jos hän esittää esimerkiksi kantahenkilökuntaan kohdistuvia uhkauksia Facebookissa tai osoittaa hällä-väliä asennetta yhteiskuntaa kohtaan julkaisemalla jotain "mummonpotkimisvideoita" , niin olisiko mahdollisesti niin, että hänet sitten ohjataan suoraan jonnekin muualle kuin puolustusvoimiin? Sosiaalinen media on asia, joka on tullut jäädäkseen, ja tietenkin oppitunnit ovat opiskelua varten.

 Mutta kuitenkin koulujen on huomioitava se, että nuoret käyttävät sosiaalista mediaa vapaa-aikaaa, joten siksi tuolla luokissa olisi opetettava heille kriittistä asennetta noihin tietoihin, joita kaverit toisilleen jakavat. Eli mediakriittisyys olisi opittava ihan oikeasti tuolla koulun penkillä, koska Facebookissa voidaan asioista väittää ihan mitä hyvänsä, ja siksi olisi parempi opetella katsomaan sosiaalista mediaa kriittisesti. Samoin sosiaalisen median voimalla voidaan sitten jäljittää henkilöitä, jotka levittävät esimerkiksi islamistista propagandaa tai keräävät "suojelurahaa". Samoin sosiaalisessa mediassa voidaan Sosiaalisen mediaan applikaatioita voidaan tehokkaasti hyödyntää myös tavallisessa elämässä. Eli esimerkiksi kielten opiskelua voidaan tukea Facebookin avulla, ja näin edistää esimerkiksi maahanmuuttajien integnoitumista yhteiskuntaan. Samoin sosiaalisen median käyttö sekä siellä julkaistut kirjoitukset kyllä paljastavat sen, millainen asenne tai ajatusmaailma ihmisellä oikeasti on.

Tällöin tietenkin myös esimerkiksi saattaa käydä niin, että joku älyköltä vaikuttava "hipsteri-tyyppi" saattaa paljastua täydelliseksi puupääksi, jolla ei yhtään omaa ajatusta sitten olekaan. Kun puhutaan sitten lopulta myös rasismista sekä ulkomaalaisiin kohdistuvasta vihasta, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että rasistillakin voi olla pitkät hiukset, ja hän voi käyttää pyöreitä silmälaseja, eli toki myös pitkätukat voivat kiusata muita. Mutta koulukiusaaminen varmasti näkyy myös sosiaalisessa mediassa, ja toisen seinälle kirjoitetut huomautukset tai väitteet siitä, että joku on esimerkiksi osallistunut jonkun ihmisen asunnon hajottamiseen voidaan kyllä sen avulla saattaa hänen vanhempiensa tietoon.

Tuolloin vanhemmat voivat sitten ottaa yhteyttä poliisiin, ja varmaan silloin voi kyllä alibikin löytyä, jos nuori on heidän kanssaan ollut vaikka 500 kilometrin päässä mökillä, ja tietenkin koulukiusaamiseen kuuluu sellainen asia, kuin että toista ihmistä mustamaalataan sekä häntä syyllistetään varkaudesta tai muista pikkurikoksista. Kyseinen syyttelijä on usein sellainen ison kaveriporukan "kuningas", joka itse saattaa syyllistyä pahoinpitelyihin tai huumekauppaan. Joten tuolloin kyllä sitten itseäni ihmetyttää, että onko noilla ihmisillä mitään suhteellisuudentajua siitä, kumpi on vakavampaa, varastaa jostain kaupasta vai potkia kaveri joukolla kadulla? Eli tietenkin näpistys on rikos, mutta kyllä tuollainen kaveripiiriin kanssa tapahtuva pahoinpitely on kuitenkin paljon vakavampi asia, kuin parin oluttölkin varastaminen, vaikka molemmat asiat tietenkin ovat rikoksia.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Thursday, December 22, 2016

Jukolan Jussi on stereotyyppisen johtajan perikuva, sekä tietenkin perinteinen "vanhimman pojan hahmo", joka suojelee veljiään ja kostaa perheensä puolesta kuten Charles Bronson teki Huuliharppukostajassa

Me kaikki ihmiset olemme varmaan halunneet veljen tai sisaren, koska monilla kirjojen sekä kuuluisien elokuvien sankareilla on veli tai sisko, josta he puhuvat. Tai yleisemmin sankarilla taitaa olla veli, jonka puolesta hän sitten kostaa, kuten Charles Bronson tekee "Huuliharppukostajassa", Tai me haluamme veljen tai sisaren joka hakee meille kaljaa kaupasta, ja toisi meille sitten lisäarvoa omiin kaverisuhteisiimme tai viehätysvoimamme, kuten teki se viereisessä pulpetissa istuneen  "Mikki Hiiren" veli. Eli miten hienoa se olisikaan peruskoulu-aikaan ollut, jos itse kullakin olisi ollut sellainen muutaman vuoden vanhempi veli, joka kantaa kaljaa kaupasta selkä vääränä, ja tietenkin tuo asia on vienyt joitakin ihmisiä rikosten poluille.

Tällainen "isoveli" on kuitenkin toiminut sisaruksiaan kohtaan vastuuttomasti, mutta jotkut sitten lankeavat tällaiseen toimintaan, koska se on varma tapa ostaa kavereita itselle sekä omalle pikkuveljelle, ja sillä sitten saa mukavasti kavereita omiin kotibileisiin. Toki ammattimainen päihteiden hakeminen on rikos, mutta se ei varmaan aina juolahda kenekään mieleen, kun he lähtevät ostamaan itselleen seuralaisia oluella sekä savukkeilla. Ja tietenkin jostain 19-vuotiaasta on varmaan upeaa kertoa esimerkiksi inttijuttuja jollekin 14-vuotiaalle pikkupojalle tai tytölle.

Me kaikki varmaan myös olemme kuulleet lasten syntymäjärjestyksen kohdalla erilaisista stereotypioista, joista osa on erittäin kiusallisia kuulla. Eli vanhin lapsista koetaan usein jonkinlaisena johtajana, joka oppii asemansa perusteella käskemän muita, ja tuon takia esimerkiksi maan hallitsija valitaan ensimmäiseksi syntyneiden lasten joukosta. Tähän muuten on sellainen syy, että nuo ensiksi syntyneet lapset ovat koko nuoruutensa ajan sisaruksiaan voimakkaampia, ja samalla myös he ovat ikään kuin turvassa perheen sisäiseltä utelulta, ja tietenkin vanhimman lapsen asema on tämän takia monissa perheissä erityisen vahva.

Kuitenkin vanhimman lapsen ongelmana on usein sellainen ikävä asia, kuin itsekritiikin puute, eli hän saattaa olla täysin kyvytön ottamaan huomioon muiden perheenjäsenten tai ainakaan nuorempien sisarustensa tarpeita tai toiveita. Yksi kaikkein eniten komentelevaa ”isoveljen” sterotyyppiä muistuttavista isoveljistä on tietenkin Aleksis Kiven legendaarinen Juhani Jukola, joka johti Jukolan talon veljessarjaan kuuluvia  tuolla Impivaaran metsissä, kun he pakenivat lukkarin vihaa pitkin metsiä, hajotettuaan ensin hänen ikkunansa, kun he pakenivat koulusta, johon heidät oli komennettu papin toimesta.

 Eli tuossa tapauksessa vanhin lapsi on ikään kuin yksi vanhemmista, joka sitten elää vain isäänsä sekä äitiään miellyttääkseen. Se taas saa hänet monesti vaikuttamaan ikään kuin pikkuvanhalta tai teennäisen  aikuismaiselta, kun hän joskus sitten saattaa ikään kuin komennella sisaruksiaan. Mutta häntä seuraavan lapsen ongelma sitten on se, että tuo ”keskimmäinen lapsi” saattaa sitten olla sellainen, että hän ikään kuin siirtää kaikki tehtävänsä muiden harteille, mikä tekee hänestä helposti ”vapaamatkustajan”, joka saa olla samalla sekä isoveli tai isosisko, joka komentelee nuorempiaan, mutta samalla häntä saatetaan helliä muiden lasten kanssa. Kuitenkin vanhin lapsi nähdään usein ikään kuin perheen varaisänä, joka saa käskeä mitä häntä huvittaa, ja jostakin syystä nämä historian suuret sotilaat ovat monesti olleet juuri ensimmäisiä lapsia.

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuka perii maan sekä tilan, niin nuo tilukset kuuluvat perinteisesti vanhmmalle pojalle, kuten Aleksis Kiven ”Seitsemässä veljeksessä” nähdään, eli tietenkin Jukolan Juhani jää asumaan vanhempiensa taloon, kun heidän tulee aika periä tila, ja muut sitten rakentavat talon tuon vanhan ”Jukolan kartanon” ympärille, kukin siihen paikkaan, mitä syntymäjärjestys hänet oikeutti, ja tietenkin kauimmaksi ”kartanosta” talonsa teki Eero, joka oli veljeksistä nuorin. Kun puhutaan noista Jukolan pojista, niin Aleksis Kivi esittelee heidät nimen maan siinä järjestyksessä, kuin miten he olivat maailmaan tulleet. Ja vaikka Jukolan Jussi on ikään kuin ryhmän kovapäisin poika, niin hän silti johtaa veljiään ojasta allikkoon. Eli hän karkaa lukkarin luota rikkomalla ikkunan, ja rakentaa talon, mitä ei olisi pitänyt rakentaa.


Niin kova on tuon miehen arvovalta veljiään kohtaan, että hän rakentaa hirsitaloon saunan tuvan yhteyteen, ja sitten eräänä talvisena iltana tuo talo sitten roihahtaa tuleen, kun veljekset sitten ovat pirtua keitettyään tulleet juovuksiin, ja sitten kaataneet päreen päälle tuota alkoholia. Tai mitä he sitten kirjan mukaan tekivätkään. Mutta kuten tiedämme, niin tuo talon palaminen johti pojat sitten metsään pelkissä paidoissa, ja kuten tiedämme niin tuo oli erittäin hyvää opetusta noille Jukolan miehille. Eli he sitten ainakin oppivat sen, että jos saunassa halusi joku ryypätä, niin silloin sitä ei pidä tehdä tuvan yhteyteen, koska tuolloin saattoi käydä hyvin ikävästi. Kun mietitään tuota Juhani Jukolan hahmoa, niin silloin tietenkin voidaan todeta, että hän oli erittäin suuri auktoriteetti veljilleen, jotka ilmeisesti jotenkin ihailivat häntä. Ja tuo ajattelemattomuus taloa rakennettaessa saattoi sitten olla sellainen asia, missä noiden veljien silmät aukenivat.


Näet tuo tapaus melkein tappoi nuo Impivaaraan muuttaneet pojat, joten sitten heidän oli vain ymmärrettävä, että sivistys ei toki ollut pahitteeksi näillekään miehille. Ja sitten nuorin veljeksistä eli Eero sitten auttoi veljiään opettelemaan sen verran lukutaitoa, että nämä pääsivät rippikoulun läpi, ja saivat papilta luvan mennä naimisiin. Kun puhutaan noista rippikouluista, niin niiden läpäiseminen oli ainakin ennen ollut erittäin tärkeä asia, koska ilman sitä ei henkilöä voitu vihkiä avioliittoon, eikä hän tällöin voinut toimia täysivaltaisena isäntänä tai emäntänä. Eli ennen tuo rippikoulu oli todella vakava asia, koska vasta se antoi mahdollisuuden toimia täysivaltaisena yhteisön jäsenenä aikana, jolloin kirkon edessä kiroaminen saattoi viedä ihmisen vankeuteen moneksi vuodeksi.


pimeakronikka.blogspot.fi

Monday, December 19, 2016

Sitä ei voi tapahtua ennen kuin se tapahtui, sosiaalinen media muokkaa ajatusmaailmaamme ja yhteiskuntaa peruuttamattomasti

Kuten olette huomanneet, niin tämä sosiaalinen media on yksi lempiaiheistani, ja siitä voidaan kirjoittaa loputtomasti. Kun mietitään esimerkiksi Titanicia, niin silloin tietenkin tulee mieleen se kuuluisa lause "tuota ei voi tapahtua", mikä tietenkin koskee myös kaikkia muita asioita, mitä vaikkapa sosiaalinen media on eteemme tuonut. En olisi koskaan uskonut, että esimerkiksi helsingin huumepoliisin komisario joutuisi sitten oikeasti oikeuteen, tai ainakaan julkisesti mestatuksi. Ennen oli tapana sellainen asia, että noita poliisiasioita ei kovin paljoa julkisuudessa ollut tapana kommentoida, eikä myöskään ennen olisi esimerkiksi ilotytön kertomuksille pantu paljoa painoarvoa.

Suomessa oli silloin sellainen asenne, että jos maassamme tehdään rikoksia, niin ihmisen piti silloin muistaa sellainen asia, että maassamme viranomaiset sitten olivat ikäänkuin täysin kaiken arvostelun yläpuolella, ja jos lehdistö sattui heitä tukemaan, niin silloin oli lähes aina edessä vapauttava päätös. Mutta sitten kaikki muuttui, kun enää ei tiedottaminen ollut riippuvainen esimerkiksi päätoimittajista tai toimittajan henkilökohtaisista mielipiteistä. Sosiaalinen media on ikään kuin peliin hypännyt "musta joutsen", eli tekijä jota ei kukaan ole muistanut ennakoida. Se on muuttanut työmarkkinoita sekä yhteiskuntaa peruuttamattomasti, koska vaikka nämä sosiaalisessa mediassa esitetyt väittämät eivät välttämättä ole mitenkään tosia, niin ne samalla myös herättävät keskustelua, ja saavat aikaan sen, että esimerkiksi uutisia aletaan kommentoida myös niiden ihmisten taholta, joiden mielipiteitä ei ennen olisi koskaan edes kuunneltu. Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi vangit, sekä muihin laitoksiin suljetut henkilöt, joita ei ennen olisi koskaan kutsuttu televisioon haastateltavaksi, koska heidän kutsumistaan studioon ei pidetty "sopivana", tai kutsut jätettiin toimittamatta, koska noiden ihmisten "identiteettiä haluttiin suojella".

Toisin kuin fyysisessä lehdessä sekä muissa vastaavissa julkaisuissa kuten seiniin liimatuissa banderolleissa, niin sosiaalisessa mediassa on kysymys nimenomaan sisällön julkaisemisesta, eli mitään kotisivuja ei voida poistaa Internetistä vedoten esimerkiksi roskaamiseen, tai siihen että paperia ei ole enää saatavilla. Seiniin liimatuissa papereissa oli tietenkin sellainen etu sensuurin kannalta, että niiden poistaminen tapahtui usein nimenomaan roskaamiseen vedoten, ja tuolloin virkavalta voi tietenkin perustella toimintansa sillä, että banderolli esimerkiksi sotkee talon julkisivuja. Tuolloin saatiin sitten pontta siihen, että nuo mahdollisesti hyvinkin asialliset tekstit saatiin poistettua ihmisten silmistä, ja silloin voitiin tietenkin vedota siihen, että joku seinä oli sitten varattu esimerkiksi maksullisille mainoksille.


Tämä asia tietenkin koski myös esimerkiksi rakennustyömaiden aitoja, joihin oli ilmeisesti myyty mainostilaa joillekin kaupallisille yrityksille, jotka eivät tietenkään mitenkään voineet sallia sitä, että joku tuli siihen viereen kiinnittelemään mitään poliittisia julkilausumia, ja toki maamme kaupunkien johtajat varmasti myös hoitivat asiat niin, että mitään muuta kuin "virallisesti hyväksyttyjä mainoksia" ei kiinnitelty mihinkään julkiseen tilaan. Näet silloin otettiin käyttöön sellainen tapa, että graffiteja vastaan lähdettiin taistelemaan vartiointiliikkeiden sekä erilaisten korvauskanteiden avulla, joiden avulla tehtiin selväksi sellainen asia, että mitään töhryjä ei sitten tulla maassamme sallimaan, ja siksi esimerkiksi jotkut kaupungit ovat maksaneet suuria summia vartiointiliikkeille, jotta nämä estäisivät graffitien maalaamisen. Kuitenkin esimerkiksi siviilipalvelusmiehiin kohdistuva herjaava kirjoittaminen ilmeisesti oli täysin hyväksyttävää toimintaa.

Eli mitenkään se ei näihin vartijoihin vaikuttanut, että esimerkiksi armeijasta kieltäytyneiden henkilöiden kuvia liimailtiin ympäriinsä, ja niihin oli kiinnitetty sana "etsintäkuulutus". Tämä media on asia, josta voidaan kirjoittaa todella paljon, ja kuten tiedämme, niin sosiaalinen media on aiheuttanut pysyvän muutoksen yhteiskuntaamme, kuten olemme esimerkiksi tähän hallituksen huolimattomaan lainvalmisteluun liittyvästä uutisoinnista huomanneet. Ennen tällaisesta asiasta olisi varmasti vaiettu. Ja samalla olisi vedottu ministerien uskottavuuteen sekä hallituksen työrauhaan, mutta nyt sitten on tilanne muuttunut.

metsantarinoita.blogspot.fi

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...