Yliopiston tehtävä on toimia yhteiskunnassa rakentavasti sekä siten, että se lisää yhteiskunnan tasa-arvoisuuden toteutumista

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/2018/08/yliopiston-tehtava-on-toimia.html

Presidentti Donald Trumpin tekemä FBI:n päällikköön kohdistama erottamispäätös sekä maamme lehdistön tapa uutisoida sitä on ikään kuin vastaavan päätöksen manaamista meidän maassamme

Yllä: Kuva elokuvasta "Manaaja" (The Exorcist, 1973)

Termi “manaaminen” on oikeastaan vanhaan kansanperinteeseen kuuluva tapa, jossa “paholaista” ikään kuin houkuteltiin astumaan esiin. Siinä ikään kuin tehtiin asioita, joissa paholaista pilkattiin, tai sitten toimittiin muuten väärin. Esimerkiksi paholaista houkuteltiin näyttämään se, “mitä löytyy sieltä housuista”, kuten vanha kansa tietää. Tässä juuri sitten katselin tuota maamme lehdistön tapaa käsitellä vallan käyttöä, ja siinä sitten taas ryhdyttiin vähän niin kuin pelottelemaan sillä, että jos maamme hallitusta tai poliittista johtoa arvostellaan, niin tuloksena on automaattisesti potkut.

Tuota asiaa ei tietenkään kukaan oikeasti mene sanomaan, vaan tuollaista sitten tietenkin vaaditaan sellaisten käsitteiden kautta, kuin että joku virasto on ikään kuin jäänyt “polkemaan paikoilleen” tai joutunut jotenkin “epäjärjestykseen”, kun sen päälliköt eivät muista, että presidentit ovat todellisuudessa koskemattomia. Ja tuon takia sitten täytyy ihmisiä välillä muistuttaa kuolevaisuudestaan, jotta sivistys palaa maahan suloiseen. Tässä sitten pitää muistaa sellainen asia, että samaan aikaan aletaan kilpailla siitä, kuka mahtaa olla maassa sivistynein, ja tietenkin sivistykseen kuuluu se, että henkilö muistaa, miten häntä voidaan palkita. Mutta usein palkinnot menevät vain sille, joka osaa olla kiltti.

Mikäli tuhma setä sitten arvostelee presidenttejä tai valtion johtajia, niin silloin tietenkin on hänen osansa oleva kammottava julkinen proskriptio, missä kaikille muille käydään näyttämässä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät muista kumartaa valtion johtoa, tai kaikkia niitä joita valtion johto on henkilön esimiehiksi määrännyt. Koko olemassaolonsa ajan lehdistö tai mediatalojen omistajat ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi lähes kaikessa, koska lehtimiesten kautta kulkivat kaikki poliittisen johdon lausunnot.

Maassamme on siksi ollut sellainen tapa, että lehdistön avulla voidaan henkilöä painostaa eroamaan. Tai sitten on hänen esimiehiään kannustettu erottamaan “ikävät alaisensa”, joiden toiminta ei miellytä heitä itseään tai lehdistöä. Tietenkin presidenttejä korotetaan kaikin mahdollisin tavoin, ja heistä tehdään kaiken mahdollisen osaajia, joita kukaan ihminen maailmassa ei kuitenkaan koskaan ole.

Presidenttien tehtäviin kuuluu valtion johtaminen, eikä se tee heistä esimerkiksi putkimiehiä tai muita vastaavia ammattilaisia, eikä myöskään poliittinen päätös mistään asiasta tee esimerkiksi toukokuussa olevaa lumisadetta olemattomaksi. Eli varmaan mikään sään herra ei edes maailman mahtavin mies ole, ellei hän sitten päätä sytyttää esimerkiksi Kanadan tai Venäjän metsiä tuleen, jolloin hiukkaspilvi sitten pimentää maan, jolloin syntyy ydintalveksi kutsuttu ilmiö. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten maamme lehdistö on käsitellyt sivistystä, niin tietenkin voidaan sanoa, että miljoonan euron antaminen vähävaraisten lasten jääkiekkoharrastukseen on todella hieno ele, mutta tietenkään sivistys ei sinällään mikään kilpailu ole. Ja muuten tuon lahjoituksen saa vähentää veroista, mutta hieno ele kyseessä kuitenkin on, kun ihminen omista rahoistaan tuollaisen lahjoituksen tekee.

Keskusteltaessa siitä, mitä jotkut henkilöt maassamme ovat tehneet, niin katson surullisena sitä asennetta, että heille on ainakin lehtien tai median mukaan ollut täysin sama, mistä asioista leikkauksia tehdään, kunhan se ei heitä itseään koske. Kunnes sitten on heidän itsensä työpaikkaa lähdetty viemään tai avustajien määrää vähentämään, tai heidän saamiaan määrärahoja on leikattu. Itse kyllä olen sitä mieltä, että voidaan kysyä kyllä, että mihin esimerkiksi valtiotietelijä tarvitsee määrärahoja, koska tuota tiedettä koskevaa tutkimusta tehdään lähinnä valtion arkistoissa ja julkisia lähteitä käyttäen. Eli missä ovat ne miljoonien eurojen määrärahat, joiden turvin esimerkiksi juuri valtiotieteiden tukija voisi matkustaa Washingtoniin tutkimaan Pentagonin arkistoja?

Kun puhutaan työpaikkojen vähentämisestä, niin silloin tietenkin asiaa perustellaan sillä, että jos henkilökuntaa on vähän, niin silloin syntyy säästöjä. Kuitenkin tuolloin käy usein niin, että samalla työuupumus sekä sairauspäivät lisääntyvät. Kun ihminen jää yksin työnsä kanssa, ja kukaan ei häntä arvosta työnsä kautta, niin silloin varmasti esimerkiksi alalta poistumisia tapahtuu. Keskusteltaessa kaiken maailman työläisistä, joilla ei mitään koulutusta ole, niin ennen esimerkiksi käsityöläisiä arvostettiin oikeasti. Heidän tekemiään töitä kehuttiin, mutta sitten tuli vallalle sellainen asenne, että tällaista henkilöä, jolla ei ollut mitään virallista ammattitaitoa osoittavaa paperia sai  simputtaa työelämässä miten esimiestä sattui huvittamaan. Joten siksi en ihmettele, miksi niin moni nuori käy ammattikoulun, vaikka tuo aika elämästä ei ehkä sitä kaikkein mukavinta kuitenkaan ole.

Mutta kuten tiedämme, niin varmasti ammattimies saa vähän toisenlaisia vastauksia työhakemuksiin kuin joku, jolla ei noita papereita ole. Ja vaikka kuinka puhutaan maksullisesta yliopistosta, niin kuitenkin joku sellaisia käy myös siellä suuren meren takana olevassa maassa nimeltään Amerikan yhdysvallat. Maamme julkisen sanan suhtautuminen tuohon valtioon on jotenkin erikoinen, koska vaikka me emme muka tunnusta heidän järjestelmäänsä, niin kuitenkin monia puolue-eliittiin kuuluvia poliitikkoja on kuitenkin käynyt kouluja tuossa maassa, jonka maaperällä tehtyihin tutkimuksiin vedotaan monissa tapauksissa. Eli yhteen aikaan erityisesti lääketiedettä kehitettiin erityisesti UCLA:ssa (University of California Los Angeles), joka näkyi monissa tiedelehtien artikkeleissa lähdeviitteenä .Tai ainakin monissa lehdissä esimerkiksi lääketieteellistä tutkimusta käsittelevissä artikkeleissa tekstin alussa olivat sanat “UCLA:ssa on tehty tutkimus, missä…”

Ja tietenkin se miten USA:n poliittinen sekä yhteiskunnallinen käsitys ihmisten arvosta sekä mahdollisuuksista jotenkin poikkeaa maamme näkemyksistä liittyy sellaiseen käsitteeseen kuin “self made man”. Tuo käsite tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat syntyneet maailmaan tasa-arvoisina, joten kaikki mitä ihminen tekee elämässään on hänestä itsestään kiinni. Eli syntyminen johonkin tiettyyn perheeseen ei takaa suoraan sitä, että hänestä tulee yhtään mitään. Siinä amerikkalainen ajattelutapa poikkeaa siitä, mihin kuninkaiden aikaan oli totuttu. Ja vaikka amerikassa on maksullisia yliopistoja, niin kuitenkin hekin niitä käyvät.

Eivätkä kaikki yliopistot ole siellä Yalen yliopistoja, vaan myös muut yliopistot tarjoavat palveluitaan opiskelijoille, jotka eivät aina ole mistään Houstonista kotoisin olevia miljonäärejä. Se miten amerikkalainen malli erosi kuninkaiden mallista, niin se antoi jokaiselle ihmiselle ainakin teoreettisen mahdollisuuden hakea virkoja sekä menestyä. Kuninkaan johtamassa vallassa sitten taas kaikki virat periytyivät, joten ihmiset sitten osasivat jo nuorina mielistellä johtajiaan, jotka sitten todellisessa elämässä osoittautuivat ehkä erittäin epäpäteviksi johtajiksi, jotka sitten haaskasivat oman armeijansa jossain taistelukentillä.

https://sites.google.com/view/trumpjamanaaja/etusivu

Yliopistot sekä niiden suhde "hyväveli-verkostoihin": toisin sanoen "Illuminati" jyrää jälleen

”Hyväveli”-verkostot yliopistoilla ovat tietenkin välillä kuumia puheenaiheita, mutta kuitenkin voidaan sanoa sellainen asia, että maailmassa on monia muitakin paikkoja, jonne pääsee vain ihminen, jolla on suhteita. Näitä paikkoja ovat esimerkiksi siivouspalvelut, jotka niin mielellään kysyvät kaiken maailman suosituksia, eikä muidenkaan työpaikkojen yhteydessä ole mitenkään tavatonta että paikkaan valittava ”hyvä tyyppi” on jonkun työnjohtajan tuttava. Samoin nämä verkostot ovat joskus vaikuttaneet esimerkiksi kunnan rakennustyön tai muun vastaavan urakoitsijan valintaan, kuten esimerkiksi legendaarisen ”Noppajutun” yhteydessä oltiin huomattu, ja en usko että nämä verkostot ovat muissakaan paikoissa täysin tuntemattomia. Kun puhutaan esimerkiksi ”Illuminatista”, niin nykykielessä tällä sanalla viitataan esimerkiksi erilaisiin  "rotary-veljeskunnan" jäsenten  tuttavista koostuviin verkostoihin, joista meillä Suomessa käytetään nimeä ”saunaseurapiirit”.

Tuollainen kotikaupungin ”Illuminati” saattaa kokoontua perjantaisin jossain saunalla, ja keskustella virvokkeiden nauttimisen lomassa erilaisista asioista, ja joskus sitten paikalla on henkilöitä, joiden kuullen ei esimerkiksi kunnan tilaamista siivouspalveluista saisi puhua. Jos keskustellaan rikoksesta, niin silloin tietenkin toteutuakseen rikollinen toiminta vaatii sekä motiivin että tilaisuuden, ja jos siinä joku kunnan liiketoimintaa johtava henkilö alkaa liikuttuneessa mielentilassa kertoa palveluiden hintoja toisille, niin ne saattavat päätyä jonkun toisen siivouspalvelun johdon korviin. Ja sitten hänellä alkaa sormet syyhytä, kun tarjolla on loistavia sopimuksia kunnan kiinteistöjen puhdistamisesta. Yliopistojen viran täytössä on aina välillä joidenkin ihmisten mielestä ongelmia, koska he eivät ehkä saa sellaisia vastauksia, mitä nämä henkilöt ovat odottaneet saavansa.

Aina yliopiston antama vastaus johonkin ongelmaan ei ole se, mitä on odotettu. Toisaalta kun puhutaan julkaisutoiminnasta, niin maailmassa on monia kanavia, missä noita julkaisuita voidaan jakaa. Joskus yliopistojen tutkijoita syytetään esimerkiksi puolueellisuudesta, kun heidän antamansa vastaus johonkin juridiseen tai muuhun ongelmaan ei olekaan miellyttänyt kysyjää. Ja silloin tietenkin vaaditaan sitä, että koko yliopistojen viranhakua käsittelevä järjestelmä uusitaan täysin. Samoin vaaditaan suurta korruptiotutkimusta, koska yliopiston viranhakuprosessi on ollut jotenkin sellainen, että se on valinnut täysin vääriä ihmisiä tehtäviin, joita olisi hakenut jonkun muun ihmisen mielestä sopivampi henkilö. Yleensä tällaisia suuria korruptiotutkimuksia syntyy silloin, kuin esimerkiksi joku tunnettu henkilö on jäänyt kiinni rikoksesta, ja sitten joltain professorilta kysäistään, että miten tässä pitäisi toimia?

Asiahan on niin, että yksinkertaisia vastauksia mihinkään asiaan ei koskaan ole olemassakaan. Toinen tilanne missä yliopistolta vaaditaan itsearviointia on se, että joku viranhakija ei olekaan tullut valituksi virkaan, mihin häntä on pidetty jotenkin itsestään selvänä valintana. Tuon jälkeen tietenkin on joskus tullut tavaksi kirjoittaa lehtiin, kuinka paljon kyseistä henkilöä on nöyryytetty, ja kuinka paljon turhia tutkimuksia on tehty ties mistä aiheesta. Kun puhutaan ”hyväveli”-verkostoista, niin esimerkiksi suosittelijoiden pyytäminen työnhaussa on melko erikoinen tapa, koska toisen yhtiön velvoitteisiin ei kuulu kilpailijoiden liiketoiminnan edistäminen. Joskus itselleni tulee mieleen sellainen ajatus, että miksi joku sitten kysyy kilpailevalta yritykseltä, että millainen työntekijä on ollut?

Joskus olen miettinyt, että kuinka monta kertaa on töihin tullut joku toisen yhtiön lähettämä ”agentti”, joka sitten on ryypännyt työpaikalla, ja sitten tuo edellinen työnantaja on laittanut vahingon kiertämään, ja lähettänyt tuon juopon etsimään töitä kilpailijan työmailta. Joskus aina on esimerkiksi mediassa esitetty sellaisia näkemyksiä, että ”edellytyksenä yliopiston tutkijan työhön pitäisi olla RUK tai joku muu vastaava koulutus”. Tietenkään mistään ”hyväveli”-verkostosta ei tuon koulun yhteydessä koskaan saisi puhua. Kuitenkin joskus aina mediassa mainitaan sellainen asia, kuin toimitusjohtajan sotilasarvo, mikä on hiukan erikoinen asia. Esimerkiksi reservin upseerin arvo on jotenkin noissa kirjoituksissa tai kuunnelmissa muuttunut sellaiseksi, mitä jotenkin ihannoidaan.

Tästä esimerkkinä on presidentti Martti Ahtisaaren kapteenin arvon mainitseminen lähes jokaisessa ohjemassa. No tietenkin tämä oli parikymmentä vuotta sitten maan tapa. Mutta välillä on tullut eteen sellaisia kirjoituksia, mistä varmasti on tullut keskustelua opiskelijoiden parissa. Yksi niistä on käsitellyt yliopiston ATK-laitteiden käyttöä liike-elämässä. Kun joku henkilö on ollut työt tehtäviä hoitamassa kouluajalla, niin hän on vain käskyttänyt sitten ATK-luokan tyhjäksi, jotta on saanut tehdä työn rauhassa. Ja sitten kun koulun ja työn yhdistäminen on muutenkin ollut sellaista, että henkilö on lähtenyt hankkimaan kannuksia työelämästä, ja koulu on jäänyt taka-alalle, niin sitten kun on tutkinto jäänyt suorittamatta, niin yliopiston työntekijöitä on syytetty siitä, että he ovat joustamattomia. Samoin joskus tutkimusryhmän kemiat eivät olekaan sitten menneet yhteen, ja kun tuota tehtävää on alettu purkaa, sekä raporttia työstää, niin silloin onkin käynyt niin, että kaikki ajat tai työtavat eivät ole sopineet kaikille, ja sitten tietenkin on käynyt niin, että on tullut riitoja. Yksi ajateltavissa oleva tapaus on sellainen, että joku opiskelija on asunut koulun vieressä olevassa omakotitalossa, ja sitten hänen kotiinsa kokoontuu koko suku jouluna.

Siinä on unohtunut mukavasti se, että muilla ei ehkä näin mukavaa koulumatkaa ole, ja sitten muu ryhmä on joutunut venymään tuon henkilön mukaan, ja olen kuullut tapauksista, että jouluaattona on joku ryhmä tehnyt raportteja kello kolmen aikaan iltapäivällä. Joskus sitten on myös työnjakojen sekä esimerkiksi huoneen käytössä ollut ongelmia, kun joku on alkanut leikkiä suurta johtajaa tuossa ryhmässä. Ja välillä on käynyt niin, että joku ryhmän jäsenistä on ollut työsuhteessa esimerkiksi tutkimusongelman antaneeseen yhtiöön, ja sitten on käynyt niin, että hän on saanut palkan työstään, kun muut ovat kirjoittaneet raportteja ilmaiseksi, ja joskus paikka tällaiseen ryhmän on jaettu esimerkiksi sen mukaan, kenen isä on kaupungin suurimman tavaratalon johtajana.  

”Hyväveli”-verkostot yliopistoilla ovat tietenkin välillä kuumia puheenaiheita, mutta kuitenkin voidaan sanoa sellainen asia, että maailmassa on monia muitakin paikkoja, jonne pääsee vain ihminen, jolla on suhteita. Näitä paikkoja ovat esimerkiksi siivouspalvelut, jotka niin mielellään kysyvät kaiken maailman suosituksia, eikä muidenkaan työpaikkojen yhteydessä ole mitenkään tavatonta että paikkaan valittava ”hyvä tyyppi” on jonkun työnjohtajan tuttava. Samoin nämä verkostot ovat joskus vaikuttaneet esimerkiksi kunnan rakennustyön tai muun vastaavan urakoitsijan valintaan, kuten esimerkiksi legendaarisen ”Noppajutun” yhteydessä oltiin huomattu, ja en usko että nämä verkostot ovat muissakaan paikoissa täysin tuntemattomia. Kun puhutaan esimerkiksi ”Illuminatista”, niin nykykielessä tällä sanalla viitataan esimerkiksi erilaisiin tuttavsta koostuviin  verkostoihin, joista meillä Suomessa käytetään nimeä ”saunaseurapiirit”.

Tuollainen kotikaupungin ”Illuminati” saattaa kokoontua perjantaisin jossain saunalla, ja keskustella virvokkeiden nauttimisen lomassa erilaisista asioista, ja joskus sitten paikalla on henkilöitä, joiden kuullen ei esimerkiksi kunnan tilaamista siivouspalveluista saisi puhua. Jos keskustellaan rikoksesta, niin silloin tietenkin toteutuakseen rikollinen toiminta vaatii sekä motiivin että tilaisuuden, ja jos siinä joku kunnan liiketoimintaa johtava henkilö alkaa liikuttuneessa mielentilassa kertoa palveluiden hintoja toisille, niin ne saattavat päätyä jonkun toisen siivouspalvelun johdon korviin. Ja sitten hänellä alkaa sormet syyhytä, kun tarjolla on loistavia sopimuksia kunnan kiinteistöjen puhdistamisesta. Yliopistojen viran täytössä on aina välillä joidenkin ihmisten mielestä ongelmia, koska he eivät ehkä saa sellaisia vastauksia, mitä nämä henkilöt ovat odottaneet saavansa.

Aina yliopiston antama vastaus johonkin ongelmaan ei ole se, mitä on odotettu. Toisaalta kun puhutaan julkaisutoiminnasta, niin maailmassa on monia kanavia, missä noita julkaisuita voidaan jakaa. Joskus yliopistojen tutkijoita syytetään esimerkiksi puolueellisuudesta, kun heidän antamansa vastaus johonkin juridiseen tai muuhun ongelmaan ei olekaan miellyttänyt kysyjää. Ja silloin tietenkin vaaditaan sitä, että koko yliopistojen viranhakua käsittelevä järjestelmä uusitaan täysin. Samoin vaaditaan suurta korruptiotutkimusta, koska yliopiston viran hakuprosessi on ollut jotenkin sellainen, että se on valinnut täysin vääriä ihmisiä tehtäviin, joita olisi hakenut jonkun muun ihmisen mielestä sopivampi henkilö. Yleensä tällaisia suuria korruptiota koskevia tutkimuksia syntyy silloin, kuin esimerkiksi joku tunnettu henkilö on jäänyt kiinni rikoksesta, ja sitten joltain professorilta kysäistään, että miten tässä pitäisi toimia?

Asiahan on niin, että yksinkertaisia vastauksia mihinkään asiaan ei koskaan ole olemassakaan. Toinen tilanne missä yliopistolta vaaditaan itsearviointia on se, että joku viranhakija ei olekaan tullut valituksi virkaan, mihin häntä on pidetty jotenkin itsestään selvänä valintana. Tuon jälkeen tietenkin on joskus tullut tavaksi kirjoittaa lehtiin, kuinka paljon kyseistä henkilöä on nöyryytetty, ja kuinka paljon turhia tutkimuksia on tehty ties mistä aiheesta. Kun puhutaan ”hyväveli”-verkostoista, niin esimerkiksi suosittelijoiden pyytäminen työnhaussa on melko erikoinen tapa, koska toisen yhtiön velvoitteisiin ei kuulu kilpailijoiden liiketoiminnan edistäminen. Joskus itselleni tulee mieleen sellainen ajatus, että miksi joku sitten kysyy kilpailevalta yritykseltä, että millainen työntekijä on ollut?

Joskus olen miettinyt, että kuinka monta kertaa on töihin tullut joku toisen yhtiön lähettämä ”agentti”, joka sitten on ryypännyt työpaikalla, ja sitten tuo edellinen työnantaja on laittanut vahingon kiertämään, ja lähettänyt tuon juopon etsimään töitä kilpailijan työmailta. Joskus aina on esimerkiksi mediassa esitetty sellaisia näkemyksiä, että ”edellytyksenä yliopiston tutkijan työhön pitäisi olla RUK tai joku muu vastaava koulutus”. Tietenkään mistään ”hyväveli”-verkostosta ei tuon koulun yhteydessä koskaan saisi puhua. Kuitenkin joskus aina mediassa mainitaan sellainen asia, kuin toimitusjohtajan sotilasarvo, mikä on hiukan erikoinen asia. Esimerkiksi reservin upseerin arvo on jotenkin noissa kirjoituksissa tai kuunnelmissa muuttunut sellaiseksi, mitä jotenkin ihannoidaan.

Tästä esimerkkinä on presidentti Martti Ahtisaaren kapteenin arvon mainitseminen lähes jokaisessa ohjelmassa. No tietenkin tämä oli parikymmentä vuotta sitten maan tapa. Mutta välillä on tullut eteen sellaisia kirjoituksia, mistä varmasti on tullut keskustelua opiskelijoiden parissa. Yksi niistä on käsitellyt yliopiston ATK-laitteiden käyttöä liike-elämässä. Kun joku henkilö on ollut työt tehtäviä hoitamassa kouluajalla, niin hän on vain käskyttänyt sitten ATK-luokan tyhjäksi, jotta on saanut tehdä työn rauhassa. Tällä viittaan muutamiin takavuosien lehtijuttuihin, jotka käsittelivät juuri tällaista toimintaa. 

Ja sitten kun koulun ja työn yhdistäminen on muutenkin ollut sellaista, että henkilö on lähtenyt hankkimaan kannuksia työelämästä, ja koulu on jäänyt taka-alalle, niin sitten kun on tutkinto jäänyt suorittamatta, niin yliopiston työntekijöitä on syytetty siitä, että he ovat joustamattomia. Samoin joskus tutkimusryhmän kemiat eivät olekaan sitten menneet yhteen, ja kun tuota tehtävää on alettu purkaa, sekä raporttia työstää, niin silloin onkin käynyt niin, että kaikki ajat tai työtavat eivät ole sopineet kaikille, ja sitten tietenkin on käynyt niin, että on tullut riitoja. Yksi ajateltavissa oleva tapaus on sellainen, että joku opiskelija on asunut koulun vieressä olevassa omakotitalossa, ja sitten hänen kotiinsa kokoontuu koko suku jouluna.

Siinä on unohtunut mukavasti se, että muilla ei ehkä näin mukavaa koulumatkaa ole, ja sitten muu ryhmä on joutunut venymään tuon henkilön mukaan, ja olen kuullut tapauksista, että jouluaattona on joku ryhmä tehnyt raportteja kello kolmen aikaan iltapäivällä. Joskus sitten on myös työnjakojen sekä esimerkiksi huoneen käytössä ollut ongelmia, kun joku on alkanut leikkiä suurta johtajaa tuossa ryhmässä. Ja välillä on käynyt niin, että joku ryhmän jäsenistä on ollut työsuhteessa esimerkiksi tutkimusongelman antaneeseen yhtiöön, ja sitten on käynyt niin, että hän on saanut palkan työstään, kun muut ovat kirjoittaneet raportteja ilmaiseksi, ja joskus paikka tällaiseen ryhmän on jaettu esimerkiksi sen mukaan, kenen isä on kaupungin suurimman tavaratalon johtajana.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Filosofi Martin Heideggerin outo suhde väkivaltakoneistoon sekä hirmuvaltaan

Martin Heidegger sekä hänen suhteensa natsismiin on erittäin mielenkiintoinen, ja se herättää mielestäni erittäin hyviä kysymyksiä ihmisten moraalista. Vaikka Heidegger sai aikoinaan paljon tukea juutalaisilta, ja hänen rakastettunsa Hannah  Arendt oli juutalainen muuttui tuo mies natsien tukijaksi sekä tuon puolueen ideologiksi. Tämän takia Heidegger on saanut sellaisen lempinimen kuin "natsifilosofi". Kun keskustellaan holokaustista sekä muista rikoksista, niin tietenkin ihmisten katse kääntyy aina SS-joukkoihin sekä pääkallosymboliin.

Mutta samalla kuitenkin unohdetaan noiden yliopistossa työskennelleiden sekä erityisesti noissa oppilaitoksissa opetustehtäviä hoitaneiden natsien vastuuta siitä, miten heidän hurmoksensa sekä käsityksensä kansallisromantiikasta muokkasivat maaperää siten, että se mahdollisti Hitlerin valtaannousun. Kuitenkin erityisen mielenkiintoista on "hallinnon yhdenmukaistamisen" yhteydessä tehty yliopistojen puhdistaminen, missä kaikki juutalaiset sekä muut "ei toivotut" henkilöt saivat lähteä noista viroista, ja se koski jokaista joka uskalsi vastustaa Hitleriä sekä hänen Gestapo-poliisejaan.

He olivat niitä ihmisiä, joita arvostettiin, ja vaikka he pelkäsivät gestapoa, niin kuitenkin itse olen miettinyt, miksi he eivät korottaneet ääntään natseja vastaan? Samoin itse ihmettelen sitä, miksi Heideggerin kaltaiset normaalisti vapaamieliset ihmiset alkoivat vihata sekä vastustaa ihmisiä jonkun uskonnon takia. Tuollaiset ihmiset ovat usein vapaa-ajattelijoita, joille uskonto on sivuseikka, eikä ihminen koskaan itse valitse sitä, onko hän kristitty tai jonkun muun uskontokunnan jäsen.

Tai tietenkin hän voi myöhemmin kääntyä minkä uskonnon harjoittajaksi haluaa, mutta kuitenkin hän syntyy johonkin uskontokuntaan kuuluvaan perheeseen, ja kääntymys seuraa sitten myöhemmin ihmisen alkaessa ymmärtää noita asioita ja tehdessä itse niitä koskevia valintoja. Eikä Heidegger ainakaan Arendtia vihannut, joten itse ihmettelen hänen natsisympatoitaan. Tai saattoi olla niin, että Arendt ei kertonut olleensa juutalainen. Ja tuo suhde olisi saattanut saattaa Heideggerin vakaviin vaikeuksiin, jos gestapo olisi saanut tietää siitä, että suuri natsifilosofi olisi seurustellut juutalaisen kanssa. Vaikka päöasiallinen vastuu juutalaisten murhaamisesta tietenkin on natseilla sekä Gestapolla ja SS:llä, niin kuitenkin olen sitä mieltä, että se joka päästi esimerkiksi paholaislääkäri Josef Mengelen lääketieteelliseen tiedekuntaan on aivan yhtä paljon vastuussa hänen rikoksistaan kuin Mengele itse.

 Ja viimeistään silloin kun jonkun tohtorin väitöskirja alkaa käsitellä "alempaan rotuun kuuluvien ihmisten leukaluun muotoa", niin yliopiston olisi tuohon asiaan puututtava. Joten yliopistoihmiset ovat ainakin yhtä lailla vastuussa siitä, että natsit saivat tahtonsa läpi. He opettivat ihmisille "germaanista rotuoppia", mikä muokkasi Mengelen kaltaisten ihmisten ajatusmaailmaa niin, että he käsittivät tekevänsä oikein murhatessaan uhrejaan. Kuitenkin se että Heidegger muuttui natsiksi on hyvin merkillistä. Hänen kaltaisensa miehet koulutetaan arvioimaan teorioiden tieteellisyyttä, ja hänen olisi pitänyt kyllä tajuta, että mikään uskonto ei tee kenestäkään yli- tai ali-ihmistä.

Mietteitä urbaaneista legendoista ja siitä miten legenda syntyy: Käsittelyn kohteena Candymanin legenda

Monet urbaaneista legendoista ovat kamalia, ja niitä kerrotaan toisille vain silloin, kun on laskuhumala, ja odotetaan vesisateessa kyytiä. Osa niistä on syntynyt tietenkin Hollywoodin ansiosta, tai niiden pohjalta tehdyt elokuvat ovat vahvistaneet noita myytteja. “Candyman” on kauhuelokuva eräästä vanhasta yliopiston myytistä, jollainen on lähes jokaisella kampuksella maailmassa. Tuon elokuvan “Candymanilla” on aika vähän tekemistä sen urbaanin legendan kanssa, mikä kertoo kampuksella vaanivasta sarjamurhaajasta, joka valitsee uhrinsa sen perusteella, että he sanovat kolme tai elokuvaversiossa viisi kertaa hänen nimensä. Siis tuossa myytissä kerrotaan, että ei riitä se, että uhri sanoo sanan “Candyman” viisi kertaa peräkkäin, vaan hänen pitää sanoa “Candymanin” pastorilta nimi.

Eräiden tarinoiden mukaan alkuperäinen “Candyman” olisi ollut Josef Mengele eli “Kuoleman enkeli” tai Herta Oberhauser-niminen natsilääkäri, mutta tuosta asiasta on hiukan epäselvyyttä. Kuitenkin voidaan sanoa, että urbaaneja legendoja on aina ollut olemassa, mutta ne eroavat kalevalalaisesta mytologiasta vain siinä, että niitä näitä urbaaneja legendoja kerrotaan ravintoloissa sekä huoltoasemilla, kun taas kalevalalaisia legendoja välitetään runonlaulajien toimesta eteenpäin, eli niiden esitysten ympäristö on erilainen.

Alkuperäisessä legendassa tuo “Candyman” on epäpätevän lääkärin kiduttama mies, ja erään tarinasta kerrotun version  mukaan tuo uhri oli epäpätevästi tehdyn kauneusleikkauksen tai onnettomasti päättyneen psykoterapian uhri. Tuossa myytissä henkilön pitää myös saada viisi merkkiä, jonka jälkeen neljäs kerta vie hengen. Eli tämä on jokaisen tästä aiheesta tehdyn kauhuelokuvan juoni. Ensin joukko nuoria vähän “pelleilee” kaverinsa kustannuksella, ja sitten seuraa sellainen asia, että kyseinen sairaan pilan kohde ikään kuin pimahtaa tuosta tempusta.

Eli tuo kertomuksen lääkäri oli kyseisen miehen tai naisen opiskelutoveri, joka sitten päätti antaa kaverilleen vähän terapiaa. Toisin sanoen houkutteli hänet plastiikkakirurgin pöydälle tai psykiatrin vastaanotolle, ja ryhtyi tekemään toimenpiteitä, joihin hänen taitonsa eivät sitten riittäneetkään, ja joidenkin versioiden mukaan syynä oli se, että leikkaava lääkäri unohti antaa puudutteen tuon operaation aikana. Seurauksena tuo potilas tai uhri meinasi sitten kuolla kipushokkiin, ja myöhemmin tuo mies tai nainen sitten palasi kampukselle pahat mielessä, ja tämä tarina pitäisi merkitä lapulla “kuinka yhteisö tekee rikollisen”.

Joissain versioissa “Candyman” on nainen, joka sitten lähti kokeilemaan kaverinsa kanssa mielenterveyslääkkeitä, ja sitten lähti kontrolli pois, jolloin tuo tyttö tai poika tappoi joidenkin tarinasta kerrottujen versioiden mukaan oman sisarensa tai poikaystävänsä ajamalla hänet kuoliaaksi autolla. Toisessa versiossa tuo lääke pantiin salaa hänen juomaansa, jolloin hän ei pystynyt hallitsemaan ajoneuvoaan. Se että tämä kirjoitus on hiukan sekava, johtuu siitä, että olen kuullut niin monta versiota juuri tästä kyseisestä tarinasta, ja monesti tarinan kertoja ei ole ollut parhaissa mahdollisissa sielun ja ruumiin voimissa, joten jotta tämä kirjoitus ei niin kauheasti venyisi ja rönsyilisi, niin tässä alussa on hiukan tuollaista hapuilua. Kun puhutaan urbaaneista legendoista, niin silloin tietenkin kyseessä on suusta suuhun kulkeva kertomus, joka muistuttaa jotain “rikkinäisen puhelimen leikkimistä”.

Tiedättehän tuon lasten leikin, jossa tarinaa kuljetetaan korvasta korvaan, ja jossa joku sitten munaa itsensä lopullisesti, eli hän räkäisee toisen korvaan, mikä saa aikaan hyvän olon koko loppupäiväksi. Toki eräässä versiossa “Candyman” surmaa uhrinsa noilla laajenevilla vaahtokarkeilla, jotka ratisevat kun niitä syö.

Puhuttaessa makeisista, niin ne eivät ole mitenkään muuten kuin hampaille vaarallisia, mutta jos henkilön oksennusrefleksi salvataan, ja hän syö noita vaahtokarkkeja, niin silloin tuo kehittyvä vaahto ei pääse vatsasta pois, ja tuloksena on erittäin ikävä tilanne, koska tuo paine saattaa halkaista vatsalaukun. Ja muuten asetoniyhdisteet kuten amfetamiini saavat esimerkiksi mehiläiset sekä ampiaiset pistämään. Se taas on elokuvaversion metodologia, missä “Candyman” taas on kuolleen orjan haamu.

Elokuvaversion “Candymanin” väitetään perustuvan tarinaan erääseen salaseuraan pyrkineestä henkilöstä, joka sitten sidottiin metsään puuhun erään pilan päätteeksi, ja sitten juopuneet opiskelijat eivät muistaneet, mihin hänet panivat, tai he eivät huomanneet ampiaispesää. Kyseessä oli salaseuraan ottamis- tai sitouttamisrituaali, jossa henkilön piti olla ikään kuin orjana noille henkilöille, ja sitten hänet vietiin metsään, mistä hänet sitten piti aamulla hakea pois. Tai eräässä versiossa ampiaispesä heitettiin tuon opiskelijan huoneeseen.Mutta kuten elokuvassa, niin puussa oli ollut ampiaispesä, jossa olleet ampiaiset sitten olivat tuon onnettoman tappaneet, mutta oli miten oli, niin tämä ei mikään mukava tarina ole.

charelesfort.blogspot.fi