Kuka johtaa valtiota, on kysymys mihin ei ole aina mukavaa vastata, varsinkaan jos valtionpäämiehen toimesta tehty päätös on väärä

Kysymys siitä kuka johtaa valtiota on hyvin retorinen. Siihen ei varmaan löydy koskaan sellaista vastausta, joka tyydyttää kaikkia ihmisiä, ja tietenkin aina on mukavaa johtaa silloin, kun päätökset ovat osoittautuneet oikeiksi. Mutta mitä sitten tehdään jos valtion johtajaksi esitetty taho aiheuttaa esimerkiksi talouden syöksykierteen? Onnistuneita päätöksiä on helppo juhlia, mutta vääriä päätöksiä ei juuri kukaan ilmoita tehneensä.

Onko silloin valtion johtajaksi sekä väärän päätöksen tekijäksi yhtä paljon ilmoittautujia, kuin silloin kun päätökset ovat tuoneet miljoonia uusia työpaikkoja? Tai oikeastaan työllisyys on asia, mikä saa varmasti jokaisen päättäjän hieromaan käsiään, koska luomalla uusia työpaikkoja voi poliittinen johtaja sitten esitellä jotain käsin kosketeltavaa eli kiinnettistä. Samalla hän voi luvata myös työttömiksi jääneille jotain, kuten lisää rahaa pankkitilille, mikä lisää sitten ostovoimaa. Toki tuo raha voi mennä myös paikalliseen pubiin, mutta tietenkään kukaan ei tällaisista asioista juurikaan puhu.

Ja toki suurin osa ihmisistä osaa käyttää alkoholia oikein. Eli kun tilannetta ajatellaan poliitikon kannalta, niin hänelle riittää se, että äänestäjien enemmistö on hänen takanaan, ja merkitsee hänen numeronsa äänestyslippuun. Vain kopissa annetuilla äänillä on merkitystä, joten sen takia jokaisen maata johtamaan haluavan on oltava hyvin varovainen puheissaan, koska tietenkään kukaan ei halua omasta elintasostaan. Kuitenkin jokainen uusi työpaikka tuo lisää glooriaa poliitikolle, joka voi näin esittää mukavia käyriä tai pylväsdiagrammeja, joilla hän on sitten hoitanut mitäkin asiaa. Ja koska työttömien määrä on painunut, niin silloin hän on hoitanut tuota asiaa hyvin, mikä tarkoittaa työllistettyjen määrän kasvamista.

Tuollainen työllisyyden hyvä hoitaminen tuo sitten hienoja lukuja, joita voi jokainen mukavasti esitellä televisiossa tai Internetissä, mutta kuitenkin työllisyydellä ratsastaminen ei välttämättä ole niin hyvä asia, kuin mitä ihmiset usein kuvittelevat ryhtyessään poliitikoiksi. Se että on luotu vaikka miljoona uutta työpaikkaa saattaa olla monien mielestä loistava asia, mutta tuolloin astuu kehään sellainen käsite, mitä kutsutaan valtiolliseksi epätarkkuudeksi.

Tuolloin yleensä jää sellainen kysymys esittämättä, kuin mistä ne työpaikat oikeastaan on saatu. Ja sitten tähän liittyy hyvin mukava induktiokysymys, eli mistä nuo palkatut työttömät saavat palkkansa? Maksaako palkat tuolloin valtio, joka kuitenkin antaa tuollaisen työttömän johonkin yhtiöön töihin? Tuo merkitsee sitä, että työnantaja ei sitten joudu mitään tälle työllistettävälle maksamaan, mikä merkitsee sitä, että hän saa pitää kaikki tuosta työstä saamansa tulot ilman vähennyksiä. Kyseinen asia varmasti sitten antaa hänelle kilpailuetua muihin yrittäjiin nähden, mutta kun puhutaan työllistämisestä, niin tietenkin silloin valtio ajattelee saavansa noista työllistetyistä tai heidän työstään verotuloja.

Verot ovat se syy, miksi valtio haluaa ihmisten tekevän työtä. Jos työttömiä on paljon, niin silloin tietenkin työttömyyskorvauksiin kuluvat rahasummat kasvavat, ja työttömien ottama siivu yhteisestä kakusta kasvaa. Koska valtiolla ei ole rahaa loputtomiin, niin sen pitää sitten koettaa vähentää työttömiin kohdistuvia menoeriään työllistämällä näitä ihmisiä. Kuitenkin valtion ongelma on siinä, että jos se ottaa kaikki nuo työttömät omaan palvelukseensa, niin se ei heistä sitten saa verotuloja. Eli valtiovarainministeriö näkee valtion investoinnit pelkkinä menoerinä, kuten se näkee myös valtion työntekijän.


Valtiolla työssä oleva henkilö ei yleensä tuota verotuloja, joten hän on talouden kannalta pelkkää painolastia, vaikka toki hänen työnsä on muuten tärkeää. Kun puhutaan siitä, miten paljon työttömien tuloja voidaan leikata, niin tullaan siihen asiaan, että kuka haluaa äänestää poliitikkoa, joka vie leivän pöydästä? Tuolla sitten tarkoitan sitä, että työttömät ovat melko suuri ihmisryhmä, jonka ääniä tullaan vaaleissa kaipaamaan. Työttömät ovat sellainen tulonsaajien ryhmä, jonka elintasoon voi valtiovalta suoraan vaikuttaa määrittelemällä työttömyyskorvauksen suuruuden, ja vaikka tässä asiassa varmaan halutaan olla kovia, niin kuitenkin tuo ihmisryhmä kelpaa varmasti äänestyskoppiin. Kun sotiemme veteraanit ovat poistumassa keskuudestamme, niin poliitikot tarvitsevat uuden ryhmän, jolle he voivat luvata jotain.

Tuon ryhmän pitää olla sellainen, että sille voidaan antaa jotain konkreettista, ja taata se, että jokainen tuohon ryhmään kuuluva saa jotain. Näin huippupoliitikko saa sitten ääniä varmemmin, kuin jos hän sitten lähtisi leikkaamaan noita tukia. Valtiota voidaan ajatella laitoksena, jonka velvollisuus on ajaa oman kansansa etua, ja siksi se poikkeaa kaikista muista toimijoista. Kun puhutaan siitä mitä valtiovalta on, niin sen ero liikeyritykseen nähden on se, että tuo laitos ei kykene sitten siirtämään noita ihmisiä mihinkään, vaan sen on jotenkin heitä elätettävä, tai edessä on vaikeita mellakoita.

Kun taas puhutaan valtion velvollisuudesta puolustaa kansalaisiaan, niin silloin tietenkin aina välillä keskustellaan esimerkiksi monikulttuurisuudesta. Tuolloin ei koskaan ajatella sitä, että tietenkin ihmisiä on autettava, mutta tuota apua on kohdennettava niin, että siitä pääsevät nauttimaan ne, jotka apua todella tarvitsevat.  Sitten on varmistettava se, että apua saa mahdollisimman moni henkilö. Samalla avun antamisen tarkoitus on myös varmistaa sellainen asia, että tuo apu vie kyseistä valtiota kohti kestävää kehitystä.

Tuo tarkoittaa sitä, että meidän olisi ensisijaisesti autettava ihmisiä siellä missä he ovat tällä hetkellä, jotta he oppisivat hoitamaan asiansa oikein, eli tuolloin tietenkin olisi tuon apua saavan valtion sitouduttava korruption kitkemiseen sekä myös kansalaistensa elintason parantamiseen. Mutta kestävä tulos saadaan aikaan vain sillä, että elintasoa noissa maissa, mistä pakolaisia tulee parannetaan, ja sillä että demokratisoimalla noita maita luodaan olosuhteet, että kenenkään ei tarvitse lähteä pakolaisiksi Eurooppaan.

Jos tänne sitten tulee pakolaisia, niin heidän integroiminen yhteiskuntaamme olisi aloitettava välittömästi, samoin olisi sitten tehtävä sellaisia päätöksiä, että jos he lähettävät lapsiaan noihin maihin tai tekevät sinne lomamatkoja, niin silloin heidän oikeutensa turvapaikkaan olisi mennyttä. Myös terroristien kanssa yhteyttä pitävät henkilöt pitäisi välittömästi lähettää takaisin, ja samalla myös seurattava Ranskan mallia, ja annettava heidän kännyköiden paikannustiedot esimerkiksi Venäjälle ja USA:lle, joka sitten tietää miten noita ihmisiä kohdellaan.

Eikä tuonne konfliktialueelle tarvitsisi myöskään lähettää tai sieltä ei tarvitse kenenkään vastaanottaa sähköposteja tai puheluita, eli jos kännykkää käytetään Syyriassa tai jossain muualla vastaavalla alueella, niin silloin sen voi suoraan poistaa palvelulistoilta. Mutta kuitenkin kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että valtio demokratisoidaan, jolloin sen alueelta ei enää sitten tapahtuisi terrori-iskuja. Ja yleensä pitäisi käyttää rauhanomaisia menetelmiä tuon päämäärän saavuttamiseksi, mutta kuitenkin jos terroristit toimivat kyseisellä alueella, niin silloin on asevoiman käyttö välttämätöntä.


https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Onko vaikeneminen helpompaa kuin asioiden myöntäminen? Kas siinä vasta on pulma, josta voidaan keskustella hyvin vakavasti

Miksi kirjoitan paljon Venäjästä, on kysymys mihin jotkut lähipiirini jäsenet ovat välillä halunneet vastauksen? Syy siihen on se, että Venäjää koskevaa tietoa saa melko helposti Internetistä sekä se, että aina en viitsi kirjoittaa natseista. Ja maidemme suhteet sodan jälkeen ovat melko hyvin dokumentoitu median toimesta, joten niistä asioista sekä suomettumisesta ja poliittisesta pysähtyneisyyden ajasta saa helposti tietoa myös Internetistä sekä tavallisista kirjastoista. Eli tuon ajan mediasta voidaan helposti havaita sen ajan  mediassa työskennelleiden ihmisten asenne Neuvostoliittoa kohtaan.  Samoin Venäjän ja Neuvostoliiton toimista on tehty oikeita tutkimuksia, ja niitä sitten voidaan kommentoida melko turvallisesti, koska esimerkiksi Katynin tekijät ovat tiedossa, ja he ovat kaikki kuolleet. Sen takia ei ole pelkoa siitä, että kukaan tulee kostamaan yhtään mitään. Ilman kritiikkiä ei ole keskustelua, ja siksi tässä tällaisista asioista kirjottelen.

 Se että NSA:ta  syytetään jostain asioista kuten salakuuntelusta, niin se saattaa kuitenkin olla niin, että tällaista toimintaa harrastetaan myös muissa maissa, kuten Kiinassa sekä Venäjällä, ja itse olen miettinyt, että kuinka paljon esimerkiksi BND tai Ranskan tiedustelu DGSE harjoittavat tuollaista teletietojen keräämistä. Nämä USA ja Venäjä sentään myöntävät tuon toiminnan, mutta myöntääkö Ranskan tai saksan tiedustelu harjoittavansa samantyyppistä urkintaa kuin NSA? Ja tekeekö se että urkintaa ei myönnetä siitä olematonta? Eli NSA ei ole maailman ainoa elektronista tiedustelua harjoittava virasto, ja urkinta on kuitenkin pikkujuttu verrattuna  esimerkiksi pommi-attentaatteihin.  Kuitenkin Ranska on upottanut esimerkiksi Greenpeacen Rainbow warrior-aluksen, ja tuolloin ei mitään mielenilmauksia näkynyt. Ja kysyykö kukaan muukaan viranomainen maailmassa mitään lupaa yhtään mihinkään telekuunteluoperaatioon, mitä he tekevät?

 Sekin olisi mukava tietää, jotta saadaan se oikea kuva tiedon keräämisestä. Mutta palataan taas sitten Venäjän kysymykseen. Venäjä on paljon pinnalla nykyään mediassa, ja siksi sen tilanteesta on hyvä kirjoitella, kun lähteitä löytyy tarpeeksi. Ja tietenkin nuo Stalinin miesten rikokset ovat asioita, joiden kommentoiminen ei häiritse ainakaan nykyisiä oikeudenkäyntejä. Kuitenkin se että myös virallinen lehdistö suhtautuu nykyään Venäjään onneksi  kriittisemmin kuin ennen.

 Maassamme on kuitenkin sellainen perinne , että Venäjää koskevaa tietoa ei saa kommentoida. Kuitenkin tuota maata esitetään jonain aggressiivisena supervaltana, jota käytetään hyväksi silloin, kun puolustusvoimat alkavat sitten kutsua miehiä kertaamaan, koska he sillä tavoin oppivat mitä herran pelko oikeasti tarkoittaa. Joten tämän kannan kautta voidaan todeta, että Venäjä on varmasti pelastanut monta maailman johtajaa, koska sen aiheuttama pelko on saanut johtajat kutsumaan miehet aseisiin, jolloin ovat tutkimukset heidän toimistaan jääneet sitten vähän vähemmälle.

 Tuon takia se, että Venäjä on naapurimme on ainakin ennen aiheuttanut sen, että esimerkiksi Kekkonen on jäänyt vaille vastustajaa vaaleissa, koska häntä pidettiin itsenäisyyden takuumiehenä hyvien Neuvostojohtajiin kuten Nikita Hrutstseviin sekä Leonid Brezhneviin ja tietenkin Viktor Vladimiroviin  somimiensa  henkilökohtaisten suhteiden takia. Tuota seikkaa sitten korostettiin tuolloin avoimesti mediassa.

 Eli tämä ei ole mikään valtiosalaisuus, että Kekkonen hallitsi maatamme vähän niin kuin Neuvostoliiton kortilla, ja aina välillä mietin, että myikö tuolloin Kekkonen tai maamme esikunta esimerkiksi länsimaisia aseita Neuvostoliittoon? Se tietenkin jää vain arvailun varaan, koska tuon ajan sotilaallisia päätöksiä tehneet henkilöt eivät ole enää elossa. Tuon ajan salailu kuitenkin herättää ihmisten mielenkiintoa sekä ruokkii mielikuvitusta erilaisilla teorioilla, jotka joidenkin mielestä varmasti ovat pelkkää ajanhukkaa.

 Kuitenkin voidaan sanoa, että noista ajoista kerrotaan erilaisia tarinoita varmaan yhtä paljon kuin Toisen Maailmansodan ajoista, mutta jos tuollaista puolustus- tai aseteknologiaa koskevaa kauppaa on käyty, niin nuo asiakirjat on varmaan joko hävitetty tai myyty tavara on merkitty romuksi, jotta noista asioista ei olisi koskaan kukaan mitään saanut tietää. Enkä usko että Presidentti Kekkonen niitä ainakaan julkisesti olisi hyväksynyt, jos niitä joku olisi sitten levitellyt julkisuudessa. Näet tuolloin oli myös vallalla “poliittinen dementia”, mikä tarkoitti sitä, että jos joku myi länsimaisia aseita tai kieltolistalla olevaa elektroniikkaa itäblokin maihin, niin hän siitä varmasti itse sai vastata, jos sattui kiinni jäämään. Sama koskee myös SUPO:n väitettyä salakuuntelua.

  Mitään todisteita siitä että Suojelupoliisi olisi tuolloin 1970 ja -80 luvuilla salakuunnellut ketään ei ole, mutta kuitenkin tuosta asiasta kiertää mitä mielenkiintoisempia huhuja, joista osa varmasti on valetta, tai sitten salakuuntelua on harjoittanut kolmas osapuoli, jota ei koskaan olla varmennettu. Eli tuolloin puhuttiin salaperäisistä “ylimääräisistä johdoista” jossain puhelinkeskuksissa, ja siitä että jostain puhelinkaapista löytyneeseen radiopuhelimeen olisi kytketty  puhelinkaapeleita, mutta silloin asiaa ei juurikaan käsitelty. Mutta tuo toimija on voinut olla esimerkiksi Stasi tai joku yksityisetsivä, joka oli mennyt hiukan liian pitkälle. Tapaus kuitenkin unohtui, ja tuolloin kauan sitten SUPO:a epäiltiin hyvin yleisesti salakuuntelusta, vaikka sen johto kielsi asian.


Kuitenkin saattaa olla niin, että nuo salakuuntelua käsittelevät raportit kirjoitettiin käsin, jotta toimiston kirjoituskoneiden nauhoihin ei olisi jäänyt merkkejä, ja nuo kynällä tehdyt poltettiin sitten käsittelyn jälkeen, jotta tuosta operaatiosta ei olisi jäänyt mitään jälkiä. Mutta tuosta toiminnasta ei ole mitään muuta todistetta kuin joukko huhuja. Eikä ole mitään todisteita, että Kekkonen olisi SUPO:n aikaan käyttänyt tuota organisaatiota oman valtansa pönkittämiseen. Eli hänen valtansa perustui kaiken käsityksen mukaan 1930-luvun asiakirjoihin, tai sitten hän saattoi toki pyytää KGB:n kenraali Vladimirovilta salakuuntelua, joka koskee hänen poliittisia vastustajiaan, mutta se onko näin tehty jää historian hämärään.

Median suhde politiikkaan sekä liike-elämään saattaa olla hyvin mutkikas

"Kuka valvoo valvojia,on valvonnan ongelma"

Toimittajien työn sensurointi sekä uhkaaminen ovat hyvin houkutteleva vaihtoehto silloin kun hänen esimiehensä joutuu jotenkin ikävään valoon, ja silloin tietenkin saattaa eteen tulla tilanne, jossa häntä vastaan hyökätään pelottelemalla esimerkiksi potkuilla. On tietenkin tärkeää että toimittajien toimintaa valvotaan, jotta he eivät esimerkiksi uhkaile muita ihmisiä, tai muuten yllytä väkivaltaan, ja itse kyllä olen sitä mieltä, että esimerkiksi äärioikeiston profiilin jatkuva kohottaminen sekä heidän keskusteluryhmiensä mainostaminen esimerkiksi lehdistön toimesta on jotenkin ikävää, vaikka toki heilläkin on oikeus puhua sekä sanoa mielipiteensä asioista.

Mutta kun puhutaan siitä, että keskustelutyyli saattaa olla sellaista, että yksittäisiä henkilöitä uhkaillaan väkivallalla, niin silloin ei kyllä asiaa voida käsitellä sillä tavoin, että kyseessä olisi mikään muu kuin yritys kaventaa sananvapautta. Mutta kuka sitten valvo esimerkiksi YLE:ä, on kysymys johon ehkä pitää löytää uuden tyyppinen ratkaisu, koska poliittinen valvonta ei ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto tähän asiaan. Eli tuo kansanedustajien toimesta tapahtuva median kontrollointi on tietenkin erittäin hyvä tapa hoitaa tuollaisen laitoksen valvontaa, sekä huolehtia sen tasapuolisuudesta, eli siitä että uutisissa kuunnellaan kaikkia osapuolia. Mutta tuossa asemassa saattaa joskus henkilöille tulla mieleen se, että he eivät ehkä halua kaikkea kertoa julkisuudessa.

Toki on hyvä asia, että tavallinen kansa pääsee valvomaan YLE:ä, mutta kuitenkin voidaan kysyä sitä, että onko esimerkiksi poliittisen puolueen jäsenyys vaikuttanut siihen, missä sävyssä esimerkiksi vaaleja ennen esitettäviä ohjelmia valitaan? Kukaan meistä ihmisistä ei ole täysin objektiivinen ainakaan itseämme kohtaan, ja vaikka ihminen oikeasti toivoisi olevansa suuri ja jyrkkä itsensä tuomitsija, niin valitettavasti kukaan meistä ei tähän pysty täysin. Jos pystyisimme arvioimaan omaa työtämme täysin ulkopuolisen silmin, niin silloin meillä ei olisi esimerkiksi opettajia, vaan kaikki ihmiset arvioisivat oman työnsä itsenäisesti. Ja joskus on ilmeisesti tullut mieleen sellainen asia, että joku henkilö toimituksessa ikään kuin alkaa parannella omaa asemaansa, ja koska mediatalo on oikeasti melko tavallinen työpaikka, niin silloin tällöin käy niin, että toimittajan työ ei kaikkia miellytä.

Tällöin voi jostain henkilöistä tuntua turvalliselta lähteä painostamaan toimituksen esimiehiä sillä, että ”jos ei uutisten linja muutu, niin sitten saavat päätoimittajat lähteä etsimään uutta työpaikkaa”, ja se ei sitten varmasti mukavalta tunnu. Maamme perustuslakiin on kirjattu sensuurin kieltävä pykälä, koska sen tarkoitus on estää valtion työntekijöitä peittelemästä omia rikoksiaan. Tietenkin maassamme on julkaisukielto, mikä koskee valtiomme virastojen salaiseksi leimaamia papereita, mutta tietenkin jos tuosta samasta asiasta on olemassa esimerkiksi lehtiartikkeleja tai YouTube-videoita niin silloin tietenkin noita videoita saa kommentoida tai niiden pohjalta tehdä kirjoitelmia, jotka eivät hyödynnä valtion salaisia asiapapereita,

Jos materiaali on vieraskielistä, niin silloin tietenkin tuo materiaalin valmistaja sekä julkaisija vastaavat siitä, että se ei sisällä heidän maassaan salaiseksi merkittyä materiaalia. Mutta muuten julkaisemisessa on maassamme erittäin suuri vapaus, ja ainoastaan oikeastaan kansanryhmää sekä yksityishenkilöitä vastaan tapahtuva yllyttäminen on rikos. Samoin esimerkiksi puoluekantaa koskevia tietoja ei saa kerätä, mutta kuitenkin esimerkiksi puolueen jäsenyys saattaa olla asia, joka vaikuttaa toimittajan ja hänen esimiehensä näkemyksiin erilaisista asioista.

Se että maamme kansalaiset eivät ole kiinnostuneita politiikasta johtuu siitä, että mamme poliitikot ovat ilmeisesti melko korkealla moraalilla varustettuja ihmisiä. Ja siksi sellainen asia, että pääministeri on vaimentanut tai yrittänyt vaientaa mediaa on erittäin ikävä asia. Sen takia meidän pitää sitten kyllä ryhtyä miettimään sitä, että onko oikein, että poliitikko tai virkamies valvoo järjestelmää, joka on muodostettu paljastamaan epäkohtia yhteiskunnassa? Kuitenkin on olemassa sellainen asia, mitä kutsutaan laiksi sekä hyvien tapojen mukaan toimimiseksi, ja sen takia pitää kuitenkin medialla olla valvojansa. 

Ja kuten yleinen  kysymys kuuluu, niin "kuka valvoo valvojia" Mitä tehdään jos mediaa valvomaan perustettu viranomainen alkaa sitten sensuroida kirjoituksia esimerkiksi hallituksen määräyksestä vedoten esimerkiksi jatkuvaan uhkailuun?  Eli mitään yllyttämistä sekä toisen uhkailua ei saisi kuitenkaan hyväksyä, ja olisi hyvä jos toimittajat sekä heidän esimiehensä joutuisivat kertomaan puoluekantansa, koska varsinkin vaaleja ennen saattaa tulla mieleen sellainen asia, että mediatalo saattaa olla puolueellinen valitessaan esimerkiksi ehdokkaita, joita haastatellaan televisiossa. Tai sitten esimerkiksi haastattelun sävy voi olla hyvin ikävä, jos esimerkiksi kilpaileva ehdokas haastattelee toista ehdokasta. Ja tuolloin olisi erittäin hyvä, mikäli syy tuohon kylmäkiskoisuuteen tulisi ilmi.

Toki se että puoluekantaa tai muuta vastaavaa tietoa ei kuitenkaan ole mielestäni mitenkään hyvä kerätä, ja muutenkin henkilörekisterilaki kieltää aiheettomien nimilistojen keräämisen. Eli noiden tietojen kerääminen on itseasiassa kiellettyä. Kuitenkin juuri julkinen sana on se paikka, missä olisi ainakin jossain määrin hyvä, jos toimittajien puoluekanta tulee ilmi, ja jos puhutaan vaikka seksuaalisesta suuntautumisesta, niin silloin tietenkin nuo asiat tulevat jossain määrin ilmi, jos esimerkiksi tiettyjen ravintoloiden tai järjestöjen jäsenlistaa aletaan levitellä julkisuudessa. Mutta toki on olemassa sellainen asia, että nimiä voidaan kyseisille listoille lisätä kiusantekomielessä, ja tämä tietenkin taas saa aikaan sellaisia asioita, mistä voi jollekin koitua todellista haittaa, kuten että häntä aletaan kiusata työpaikallaan.

espoonmetsa.blogspot.fi