Showing posts with label testaus. Show all posts
Showing posts with label testaus. Show all posts

Monday, August 21, 2017

Avaruusluotainten mahdolliset kytkökset aseteollisuuteen ovat jääneet yleisöltä ehkä huomaamatta

Cassini-luotain Saturnuksen lähellä


Kaikki maailman avaruusohjelmat eivät ehkä ole niin kauhean viattomia, kuin mitä ihmisten toivotaan ajattelevan. Avaruusluotaimia voidaan käyttää ohjelmistojen sekä tekoälyn ja autonomisen automatiikan testauksessa aidoissa sekä valvotuissa oloissa, joissa kukaan ulkopuolinen ei pääse niihin käsiksi, ja tätä kautta pilaamaan tutkimusta sekä testausta. Avaruusluotainten avulla voidaan kokeilla sitä, että voidaanko esimerkiksi kaukana lentävän lentokoneen tietokoneohjelmisto sekä sen maalin etsintään käytettäviä rutiineja muuttamaan, niin että sitä ei tarvitse laskea maahan.



Tuollainen tekniikka on tärkeää, kun puhutaan esimerkiksi robottisukellusveneistä sekä ydinkäyttöisistä lentokoneista, jotka partioivat Maapallon merillä sekä ilmassa jopa vuosikausia. Ydinkäyttöisen lentokoneen valmistaminen on hyvin helppoa, eli tarvitaan vain RTG (Radiotermo-generaattori) sekä sirkkelisahan moottori, ja sitten voidaan potkurikone muuttaa sellaiseksi, että se kykenee lentämään useiden vuosien ajan kerrallaan.



Joten tuolla taivaalla voi lentää sellainen esimerkiksi jostain potkurikoneesta rakennettu UCAV/RPV, joka voi tietenkin suorittaa tiedustelutehtäviä, mutta noissa koneissa voi olla myös pommit mukana. Eli tuolloin kyseessä olisi eräänlainen jatkuvasti ilmassa oleva "Predator", joka voidaan ohjata yllättäen mihin tahansa osaan maapalloa, ja sitten voidaan tehdä isku välittömästi, kun käsky tulee. Tuollainen ydinkäyttöinen lentokone kykenee vuosia kestävään ilmatilassa tapahtuvaan tiedusteluun, jos vain sen muu tekniikka kestää, ja sen alasampuminen voi olla hyvin vaikeaa.



Ja ydinsukellusvene tietenkin voi partioida myös ilman miehistöä, ja sitten kun se saa käskyn, niin tuo vene voi tulittaa kohteitaan välittömästi. Mutta avaruusluotainten avulla voidaan testata esimerkiksi kohteen tunnistus sekä hyökkäysohjelmistoja, eli laitteen kykyä etsiä autonomisesti kohteensa, sekä laukaista sitä kohti ammuksia. "Clementine" oli tietenkin loistavaa mainosta U.S NAVY:lle, mutta tuon luotaimen toimintaan liittyy niin sanottu "Meteoriittikoe", mikä tarkoittaa testiä, missä Kuuhun ohjataan iskeytymis luotain, ja ehkä tuossa testissä testattiin autonomisia kohteentunnistustoimenpiteitä, eli sitä kuinka tarkkaan autonomisesti toimiva satelliitti voi kohdentaa maahan esimerkiksi ydinpommin tai kineettisen energian ammuksen, joka voi kiertoradalta pudotessaan aiheuttaa suurta tuhoa.



Asteroidivyöhykkeelle lähetetty luotain voi toimia myös samalla testausiyksikkönä, millä testataan SDI-satelliiteissa käytettävää tekniikkaa. Eli sitä kykeneekö luotain toimimaan niin, että se voi itsenäisesti löytää sekä kohdentaa laserin johonkin kohteeseen.  Tuo luotain toimi asteroidivyöhykkeellä etsien niitä asteroideja, mitä haluttiin tutkia lähemmin, ja koska luotaimen piti tehdä useita radan muutoksia, niin silloin tietenkin sillä piti olla käytössään ionimoottori noiden mutkikkaiden manööverien tekemiseen, ja tietenkin suurten etäisyyksien takia tuon luotaimen tekoälyn piti kyetä täysin autonomiseen toimintaan, ilman että Maa-asema puuttuu mitenkään sen toimintaan.



Tietenkin Mars-mönkijöiden avulla voidaan testata sitä tekniikkaa, mitä tarvitaan esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuuksien raivaamiseen, mutta samalla tietenkin tätä saatua tietotaitoa voidaan hyödyntää muiden robottiajoneuvojen ja niiden ohjaustekniikan kehittämisessä. Toisin sanoen niissä testataan inertia-navigaatiojärjestelmää, mikä voisi korvata GPS:n, ja tuon järjestelmän toiminnan pitää olla sellaista, että siinä ei käytetä satelliitteja, koska GPS ei toimi missään osissa Marsia.



Näitä gyroskooppiin perustuvia navigaatiolaitteita voidaan käyttää tilanteissa, missä GPS ei toimi. Ja kun nykyään on käytössä myös nanotekniikan osa-alue nimeltään nanomekaniikka, millä voidaan valmistaa erittäin pieniä instrumentteja, niin silloin voidaan ajatella, että esimerkiksi kännyköissä voisi jossain tulevaisuudessa olla tuollainen inertian nimellä tunnettu navigointijärjestelmä, mikä sitten voisi toimia niin, että ensin GPS paikantaa puhelimen johonkin kohtaan, ja sitten inertia alkaa tehdä viivaa kartalle sitä mukaan, miten henkilö on kulkenut.


Joten myös tämä puoli pitää aina huomioida, kun avaruuteen lähetetään luotaimia. Samoin noiden luotainten avulla voidaan kehittää sellaisia tietokoneohjelmia, jotka vetävät osia itsestään pois muistista, kun niitä aletaan ajaa. Tuolloin tietenkin voidaan esimerkiksi vanhojen tietokoneiden elinkaarta pitkittää, jos kyetään luomaan ohjelmistoja, jotka kuluttavat äärimmäisen vähän muistia, ja yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että tietokoneohjelmisto vetää osan koodistaan pois keskusmuistista, jos se ei sitä tarvitse juuri sillä hetkellä.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Wednesday, April 12, 2017

Tieteen tekijöillä pitää olla tietty välimatka omaan yhteisöönsä, jotta he voivat tehdä työnsä kunnolla vaarantamatta koko maailman väestöä samalla, kun he tekevät kokeellista tutkimusta.


Yllä fyysikko joka rakensi ensimmäisen toimivan ydinreaktorin:  Enrico Fermi (1901-1954)  työssään Los Alamosissa 

 Kun aikoinaan yliopistot kouluttivat Enrico Fermin,  Albert Einsteinin, Isaac Newtonin tai Robert Oppenheimerin kaltaisia neroja, niin heidän uskollisuutensa valtiota kohtaan piti tietenkin varmistaa. Samoin piti varmistaa se, että näihin henkilöihin ei kukaan pääsisi käsiksi, jotta heidän turvallisuutensa olisi taattu myös silloin, kun valtakunnassa vaihtui valta. Kun tehdään tieteen vallankumousta, niin silloin on vaarana se, että tällainen tiedemies joutuu jonkinlaisen poliittisen vainon kohteeksi, jolloin hän sitten voi joutua pahoihin vaikeuksiin työnsä takia, joka ehkä saattaa viedä joltain hyvinkin arvostetulta ammattikunnalta sen aseman yhteiskunnassa, eikä myöskään ole mukavaa, jos tuollainen tiedemies sitten esimerkiksi saa miekasta jossain oppilaskunnan juhlissa. Kuten Fermin elinvuosista voitte huomata, niin atomiajan alussa ei säteilyn haitallisuutta tunnettu kovin hyvin, joten monet radioaktiivisten alkuaineiden löytäjät sekä ydinaseen kehittämiseen tähtäävän Toisen Maailmansodan aikaiseen Manhattan-ohjelmaan kuuluneet ydinfyysikot kuolivat melko nuorina nimenomaan radioaktiivisen säteilyn aiheuttamaan syöpään.

 Kuitenkin Einsteinin tai Newtonin kaltaisia ihmisiä tarvittaisiin myös muissa kuin tieteellisissä ohjelmissa, ja varmasti esimerkiksi asevoimat haluaisi johtajia, joilla on visioita. Se että nämä yliopistoissa pätevät nerot eivät ehkä kuitenkaan ole sellaisenaan sopivia esimerkiksi asevoimien johtoon ei tarkoita sitä, että heistä ei voitaisi kasvattaa sekä kouluttaa huippuluokan sotilaita. Kukaan ihminen ei ole luonnostaan täsmällinen eikä järjestelmällinen, eli kukaan ei ole syntynyt esimerkiksi NAVY SEAL-sotilaaksi. Kuitenkin oikeilla koulutuksessa sekä kasvatuksessa käytettävällä kognitiivisten toimintojen harjoittamiseen perustuvalla terapialla voidaan kenestä hyvänsä tehdä huippuluokan sotilashenkilö.

 Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten esimerkiksi Isaac Newtonia koulutettiin niin, että hän kykeni sitten myöhemmin ottamaan kuninkaallisen rahapajan johtajan viran vastaan, niin tietenkin hänet piti eristää omasta oppilaskunnastaan. Uskoisin että hän oli jossain vaiheessa elämäänsä melko lihava, eli tuon miehen liikuntaa vähennettiin sekä hänen ruuastaan tehtiin melko raskasta, jotta hän ei oleskelisi väärässä seurassa. Tuolloin kuningas tietenkin oli valtiossa se, joka päätti mikä oli valtion kannalta parasta. Ja koska Isaac Newton oli valtion palveluksessa oleva ihminen, niin tietenkin se mikä oli parasta kuninkaalle sekä valtiolle oli parasta myös Isaac Newtonille.

 Kyseinen mies loi aikoinaan gravitaatioteorien sekä aloitti empiirisen tieteen valtakauden. Tuolla tarkoitan sitä, että Newton aloitti lopullisesti puhtaasti kokeellisuuteen sekä siihen, että samanlaisissa valvotuissa olosuhteissa tehdyn kokeen pitää antaa täsmälleen samat tulokset riippumatta siitä, kuka nuo kokeet on tehty, ja esimerkkinä tällaisesta valvotusta kokeesta voidaan ajatella painovoimakoetta, joka tehdään tyhjiökammiossa. Tuolloin varataan tyhjiökammioita sekä täsmälleen samaa korkeutta olevia pöytiä, ja laite millä kaksi esinettä saadaan putoamaan pöydältä täsmälleen samaan aikaan, eli siinä voisi olla vaikka luukku, mistä sitten voidaan esineitä pudottaa täsmälleen samaan aikaan. Tämä on tietenkin hypoteettinen eli abstrakti koe.

 En usko että kukaan oikeasti lähtee varaamaan 30 tyhjiökammiota ympäri maailmaa, jotta voisi todistaa uudelleen Isaac Newtonin teorian, jota on 1700-luvulta asti pidetty fysiikan kulmakivenä. Kuitenkin Newtonin ongelmana oli valtion suhde kirkkoon. Hän tietenkään ei voinut sanoa olevansa ateisti, koska se ei 1600- ja 1700-lukujen ahdasmielisessä yhteiskunnassa ollut sopivaa. Ja Newton tietenkin joutui kehittämään uuden käsityksen Jumalasta, jotta hän voisi vastata myös teologien esittämiin kysymyksiin. Hän kehitti ajatelman, missä maailmankaikkeus on kuin kello, jonka toimintaan ei Jumala suoraan pysty vaikuttamaan.

 Newtonin ideoimassa mallissa Jumalan paikka on taivaassa, ja maassa hänen vaikutusvaltansa on rajallinen. Tuo mies oli siis myös loistava teologi. Newton oli loistava tiedemies siksi, että hän oli omien sanojensa mukaan saanut kasvaa "jättiläisten olkapäillä", eli hänen orientoitumistaan yliopiston opettajaksi sekä fyysikoksi ja matemaatikoksi oli tuotettu todella paljon. Ja tuo hänen saamansa tuki poiki paitsi painovoimateorian niin myös integraalilaskennan sekä derivoinnin, jotka hän teki yhdessä Gottfried Leibnizin kanssa. Ja ehkä Newton tutustui tuohon loistavaan matemaatikkoon, kun hän etsi laskinta, millä nuo hänen tekemänsä kaavat voitiin tarkastaa.

 Se kumpi keksi derivaatan ja kumpi integraalin on vähän jäänyt epäselväksi, mutta kuitenkin Leibniz keksi mekaanisen laskukoneen, jota pidetään tietokoneen esi-isänä . Se mihin näitä kaavoja tarvitaan liittyy muuten tykistöön, eli niiden avulla on melko helppo laskea kaaren pituutta, jolloin tuolloin uusi ballistista lentorataa käyttävä tykki muuttuu tarkaksi, koska sille voidaan silloin laskea suuntaustaulukoita, jotka parantavat sen tarkkuutta ainakin vuosatoja käytössä olleeseen paljon käytettyyn "musta tuntuu" periaatteen mukaan toimivaan tykkiin verrattuna.

 Kuitenkin Newton oli ihminen, jota piti kasvattaa niin, että hän osasi pitää etäisyyttä muihin ihmisiin, ja se mikä tietenkin pistää tuossa miehessä silmään on se, että hän oli naimaton. Tuolloin homoseksuaalisuus oli asia, mistä saattoi joutua hirteen. Mutta kun ajatellaan Newtonin persoonallisuutta, niin uskoisin, että nuorena hänen neroutensa peitettiin jollain muulla asialla, jotta tuo mies sai sitten sellaisia elämänkokemuksia, jotka palvelivat valtiota. Kuten voidaan kauniisti sanoa, niin tuon miehen kaunis mieli piilotettiin kansalta, jotta ihmiset eivät ajattelmattomuuksissaan vahingoittaisi häntä. Nykyään toimitaan vähän samalla tavoin, kun huippuluokan tiedemiehiä tai sotilaita koulutetaan. Project Sleeping Beauty on ilmeisesti sellainen ohjelma, missä ihmisestä kasvatetaan tiedemiehiä tai sotilaita valtion käyttöön.

 Kun pohditaan sitä, miten esimerkiksi estetään jotain tiedemiestä vuotamasta valtion salaisuuksia muille valtioille, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että hänestä pitää tehdä sellainen, että esimerkiksi vastapuolen tiedustelupalvelu ei hänestä olisi kiinnostunut, mutta tietenkin myös hänen perheensä pitää suhtautua tuohon henkilöön oikealla tavalla, koska ei ole mukavaa olla Oppenheimer, kuten voisi uuden sukupolven lentävä lause kuulua. Maailma on täynnä erilaisia rauhan- ja isänmaan kansanliikkeitä, joiden avulla jotkut poliitikot ajavat omia asioitaan, ja varsinkin Oppenheimerin kaltaiset henkilöt ovat heille ikään kuin vapaata riistaa. Noiden ihmisten mielestä on mukavaa levitellä toisten diagnooseja sekä piirrellä rauhanmerkkejä muiden oviin. Sillä sitten saadaan taas vähän huomiota omalle asialle, joka ei ole yhtään niin valoa kestävä kuin nämä lähinnä toisten ihmisten diagnooseja aseenaan käyttävät henkilöt haluaisivat niiden näyttävän.

 Tuohon toimintaan on kiitettävästi osallistunut muutama eturivin toimittaja, joiden käsitys esimerkiksi eräiden nobel palkinnon saaneiden mielentilan käsittelystä on todella ala-arvoista. Heidän mielestään toisen ihmisen diagnooseja sekä henkilökohtaisia asioita saa levitellä ympäriinsä kaiken maailman medioissa. Tuo tietenkin on jossain mielessä varmaan puhdistavaa toimintaa, koska sillä sitten saadaan selville ne kaiken maailman psykiatrit, joista on mukavaa kertoilla potilaiden asioita ympäriinsä. Tietenkin heidän mielestään työnantajien pitää tietää, että mitkä sairaudet heidän työntekijöitään vaivaa, jotta voivat olla varmoja siitä, että herran pelko säilyy yhteiskunnassa. Kuitenkaan ei ole mitenkään mukavaa lukea siitä, millainen diagnoosi jollain ihmisellä on jostain lehdestä.

 Kun mietitään sitä, missä esimerkiksi Stalinin turvallisuuspalvelun valvoma tiede-eliitti olisi ollut parhaassa mahdollisessa turvassa, niin tietenkin tuo paikka armain olisi ollut GULAG, vankileirien saaristo, missä isä aurinkoinen sälytti poliittisia vankejaan. Tuossa paikassa ollut saattoi sanoa aivan hyvin, että hän oli "vain uhri". Samoin olisi voinut toimia myös KGB:n eliitti, joka varmasti ei mitään kovin pidettyä väkeä ollut. Se että nämä henkilöt olivat varmaan käsittäneet aivan oikein, että he eivät olleet enää seuraavan vallanpitäjän suosiossa, aiheutti ehkä sen, että nämä henkilö saattoi harkita nimen vaihtamista sen jälkeen, kun hän ensin oli laittanut muutamia satoja ihmisiä istumaan tuohon kammottavaan "vankileirien saaristona" tunnettuun laitokseen.

 Tiedemiesten kohdalla tietenkin täytyi hiukan miettiä sitä, että tietenkään silloinen NKP.n keskuskomitea ei ollut ikuisesti virassaan, koska ihminen elää vain tietyn ajan, ja jossain vaiheessa tulee sitten eteen henkilövaihdoksia. Ja tuolloin saattoi sitten tuollainen tiede-nero, joka tietenkin merkitsi asesuunnittelua sekä välineistöä ideoivia henkilöitä piti suojella jotenkin myös tulevien vallanpitäjien taholta tulevaa uhkaa vastaan. Mikäli joku sitten päättää ampua kaikki valtion tiedemiehet ja insinöörit, niin silloin jäävät sen asevoimat ilman "legoja", kuten kauniisti sanotaan.

 Kuitenkin tulevaisuudessa voidaan ehkä kehitellä nanotekniikkaan perustuvia sovelluksia, jotka sitten korjaavat ihmisen DNA:n. Kyseinen tallenne voidaan tehdä niin, että ihmisen DNA-molekyylistä tehdä digitaalinen kopio, eli sen emäsjärjestys ajetaan tietokoneen muistiin. Tuon jälkeen nuo nanokoneet käyvät kokoamassa ihmisen perimän uudestaan, jos se sattuu vaurioitumaan. Digitaalinen tallenne tietenkin tehdään jokaisesta yksilöstä erikseen, jonka jälkeen hänen oma perimänsä saatetaan korjata tietyn ajan välein, kun siihen tulee vaurioita sekä kemiallisen altistuksen että luonnosta tulevan sähkömagneettisen säteilyn ansiosta. Tämä tekniikka ehkä tuo meille sitten joskus kuolemattomuuden.

 Tässä seuraavassa hypoteesissa kloonaamalla voidaan teollisesti tuottaa geneettisesti yhteneväisiä kopioita Newtoneista sekä Einsteineistä, joita sitten tuotetaan jossain säiliöissä vaikkapa S-4-alueella, ja niitä lapsia sitten kasvatetaan eri olosuhteissa, jotta esimerkiksi Pentagon sekä tiedemaailma voisivat saada näiden nerojen tuotoksia haltuunsa myös muilla kuin tieteellisessä työssä. Ja tuolloin voidaan esimerkiksi NAVY SEAL-saada oikeita Albert Einsteinejä johtamaan omia ryhmiään, koska vaikka Einstein ei ehkä olisi mikään kovin sopiva mies johtamaan huippuluokan sotilasyksikköä, mutta jos hänen koulutuksensa aloitetettaisiin tarpeeksi aikaisin, niin silloin tuo henkilö voisi olla ihan hyvä sotilas, jos valtio sellaisia sattuu joskus tarvitsemaan

Saturday, April 1, 2017

Geenimanipuloitujen trikiini-matojen avulla ehkä tulevaisuudessa hoidetaan myös syöpää

Trikiini eli Trichinella Spiralis

Elämäntavoista on aina välillä käyty hyvinkin tiukkoja keskusteluja, mutta kuten tiedämme, niin kaikki me olemme lopussa yksin itsemme kanssa. Jos ihmisellä on vaikkapa maksasyöpä, niin silloin ei kukaan muu kuin hän itse sairasta tuota tautia, joka on yksi kaikkein tappavimmista ihmiskuntaa vaivaavista sairauksista. Se on oikeastaan alkoholistien tapauksessa  puhtaasti elämäntapasairaus, mikä johtuu liiasta alkoholin käytöstä tai muusta jatkuvasta kemiallisesta rasituksesta, joka kohdistuu ihmisen maksan soluihin. Maksaan tulee syöpä, jos maksakirroosi pääsee etenemään tarpeeksi pitkälle.


Kyseinen sairaus syntyy siitä, että maksaa rasitetaan pitkäaikaisesti erilaisilla kemikaaleilla kuten alkoholilla, huumeilla, sekä  lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla kuten kemianteollisuuden tuottamilla kemikaaleilla, joita käytetään viljan suojeluun. Nuo korkeasti karsinogeeniset kemikaalit, jotka tappavat hyönteisiä syöpään päätyvät  ihmisen lautaselle, jos ruoka-aineita ei puhdisteta  tarpeeksi hyvin näistä myrkyistä.


Pääosin huonoista elämäntavoista johtuva sairaus on erittäin tappava siksi, että kaikki elimistön veri kulkee maksan läpi, ja tuo syöpä lähettää helposti epiteelisoluja kaikkialle muualle elimistöön. Eli pienikin maksassa oleva kasvain saa aikaan sen, että syöpäsoluja matkaa pitkin elimistöä, ja kaikkein pahimmillaan uhri saa imusolmukkeisiin kasvaimen, minkä hoito vaatii sitten vuosien sädehoitoa ja kemoterapiaa, ja tuon syöpätyypin hoito on erittäin  vaativaa sekä ennusteeltaan huono.


Kun ihminen sairastuu syöpään, niin silloin hän on vangittuna ruumiiseensa, ja jos kemoterapia sekä sädehoito eivät toimi, niin kukaan ihminen ei voi häntä auttaa. Toki biotekniikan avulla voidaan tulevaisuudessa valmistaa ihmisille uusia elimiä. Tuossa teknologiassa ihmisen soluja siirretään elatusalustalle, ja siinä pitäisi sitten tuon elimen alkaa kasvaa. Kyseisessä tekniikassa käytetään potilaan omia tuosta elimestä otettuja soluja, jolloin hylkimisreaktio voidaan välttää. Tuon soluryhmän puhdistaminen syöpäsoluista olisi tehokkainta hoitaa sentrifugilla eli keskipakolingolla.


Kasvatusalustalla olevan elimen puhdistaminen syöpäsoluista on erittäin tärkeää, jotta syöpä ei pääse uudistumaan. Mutta ongelmia maksasyövässä tuovat verisuonissa olevat epiteelisolujen aikaansaamat etäpesäkkeet, joiden tuhoaminen on hiukan hankalaa. Etäpesäkkeiden tuhoamisessa voidaan hyödyntää tulevaisuudessa geenimanipuloituja basilleja sekä ameeboja ja erilaisia trikiinejä, jotka on geneettisesti muunnettu siten, että ne etsivät sekä syövät ihmisen syöpäkasvaimia sekä yksittäisiä syöpäsoluja. Tulevaisuudessa ihmisen sisällä voi olla tuollaisia geenimanipuloituja limamatoja, joiden sylkirauhaset on muutettu kehittämään ihmisen soluja. Noiden matojen avulla ehkä tulevaisuudessa hoidetaan esimerkiksi suuria haavoja ja ne ehkä myös palkkaavat luunmurtumia.


Biotekniikka sekä geenimanipulointi ovat antaneet mahdollisuuden kehittää myös biologisia torjuntamenetelmiä erilaisille taudeille, joihin ennen ei ole kyetty löytämään parannuskeinoja. Yksittäisten syöpäsolujen poistaminen elimistöstä on todellinen haaste syöpätutkimuksessa, koska ne kehittävät usein pesäkkeitä, jotka aiheuttavat syövän uusiutumisen ja tuolloin voi hoito vaikeutua entisestään, koska tuolloin jäljellä on vain kaikkein lääkeresistenteimmät solut, ja tuolloin saattaa olla niin, että kemoterapia ei ehkä enää tehoa kuten ennen. Tuon takia pitää kehittää uusia sekä tehokkaampia hoitomuotoja tällaiselle sairaudelle, joka aiheuttaa valtavasti kustannuksia valtiolle, sekä on joka kerta valtava inhimillinen tragedia sairastuneelle sekä hänen perheelleen.


Kun puhutaan biotekniikasta, niin se varmasti tuo sitten esiin sellaisen asian, että vaikka nämä hoidot ovat jo ovella, niin kuitenkin osa potilaista on noiden uusien hoitojen ulottumattomissa. Samoin geenimanipuloitujen eliöiden kehittäminen on todellisessa elämässä hiukan eri asia, kuin mitä se jossain kirjassa on. Näet bakteereja tai muita alkukantaisia eliöitä ei suorastaan voida kouluttaa etsimään syöpäsoluja ihmisen ruumiista, vaan kaikki pitää tehdä olion DNA:ta manipuloimalla. Silloin pitää huomioida sellainen asia, että nämä olennot eivät saa käydä kiinni terveeseen kudokseen, ja siksi näitä hoitomuotoja on niin vaikea käytännössä kehittää.



Toki trikiini varmasti kasvaimen syö, mutta ongelmana sitten on se, että se aiheuttaa samalla trikinoosin tämä pieni mato syö ihmisen sisältä ontoksi. Trikiinejä on yleensä sairastuneen karhun lihassa, josta sitä joskus siirtyy ihmiseen. Yksi pelätyimpiä trikiinin muunnoksia on bilharzia, joka aiheuttaa valtavasti inhimillisiä kärsimyksiä Afrikassa. Tässä geenimanipuloitujen eliöiden käytössä ihmisen lääkintään on sellainen aspekti, että käytettävä eliö on yleensä ihmisille hengenvaarallinen, ja siksi sen geneettinen perimä on muutettava sellaiseksi, että se ei vahingoita ihmistä. Tietenkin tämä on erittäin vaativa tehtävä, ja sen vuoksi tuollaisen eliön luominen on todella vaikeaa, koska tuolloin pitää sen DNA:ta muuttaa pikkuhiljaa, minkä jälkeen täytyy luomus testata, jotta voidaan sanoa, että löytääkö se sitten nämä kasvaimet elimistöstä.


Ja sitten täytyy muistaa, että jos joku asia onnistuu tetrimaljassa, niin se ei ole  välttämättä sama asia, kuin jos tuollainen mato tai basilli päästetään ihmisen verenkiertoon etsimään noita soluja. Tuolloin voidaan ihmiseen siirtää munakennoja, joiden avulla nuo madot saadaan ihmisen elimistöön. Kyseisestä asiasta tulikin mieleeni, että noita trikiinejä voidaan käyttää esimerkiksi vaarallisten vankien hallintaan, ja jos vanki sitten lähtee ilman lupaa laitoksesta, niin silloin munakennot aukeavat, ja noita matoja päästetään tuon henkilön elimistöön. Tuo munakenno voi olla sellainen, että jos henkilö ei saa tiettyä immuunipuolustusta lamaavaa lääkettä, niin elimistö avaa tuon munakennon, ja nämä madot pääsevät syömäänhänet elävältä, jos hän poistuu vankilasta ilman lupaa.

Wednesday, January 18, 2017

Karoliinisessa instituutissa on tehty järkyttävä hoitovirhe, missä ihmisiin on kokeiltu hoitoa, mikä on nopeuttanut heidän kuolemaansa. Mutta kantasolut ovat kuitenkin mullistamassa lääketiedettä

Kantasolut ovat mullistamassa lääketiedettä 

Karoliinisessa instituutissa on paljastunut kantasoluihin liittyvä kokeilu, missä on ilmeisesti tapahtunut ihmishenkien menetyksiä. Itse olen joskus miettinyt sitä, että kuinka paljon tuollaisia kokeita on maailmalla tehty erityisesti koulukodeissa oleviin lapsiin ja nuoriin, joiden vanhemmat eivät ole heistä mitenkään välittäneet. Ja jos perheenjäsenet eivät välitä tai lapsen virkaholhooja on saamaton, niin silloin on mahdollista, että joku ”Dr. Mengele” sitten tekee vastuuttomia kokeita nimenomaan lapsille, joilla ei ole lain edessä mahdollisuutta edustaa itseään ja ajaa omia asioitaan, jolloin lääkäri saattaa selvitä hyvinkin tuskallisesta hoidosta ilman seurauksia.

Jos lääkäri tekee hoitovirheitä, niin hän voi silloin tietenkin leimata potilaansa psykoottiseksi, jotta ei saisi seuraamuksia noista kivuliaista hoidoista. Yleisin hoitovirhe, minkä lääkäri tekee, on hampaiden poraus ilman puudutusta. Tuota menetelmää on ”menestyksellisesti ”käytetty esimerkiksi koulukodeissa kurinpitoon, jotta henkilökunta ei jäisi kiinni väkivaltaisuudesta. Mutta lapsen kanssa toimittaessa on ongelmallista se, että hän ei itse tiedä, milloin toinen tekee hänelle pahaa, ja silloin esimerkiksi hampaiden puuduttamisen pois jättäminen voidaan hänelle perustella hoidollisella tarpeella. Itse kyllä mietin, että kuinka monta kahelia on tuollaisen toiminnan takia tuotettu kadulle, kun he eivät itse ole noista asioista uskaltaneet puhua.

Lääkekokeiluihin pitäisi aina pyytää lupaa, ja itsestäni on surullista lukea tällaista, missä erityisesti nuoriin potilaisiin on kokeiltu hoitomuotoja, jotka eivät sitten ole tehonneet. Jos kyseessä on ollut esimerkiksi kantasolututkimus, missä soluja on annettu potilaalle väärin, niin silloin lääkäri ei ole ehkä ymmärtänyt sitä, että potilaan immuunijärjestelmä on saattanut hyökätä noita soluja vastaan, koska niiden pintaproteiini on aiheuttanut hylkimisreaktion.

Koska kyseessä on kantasolujen käyttö hoidon yhteydessä, niin on saattanut käydä niin, että nuo solut mitä istukoista on otettu eivät olisi olleet eläviä, jolloin niillä ei olisi ollut mitään hyödyllistä käyttöä syövän hoidossa. Jos ihmiseen siirretään vääriä luuydinsoluja, niin silloin hänen luuytimensä aiheuttama hyöölkimisrekatio surmaa hänet. Tuon takia kantasoluille pitää tehdä erittäin tarkka proteiinikartoitus eli kudostyyppiä koskeva analyysi, jotta hylkimisreaktio ei ala, kun luuydin alkaa kehittyä noista  kehoon siirretyistä soluista. Kudostyyppimääritys on paljon vaativampaa kuin pelkkä veriryhmäkoe, ja sen tekeminen on erittäin vaativaa.

Jos määritystä ei olla tehty, niin silloin elimistön immuunipuolustus hyökkää kudossiirrettä kuten siirtoelintä vastaan. Kun kantasoluhoitoja annetaan, niin hoidon onnistumisen kannalta kaikkein tärkein edellytys olisi se, että nuo hoidossa käytettävät solut olisivat elossa. Muuten niistä ei olisi mitään hyötyä potilaalle. Kantasoluja käytetään siihen, kun potilaan luuydin tuhoutuu syövän yhteydessä, niin silloin siirteenä annettavilla kantasoluilla korvataan tuo tuhoutunut kudos.

Mutta kuten tiedämme, niin tällaiseen tutkimukseen pitää aina pyytää lupa viranomaisilta, koska vain silloin voidaan varmistaa se, että hoito ei tehoa, niin silloin potilas voidaan palauttaa normaalin sytostaattihoidon piiriin. Syy siihen, miksi kantasoluista ollaan niin kovin kiinnostuneita, johtuu siitä että niiden avulla saadaan aikaan hoitoa, missä ei tarvitse käyttää myrkkyjä. Mutta ongelma kantasoluhoidossa on se, että jos soluja annetaan ihmiselle väärin, niin silloin immuunipuolustus tuhoaa nuo solut. Kantasoluja ei käytetä vain syövän hoitoon, vaan myös esimerkiksi tuhoutuvia ”subtantia nigran” aivoalueen soluja on korvattu kantasoluilla, jolla hoidetaan nimenomaan parkinsonin tautia, joka johtuu tuon aivoalueen solujen tuhoutumisesta.

Samoin muihin aivovammoihin on ajateltu käyttää kantasoluja, joita sitten siirretään ihmisen aivoihin injektion avulla. Kuitenkin noita hoitoja annettaessa pitää huolehtia siitä, että annettavat solut ovat elossa, jolloin ne voivat tuottaa noita tytärsoluja. Mutta kantasolujen hankkiminen on ollut hiukan vaikeaa, koska niitä ei yleensä ole kuin sikiöissä sellaisia määriä, että niitä voidaan hankkia massahoitoja varten.

Ja tuosta syystä tästä hoitotoimenpiteestä ollaan myös keskusteltu moraalin kannalta. Näet tuo kantasoluterapia on vaatinut keskosten käyttöä solujen lähteenä, ja tuolloin on keskusteltu sellaisesta ajatuksesta, missä vanhemmat tekisivät lapsen, jotta he saisivat kantasoluja. Ja arvatkaa että mitä tuollaisesta mahdollisuudesta ajatellaan, eli lapsen vanhemmat tekisivät lapsen aborttia varten pelastaakseen itsensä. Ja se on monille ihmisille vähän liikaa.

Tuo näet tarkoittaisi ihmisalkioiden tuottamista tuota terapiaa varten, mikä sitten aiheuttaa sellaisia näkyjä, joista kaikki eivät pidä. Jos ajatellaan biotekniikan mahdollisuuksia tuon hoitomuodon kehittymisessä, niin silloin esimerkiksi rottien tai muiden nisäkkäiden soluihin voidaan liittää geenejä, jotka saavat ne muuttumaan ihmisen kantasoluksi.

Mutta on olemassa myös sellaisia mahdollisuuksia syövän hoitoon, missä ihmisen luuydin tapetaan ensin täysin, ja siitä otettu näyte puhdistetaan syöpäsoluista. Ja sitten kun kaikki ihmisen syövän runtelemat luuytimen soluista on tuhottu, niin häneen sitten lisätään omaa luuydintä, jossa sädehoidon avulla on tuhottu kaikki leukemiasolut. Tuo tietenkin estää silloin hylkimisreaktion, koska tekniikassa käytetään ihmisen omia soluja. Ja kloonaus- ja geeninsiirtotekniikan kehittyminen varmasti auttaa tämän hoitomuodon yleistymiseen. Mutta esimerkiksi maksa voidaan viljellä tulevaisuudessa uudestaan elatusalustoille siirretyistä maksasoluista, ja silloin voidaan hoitaa tuhoutuneita maksoja vähän tehokkaammin kuin nykyään.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/sd-sairaita-hoidettu-kokeellisesti-luvatta-ruotsissa-suurin-osa-lapsia-kuolleisuus-suuri/6268996


metsantarinoita.blogspot.fi

Tuesday, November 22, 2016

Rikosta edeltää usein vahingonteko tai vastaava toiminta, jolla kokeillaan vartiointiliikkeen tai viranomaisten reaktioita

Kun puhutaan rikosten ennustamisesta, niin aina pitää huomioida sellainen asia, että rikollinen todennäköisesti yrittää saada oman tekonsa piilotettua muiden rikosten sekaan. Siksi positivismi lehtikirjoittelussa on erittäin tärkeää, koska jos puhutaan jatkuvasti rikosten määrän kasvusta, niin silloin joku voi saada päähänsä sellaisia ajatuksia, että hänen tekemänsä rikos ikään kuin häviää muiden vastaavien tekojen joukkoon. Eli tämän takia voidaan sitten sanoa, että tietynlainen mediassa esiintyvä kirjoittelu lisää rikollisuutta. Kuitenkin myös tiettyjä tapauksia sattuu aina ennen kuin varsinainen rikos tapahtuu, eli varsinkin ovelat rikolliset testaavat vartiointiliikkeiden sekä poliisivoimien reaktionopeutta esimerkiksi rikkomalla ikkunoita erilaisissa kiinteistöissä.

Tuolloin he pyrkivät havainnoimaan sitä, että minkä vartiointiliikkeen auto tulee paikalle, koska varsinkin jos edessä on iso keikka, ja käytössä suhteellisen paljon miehistöä, niin silloin tietenkin tuota vartiointiliikettä kannattaa lähteä kuormittamaan, kun esimerkiksi murtoa lähdetään tekemään jonkun pankin tai aseliikkeen tiloihin. Samoin joskus rikolliset rikkovat tuosta kohteestaan ikkunoita ennen varsinaista iskua, jotta he voivat havainnoida sitä, että kuinka nopeasti poliisi tai vartijat ovat paikalla, ja samoin millaisia varusteita heillä on tehtävässä mukanaan. Tuolloin nuo rikolliset voivat sitten mitoittaa ajankäytön kohteessaan mahdollisimman tehokkaasti.

Mutta usein tilojen valvonta kameroilla tekee mahdolliseksi sen, että vartija ei ehkä tulekaan paikalle ennen kuin gangsterit ovat työn touhussa. Samoin noissa tiloissa saattaa olla monia hälyttimiä, joista ensimmäinen on pelkästään ikkunassa oleva hälytin, joka kertoo ikkunan olevan rikki. Ja sisällä saattaa sitten olla esimerkiksi lattian alla olevia paineantureita sekä infrapuna tai valonvahvistimella varustettuja kameroita, joita ei tilojen ollessa käytössä tietenkään ole kytketty päälle,ellei siihen ole jotain syytä.

Turha datan kerääminen vain kuormittaa järjestelmää,sekä täyttää kovalevyjä, mutta toki esimerkiksi työpaikkakiusaamista epäiltäessä voidaan tilavalvontaa käyttää tehokkaasti kiusajan paljastamiseen, ja sama koskee sellaista epäilyä, että yhtiön työntekijä varastaa esimerkiksi varastosta tavaraa, ja kuten tiedämme, niin työntekijän tekemät varkaudet voivat olla erittäin pahoja asioita, koska silloin saattaa tavaraa kadota miljoonien arvosta, ja työntekijä saattaa sitten tehdä noita tekoja toistuvasti, jolloin saattaa "hävikki" olla satoja televisioita tai älypuhelimia. Infrapunakamera muuten näkee naamioiden läpi, ja samoin tilassa voi olla mikrofoni, joka äänittää öiseen aikaan tapahtuvaa toimintaaa, ja tuon mikrofonin avulla saadaan sitten henkilöiden ääninäyte, jota voidaan verrata vaikka puhelimesta saatuihin näytteisiin, ja sitten voi käydä vähän ikävästi, jos puhelimessa sattuu olemaan oman liikkeen mies, kun tuota äänitettä verrataan puhelun äänitteeseen.

Vaikka vartija kävisi sisällä, niin hän ei laukaise mitään hälytyksiä, koska tuolla henkilöllä saattaa olla RFID-tunnistin mukanaan, jolloin tilan kameroita katsova henkilö tietää hänen olevan sisällä. Tai sitten tilassa on "äänetön hälytin". Tuo tarkoittaa sitä, että mitään hälytystä ei kuulu, kun varas menee sisään taloon. Kaikki tilan hälytykset näet tulevat vartijoiden kännyköihin, jolloin he voivat yllättää nuo varkaat paikan päältä, ja valvontakuva tulee yleensä noiden henkilöiden älypuhelimiin.

Varsinkin ulkomailla kannattaa vähän varoa, koska siellä on hiukan erilaiset aseita koskevat säännöt kuin Suomessa. Eli ulkomailla vartijoilla saattaa olla rynnäkkökiväärit, kun he tulevat hälytyksiin, ja joissakin maissa vartijoiden käytössä olevat voimankäyttö- sekä kiinniotto-oikeudet ovat todella laajat. Ja sitten pitää muistuttaa siitä, valvontavälineitä voi kuka vain ostaa, eli kameroihin eikä muihinkaan vastaaviin laitteisiin vaadita lupaa. Ja tilan valvontaan kelpaa esimerkiksi läppäri, jonka WEB-kameraa käytetään etäkäytön avulla.

Tuolloin vain näyttö pitää peittää mustalla muovilla, jolloin ei kukaan ehkä huomaa, että tarkkailja katsoo tilassa tapahtuvaa toimintaa, ja tietenkin esimerkiksi pelit auttavat kuvan saamisessa.koko tilasta. Eli tuollainen pieni läppäri vain laitetaan kirjahyllyn päälle auki muka koristeeksi tai muistoksi tekstillä "pomon ensimmäinen kone", ja sitten sitä vain käytetään valvontaan, Sopivasti asemoitujen pelien kautta voi tarkkailija katsoa, mitä tilassa tapahtuu, ja vaikka kuvasta ei heti saisi selvää, niin kuvankäsittelyohjelmien avulla voidaan melko mitättömistä heijastuksista saada paljon informaatiota irti. Samalla tavoin muuten esimerkiksi valtiot testaavat vastapuolen reaktioita, Niiden lentäjät koukkaavat hiukan toisen maan ilmatilan kautta, jotta heidän tiedustelu-upseerinsa voivat testata sitä, että kuinka nopeasti sekä herkästi nuo omat hävittäjät lähtevät tunnistuslennolle.

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...