 |
Poliitikko eli tässä tapauksessa Lenin pitää puhetta
kannattajilleen, jotka tietenkin yllyttävät häntä
esittämään mielipiteitään melko kärkevästi |
Esimerkki sosiaalisesta polarisaatiosta eli sosiaalisen näkemyksen yksipuolistumisesta ovat erilaisten entisten narkomaanien sekä jengien jäsenten kertomukset, joiden mukaan lähiöissä vallitsevat aivan toiset lait kuin muualla yhteiskunnassa. Se että henkilö liikkuu paljon erilaisten kovisten matkassa saattaa antaa hänelle sellaisen kuvan maailmasta, että lähiöt ovat kuin joku villi länsi, missä väkivalta rehottaa ja luodit vinkuvat, samalla kun joku narkomaani sitten ulvoo puiston penkillä. Se miten ihmisen kuva lähiöistä muodostuu sellaiseksi, että siellä vallitsevat viidakon lait, johtuu siitä, että hän on jatkuvasti tekemisissä väkivaltaisten ihmisten kanssa, joiden ajatusmaailma on sellainen, missä kaikki asioita ratkotaan pesäpallomailoilla sekä muilla välineillä.
Kuitenkin se miten me ihmiset asioita näemme riippuu myös asemastamme ryhmämme sisäisessä hierarkiassa. Myös puolueet polarisoivat ihmisen näkemystä yhteiskunnasta, ja tietenkin se että puolueeseen etsiytyy ihmisiä, joilla on samanlaisia käsityksiä yhteiskunnallisista kysymyksistä lisää tuota suodatusta. Tämä on se syy miksi joku poliitikko sitten jää aina välillä ilman ääniä. Hän saattaa tavata vain henkilöitä, jotka ajattelevat samalla tavoin kuin hän itse, ja se sitten saattaa saada aikaan sen, että tuo poliitikko kuulee vain sitä, mikä tukee hänen omia näkemyksiään asioista. Yllä olevassa kuvassa on tilanne, missä Lenin eli poliitikko on kannattajiensa ympäröimänä pitämässä puhetta, ja tuo tilanne sitten yllyttää häntä yhä radikaalimpiin kannanottoihin, kuten esimerkiksi rock-tähdille käy joissain tilanteissa.
Tuo tilanne saattaa tulla eteen silloin, kun hän saapuu johonkin kunnantalolle tai paikalliseen yhdistykseen hakemaan kannatusta. Tuolloin saattaa käydä niin, että hän unohtaa sen, että nuo muut paikalla olevat ihmiset voivat olla hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta, mutta heidän pitää asua siinä vaalipiirissä, missä poliitikko on ehdolla. Tai toinen yhtä vaarallinen tilanne syntyy silloin, kun poliitikko on kyllä kohdannut paljon ihmisiä, mutta unohtanut sellaisen asian, että nimenomaan ääripäiden edustajat ovat niitä kaikkein äänekkäimpiä henkilöitä. Tällä tarkoitan sitä, että nimenomaan nuo pienet vähemmistöt ovat erittäin näkyvä osa yhteiskuntaa, ja niiden toiminta perustuu siihen, että niiden jäsenet eivät koskaan lähde käyttämään virallista valtaa.
Mutta kuitenkin noiden melko näkyvien ääriryhmien mieliksi on hyvin helppoa olla, ja tietenkin kyseessä voi olla esimerkiksi jonkun puolueen sisällä oleva vähemmistö, joka kuitenkin mielellään kahvittaa nuo poliitikot. Kun keskustellaan tuosta sosiaalisesta polarisaatiosta, niin tietenkin jokainen poliitikko on omien kannattajiensa ympäröimänä seisomassa asiansa kanssa, ja silloin hän saattaa joutua tilanteeseen, missä hän on ikään kuin pienen joukon äänitorvena.
Eli jos hän jatkuvasti on joidenkin puolueen aktiivien ympäröimänä, niin silloin hän kuulee vain sen, mitä hän haluaa kuulla. Tai sitten hän kuulee vain sitä, mitä hänen ymppärillään seisovat ihmiset haluavat hänen kuulevan. Tuolloin saattaa edessä olla tilanne, missä kyseinen poliitikko menee antamaan ikään kuin väärän lausunnon. Eli hän saattaa unohtaa työpaikkansa olevan kiinni siitä montako ihmistä häntä haluaa äänestää, ja silloin saattaa tulla eteen virhearvio siitä, miten suuri hänen kannattajakuntansa oikeasti on. Tai sitten hän saattaa olla hyvin suosittu, mutta juuri oman alueen äänestäjät eivät hänestä ehkä erityisemmin pidä.
Kun ihmisen näkökulma asioihin muuttuu yksipuoliseksi, niin silloin tietenkin hän alkaa muuttua pelkästään omaa etuaan ja eturyhmänsä asioita ajavaksi poliitikoksi. Kaikki me ihmiset lähdemme tai lähtisimme varmaan ajamaan aidosti koko kansan asioita, mutta välillä sitten tuo kanta muuttuu aivan toiseksi, kun vuodet alkavat vieriä tuolla valtion tai kunnan ylintä valtaa käyttävissä elimissä eli eduskunnassa sekä kunnanvaltuustossa. Se että ihminen ympäröi itsensä kaltaisillaan henkilöillä on tietenkin asia, mitä emme voi välttää. Mutta tuo jatkuva ryhmän keskushenkilön kannan myötäileminen muuttaa ehkä joskus tuon poliitikon käsitykset asioista sellaisiksi, että niillä on tuossa valtiossa vain vähän todellisia kannattajia.
Ja tämä juuri on politiikan teon ongelma. Kun valtaa lähdetään käyttämään, niin tietenkin tuolloin vastaan tulee sellainen tilanne, että esimerkiksi hallituksessa on ainakin yksi vastaehdotus tuolle esittäjän ehdotukselle. Eikä valtiollakaan loputtomasti rahaa ole, joten joskus pitää aina tehdä kompromisseja päätösten edistämiseksi. Kuitenkin se että henkilöä jatkuvasti ikään kuin aletaan yllyttää sanomaan jostain asiasta vain sitä, mitä hänen lähipiirinsä haluaa kuulla, niin seurauksena voi olla tilanne, missä hän unohtaa sen, että kukaan muu kuin hänen oma lähipiirinsä ei tuota mieltä asioista ole, jolloin äänten lähteminen puolueelta on tuolloin todellisuutta.
Mutta hänelle voidaan uskotella, että ”kansan syvät rivit” ovat tuon poliitikon takana. Tuolloin saattaa seurauksena olla se, että tuo poliitikko vetää silloin myös oman puolueensa lokaan, mikä saa joskus aikaan sellaisia ajatuksia, että onkohan tuollainen aivan omiaan puhuva poliitikko nyt sitten ehkä jonkun muun puolueen ”agentti”, jonka tehtävänä on viedä kyseiseltä poliittiselta liikkeeltä uskottavuus. Eli leikilläni olen joskus ajatellut, että joku puolue voisi soluttaa johonkin kilpailevaan liikkeeseen tuollaisen pellen, joka sitten saa ihmiset karkaamaan sen riveistä. Mutta tämä nyt vain on sellaista spekulointia.
marxjatalous.blogspot.fi
