Kosmisen Gulliverin harharetket peukaloisten planeetalla sekä ajatuksia painovoimasta

Kuva I

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kosmisen-gulliverin-harharetket.html

Kimmo Huosionmaa

Oletteko koskaan lukeneet kirjaa Guliverista, joka joutuu peukaloisten maahan. Tuossa tarinassa ikään kuin kuvaillaan tahtomatta se, miten gravitaatio eli painovoima muokkaa oliota. Kun lähdemme ajattelemaan esimerkiksi supermaapalloja, niin aina silloin tällöin joku tutkija sanoo, että niillä ei ehkä voisi esiintyä elämää, joka olisi meidän kaltaisemme. Mutta kuitenkin kun ajatellaan mukavia asioita näin kesäisen päivän ratoksi, niin miksi emme voisi ajatella asioita niin, että tuollaisen valtavan massiivisen kappaleen pinnalla kasvaisi olentoja, jotka olisivat aivan kuten me, mutta nuo kuvitteelliset oliot olisivat kuitenkin hyvin paljon meitä pienempiä. Eli he olisivat kääpiökokoisia ihmisiä, joiden solut olisivat erittäin pieniä, mutta tässä kosmisessa Gulliverin tarinassa heillä olisi tietenkin samanlainen älykkyysosamäärä kuin meilläkin.

Jos ajatellaan sitä, että tuollainen kosminen Gulliver tai hänen avaruusaluksensa syöksyisi tuollaiselle eksoplaneetalle, jossa lämpötila olisi vastaava kuin Maassa, mutta sen painovoima olisi valtavan suuri, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että tuollainen kosminen Gulliver ei ehkä kyseisellä kappaleella voisi liikkua ilman eksoluurankoa eli robottia, joka auttaa henkilöä liikkumaan raskaassa maastossa. Tuon laitteen tehtävä olisi kannattaa hänen painoaan, joka voisi olla vaikka 100 kertaa suurempi kuin mitä se olisi Maassa. Tuo kosminen Gulliver siis laskeutuisi planeetalle, jonka pinnalta pakonopeus olisi 100 G, mikä tarkoittaa, että planeetan paino olisi sata kertaa suurempi kuin Maan. Ja tuolloin esimerkiksi päähän pantu kilon painoinen kypärä painaa sata kiloa, eli tuolloin olisi tietenkin sellainen ongelma, että esimerkiksi astronautin niskanikamat katkeaisivat jos hän liikuttaa äkisti päätään.

Tuollaisella super raskaalla maapallolla voisi tietenkin olla täysin samanlainen kasvisto kuin Maapallolla, jos me ihmiset olisimme esimerkiksi muuttaneet sen pinnan sekä kasviston omamme kaltaiseksi. Tuolloin me ihmiset olisimme voineet esimerkiksi polttaa sen pinnan mikroaaltoja tuottavien  satelliittien avulla, ja sen jälkeen olemme voineet vain siirtää Maan humusta sekä eliöitä sen pinnalle. Eli tuossa tapauksessa ihmiskunta olisi löytänyt planeetan, jossa olisi valmiiksi primitiivistä elämää, jonka jälkeen tuollainen planeetta määrätään muutettavaksi uudeksi Maaksi. Tuolloin valtavat mikroaaltoja lähettävät satelliitit alkavat vain sulattaa tuon planeetan pintaa, ja sitten vain tuodaan tarpeellinen humus paikalle.

Nuo satelliitit olisivat siis samanlaisia, kuin mitä esimerkiksi USA:n Boeing-lentokone-yhtiöt ovat suunnitelleet tuottamaan Maahan energiaa. Kyseisten voimalasatelliittien valmistamisessa on poliittinen vastustus suurta, koska ne muodostavat samalla myös tehokkaan asejärjestelmän. Tuon mikroaaltopolton tarkoitus olisi tietenkin poistaa planeetan omat organismit, minkä jälkeen meidän tuntemiemme lajien siirto olisi mahdollista, ilman että syntyisi tilanne, missä hypoteettisen  planeetan endeemiset oliot tuhoavat nuo siirretyt lajit. Kun sitten tuo planeetta on poltettu, ja tarpeellinen humus siirretty, niin sitten vain ihmisetkin voidaan siirtää sikiöinä tuolle planeetalle. Tämän jälkeen painovoima muovaa olioita sellaisiksi, että ne voivat toimia tuolla kuvitteellisella planeetalla, ja tuolloin silmien eteen tulee sellaisia kuvia, missä planeettaa peittäisi sankka metsä, joka olisi vain sellainen korteen kokoisten puiden muodostama kerros.

Merellä tuon planeetan suurin asukki voisi olla kultakalan kokoinen valas, joka tietenkin kertoo siitä, että painovoima muovaa olioita kaiken aikaa. Ja sitten kun ihmiset saapuvat, niin tietenkin noista tapahtumista olisi kulunut jo tuhansia vuosia, joten nuo kuvitteelliset ihmiset, jotka on alkioina lähetetty tuolla planeetalle, olisivat jo ehtineet kehittää teknologiaansa sellaiseksi, että se poikkeaa meidän tuntemastamme mallista täysin. Eli tuolloin me kohtaisimme lajin, joka kerran oli kaltaisemme, mutta on kutistunut täysin eri mittoihin, kuin mitä se oli ennen. Tämä oli kirjoitus hypoteettisesta planeetasta, joka ehkä joskus tulee eteemme. Ja silloin me emme voi sitten enää perua. Tuolloin me muutumme itse olioksi, joka leikkii Jumalaa muille. Tuon takia toivon, että silloin käyttäydymme hieman sivistyneemmin kuin ennen olemme käyttäytyneet.

Kuva I

http://www.manyworlds.space/wp-content/uploads/2016/02/zj527738e0.jpg

Mikä meitä pelottaa supervoimakkaiden ydinaseiden testauksessa? Sekä mietteitä mustista aukoista aamun ratoksi

Castle-Romeo testin sienipilvi
kohoaa pilvien läpi 27.3.1954

Kun ajatellaan tilannetta, missä ilmakehässä räjäytetään vetypommi, jonka tulipallon lämpötila nousee useiiin miljardeihin celsiusasteisiin, niin silloin tietenkin on monilla ihmisillä mielessään sellainen asia, että mitä jos tuosta räjähdyspisteestä lähtee jokin saastepilvi etenemään asutuskeskuksia kohti. Kun puhutaan sellaisista multivaiheistetulla fuusiomekanismilla varustetuista FFF (Fissio Fuusio Fissio) räjähteistä, missä vetypommin litium tai mitä fuusiovaihetta nyt käytetäänkään on ympäröity luonnonuraanilla, jossa sitten tapahtuu toinen fissioräjähdys, kun fuusiossa vapautuvat neutronit muuttavat tuon luonnonuraani eli isotooppi U-238 atomit plutoniumiksi, niin silloin fuusiomateriaalin synnyttämä  tulipallo painuu kasaan uudelleen.

Tuo tehostaa fuusiota erittäin paljon, ja sen takia FFF-aseet ovat niin kauhean voimakkaita. Samoin sellainen rakenne missä fissiomateriaali on sijoitettu fuusiomateriaalin ympärille saa aikaan pienen tehonlisäyksen. "Tsar bomba" joka on maailman voimakkain koskaan räjäytetty ydinase räjähti sellaisella teholla, että se vastasi kaikkia toisessa maailmansodassa käytettyjä räjähteitä.

https://www.youtube.com/watch?v=RNYe_UaWZ3U

Tsar bomban kehittämä lämpötila on niin kova, että kokonainen järvi Novaja Zemlijalla muuttui sekunnissa höyryksi, ja paineaalto kiersi maapallon kolme kertaa. Se mitä tuolloin alettiin pelätä, on sellainen tila missä tuo valtavan voimakas räjähdys synnyttäisi ilmakehään singulariteetin eli mustan aukon, joka saattaisi muuttua vakaaksi, ja sitten maapallon kaasukehä imeytyisi sen kautta johonkin muualle. Tai kun puhutaan sellaisista nanokokoisista mustista aukoista, joiden koko olisi noin atomin ytimen luokkaa, niin silloin tietenkin tulee mieleen sellainen asia, että mitä jos tuo nanokokoinen "kvanttiaukko", kuten noita äärimmäisen pieniä mustia aukkoja kutsutaan alkaisi vetää ilmakehän atomeja ympärilleen, ja puristaa niitä kasaan, ja jos tuo kvanttiaukko muuttuisi stabiiliksi, niin silloin maapallon ilmakehään syttyisi tähti, joka saattaisi lopulta tuhota koko planeetan.

Toinen mahdollisuus olisi sellainen, että tuo aseen kehittämä valtava kuumuus saisi aikaan sellaisen ilmiön, missä ilmakehän typpi alkaisi yhtyä happeen, jolloin syntyy typpimonoksidia. Tuolloin ilmakehä ikäänkuin syttyisi tuleen tuon aseen kehittämän valtavan kuumuuden johdosta, ja silloin voisi käydä niin, että maapallon elämä päättyisi siihen. Kvanttiaukot eivät yleensä ole mitään erityisen pitkäikäisiä, mutta se että me olemme tunteneet tuon ilmiön vasta melko vähän aikaa varmasti aiheuttaa sen, että emme kykene ennustamaan noiden energiakeskittymien käyttäytymistä täysin.

Kvanttiaukot ovat olemassa, mutta ne ovat niin pieniä että niiden havainnointi on todella vaikeaa, ja kyse on pisteestä, mikä on pienempi kuin atomi. Mustien aukkojen synty kyllä tunnetaan. Ne syntyvät tilanteessa, missä tähti räjähtää supernovana tai sitten valtava ainepilvi romahtaa kasaan, jolloin se synnyttää kyllä ensin prototähden joka räjähtää. Räjähdyksessä syntyvä energia on niin voimakas, että avaruuteen ilmestyy "vakaaksi singulaariksi" kutsuttu ilmiö. Tuo ilmiö on sellainen missä tähden räjähtäessä syntyvä energia jää ikään kuin olemaan universumiin.

Ja tätä me kutsumme nimellä "musta aukko". Tuon takia musta aukko voidaan muodostaa vain johtamalla kappaleeseen sähkövirtaa, mutta kuten varmaan tiedämme, niin tuolla tavoiin voitaisiin muodostaa avaruuteen singulariteetti, minkä avulla voisimme matkustaa tähtiin, joko sen muodostaman madonreiän kautta tai käyttämällä tätä kappaletta painovoimalinkona. Tuollainen keinotekoinen musta aukko voitaisiin muodostaa voimalasatellittien avulla niin, että avaruuteen lähetetään radiomasereilla varustettuja satelliitteja, joiden avulla esimerkiksi johonkin teräskuulaan pumpataan sähköenergiaa radiaaltojen avulla niin, että tuon teräskuulan massa kasvaisi niin suureksi, että muodostuisi musta aukko, jota voisimme sitten hyödyntää esimerkiksi tähtien välisessä matkailussa.

Tai sitten jos madonreikää ei voitaisi hyödyntää alusten lähettämisessä kohti tähtiä  niin silloin sitä voidaan käyttää ainakin aurinkokunnan sisäiseen matkustamiseen. Syy miksi noita madonreikiä ei ehkä uskalleta hyödyntää on se, että kukaan ei tietäisi mitä sen toisella puolen on. Madonreikä on teoreettinen ilmiö, joka yhdistää kaksi universumin pistettä toisiinsa. Tämä Einstein-Rosenin siltana tunnettu ilmiö syntyy silloin, kun kaksi mustaa aukkoa alkaa värähdellä samalla taajuudella. Silloin niiden väliin muodostuu säie tai tunneli, josta käytetään nimeä "madonreikä".

https://www.youtube.com/watch?v=SLUzJeto0Wo

Sen kautta voidaan teoriassa matkustaa vaikka toiselle puolen universumia, ja sen olemassaoloa puoltaa se, että mikään tunnetuista mustista aukoista ei laajene. Sen takia voidaan olettaa, että noihin kohteisiin syöksyvä aine tulee myös jostain ulos. Mustien aukkojen erityispiirre on sellainen, että niihin syöksyvä kappale ylittää valon nopeuden, koska kaikki kappaleet putoavat massakeskipistettä kohti kappaleen pinnalla olevaa pakonopeutta vastaavalla nopeudella. Joten sen takia musta aukko kumoaa ikään kuin kosmisen nopeusrajoituksen. Mutta voidaanko tuota ilmiötä hyödyntää avaruusmatkailussa on toinen asia. Nimittäin jos astronautti syöksyisi mustaan aukkoon, niin silloin hänen aluksensa ikään kuin venyisi vuorovesivoimien vaikutuksesta valtavan pitkäksi, ja repeäisi palasiksi.

https://www.youtube.com/watch?v=_kxKTX_GH4k

Kun mietitään teoreettista mahdollisuutta matkustaa universumissa, niin tietenkin voidaan ajatella, että rakennetaan pallomainen avaruusalus, jonka ympärille asetetaan voimalasatelliitteja, ja sitten tuhon palloon pumpataan energiaa, jolloin se itse muuttuisi mustaksi aukoksi, ja tuolloin ihminen voisi sen avulla ehkä matkustaa toiseen galaksiin. Tällaisesta aluksesta olen joskus kirjoittanut, ja se on alunperin Carl Saganin ideoima. Hän esittelee sen kirjassaan "Ensimmäinen yhteys", jossa ihminen matkustaa tähtiin aluksella, johon pumpataan radioaaltojen avulla niin paljon massaa, että se muuttuu mustaksi aukoksi, ja jos me joskus alamme hyödyntää tuota ilmiötä avaruusmatkailussa, niin silloin voisimme tehdä matkoja universumissa niin, että kukaan ei oikeasti huomaisi ulkoapäin yhtään mitään.

marxjatalous.blogspot.fi