Mistä valtio maksaa esimerkiksi runojen tutkijoille?

Hemelnin  pillipiiparin kuvituskuvaa

Nykyään taas puhutaan siitä, mitä varten valtiolliset yliopistot opettavat veronmaksajien rahoilla esimerkiksi joitakin runonkerääjiä tai kansanperinnettä tutkiva henkilö saa valtiolta palkkaa.Kun mietitään sitä, miten paljon tuollainen runonkerääjä valtiolle maksaa, niin tietenkin kansanrunoutta voidaan ajatella esimerkiksi kansallistunteen herättäjänä, mutta kuten kaikki me tiedämme, niin on erittäin tärkeää puhua myös siitä, mitä jotkut noissa kansantarinoissa esitellyt välineet voisivat olla nykyaikaisten tutkijoiden käsissä, joilla on käytössään moderni huipputeknologia. Esimerkiksi maamme kansalliseepoksessa mainintoja Väinämöisestä sekä hänen hänen suhteestaan maamme kansallis-soittimeen Kanteleeseen. Tuon velhon tai tietäjän käytössä oli maaginen kannel, jonka avulla hän sitten esimerkiksi lauloi Joukahaisen suohon.

Kyseinen kohtaus on varmaan yksi Kalevalan kuuluisimmista sekä eniten kuvatuista kohtaamisista, joissa nuori mies sitten haastaa vanhemman tietäjän, ja ehkä tuon tarinan tarkoitus on ollut opettaa nuorille vanhempien henkilöiden kunnioitusta. Kuitenkin tuo Väinämöisen kantele viittaa erääseen Drudien kammottavimmista välineistä, joita nämä tarunhotoiset tietäjät tarinoiden mukaan pitivät hallussaan. Kyseessä on soitin, jota kutsutaan muistaakseni nimellä “usvan kannel”. Tuo soitin on tarinan mukaan kannel, joka hajottaa vesimolekyylejä äänen avulla, jos tuo tarina käännetään nykykielelle.

Esimerkiksi “Pyöreän pöydän ritareissa” on viittauksia tuohon soittimeen, koska kun tietäjä Merlin lausuu runojaan, niin silloin hän ikään kuin vajoaa sumuun. Ja tuolloin voidaan ehkä päätellä sellainen asia, että jos Merlin-velholla ollut mahdollisesti käytössään soitin, jonka aiheuttama ääni saisi veden pinnan höyryämään, niin hänellä varmaan olisi silloin sellaiset “taikavoimat”, joilla takuulla ansaittiin kunnioitusta vähän kaikkialla.  Nykyaikainen teknologia tekee mahdolliseksi luoda ääniä, jotka saavat vesimolekyylit resonoimaan, ja sitä kautta hajoamaan. Tuollaisen materiaa resonoivan äänen ei tarvitse olla kovin kova, vaan riittää että se saa joko vesimolekyylit,  luut tai betonin tukiraudat värähtelemään, mikä sitten saa rakennuksen jopa romahtamaan tai ihmisen luuston hajoamaan kappaleiksi. Kun puhutaan äänestä, niin saattaa olla niin, että esimerkiksi yksi maailmanhistorian julmimpiin satuihin kuulunut “Hamelinin pillipiipari" on aiheuttanut tutkijoiden piireissä ajatuksen siitä, että voidaanko todellisessa elämässä luoda ääni, joka tekee ihmisestä täysin tahdottoman.

Tuollaista satua lukiessa olen aina miettinyt mahdollisuutta luoda ääni, joka tekee ihmisestä  täydellisen tottelevaisen. Jo edesmennyt Hillerin ideologi Alfred Rosenberg ajatteli mahdollisuutta luoda kaiutin, joka toimisi niin, että se laittaisi kallon luut värähtelemään, jolloin kohde tuntisi äänen tulevan pään sisältä. Kuitenkin esimerkiksi SWAT-joukoilla on käytössään ääniaaltoon perustuvia aseita, joiden tehtävänä on lamauttaa hermosto. Nuo aseet ovat oikeastaan putkia, joiden sivuille ja pohjaan on kiinnitetty kaiuttimet, jotka antavat saman taajuista ääntä. Tuolla tavoin voidaan luoda äärimmäisen voimakas mutta tarkasti kohdennettu ääni, joka voi todellisuudessa repiä vaikka betoniseinän kappaleiksi.

Ääniaallon vahvistaminen perustuu samaan ilmiöön kuin Laser-säteen luominen. Eli seisovaan aaltoliikkeeseen johdetaan energiaa, jonka taajuus on tarkalleen sama, niin silloin aaltoliike vahvistuu.  Tällaiset aseet perustuvat siihen, että kohteena olevaan ihmiseen kohdennetaan niin kova ääni, että hänen hermostonsa tukkeutuu. Tuollaista ääneen perustuvaa asetta käyttävät muuten luonnossa miekkavalaat, jotka lamaavat saaliinsa kovalla äänellä, jotta se ei pääsisi pakoon. Mutta kun puhutaan esimerkiksi juuri kansanrunojen tai kansantarinoiden keräämisestä, niin tämä asia palvelee muitakin kuin vain jotain suppeaa ihmisryhmää.

Näet kansantarinoita tutkimalla voidaan etsiä esimerkiksi maassa olevia kulta- sekä muita mineraaliesiintymiä. Ja nykyteknologian aikaan myös kultaesiintymien etsintä on muuttunut muuksi kuin pelkäksi rahan perässä juoksemiseksi. Näet kulta on erittäin raskasta metallia, jonka esiintymissyvyys on todella suuri. Siellä missä on kultaa saattaa olla myös maailman arvokkainta metallia Uraania, jota voidaan käyttää ydinaseiden valmistamisessa.

Kultahippujen yhteydessä voi olla myös pikivälkettä, eli uraani-mineraalia, josta sitten jalostetaan tuota maailman pelätyintä metallia. Kun puhutaan menneiden aikojen teknisistä ratkaisuista, niin silloin tällöin olen miettinyt, että olisiko jollain muinaisilla kuninkailla ollut hallussaan sellaisia malmeja tai vastaavia tuotteita, joissa olisi ollut niin paljon uraania tai radiumia, että niistä tehdyt korut aiheuttaisivat syöpää. Muinaisten kuninkaiden tiedetään olleen ihmisten silmissä “jumalia”, joten tietenkin heidän valtansa perustui jonkinlaiselle noituudelle.

Noituudeksi nimitettiin ennen kaikkia mahdollisia asioita, joita ihminen ei käsittänyt. Nykyään monet “noitakeinot” voidaan kuitenkin toteuttaa melko helposti, ja esimerkiksi monien sikäli helposti valmistettavien myrkkyjen, kuten fosgeenin tuotanto on voitu hallita jo muinaisina aikoina. Tai mitään kovin vaikeasti valmistettavaa tuo kauhistuttava solumyrkky ei todellakaan ole. Riittää että kasa olkia laitetaan mätänemään ilmatiiviissä astiassa, jossa tuo käymisprosessi sitten saa aikaan valkean aineen muodostumisen.

Ja jos fosgeenia kuumennetaan, niin syntyy valkoista savua, joka varmasti on saanut silloin nimen “holy smoke”, ja jos tuota savua sattui joku hengittämään, niin hän varmasti lähti siitä omaa jumalaansa tapaamaan. Toinen versio taas oli sellainen, että esimerkiksi soihtuihin laitettiin kokaiinia, mikä sitten varmasti auttoi esimerkiksi inkoja neuvottelemaan sopimuksia, kun nuo vastapelurit sitten toikkaroivat “pyhän savun” vaikutuksen alaisina.

Kuitenkin tuollainen radioaktiivinen koru varmasti auttoi ihmisiä uskomaan siihen, että esimerkiksi jollain kuninkaalla oli taikavoimia, koska tuolloin ennen aikaan ei varmaan tunnettu radioaktiivisuutta, mutta tiettyjen mineraalien tiedettiin varmasti lyhentävän ihmisen elinikää. Ja tietenkin esimerkiksi parabolisilla peileillä osattiin sytettyttää tulia, ja jos noiden pelien keskelle olisi laitettu lasisauva, minkä molemmissa päissä olisi pelit, joista toisessa olisi reikä, niin silloin noiden laitteiden avulla voitaisiin luoda lasersäde, mikä olisi sytyttänyt vihollis-aluksen tuleen jo pitkän matkan päästä.

https://sites.google.com/view/tarinankeraajat/etusivu

Elias Lönnrot on hyvä esimerkki siitä, miten tutkijan kuuluisi toimia kerätessään tietoa

Elias Lönnrot tunnetaan maailmalla Kalevalan eli maamme kansalliseepoksen kokoajana, joka Kajaanin piirilääkärinä ollessaan keräsi tuota teosta varten todella paljon runoja, joista syntyi sitten maamme sielu, kuten joidenkin ihmisten on tapana sanoa. Joidenkin ihmisten mielestä Lönnrot ei omistanut oikeuksia Kalevalaan, ja ehkä tässä asiassa olisi hyvä hiukan miettiä tekijänoikeuksia, nimittäin se että Lönnrot sanoi itsensä keränneen noita runoja merkitsemällä ne muistiin ei sinällään ole mikään plagiointi, vaan hän kyllä tämän asian varmasti on kertonut. Eli kyseessä oli kulttuurin tutkimukseen liittyvä työ, missä kartoitettiin maamme tai suomalaisen kansan perinteitä, mutta kuitenkin jotkut ihmiset joskus huomattavat siitä, että tiesivätkö nuo runonlaulajat sitten, että tuo kirja julkaistaan, ja olisiko Lönnrotin pitänyt maksaa heille tekijänoikeuksista?

Se on kysymys, minkä olen joskus aikaisemmin tänä keväänä esittänyt, mutta kuten tiedämme, niin Lönnrot ei noita runoja koskaan itse väittänyt keksineensä. Hänen mukaansa nuo runot ovat kulkeutuneet sukupolvien ajan noiden miesten ja naisten suvuissa. Kuitenkaan syy Lönnrotin matkusteluun tuolla “runokarjalana” tunnetussa paikassa johtuu muista syistä kuin halusta pelastaa kansamme kulttuuriperintö. Nimittäin Lönnrot oli valtion virkamies, joka sitten teki tuolla alueella kartoitusta alueen sosiaalisista sekä taloudellisista oloista, jotta tsaarin eli suomen suuriruhtinaan tiedot alueesta paranisivat, ja samalla hänen virkamiehensä voisivat päättää siitä, että itä alueella sitten tullaan tekemään.

Jos väestö olisi sopivan köyhää mutta raitista, niin heille voitaisiin tarjota mahdollisuus palvella tsaarin armeijassa. Mutta jos tuolla alueella sitten olisi niitä sosiaalisia ongelmia, niin silloin nuo alueen lapset voitiin ottaa huostaan, ja heistä kasvatettaisiin tsaarin santarmeja, joiden tehtäviin kuuluisi esimerkiksi mielenosoitusten tukahduttaminen. Kun puhutaan siitä, miten esimerkiksi nykyaikaisen tutkijan työ poikkeaa Lönnrotin ajan tutkimuksista, niin tietenkin metodologia on aivan sama. Ihmisiä kannustetaan tuolloin avautumaan tutkijoille, ja kertomaan heille tarinoita oman alueensa perimätiedosta. Tuota metodologiaa käyttävät muuten myös poliisit, jotka esiintyvät joskus kansantarinoiden kerääjinä hankkiessaan tietoja jostain rikoksista.

Samaa tekevät myös esimerkiksi NICAP:in kaltaisten järjestöjen tutkijat, jotka tietenkin hankkivat ihmisiltä tietoja esimerkiksi taivaalla näkyvistä valoista sekä oudoista esineistä. Tutkijoiden tehtävänä on selvittää myös sellaisia asioita, miksi jonkun paikan nimi on “Vesikansa”, vaikka se on sisämaassa oleva kunta. Mielestäni nimi “Vesikansa” on sikäli sopimaton tuon alueen nimeksi, että sillä ei ole näennäisesti mitään tekemistä alueella olevien luonnonmuodostumien tai muiden erityispiirteiden kanssa, jonka avulla sen synty voitaisiin jäljittää alueella vallitsevaan silmiinpistävään piirteeseen.

Toki Turku ja Hamina ovat sikäli erikoisia, että tuon kaltaiset nimet ovat keinotekoisia, ja esimerkiksi “Hamina” on oikeastaan ilmeisesti väännetty sanasta “Havina”, mikä saattaa merkitä sitä, että jos kaupungin nimen ovat antaneet venäläist, niin se ehkä tulee sanasta “Historian havinaa”. Tämä ehkä tarkoitti sitä, että kun jälkeen jos venäläiset pääsisivät tuon kohteen yli, olisi Ruotsin valta maassamme “historiaa”. Vesikansan tapainen paikannimi tietenkin olisi sopivampi meren lähellä olevalle kunnalle tai alueelle, koska tuolloin nimi voitaisiin jäljittää johonkin kalastajiin tai muuten pitkään merellä oleviin heimoihin tai kansoihin, mutta tuo asia on varsin erikoinen siksi, että se on annettu sisämaassa olevalle kunnalle. Tuossa kunnassa ei muuten ole mitään kovin suuria järviä, mikä sitten selittäisi tuollaisen omituisen nimen.

Yleensä kunnan nimi tulee jostain paikasta tai muuten silmäänpistävästi näkyvästä  asiasta. Vesikansa on näet sellainen nimi, mikä tulee ilmeisesti jonkun alueen kansan huomiota herättävästä  piirteestä, mutta miten tuollainen sana kuin “Vesikansa” on päätynyt Etelä-Suomessa sijaitsevan kunnan nimeksi on merkillinen asia. Kun puhutaan kunnan nimeämisestä niin tietenkin se saa nimensä joko jonkun lääninherran mukaan.

Eli kun aluetta nimetään, niin ensin katsotaan historiasta, että olisiko siellä joku henkilö tai asia, mikä on ollut vakiintuneesti käytössä tietystä maa-alueesta. Ja kun Ruotsin kuningas antoi aatelisille maita lahjaksi, niin silloin jos aluetta ei oltu nimetty valmiiksi, niin se sai nimen tuon aatelismiehen mukaan. Joten olisiko sitten Helsinki saanut nimensä “Van (tai von) Helsing”-nimisen aatelismiehen mukaan?

Kas siinä vasta pulma, kun paikannimien historiaa aletaan jäljittää.  Sellainen nimi kuin Helsing muuttuisi kyllä ihmisten puhekielessä muotoon “Helsinki”, jos ajatellaan sitä, miten esimerkiksi karjalan murteessa “ng” muuttuu muotoon “nki”, jolloin Helsing muuttuisi muotoon Helsinki. Tämä kirjoitus on sitten vain ajatelma, mutta kuitenkin se panee ajattelemaan, että ehkä “Draculan” kirjoittaja Bram Stoker on tuntenut jonkun hollantilaisen nimeltään “Van Helsing”. Mutta toki hän on tuon nimen sankarilleen ottaa myös jostain 1800-luvun  turisti-oppaasta, missä esitellään tuolloin vielä Venäjän yhteydessä olleen alueen pääkaupunkia.

Kuitenkin tarinoita kerätään edelleen, ja tietenkin osa niistä on erittäin mielenkiintoisia. Kuitenkin vielä nykyäänkin tutkijat ovat paljolti tuollaisen Lönnrotin aikaan käytössä olevan työtavan varassa, vaikka tietenkin nykyään on olemassa erilaisia Web-sivuja sekä sähköposteja, joiden avulla voidaan suurelle ryhmälle lähettää lomakkeita, millä tietoja kerätään ihmisten perimätietona kulkevista tarinoista. Kuitenkin tuollainen lomake ei korvaa koskaan teemahaastatteluja, ja se että ihmiset avautuvat tutkijoille vaatii tietenkin asiallista käytöstä.  

Ajattelen usein sitä, mitä epäpätevät tutkijat ovat saaneet aikaan Tyynellä Valtamerellä, niin en usko että nuo epäeettisiä metodeja kuten oopiumin avulla tapahtuvia  uskotteluja siitä, että tutkija on joku jumala, on aiheuttanut sellaisia asioita, että joidenkin saarten rannikolla on vastassa nuolisade, jonka tarkoitus on häätää nimenomaan eurooppalaisia pois saarten rannoilta. Eli toiminnassaan epäeettisiä keinoja käyttävät tutkijat ovat hyvin ilmeisesti vastuussa siitä, että esimerkiksi erään saaren rannalla on vastassa kuolemantuomio sekä myös niistä ruumiista mitä tuo “sentinel”  heimo on tehnyt kyseisen saaren rannalla.  

http://tutkijantyo.webnode.fi