Kiristäminen on ruma teko myös politiikassa, ja aina löytyy argumentteja vahvan presidentin viran puolesta sekä sitä vastaan

Monet meistä normaaleista kansalaisista varmasti pelkää ja samalla tyrmistyy, kun eteen tuodaan lehti, jossa kerrotaan suoraan, että valtion johtoa on vaadittu ulkoapäin tekemään tiettyjä päätöksiä, jotta muut maat päättäisivät päästää sen johdon ikään kuin omaan kabinettiinsa, ja samalla hyväksyvät sitten tuon toisen valtion johdon ikään kuin vertaisekseen. Samalla kuitenkin voidaan sanoa, että kaikki hallitukset voidaan samalla leimata myös konservatiiveiksi, jos ne ajavat jotain sellaista politiikkaa, mistä ei muilla ole vielä kokemusta.


Se että Puolan hallitus oli päättänyt säätää lain, joka ottaisi presidentiltä pois oikeuden nimittää ylempiä tuomareita on tietenkin tyrmätty kautta koko EU:n, mutta kun puhutaan siitä, miksi se on niin kamalan tärkeä asia, niin silloin voidaan sanoa, että tuo laki onnistuessaan saattaisi vettä sellaisten tahojen myllyyn, jotka vaativat koko presidentin viran lakkauttamista. Vaikka tuo asia saattaa vaikuttaa hyvin utopistiselta, niin maailmassa on paljon ihmisiä, joiden mielestä koko presidentin viran voisi samalla tehdä täysin seremonialliseksi, niin että hänellä ei olisi yhtään mitään valtaa. Ja se sitten varmasti on täysin uutta meille, jotka olemme eläneet vahvojen presidenttien maassa.


Jos Puola lakkauttaa presidentin viran, niin se tuo sitten painetta myös Suomea sekä muita presidenttien johtamia valtioita kohtaan, että ne "tekisivät tarkastuksia" perustuslakiinsa. Tai siis oikeastaan presidentti johtaa maassamme ulkopolitiikkaa jos ei mukaan lasketa EU-suhteita, sekä tekee tietyt virkanimitykset, ja tämä asia on sitten se, mistä usein tulee sellaista kinastelua, että siinä viedään ihmisten sotilasarvoja sekä tunteet kuumenevat puolin sun toisin.


Tai niin ainakin ennen toimittiin, ja sitten tuollaisen presidenttiä arvostelleen henkilön päätä ikään kuin tarjottiin uutisissa kansalle ikään kuin vadille lepytykseksi siitä, että tuollainen presidentin asemaa arvostellut henkilö oli rohjennut avata suunsa tasavallan korkeinta johtoa sekä vallitsevaa käytäntöä vastaan. Tuolloin oli ennen tapana sitten esittää mukavia vihjauksia näistä asioista mediassa, ja sitten tietenkin jokainen presidentille itseään tykö tekevä henkilö kävi esittelemässä omia sotilasarvojaan televisiossa.


Presidentin asemaa ei koskaan ole maassamme saanut kyseenalaistaa ilman seuraamuksia, mikä sitten tietenkin aiheuttaa hiukan kummastusta muiden ihmisten silmissä, kun kaiken maailman jääkiekkoilijat sitten kävivät televisiossa tukemassa presidenttiä, tai jatkuvasti jonkun täytyi kohotella kulmiaan noissa kirjoituksissa, mitkä edelsivät proskirpitiota, eli tuon presidenttiä arvostelleen henkilön erottamista esimerkiksi reservinupseeriliitosta. Tuolloin sitten tietenkin jokaisen toimittajan piti päästä vähän nälvimään tuota henkilöä, joka uhrattiin yhteisen hyvän edestä, "koska niin oli aina ennenkin tehty". Mutta oliko tuollainen presidentin toiminnan tai valtaoikeuksien arvostelu sitten sen väärti, että jollekin henkilölle piti sitten lähteä tekemään psyykkistä sekä fyysistä väkivaltaa?

Toki on presidentin asia, kenelle hän sotilasarvoja jakaa, sitä en kyllä lähde kiistämään. Mutta onko tuollainen vahva presidentti sitten kuitenkaan poliittisesti sitoutumaton? Yhteen ihmiseen on helpompi vaikuttaa kuin ryhmään ihmisiä. Ja jos presidentti sitten tekee päätöksen tuomarien nimityksestä väsyneenä tai muuten harkitsematta asiaa, niin tulos voi olla se, että korkeimmassa oikeudessa istuu henkilö, jonka toiminta poikkeaa kovin paljon siitä, mihin olemme tottuneet tai mitä pidämme oikeana. Vahvan presidentin viran kannattajat ovat perustelleet kantansa sillä, että virkamiesten ja tuomarien virkojen täyttäminen pitää olla ripeää, joten noissa asioissa Eduskunta vain hidastaisi tällaisia nimityksiä, joita kuitenkin pidetään hyvin tärkeinä järjestelmän toimivuuden kannalta.


Samoin ulkopoliittisen vallan keskittämistä presidentin käsiin pidetään yleensä itsestäänselvyytenä, niin sen perusteluna on ollut se, että presidentin vahvat ulkopoliittiset oikeudet sitten takaavat sen, että hän voi politiikasta riippumattomana  ja ikään kuin Eduskunnan yläpuolella olevana vallankäyttäjänä tehdä tuolloin tärkeitä päätöksiä täysin itsenäisesti. Ja Eduskunnan hajottamista koskevaa oikeutta on perusteltu sillä, että tuolla tavoin voidaan korruptoituneita poliitikkoja sitten erottaa tuosta valtiollista päätöksentekoa koskevasta työstä, jos se on presidentin mielestä surkeaa. Kuitenkaan kukaan ei ollut ajatellut, että presidentti saattaisi käyttää tuota oikeuttaan hajottaa Eduskunta jotenkin väärin, kunnes tuo asia siitä, että mitä jos hän sitten vain haluaisi jatkaa virassaan yli vaalikauden ilman vaaleja kävisi toteen.


Joten sen takia tuo oikeus otettiin häneltä pois, koska tuolloin sitten pyrittiin poistamaan se mahdollisuus, että presidentti sitten esimerkiksi peittelisi tuolla toimenpiteellään virassa tehtyjä rikkomuksia. Kyseinen oikeus hajottaa parlamentti on muutamissa maissa aiheuttanut sen, että esimerkiksi valtion yksinvaltaiseksi johtajaksi itsensä nimittänyt presidentti on rampauttanut lakien säätämisen yksinkertaisesti vain hajottamalla parlamentin.  Vaikka presidentti varmasti pyrkii käyttämään valtaansa oikein, niin kuitenkin hänkin on vain ihminen. Jokaisella ihmisellä on tunteet sekä poliittinen ja myös moraalinen kantansa lähes kaikkiin mahdollisiin asioihin, ja siksi voi olla niin, että jossain tilanteissa hän toimisi ehkä harkitsemattomasti tai äkkipikaisesti.


Kun puhutaan esimerkiksi Puolan valtion suhteesta katoliseen kirkkoon, niin kaikki me tiedämme tuon maan johdon suhteen esimerkiksi aborttiin, ja onneksi päätöstä abortin laillisuudesta ei tehdä tällä hetkellä Suomessa, koska tuo asia sitten varmasti saisi aikaan melkoisen mylläkän Eduskunnassa, ja sen rinnalla esimerkiksi homoavioliitot voisivat jäädä hyväksi kakkoseksi. Ja onneksi minäkään en tuosta asiasta joudu kirjoittamaan, koska maassamme on laki, joka sallii raskaudenkeskeytykset ja niin on eduskunta katsonut hyväksi. Eikä tuota lakia olla nyt sitten ainakaan toistaiseksi muuttamassa. Kuitenkin vahvat presidentit ovat joidenkin ihmisten mieleen, koska heitä voi sitten käydä kumartelemassa, kuten varmaan jokainen on maassamme huomannut.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/puola-tyrmasi-eu-n-ukaasit-emme-hyvaksy-kiristamista/6515524#gs.jViRdqQ

https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Miksi me suhtaudumme niin nuivasti vasemmistoon? Johtuuko se Marxin käsityksestä proletariaatin diktatuurista tienä ihmiskunnan onneen vai kivien heittelystä kadulla?

Marxin kaksijakoisuus näkyy siinä, että hän puhuu ihmisten välisestä rauhasta sekä suvaitsevaisuudesta, mutta samalla yllyttää ihmisiä “luokkasotaan”. Sosialismin harha on siinä, että se ikään kuin samaistetaan militaristiseen sekä autoritaariseen järjestelmään, vaikka itseasiassa Marx paheksuu voimankäyttöä vallan ylläpitämiseksi, tai kuten sanotaan kauniisti, niin Marx kirjoittaa mielellään kuitenkin “proletariaatin diktatuurista”, joka sitten vie ihmiskunnan kohti sosialistista paratiisia, mutta tämä olisi ollut vain välivaihe, joka todellisuudessa kesti yli 70-vuotta, ja maksoi miljoonien ihmisten hengen. Mutta tietenkin voidaan samalla kysyä, että oliko "reaalisosialismi" edes oikeasti sosialismia ollenkaan?


Työväen aatteella on helppoa kalastella ihmisten suosiota, ja "proletariaatin diktatuuri" käsitteenä vetoaa erityisesti valtion väkivaltakoneiston jäseniin. Mutta itse kyllä pidän sitä mallia, mikä esimerkiksi Neuvostoliitossa oli vallalla hyvin kaukana siitä, mitä Marx tarkoitti sosialismilla. Mutta proletariaatin diktatuuri sitten tietenkin sopii myös sosialismin vastustajien käteen pelotteeksi siitä, mitä voi tapahtua, jos äänestämme kommunisteja, jotka taas haukkuvat oikeistoa sortovallaksi tai vähintään populisteiksi. Ja samaa tietenkin sanoo oikeisto vasemmistosta, koska jokainen maailman vallankäyttäjä sitten haluaa antaa ihmisille itsestään viisaan sekä riippumattoman kuvan, joten vastapuolta on tuolloin tapana mustamaalata armottomasti.

Eli oikeistoa sitten aina syytetään rasismista sekä riistämisestä, kun taas vasemmistoa kivien heittelystä sekä autojen polttamisesta, jolloin oikeisto sitten esittää olevansa lain sekä järjestyksen puolella. He eivät siis koskaan ole nähnyt OMON-joukkoja esittelemässä vastaavia otteita Moskovassa, jossain Venäjän tai Neuvostoliiton johtoa vastustavissa mielenosoituksissa. Eli toki myös sosialistit osaavat tietenkin olla hyvin ryhdikkäitä ja puolustaa lakia ja järjestystä samoilla keinoilla kuin kapitalistiset kollegansa.


Kuitenkin voidaan sanoa, että syy miksi samaistamme sosialismin väkivaltaan ei ole ehkä kuitenkaan mikään KGB:n kaltainen massiivinen turvallisuuskoneisto, joka silmittömästi vainosi toisinajattelijoita. Tuo tapahtui jossain kaukana itärajan takana, eikä siitä siksi tarvinnut koskaan välittää. Asia mikä tuo pelon ihmisten kotiin, on se että ihmisten ikkunan edessä heitellään polttopulloja, ja  se mikä tämän pelon kanavoi nimenomaan anarkisteihin ja sitä kautta vasemmistoon johtuu siitä, että eräät mielenosoittajat heittelevät kiviä ja polttavat autoja heiluttaen marxilaisia tunnuksia. Miksi meistä ihmisistä kapitalismi on jotenkin parempi vaihtoehto kuin sosialismi johtuu siitä, että kapitalismi samaistetaan vapauteen, ja sosialismi lähinnä autoritaarisen järjestelmän ilmentymäksi. Kun vertaamme sosialistista sekä kapitalistista järjestelmää, niin yleensä mieleen tulee valtion tiukka kontrolli sekä massiivinen salainen poliisi, joka säälittä määrää kuka pääsee esimerkiksi parlamenttivaaleissa ehdokkaaksi.


Ja tietenkin ehdokkaalla piti olla hallitsevan puolueen jäsenkortti taskussaan, jotta valtio ei vain pääsisi luisumaan markkinatalouteen. Mutta kun asiaa tarkemmin ajatellaan, niin tietenkin myös kapitalistisissa valtioissa on olemassa suodatin, jonka läpi ehdokkaan on päästävä, jos hän mielii parlamenttiin. Markkinataloudessa esimerkiksi se että ehdokkaan esiintymisoikeutta tai mainosaikaa rajoitetaan aiheuttaa sen, että ainakin ennen oli liike-elämällä suuri valta siihen, kuka ehdokkaista pääsi sanomaan mielipiteensä mediassa, ja kenellä oli suurin mainosbudjetti, joten tuota kautta liike-elämä pääsi vaikuttamaan ilmeisesti  joskus määräävästi  siihen, kuka sitten lopulta pääsi parlamenttiin. Eli jos liike-elämä ei rahaa antanut, niin sitten tietenkin tuo ehdokas jäi muiden pimentoon. Samoin vastapuolen aatteita sekä näkemyksiä mustamaalattiin, sekä sen edustajia esitettiin jonain kypsymättöminä haihattelijoina, joilla ei mitään asiaa politiikkaan edes ollut.


Syy sosialistien mieltäminen väkivaltaisiksi toimijoiksi on muualla kuin tuolla “kaukana punaisen hämärän maassa”. Se että Neuvostoliitto esitteli massiivisissa paraateissaan ydinaseitaan ei kuitenkaan pelottanut tavallisia ihmisiä, joiden silmissä nuo ohjukset olivat sellaisten järjestöjen kuin SAC (Strategic Air Command) sekä NORAD (North American Air Defence Command) huolia, ja olihan lännellä tietenkin omat ydinaseensa, joita mielellään esiteltiin televisiossa, ja joiden olemassaolo tietenkin takasi ihmisten silmissä sen, että Neuvostoliitto ei hyökkää länteen, mutta se tietenkin oli uhka, joka oli jossain kaukana tavallisten ihmisten silmistä.


Syy siihen miksi sosialismiin suhtaudutaan aatteena hyvin negatiivisesti johtuu siitä, että 1970-80-luvuilla muutamat pommiattentaattien tekijät piirsivät tekopaikalle pari tähteä, ja sitten tietenkin normaali keskiluokkainen äiti sekä isä kielsi varmasti lapsiaan menemästä mihinkään “pitkätukkien kokoukseen”. Siellä kun oli niitä “terroristeja”, jotka heittivät pommeja johonkin Saksalaiseen diskoon, jossa kuoli muutamia Amerikkalaisia.


Tuolloin myös sellainen mies kuin Saksa teollisuuden työnantajien keskusliiton puheenjohtaja Hanns Martin Schleyer satuttiin ampumaan vuonna 1977 RAF:n (Rote Armeé Fraction) eli “Punaisen armeijakunnan” toimesta, ja samoin Italian pääministeri Aldo Moro (1916-1978) ammuttiin “Punaisten prikaatien” toimesta vuonna 1978, ja noiden kahden tapauksen jälkeen kukaan normaali ihminen ei varmaan olisi enää päästänyt lapsiaan mihinkään sosialistien kokoukseen. Toki on ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi Hanns Martin Schleyerin (1915-1977)  murha saattoi johtua enemmänkin hänen palvelustaan SS-joukoissa, joissa hän jostain syystä palveli vänrikkinä (SS-Untersturmführer) koko sodan ajan. Se miten tuo mies sitten onnistui välttää kaikki ylennykset, vaikka järjestöön jo 1933 liittyikin on minulle ollut arvoitus, ja ehkä hän sitten oli tuolla johtanut jotain sellaista, minkä takia hänelle haluttiin kostaa tai ehkä hänet haluttiin vaientaa.


Tällaisista ihmisistä oli helppo puhua pahaa, koska he olivat työskennelleet nimekkäiden natsien alaisina, joten ehkä sitten joku näistä huhuista mahdollisesta työstä keskitysleireistä sai jonkun ihmisen suuttumaan, ja sitten oli murhenäytelmä valmis. Eli oliko noiden murhaajien oikeastaan tarkoitus vain teloittaa ihminen, joka saattoi tietää jostain liikemiesten suhteesta johonkin natsipomoon, joka ehkä oli siirtänyt Sodan lopulla rahaa heidän tililleen saadakseen mukavan elämän, ja ehkä nuo liikemiehet olivat sitten Mafian jäseniä, jotka olivat “luukuttaneet” juutalaisilta varastettua omaisuutta markkinoille, ja samalla kasvattaneet tuon natsipomon omaa kukkaroa.


Italiasta sen verran että tuo maa oli silloin juuri irtautumassa Mafian harjoittamasta korruptiosta, ja ehkä Moron murha oli oikeastaan Mafian yritys estää sen jäseniin kohdistuvia tutkimuksia, ja koska Aldo Moro oli tavattoman suosittu, niin tietenkin organisoidun rikollisuuden  piti estää häntä aloittamasta tutkimuksia AY-liikkeessä, jota käytettiin tuolloin syndikatismina tunnettuun toimintaan. Eli Mafia painosti liittojen jäseniä olemaan purkamatta esimerkiksi sellaisten kuljetusliikkeiden lasteja, jotka eivät olleet suostuneet maksamaan suojelurahaa. Ja vasemmistolaiset aatteet olivat tuolle järjestölle kauhistus, joten ehkä sen jäsenet esiintyivät “Punaisten prikaatien” jäseninä, ja sitten murhasivat tuon poliitikon. Syy miksi olen ottanut nämä tapaukset esille, on se, että itse kyllä näen niin, että ne tekivät todella paljon hallaa vasemmistolaiselle liikkeelle.


Eli oliko niin, että niiden tarkoitus oli vain saattaa vasemmistolaiset piirit tai opiskelijajärjestöt jotenkin huonoon valoon. Itse pidän esimerkiksi RAF:n eli “Baader-Meinhofin-liigan” toimintaa siitä erikoisena, että se ikään kuin palveli enemmän poliisin kuin vasemmistolaisten etu. Mutta samalla se aiheutti myös sen, että vasemmistolaisuus alettiin nähdä pelkkänä väkivallan aatteena, ja sen kannattajat jotenkin lapsellisina ihmisinä. Kuten eräässä kirjassa, jossa käydään läpi Ilich Ramirez Sanchezin eli Shakaali-Carlosin elämää kysytään, niin kuka hyötyi terroristeista?


Kyseinen kirja on kirjoitettu muuten Shakaalin ollessa karkuteillä joskus 1980-luvulla.  Kuka oikeastaan oli se taho, joka sai muutaman vasemmistolaisen pilvenpolttajan muuttumaan kuolemaa ympärilleen sylkeviksi väkivallan ammattilaisiksi? Tuo väkivalta palveli vain sellaisia tahoja, jotka uskoivat voimaan sekä kovaan ja korrektiin poliisityöhön. Kuitenkin voidaan sanoa, että kuka hyvänsä meistä osaa varmasti piirtää seinään punaisen tähden, ja kajauttaa Internationalen jos vain haluamme niin tehdä. Ja itse kyllä hiukan epäilen ainakin osassa noista 1980-luvun terroriteoissa olleen taustalla lähinnä normaali rikollinen toiminta, joka liittyi enemmänkin huumebisnekseen, ja jota sitten koristelttiin kaiken maailman sosialistisista julkaisuista kopioiduilla iskulauseilla.

https://marxjatalous.blogspot.fi/